sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Juuri oikeanlaisen kisaratsun kyydissä

Sunnuntaina vuorossa oli Oulun Ratsastajien seuraestekisat. Kaikissa luokissa oli sama rata, ja arvosteluna oli A.0.0. Mikä mainio tapa kisata itseä vielä jännittäviä korkeuksia maneesissa ilman aikaratsastuksen miettimistä ja useamman radan opettelua. Opettajan kannustamana ilmoitin meidät Jetin kanssa niin 80 kuin 90 sentin luokkiin.

Molempien luokkien verryttelyssä minulla oli yksi asia tehtävänä: herättää Jetti oikeasti. Tiesin, että jos onnistuisin siinä, molemmat radat sujuisivat todennäköisesti hyvin. Jos taas yrittäisin lähteä radalle puoliunisen ratsun kanssa, ei suorituksessa olisi mitään hurrattavaa. Kun pääsimme 80 sentin verryttelyyn, olimme kävelleet ulkona jo hyvän tovin. Molemmissa verryttelyissä hyödynsin siirtymiä sekä temponvaihteluita. Jetti vilkaisia alussa maneesin nurkkia vähän pälyillen, mutta tokeni hommasta nopeasti. Taisin onnistua saamaan sen huomion enemmän itseeni kuin muuhun maailmaan. Ratsastin aika päättäväisesti, mikä toivottavasti oli osasyy Jetin heräämiseen. Toinen vaihtoehto on tietysti tuuri, ja sen varaan en mielelläni ihan jokaista kisaa laskisi. Verryttelyhypyt otimme molempia luokkia varten niin pystylle kuin okserille. Hypyt sujuivat ihan hyvin, mikä osaltaan rakensi luottamustani siihen, että radat menisivät hyvin. Odottelun jälkeen pääsin viimein ensimmäiseen suoritukseeni eli 80 sentin radalle.

Kaisalle kiitos tästä!
80 sentin radalle päästyäni ravasin nopeasti näyttämässä Jetille seiskaesteen valkoisen portin sekä kasiesteen sateenkaarikoristeen sekä katsomopäädyn avonaisen oven, josta porukkaa lappasi sisään ja ulos. Jetti oli tolkku eikä piitannut esteistä tai ovesta enempiä. Niinpä pyöräytin sen oikeaan suuntaan ja nostin oikean laukan. Jetti eteni ihan hyvin, joten suuntasimme ykköselle. Näin kauempaa, ettei askel sovi, jolloin osasin ihanasti odottaa hyppyä. Jetti ottikin miniaskeleen, mutta hyppäsi varmasti vaihtaen laukan toivotusti vasempaan. Kakkoselle tuli ihan asiallinen hyppy. Jetti piti vasemman laukan, mutta korjasi itsensä lopulta oikeaan laukkaan. Rohkaisin Jettiä äänellä hyppäämään kolmosen vähän kauempaa miniaskeleen sijaan. Se uskoi ratkaisuni ja lähti hyppyyn. Kolautimme puomia, joka onneksi pysyi paikallaan. Kolmosen ja nelosen suoran linjan selvitimme seitsemällä askeleella. Nelosena ollut okseri ylittyi ongelmitta. Jetti oli tovin ristilaukassa, kunnes vaihtoi kokonaan oikeaan laukkaan. Viitoselle tultaessa rohkaisin Jettiä vähän, ettei esteelle tulisi turhaan miniaskelta. Jetti kuunteli taas hyvin ja ylitti viitosen puhtaasti. Laukkakin vaihtui vasemmaksi. Kuutoselle tuli sujuva hyppy, jolloin pääsimme seiskalle viidellä askeleella. Sama hyvä meno jatkui, jolloin sekin ylittyi mukavasti. Viimeiselle eli kahdeksannelle esteelle ratsastin napakasti, sillä en halunnut Jetin viurahtavan esteestä ohi. Jetti hidastikin lähestymisessä hieman, mutta hyppäsi esteen silti mainiosti. Puhdas ja sujuva rata, jes!

Olimme opettajan kanssa sopineet, että 80 sentin sujuminen päättäisi sen, starttaisimmeko 90 sentin luokassa. Koska 80 sentistä saimme hyvän suorituksen, varmistui lupa 90 sentin radalle. Verryttelyssä otimme pari hyppyä kisakorkeudessa, ja se riitti. Jetti oli herättelyn jälkeen taas kuulolla ja etenemässä, joten yritin rentoutua ja uskoa, että selviämme radasta. Radalla lähdimme matkaan taas oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi mainiosti ja samoin kakkonen, jos puomin kolautusta ei lasketa. Kolmosen ja nelosen välin menimme jälleen seitsemällä askeleella ihan asiallisesti, ja Jetti jopa laskeutui toivotusti oikeassa laukassa neloselta. Viitoselle tulin ajaneeksi Jettiä turhaan eteen, joten kiitin sitä heti hypyn jälkeen esteen puhtaasta ylityksestä. Kuutoselle en saanut ratsastettua täysin suoraa tietä, jolloin Jetti tuli hyppyyn hieman vinosti. Tämä virhe kostautui, kun Jetti kopsautti takasillaan puomin alas. Tämä ei onneksi sekoittanut rytmiä, vaan pääsimme seiskalle viidellä askeleella ja sen yli sujuvasti. Kasille Jetti tulikin jo varmasti, jolloin sain oltua selässä rauhassa. Niin Jetti pääsi hyppäämään viimeisen esteen puhtaasti, ja ratamme oli siinä. Neljä virhepistettä ei jäänyt harmittamaan, sillä muutoin rata oli meidän suoritukseksemme oikein sujuva. Ehdin jo selässä ollessa fiilistellä, kuinka helppoa meno olikaan. Jes, jes, jes!



Kaiken kaikkiaan kisapäivä oli onnistunut. Molemmat radat olivat tasaisia ja sujuvia ja mikä parasta, minua ei juuri jännittänyt. Jetti oli kyllä todella mainio! En tiedä, mikä ruunan sai tällaiseksi, mutta kunpa se olisi aina yhtä hyvä ja luotettava. Sillä oli niin mukana hypätä, kun se eteni ja tuntui menevän kaikesta muitta mutkitta yli. Ylistin ja taputtelin Jetin kyllä hyväksi, sillä olin niin iloinen. Kyllähän tässä lajissa joutuu välillä paukuttelemaan päätä seinään, mutta onneksi nämä onnistumiset silottavat kuhmut saman tien. Tämä taisikin olla kisavuoden päätös, joten sain ainakin mainiot fiilikset loppuun. Tällä innolla on hyvä treenata ja odottaa ensi vuoden kisoja!

Videoista kiitos Kaisalle, joka oli samoissa kisoissa Vaken kanssa!

lauantai 29. marraskuuta 2014

Hieman hyytynyttä hyppäämistä

Tallinmäen viikottainen maneesiestetunti oli tällä kertaa jo lauantaina seuraavan päivän estekisojen takia. Alkukäynnit hoituivat taas näppärästi matkalla tallilta maneesille. Jetillä ei ollut kiire minnekään, vaan se hiippaili menemään. Pääsimme kuitenkin lopulta perille ja saimme aloittaa verryttelyn. Ratsukoita tunnilla oli neljä. Alussa väänsimme tovin koulua, jonka jälkeen otimme muutamia hyppyjä.

Sileän verryttelyssä tulimme keskihalkaisijaa suoraan sekä pyöräytimme kulmiin voltit. Tämän lisäksi teimme ravissa pohkeenväistöä uralta keskemmäs, jonka jälkeen nostimme myötälaukan. Suoraan meneminen onnistui kohtuullisesti. Jetti pyrki lähinnä halkaisijan loppupuolella ennakoimaan tulevaa käännöstä. Voltit sen sijaan olivat alussa melkoisia esityksiä. Jetti pääsi oikomaan sekä hidastamaan. Yritin reipastuttaa ratsua, mutta aika laihoin tuloksin. Pohkeenväistöt sen sijaan sujuivat kivasti. Laukat nousivat myös kohtuullisesti, ja onnistuimme pysymään irti urasta. Vasemmassa laukassa Jettiä sai korjata oikealta vasemmalle, kun taas oikeassa laukassa se meni melko suorana.

Ensimmäinen hyppykuvio oli tulla kaksi kavalettia ympyrän kaarella. Tehtävä tultiin molemmista suunnista, ja kavalettien väli tuli päästä kahdella askeleella. Jetti oli vähän unessa, mutta selvitimme tehtävän toivotusti. Olisin silti toivonut napakkuutta enemmän, mutta en onnistunut pyytämään sitä Jetiltä oikein. Ruuna tuntui olevan kovin nukuksissa. Sain sen liikkumaan pari askelta, jonka jälkeen palattiinkin jo hyytyneeseen hurruutteluun.

