Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli viisi ratsukkoa ja aiheena koulua. Ratsukseni sain pitkästä aikaa Aten. Viimeksi olen mennyt ruunalla kesäkuussa 2013. Melkoinen tauko! Muutenkin olen tällä ratsulla mennyt todella vähän, nyt tuli vasta yhdeksäs kerta täyteen. Tämän tunnin pääidea oli volteissa. Ratsastimme niitä kolmeen kohtaan yhden pitkän sivun aikana. Ensin tulimme kuviota käynnissä, sitten lisäsimme siihen ravin sekä käyntisiirtymät. Lopuksi tulimme vielä tehtävää ravin ja laukan yhdistelmänä.
Opettaja antoi selkeän ohjeen Aten ratsastukseen: se tulisi saada kantamaan itsensä edestä, jotta se saisi otettua takajalkansa töihin. Lisäksi asetukset tuli tietysti ratsastaa läpi myötäyksiin erityisesti huomiota kiinnittäen. Näin ei tarvitsisi sortua vetokisaan eikä tehdä Atesta turhaan etupainoisempaa. Käynnissä opettajan neuvoja oli kohtuullisen helppo toteuttaa, ja Atte asettui vasemmallekin houkuttelun jälkeen ihan kivasti. Kulmissa ja volteilla se tosin oikoi heti, jos unohdin pitää sen oikealla reitillä. Muutoin kuvio ja volttien pyöritteleminen sujui hyvin.
Ravissa pohkeeni heittäytyivät matkasta, jolloin Atte pääsi oikomaan enemmän. Asetukset menivät kohtalaisesti läpi, mutta pohkeeni jätin tyhjänpantiksi. Niinpä meno hankaloitui kummasti. Käyntisiirtymät taasen venyivät melkoisesti. En varmaan saanut ryhdistettyä Attea saati jämäköitettyä omaa istuntaani. En tainnut esittää yhtäkään asiallista siirtymää käyntiin, vaan jokainen meni valumisen kautta. Ravityöskentely puolestaan parani aina, kun sain Attea vähän kevyemmäksi edestä. Raskas se ei missään nimessä ollut, mutta tykkäsi silti edetä enemmän etuosaa kuin takaosaa käyttäen.
Seuraavaksi verryttelimme vasemmassa laukassa koko uraa ja pääty-ympyröitä hyödyntäen. Aten laukka tuntui selkään hassulta. Kyllähän se eteni, mutta hieman nelitahtisesti. Se kuitenkin ohjautui eikä kiirehtinyt turhia, jolloin meno oli ihan asiallista. Sitten siirryimme takaisin volttikuviolle ja ravisiirtymien pariin. Atte innostui laukasta sen verran, ettei se enää oikein malttanut mennä rauhassa. Ravin ja laukan välillä sai vaihdella sen mukaan, miten itse halusi. Minulla aika tahtoi mennä siihen, että sain Aten rauhallisemmaksi. Siinä tosin onnistuin aika heikosti. Oikeassa kierroksessa meno ei todellakaan parantunut. Ehdin ottaa tähän suuntaan vain pari hassua laukkapätkää. Muut hetket sain keskittyä toppuuttelemaan Attea ja työskentelemään pätkiä käynnissäkin ravin ollessa päätöntä kipitystä. Olinpa taas kerran ihan mahdottoman hukassa! Reippaampien hevosten kanssa näin käy aika usein. Laiskat pohkeeni vielä pahentavat asiaa. Niinpä tässä tehtävässä ei kovin montaa onnistumisen hetkeä koettu. Epätoivoa ja raskaita huokauksia senkin edestä. Yritin noudattaa opettajan aikaisempia vinkkejä, mutta en yksinkertaisesti sillä hetkellä osannut.
Loppuraveissa Atte kipitti edelleen. Mieleni teki nakata ohjat kokonaan pois ja perunasäkkeillä loput tunnista. Sitten suuntaa vasemmaksi vaihtamalla tapahtui pieni ihme: Atte rauhoittui itsestään hieman. Eihän se nyt vieläkään ihan kuulolla ollut, mutta hieman enemmän hallittavissa. Liekö Atte tähän suuntaan tasapainoisempi vai mikä tämän muutoksen teki? En tiedä, mutta onneksi tunti päättyi parempaan suuntaan mentynä. Atte oli silti lupsakka kaveri. Paljon kevyempi kuin olin muistellut, vaikka se melkoinen muhku rakenteeltaan onkin. Atesta pitäisi vain päästä enemmän jyvälle. Omalla tavallaan se on manumainen, mutta ehkä en vain osannut soveltaa Manun kipitykseen tepsiviä kikkoja tällä kertaa ihan tälle ruunalle sopivaksi.
