Istuntaa Mintin opissa

Sunnuntaipäivä vierähti tehokkaasti Tallinmäellä, jossa oli Mintin istuntakurssi. Aamu alkoi teoriaosuudella, jossa tuli hyvää kertausta istunta-asioihin. Teorian jälkeen saimme hengailla useamman tunnin, kunnes oli meidän tuntimme vuoro. Ratsunani oli Pave, ja tunnin jaoin Kaisan kanssa.

Tunnilla emme tehneet mitään kovin kummallista, vaan keskityimme korjaamaan istuntaa pala kerrallaan. Saimme ensin hakea lantion asennon nostamalla jalat satulan siipien yli eteen. Asentoa sai tunnustella vielä käynnissä. Sen jälkeen palattiin normaaliin asentoon, mutta pyrittiin säilyttämään lantio oikein. Verryttelimme hieman myös ravissa. Mintin korjauslista oli hyvin samanlainen kuin Airan: lantio alle ja rintakehä päälle. Siksi korjausvinkit olivat tuttuja, ja oikeaa asentoa oli helppo hakea ohjeiden avulla. Hyvänä mielikuvana tuli ajatella silmä niin lantioon kuin rintakehään. Ideana oli saada istuttua niin, että molemmat silmät näkivät suoraan eteen. Sain kiinnittää erityisesti huomiota siihen, että käänsin lantion kunnolla alle. Muuten sen silmä jäi tuijottamaan alas, kun lantio oli kallistunut eteen.

Treenasimme istuntaa myös työskentelemällä ympyrällä käynnissä ja ravissa. Hevosta piti kääntää avaamalla omaa ulkojalkaa lonkasta sekä kiertämällä rintakehää kierrekorkkimaisesti käännöksen suuntaan. Hevosten kääntymiseen puutuimme sen verran, että tarpeen mukaan väistätimme niitä oikeaan suuntaan, jotta ne pysyivät ympyrällä toivotusti. Hevosia tietysti myös asetettiin ja taivuteltiin, jotta nekin vetristyivät. Kaikessa tässä oli mukana oman painoapu, jonka avulla hevosta haettiin tasapainoisemmaksi. Oikeassa kierroksessa sain väistättää Pavea hieman ulos, vasemmassa taas vähän sisälle. Samalla tietysti piti muistaa pitää oma istunta kuosissa. Ulkojalan kääntäminen oli itselleni paras kertaus. Nyt muistin olla pusertumatta polvella kiinni satulaan ja käänsin paremmin pohkeella polven pysyessä rentona. Toistojen myötä sain vähän parsittua istuntaani, mikä näkyi Pavessa hyvin. Molempien suuntien ympyrät alkoivat kummasti sujua helpommin eivätkä puolierot tuntuneet kovin suurilta. Pavekin joutui jumppaamaan tehtävällä, minkä se koki välillä hankalaksi. Hyvin se kuitenkin yritti ja taisipa myös vertyä, kun se tuntui pehmentyvän mukavasti.

Tunnissa erityisen hyvää oli se, että kun keskityin istuntaani, rentouduin jaloista ja käsistä ihan huomaamatta. Pave palkitsi myös hyvät hetket selvästi, mikä auttoi huomaamaan, kun omia palikoita sai enemmän kohdilleen. Opettaja hoksautti Paven olevan sangen herkkä hevonen, ja se näytti reagoivan tavallisiin apuihini hieman pakoreaktion kautta. Nolottaa tunnustaa, mutta en ole tällaista huomannut. Onneksi nyt sain kuulla tästä, niin voin alkaa sovittaa apujani sellaisiksi, jotka Paven on helpompi ottaa vastaan jännittymättä. Sain myös tunnilla jo huomata, että Pave lähti ravaamaan vähän isommin jo sillä, että istuessani paremmin vain yksinkertaisesti annoin sille tilaa liikkua. Parhaimpina hetkinä siinä ei juuri pohjetta tarvinnut, kunhan vain vähän hölläsi omaa vaikuttamista ja antoi ratsulle luvan liikkua. Opettaja vahvisti myös arveluni siitä, että Pave on sangen jäykkä. Lisäksi puutteelliset selkälihakset myös tekevät työskentelystä sillä hieman hankalampaa. Tunnilla kuitenkin teimme juuri sellaista jumppaa, jonka opettaja kertoi auttavan Pavea. 