Seuraavaksi tulimme pari kertaa S-kiemuran kavalettien yli. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa hypäten pienen pystyn. Siitä matka jatkui lävistäjälle, jossa oli kaksi kavalettia innarivälillä. Siitä matka jatkui vielä aiemmassa tehtävässä hypättyjen kahden kavaletin yli. Ensimmäisellä kerralla Jetti jarrutti ensimmäiselle pystylle ja pällisteli sitä kuin se olisi ollut sapelihammastiikeri. Saimme kuitenkin kömmittyä esteen yli. Yritin nohittaa Jettiä, mutta huonosti onnistuen. Lävistäjäkavaletit menivät vähän hitaasti, jolloin oikea laukka ei vaihtunut vasemmaksi. Ehdin korjata sen lennosta. Lopuksi mummoilimme vielä ympyrän kaarella olleet kaksi kavalettia. Toisella kierroksella pääsimme ykkösestä sujuvammin yli, mutta muuten meno oli edelleen aika hidasta. Ehkä hitusen parempaa, mutta sangen ponnetonta silti. Herätyskello ei ilmeisesti ollut pirissyt tätä ruunaa tähän päivään enkä minäkään onnistunut sitä vällyjen välistä kaivamaan päivän puuhiin mukaan.

Lopuksi tulimme vielä vasemmassa kierroksessa muutaman kerran yhden askeleen väleillä olleen ristikon, pystyn ja okserin jumppasarjan. Apuna oli ponnistuspuomi. Jetti tuntui viimein heräävän vähän, jolloin ehdin jumppasarjalla keskittyä pohtimaan liikkumattoman käteni arvoitusta. Sain korjattua sitä hieman, mutta hyvin helposti käteni unohtui paikoilleen. Jetti ei onneksi ole tästä pahastunut, mutta toivoisin voivani antaa sille joka tapauksessa tilaa ihan varmuuden vuoksi. Jumppasarjan okseri nousi lopulta 90 senttiin, mikä ei edes hirvittänyt. Jetti meni epäröimättä siitäkin yli, joten sain taas luottoa siihen, että se kyllä tekee osuutensa. Kunhan siis osaan antaa sille sen mahdollisuuden enkä häsellä hommaa sekaisin.

Loppuraveissa pyörittelimme vielä kahdeksikkoa. Jetti liikkui ihan riittävästi, ja houkuttelin sitä venyttämään ohjan perässä. Tunnin treeni oli juuri sopiva kisavalmistautuminen. Saimme hypätä hieman, mutta ei liikaa, jotta into säilyisi kisoissakin. Jetin pieni hyytyminen tosin huoletti kisoja ajatellen. Toisaalta nämä Jetin yltiörauhalliset päivät ovat enemmän kuin tuttuja. Siksipä päätin olla murehtimatta ja keskittyä kisaverryttelyssä herättämään Jetin oikeasti.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Huhkimista

Viikon tauko ratsastuksesta hurahti helposti, mutta oli kyllä silti kiva käydä perjantaina ratsastamassa Jetti itsenäisesti. Ideana oli ihan perusratsastus, jossa keskityin eniten kaasun löytämiseen. Kenttää oli huollettu hyvin, jolloin siinä pääsi menemään kaikissa askellajeissa.

Jetti kuvitteli alussa hyvän tovin, ettei minua tarvitse totella. Niinpä se tahmaili ja yritti mutkitella. Korjasin tilannetta alkamalla herätellä Jettiä liikkumaan. Se vaati melkoista työtä ennen kuin mitään tapahtui. Yritin olla nopea ja looginen, mutta taisin silti enemmän olla hidas ja epäjohdonmukainen. Hiljalleen Jetti alkoi silti uskoa, että yritin tarkoittaakin jotain. Laukassa pyrin herättämään Jetin tekemällä kahdeksikolla vaihtoja. Jetti tosin ei ihan ollut kartalla tehtävästä, vaan yritti tarjota vastalaukkapätkiä. En siis ollut saanut sitä oikeasti vielä hereille tai sitten apuni olivat niin epämääräiset, että ruuna tulkkasi minut näin. Nyhersin vaihtoja sen verran, että sain vähän sinnepäin menneet yritelmät.

Koska meno oli nihkeää, palasin takaisin ravityöskentelyyn ja otin siirtymät käyntiin ja takaisin raviin käyttöön. Suivaannuin sopivasti, jolloin ratsastin päättäväisemmin. Sen avulla Jetti alkoi viimein herätä hommiin ja esitti siirtymiä aika asiallisesti. Yritin itse olla tarkkana, etten jäänyt yhtään pusertamaan, vaan olin nopea hellittämään. Paikoin taisin onnistua tässä, minkä seurauksena Jetti tuntui liikkuvan paremmin. Sen johdosta päätin ottaa vielä muutamat laukanvaihdot. Ensin tosin laukkasin tovin ihan vain uraa myöten hyvää etenemistä hakien. Nyt vaihdot onnistuivat paremmin, mutta viilattavaa niihin silti jäi. Sentään Jetti ei tarjonnut enää vastalaukkaa. Silti se oli vähän hidas reagoimaan vaihtopyyntöön, joten taisin jäädä jotenkin jarruttamaan ja estämään vaihtoja.

Jälkimmäinen laukkatyöskentely kuitenkin herätti Jetin viimein. Niinpä loppuraveissa se eteni jo aika kivasti eikä vaatinut muistuttelua joka hetki. Annoin sen venyttää ohjan perässä, minkä se teki mukavasti. Ratsastaessa tuli kyllä kuuma, kun hommia sai huhkia kunnolla. Oli kuitenkin mukava huomata, että jaksoin yrittää, ja että se tuotti tulosta. Ratsastus päättyikin hyvään fiilikseen, vaikka tietysti monissa asioissa olisi ollut petrattavaa. Kaikkea ei nyt vain kerralla saa kuntoon, mutta onneksi sentään jotkin palaset sattuvat aina toisinaan kohdilleen.

torstai 20. marraskuuta 2014

Nihkeähköä menoa

Torstaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Keli oli sen verran kohdillaan, että suolauksen avulla kenttä oli monin paikoin asiallisessa kunnossa. Niinpä kaikki askellajit olivat käytössä. Treeniaiheiksi valikoin kevyesti käsitellyt pohkeenväistöt ja laukanvaihdot.

Jetti oli tänään nihkeämpi kuin toviin. Eteneminen missään askellajissa ei oikein ollut herralle mieleen. Sain hoputtaa Jettiä ihan kunnolla ennen kuin se tarjosi mitään reaktiota. Yritin olla nopea ja looginen, mutta taisin silti jäädä enempään pusertamaan ja puskemaan. Mitenhän omaa reaktiokykyä voisi parantaa? Johdonmukaisuus auttaisi tietysti. Ei saisi hyväksyä kerta toisen jälkeen uneliasta vastausta. Toisaalta taas tiedän omassa vaikuttamisessani olevan vikaa, jolloin en koe oikeudenmukaisesti ärähtää kaikesta. Siinäpä yhdistelmä.

Koska Jetti oli kuuro pohkeille, päätin työstää niitä läpi pohkeenväistöjen avulla. Tein niitä käynnissä ja ravissa. Tänään väistöt oikealle lähtivät paremmin. Väistöt vasemmalle tahtoivat mennä joko takaosa tahattomasti johtaen tai Jetti vasemman lavan kautta karkuun pullahtaen. Tahti kärsi alussa, mutta parani hieman toistojen myötä. Oma keskittymiseni valuu vielä liikaa sivulle vievän avun saamiseen läpi, jolloin tahdin säilyttäminen kärsii.

Seuraavaksi otin laukkaa, jossa Jetti nihkeili pahiten. Se kehtasi pudottaa ravillekin muutamia kertoja. Sen jälkeen terävöidyin ja vahdin tiukasti, ettei ruuna päässyt enää moista tekemään. Laukka ei silti lähtenyt pyörimään kunnolla. Ei, vaikka yritin usuttaa Jettiä pitkillä sivuilla rennompaan ja pidempään laukkaan. Päätin silti kokeilla muutamia laukanvaihtoja lennosta. Aluksi Jetti tarjosi pätkiä vastalaukkaa molemmissa vaihtoyrityksissä. Näiden nihkeilyjen jälkeen tajusin taas ratsastaa napakammin, jolloin vaihdot alkoivat mennä läpi. Työstin niitä vielä sen verran, että sain parit asialliset vaihdot ilman odotusaikaa ja oikomisyrityksiä.

Loppuravissa hain Jetiltä reippaampaa etenemistä, jota löytyi kohtuullisesti. Annoin sen vielä venyttää ohjan perässä, minkä se teki vähän puolihuolimattomasti. Tämä kerta oli kyllä taas tavallista nihkeämpi. Jettiä ei tainnut huvittaa enkä minäkään tainnut jaksaa olla riittävän napakka motivoidakseni sitä. Eihän jokainen kerta voi edes ollakaan yhtä ruusuilla tanssimista. Tai ainakin näin on hyvä selitellä itselle. Plussaa kuitenkin siitä, etten heittänyt hanskoja tiskiin, vaan yritin ainakin vasemmalla kädellä korjata vikoja. Olihan siellä niitä kuuluisia pieniä, kovasti sinnepäin olleita ajatuksia, jotka ovat aina tyhjää parempia.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pitkästä aikaa Atella

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli viisi ratsukkoa ja aiheena koulua. Ratsukseni sain pitkästä aikaa Aten. Viimeksi olen mennyt ruunalla kesäkuussa 2013. Melkoinen tauko! Muutenkin olen tällä ratsulla mennyt todella vähän, nyt tuli vasta yhdeksäs kerta täyteen. Tämän tunnin pääidea oli volteissa. Ratsastimme niitä kolmeen kohtaan yhden pitkän sivun aikana. Ensin tulimme kuviota käynnissä, sitten lisäsimme siihen ravin sekä käyntisiirtymät. Lopuksi tulimme vielä tehtävää ravin ja laukan yhdistelmänä.

