Pohjalta ponnistaen

Kisaviikonlopun toinen päivä hurahti estekisojen parissa. Päätin pakittaa estekorkeudessa ihan kunnolla ja ilmoitin meidät Paven kanssa 55 sentin luokkaan. Arvosteluna siinä oli A.0.0. Eipähän ainakaan esteiden korkeus aiheuttaisi ylimääräisiä tutinoita.

Ennen esteverryttelyä kävelytin Paven pitkän kaavan mukaisesti. Verryttelyssä kävin ensin sileällä kaikki askellajit läpi. Muuten meni ihan ok, mutta Pave halusi hirveillä eikä liiemmin tarjonnut rennompia pätkiä. Esteinä kentällä oli kaksi pystyä. Oikean laukan lähestymisissä Pavelle iski jokin tarve syöksyä kohti estettä. Ihme ja kumma näin ponnistuspaikat kaahotuslaukasta. Kontrollin vuoksi tein muutamia peruutuksia, jotta Pave muistaisi jonkun istuvan satulassa. Vasemmassa laukassa lähestymiset onnistuivat tasaisesti. Kaipa Pave sai purettua enimmät virtansa toisen suunnan hypyissä. Hyppyjen jälkeen kävelimme tovin, kunnes pääsimmekin jo maneesiin vuorossa olleen ratsukon ajaksi.

Kisatäpinöissäni (jotka olivat kuitenkin tavallista pienemmät) en muistanut kuvata ratapiirrosta enkä hankkia kuvaajaa taltioimaan suorituksemme. En edes muista, oliko radalla pelkkiä pystyjä vai oliko seassa okseri tai pari. Jollain esteellä taisi olla lankku, mutta siihenpä muistikuvat jäävätkin. Kiltti ja lyhyt rata joka tapauksessa. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa ja pyöräytin yhden ympyrän alle. Ykköseste oli lävistäjällä. Se ylittyi ihan hyvin, mutta olimme sen verran rauhallisessa laukassa, ettei vaihtoa tullut hypyssä. Ravin kautta siis korjaus. Kakkonen ja kolmonen olivat loivalla kaarevalla linjalla. Väliin pistimme viisi askelta. Nelonen oli lävistäjällä ja ylittyi ihan hyvin. Sen jälkeen sain taas korjata laukan ravin kautta. Viitonen ja radan päättävä kuutonen olivat lävistäjällä suoralla linjalla. Askelia meni väliin neljä, hieman ahtaasti tosin. Kuutosella tuli radan ainoa vaihto esteellä eli pääsimme maaliin myötälaukassa, hurraa! Tuloksena siis puhdas rata ja sillä ansiolla ruusuke yhdessä muiden virheettömästi ratsastaneiden kanssa.

Radalla hyvää oli se, etten omasta mielestäni ylivarmistellut tai heittäytynyt matkustamaan. Laukka olisi saanut olla vähän sujuvampi, jotta vaihdot olivat tulleet hypyissä. Muutoin laukalla pärjäsi hyvin näin pienillä esteillä. Olen myös tyytyväinen siihen, että sain korjattua kaikki laukat ravin kautta, vaikka pari korjausta venyikin hieman. Pave hyppäsi tasaisen varmasti enkä ollut itse yhtään niin kipsissä kuin joskus. Estekorkeus tuli valittua siis oikein. Radasta jäi hyvä mieli ja uskalsin peräti uhota, että ensi kerralla saatan hypätä jo 60 sentin radan, hah! Mutta oikeasti kyllä toivon, että tohdin jatkaa hyppäämistä ja etenkin kisaamista esteillä. Vain siedättämällä voin päästä tutinoistani eroon.

Vuoden ensimmäiset kisat

Sunnuntaina käynnistyi vuoden kisakausi. Tallinmäen harjoitusestekisoissa menin Akulla ja Pavella 70 sentin luokassa ja Pavella vielä 80 sentin luokassa. Molempien luokkien arvosteluna oli 367.1. Myös rata oli liki sama, 70 sentissä tosin ei ollut ratapiirroksen estettä 5a, ainoastaan 5b eli yksittäinen pysty.

