Sunnuntaiaamu alkoi taas Mintti Rautioahon kahden tunnin luennolla, jolla käsiteltiin hevosen oppimista. Tärkeimpänä antina sain taas muistutuksena sen, että avun antamisen jälkeen palataan nollatilaan eli ei vaikuteta yhtään perustuntumaa enempää hevoseen. Sen jälkeen voidaan taas antaa uusi apu ja palata takaisin nollatilaan. Koskaan ei siis saisi olla antamassa yhtä apua ja kesken sen pyytää jotain toista. Hevosen oppimisessa tärkeää on myös hyvän mielentilan säilyttäminen, jolloin tilanne mahdollistaa rennon olemisen ja siinä samalla oppimisen. Sama pätee ratsastukseenkin. Asiat on osattava tehdä ja pyytää rennon rauhassa, mutta silti jämäkästi. Turha häseltäminen aiheuttaa vain kaaosta. Sen sainkin valmennuksessa Peran kanssa huomata. Tunnin jaoin Kaisan ja toisen kaverini kanssa.
Aluksi saimme taas huolehtia siitä, että hevoset liikkuivat. Peraa sai nohitella tällä kertaa paljon enemmän ilman, että vaikutus alkoi oikein näkyä. Olin jo ennen selkään pääsemistä ajatellut, että voisimme jatkaa Peran kanssa työskentelyä liki kuin välillä ei olisi ollut viikon taukoa. Haha, olipa minulla kuvitelmat. Ei Pera tietenkään ollut jäänyt samoihin säätöihin enkä minä ollut juuri samoilla avuilla ratsastamassa. Niinpä saimme aloittaa homman uudelleen liki nollasta. En tiedä, mitä kummaa tein niin väärin, kun Pera tuntui vain venkoilevan enkä saanut sitä kunnolla kuulolle. Opettaja huuteli puutteellisesta aktiivisuudesta samoin kuin asetuksesta, ja yritin korjata noita parhaani mukaan. Silti saatu parannus kesti aina vain muutaman askeleen ennen kuin pakka levisi taas käsiin.
Etenkin vasemmassa kierroksessa ravissa meno oli ihan tuskaisaa. Asetus ei mennyt millään läpi, Pera puski sisälle, ja aktiivisuus hävisi tuon tuosta. Oma mielentilani kirkui kyllä niin punaista, ettei mitään rajaa. Niinpä aloin häseltää, yrittää vähän sitä, tuota ja tätä, sitten heittäydyin matkustajaksi ja manasin koko lajin olemassaolon, kunnes toistin koko ruljanssin uudelleen. Pera jännittyi joka kerta yhä enemmän, kunnes olimme molemmat niin levottomia, ettei mistään tullut mitään. Pyysin opettajalta apua, ja hän tuli kokeilemaan, miten Pera asettuu maastakäsin tehtynä. Perallehan asia ei ollut mikään ongelma, kun pyyntö oli selvä. Se siis seurasi hienosti opettajan tekemiä asetuksia. Seuraavaksi opettaja sitten väistätti Peran takaosaa ja tuumasi, että oikea takajalka eli tässä tapauksessa ulkotakajalka otti ensin hyvin laahaavia askeleita. Kun opettaja väistätti lisää ja vaati parempaa aktiivisuutta, alkoi Pera käyttää oikeaakin takastaan kunnolla ja toimi paremmin. Ohjeeksi tuli siis yksinkertaisesti ratsastaa sekin takajalka töihin.
Ravissa vaihtelimme ympyröitä, joiden aikana haimme hevosia pienentämään ympyrää aktiivisuus säilyttäen. Oikeassa kierroksessa saimme vähän ajatusta tästä Peran kanssa, kun viimein sain asetuksen läpi. Sittenpä aktiivisuus alkoikin kadota, jolloin olimme taas lähtöruudussa. Jäin myös näpertämään liikaa asetuksen pariin, kun en saanut pidettyä samalla aktiivisuutta yllä. Yritin jaksottaa apujen antamista niin, että aina yksi tulisi kerrallaan, mutta aivan varmasti tuntiin mahtui hävettävän monta hetkeä, kun puskin Peran käsiteltäväksi sata ja yksi apua, joista se otti joko yhden toteutettavakseen tai mikä todennäköisempää, sulki itsensä kaikilta avuilta, koska ylikuormitin sen. Olisin kaivannut varmaan jonkinlaisen tilanteen kokonaisnollauksen, kun kierrokset alkoivat lyödä pahasti yli.