Opettaja antoi selkeän ohjeen Aten ratsastukseen: se tulisi saada kantamaan itsensä edestä, jotta se saisi otettua takajalkansa töihin. Lisäksi asetukset tuli tietysti ratsastaa läpi myötäyksiin erityisesti huomiota kiinnittäen. Näin ei tarvitsisi sortua vetokisaan eikä tehdä Atesta turhaan etupainoisempaa. Käynnissä opettajan neuvoja oli kohtuullisen helppo toteuttaa, ja Atte asettui vasemmallekin houkuttelun jälkeen ihan kivasti. Kulmissa ja volteilla se tosin oikoi heti, jos unohdin pitää sen oikealla reitillä. Muutoin kuvio ja volttien pyöritteleminen sujui hyvin.

Ravissa pohkeeni heittäytyivät matkasta, jolloin Atte pääsi oikomaan enemmän. Asetukset menivät kohtalaisesti läpi, mutta pohkeeni jätin tyhjänpantiksi. Niinpä meno hankaloitui kummasti. Käyntisiirtymät taasen venyivät melkoisesti. En varmaan saanut ryhdistettyä Attea saati jämäköitettyä omaa istuntaani. En tainnut esittää yhtäkään asiallista siirtymää käyntiin, vaan jokainen meni valumisen kautta. Ravityöskentely puolestaan parani aina, kun sain Attea vähän kevyemmäksi edestä. Raskas se ei missään nimessä ollut, mutta tykkäsi silti edetä enemmän etuosaa kuin takaosaa käyttäen.

Seuraavaksi verryttelimme vasemmassa laukassa koko uraa ja pääty-ympyröitä hyödyntäen. Aten laukka tuntui selkään hassulta. Kyllähän se eteni, mutta hieman nelitahtisesti. Se kuitenkin ohjautui eikä kiirehtinyt turhia, jolloin meno oli ihan asiallista. Sitten siirryimme takaisin volttikuviolle ja ravisiirtymien pariin. Atte innostui laukasta sen verran, ettei se enää oikein malttanut mennä rauhassa. Ravin ja laukan välillä sai vaihdella sen mukaan, miten itse halusi. Minulla aika tahtoi mennä siihen, että sain Aten rauhallisemmaksi. Siinä tosin onnistuin aika heikosti. Oikeassa kierroksessa meno ei todellakaan parantunut. Ehdin ottaa tähän suuntaan vain pari hassua laukkapätkää. Muut hetket sain keskittyä toppuuttelemaan Attea ja työskentelemään pätkiä käynnissäkin ravin ollessa päätöntä kipitystä. Olinpa taas kerran ihan mahdottoman hukassa! Reippaampien hevosten kanssa näin käy aika usein. Laiskat pohkeeni vielä pahentavat asiaa. Niinpä tässä tehtävässä ei kovin montaa onnistumisen hetkeä koettu. Epätoivoa ja raskaita huokauksia senkin edestä. Yritin noudattaa opettajan aikaisempia vinkkejä, mutta en yksinkertaisesti sillä hetkellä osannut.

Loppuraveissa Atte kipitti edelleen. Mieleni teki nakata ohjat kokonaan pois ja perunasäkkeillä loput tunnista. Sitten suuntaa vasemmaksi vaihtamalla tapahtui pieni ihme: Atte rauhoittui itsestään hieman. Eihän se nyt vieläkään ihan kuulolla ollut, mutta hieman enemmän hallittavissa. Liekö Atte tähän suuntaan tasapainoisempi vai mikä tämän muutoksen teki? En tiedä, mutta onneksi tunti päättyi parempaan suuntaan mentynä. Atte oli silti lupsakka kaveri. Paljon kevyempi kuin olin muistellut, vaikka se melkoinen muhku rakenteeltaan onkin. Atesta pitäisi vain päästä enemmän jyvälle. Omalla tavallaan se on manumainen, mutta ehkä en vain osannut soveltaa Manun kipitykseen tepsiviä kikkoja tällä kertaa ihan tälle ruunalle sopivaksi.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Köpötellen maastossa

Sunnuntaina kävin Jetin ja kolmen muun ratsukon kanssa köpöttelymaaston Tallinmäellä. Jetti oli tehnyt aamusta yhden koulutunnin ja pääsi nyt vielä palauttavalle lenkin, joten kisapäivän jälkeinen liikutus oli kohdillaan. Plussa- ja miinusasteiden välillä seilaava keli oli tietysti pistänyt reitit koppuraksi, joten askellajeinamme olivat käynti ja ravi.

Köpöttelimme tutun, lyhyen lenkin, joka meni kivasti. Ihanan helppoa ja vaivatonta näin ratsastajan näkökulmasta. Keli oli leppoisa, ja Jetti oli riittävän rohkealla tuulella. Ainoastaan kotimatkalla tiessä ollut kuoppa aiheutti pienen sivuaskeleen. Hassu ruuna. Ihanan leppoisa lenkki sopi kyllä sunnuntaihin niin mainiosti. Hyvä ratsastus, parempi mieli.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kiukusta keskittymiseen

Lauantaina oli Tallinmäen ensimmäiset naapuritallin maneesilla pidetyt harjoitusestekisat. Tämän talven aikana niitä on luvassa vielä kahdet lisää. Ilmoittauduin Jetillä 70 ja 80 sentin luokkiin, joissa arvosteluna oli 367.1. Kisoista tuli mukavan kokoiset, sillä lähtöjä oli 56. Ensimmäisessä luokassani eli 70 sentissä lähtöjä oli 12, 80 sentin luokassa taasen 14.

Alkukäynnit hoituivat näppärästi matkalla tallilta maneesille. Kävin tutustumassa rataan ja käppäilin koppuraisella kentällä sen aikaa, että ensimmäinen ryhmä sai verryteltyä ja startattua. Sen jälkeen pääsin toisessa ryhmässä verryttelemään. Olin tainnut ottaa tarhasta mukaan urhean Jetin, sillä se ei pällistellyt maneesissa oikeastaan mitään. Ensimmäistä kertaa avonainen ovi, ei mitään. Katsomopäädyssä ihmisiä ja kolisteluita, ei reaktiota. Olin ihan ihmeissäni ja tietysti tosi tyytyväinen. Näin pääsin verryttelemään ilman, että keskittyminen meni hevosen kyttäilyn karsimiseen. Jetti nihkeili vähän alussa, mutta topakalla komennuksella alkoi liikkua ihan ok. Laukassa hain sujuvaa etenemistä, jota löytyi pätkittäin ihan hyvin. Hyppäsin kertaalleen oikeassa kierroksessa ristikon (70 sentin ratapiirroksen este 4), joka meni hyvin. Sitten este nostettiin pystyksi, jolle otimme Jetin kanssa kiellon. En nähnyt ponnistuspaikkaa ja jäin arpomaan, jolloin Jetti heitti hanskat tiskiin ja opetti kuskia ratsastamaan. Toisella yrittämällä este ylittyi vaivatta. Vasemmassa laukassa tulimme kerran okserin (este numero 6), joka meni hyvin. Tämän jälkeen siirryin ulos odottamaan toviksi omaa vuoroani, kunnes pääsin maneesiin vuorossa olleen Kaisan ja Vaken ajaksi.

70 sentin rata.
Kun oma vuoroni tuli, tervehdin ja lähdin oikeassa laukassa matkaan. Nohituksen jälkeen Jetti tuntui laukkaavan ihan riittävästi, joten suuntasimme ykköselle. Sille tuli ihan kelvollinen hyppy, ja laukka vaihtui vasempaan. Kakkoselle tie oli kohtuullinen, ja ponnistuspaikkakin oli mielestäni osumassa, mutta Jetti oli eri mieltä ja pääsi valumaan vasemmalta ohi. Argh! Ärsytti! Uudessa lähestymisessä ratsastin sen verran napakasti, että Jetti meni esteen muitta mutkitta yli. Älyttömän turha ohimeno ja heti radan alussa. Kakkosen jälkeen vaihdoin laukan lennosta oikeaksi. Kolmoselle ponnistuspaikka oli jäämässä kauas, mutta yritin rohkaista Jetin lähtemään hyppyyn positiivisen askeleen kautta. Se kuitenkin ratkaisi tilanteen ottamalla miniaskeleen sekä vaihtamalla laukan turhaan vasemmaksi. Laukka sammui minihypyssä sen verran, että nelonen ylittyi hitaasti. Sen jälkeen Jetti oli ristilaukassa, jonka korjasin taas lennosta oikeaksi. Laukka ei oikein lähtenyt enää rullaamaan, joten viitosellekin tuli jarruttava hyppy. Laukka sentään vaihtui vasemmaksi. Kuutoselle sitten tulikin taas sujuvampi hyppy, ja perusradan viimeiselle esteelle eli seiskalle sain Jetin lähtemään vähän kauempaa. Niinpä ylitimme viimeisen esteen vähän sujuvammin ja suorituksemme oli siinä. Kamala, että olin itselleni kiukkuinen suorituksen jälkeen. Inhoan näitä perusvirheitäni, jotka kostautuvat toisen vaiheen menettämisellä. Luulisi, että olisin jo oppinut Jetin menevän ohi, jos sille se mahdollisuus tarjotaan. Niin ja ohituspuolen olevan nimenomaan vasen. Vaan ei, aina menen kantapään kautta. Tällä suorituksella jäin luokassa sijalle 11/12.

