Olisihan se pitänyt tietää, että estetunti koittaa heti, kun unohdan turvaliivin. Näin kävi perjantai-illan kunniaksi. Pollevalinnan nähtyäni teki mieli nakata hanskat tiskiin. Tapsa. Tarvitseeko sanoa muuta? Tällä kertaa tarvitsee, sillä onneksi ennakoiva murehtinen oli valtaosaksi turhaa.
Olin jättänyt jalkaani pidemmät kannukset, mutta nakkasin ne alkuverkan aikana pois. Jalkani eivät tahtoneet pysyä kunnolla paikoillaan, joten olisin sohinut niillä tahtomattakin hevosta. Ja Tapsan ollessa kyseessä, otin mieluummin riskin hitaudesta kuin sen, että hevonen joutuu kärsimään kuskin hallitsemattomista jaloista. Onneksi päätöstä ei juuri tarvinnut katua, sillä Tapsa liikkui ihan siedettävästi ilman niitäkin. Kunhan kuski uskoi itseensä ja kykyyn saada hevonen liikkumaan. Alkuverkassa mentiin laukassa kahta kaarevalla uralla olevaa kavalettiä, joiden väliin tuli saada kolme askelta. Mentiin parit kerrat neljällä, mutta pienellä vauhdittamisella sekä reitin muutoksella saimme hyvät kolme askelta.
Tämän jälkeen jatkettiinkin kahden aikaisemman kavaletin kautta suoralla olleille kavaletille ja pystylle. Kaarevalla uralla olleiden kavalettien väliin kolme askelta, toisen ja kolmannen kavaletin väliin viisi ja kavaletin ja pystyn väliin taas kolme. En saanut kertaakaan jokaista laukkapätkää oikeilla laukka-askelilla, mutta opettaja armahti. Yhden kerran taisin saada ekan välin hyvin nappiin, toisella kerralla ehkä suoralta linjalta yhden välin. Hyvää suorituksessamme oli kuitenkin se, että Tapsa liikkui, vaikkakin lyhyesti, ja kuski tuijotteli eteenpäin. Hypyt olivat pieniä, joten mukautumisessa ei ollut mitään ongelmaa.
Tämän jälkeen kokeiltiin kavaletin avulla laukanvaihtoa. Kavaletti oli lävistäjällä ja sille kaarrettiin vasemmassa laukassa seinän kautta ja koetettiin vaihtaa laukka oikeaan. Kaarre hyydytti Tapsan niin pahoin, etten saanut sitä enää sellaiseen laukkaan, että laukka olisi vaihtunut. Ei ollut meidän heiniämme tämä treeni, onnistumatta jäi. Onneksi sitä tahkottiin vain kaksi kertaa, niin ei jäänyt harmittamaan kummemmin.
Sitten vuorossa oli kavaletin ja ensin pystyn, sitten okserin suora yhden laukka-askeleen välillä. Tässä saikin tehdä hommia. Tapsa lähti ihan normaalisti, mutta alkoi hyytyä kavalettia lähestyessä. Siinä yhden laukka-askeleen välissä se kerkesi kieltämäänkin, mutta onneksi niin hitaasti, ettei ollut mitään ongelmia. Ei muuta kuin uusiksi kunnon nohituksella. Tällä kertaa mentiin yliin, mutta madellen. Sitten pysty muuttuikin korkeammaksi okseriksi, ja kuskia alkoi huolettaa vielä enemmän sen yli pääseminen. Tapsapa nappasi kuskin huolen ja hidasteli entisestään. Opettaja komensi napauttamaan kavaletin jälkeen raipalla. Tein työtä käskettyä ja lisäsin myös melkoisia ääniapuja mukaan. Lopulla porukalla oli kyllä hauskaa niitä kuunnellessa.
Tunnin hauskin sattumus oli se, kun Tapsa tuli okserille niin hitaasti, että tajusin sen kieltävän ja nakkasin hanskat tiskiin. Mutta pollepa otti ja jarrutti liki pysähdyksiin, kunnes päättikin lähteä hyppyyn. Minähän olin jo muissa maailmoissa, joten hyppy tuli yllätyksenä ja lähdin Tapsan vetämänä hyppyyn. Livahti siinä yllätyksessä ponnekas ja perinteikäs kirosanakin huulilta. Kaikeksi onneksi ohjat oli sen verran löysällä, etten kiskaissut suusta pollea. Jälkikäteen nauratti, olihan se varmasti näyttänyt hullunkuriselta. Samalla oli taas arvokas oppitunnin paikka: ajatus esteen yli eikä saa luovuttaa.
Lopuksi mahdutettiin pieni rata. Aloitettiin laukanvaihtokavaletilla, mentiin yhden laukkavälin kavaletti ja okseri ja siitä jälkimmäinen kaarevan uran kavaletti sekä toinen suora. Laukka ei vaihtunut, ja Tapsa alkoi tuttuun tapaan hidastella kavaletin ja okserin suoralla. Niinpä karjaisin, opettaja karjaisi, ja lopulta Tapsa heräsi. Okseri ylittyi hienosti ja kaarevan kavaletin aloittama suora sujui oikeilla askelilla niin kevyesti ja helposti, että kuski vain hymyili kyydissä.
Tunti ei siis tosiaan ollut tyylipuhdasta nähnytkään. Ääntä tuli käytettyä aika paljon, sillä raipalla hevosta ei eteen saanut. Ääniavut olivat kuitenkin niissä kohdin, jolloin hevonen oikeasti suunnitteli omiaan eli hidastamista, mahdollisesti kieltämistä. Vaikka kaikki treenit eivät mennetkään putkeen, Tapsa kulki paljon paremmin kuin aikaisemmin. Se myös tuntui välillä itsekin muistavan, ettei hyppääminen olekaan yhtään hullumpaa puuhaa. Itsessä olin tyytyväinen siihen, että istunta pysyi hypyissä ihan hyvin, ja katsekin muisti useana kertana olla oikeaan suuntaan. Ei siis yhtään hullumpi kerta, joten hyvä mieli jäi. Tapsa ansaitsi runsaat kehut ja rapsutukset, joten eiköhän papalle jäänyt myös hyvä mieli tunnista.