Teoria ja tunti olivat kyllä tarpeellinen kertaus istunnasta ja sen merkityksestä. Tunti hurahti yhdessä hetkessä ohi ja oli oikein antoisa. Kummasti se elämä on helpompaa, kun ei itse ährää siellä satulassa niin paljon, vaan enemmänkin vain istuisi oikein. Nyt voi taas pitää tältä kerralta saadut vinkit mielessä ja miettiä niitä muillakin tunneilla. Seuraavaa Mintin tuntia jään kyllä odottamaan innolla. Hänen hevos- ja ratsastajaystävällisessä opetuksessaan oli kivaa.

Joka kuuseen kurkottaa...

Sunnuntaiaamu alkoi taas Mintti Rautioahon kahden tunnin luennolla, jolla käsiteltiin hevosen oppimista. Tärkeimpänä antina sain taas muistutuksena sen, että avun antamisen jälkeen palataan nollatilaan eli ei vaikuteta yhtään perustuntumaa enempää hevoseen. Sen jälkeen voidaan taas antaa uusi apu ja palata takaisin nollatilaan. Koskaan ei siis saisi olla antamassa yhtä apua ja kesken sen pyytää jotain toista. Hevosen oppimisessa tärkeää on myös hyvän mielentilan säilyttäminen, jolloin tilanne mahdollistaa rennon olemisen ja siinä samalla oppimisen. Sama pätee ratsastukseenkin. Asiat on osattava tehdä ja pyytää rennon rauhassa, mutta silti jämäkästi. Turha häseltäminen aiheuttaa vain kaaosta. Sen sainkin valmennuksessa Peran kanssa huomata. Tunnin jaoin Kaisan ja toisen kaverini kanssa.

Aluksi saimme taas huolehtia siitä, että hevoset liikkuivat. Peraa sai nohitella tällä kertaa paljon enemmän ilman, että vaikutus alkoi oikein näkyä. Olin jo ennen selkään pääsemistä ajatellut, että voisimme jatkaa Peran kanssa työskentelyä liki kuin välillä ei olisi ollut viikon taukoa. Haha, olipa minulla kuvitelmat. Ei Pera tietenkään ollut jäänyt samoihin säätöihin enkä minä ollut juuri samoilla avuilla ratsastamassa. Niinpä saimme aloittaa homman uudelleen liki nollasta. En tiedä, mitä kummaa tein niin väärin, kun Pera tuntui vain venkoilevan enkä saanut sitä kunnolla kuulolle. Opettaja huuteli puutteellisesta aktiivisuudesta samoin kuin asetuksesta, ja yritin korjata noita parhaani mukaan. Silti saatu parannus kesti aina vain muutaman askeleen ennen kuin pakka levisi taas käsiin.

Etenkin vasemmassa kierroksessa ravissa meno oli ihan tuskaisaa. Asetus ei mennyt millään läpi, Pera puski sisälle, ja aktiivisuus hävisi tuon tuosta. Oma mielentilani kirkui kyllä niin punaista, ettei mitään rajaa. Niinpä aloin häseltää, yrittää vähän sitä, tuota ja tätä, sitten heittäydyin matkustajaksi ja manasin koko lajin olemassaolon, kunnes toistin koko ruljanssin uudelleen. Pera jännittyi joka kerta yhä enemmän, kunnes olimme molemmat niin levottomia, ettei mistään tullut mitään. Pyysin opettajalta apua, ja hän tuli kokeilemaan, miten Pera asettuu maastakäsin tehtynä. Perallehan asia ei ollut mikään ongelma, kun pyyntö oli selvä. Se siis seurasi hienosti opettajan tekemiä asetuksia. Seuraavaksi opettaja sitten väistätti Peran takaosaa ja tuumasi, että oikea takajalka eli tässä tapauksessa ulkotakajalka otti ensin hyvin laahaavia askeleita. Kun opettaja väistätti lisää ja vaati parempaa aktiivisuutta, alkoi Pera käyttää oikeaakin takastaan kunnolla ja toimi paremmin. Ohjeeksi tuli siis yksinkertaisesti ratsastaa sekin takajalka töihin.

