Minusta alkaa tulla supertylsä Helvin kanssa. Maastoa, maastoa ja sitten villiintymishetkellä vielä vähän maastoa. Mutta jos aivot eivät käy millään kierroksella, on maasto sekä pollen että kuskin kannalta paras vaihtoehto. Harmi vain, että en muistanut kertoa Helville päivän teemana olevan tyhjää lyövä pää. Se nimittäin kävi kierroksilla minunkin puolestani.
Jo alkumetreillä tamma käveli reippaasti, mutta vaikutti ihan omalta, lupsakalta itseltään. Mutta sepä rentous tökkäsi kuin seinään tamman huomattua lunta lapiollaan heittävä ihminen. Se kyllä tasan tarkkaan ehti nähdä sen, mutta silti se valitsi ratkaisukseen silmänräpäyksessä tehdyn hännän ympäri pyörähdyksen ja laukan takaisin tallia kohti. Kuski puolestaan oli pöljyyksissään istunut ihan lunkisti kyydissä, mutta ihme ja kumma pysyi satulassa tamman vedettyä suunta omiin nimiinsä. Jäi siinä tosin jalustin matkasta samoin kuin ohjat, mutta ilmeisesti rentous palkitsi sen, että mätkähdin vain lähemmäs satulaa enkä huilannut alas saakka. Meni hetki ennen kuin tamma suostui pudottamaan raville ja ravista sai vielä maanitella käyntiä tovin. Heräsipä se puolinukuksissa ollut kuskikin sitten.
En suostunut lyömään hanskoja tiskiin, vaan pidin tammaa asetteluilla ja pienillä väistöillä työn parissa. Välillä keino tepsi, ja tamma rentoutui, mutta äkkiäpä se taas keksi uuden kytättävän. Loppureissu menikin siinä, että tamma kipitti pää pystyssä, säikähti paikallaan värähtäen ja kipitti vähän lisää. Hain tammaa aina keskittymään, mutta niin ne pienet hetket aina katosivat. Ehjin nahoin kuitenkin päästiin reissusta takaisin. Ei tullut tällä kertaa mielenrauhaa, mutta virkeyttä sitäkin enemmän.
Ps. Hyviä uutisia Veronan suunnalta. Tamma kävi klinikalla, ja diagnoosina oli kinnerjänteen ylöosan kiinnityskohdan venähdys. Tamma sai tulehduskipulääkkeet ja parin viikon kävelytyksen jälkeen sen pitäisi olla taas entisensä. Tässä ajassa onkin ehtinyt jo vähän tulla ikävä tätä toista muoria.