Tämän jälkeen aloimme tehdä samaa takaosan väistätystä ulommas ympyrällä kuin viime kerrallakin. Ensin tehtävää tehtiin käynnissä ja sitten ravissa. Pera liikkui edelleen paikoin sangen ponnettomasti, jolloin en saanut sitä pyöreäksi saati asetuksia läpi. Käynnissä ehdin kuitenkin sen verran nollailla omaa häseltämistä, että sain lopulta pyynnöt sen verran selvästi, että Pera ymmärsi tehtävän idean. Sittenpä opettaja kehottikin jatkamaan tehtävää ravissa. En taaskaan tajua, mitä ihmettä tapahtui, kun koko homma muuttui kertarysäyksellä tajuttoman vaikeaksi. En saanut Perasta mitään otetta, vaan se säpsyili menemään. Istuntanikin levisi, kun Pera eteni hirviraviaan, jolloin viimeinenkin ote katosi. En vain pysynyt tilanteen tasalla rauhallisena, vaan aloin äkkiä säätää kaikkea mahdollista, jotta meno tasoittuisi edes hieman. Sen sijaan, että olisin nollannut tilanteen etenkin omassa päässäni ja aloittanut alusta, keskityin vain yrittämään kaikin keinoin lisää. Yllättäen tämä strategia oli niin väärä kuin vain voi.
Tehtävään sai yhdistää vielä laukannoston. Oikeaa laukkaa en saanut tehtyä, kun en saanut valmisteltua Peraa kuulolle. Herpaannuin täysin ja vaihdoin suuntaa lannistuneena. Vasen laukka nousi hätistelyn kautta eli kaukana oikeaoppisesta nostosta. Laukassa sain vähän Peraan taas otetta, mutta se pyrki edelleen vahvasti valumaan ulos. Opettaja neuvoi kääntämään etuosaa, tekemään ulko-ohjalla tarvittavia pidätteitä ja huolehtimaan asetuksen säilyttämisestä. Ihmettelin kovasti, mikä ratsastuksessani aiheutti Peran valumisen tässä kierroksessa ulos, kun vasemmalle kenottava istuntani houkuttelee useimmat ratsut siihen suuntaan. Opettajan korjauksia noudatellen sain kuitenkin Peran kanssa palaset aina paikoin kohdalleen, jolloin laukka rullasi taas paljon paremmin. Oikean laukan jääminen väliin harmitti kyllä, mutta oman osaamisen puutehan senkin aiheutti.
Loppuun otettiin vielä pieni kertaus takaosan ulommas väistättämisestä ja treenattiin sitä kaikki kolme ratsua samalla ympyrällä. Opettajan jaellessa neuvoja koko ajan aloin saada tätäkin tehtävää toimimaan selvästi paremmin kuin itsekseen räpeltämällä. Saimme jopa ravissa parit ihan asialliset yritykset, vaikka ne eivät olleenkaan täydellisiä. Opettaja korostikin, ettei kaikkea tarvitse saada heti täydellisesti oikein, vaan niitä voi harjoitella pikkuhiljaa paremmiksi. Loppuraveissa hain vielä Peraa kuulolle, mikä onnistui ehkä hieman paremmin kuin tunnin aikana. Siirtymävalmisteluissa ilmeni heti jännittymistä, jolloin nollasin tilanteen ravaamalla hetken ihan vain eteenpäin. Sitten sain valmisteltua siirtymän, jossa pyöreys kuitenkin pääsi katoamaan hetkeksi, mutta palasi nopeasti Peran ollessa kunnolla käynnissä.
Tunnin lopuksi kysyin opettajan mielipidettä istuntaan. Hän sanoi minun istuvan nätisti eikä se ollut se palanen, joka vaikeutti menoa. Sen sijaan vaikuttamiseni hevoseen oli se, josta ongelmat lähtivät liikkeelle. Toki opettaja sanoi ylävartaloni välillä retkahtavan väärään suuntaan auki, kun en muistanut vetää napaa sisään ja pitää syviä lihaksia töissä, mutta ne olivat hyvin pieniä korjauksia vaativia virheitä. Ajatelkaa, minun istuntani ei olekaan ihan kamala! Tämä tieto lohdutti kovasti. Muuten irvistelin todella kehnolle omalle ratsastukselleni ja tiesin kapsahtaneeni pahemman kerran sinne katajaan, kun kuvittelin yhden kivan kerran jälkeen osaavani ratsastaa Peraa kuin vettä vain. Tulipahan taas haettua sitä nöyryyttä oikein kantapään kautta. Seuraavana olisin aika oppia ottamaan jokainen ratsastus omana kokonaisuutenaan, joka on päivästä riippuen erilainen. En voi siis ajatella, että kun hevonen toimi kerran minuutin ajan tosi kivasti, että se tilanne säilyisi aina seuraavaan kertaan. Sen sijaan parempi ratkaisu on ratsastaa joka kerta tunnustellen, miltä hevonen sillä kerralla vaikuttaa ja edetä sen mukaan.
Videoista kiitos Noralle ja Alekseille!