Ravissa vaihtelimme ympyröitä, joiden aikana haimme hevosia pienentämään ympyrää aktiivisuus säilyttäen. Oikeassa kierroksessa saimme vähän ajatusta tästä Peran kanssa, kun viimein sain asetuksen läpi. Sittenpä aktiivisuus alkoikin kadota, jolloin olimme taas lähtöruudussa. Jäin myös näpertämään liikaa asetuksen pariin, kun en saanut pidettyä samalla aktiivisuutta yllä. Yritin jaksottaa apujen antamista niin, että aina yksi tulisi kerrallaan, mutta aivan varmasti tuntiin mahtui hävettävän monta hetkeä, kun puskin Peran käsiteltäväksi sata ja yksi apua, joista se otti joko yhden toteutettavakseen tai mikä todennäköisempää, sulki itsensä kaikilta avuilta, koska ylikuormitin sen. Olisin kaivannut varmaan jonkinlaisen tilanteen kokonaisnollauksen, kun kierrokset alkoivat lyödä pahasti yli.

Tämän jälkeen aloimme tehdä samaa takaosan väistätystä ulommas ympyrällä kuin viime kerrallakin. Ensin tehtävää tehtiin käynnissä ja sitten ravissa. Pera liikkui edelleen paikoin sangen ponnettomasti, jolloin en saanut sitä pyöreäksi saati asetuksia läpi. Käynnissä ehdin kuitenkin sen verran nollailla omaa häseltämistä, että sain lopulta pyynnöt sen verran selvästi, että Pera ymmärsi tehtävän idean. Sittenpä opettaja kehottikin jatkamaan tehtävää ravissa. En taaskaan tajua, mitä ihmettä tapahtui, kun koko homma muuttui kertarysäyksellä tajuttoman vaikeaksi. En saanut Perasta mitään otetta, vaan se säpsyili menemään. Istuntanikin levisi, kun Pera eteni hirviraviaan, jolloin viimeinenkin ote katosi. En vain pysynyt tilanteen tasalla rauhallisena, vaan aloin äkkiä säätää kaikkea mahdollista, jotta meno tasoittuisi edes hieman. Sen sijaan, että olisin nollannut tilanteen etenkin omassa päässäni ja aloittanut alusta, keskityin vain yrittämään kaikin keinoin lisää. Yllättäen tämä strategia oli niin väärä kuin vain voi.

Tehtävään sai yhdistää vielä laukannoston. Oikeaa laukkaa en saanut tehtyä, kun en saanut valmisteltua Peraa kuulolle. Herpaannuin täysin ja vaihdoin suuntaa lannistuneena. Vasen laukka nousi hätistelyn kautta eli kaukana oikeaoppisesta nostosta. Laukassa sain vähän Peraan taas otetta, mutta se pyrki edelleen vahvasti valumaan ulos. Opettaja neuvoi kääntämään etuosaa, tekemään ulko-ohjalla tarvittavia pidätteitä ja huolehtimaan asetuksen säilyttämisestä. Ihmettelin kovasti, mikä ratsastuksessani aiheutti Peran valumisen tässä kierroksessa ulos, kun vasemmalle kenottava istuntani houkuttelee useimmat ratsut siihen suuntaan. Opettajan korjauksia noudatellen sain kuitenkin Peran kanssa palaset aina paikoin kohdalleen, jolloin laukka rullasi taas paljon paremmin. Oikean laukan jääminen väliin harmitti kyllä, mutta oman osaamisen puutehan senkin aiheutti.