Pienen odottelun jälkeen kävelin 80 sentin radan, jonka perusvaihe oli uusi, toinen vaihe sama kuin 70 sentissä. Tässä vaiheessa olin saanut purettua pahimmat kiukkuni ja muutettua sitä päättäväisyydeksi. 80 sentissä Jetin olisi turha kuvitella menevänsä mistään ohi, ja minähän ratsastaisin sen toisenkin vaiheen! Verkkaesteet olivat samat kuin 70 sentissä, ja ne sujuivat ilman muttia. Jetti myös laukkasi asiallisesti eikä vaikuttanut haahuilevan omissa maailmoissaan. Olin luokassa ensimmäinen lähtijä eli sain jäädä maneesiin.

80 sentin rata.
Radalle lähdimme oikeassa laukassa. Jetti tuntui taas liikkuvan ihan kivasti, joten pääsimme lähestymään ykköstä. Se ylittyikin hyvin, vaikka Jetti laskeutui sen jälkeen ristilaukassa. Korjasin sen lennosta oikeaksi. Kakkoselle askel ei sopinut, mutta pidin päättäväisesti pohkeet tuntumalla ja olin menossa esteen yli. Jetti otti miniaskeleen, mutta lähti hyppyyn kummempia miettimättä. Laukkakin vaihtui tässä vasemmaksi. Kolmoselle tulimme hyvään paikkaan, ja se ylittyi asiallisesti. Neloselle ratsastin vähän eteen, jotta Jetti ei ottaisi miniaskelta. Ratkaisu toimi, ja Jetti lähti vähän kauempaa hyppyyn. Viitosena oli se sama este, jolta Jetti viurahti 70 sentissä ohi. Nyt liimasin pohkeeni niin tukevasti Jettiin kiinni ja rohkaisin äänellä, jolloin se jätti puolittain jo ottamansa miniaskeleen välistä ja ponnisti sittenkin hyppyyn. Jäin tästä roikaisusta jälkeen, mutta kiitin heti hypyn jälkeen Jettiä. Laukka ei vaihtunut hypyssä oikeaksi, joten yritin saada Jetin vaihtamaan sitä lennosta. Se suostui korjaamaan etuosan, mutta ei takaosaa. Niinpä tulimme kuutoselle ristilaukassa. Se ei onneksi aiheuttanut ongelmia, ja kuutosen jälkeen Jetti oli tovin ristilaukassa, kunnes vaihtoi vasempaan laukkaan. Kaarteeseen nähden väärä, mutta onneksi siitä selvittiin. Edessä oli enää perusvaiheen viimeinen este eli seiska. Sille Jetti lähti rohkeasti hyvästä kohtaa, ja pääsimme perusvaiheen virheettä maaliin. Jes!

Toiselle vaiheelle lähdin edelleen päättäväisesti ratsastaen. Ratsastin vähän pienemmän tien ensimmäiselle esteelle eli kasille. Jetti otti hieman jarruttavan viimeisen askeleen ennen hyppyä, mutta selvitti esteen hyvin ja vaihtoi laukan vasemmaksi. Ysille en tohtinut ottaa miettimääni vielä tiukempaa tietä, vaan kaarsin suosiolla toisen reitin. Ysille Jetti hyppäsi taas hyvin enemmän positiivisen askeleen kautta. Laukka vaihtui hypyssä oikeaksi, mutta sen jälkeen tuli pieni kompastuminen. Jetti onneksi keräsi itsensä nopeasti tasapainoon, ja matka jatkui. Kympille tuli asiallinen hyppy, ja edessä oli enää uusinnan kaksi viimeistä estettä. Yhdelletoista laitoin Jetin hyppäämään nyt vähän turhan kaukaa, jolloin se kolautti puomia. Se pysyi onneksi kannattimilla. Laukka sujui hyvin kohti viimeistä estettä, joka ylittyi ihanan varmasti. Hihkuin jo Jetin lähtiessä hyppyyn sille kehuja, sillä olin niin älyttömän tyytyväinen suoritukseemme. Tavoite puhtaasta radasta täyttyi, ja sitä sieti riemuita aiemman harmituksen jälkeen. 14 ratsukon luokassa aikamme riitti yllätyksekseni toiseen sijaan. Siistiä! Olin ajatellut muiden kurvailevan niin piukeat tiet reippaasti edeten, ettei meidän vauhtimme riittäisi. Tämä olikin älyttömän hyvä päätös tälle kisapäivälle.



Olipas kisapäivä taas tunteiden sekamelskaa laidasta toiseen. Tällaistahan tämä tosiaan on. Joskus menee metsään, sitten taas suunnitellusti hyvin. 80 sentin rata tuntui selkään sujuvammalta kuin mitä se sitten videolla näytti. Itselle rohkaisevinta oli se tunne, että Jetti tuntui olevan itsekin nyt menossa. Sitä oli kummasti helpompi ratsastaa, kun se oli menossa mukana. Jälleen oli kiva huomata, kuinka se 80 senttiä oli mukavuusalueella. Ei niitä esteitä edes sen kummemmin ajatellut. Nyt vain pitäisi taas päästä sopivin aika ajoin näkemään niitä 90 sentin esteitä, jotta ne eivät alkaisi näyttää ihan valtavilta. Sitä ennen on hyvä huokaista hetki ja olla tyytyväinen siihen, että kisapäivään mahtui myös onnistumisen kokemuksia.

Videoista kiitos Katrille ja Kaisalle!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Satulatta ja kuolaimetta

Perjantaina kävin Tallinmäellä ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Kenttä oli muuten koppurainen, mutta keskiympyrä oli pidetty suolan avulla vähän pehmeämpänä. Treeniaihetta en ollut miettinyt etukäteen. Tallille päästyäni keksin jättää satulan pois sekä laittaa tavallisten suitsien sijasta sidepullit. Jetillä mennään nyt enemmän kuolaimettomilla, kun se toimii niilläkin pitkälti samoin kuin kuolainten kanssa. Kuolaimettomilla sen herkkä suu saa kuitenkin olla rauhassa, mikä on hyvä.

Koppurainen kenttä ja treeni-ideoista tyhjä pää eivät houkutelleet kummoisiin suorituksiin. Aluksi pyöräytin muutamat kolmikaariset kiemuraurat käynnissä. Ne sujuivat rehellisesti sanottuna kamalasti. Jetti ei liikkunut, minä säädin ylimääräistä eikä vaatimattomasti sanottuna mikään oikein toiminut. En vielä oikein osaa toimia sidepullien kanssa, vaan käteni elävät omaa elämäänsä. Niihin pitäisi toki suhtautua kuin tavallisiin suitsiin, mutta jostain syystä teen niistä elämää suuremman asian. Eli tavallisestikin epävakaa käteni on tuplasti pahempi vaihdellen tuntuman ja olemattoman ohjasotteen välillä.

Kiemurauramöngerryksen jälkeen kävin keskiympyrällä ravailemassa. Voi mun jee! Istuntani oli ihan päin mäntyä, kun satula ei ollut paikkaamassa virheitäni. Istuin takakenossa jalat vuoroin vallattomasti hölskyen tai kohti omia korvia kivuten. Olisi naurattanut, jos kaikki ei olisi ollut niin vaikeaa, että huumorintaju ei mahtunut mukaan. Jetin selkäranka tuntui vielä kahdenkin satulahuovan jälkeen, mikä varmasti sai minut pakenemaan taaemmas. Seuraavalla kerralla pitää laittaa jotain vielä pehmeämpää, niin takamus ei joudu näin kovalle koetukselle. Jetti menikin mummoravia, kun en saanut istuttua vakaasti. Yritin kyllä korjata tilannetta, kun virheet olivat niin ilmiselviä, mutta yrittämiseksi se jäi. Jalkani ovat kyllä ihme juttu. Miten ne eivät osaa olla itsekseen rennosti? Jos en käytä niitä, annan niiden roikkua. Jos taas käytän, ne jännittyvät välittömästi ja leikkivät olevansa näkymättömissä jockey-mitan jalustimissa. Kraah! Asetuksista en puhua, sillä keskittymistä ei juuri riittänyt niihin.

