Toiseksi viimeinen kerta Virpitalleilla hurahti Herta-tamman kanssa. Pollen lempinimi on aika villisti heitettynä Hertta. Olen mennyt tammalla kerran 45 minuuttia humputtelua työpaikan virkistyspäivässä, mutta en näemmä ole kirjannut sitä kertaa muistiin. Kuvittelin kuitenkin tykänneeni tammasta, ja sen olleen ihan kiva. Tallin sivuilla tästä 8-vuotiaasta torinhevostammasta sanotaan sen verran, että koulupuolella se taitaa helpon A:n ja esteradalla metrin sekä on kiltti ja kaiken tasoisille sopiva. Lisäksi tämä noin 160-senttinen tamma on maastovarma ja innokas hyppääjä.
Tunnin treeninä oli puomikoulua. Ensimmäisenä tehtävänä oli oikeassa kierroksessa tehdä toiselle pitkälle sivulle avotaivutusta käynnissä, siirtyä sen jälkeen raviin, pyöräyttää pääty-ympyrä, tulla toisen pitkän sivun ravipuomit, vaihtaa käyntiin, tehdä ympyrä ja ottaa homma alusta. Alkuverkassa yritin muistaa sisäpohkeen ja ulko-ohjan, mutta vaikka miten niitä koetin käyttää, jäkitti Hertta pää pystyssä menemään. Sisäpohkeesta sain kyllä tamman menemään sivulle, mutta mitä ilmeisemmin ulkoapuni eivät sitten olleet vastaanottamassa tammaa, vaan se saattoi huoletta luiskahtaa karkuun. Ennen kuin sain mitään kunnon otetta hevoseen, pitikin aloittaa jo ensimmäinen tehtävä.
Avotaivutus meni alussa melkoisen mäntyyn. Sain pollen kaulan kyllä mutkalle, mutta peileistä vahdittuna mitään muuta ei sitten tapahtunutkaan. Miksipä olisi, kun en osannut käyttää kumpaakaan pohjetta. Muutaman kierroksen jälkeen sain aina hetkittäin peilien mukaan tammaa suunnilleen avotaivutukseen, mutta siinä ei kyllä ollut tasaista hetkeä tai helppoutta tippaakaan. Melkoista vääntämistä oli. Enkä sitten keksinyt, miten olisin saanut hevosen rentoutumaan ja jatkamaan avoja, kunnes olisin pyytänyt muuta. Opettaja ohjeisti pyöräyttämään voltin tarvittaessa, jos hevonen alkaisi vastustella liikaa. Näitäkin yritin, mutta ei niistä kauhean suurta apua ollut.
Ravipuomit menivät minusta ihan ok, mutta opettajalta sateli kommenttia, että kevensin liian taakse ja jotenkin liian syvälle. En oikein tajunnut, mitä puomeilla haettiin, joten koetin sitten kehitellä jotain kevyempää kevennystä. Tuloksena taisi olla vähän etukenossa könöttänyt kuski. Hertta meni puomeja aluksi vähän hyytyen ja sitten innostuen. Kuten avotaivutuksessa, puuttui tästäkin suorituksesta tasaisuus. Yritin ottaa puolipidätteitä, mutta ne eivät sitten menneet perille. Välillä piti melkoisesti neuvotella tamman kanssa, kumpi vie ja kumpi ei. Enkä vieläkään käsittänyt, mikä avuissani oli niin kerta kaikkisen pielessä.
Suuntaa vaihdettaessa tahkottiin edelleen puomit, mutta toiselle pitkälle sivulle kokeiltiin avotaivutusta ravissa. Tästä ei tarvitsekaan oikeastaan kirjoittaa mitään muuta kuin että ehei, ei, ei sitten yhtään. Tamma kipitti menemään, pidätteeni eivät menneet läpi ja tuloksena oli aika turhautunut kuski ja avotaivutuksesta valovuosien päässä ollut hevonen kaula mutkalla. Tunnilla oli kahdeksan ratsukkoa, joten sekä tila että opettajan huomioaika tahtoi kutistua. En muista saaneeni ravissa tehtyyn avotaivutukseen mitään apua, joten häselsin sitten miten sattuu. Olisi pitänyt yrittää kasata keskittymisen rippeet ja pyytää apua, mutta olin jo ehtinyt vaihtaa asenteeni tympeän turhautumisen vaihteelle.
Seuraavaksi ravipuomien jälkeen otettiin hevonen takaisin kuulolle hyvällä puolipidätteellä, nostettiin laukka ja pyöräytettiin pääty-ympyrä. Hertalla laukat nousi ihan ok, mutta opettajalta tuli noottia liiasta kiireestä. En siis malttanut valmistella nostoa kunnolla eivätkä puolipidätteeni menneet vieläkään kauhean tehokkaasti läpi. Taisin saada ehkä yhden jokseenkin hallitun noston, mutta kaikki muut kerrat menin sillä hoplaa-meiningillä. Ei hyvä. Laukassa Hertta tahtoi vähän joko luikahtaa ulos tai valua sisälle, joten pohkeilleni olisi ollut hommaa. Harmikseni ne eivät vain innostuneet tehtävänannosta.
Loppuun otettiin vielä ensin askeleen säätöä. Hevonen piti saada mahdollisimmaan lyhyeen raviin, josta sitten nostettiin laukka. Laukassa puolestaan mentiin aluksi normaalisti, kunnes sitäkin piti saada lyhennetyksi. Jo ravissa lyhentäminen tuntui vaikealta enkä oikein osannut saada apujani läpi. Tuloksena oli tietenkin se, että laukassa ei ollut toivoakaan mistään lyhentämisestä. Pari hassua yritystäni johti siihen, että Hertta pudotti raville. Loppuaika menikin vähän kaahottaessa ja onnettomissa hidastusyrityksissä. Tässä vaiheessa olin lyönyt hanskat tiskiin ja nakannut pyyhkeen kehään ja ties mitä muuta, joten ryhdyin vain matkustajaksi. En yksinkertaisesti tajunnut, miten tätä hevosta olisi pitänyt ratsastaa enkä sitten pöljyyksissäni murehtinut asiaa opettajalle ollenkaan.
Hertta jäi sitten tämän tunnin perusteella mysteeriksi. Sain pari hassua pätkää, joissa tamma vähän pyöristyi, mutta missään vaiheessa se ei kuitenkaan antanut kunnolla periksi. Pääosan tunnista se meni aika etupainoisena ja muutaman kerran kävi keikahtamassa kuolaimen alla. Valtaosan ajasta se kuitenkin meni pää ylhäällä. Yritin pohkeilla saada etupäätä keveämmäksi, mutta sitten tamma alkoi vain kipittää. Kun taas yritin ottaa pidätteitä, se jäkitti vähän vastaan ja heittäytyi raskaaksi. Ilmeisesti kaivoin jälleen esiin yhden lukuisista ongelmistani: käteni on liian raskas ja pohkeeni armottoman hitaat. Tunnista jäikin sitten melkoisen tympeä fiilis oman itsekurin puutteesta. Ei pitäisi antaa periksi, mutta joskus ei vain jaksa yrittää enempää.
