keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Kolmas kerta

Toden sanoo? Ehkä, ehkä ei. Kun kesälomallaan meitä samalla paikkakunnalla ilahduttanut Kaisa huhuili käyntimaastoseuraa hänelle ja Vakelle, nappasi taas sisäinen heppatyttöni ohjakset käsiinsä (oikeasti, olen ilmiömäinen näissä sanavalinnoissa ihan yrittämättä). Niinpä löysin itseni ihanan Elviiran kyydistä ja tutuilta kotitallin maastoreiteiltä.

Kävimme köpöttelemässä Kaisan ja Vaken seurassa tuttuakin tutumman Kotakankaan lenkin. Elviira sai kunnian olla vetohevosena. Se suoriutui konkarina kenttäratsuna tehtävästä mainiosti, mitä nyt hieman sääteli vauhtiaan oman mielensä mukaan: välillä vähän madellen, sitten taas hetkellisesti reipastuen.

Reissu meni oikein mukavasti, mutta metsäosuudella ötökät hyökkäsivät Elviiran kimppuun, ja sillä oli mennä kuppi niiden kanssa pahemman kerran nurin. Tamma pistikin kaviota käynnissä vauhdilla toisen eteen ja kertoi selvästi, että jos se olisi saanut päättää, olisi metsälenkki a) jätetty välistä tai b) hurautettu vauhdilla laukaten läpi. Vaan kilttinä tammana se tyytyi pysymään käynnissä, vaikka selvästi herne ja parikin oli ötököiden takia pahemman kerran turvassa.

Olipa kiva käydä köpöttelemässä mainiossa seurassa. Ajatella, kolmas kerta hevosen selässä tälle vuodelle, aika ahkeraa! Vaan mikäpä sitä kesäkeleillä on hevostella. Vieläkään en lupaa tai vanno jatkoa, mutta hieman epäilen, että heppatyttöpuoleni ei aio enää ainakaan kokonaan hautautua ihan (tallin) vintille.

torstai 19. heinäkuuta 2018

Mitä saadaan ynnäämällä helle ja hevoset?

Vastaus on tietysti, että uittaminen. Kun kotitalli ilmoitteli uittoretkestä merelle, tällä hetkellä sivussa oleva heppatyttöni pulpahti pintaan (ajattelematta tullut, mutta varsin sopiva sanavalinta) ja hihkui mukaan. Ratsukseni sain Tupun.

Yhteensä ratsukoita uittamassa oli viisi. Tupu kuulemma suostuu uimaan, mutta ei mene sinne itse pää kolmantena, öh, viidentenä jalkana. Minä halusin vain nautiskella, joten en stressannut enkä alkanut pakottaa Tupua sen syvemmälle. Pääsimme sentään sen verran rannasta irti, että vesi ylsi Tupua mahaan, jolloin minä sain vilvoiteltua nilkkojani. Erittäin tarpeellista noin +30 asteen kelissä. Kävin myös uittamassa itse itseäni ja sain nakattua talviturkkini tälle kesälle.

Olipa kivaa köpötellä sekä merihevostella. Tupun selässä kelpasi istuskella ja nauttia ihanasta kesäpäivästä muiden varsinaista uittoa sekä rannalla laukkaamista seuraten. Kesä ja hevoset, kyllä ne vain kummasti sopivat yhteen.

Kuvasta kiitos Hanskille!