Lupaava Hilanteri-putkeni katkesi tänä perjantaina, kun ratsukseni oli merkitty Jussi. Mietin ennen tuntia, että viime kerrasta kyseisen ratsun kanssa on jo aikaa. Blogi paljasti, että viimeksi olen mennyt sillä yli puoli vuotta sitten, hurja tauko! Odotin kuitenkin pitkästä tauosta huolimatta tuntia hyvillä mielin, sillä muistelin yhteistyön Jussin kanssa onnistuvan ilman suurempia kinasteluita. Tunnin tehtävät liippasivat tulevien koulukisojen ohjelmia, sillä luvassa oli keskiravia ja -laukkaa sekä voltteja.
Alkuverkassa tehtävänä oli hakea hevosta pyöreämmäksi ja aktiivisemmaksi ajattelemalla ohjat ja omat kädet jälleen sivuohjamaisesti. Pohkeella pyydettiin sen verran, että hevonen oli aktiivinen, mutta ei jännittynyt eteenpäin pyytämisestä ja hieman menoa rajaavasta ohjasta. Meillä tämä ei meinannut alkaa sujua millään. Jussi tuntui armottoman raskaalta ja etupainoiselta ja käsistäni hupenivat voimat liki samantien. Yritin silti vankasti pitää käteni tasaisesti tuntumalla ja pyytää pohkeilla Jussia liikkumaan. Kerta toisen jälkeen huomasin kuitenkin säätäväni ohjilla kaikkea ylimääräistä, kun taas pohkeeni eivät tehneet mitään. Kinastelun jälkeen aloimme saada kohtuullisia hetkiä, mutta mitään suurta läpimurtoa en tässä asiassa saanut. Jussi pyöristyi pätkiä, mutta sammutti takapäänsä tehokkaasti.
Ravissa meno muuttui raskaammaksi. Pohkeeni lakkasivat liki kokonaan yrittämästä eikä ohjissa roikkumalla yllättäen saanut mitään hyvää aikaan. Jouduin välillä käymään käynnissä ja hakemaan hevosta siellä kuulolle, jotta sain edes vähän siedettäviä hetkiä ravissa. Olisi pitänyt olla sata kertaa tarmokkaampi ravissa ja sanoa hevoselle pohkeilla, että nyt muuten liikut ja silti rohjeta pitää ohjat hyvällä tuntumalla niistä kummemmin hölläämättä. Mutta ei, en vain tuntunut osaavan tänään tätä hommaa yhtään ja vartin jälkeen olin jo valmis luovuttamaan. Hilanteriakin tuli kova ikävä tässä vaiheessa, sillä Jussi tuntui puskevan myös molempiin suuntiin.
Alkuverkan jälkeen pääsimme harjoittelemaan keskiravia, jota tehtiin pitkälle sivulle aina kahden kirjaimen verran. Tavoitteena oli saada hevonen lyhyen sivun ja kulman aikana sen verran pakettiin ylimääräisellä energialla, että keskiravi lähtisi pelkästään päästämällä hevonen kulkemaan. Hieno ajatus, jota en kuitenkaan saanut vietyä käytäntöön. Jouduin pumppaamaan Jussiin vauhtia pohkeilla, jolloin ohjat pääsivät löystymään, ja hevonen venyi pitkäksi. Opettajalta tulikin noottia, että Jussi osaa mennä keskiravia hyvällä tuntumallakin. Toisena korjauksena tuli se, että ottaisin hevosen ajoissa takaisin tavalliseen raviin. Aika monta kierrosta saimme tahkota ennen kuin sain keskiravia onnistumaan sinnepäinkään. Kun keskiravi onnistui, nousi ongelmaksi Jussin saaminen ajoissa takaisin normaaliin raviin. Ensin hukassa on kaasu, sitten jarru. Kuulostaa aika tyypilliseltä menolta minulle.
