Torstain koulutunnille olimme porukalla toivoneet laukanvaihdon opettelua. Tähän asti esteradalla on joskus saanut lennosta laukan vaihtumaan ja silloinkin todennäköiseksi siksi, että hevonen itse on päättänyt sen tehdä. Jotta vaihdot eivät jäisi tuurin varaan, halusimme oppia vaihdon perusteet.
Hevoseksi tähän hommaan valitsin sitten uuden tuttavuuden eli Artemiksen, tutummin Artun. Opettajan mukaan Arttu ei vaihda ilmaiseksi, joten se on erinomainen oppimaan laukanvaihdon oikein. Toisena vaihtoehtona oli laukanvaihdon automaattina tunnettu Orenda, joka puolestaan vaihtaa vaikka aloittelijalla, joskin silloinkin omasta tahdostaan. Olin vissiin alkanut kuvitella osaavani jotain, kun valitsin hevosekseni tunnille Artun.
Alkuverkoissa opettaja ohjeisti ratsastamaan hevoset reippaiksi, mutta päästämättä niitä pitkiksi. Tällä avulla hevoset olisivat valmiimpia myös laukanvaihtoharjoitukseen. Arttu oli alussa aika laiskahko, mutta keskityin siihen, että saisin sen liikkumaan paremmin. Kannukset olivat jalassa ja niille oli kyllä käyttöäkin, mutta kaipasin kyllä raippaakin. Sitä ei tosin voinut tällä pollella käyttää, sillä sen mielestä sen käyttö tarkoitti aina pukkia. Laukkalämmittelystä opettajalta tuli kehua siitä, että hevonenhan jopa kokoaa itseään hieman. Siitä kiitokset hevoselle, sillä voin rehellisesti myöntää vain yrittäneeni ratsastaa tavallista, mutta etenevä ravia. Olivathan ne muutamat kootut laukka-askeleet kuitenkin aika kivan tuntuisia.
Laukanvaihtoa lähdettiin ajattelemaan kolmikaarisella kiemurauralla, jossa suoristushetkissä vaihdettiin laukka käynnin kautta. Meillä Artun kanssa homma meni koheltamisesti. Rytkähtelin hirveästi siirtymisissä käyntiin enkä saanut Arttua kauhean näppärästi aina takaisin laukkaan. Opettajalta tuli aika paljon noottia, ja oma paha mieli vain lisääntyi. Arttu ja minä olimme aika kaukana ratsukosta, joka voisi kuvitella tekevänsä yhteistyötä. Opettajalta tuli myös huomautus siitä, että käteni on armottoman hidas verrattuna pohkeeseeni. Eli toisin sanoen jään ohjaan kiinni. Tämä ei ollut yllätys, mutta Arttu kyllä muistutti joka kerta, kun halailin sitä ohjaa antaumuksella.
Itse laukanvaihtokuviona oli nostaa oikea laukka lyhyeltä sivulta ja tehdä täyskaarto, jossa takaisin uralle palattaessa tehtäisiin puolipidätteen, uuden ulkopohkeen eli tässä tapauksessa vasemman pohkeen ja sisäohjan myötäyksen avulla laukanvaihto. Meillä Artun kanssa sukset olivat sen verran ristissä, etteivät vasemman laukannostot edes tahtoneet alussa onnistua. Arttu nosti sinnikkäästi oikeaa laukkaa enkä käsitä, miten sen sain aikaiseksi. Mielestäni en antanut millään viitettä moisesta laukasta. Opettajan avustuksella aloin saada Arttua oikeinpäin, jolloin myös toivottu vasen laukka nousi.
Itse laukanvaihtokuvio ei vain silti ottanut onnistuakseen. Alun kerrat Arttu hurruutteli vastalaukkaa muitta mutkitta, vaikka kuuntelin opettajan puolipidäte- ja pohkeenkäyttöohjeet tarkasti. Jotain tein kerta toisen jälkeen väärin ja huulta sai kyllä purra, ettei turhautuminen olisi purkautunut hyödyttömänä itkuna. Hiljalleen jokin alkoi mennä perille, sillä vihdoin sain Artun etupään kuitenkin oikeaan laukkaan. Takapää tosin jäi kerta toisen jälkeen matkasta eikä tuntiin mahtunut yhtään puhdasta laukanvaihtoa. Paras suoritus oli tämä videolla näkyvä kerta.
Toinen ratsastusleiriläinen meni Artulla jälkeeni samanlaisen tunnin. Polle piti edelleen sinnikkäästi oman päänsä eikä senkään tunnin aikana suostunut vaihtamaan puhtaasti laukkaa. Mikä lie pollella ollut, sitä emme oikein toinen ratsastajan kanssa keksineet. Tulipahan kuitenkin treenattua asiaa ja ainakin nyt on tiedossa asiasta perusteet.
