Maanantaina oli hassua mennä vakkaritallille, sillä tavallisesti se on silloin kiinni. Nyt oli kuitenkin poikkeus, sillä alkamassa oli nelipäiväisen kouluratakurssin ensimmäinen kerta. Kurssilla ratsastettiin 1,5 tuntia per päivä, ja tavoitteena oli valmistautua viimeisenä päivänä ratsastettavaan helpon B:n tai A:n rataan. Ratsukseni olin toivonut Peraa ja sen sainkin. Ratsukoita kurssilla oli kuusi, mikä oli ihan passeli määrä. Olin jo ennen kurssia miettinyt, että tämä olisi hyvä mahdollisuus kokeilla rennossa ilmapiirissä helpon A:n ohjelmaa. Opettaja rohkaisi samaan, joten uskalsin jo silloin lyödä lukkoon, että torstaina ratsastaisin sen sitten. Ensimmäisellä tunnilla mentiin kohtuullisen perusratsastusta ja mietittiin muun muassa sitä, miten hevonen on kuulolla, kuinka lennokkaat askellajit ovat ja miten oma istunta toimii. Opettaja antoi myös tehtäväksi miettiä tunnin aikana, mitä haluaa parantaa kurssin aikana itsessään, mitä hevosessa.
Treeni aloitettiin niin käynnin kuin ravin työstämisellä niin ympyröillä kuin muuallakin ja lisäksi pysähdyksiä testaten. Oikea kierros toimi molemmissa askellajeissa ihan kivasti, joskin aktiivisuus oli paikoin puutteellista samoin kuin asetus hakoteillä, jolloin Pera ei kulkenut rennon pyöreänä. Sain sen kuitenkin aina houkuteltua oikeinpäin, kun huolehdin noista asioista paremmin. Vasen kierros sen sijaan oli taas kerran kamalan vaikea, kun Pera jäkitti turpansa kanssa oikealla eikä tahtonut muka asettua vasemmalle. Sinnikkäästi kuitenkin houkuttelin sitä ja pyrin palkitsemaan pienetkin myötäykset, jolloin väliin saimme asiallisia pätkiä. Pysähdykset sen sijaan olivat aika jännittyneitä. Aktiivisuus pääsi hiipumaan, kun aloin valmistella siirtymää alaspäin, jolloin Pera lakkasi kulkemasta rentona. Sitä myöten siirtymäkin meni epätasaisesti. Sen sijaan takaisin raviin pääsimme muutaman kerran mukavan tasaisesti, kun vain uskalsin pitää tuntuman enkä jättänyt hevosta edestä yksin.
Huolellisen alkuverryttelyn jälkeen teimme pohkeenväistöjä vasemmalle niin käynnissä kuin ravissa. Tähän suuntaan tehdyt väistöt tuntuivat helpommalta. Pera asettui hyvin oikealle ja väisti käynnissä ihan hyvin, kun muistin pyytää etuosaa odottamaan takaosaa. Ravissa väistöaskeleet olivat aluksi vaatimattomia, mutta opettajan tarkkaillessa ja neuvoessa sain hieman parannettua niitä. Sain tarkkailla aika paljon Peran vasenta puolta, etten antanut sen pullahtaa sieltä, vaan sain sen pysymään kohtuullisen suorana. Kiinnitin myös huomiota siihen, kuinka ei-väistättävä pohkeeni tahtoo aina irrota hevosen kyljestä, jolloin se puoli jää ilman tukea. Tietysti tällä jalalla pitää antaa hevoselle tilaa väistää, mutta ei sitä nyt sentään ihan irti kyljestä tule nakata. Tuntumallahan senkin jalan pitäisi nimittäin pysyä.
Vasemmalle tehtyjen väistöjen jälkeen työstimme siirtymiä ympyrällä käynnistä raviin ja takaisin sekä laukkaa. Siirtymissä ongelmaksi tuli katoava aktiivisuus, jolloin ravista käyntiin tuleminen oli vähän venyvää ja kaukana pyöreästä. Ylöspäin pääsimme taas pari kertaa aika tasaisesti, mutta edelleen se aktiivisuus loisti poissaolollaan. Jos saisin ratsastettua Peraa alun perinkin aktiivisemmaksi, olisivat siirtymät helpompia. Ennen kaikkea pääsisimme takaisin raviin paljon pontevammin ilman ylimääräisiä käyntiaskeleita. Sitten saisin myös keksiä sen, mistä itse jännityn pahiten, kun alan valmistella siirtymistä alaspäin. Jännitänkö istunnan jämäköittämisen sijaan itseni vain irti satulasta vai muuttuuko käteni kovaksi, entä unohdanko pitää pohkeet tuntumalla siirtymistä tehdessäni? Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.
