Kurssin tämän päivän opettaja ei ollut yhtään tyytyväinen kolmeen tunnin ratsuvalintaan, joita hän itse ei ollut tehnyt. Korasta hän tuumasi heti tunnin aluksi, ettei ole edes varma, selviytyykö se kurssin estekorkeudesta. Siinä tuli itselle jo melkoinen kolaus mitättömään itsevarmuuteen, joka rymisteli vahvasti miinuksen puolella tämän tunnin aikana. Kommentti oli tosin vähän jännä, kun hevosta kuitenkin luonnehditaan estepainotteiseksi. Kurssilaisia oli yhdeksän, mikä ei myöskään ilahduttanut opettajaa, sillä hänestä kurssilla kun pitäisi pystyä oppimaan vähän tehokkaammin asioita.
Alkuverkassa ravailimme itsenäiseksi sekä menimme vuorollaan kolmen ratsun porukoissa neljän tai viiden maapuomin kohtaa ympyrällä kiertäen. Koran ravi oli vähän pomppuisaa alussa keventäenkin enkä meinannut alussa saada tammaa kunnon ravillekaan. Puomikohdat menivät siitä johtuen aika tahmeasti, ja opettaja huuteli pitämään pohkeet tuntumalla. Välissä sitten yritin äänelläkin kannustaa tammaa aktiivisempaa raviin, ja muutama pätkä onnistui. Ei tosin ollut helppoa, joten enteilin melkoisia ongelmia jatkoa varten. Muualla ravaillessa tamma tahtoi puskea sisälle, vaikka yritin pistää sisäpohkeeni töihin. Ravissa piti myös tehdä temponvaihteluita, ja meiltä onnistui ehkä hidastaminen, mutta reippaampi ravi oli kadoksissa.
Seuraavaksi maapuomeja tahkottiin laukassa. Oikea laukka oli tammalle vaikeampi, ja se mieluusti nosti oikeassa kierroksessa vasenta laukkaa. Meno oli laukassakin melkoisen hidasta enkä osannut pitää pohkeitani tuntumalla, jolloin tamma pudotteli monet kerrat raville. Taisin pari kertaa saada tahkottua puomit kohtalaisesti läpi, jolloin pääsimme laukkailemaan itsenäisesti. Vasen kierros oli vähän helpompi, mutta siinäkin tammaa sai kannustaa pysymään laukassa. En tajua, minne ihmeeseen hukkaan ne pohkeeni, kun en voi pitää niitä sopivasti tuntumalla. Ilmeisesti oletan, että yhden laukkapyynnön pitäisi riittää, ja sen jälkeen hevosen pitäisi laukata puksuttaa tasaisesti vaikka auringonlaskuun. Automaattiratsu olisi siis hakusessa tällaiselle kuskille.
Näiden treenien jälkeen päästiin hyppäämään ensimmäistä estettä, joka sijoittui samaan kohtaan kuin maapuomit. Opettaja pisti ponnistuspuomin avuksi ja tarkoituksena oli hypätä ympyrällä, kunnes opettaja sanoisi menon riittävän. Laukkaaminen ei sujunut vieläkään kauhean näppärästi enkä itse asiassa koko tunnin aikana päässyt sellaiseen laukkarytmiin, jossa olisin tajunnut menosta jotain. Pystyllekin tuli ongelmia, kun en kertaakaan tajunnut, mistä kohtaa hevonen lähtee hyppyyn. Siinä oli melkoinen sokea piste. Opettajalta tuli noottia siitä, että nakkasin käteni järjettömästi ilmaan sen sijaan, että olisin myödännyt oikein. Itse en tätä tajunnut, luulin tekeväni myötäyksen niin kuin aina ennenkin.
Seuraavaksi sama pysty muutettiin okseriksi ja sille suunnattiin normaalisti ilman ympyrällä olemista. Sokeus nähdä hyppypaikkaa jatkui ja kostautui hyvin hirveinä hyppyinä, joissa olin jäljessä ja kaiken huipuksi lätkähdin kesken kaiken hyppyä takaisin satulaan. En nytkään vielä tajua, miten en nähnyt niitä hyppypaikkoja yhtään. Yleensä näitä kammotushyppyjä on mahtunut korkeintaan pari samalle esteelle, jonka jälkeen olen alkanut nähdä hyppypaikan. Nyt vaikutti siltä, että ratsastin huppu päässä, kun hyppypaikan näkemisestä ei ollut mitään toiveita. Okseri nousi lopulta 85 senttiin, ja Kora meni siitäkin kiltisti yli, joten siitä suuret kiitokset hevoselle. Kuskin olisi voinut jättää jo matkasta, kun meno oli sen verran kehnoa. Jonkun olisi pitänyt huudella minulle, että älä istu vielä, niin ehkä olisin totellut.