Samaa kuviota käytettiin myös keskilaukan hakemisessa. Tässä tuli tunnin ehkä ainoa hyvän mielen hetki. Jussi lähti keskilaukkaan kevyesti, ja laukka tuntui selkään muhkealta. Hevonen ei tosin pyöreyttä ollut nähnytkään, mutta silti laukka vaikutti ilmavalta ja silti helpolta istua. Opettajaltakin irtosi pari hyvää sanaa menostamme, mutta samantien noottia tuli siitä, etten saanut Jussia takaisin tavalliseen laukkaan. Se päätti jostain syystä olla kuuntelematta pidätteitäni ennen kuin olin jarrutellut hyvän tovin. Tässä kohtaa hyvänä vinkkinä olisi ollut viedä jarruttava apu kertaalleen napakammin perille, jotta hevonen olisi alkanut kuunnella. Sitten olisin voinut taas ratsastaa ja kokeilla, jaksaisiko hevonen kuunnella ne kevyet avut taas paremmin.
Lopuksi pyörittelimme noin kymmenen metrin voltteja toisen pitkän sivun keskeltä ravissa ja toisen puolestaan laukassa. Ravissa voltit menivät ihan ok ja hetkittäin jopa pyöreänä. Uusia ongelmia ei onnekseni ilmaantunut, joten yritin keksiä vanhoihin ratkaisua, huonolla menestyksellä tosin. Laukkavoltissa sain kommenttia siitä, että päästän hevosen valumaan liikaa, kun minun pitäisi kääntää tarmokkaammin. Olin tajunnut kuvion hieman väärin ja tarkoituksella ratsastin voltin läheltä keskihalkaisijalla ollutta estettä. Tarkoituksena oli kuitenkin kääntää selvästi ennen sitä. Kun lopulta tajusin, miten voltin piti mennä, sujui homma paremmin. Jussi kääntyi aika kivasti eikä sammuttanut laukkaakaan. Oman katseen pitäminen menosuunnassa hevosen niskan sijaan auttoi kummasti hahmottamaan reitin. Opettaja tosin toivoi Jussia vähän lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi, mutta se toive jäi odottamaan parempaa yhteistyön päivää.
Loppuraveissa hain Jussia venyttämään eteen ja alas. Hetkittäin ruuna tekikin pyydetysti, mutta hairahtui helposti ja nosti päänsä taas ylös. Tunnista oli onnistumisen ja onnellisuuden fiilikset melkoisen kaukana. Opettajallekin totesin, että Hilanteria tuli kova ikävä tunnin aikana. Tuntui hullunkuriselta, että Hilanteri itse asiassa on tämän kerran perusteella näistä kahdesta ratsukosta minun hyppysiini kevyempi ja mutkattomampi. Viime elokuussa olisin nauranut itseni tällä mielipiteellä ulos maneesista. Opettaja hymähti ja sanoi, että hän oli kerrankin muistanut laittaa minulle vuorostaan ihan oikean hevosen ratsastettavakseni. Samalla hän vähän varoitteli, minun puheiden perusteella edessä saattaa olla pidempi putki Hilanterin kanssa. Vähän kyllä jäi kaivelemaan, kuinka otteeni Jussista oli niin pahasti kadonnut. Toisaalta puolen vuoden tauko teettää varmasti tällaista. Täytyy taas vähän myöhemmin ottaa uusinta Jussin kanssa ja muistaa ehkä jopa ratsastaa. Se saattaisi tässä harrastuksessa jopa auttaa.
Kisakuulumisia vielä sen verran, että sain rustattua nimeni 18.3. koittaviin koulukisoihin. Ratsutoiveeksi pistin Peran, mutta kisaluokan jätin vielä auki. Sunnuntaina luvassa on yhteistunti toisen kisoihin osallistuvan ratsukon kanssa ja ensi viikolla puolestaan yksitystunti tallin opettajan luona helppo B:0 2009 -kouluohjelmaa treenaten. Sen käynnin perusteella uskallankin jo arvioida, kokeilenko jo B:tä vai menenkö kiltisti C:n ohjelman.