Laukan työstämisessä sain mukavasti neuvoja opettajalta istuntaani. Tavoitteena oli saada pidettyä ylävartalo hiljaa lantion mukautuessa liikkeeseen. Olenkin harmitellut sitä, kuinka joidenkin hevosten kanssa soudan ylävartalollani tahtomattakin laukassa. Kun sain vedettyä vatsaani sisään, pidettyä rintakehän lantion kanssa linjassa ja huolehdittua pohkeiden pysymisestä kevyesti tuntumalla, tuntui istuntapalaset loksahtelevan kivasti kohdilleen. Muutaman askeleen ajan tunsin, kuinka ylävartalo pysyi liki itsestään hiljaa, ja istuminen oli helppoa. Koska asento oli vielä kropalleni vieras, en jaksanut pysyä asennossa pitkään, vaan pala palalta hajosin taas alkupisteeseen. Painoin kuitenkin tarkasti mieleeni, kuinka hyvältä istunta onnistuneina hetkinä tuntui, jotta voisin jatkossa pyrkiä löytämään saman fiilikseen uudelleen. Peran laukka oli kohtuullisen epätasaista tällä kertaa, kun se kuuluisa aktiivisuus oli jäänyt matkasta. Pera kuitenkin huomasi hyvin, kun sain omaa pakkaani kasaan, jolloin sekin ryhdistäytyi hetkeksi hienosti.
Lopuksi palasimme vielä tekemään pohkeenväistöjä myös oikealle niin käynnissä kuin ravissa. Väistöt oikealle olivat vaikeampia, sillä Pera pyrki pitämään turpaansa tiukasti oikealla. Lisäksi takaosa pääsi useana kertana johtamaan liikettä, kun jäin näpertelemään turhan paljon etuosan kanssa. Ulkopuolen tuki oli taas puutteellista, mikä varmasti selitti näitä pulmia. Olin kuitenkin hyvin tyytyväinen siihen, kuinka huomasin ongelmakohdat ja pyrin aktiivisesti niitä korjaamaan. Huomasin monesti jääväni asetusta hakiessa miettimään vain sen asetuksen puoleista puolta hevosesta unohtaen vallan sen toisen puolen. Jotenkin pitäisi oppia pitämään se puoli kohtuullisen automaattisesti tuntumalla.
Tunnin lopuksi opettaja kysyi, mitä parannustoiveita kurssin ajaksi oli syntynyt. Omaksi kehityskohdakseni olin valinnut hevosen lähellä pysymisen eli sen, että pystyn olemaan paremmin tuntumalla enkä aina irtoa hevosesta ja jätä sitä yksin. Pohkeeni ovat tästä erinomainen esimerkki: käynnissä ja laukassa ne suunnilleen pysyvät matkassa, mutta ravissa pohjetuntuma on hyvin epätasainen, paikoin olematon. Muutenkin heittäydyn välillä matkustajaksi, jolloin en vaikuta hevoseen ollenkaan. Tämä tyyli aiheuttaa hevosen epätasaisuuden, mikä näkyy etenkin Peran kanssa sangen hyvin. Hevosen kehityskohdakseni sanoin suoruuden tavoittelun. Opettaja kehui sen olevan hyvä tavoite, sillä kun hevosen saa rehellisesti suoraksi, löytyy sitä kautta helpommin myös se aktiivisuus, sieltä taas pyöreys ja parhaimmillaan takaosankin toiminta. Perahan pahimmillaan on melkoinen venkula, jos sen antaa olla. Suorana se taas on mukavan sutjakka tapaus, joka kulkee mieluusti silloin myös oikeinpäin. Kehityskohdissa riittää kyllä tekemistä kurssinkin jälkeen, mutta oli hyvä tiedostaa ne ja sanoa vielä ääneenkin. Muutoin kurssin aloituspäivä sujui todella kivasti. Olin löytänyt itsestäni jonkin superzen-puolen, joka ei ärsyyntynyt saati harmistunut virheistä tai tehtävien vaikeudesta. Sen sijaan nollasin tilannetta aina tarvittaessa ja yritin maltillisesti uudelleen. Tällä fiiliksellä oli todella kiva ratsastaa! Toivottavasti saan tartuttua samaan olotilaan jatkossa useamminkin.
Videoista kiitos Noralle ja Alekseille!