Tämän jälkeen siirryttiin kolmen esteen suoralle, joiden välit olivat 18 metriä. Opettaja ohjeisti ottamaan väleihin viisi laukkaa. Tässä vaiheessa aloin tajuta, että kaiketi menin taas käsijarru päällä, kun laukka ei rullannut helposti ja siten, että olisin voinut laskeskella niitä ponnistuspaikkaa varten. En edes muista, kuinka monen monta kertaa tahkosimme niitä kolmea estettä, mutta kauan siihen meni. Kora alkoi kyllästyä hypyissä suusta kiskaisevaan kuskiin ja väisti esteen tai kielsi. Opettaja sanoi, että hevonen antaa minulle suoraa palautetta ratsastamisesta. Kiellot johtuivat tuosta kiskomisesta, väistöt siitä, etten ollut tomerana ratsastamassa esteen yli. Lisäksi annoin sen väistää yhden kerran, jolloin se teki samat temput toisen kerran, koska olin sen siihen opettanut.
Tässä vaiheessa minulla oli jo melkoisen paha mieli ja halusin alkaa selitellä, että kyllä minä tutummalla hevosella menisin nämä ihan hyvin. Kora ei ilmeisesti ole kauheasti hypännyt tallille tultuaan, joten homma oli sillekin vähän opettelua. Minusta ei ole opettajaksi, joten tunti oli hevosellekin aika vääränlainen. Sain melkoista ryöpytystä ja ihan aiheesta. Toisaalta olin itse tullut oppimaan kurssille, en oppimaan yhdessä hevosen kanssa. Minusta ei toden totta ole opettajaksi, mutta tämä tunti pisti taas miettimään, onko minusta oppijaksikaan. Samoja virheitä kun tuli tehtyä kerta toisen jälkeen. Kolmen esteen suora saatiin viimein mentyä kerralla, mutta tyyli ja sujuvuus olivat kaukana menosta. Korkein pysty oli 75 senttiä.
Lopuksi treenasimme laukanvaihtoa porttiesteellä. Olin muka fiksusti käynyt näyttämässä portin Koralle, mutta pöljyyksissäni oli maiskutellut siinä koettaen saada hevosta tutustumaan esteeseen, jolloin se jännittyi tilanteesta. Opettajalta tuli noottia tästä, ja hän arveli, ettei tamma olisi tarvinnut esteen esittelyä, ja että nyt se todennäköisesti pitäisi estettä arveluttavana. Veikkaus osui nappiin, sillä Kora kielsi portille. Toisella kerralla päästiin jo yli ja taidettiin saada laukka vaihtumaan. Ilmeisesti tiet portille eivät olleet toivotunlaiset, vaikka luulin tulleeni niitä ihan järkevästi. Laukkakin taidettiin saada muutamia kertoja vaihdettua. Viimeinen hyppy portille oli paras, vaikka tuli vähän lähelle. Kora kuitenkin laukkasi rauhassa, en itse säätänyt ylimääräistä ja olin hypyssä mukana, ja laukkakin vaihtui. Kehuin Koraa koko tehtävän aikana aina vaihdoista, joten ilmeisesti positiivinen kehu oli avuksi sekä hevoselle että kuskille.
Loppuraveissa oli melkoisen vaisut fiilikset. Harmitti vietävästi, etten osaa rentoutua ja ratsastaa hevosen ehdoilla, vaan päksytän aina päättömästi vailla mitään suunnitelmaa. Lisäksi toivoin kovasti, ettei Kora saanut mitään traumoja tästä tunnista. Se kuitenkin oli rehellinen hyppääjä ja meni kyllä yli, jos osasin sen sille sanoa oikein. Tamma sai suuret kiitosrapsutukset siitä, ettei vetänyt hernepeltoja nenään, vaikka aihetta olisi ollut. Opettaja kutsui tunnin lopussa luokseen, ja pelkäsin melkoista ryöpytystä. Hän kuitenkin tuumasi, että seuraavalle kurssipäivälle yritetään saada minulle vähän helpompi hevonen. Kehuin hänelle Koran rehellisyyttä ja sitä, että kyllähän se on varsinainen opetusmestari siinä, että näyttää kyllä kuskin virheet. Itse kuitenkin tarvitsen tässä vaiheessa vielä sellaista hevosta, joka paikkaa kuskin puutteita ainakin vähän.
Kuvista kiitos Suville!