Seuraavaksi taiteilin muutamia siirtymisiä käynnistä raviin ja takaisin. Testasin myös muutamia peruutuksia, joista meillä oli melkoisesti erimielisyyksiä ruunan kanssa. Siirtymät eivät toimineet kovin upeasti, sillä istuntani sössi ne hienosti. Jetti oli kuitenkin vallan kilttinä, sillä nohittelun jälkeen se alkoi reagoida ylöspäin tehtyihin siirtymisiin aika kivasti. Peruutusten ongelma oli taasen se, ettei Jetti oikein lähtenyt taaksepäin. Ihan pikkujuttu siis. En tiedä, mitä tein väärin, mutta ne maanittelemani askeleet olivat hyvin raahustavia ja vieläpä vinoja. Ymmärrykseni saati kärsivällisyyteni ei riittänyt, joten jätin peruutukset noihin tekeleisiin.

Lopuksi palasin vielä keskiympyrälle humputtelemaan ravia. Tavoitteena oli saada Jetti vastaamaan pohkeeseen sekä pidätteeseen. Pienen kertauksen jälkeen homma alkoi toimia itse asiassa kivasti. Mitään energiapommia Jetistä ei toki tullut, mutta pohkeeni oikeasti tarkoittivat jotain! Oli kiva pyytää hevosta eteenpäin, kun sieltä oikeasti tuli reaktio ilman pitkää pohdintaa. Hidastamisessa ei tietysti ollut mitään ongelmaa. Jetti tarjosikin lopuksi aika mukavaa ravia, jossa yritin parhaani mukaan istua häiritsemättä sitä. Välillä onnistuin, välillä en. Takakeno oli vieläkin niin houkutteleva, että kippasin sinne säännöllisesti ihailemaan maailman menoa. Jaloistani en sano mitään. Tiedätte varmasti, mitä ne puuhasivat.

Humputtelin noin puolisen tuntia. Ilman satulaa meneminen on muka ihan liian vaikeaa! Taidan joko tyytyä ilman jalustimia menemiseen tai sitten pumpuloin Jetin selän sellaiseksi, että pääsen istumaan siinä paremmin. Tasapainotreeni ilman satulaa kun on hyvinkin paikallaan. Tulipas taas kirjoitettua melkoinen valitusvirsi. Korjataan tilanne tuumaamalla, että opettavaista oli, vaikka haastavaa. Oli myös kiva saada vaikutettua Jettiin, vaikka omat palikat eivät kohdillaan olleetkaan. Vikoja on vain niin helppo huomata, että pienet, hyvät hetket jäävät joskus niiden jalkoihin.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kohti parempaa

Keskiviikon valmennustunti ja B-tunti yhdistettiin jälleen, kuten ounastelin. Ratsunkin arvasin oikein: Manuhan sieltä tuli. Ratsukoita tunnilla oli yhdeksän, mutta mahduimme yllättävän hyvin vääntämään koulua. Tällä kertaa treenasimme kolmikaarista kiemurauraa, voltteja sekä myötä- ja vasta-asetuksia.

Tunti aloitettiin tahkoamalla kolmikaarista kiemurauraa käynnissä ja ravissa. Kiemurauran mutkiin pyöräytettiin lisäksi voltit. Mieleeni juolahti tunnin alussa ajatus mennä pitkästä aikaa ilman jalustimia, kiitos blogini kommenttiosiossa Annastiinan kanssa käydyn keskustelun. Halusin nähdä, saisinko jalkani rennommin hevosen kylkiin tuntumalle, kun en voisi turvautua jalustimiin. Veikkaan meneväni liki poikkeuksetta liian lyhyillä jalustimilla koulua. Selittelen tätä jäykkyydelläni sekä laiskuudellani. En vain veny ja olen tuhottoman laiska venyttelemään. Tekosyyt, mikä ihana keksintö.

Kolmikaarinen kiemuraura oli hyvä harjoitus niin suoruuden kuin asetuksien suhteen. Aluksi ratsastin aika suurpiirteisesti, jolloin Manu ei juuri mennyt suorissa kohdissa suoraan saati asettunut sitä vaatineissa kohdissa. Tämän huomion jälkeen skarppasin. Asetukset ja voltit vasemmalle olivat vaikeampia. Asetus ei mennyt läpi, ja Manu kulki takaosa sisempänä. Opettaja muistutteli mukavan usein siitä, että Manun etuosa pitäisi saada oikeaan kohtaan eli vähän sisemmäs. Tätä työstämällä voltit paranivat tähänkin suuntaan. Tehtäväkseni jäi muistaa hallita myös sisäpuoli silloin, kun vaikutin ulkopuoleen.

Ravissa Manu tahtoi olla kiireinen, jolloin sitä sai pidätellä melkoisesti. Opettaja neuvoi saamaan Manua silti rentoutumaan edestä, vaikka sitä toppuuttelisi. Yritin tehdä pohkeiden ja ohjan kanssa yhteistyötä, etten pelkillä ohjilla säätämällä yllyttäisi Manua vetokisaan. Manun ravi on onneksi aika helppoa istua, joten ilman jalustimiakin onnistuin pysymään kyydissä aika asiallisesti. Huomasin kuitenkin, kuinka helposti pohkeeni lepattivat irti hevosen kyljistä. Kun rentouduin, nakkasin samalla jalat irti kyljistä. Eihän niitä pidä koko aika pusertaakaan kiinni hevoseen, mutta tuntumalla ne saisivat pysyä. Sain kuitenkin pätkittäin itseäni hallintaan, jolloin Manu toimi kivasti niin kolmikaarisella kiemurauralla kuin volteilla ja suorissa kohdissa.

Kiemurauran jälkeen siirryimme kolmen ratsukon ympyröille. Tässä vaiheessa nappasin jalustimet takaisin jalkaan. Ensin haimme käynnissä hevoset asettumaan sekä sisään että ulos. Asetuksen ei tarvinnut olla liioiteltu, vaan pienikin myötäys riitti. Sen jälkeen asetus haettiin toiselle puolelle. Kun hevoset oli saatu käynnissä ymmärtämään tehtävä, siirryimme työstämään samaa laukassa. Asetus vasemmalle oli edelleen kinkkinen. Opettajan ohjeiden mukaan pyrin palkitsemaan Manun pienestäkin myötäyksessä siihen suuntaan enkä jäänyt nyhertämään sitä loputtomiin. Tehtävä oli laukassa mielenkiintoinen ja opetti hyvin tuntuman merkitystä. Aluksi nakkasin aivan liikaa ohjaa pois myötäyksissä, jolloin vähän paremmaksi rakennettu kokonaisuus lässähti. Oikeastaan vain nyrkin rentoutuksena tehty myötäys toimi paremmin. Tällöin Manu pysyi rennompana ja hetkittäin pyöreämpänä eikä valahtanut pitkäksi. Laukassa saimme molempiin suuntiin hetkiä, joissa Manu laukkasi rauhassa ja odotti pyyntöjäni. Hetket tuntuivat kivoilta. Oma istuntani oli tosin tänään harmillisen levoton etenkin ylävartalosta. Keskikropan hallinta ei ollut kohdillaan.

Loppuraveissa Manu yritti kipittää niin kuin minun kanssani aina. Sain kerrottua sille yllättävän nopeasti, etten halunnut moista. Sen jälkeen pääsin työstämään paremmin ravia, jossa Manu kantaisi itsensä edestä. Manu väläyttelikin sellaisia hetkiä, joissa se tuntui olevan kuulolla ja rento. Ne pätkät olivat varsin mukavia. Ilman jalustimia meneminen sai jalkani olemaan vähän rennommat, mutta aika onnettomasti sain pidettyä pohkeita tuntumalla. Jalustimien kanssa jalkani eivät ihme kyllä jännittyneet niin paljon kuin olin arvellut. Joskus jalustimien laitto takaisin on saanut koko istunnan jännittymään, mutta ehkä minulla tällä kertaa oli sittenkin liki oikeanmittaiset jalustimet. Pohjeratsastukseni on kuitenkin vähän parantunut, mikä auttaa kummasti. Seuraavana haasteena on opetella ratsastamaan Manu niin, etten törkkää sitä etupainoiseksi ihaillen sen pyöreäksi niksautettua kaulaa takaosan laahatessa perässä. Opittavaa siis on melkoisesti. Kuvittelen kuitenkin saaneeni vähän vihiä Manun ratsastamisesta. Kai tämä on menossa enemmän parempaan kuin pahempaan suuntaan.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Sinnillä maaliin

My little Jetson II.
Sunnuntaina vuorossa oli Iin Hevosharrastajien naamiaisteemalla viritetyt harjoitusestekisat. En ole aiemmin ollut naamiaiskisoissa, joten olihan se aikakin. Puunasin vähän Jettiä teemalla My Little Pony. Tulihan siitä aika söpö.

Arvoin pitkään, menisinkö kisoissa yhden vai kaksi luokkaa. Lopulta päädyin vain 80 senttiin, jonka arvosteluna oli 367.1. Osallistujia oli 12. Me olimme Jetin kanssa luokan toiseksi viimeisiä lähtijöitä ja samalla toisessa verkkaryhmässä. Kisat siis käytiin maneesissa, jossa oli myös yhteisverryttely.

