Hyppyjä pirteämmällä Pupella

Lähdimme taas Noran ja Kaisan kanssa Heli Pensonin estetunnille. Ratsujako meni sulavasti niin kuin aiemminkin eli minä sain Pupen. Alkuverryttelyn menimme tuttuun tapaan itsenäisesti, ja Puppe oli samanlainen kuin aina ennenkin eli ei intopiukeana menossa, mutta nohiteltavissa hommiin. Pyrin alusta asti olemaan sinnikäs ja vaatimaan Pupelta liikettä. Käynnissä Puppe liikkui ihan kivasti, mutta ravissa leikki potkuria, jota sai aina muutaman askeleen päästä lykätä uudelleen vauhtiin. Asetukset molempiin suuntiin olivat vähän puutteellisia, ja etenkin oikealle asettumista Puppe vastusteli. Laukassa hyödynsin kevyttä istuntaa ilman, että makoilin kaulalla ja nohittelin tarmokkaasti Puppea liikkumaan. Vasemmassa laukassa Puppe heräsikin kivasti. Oikeassakin laukassa oli liikettä, mutta ei yhtä helposti. Opettaja kommentoi tarmokkuuden olevan kohdillaan, kunhan saisin vielä keulankin pysymään ylhäällä. Puppe mieluusti liikkuessaan reippaammin myös venyttää itsensä kilometrin mittaiseksi ja valuu etupainoiseksi. Tunnin ajan opettaja onneksi muistutti hyvin kerta toisen jälkeen siitä, että takajalat piti saada töihin ja keulan tuli olla kannettuna.

Hypyt aloitettiin tulemalla kahta pystyä kahdeksikolla (ratapiirroksen esteet 3 ja 4). Käsitin tehtävän ensin väärin ja ehdin hypätä yhden esteen väärinpäin, hups. Sitten opettaja stoppasi meidät ja kertoi oikean reitin. Eli ensin tultiin oikeassa laukassa pysty numero 3, vaihdettiin hypyssä vasen laukka, tultiin siinä pysty numero 4, jolla vaihdettiin laukka takaisin oikeaan. Esitimme Pupen kanssa bravuurimme eli kaarteissa hidastumisen ja esteiden yli mönkimisen. Laukat kuitenkin vaihtuivat siitä huolimatta, joten tehtävä meni sen osalta putkeen. Teissä olisi ollut hieman viilattavaa. En tiedä, miksi en osaa hahmottaa reittejä, mutta tuppaan aina tulemaan ainakin yhden esteen vinosti. Nelospystylle tultaessa Puppe pyrki koko tunnin ajan oikealle. En tajunnut kertaakaan korjata sitä kunnolla, vaan tyydyin nykäisemään sen viime tipassa estettä kohti, ettei se keksinyt väistää sitä oikealta. Niin, oikea pohje, missä olitkaan? Tai paremminkin: ulkoavut, haloo?

Seuraavaksi tulimme suoraa linjaa, jossa oli innarina kaksi pystyä ja kolmen laukan päässä kolmas pysty. Ensimmäisellä yrittämällä emme olleet Pupen kanssa toisistamme kartalla ensimmäisessä hypyssä, vaan lähdimme omiin aikoihimme. Se vähän sekoitti pakkaa koko tehtävälle, mutta Puppe venytti itsensä hienosti kolmannelle pystylle kolmella laukka-askeella. Mitä nyt vastalaukassa, mutta kuitenkin. Toinen yrittämä menikin paljon sujuvammin, kun opettaja vinkkasi pyytämään niin ensimmäisen kuin toisen esteen jälkeen eteen, jotta Puppe liikkuisi ja väli menisi toivotuilla askelilla. Sekoitan vieläkin hevoselle rauhan antamisen matkustajaksi heittäytymiseen, jolloin tapahtuu tällaisia töksähteleviä hyppyjä. Pohkeet, pohkeet ja vielä kerran pohkeet, mutta samalla rentous säilyttäen.

Sitten tulimme radan kolmesti eri korkeuksilla. Korkeudet taisivat olla kaikkea väliltä 50-80 senttiä sekä lopuksi yksi 95 sentin este. Suora linja meni ihan hyvin, mitä nyt keilasimme siitä muutamia puomeja alas, ja Puppe pääsi vaihtamaan sen aikana laukan aina vasemmaksi. Kaarteet söivät edelleen laukkaa eivätkä hypyt niitä seuranneille pystyille olleet parhaimpia. Päästin Pupen edelleen valumaan lähestymisessä nelosesteelle oikealle, jolloin tie ei ollut kertaakaan kunnollinen. Positiivista oli se, että Puppe vaihtoi suunnanvaihtoesteillä laukat joka kerta, vaikka tulimme paikoin liian lähelle. Toistot kuitenkin auttoivat, sillä kertaalleen sain radan suoralle linjalle sellaisen fiiliksen, että Puppe oli avuilla eikä minun tarvinnut tehdä mitään ylimääräistä. Se fiilis jäi kyllä todella hyvin mieleen ja sellaisen kanssa olisi järjettömän kivaa ja ennen kaikkea helppoa edetä vaikka millaisia ratoja.



Videolta sain tarkistella taas jälkikäteen menoa. Pohkeillani oli edelleen oma elämä eikä Pupen kapeus juuri auta jäykkiä jalkojani löytämään paikkaansa. Suurempi harmitus oli se, että ylävartaloni souti taas melkoisesti. Kaiketi puskin huomaamattani Puppea sillä tavalla liikkumaan, vaikka ratsuni tuskin arvosti tapaani. Käteni olivat myös tällä kertaa sangen paikoillaan eivätkä lähteneet ainakaan liioiteltuihin myötäyksiin. Kovin pahasti en silti muista nykäisseeni Puppea suusta, joten ehkä se ei tarvinnut edestä niin paljoa tilaa pienemmissä hypyissä. Eikä opettajaltakaan tullut asiasta noottia. Kaarteiden ratsastamisessa saisin edelleen parantaa aktiivisuuden säilymistä sekä ulkoavuilla kääntymistä, jolloin hevonen pysyisi paremmin suorana ja hanskassa eikä pääsisi valumaan omille teilleen. Hienoa oli se, etten ehtinyt jännittää esteitä, vaikka siellä yksi isompi olikin. Sen ylittämisen jälkeen tuntui vain, että olipa ihmeen helppoa. Kivaa oli myös se, että Puppe liikkui ehkä helpoiten tähän mennessä. Vieläkään se ei mikään liitokavio ollut, mutta mikäli tämä kehitys reippaampaan suuntaan jatkuu, voi luvassa olla enemmän helpompia hyppelyitä. Ja sehän vain sopii!

Videoista kiitos Alekseille!