Loppuun otettiin vielä pieni kertaus takaosan ulommas väistättämisestä ja treenattiin sitä kaikki kolme ratsua samalla ympyrällä. Opettajan jaellessa neuvoja koko ajan aloin saada tätäkin tehtävää toimimaan selvästi paremmin kuin itsekseen räpeltämällä. Saimme jopa ravissa parit ihan asialliset yritykset, vaikka ne eivät olleenkaan täydellisiä. Opettaja korostikin, ettei kaikkea tarvitse saada heti täydellisesti oikein, vaan niitä voi harjoitella pikkuhiljaa paremmiksi. Loppuraveissa hain vielä Peraa kuulolle, mikä onnistui ehkä hieman paremmin kuin tunnin aikana. Siirtymävalmisteluissa ilmeni heti jännittymistä, jolloin nollasin tilanteen ravaamalla hetken ihan vain eteenpäin. Sitten sain valmisteltua siirtymän, jossa pyöreys kuitenkin pääsi katoamaan hetkeksi, mutta palasi nopeasti Peran ollessa kunnolla käynnissä.



Tunnin lopuksi kysyin opettajan mielipidettä istuntaan. Hän sanoi minun istuvan nätisti eikä se ollut se palanen, joka vaikeutti menoa. Sen sijaan vaikuttamiseni hevoseen oli se, josta ongelmat lähtivät liikkeelle. Toki opettaja sanoi ylävartaloni välillä retkahtavan väärään suuntaan auki, kun en muistanut vetää napaa sisään ja pitää syviä lihaksia töissä, mutta ne olivat hyvin pieniä korjauksia vaativia virheitä. Ajatelkaa, minun istuntani ei olekaan ihan kamala! Tämä tieto lohdutti kovasti. Muuten irvistelin todella kehnolle omalle ratsastukselleni ja tiesin kapsahtaneeni pahemman kerran sinne katajaan, kun kuvittelin yhden kivan kerran jälkeen osaavani ratsastaa Peraa kuin vettä vain. Tulipahan taas haettua sitä nöyryyttä oikein kantapään kautta. Seuraavana olisin aika oppia ottamaan jokainen ratsastus omana kokonaisuutenaan, joka on päivästä riippuen erilainen. En voi siis ajatella, että kun hevonen toimi kerran minuutin ajan tosi kivasti, että se tilanne säilyisi aina seuraavaan kertaan. Sen sijaan parempi ratkaisu on ratsastaa joka kerta tunnustellen, miltä hevonen sillä kerralla vaikuttaa ja edetä sen mukaan.

Videoista kiitos Noralle ja Alekseille!

Kolmen elementin kimpussa

Ratsastusseurani eli O-Ri järjesti Mintti Rautioahon luennoimaan ja valmentamaan ratsukoita kahdeksi perättäiseksi sunnuntaiksi. Alun perin ilmoittauduin vain ensimmäiselle kerralle eli tälle sunnuntaille, mutta fiilikset kokemuksen jälkeen olivat niin hyvät, että ilmoitin itseni seuraavallekin kerralle. Tämän kerran kahden tunnin luennon aiheena oli ratsastuksen olennaisemmat osatekijät, jotka olivat aktiivisuus, tasapaino ja oikea muoto. Luennolla käsitellyt asiat olivat kohtuullisen tuttuja, mutta kertaus oli paikallaan. Erityisesti korviani punoitti, kun Mintti korosti, kuinka kerrallaan tulee käyttää vain yhtä apua. Tunnustan joskus pahimmissa sähellyshetkinäni käyttäväni kaikkea mahdollista ja ihmetteleväni, kun hevonen ei ymmärrä.