Verryttelyssä Jetti ei oikein keskittynyt. Seinällä olleet koristeet olivat aluksi aivan kamalia, kunnes siedätyksen jälkeen Jetti suostui ohittamaan ne jännittyneesti, mutta uralla pysyen. Verryttelyssä oli kahdeksan ratsukkoa, mutta sekaan sopi tällä kertaa ihmeen hyvin. Sileällä pyrin hakemaan Jettiä liikkumaan, sillä se oli tahmea. Ravissa se alkoi kulkea kohtuullisesti, mutta laukassa sitä sai prässätä tovin ilman kunnon onnistumista. Lopulta sain hypättyä pystyn (ratapiirroksen este 7) vasemmassa kierroksessa ensin pienempänä ja sitten kisakorkeudessa. Hypyt olivat vähän tahmeita, mutta pääsimme kuitenkin yli. Sitten kierros vaihdettiin oikeaan. Hain taas laukkaa, joka ei vieläkään lähtenyt aivan kunnolla. Ei se enää niin tahmeaa ollut, mutta Jetti tuntui olevan silti omissa ajatuksissaan. Lähdin kuitenkin tulemaan pienempää okseria (este 6). Jetillä karkasi keskittyminen katsomopäädyssä, jolloin okseri tuli sille vähän yllätyksenä. Niinpä se livahti vasemmalta ohi. Uusi lähestyminen pikaisesti, ja tällä kertaa vartioin haukkana vasenta puolta. Niinpä Jetti ei päässyt livahtamaan minnekään, mutta onnistui nyt pysähtymään esteen eteen. Kolmannella lähestymisellä olin jo sen verran äkäinen, että Jetti näki parhaaksi vaihtoehdoksi mönkiä esteen yli, vaikka jarruttikin lähestymisessä melkoisesti. Kiitin sitä ylityksestä runsaasti. Samalla tein ratkaisun, etten lähde hyppäämään samaa okseria kisakorkeudessa, vaan menen loput verryttelystä sileää. Sen aikana työstin laukkaa ja koetin herätellä ruunaa. Nyt se jo vähän eteni, joten yritin uskoa meidän selviävän radasta.

Sain odotella maneesissa vuorossa olleen ratsukon aikana, mutta siinä ei juuri mahtunut kävelemään. Oman vuoron koittaessa pyöräytinkin ensin pääty-ympyrän ravissa, sitten laukassa. Pyrin herättämään Jetin, mutta se ei oikein vastannut pyyntöihini. Suoralla uralla nohitin vielä kunnolla, jolloin Jetti viimein käväisi hereillä. Harmi vain, että se oli hetkellinen olotila.

Este 3 ja 12. © Eeva
Ykköselle tulimme oikeassa laukassa. Katsomopääty sai Jetin jarruttamaan, jolloin ykköselle tulimme hitaasti. Ajattelin silti esteen ylittämistä, jolloin Jetti kömpi ensimmäisen esteen puhtaasti. Kakkoselle tuli ihan asiallinen tie, mutta hevonen oli armottoman nukahduksissa. Silti siitäkin päästiin yli. Yritin äkkiä herättää Jettiä, mutta kolmonen ehti vastaan. Senkin yli möngimme nolosti. Laukan taisin saada korjattua kuitenkin lennosta oikeaksi. Nelonen meni kohtuullisesti, ja sitten edessä oli viitosena ollut kahden askeleen sarja. Jetti ei reagoinut pohkeeseen yhtään, joten kiipesimme a-osan yli hidastetusti. Laukka ei tietenkään enää venynyt kahteen askeleeseen, vaan Jetti otti kolmannen. B-osa ylittyi kuin hidastetussa kohtauksessa. Sitten edessä oli kuutoseste. Se sama, jolle Jetti kehtasi verkassa kieltää. Tällä kertaa olin niin hereillä ja pohkeet kylkiin liimannut, että Jetti meni esteestä yli. Ei tosin lennokkaasti, vaan hyvin taloudellisesti. Edessä oli enää perusradan viimeinen este eli seiska. Sinne oli matkaa, ja käytin sen hevosta epätoivoisesti herätellen. Mutta ei mitään! Jetti jatkoi matkaansa puolinukuksissa, mutta kaikeksi onneksi keräsi vielä kavionsa seiskankin yli. Puhdas perusrata eli pääsimme jatkamaan uusintaan.

Sen kamalan sarja a-osa. © Eeva
Uusinnan ensimmäinen este eli kasi tuli kaarevalla linjalla nopeasti vastaan. Jettiä ei juuri enää kiinnostanut, joten se jatkoi mönkimislinjallaan. Ihme kyllä este ylittyi puhtaasti. Olin jo hyvän tovin sitten unohtanut kaikki aikaratsastukset ja keskityin tavoittelemaan vain puhdasta suoritusta. Niinpä en kurvaillut ysille oikotietä, vaan kiersin kaikessa tahmaudessa pidemmän reitin. Samalla tietysti yritin puhkua ratsuuni vähän energiaa. Ei varmaan tule yllätyksenä, että huhkin ja puhkin, mutta Jetti ei juuri siitä kummemmaksi muuttunut. Ysi kuitenkin ylittyi varmalla mummolaukkataktiikalla. Kymppinä oli sarja uudelleen, ja yritin nyt saada Jetin hereille edes sen ajaksi. Vaan ei. Menimme sarjan taas kolmella askeleella kiipeillen. Kaarre yhdelletoista tuli vähän oikaistua, mikä söi olematonta laukkaa entisestään. Jetti kuitenkin jatkoi uhrautuvaa linjaansa ja selvitti esteen virheettä. Kahdelletoistakaan en kääntänyt tiukasti, vaan otin pidemmän reitin. Esteenkin yli pääsimme taas puhtaasti. Nyt edessä oli enää viimeinen este. Omat voimani olivat ihan loppuneet, joten annoin Jetin körötellä. Arvelin meidän pääsevän viimeisestäkin esteestä, kun olimme jo 12 muuta selvittänyt samalla tavalla. Niinpä onneksi se viimeinenkin este meni puhtaasti, ja niin pääsimme hyvin rauhallisella, suorastaan uneliaalla suorituksella maaliin.

Ihan siis melkein keskeltä estettä, köh. Este 8. © Eeva
Olipa se suoritus! Sijoituksemme oli lopulta viides kahdentoista ratsukon luokassa. Tulos jaksoi kyllä vähän naurattaa. Mummoillen puolivälin paremmalle puolelle! Muut olivat toki ajaltaan reilusti nopeampia, mutta keräsivät sitten virhepisteitä. Analysoin suoritustamme sihen, että Jetti pääsi siihen mielentilaan, jossa en saa sitä kuuntelemaan itseäni tippaakaan. Rehellisesti sanottuna kyllä yritin. En vain keksinyt, mikä kikka olisi saanut Jetin kuulolle. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että tällä kertaa Jetin haihattelut eivät aiheuttaneet meille hylätyksi tulemista. Sen sijaan sain sinnillä vietyä Jetin radan läpi. Hyvä minä! Parempi minä olisi tietysti kiskaissut ratsun päiväunilta hereille, vaan tällä kertaa en sitä osannut. Tätä on kuitenkin syytä pohtia. Eihän tästä mitään tule, jos maneesikisamme ovat tällaista tervassa möngertämistä. Seuraava näytönpaikka onkin jo vajaan viikon päästä lauantaina Tallinmäen kotikisoissa. Ne pidetään naapurimaneesilla, jossa olemme jo pari kertaa ehtineet treenata. Siellä toivottavasti sekä ratsu että kuski ovat rutkasti skarpimpia.

Estekuvista kiitos Eevalle!

lauantai 8. marraskuuta 2014

Oikeanlaista ajatusta

Tallinmäen estetunti oli tänä viikonloppuna jo lauantaina, sillä sunnuntaina oli vuorossa Iin Hevosharrastajien naamiaisestekisat. Jetti ahkeroi jo edellisellä koulutunnilla, joten se oli sekä mukavasti liikutettu että saanut tunnin ajan toljotella maneesia mielin määrin. Ilmeisesti tämän jälkimmäisen asian takia sain oltua itsekin rennompi, jolloin Jetti meni tunnin aika mitättömästi kyttäillen. Ratsukoita tunnilla oli viisi.

Alkuverryttelyssä ravasimme ensin tovin molempiin suuntiin jokaiseen kulmaan voltin pyöräyttäen. Jetti liikkui suoralla uralla hyvin, mutta volteilla eteneminen sammui. Nohitin ja komensin, mutta taisin jäädä pusertamaan liikaa, jolloin meno ei parantunut. Jetin tarjoama ravi pitkillä sivuilla oli kuitenkin sen verran hyvää, etten osannut jäädä murehtimaan volttien hitautta. Seuraavaksi tulimme kolmea ympyrän kaarella ollutta puomia ravissa muutaman kerran molemmista suunnista. Puomit menivät ihan hyvin, kun sain Jetin ravin pyörimään ajoissa ennen tehtävälle tuloa. Tulimme samat puomit minikavaleteiksi nostettuina myös laukassa. Ne sujuivat niin kuin ravipuomit: ensin vähän hitaasti, sitten parantaen. Ennen rataa hyppäsimme yksittäisiä tehtäviä, jotka kertautuivat aika pitkälti radan aikana. Niinpä kertaan vain kisakorkeudessa eli 80 sentin tuntumassa hypätyn radan.