Ennen maneesissa ollutta yhteisverryttelyä kävelin molempien ratsujen kanssa kentällä. Otin myös pienet ravipätkät, mutta en kummemmin alkanut säätää siellä. Pave oli hieman uneliaana, Aku taas oma reipas itsensä. Esteverryttely 70 sentin luokkaa varten meni niin Akun kuin Paven kanssa ihan hyvin. Aku vähän tohotti, mutta imi esteille ja hyppäsi kaiken tasaisen varmasti. Pavea sai vähän herätellä, ja samalla sain itse keskittyä olemaan puskematta. Hyppäsimme vasemmassa kierroksessa pystyä ja oikeassa okseria. 80 sentin verryttelyssä emme Paven kanssa osuneet millään oikeassa kierroksessa hypätylle pystylle. Sain kuitenkin odotettua hyppyjä, joten Pave selvitti esteen joka kerta. Vasemmassa laukassa ollut okseri sen sijaan ylittyi oikein asiallisesti.

© Nora

70 sentin radalle lähdin ensimmäisenä Paven kanssa. Matkaan lähdimme rauhallisessa oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi hieman hitaasti, mutta puhtaasti. Pave nappasi siinä toivotusti vasemman laukan. Kakkonen ylittyi myös rauhallisesti, ja suoran linjan päässä olleelle kolmoselle pääsimme kuudella askeleella. Neloselle Pave lähti positiivisen askeleen kautta. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut, vaan korjasin sen ravin kautta vasemmaksi. Viitoselle tuli hyvä hyppy, ja Pave nappasi siinä oikean laukan. Kuutonen ylittyi samoilla tulilla, ja kaarevan linjan päässä olleelle seiskalle tulimme kuudella askeleella. Sekin ylittyi puhtaasti, ja pääsimme jatkamaan toiseen vaiheeseen.

Aikaratsastus ei ollut mielessäkään, sillä päivän tavoitteenani oli rauhalliset ja asialliset radat. Niinpä ratsastin toisen vaiheen ensimmäiselle esteelle eli kasille pitkän tien. Sille tuli hieman jarruttava hyppy, mutta Pave selvitti esteen puhtaasti ja nappasi oikean laukan. Ysille kaarsin vahingossa vähän lyhyemmin. Ponnistuspaikka tuli kuitenkin ihan hyvään paikkaan, joten matka jatkui. Ysin ja kympin suora linja meni nyt viidellä askeleella. Edessä oli enää toisen vaiheen viimeinen este. Sille kaarsin hieman lyhyemmän tien, kun tilaa kuitenkin oli. Kannustin Pavea hieman äänellä, ja se hyppäsikin esteen puhtaasti. Näin pääsimme maaliin virheettömällä suorituksella. Jes! Köröttelyllä olimme kuitenkin luokassa ensimmäisiä ei-sijottuneita, 4/12.



Myös Akun kanssa lähdimme 70 sentin radalla matkaan oikeassa laukassa. Aloitimme hieman jarruttavalla, mutta puhtaalla hypyllä. Aku nappasi hypyssä vasemman laukan. Kakkoselle lähestyessä Aku pääsi puskemaan sisäpohkeen läpi, jolloin tulimme esteelle hieman vinossa. Siitä tuli kolautus, mutta puomi pysyi ylhäällä. Kakkosen ja kolmosen suora linja meni myös Akun kanssa kuudella askeleella. Neloselle tultaessa laukka vähän hyytyi enkä ehtinyt suoristaa Akua kunnolla. Niinpä se sakotti minua ja valui esteestä oikealta ohi. Hupsankeikkaa. Ei muuta kuin uusi lähestyminen esteelle oikeassa laukassa. Liimasin pohkeet kunnolla kiinni, jolloin Aku loikkasi esteen puhtaasti. Viitosen yli pääsimme positiivisen askeleen avulla. Kuutosen ja seiskan kaareva linja meni kuudella askeleella, ja molemmat esteet ylittyivät ihan sujuvasti. Näin pääsimme perusvaiheen maaliin harmillisella neljällä virhepisteellä. Pakko myöntää, että Akun kanssa taisin ottaa vähän liiankin rennosti. Omat ajatukseni olivat jo toisessa vaiheessa ennen kuin olin edes aloittanut rataa. Hoh. Kantapään kautta Aku opetti minua keskittymään vähän paremmin. Suorituksemme toi meille jumbosijan, 12/12.



