lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kunnon kesämaastossa

Sellainen kesä on kyllä hieman hassu, kun +21 asteen keli saa hihkumaan. Vaan onneksi oli kuitenkin sen verran lämmintä sekä auringonpaistetta, jolloin keli oli juuri kesämaastolle passeli. Lähdimme Tallinmäen maastoon neljän ratsukon voimin, mukana olivat tietysti Kaisa ja Nora. Me Jetin kanssa sijoituimme jonossa kolmansiksi, sillä edessä menevät tammat ovat vähän reipasaskelisimpia verrattuna Jettiin ja letkan häntää pitäneeseen Vakeen.

Samoilimme metsäpolkujen kautta tielle, jossa ravasimme kangaspolun alkuun. Sieltä samoilimme parin vesilätäkön kautta hevosille sallitun kuntopolun alkuun, jossa pääsimme ottamaan hyvän matkan laukkaa. Etupään tammat menivät reippaasti, ja Jetti pysyi perässä, vaikka joutuikin tekemään töitä. Laukkapätkän jälkeen piipahdimme hetkeksi uittamaan hevosia. Tai no, Vake ja porukan toinen tamma kävivät ihan kunnolla pulikoimassa. Jetti sen sijaan ei ole kovin innokas uimari, joten me tyydyimme kahlailemaan rannassa. Sen Jetti onneksi teki aivan vapaaehtoisesti, vaikka ei pitkiä aikoja jaksanutkaan vedessä leikkiä.

Vesileikkien jälkeen samoilimme kotiin samaa reittiä. Eli ensimmäisenä otimme taas hyvävauhtisen laukkapätkän. Jetti eteni mainiosti ja siitä irtosi vähän enemmänkin vauhtia, kun vähän nohitti. Nyt se todellakin pääsi laukkaamaan kunnolla eikä mistään mummoilusta ollut tietoakaan. Eikä minua jännittänyt enempiä, jes! Ihanaa tohtia päästellä menemään niin, että hevonenkin saa vähän irrotella. Tämän pätkän jälkeen Jettikin heräsi ja oli virkkuna. Ravipätkissä se yritti tarjota laukkaa, kun ei muka voinut venyttää askelta pysyäkseen muiden perässä. Käynnissäkin sen piti yrittää kuroa välimatkaa ravissa kiinni, kun ei edelleenkään muistanut olevansa ihan riittävän pitkillä jaloilla varustettu hevonen. Vaan hyvähän se vain oli, että Jetti halusi mennä eikä meinata, ainakaan niin paljoa.

Loppumatkan samoilimme metsäpolkuja myöten tallille. Vaan olipas taas hymy herkässä niin reissun ajan kuin tallin pihalle palattua. Tulipahan käytyä reippaassa kesämaastossa mainioilla ratsuilla ja hyvässä seurassa. Kyllä kelpaa!