Ratapiirros pitkästä aikaa käsin piirrettynä.
Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa hypäten ykkösenä olleen kavaletin. Sain Jetin etenemään kohtuullisesti, mutta en jäänyt ajamaan, jolloin ykkönen meni ok. Tie kakkosesteelle oli kunnossa, mutta laukan sain korjata pois ristilaukasta kokonaan oikeaan laukkaan. Tie kolmoselle vei katsomopäädyn kautta, jota Jetti oli tykännyt tuijotella. Niinpä laukka pääsi sen aikana sammumaan enkä saanut spurtattua ajoissa. Kolmonen ylittyi silti hyvin, mutta laukka ei riittänyt välin menemiseen kolmella askeleella, vaan otimme siihen neljännen askeleen. Se ei onneksi aiheuttanut neloselle ongelmia. Viitoskavaletille pääsimme myös ihan asiallisesti. Kaarre kuutoselle tuli ratsastettua aika järkevästi, jolloin hyppy sille oli ok, ja laukka vaihtui siinä vasemmaksi. Edessä oli vielä viimeinen este eli seiska. Tie sille vei taas sen katsomopäädyn kautta, joten laukka pääsi hyytymään yrityksistäni huolimatta. Seiskalla oli vielä se samainen laatikkokoriste, joka pelotti Jettiä viime hyppykerralla kahden ohimenon verran. Tällä kertaa olin näyttänyt esteen molemmista suunnista, joten Jetti pääsi seiskastakin kerralla yli.

Radan hyviä puolia olivat tietenkin jokaisen esteen ylittäminen kerralla. Toinen plussa tuli kohtuullisista teistä, jos päätykatsomon pieniä puskemisia ei lasketa. Kolmas plussa siitä, että vaikka laukka ei päätä huimannut, oli se tälle korkeudelle riittävän etenevää. Petrattavaa olisi ollut ristilaukkojen karsiminen kokonaan pois sekä kuitenkin sen vähän säpäkämmän laukan hakeminen. Muuten olin radan sujumiseen aika tyytyväinen. Ei kamalaa mönkimistä eikä sen kummempia jännitystutinoita. Tämä treeni oli paikallaan juuri päivää ennen kisoja. Riittävä päättäväisyys yhdistettynä sopivaan rentouteen ovat kyllä avaimia Jetin kanssa hyppäämiselle. Niitä taitoja pitää kyllä kehittää vielä melkoisesti, mutta onneksi niitä on jo ripauksina tallessa.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Nyt vai än-yy-tee-nyt?

Perjantaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti Tallinmäellä. Kentällä pystyi onneksi menemään kaikissa askellajeissa. Kunnon treeniaihetta en ollut suunnitellut, joten turvauduin iänikuisiin siirtymiin. Pääpaino oli olla itse riittävän nopea reagoimaan, jotta saisin viritettyä Jetin samanlaiseksi. Tavoitteena oli, että reaktio pyyntöön tulisi nyt, ei odottelun jälkeen.

Alkuverryttelyssä hain Jettiä liikkumaan käynnissä ja ravissa vähän pidemmällä ohjalla. Jetti venytti paikoin mukavasti ohjan perässä ja pienellä nohittelulla liikkui aika hyvin. Unohdan monesti tunnin aikana, että hevosta on hyvä ratsastaa useammassa kuin yhdessä muodossa. Tällä kertaa muistin tehdä sitäkin.

Siirtymiä jumppasin kuvioilla käynti-seis-käynti, käynti-ravi-käynti ja ravi-seis-ravi. Yritin olla riittävän nopea reagoimaan, jos apuni ei mennyt kerralla läpi. Näin pyrin herkistämään Jettiä, joka monesti tykkää mietiskellä tovin ennen pyynnön toteuttamista. Siirtymisissä alaspäin keskityin siihen, etteivät ne olisi kovin valuvia. Onnistuneimmat hetket olivat tällä kertaa pysähdyksistä raviin tehdyissä siirtymisissä. Eivät ne toki mitään energiapurkauksia olleet, mutta Jetti oli kuulolla ja teki pyydetyn asian kohtuullisen hyvin. Oli kiva tuntea, kuinka yksi pyyntö sai hevosen käynnistymään. Siirtymät alaspäin pääsivät kuitenkin venymään hieman. Arvelen vieläkin jännittyväni istunnallani näissä, mikä saa hevosen arpomaan pyyntöäni. Sen seurauksena pyynnön toteuttaminen tulee pienellä viiveellä.

Laukassa annoin Jetin mennä vähän pidemmällä ohjalla kummempia säätämättä. Laukka ei lähtenyt pyörimään ennen kuin nohittelin ratsua. Testasin muutamat laukanvaihdot, jotka olivat ensin tahmeita. Jetti olisi mieluusti tarjonnut vastalaukkaa vaihdon sijasta. Yritysten ja erehdysten kautta saimme lopulta muutamat asialliset vaihdot. Omassa vaikuttamisessani on tapahtunut pieni parannus: en lähde nyt ihan niin pahasti heilumaan vaihdoissa, vaikka ne eivät heti onnistukaan. Vieläkin saisin toki istua tiiviimmin, mutta pienikin edistysaskel on kiva. Vaihtojen jälkeen prässäsin Jettiä vielä sen verran, että se oikeasti laukkasi kunnolla. Pientä hoputtelua se vaati, mutta lopulta ruuna jaksoi reipastua.

Loppuraveissa annoin Jetin vielä venyttää ohjan perässä. Nyt se tarjosi aika oma-aloitteisesti hyvää ravia, vaikka ehti myös ehdotella hiippailua. Loppukäynnit hurahtivat mukavasti peltolenkin kautta yhdessä kolmen muun kentällä olleen ratsukon kanssa. Nopeamman reagoinnin harjoittelu on kyllä tarpeellista, vaikka aika kinkkistä. Tuppaan itse jäämään nyhertämään ja odottelemaan sen sijaan, että olisin selkeä ja sopivan napakka. Uskon myös tällä nyhräykselläni saavani muutenkin vähän hitaita hevosia entistä hitaammiksi. Miten opetella reagoimaan nopeammin? Vinkkejä jakoon, kiitos!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Pikkuriikkinen ahaa-hetki

Keskiviikon valmennusryhmän tunti yhdistettiin jälleen B-tunnin kanssa, joten ratsukoita oli kahdeksan. Tämä ei onneksi pahemmin haitannut koulutuntia, jolle sain Manun. Samalla selvisi, että seuran vuoden viimeiset koulukisat siirtyvät sellaiselle päivälle, jolloin en itse pääse mukaan. Sain siis samalla hyvästellä tämän vuoden kouluratsastustavoitteeni eli yrityksen saada hyväksytty tulos seurakisojen helposta A:sta. Harmi. Tunnilla pääsimme kuitenkin treenaamaan pohkeenväistöjä, voltteja sekä työstämään ravia ja laukkaa.

Tunnin pohkeenväistökuvio tehtiin pitkältä sivulta keskihalkaisijalle. Sen jälkeen suoristettiin ja pyöräytettiin voltti vastakkaiseen suuntaan. Tämän jälkeen palattiin toista pitkää sivua myöten takaisin ja sen loppupuolella pyöräytettiin toinen voltti. Väistöt teimme kokonaan käynnissä, mutta kuviota tultiin myöhemmin muuten ravissa. Pohkeenväistöt sujuivat yllätyksekseni molempiin suuntiin kohtuullisesti. Manun kanssa ongelminani ovat yleensä olleet tahdin hiipuminen ja väistön olemattomuus. Tänään Manu oli mukavasti kuulolla, jolloin sekä pohkeet että pidätteet tarkoittivat useimpina kertoina jotain. Väistöissä tärkeintä oli pitää Manu riittävän suorana, ettei se päässyt pullahtamaan lavan kautta karkuun. Välillä sain olla myös hyvin kevyt pohjeavuilla, ettei Manu lähtenyt poikittamaan liikaa.

Ravityöskentely ympyröillä ja suorilla pätkillä sujui aika kivasti. Tunnin teemaksi olin ottanut pohkeideni käyttämisen, sillä Manun kanssa monesti unohdan ne kokonaan. Luulen muka, ettei itsestään liikkuvaa hevosta tarvitse ratsastaa jalalla, mikä on ihan hullunkurinen ajatus. Pohkeiden ja ohjan yhteistyö näkyi Manussa mukavana rauhallisuutena. Sain sitä välissä ravissa vähän lyhyemmäksi, jolloin se meni kivan tasaisesti ja pätkiä aika rentonakin. Välillä se toki pyrki kiirehtimään, mutta sain sen aika helposti takaisin kuulolle. Opettajakin kommentoi Manun ravin olleen jo alkupuolella tuntia aika kivaa.