Valmennukset mentiin omalla tallilla kolmen ratsukon ryhmissä, jossa olimme Kaisan ja toisen kaverini kanssa samassa. Ratsukseni sain todella mukavasti Peran, vaikka en ollut edes tajunnut sitä pyytää. Perahan on sairastellut tässä kevätpuolella melkoisesti ja palasi taas pienen tauon jälkeen töihin tämän viikon loppupuolella. Kaikeksi onneksi se on taas kunnossa eikä sairastelu ollut mitään vakavampaa. Jännitin kyllä hieman sitä, miten Pera kulkisi, kun luulin viime kerrasta sen kanssa olleen rutkasti aikaa. Blogi paljasti, että aika vasta sillä menin, nimittäin 17.5. Tosin sitä ennen olikin taukoa yli kuukausi, joten harvassa kerrat ovat olleet.

Aivan ensimmäisenä Mintti pisti huolehtimaan siitä, että hevoset liikkuvat tarmokkaasti käynnissä. Jos se askellaji ei toimi, ei meno helpotu ravissa saati laukassa. Pera esitti tuttuun tapaansa laiskaa hevosta eli jäi helposti hiippailemaan, jos annoin sen vain olla. Sain nohitella sitä aluksi sinnikkään toistuvasti ennen kuin se yhtään alkoi herätä. Opettaja oli ihanan hereillä ja huomautti heti, jos tahti hyytyi. Ravissa aloimme pyöritellä isoja ympyröitä, joiden aikana edelleen piti muistaa säilyttää hyvä aktiivisuus ja lisäksi alkaa kiinnittää huomiota hevosen tasapainoon ja muotoon. Ulko-ohjalla tehtiin pidätteitä ylöspäin, mikäli haluttiin hevosen hidastavan tai kantavan kaulaansa paremmin. Sisäohjalla puolestaan vain asetettiin. Kaiken tämän lähtökohtana oli se, että hevonen liikkui itse aktiivisesti. Pera leikki edelleen potkuria siinä mielessä, että oli pyynnön jälkeen pari askelta reipas, kunnes taas hyytyi. Sinnikäs vaatiminen kuitenkin alkoi tuottaa tulosta, sillä hiljalleen Pera alkoi saada moottoriaan käyntiin eikä vaatinut enää niin tarmokasta nohitusta joka hetki. Pyöreyden kanssa oli samanlaista kuin ennenkin eli paikoin Pera kulki hyvässä muodossa ja taas toisaalla nousi ja jännittyi. Ympyröillä asetusten avulla sen sai taas kuitenkin hyvin kuulolle. Jokin omassa ratsastuksessani muuttuu suoralle uralle lähdettäessä, kun hevosen pyöreyden säilyttäminen siellä on paljon vaikeampaa.

Jumppasimme hevosia tekemällä ympyrällä käynnissä avo- ja sulkutaivutuksen kaltaisia liikkeitä. Ensin hevosten etuosaa käännettiin ympyrän keskipistettä kohti asetus myötäisenä säilyttäen ja sitten puolestaan takaosaa käännettiin samaan suuntaan. Aluksi minulla kesti, että hahmotin, miten hevosen tuli olla. Ongelmana tahtoi olla se, etten saanut Peraa kokonaisuutena hallintaan, vaan joko etuosa oli hyvin takaosan jäädessä matkasta tai sitten toisinpäin. Asetuskin tahtoi välillä olla puolitiessä tai puuttua kokonaan. Tehtävää ei tehty kerrallaan montaa askelta, ja onnistuneen suorituksen jälkeen mentiin taas hetki isolla ympyrällä aktiivisuutta hakien. Itselle helpommalta hahmottamisen kannalta oli avotaivutuksen kaltainen liike, kun taas sulkutaivutuksen kaltainen onnistui silti ratsastaa paremmin. Paikoin Pera pääsi jännittymään, kun apuja sateli päällekäin, mutta kun sain nollattua tilannetta ja järjesteltyä avut kohdilleen ja omiin aikoihin, rentoutui Pera ja tarjosi hyviä hetkiä. Näiden jumppien jälkeen ravi alkoi pyöriä Peralla paikoin todella hyvin. Oma moottori oli selvästi käynnistynyt, ja paikoin Pera kulki rentona paljon pidempiä hetkiä kuin tavallisella tunnilla.

