Alkuverkassa ylittelimme kolmea puomia ja yhtä kavalettia ympyrällä. Tehtävä meni hetkittäin sujuvasti, mutta sitten aloin sukellella laukassa kavaletille ihan omia aikojani. Ärsyttää vietävästi, että vieläkin valitsen itse mieluummin sen hyppäämisen liian kaukaa, kun taas hevonen tekee paremman ratkaisun ja ottaa vielä sen yhden askeleen. Opettajalta tuli ohje antaa laukan sujua päästämättä hevosta pitkäksi. Kun sain hevosen vähän lyhyemmäksi laukassa, kavaletti ylittyi sutjakasti samoin kuin puomit. Käsijarrun lisäksi minulla näyttäisi tuo puusilmäisyys tekevän paluuta.
Harjoittelimme myös laukanvaihtoja esteillä. Vaihto oikeasta vasempaan sujui helposti, mutta vasemmasta oikeaan ei. Ongelmaksi vasemman laukan vaihtamisessa oikeaksi tuli se, ettei oikea pohkeeni saanut pidettyä hevosta suorassa. Jo ennen estettä aloimme vähän valua oikealle ja esteen ylitimme selvästi oikeasta reunasta. Johtamista en tainnut oikein saada tehtyä ja jos sain sinnepäinkään, se pahensi hevosen kirmaamista tiukasti esteeltä oikealle. Tähän varmaan auttaisi se, että ratsastaisin alkuverkassa oikeankin pohkeeni toimimaan, jolloin voisin luottaa sen hoitavan homman noissa kohdissa. Taisimme saada yhden kerran laukan vaihtumaan vasemmasta oikeaan, mutta esteen jälkeinen tie oli edelleen kehno, kun valuimme liikaa oikealle. Laukanvaihtoesteet olivat tosiaan ratapiirroksen esteet 1 ja 4. Ykkönen tosin mentiin piirroksesta poiketen toiseen suuntaan.
Saimme radalle kaksi sakkokierrosta. Toisen yrityksen aikana sain vääriä laukkoja pari kappaletta enemmän niitä itse tajuamatta, jolloin laukka ei pyörinyt ja esteet ylittyivät jälleen töksähdellen. Kolmannelle yritykselle opettaja ohjeisti ottamaan kerralla sujuvan laukan ja matkustamaan enemmän. Tähän asti olin jäänyt vähän liikaa itse säätämään (lue: jarruttelemaan), ja opettaja sanoikin, että saisin antaa hevosen laukata. No, sain radan aikana ehkä muutamien askelien ajan sitä rentoa, etenevää tunnetta, mutta sitten taas bongasin esteen ja ilmeisesti panikoin. Tällä kertaa kuitenkin töpeksin hitusen vähemmän, jolloin pääsimme piirun verran paremmin. Sujuvuus oli edelleen kaukana, mutta enpähän sukeltanut niin pahasti eikä Lore joutunut joka estettä rämpimään minilaukassa yli. En kuitenkaan ollut tyytyväinen rataan, mutta aika loppui kesken. Toisaalta olin taas luovuttanut niin pahasti, etten varmasti olisi saanut yhtään parempaa tulosta. Hyvä ratkaisu olisi ollut vaihtaa kuskia sen verran, että Lore olisi saanut yhden hyvän pätkän radasta loppuun.
Loppukäyntien aikana murehdin opettajalle henkistä käsijarruani, jonka ilmaantumista en käsitä. Samalla harmittelin, ettei tämän kevään tavoitteeni 70-80 sentin hyvästä radasta taida tällä menolla toteutua. Opettajalta tuli hyvää tsemppausta, sillä hän sanoi itsekin kärsineensä samasta aikanaan. Ratkaisuna on yksinkertaisesti uskallettava mennä kerralla sitä sujuvaa laukkaa. Vaikka mieli haluaa uskotella hitaassa laukassa olevan turvallisempaa, niin estepuolella ongelmat yleensä alkavat sen takia. Nyt olisi hyvä ottaa kunnon kuuri maksimissaan 50 sentin esteitä, joita ylitellessä alkaisin hakea uskallusta ja tuntumaa siihen etenevään ja hallittuun laukkaan, jossa myös ne vähän korkeammat ylittyvät vaivatta. Jotta tästä kirjoituksesta ei tulisi ihan kauheaa valitusta, niin mainitaan kuitenkin pari hyvää asiaa loppuun. Suurin hyvä asia oli toki Lore, kuten aiemmin sitä jo hehkutin. Se kesti kuskin mokat hienosti eikä kertaakaan yrittänyt kieltää tai väistää estettä. Kuskille sitten armopisteet siitä, että kädet myötäsivät tällä kertaa paremmin ja katsekin oli monina hetkinä oikeaan suuntaan. Toivottavasti ensi estevalmennuksessa saamme vähän enemmän onnistumisia.