Laukkakuviona oli nostaa toiselta pitkältä sivulta se käynnistä. Toiselle pitkälle sivulle puolestaan pyöräytettiin kaksi volttia. Laukat nousivat kohtuullisesti, kun valmistelin ne huolella. Huolimattomat nostot menivät tietysti raviaskelten kautta. Laukkaa en tänään saanut pyörimään ihan niin hyvin kuin olisin halunnut, vaikka pari parempaa pätkää mahtui mukaan. Olisin varmasti saanut suoristaa Manun paremmin, jolloin se olisi päässyt laukkaamaan helpommin. Nyt taisin keskittyä liikaa myötäasetuksen nypläämiseen, jolloin tahattomasti väänsin Manun kaulan mutkalle. Laukassa istuntani pääsi retkahtamaan harmittavan paljon, vaikka yritin saada lantiota alle ja ylävartaloa rauhoittumaan. Manu on herkkä istunnalle ja korjaa heiluvan ratsastajan tuottamat tasapaino-ongelmat vauhdilla. Olikin opettavaista huomata, kuinka Manu tasoittui aina, kun sain itseni kuosiin. Vielä kun saisin pidettyä itseni paketissa enemmän kuin pari askelta kerrallaan.

Tunnin tavoitteeni paremman pohjeratsastuksen osalta toteutui kohtuullisesti. Sen varmasti huomasi siitä, että loppuraveissakin Manu malttoi ihmeen hyvin. Yleensähän se on minun kanssani lähtenyt viimeistään tässä vaiheessa kauhomaan kuin mikäkin kiituri. Täydellistä pohjeratsastukseni ei ollut lähellekään, mutta siihen keskittyminen vei sopivalla tavalla huomiota ohjissa roikkumiselta. Se osaltaan piti Manua kevyempänä edestä, kun en päässyt ehdottelemaan sille vetokisaa. Tällaiset pienten ahaa-hetkien tunnit ovat kyllä kivoja. Kummasti lämmittää mieltä huomata, että pystyn ennen tuntia ajattelemaan jotain korjausta vaativaa asiaa ja jopa tunnin aikana tekemään töitä sen eteen. Pieniä parannuksia, mutta varsin aiheellisia sellaisia.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Sujuva laukka hukassa

Sunnuntaina käynnistyivät Tallinmäen esteryhmän maneesitunnit. Ratsukoita tunnilla oli minun ja Jetin lisäksi neljä, mikä oli aivan sopiva määrä. Alkukäynnit hoituvat näppärästi matkalla maneesille, joten siellä pääsimme nopeasti verryttelyn pariin.

Verryttelyssä tulimme suoralla linjalla olleita puomeja niin ravissa kuin laukassa. Muualla keskityimme etenemään ja pitämään hevoset suorina. Ravipuomit menivät ensin nihkeästi. Jetti olisi halunnut survoa väleihin lukemattomia raviaskeleita, kun oikeasti kaksi askelta väliä kohti oli hyvä. Yllättäen tähän auttoi niinkin villi asia kuin ratsastaminen. Ravi ajoissa kuntoon ennen puomitehtävää ja tadaa, nehän sujuivat kivasti. Laukassa meidän piti ensin tietysti rämpiä puomit, kunnes sain viritettyä Jetin etenemään. Sitten se tarjosikin aika kivaa laukkaa, jolla puomit ylittyivät asiallisesti.

Ensimmäisenä tehtävänä hyppäsimme suoraa linjaa, jossa tarkoituksena oli tietysti päästä suoraan niin ennen ensimmäistä hyppyä kuin toisen hypyn jälkeen. Koska esteet olivat pieniä, oli kuusi laukka-askelta väliin aivan hyvä. Molemmissa kierroksissa Jetti pääsi vähän oikaisemaan käännöksissä linjalle. Oikeassa kierroksessa se pyrki lisäksi hyppäämään esteet enemmän oikeasta reunasta. Tämän huomattuani se oli helppo korjata, kunhan vain muisti ohjata. Vasemmassa kierroksessa Jetti meni esteet keskemmältä helpommin. Väli sentään meni ihan kivasti, kun annoin Jetin laukata rauhassa enkä säätänyt enempää.
 
Seuraavaksi tulimme kahdeksikolla kahta lävistäjäpystyä. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ensimmäisen pystyn alla oli pieni laatikko, jota en käynyt näyttämässä Jetille. Päätin vain, että mehän menemme tuon yli kerralla. En tosin kertonut päätöksestäni Jetille, sillä se hurautti esteestä vasemmalta ohi. Höh. Toisella kerralla sentään pääsimme yli, ja laukkakin vaihtui vasemmaksi. Toisen pystyn yli pääsimme kerralla, mutta laukka piti korjata hypyn jälkeen oikeaksi. Toisella kierroksella pääsimme molemmat esteet kerralla yli, mutta sain jälleen korjata toisen hypyn jälkeen laukan ristilaukasta oikeaan laukkaan.

Ensimmäisenä ratana tulimme viiden hypyn mittaisen pätkän esteillä 4, 3, 1–3. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Luulin Jetin laukkaavan, vaan mitä vielä. Mummoilimme niin, että ensimmäinen ja toinen este olivat höpöjä. Sitten otimme kolmosesteelle ohimenon, sillä olihan se edelleen hurjan jännittävä erikoiseste. Pah! Opettaja pisti meidät tuleman koko homman alusta alkaen pienen virittelyhetken jälkeen. Nyt rata sujahtikin ihan kohtuullisesti, kun Jetti yksinkertaisesti laukkasi vähän paremmin. Itse tosin olin jännittynyt ja ylivarmistelin joitain kohtia sekä puhua pälpätin ja komensin äänellä pahemman kerran.

Tämän jälkeen tulimme vielä vähän pidemmän radan esteillä 1–7 noin 80 sentin korkeudella. Sain nyt herätettyä Jetin paremmin, vaikka jäin silti vähän nynnyilemään etenemisen kanssa. Olin kuitenkin sen verran menossa, että pääsimme jokaisen esteen kerralla yli. Hypyissä oikea laukka jäi vaihtumatta, joten se piti korjata ristilaukasta aina pois. Vasemman laukan saimme sentään vaihtumaan jo hypyissä. Jostain syystä kaarteissa jarrutin tahattomasti aina, etenkin päädyissä, joita olin Jetin antanut vähän kyttäillä. Niinpä kaarteiden jälkeen tuli aina kiire saada laukka rullaamaan, jotta edessä olevat esteet ylittyisivät asiallisesti. Tällä radalla oli kuitenkin enemmän sujuvuutta kuin tunnin muissa tehtävissä, mutta helppoa se ei ollut. Saati oikeasti sujuvaa. Sellaista puolimönkimistä, älytöntä jännittämistä ja säätämistä sen sijaan. Positiivista oli se, etteivät 80 sentin esteet jännittäneet. Kaikki muu tosin senkin edestä.

Opettaja prässäsi ja piiskasi minua aiheellisesti laittamaan Jetin laukkaamaan sekä tulemaan takaisin. Tätä ennen olin mummoillut menemään ja antanut Jetillä näin aikaa miettiä omiaan keskittymisen sijaan. En vain tajua, miksi en uskalla laukata kunnolla eteen. Silloin Jetilläkään ei olisi niin paljon aikaa pöllöillä. Vaan ei. Jarruttelen ja himmailen ihan kuin se jotain auttaisi. Mutta kun ei auta! Sen olen todistanut lukemattoman monta kertaa. Täytyy vain toivoa (ja tehdäkin jotain), että seuraavat hyppykerrat menevät paremmin, kun maneesityöskentely tulee taas tutuksi.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Virkeä maasto

Lauantaina suuntasimme Jetin ja viiden muun ratsukon kanssa Tallinmäen maastoon. Keli oli kyllä kohdillaan. Noin viiden asteen pakkanen oli koristanut luonnon kuuralla, ja aurinko viimeisteli näkymän. Letkassa asetuimme neljänneksi.

Alkumatkan menimme käyntiä ja ravia. Pakkanen oli kovettanut osan reiteistä, joten ehdin jo miettiä, pääsemmekö ollenkaan laukkaamaan. Onneksi hiekkainen metsäpolku oli säästynyt pahimmalta, ja saimme ottaa siinä laukkapätkän. Ratsuissa tuntui olevan virtaa kevyemmän liikutuksen ja pikkupakkasten jäljiltä, joten muutamia pukkejakin sattui mukaan. Jetti onneksi piti takaosansa tiukasti maassa. Kavereiden hillumiseen Jetti myös reagoi ihanan vähän eikä lähtenyt höpötykseen mukaan. Niinpä me selvisimme laukkapätkän asiallisesti, vaikka minua vähän jännittikin.

Enempää emme tälle reissulle laukanneet, vaan humputtelimme ravilla ja käynnillä kotiin. Maisemia kelpasi katsella kauniin päivän ansiosta. Tallille pääsimmekin hyvillä mielin, ja ratsutkin varmaan olivat vähän saaneet purkaa virtojaan vähemmäksi. Kunpa se pysyvä lumi tulisi, jolloin sekä kentällä että maastossakin pääsisi kulkemaan vielä paremmin.

Ps. Hevosvuosipäivät sen kuin jatkuvat. Tänään nimittäin tuli vuosi täyteen Jetin vuokrausta. Täältä voit lukea, mitä puuhasimme Jetin kanssa sillä kerralla.