Teimme myös siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin sekä ravista laukkaan ja takaisin. Ohjeena oli ennen siirtymistä varmistaa, että hevonen on aktiivinen, tasapainossa ja hyvässä muodossa. Alaspäin siirtymisissä puolestaan ulko-ohjan kohottavat pidätteet tekivät jarrutuksen, jonka seurauksena hevonen siirtyi hitaampaan askellajiin. Tehtävää mentiin ympyrällä, jossa tuli muistaa koko ajan säilyttää asetus, siis myös siirtymisissä. Aluksi Pera oli hieman hidas siirtymisissä, jolloin sain taas parantaa sen aktiivisuutta. Pohkeella pusertamisen sijaan aloin käyttää raipanmerkkejä apuna, joihin Pera heräsi hyvin. Alaspäin siirtymisissä olin vähän hukassa ulko-ohjan käyttämisessä, mikä näkyi Peran jännittymisenä. En tosin muutenkaan ole saanut Peraa kovin usein siirtymään alaspäin rennosti, joten sinällään mitään uutta vaivaa ei ilmennyt. Jännityn itse siirtymisen valmistelussa sen verran, että se tarttuu hevoseen ja sössii rennon siirtymän mahdollisuuden. Ylöspäin siirtymiset kuitenkin paranivat onneksi hieman, kun jaksoin olla tarkkana ja vaatia Peraa liikkumaan koko ajan aktiivisesti, ei vain paikoin. Harmikseni esitimme silti monia löysiä nostoja, kun Pera ei vain saanut avuistani riittävästi selvää.

Laukkaosuuksissa sain tunnin parhaat onnistumiset. Kun sain kolmen elementin paketin kasaan, kulki Pera pitkästä aikaa ihanan suorana, pyöreänä ja vaivattomana. Saatoin vain myhäillä selässä ja fiilistellä, että tällä laukalla ropisisi kyllä kouluradoilta pisteitä. Oikeassa kierroksessa viilattavaksi tuli se, kun Pera tahtoi liirata ulos. Ulkopuolen hallinta unohtui siis paikoin, jolloin Pera käytti tilaisuuden hyväksi ja seurasi ulos valuvaa istuntaani. Kun sain taas itseni kasaan ja muistin pitää ulkopuolestakin huolen, esitti Pera taas varsin mainioita hetkiä. Tietysti väliin mahtui myös epätasaisia pätkiä, mutta kummasti ne hyvien hetkien takia unohtuivat. Saisin kuitenkin alkaa kiinnittää huomiota siihen, etten lakkaa ratsastamasta, kun hevonen kulkee oikeinpäin. Siitähän se varsinainen työstäminen vasta oikeasti voi alkaa. Nyt tahdon jäädä fiilistelemään sitä, että onnistuin enkä sitten tajua tehdä muuta.



Tunti sisälsi kyllä rutkasti tekemistä ja etenkin ajattelemisen aihetta. Olin vähän yllättynyt, kun en juuri saanut korjauksia istuntaani. Tietenkään tunnissa ei ehdi lähellekään kaikkea. Toisaalta kyllähän sitä aina vähän yrittää tsempata uuden opettajan silmien alla, mutta tuskin nyt onnistuin hävittämäänkään kaikkia virheitäni. Jalustimet opettaja otti minulta hetkeksi pois, kun ne olivat turhan lyhyet. Menin osan aikaa siis ilman niitä, kunnes laukkatehtävän koittaesas pidensin niitä parilla reiällä ja pistin takaisin jalkaan. Kokonaisuudessa ehkä nyt oli kuitenkin parempi lähteä etenemään asia kerrallaan kuin yrittää korjata kaikkea saaden aikaan vain pahasti hämmentyneen ratsastajan. Tunti oli kyllä hintansa väärti, ja senpä innoittamana ilmoitin itseni vielä viikon päästä koittavalle toisellekin tunnille. Toiveeksi pistin tietysti Peran, toivottavasti se toteutuu, niin pääsemme jatkamaan harjoituksia.

Videoista kiitos Noralle ja Alekseille!