Otsikko kuvastaa mukavasti tunnin menon. Puomitunti ja minulle oli pitkästä aikaa jaettu Tapsa. Juuri se polle, joka esittelee upeaa liitoravia, mutta tarhassa. Voin kertoa, ettei seitsemän kuukauden tauko kyseisestä hepasta ole ainakaan parantanut yhteistyötämme.
Tunti aloitettiin vapaalla lämmittelyllä. Tapsa oli tuttu oma itsensä eli käyntivauhti oli hiipivää. Yllätyin tosin siitä, että polle reagoi pyyntöihin ja eteni välissä ihan normaalisti. Mutta kuten aina, Tapsan spurtit ovat muutamien askelien mittaisia ja sen jälkeen polle taas palasi hiippailemaan. Ravissa sama meininki jatkui ja kuskille alkoi yllättäen tulla lämmin kaikesta siitä huhkinnasta. Laukkalämmittelyssä yllätyksenä tuli Tapsan laukka, johon mukautuminen vei aikaa. Alussa pompin ihan oudosti kyydissä mukana eivätkä jalustimet tuntuneet olevan hyvin yhtä pidempänä saati yhtä lyhyempänä. Laukka pysyi kyllä suunnilleen yllä, mutta ei se kyllä ollut eteenpäinpyrkimystä nähnyt enkä keksinyt, millä ilveellä hevosen saa liikkumaan.
Kuusi puomia oli aseteltu ellipsin muotoon ja pyrkimyksenä oli tietenkin saada sujuva ravi ja hyvä reitti. Tapsahan nyykähteli puomien kohdalla ja vaati paljon saada se säilyttämään tasaisinen ravi. Löytyihän sitä välillä, mutta vauhti oli edelleen kateissa. Jospa Tapsassa onkin vain yksi vaihde, muissa hevosessa kolme? Harmikseni olen nähnyt tämän pollen menevän oikein hienosti, joten taas kerran vika löytyy täältä näppäimistön puolelta.
Tämän jälkeen sama homma lähdettiin menemään laukassa. Voi sitä tuskien ja hien taivalta! Eihän sitä sujuvaa laukkaa löytynyt kuin pätkittäin ja lopun ajan kuski vietti vaikka miten yrittäen saada pollea liikkumaan. Kuntohan siinä loppui ja tauot toisten mennessä olivat paikallaan. Enpä muista, milloin viimeksi olisi näin pahasti pistänyt hengästyttämään. En tosin ollut ainoa, sillä Hilanteri oli päättänyt olla tykkäämättä kuskistaan ja sehän näkyi siinä, ettei se kavio kulkenut oikein minnekään. Pusken Tapsan selkään kaikki ne, jotka eivät usko ratsastuksen menevän kuntoilusta. Onneksi kaiken puskemisen lomaan mahtui onnistumisia. Välillä kolmen laukka-askeleen puomivälit menivät ihan kivasti, kun reitit sai tähdättyä kohdilleen.
Lopuksi opettaja pisti meidät tutulle kahden puomin suoralle, johon normaalilla laukalla upposi kuusi askelta (Tapsalla tähänkin sai tsempata). Askelmääriksi tuli totta kai viisi ja me Tapsan kanssa saatiin seitsemän ja jopa kahdeksan komennukset. Viiden askeleen väli meni tietenkin kuudella ja vasta toisella kerralla käytin kaiken äänirepertuaani ja raipan muistuttamassa asiasta ja jotain tapahtui. Tapsa heräsi ja alkoi liikkua! Olin ihan fiiliksissä ja väli meni näppärästi viidellä. Hieno polle! Seitsemän askeleen välissä ei ollut mitään ongelmaa, kunhan istuskeli ja polle teki työnsä.
Opettaja innostui prässäämään Tapsaa vielä ja saimme tosiaan sen kahdeksan askeleen välin suoritettavaksi. Kaksi ensimmäistä kertaa taisi mennä sillä seitsemällä. Opettaja ohjeisti pitämään pohkeet lähellä, istumaan vähän taaksepäin ja vain menemään. Ihme tapahtui toistamiseen. Tapsa lyhensi laukkaa, mutta eteni silti ja väliin meni toivotut kahdeksan askelta. Todella odotettu kiitos työstä ja polle saikin paljon rapsutuksia tästä hyvästä. Tästä huomaa sen, kuinka oma väärä asennoituminen näkyy pollessa. Miksipä se yrittäisi, jos kuskikin tuntuu ajattelevan, että ei tästä mitään tulee? Oikea asennoituminen onkin taas yksi asia opeteltavien listalle, joka tuntuu vain kasvavan entisestään.
