Arpaonni oli tällä kertaa valinnut minulle tallin uusimman tuntipollen eli Pupun/Jussin/Puten/Otuksen. Pudzickhan polle on oikealta nimeltään, mutta sen lempinimi Pupu ei ilmeisesti maistunut nykyisen tallin suuhun ja nyt sitä nimitellään vähän miksi sattuu. Taisi Otus olla useimmiten lauantaiopettajan suusta kuultu tunnin aikana. Mutta sitten itse tuntiin. Taidan pitäytyä nyt Pupussa kuitenkin jonkin aikaa.
On todella jännää ratsastaa uutta hevosta, kun ei yhtään tiedä, miten se kulkee, millaisilla avuilla ja mitä vinkeitä sillä voi olla mielessä. Olin nähnyt Pupun menoa pari kertaa muiden ratsastamana ja se vaikutti ihan kivalta peruspollelta.
Alkukäynneissä se ei kyllä vakuuttanut, sillä se mateli kuin Tapsa konsanaan. Reippaamman vauhdin pyyntö tehosi onneksi kohtuullisen helposti. Verryttelyravissa se tarjosi taas lyhyttä köpöttelyä, kunnes opettaja komensi kuskin tekemään siellä selässä jotain. Niinpä taas pyytämällä tomerammin löytyi myös vähän reippaampi ravi. Parasta oli se huomio, että kun vauhtia kerran pyysi, se yleensä pysyi pidemmänkin aikaa päällä. Ei nyt tietenkään koko aikaa, mutta ei ollut sellaista kolmen askeleen spurttia, josta olisi taas voinut rymähtää mateluvaihteelle. Kuski ei myöskään osannut asettaa tätä pollea, joten kulmat menivät oikoen. Kuski-ressukka, sen tässä pitäisi käydä ravailemassa ja asettumassa itse ensin, että oppisi oikeasti jutut.
Tunnin treeninä oli pohkeenväistö ja vähän sulkutaivutuksen kaltainen liike. Pohkeenväistöön lähdettiin pitkällä sivulla tuomalla takapää ensin uran sisäpuolelle ja siitä väistättäen. Tästä sitten muunnettiin menoa sulkutaivutuksen kaltaiseksi eli unohdettiin varsinainen väistättäminen, pyydettiin tähän asti suorana ollut hevosta asettumaan ja taipumaan menosuuntaan.
Pohkeenväistön Pupu teki ihan kelvollisesti, se vähän protestoi hommaa vastaan, mutta teki kyllä. Mutta sulkutaivutuksessa se osoitti muutaman kerran jälkeen, että sille riittää asia just nyt ja enempään se ei ala. Yritin saada sulkutaivutusta onnistumaan, mutta polle joko seisahti, otti omia askeleitaan eteen ja taakse sekä hypähteli mielensä mukaan. Siitä tosiaan huomasi, ettei homma napannut yhtään ja minähän kauhistuin samantien ja olin varmaan ihan tikkuna selässä. Ajattelin tietenkin heti, että voi ei, en osaa mitään ja hevonen hermostuu siitäkin. Opettaja kyllä tuumasi, että aiemmalla tallilla sillä oli ollut samanlaista käyttäytymistä havaittavissa, kun se sai omasta mielestään tarpeeksi treenistä.
Sulkutaivutukset onnistuivat pariin kertaan ihan kivasti. Loput yritykset menivät mönkään, kun polle osoitti mieltään ja kuski hätääntyi selässä. Ei kovin hyvä yhdistelmä kyllä. Jäi harmittamaan, etten osannut komentaa hevosta tomerasti töihin, vaan annoin sen komennella minua liiankin onnistuneesti.
Tunnista jäi tuon parin toimineen sulkutaivutuksen lisäksi hyvä mieli Pupun laukan nostoista. Se nosti aika vaivattomasti käynnistä kulkevan laukan, joskin huhhei, se oli aika isoa moista. Kyllähän siihen varmasti tottuu, mutta ei tallilla ole toista vastaavanlaista laukkaa kulkevaa pollea. Laukassa se kulki kohtuullisesti, kääntyi ympyrälle ihan hyvin ja totteli myös pidättäviä apuja. Vauhtia en tällä kertaa tohtinut kummemmin kokeilla.
Pupusta jäi tuosta mielenosoituksesta huolimatta ihan hyvä peruspollen näkemys. Lisäbonuksena polle saa kiitosta siitä, että se tuntui kulkevan kohtuullisesti oikeinpäin ja välillä pyöristelevän itseään. Allekirjoitan kyllä ihan hyvin tuon linkittämän sivun lauseen siitä, että Pupusta saa hienon näköisen kouluhevosen, kun vain ratsastaja osaa.
