Keskiviikon toinenkin tunti hurahti kouluväännön parissa. Estekuskipuoleni rääkyi jo turhautumista eikä ratsuarpajaisten tuloskaan miellyttänyt, kun se oli
Manu. Ratsussa ei ole vikaa, mutta en ole päässyt siitä itse jyvälle. Lähinnä olen vain leikkinyt sen kanssa veto- ja kipityskisoja. Olin aika hyytynyt edellistunnin ja helteen jäljiltä, mutta kaikeksi onneksi epäluuloni ratsua ja kouluvääntöä kohtaan hälvenivät tunnin aikana. Tunnin treeniaiheina olivat vasta-asetukset ja avotaivutukset. Ratsukoita oli yhdeksän.
Avotaivutuksia ratsastettiin ainakin toisella pitkällä sivulla ja kaikeksi onneksi vain käynnissä. Oikeassa kierroksessa maltoin aloittaa avotaivutukset pala kerrallaan, jolloin Manulla oli aikaa vetristyä ja ymmärtää, mitä halusin. Aika paljon sain pelata pidätteillä, sillä vaikka Manu ei juuri kiirehtinyt, pyrki se silti venymään pitkäksi. Sain muutamissa avotaivutuksissa Manua mukavasti kohdilleen, jolloin se vähän haki itseään parempaan muotoon ja tuntui ryhdikkäämmältä. Paikoin taas asetuksen saaminen oikealle oli hankalaa, kun Manu mieluusti tavoitteli turvallaan vasemmalle könöttämistä. Aiempi tunti oli opettanut pyytämään asiaa kerrallaan ja palkitsemaan yritykset, joten näiden takia varmaan saimme rennompia hetkiä.
 |
| Ihanan, kamalan paljastava kuvakulma. |
Sepä meno muuttuikin aivan täysin, kun vuorossa olivat avotaivutukset vasemmassa kierroksessa. Eihän siitä meinannut tulla mitään! Manu kieltäytyi siirtämästä etuosaansa sisemmäs ja pyrki nakkaamaan takaosansa aina etuosan kanssa samalle uralle. Tämän lisäksi Manu reagoi sekaviin pyyntöihini jopa pysähtymällä ja paikoin peruuttamallakin. Opettaja kannusti ratsastamaan sisäpohjetta kunnolla läpi ja palkitsemaan heti, kun Manu tarjosi sinnepäinkään. Vaan olihan se vaikeaa. Avuksi otettiin myös asetuksen pyytäminen oikealle, mutta emme päässeet Manun kanssa koko tehtävän aikana paria askelta enempää yhteisymmärrykseen. Kierros oli toki minullekin vaikeampi, mutta enpä ole hetkeen näin kehnosti yrittänyt selittää hevoselle, mitä halusin. Opettaja neuvoi parhaansa mukaan, mutta en vain saanut järjesteltyä itseäni kohdilleen ja sitä kautta Manua. Välillä zenmäisyyteni oli koetuksella, kun en voinut tajuta, miten yksi tehtävä saattoi muuttua näin vaikeaksi. Olisin kaivannut melkein kädestä pitäen tehtyä tukiopetusta, mutta enpä tajunnut sitä pyytää. Ensi kerralla kyllä kinun moista, sillä turhautumismittarini välkkyi paikoin pahasti punaisella.
 |
| Ryhdikkäämpi hetki laukassa. |
Vasta-asetuksia haettiin puolestaan pääty-ympyröillä kaikissa askellajeissa. Oikeassa kierroksessa sain olla hyvin tarkkana, että Manu kääntyi myös ulkoa eikä pyrkinyt suurentamaan ympyrää sieltä ulos valumalla. Vasemmassa kierroksessa taasen sain huolehtia siitä, etten vääntänyt ratsua mutkalle sen asettuessa helpommin. Vasen kierros onnistui tässä tehtävässä sitten jostain syystä paremmin, ja muutamia pätkiä Manu esitti mukavan rentoa ja tasaista laukkaa, jossa ei ollut tietoakaan kipityshaluista. Olin aika mielissäni ja fiilistelin antaumuksella meillä toiminutta yhteistyötä. Oikea kierros laukassa ei tuonut niin hyviä hetkiä, vaikka opettaja totesi, että kovasti työstimme asiaa oikeaan suuntaan. Hassua, että itselleni yleensä vahvempi oikea kierros olikin nyt Manun kanssa se vaikeampi suunta. Ulkoavuilla kääntäminen tahtoi ilmeisesti kuitenkin aina unohtua, jolloin Manu pääsi mutkalle eikä voinut tasoittua laukkaamaan tasaisesti, kun ei ollut alun perinkään suorana. Paikoin tajusin tasapainottaa menoa ulko-ohjan pidätteillä ja kääntää kunnolla ulkopohkeella, mikä oli jo kuitenkin edistystä. Opettaja vielä neuvoi korjaamaan omaa istuntaa ajattelemalla napaa vähän Manun vasenta korvaa kohti, jolloin sain lantiota suoristettua. Istunnan korjaaminen oli taasen vähän haastavaa, mutta palkitsevaa, kun oikea asento tuntui näkyvän Manun kulkemisessa hyvällä tapaa.
 |
| Jalka nousee, kun paarma kiusaa. |
Loppuraveissa Manu kiirehti taas jonkin verran, mutta tarpeeksi uskottavilla toppuutuksilla malttoi rauhoittua. Menimme oikeaan kierrokseen, joten kunnon hetkiä en saanut enää esiin. Yritin muistaa ulkoavuilla kääntämisen merkityksen, mutta paikoin jäin sisäpuolelta nyhertämään omiani, jolloin pakka aina vähän levisi. Tunnista tuli kuitenkin hyvin vahvasti positiivisen puolelle jäänyt fiilis. Ennen tuntia pyörittelin jo silmiäni ja mietin, kuinka hirveää onkaan edessä. Manu yllätti kivasti olemalla sangen asiallinen tapaus. Vaikka avotaivutukset vasemmassa kierroksessa eivät juuri onnistuneetkaan, ja Manu pääsi loppua kohti kipittämään enemmän, oli meno silti kaukana niistä kauheimmista kerroista. Blogista tarkistin, että meille tuli tällä tunnilla 11. yhteinen kerta. Jos kolmas kerta ei kertonut meille mitään, niin onneksi tuli tämä 11. kerta vastaan. Tämän tunnin pohjalta voin toivottavasti seuraavalla kerralla nousta valmiiksi luottavaisemmin mielin Manun selkään.
Kuvista ja videoista kiitos Alekseille ja Noralle!
