Viimeistelyhypyt ennen leiriä

Lauantaiaamun aloittaneen estetunnin jälkeen huilasin hetken, kunnes lähdin Tallinmäelle ratsastamaan korttini viimeisen kerran alta pois. Olipa mahtavaa, että sain käytettyä korttini eikä yhtään kertaa jäänyt vanhentumaan. Toivoin kovasti, että tunnilla olisi esteitä, kun vähän tällaisesta oli ollut aiemmin viikolla puhetta. Onni oli myötä, sillä puheet eivät jääneet puheiksi, vaan luvassa oli hyppelyitä viiden ratsukon voimin. Luulin saavani Jetin, mutta pääsinkin hyppäämään Akulla.

Verryttelyssä tulimme kolmea suoralla linjalla ollutta puomia laittaen vasemmassa kierroksessa ensimmäiseen väliin enemmän askelia kuin toiseen väliin. Akulla oli kivasti menohaluja eivätkä jarrutkaan ihan hukkuneet, vaikka välillä eivät ottaneetkaan niin hyvin kiinni. Saimme kuitenkin aina askeleen eron väleihin, joten tulipahan kuitenkin ero. Oikeasta kierroksesta ensimmäinen puomiväli tultiin vähemmillä askeleilla ja toinen taas useampia askeleita tavoitellen. Hoksasin ihmeen hyvin alkaa ottaa Akua kiinni jo ensimmäisen välin aikana, jolloin sain sen vähän malttamaan, ja raviaskelia tupsahti yksi tai kaksi lisää toiseen väliin. Muualla pyörittelin ympyröitä ja teimme temponvaihteluita. Ympyröillä asetukset olivat vähän hakusessa, mutta temponvaihtelut sujuivat kivasti.

Ennen rataa hyppäsimme ensin oikeassa laukassa ympyrällä kavaletin (ratapiirroksen este 2) ja jatkoimme siitä suoran linjan toiselle kavaletille (este 3). Lisäksi tulimme suoran linjan esteillä 4 ja 5 sekä treenasimme oikeita tievalintoja tulemalla kavaletteja 7 ja 8 tarkemmin. Aku laukkasi sangen mukavasti, jolloin ympyrällä hyppääminen sujui, kunhan itse muistin kääntää. Suoraan jatkaminen toimi myös kivasti, ja laukkakin vaihtui aina hypyssä. Pelkän suoran linjan tulemista kokeiltiin ensin viidellä askeleella, mutta väli jäi vähän ahtaaksi. Niinpä saimme tulla sen neljällä, johon Aku venyi hienosti. Tietkin saatiin kavalettitehtävällä kuntoon, kun opettaja pisti puomit ohjaamaan ratsukoita. Aiemmin tuli hieman oiottua, kun pieniä esteitä en osaa kunnioittaa niin, että saisin aina ratsastettua niille yhtä hyvät tiet kuin isommille. Vaikka pitäisi. Opettajakin sanoi, ettei hevosen pidä joutua tekemään kaikkea työtä, jos ratsastaja tuo sen esteelle miten sattuu.

Loppuun tulimme vielä radan, jonka korkeus taisi olla siitä kavaletista ehkä 65-70 senttiin. Ennen ensimmäistä estettä sain Akun mukavasti heräämään, joten siitä oli hyvä aloittaa koko rata. Ykköselle saimme kivan tien, ja laukankin Aku vaihtoi siinä hienosti vasemmasta oikeaksi. Kakkos- ja kolmoskavaletin suora linja meni edelleen neljällä askeleella, ja taas hieno ratsuni vaihtoi oikean laukan vasemmaksi. Neloselle kaarsimme hieman turhan vikkelästi, kun tilaa olisi voinut käyttää paremminkin. Sain kuitenkin suoran lähestymisen, jonka jälkeen oli helppo antaa Akun edetä ja mennä välin neljällä askeleella. Viitosen ylityksessä ei myöskään ollut ongelmaa. Kuutosta jännitin itse jostain syystä, mutta Aku ei sitä murehtinut. Hieman ei niin suoralla tiellä saimme sen ylitettyä. Päästin Akun viurahtamaan turhan aikaisin oikealle, mutta sain kuitenkin ratsastettua lopulta tien seiskalle siten kuin sitä erikseen oli harjoiteltu. Seiskan ja kasin väliin Aku pisti edelleen ne neljä sujuvaa askelta ja ylitti kasinkin laukan vasemmaksi vaihtaen ongelmitta. Kasin jälkeen käännyimme turhan vikkelästi vasemmalle, kun oikein tehtynä olisi pitänyt malttaa jatkaa asiallisemmin suoraan. Emme nyt onneksi mitenkään kamalasti siitä kääntyneet, mutta saisin harjoitella silti suoraan menemistä tarkemmin. Rata sujui kuitenkin ihanan helposti, ja super-Aku vaihtoi kaikki laukat, vaikka en ihan jokaisella kerralla ehtinyt sille asiasta tiedottaa. Ruuna tuntui itse olevan hommassa niin mukana, että oli perillä suunnistakin itse. Hieno hevonen!

Siinäpä tunnit anti olikin. Opettaja korosti tunnin aikana pariin otteeseen sitä, kuinka esteratsastus on muutakin kuin vain sitä esteiden hyppäämistä. Tämä tahtoo minullakin vielä monesti unohtua. Usein keskityn vain ajattelemaan, että kohti estettä ja yli, vaikka mikä olisi. Jotenkin skippaan ajattelemattomuuttani sen, että päästäkseni esteelle ja siitä yli, on minun myös ratsastettava tarkasti. Ellei sitten allani ole robottihevonen, joka on ohjelmoitu viemään minut kaikista esteistä yli riippumatta siitä, ratsastinko selässä vai nautin kello viiden teetä. Tällä tunnilla koin, että olin menossa niin hyvin, että Akukin uskoi siihen. Muutamia kertoja oikaisin teitä edelleen ikävästi matalien estekorkeuksien yllyttämänä. En voi kuvitellakaan pääseväni hyppäämään mitään isompaa, jos tiet eivät ole kunnossa. Kyllähän nämä pienet vielä hutiloiden ylittyvät, mutta siihen se sitten jääkin. Muutoin ratsastin tänään aktiivisuuden näkökulmasta aika hyvin. Akuhan tosin on helppo saada liikkumaan, ruuna kun tuntuu tykkäävän etenemisestä. Ehkä siksi osaltaan sujuikin kivasti, kun vauhdin kanssa ei ollut ongelmia.

Tunnin jälkeen oli kiva lähteä kotiin, joskin luvassa oli pakkaamista. Mutta onneksi hyvän asian takia, sillä sunnuntaina suuntaamme Noran, Kaisan ja kahden muun kaverimme kanssa kohti Ypäjää ja viiden päivän esteleiriä. Onhan tätä jo yli puoli vuotta odotettukin! Toiveissa on mukava ja opettavainen leiri, jonka jälkeen on kiva palata kotiin ja jatkaa treenailua. Toivottavasti siellä on netti käytössä, niin voin mahdollisesti saada jo siellä päivityksiä julkaistua. Jos ei, odottaa teitä lukijoita isompi tekstipompsi sitten leirin jälkeen luettavaksi. I-ha-ha-naa!