Kaapo, myös siis Paavona tunnettu, se pollelistalla komeili nimeni kohdalla. Ei harmittanut yhtään, sillä kyseisellä pollella ratsastamaan oppiminen on alkanut houkutella oikein kunnolla. Tunnin treeninä olikin mukavasti vähän kaikkea: asettamista, pohkeenväistöä sekä siirtymiä.
Tunti alkoikin pohkeenväistöä pitkää sivua myöten. Etupää pidettiin uralla ja takapää väistätettiin uran sisäpuolelle. Kaapoa vähän puistatutti ajatus ja se keskittyikin aluksi päänravisteluun mieluummin. Mutta opettajalta saadut kertausohjeet auttoivat ja kun sisäohja muisti tarvittaessa pidättää ja ulkopohje naputella, niin lähtihän se Kaapokin väistämään. Meni pätkiä myös oikein nätisti ilman, että apuja tarvitsi toistella. Opettaja antoikin Kaapon ratsastamiseen näppärän ohjeen: sille asiat kerrotaan tavutettuna, jotta ne menevät perille. Onhan se jo viisivuotias, mutta silläkin on vielä oppimista.
Tämän jälkeen siirryttiin ravailemaan ja asettamaan. Lyhyeltä sivulta lähdettiin keskihalkaisijalle, siitä vasemmalle ympyrä, takaisin keskihalkaisijalle, päädystä oikealle ja pitkältä sivulta ympyrä vasemmalle. Asettaminen oli taas kuskilta hukassa. Kädet halusivat liihotella ihan omiin suuntiinsa ja jalat roikkuivat hyödyttöminä mukana. Nyt ohjeeksi tuli kiinnittää huomiota siihen, että myös oma vartalo kääntyy hevosen mukana. Eli esimerkiksi vasemmassa kierroksessa oma vasen olkapää kiertyisi vähän, jolloin myös sen puolen jalka olisi helpompi pitää oikeassa kohdassa muistuttamassa hevoselle, että tänne ei kaaduta.
Kun kädet ja jalat olivat yhteistyössä, kulki Kaapokin mukavasti ja jopa pyöristyi. Kun meno taas meni vaikeaksi, opettaja ohjeisti pitämään ulkokädellä martingaalin remmistä kiinni ja asettamaan sisäkädellä. Näin yksi tuntuma pysyi koko ajan tasaisena ja Kaapo saattoi tukeutua siihen. Tämähän auttoi taas, kun kuski muisti tehdä jaloillaankin töitä ja polle meni paikoitellen näppärästi.
Sitten tehtiinkin vähän raviin lisäystä sekä siirtymiset käyntiin. Kaapolla ravin lisääminen sujui näppärästi, kun muistin pitää hevosen suoralla. Parasta pollessa oli se, että lisääminen tapahtui juuri toivotusti: ei kauheaa kaahotusta, vaan tasaisesti pidempää askelta. Käyntiin vaihtaminenkin sujui kohtalaisesti, menohaluja pollella oli taas tuttuun malliin.
Lopuksi otettiin vielä laukkailua ilman kummempia tehtäviä. Kaapohan mennä humputteli tuttuun tyyliin vauhdikkaasti ja kaarteissa tuntui kuin olisin ollut puoliksi kaatumassa. Pohkeeni oli siis taas unohtanut toimia ja polle meni oman makunsa mukaan. Opettaja poimikin meidät taas tarkkailtavaksi ja pisti pääty-ympyrälle. Ensimmäisenä ohjeena oli pitää itsensä kunnolla takajalkojen päällä, ettei Kaapo pääse vetämään oman mielensä mukaan. Tämän jälkeen taas sisäpohkeelle hommia ja oman vartalon kiertoa sopivasti kaarteiden mukaan. Kun nämä palaset loksahtivat minussa paikoilleen, näkyi vaikutus hevosessakin. Olisihan se voinut paremminkin mennä, mutta ihan riittävän hyvin täksi kerraksi.
Tunnista jäi hyvä fiilis ja opettajan kommentti tiivistääkin kaiken olennaisen: ei yhtään hullumpaa.