Sitten olikin enää yksi kisarata jäljellä: 80 senttiä Paven kanssa. Esteet kehtasivat näyttää muka isoilta, enhän ole moisia loikkinut taas toviin. Radalle lähdimme odotetusti oikeassa laukassa. Ykköselle ponnistuspaikka ei osunut, ja Pave kolisteli estettä. Puomi pysyi kuitenkin paikallaan. Tästä ratsastin hieman eteen, jotta laukka lähtisi pyörimään. Kakkosesteelle Pave lähtikin taas reippaasti hieman kauempaa. Kakkosen ja kolmosen suora linja menikin nyt viidellä askeleella. Neloselle tuli taas vähän hitaampi hyppy, kun kaarre söi laukkaa. Sen jälkeen sain myös korjata laukan ravin kautta oikeaksi. Viitosena ollut kahden askeleen sarja meni ihan hyvin, vaikka sorruin hätyyttelemään Pavea maiskuttamalla. Yritin korjata laukkaa, vaan Pave piti sinnikkäästi väärän laukan eli tässä tapauksessa oikean. Pääsimme kuitenkin asiallisesti kuutoselle, joka ylittyi puhtaasti. Pave myös nappasi siinä myötälaukan. Kuutosen ja seiskan suora linja meni hyvin kuudella askeleella. Näin olimme taas perusvaiheelta virheettömästi maalissa ja saimme jatkaa toiseen vaiheeseen.

Toisen vaiheen ensimmäiselle esteelle eli kasille menin taas pitkää tietä pitkin. Se ylittyi ihan ok, mutta laukka ei vaihtunut. Korjasin sen ravin kautta oikeaksi. Korjaus jäi vähän myöhään, jolloin laukka ei lähtenyt pyörimään kunnolla. Ysille tulikin miniaskel, mutta Pave onneksi selvitti esteen puhtaasti. Ysin ja kympin väli meni miniaskeleen takia kuudella askeleella, mutta onneksi tajusin tämän enkä hätäillyt. Viimeisenä ollut kahden askeleen sarja meni jälleen hyvin, ja näin pääsimme maaliin 80 sentin radalta puhtaalla suorituksella. Jihuu! Toinen köröttelyratamme poiki saman tuloksen: olimme ensimmäisiä ei-sijoittuneita, 3/8.



Näin saatiin vuoden ensimmäiset kisat pulkkaan. En jännittänyt onneksi yhtään niin paljon kuin olin etukäteen olettanut. Tietysti mahassa liiteli perhosia melkoinen lauma, vaan onneksi en mennyt ihan puihin. Toki menomme erityisesti Paven kanssa olisi saanut olla sutjakampaa, mutta olen kuitenkin suorituksiimme tyytyväinen. Rauhalliset, puhtaat radat ovat oikein hyvä juttu. Akun kanssa tullut kielto harmitti vähän, mutta samalla oli hyvin opettavainen. Ei pidä haihatella omissa ajatuksissa, vaan suoristaa se hevonen aina uudelle esteelle. Akun kanssa oli kuitenkin kiva hypätä kisoissa, on se vain sellainen luottokaveri kuitenkin. Tästä on hyvä jatkaa kisavuotta eteenpäin.

Videoista kiitos Noralle, Lauralle ja Iitalle! Ratapiirroksesta kiitos Noralle!

Jälleen kisoissa ihanneaikaa tavoittelemassa

Pusipusi, Pave! © Emmi Erkkilä

Lauantaina pakkasimme kimpsut, kampsut ja hevoset kuorma-autoon ja suuntasimme neljän hengen kisatiimillä ABC Ratsastajien harjoitusestekisoihin. JKH-tiimi oli täydellisesti edustettuna: minä olin mukana Paven kanssa, Kaisa Vaken ja Nora Hempan. Meillä Paven kanssa oli luvassa ihanneaika-arvostelulla luokat 80 ja 95 senttiä. Niissä molemmissa oli ihanasti sama ja asiallinen rata, vain ihanneaika oli eri. 80 sentin radan pituus oli 415 metriä, tempovaatimus 250 metriä minuutissa ja ihanneaika 100 sekuntia (huh). 95 sentin radan pituus oli sama, mutta tempovaatimus 300 metriä minuutissa ja ihanneaika 84 sekuntia.

Menin molempien luokkien hyppyverryttelyn kevyesti. Ennen 80 sentin verryttelyä kävimme Noran kanssa käppäilemässä hevosillamme mäkireitillä. Maneesissa sileän verryttelyssä työstin vielä hetken käyntiä ja ravia, kunnes siirryin esteverryttelyn puolelle. Siellä otin säästeliäästi neljä hyppyä: ristikko, pysty kahdesti ja okseri kerran. Hypyt menivät kivasti, ja Pave oli sopivan rauhallinen. 95 sentin verryttelyssä Pave tuntui hieman väsyneeltä, joten kevensin sileän verryttelyä. Esteverryttelyssä otin hyppyjä viitisen kappaletta. Pave hyppäsi hyvin, vaikka ei ollutkaan niin energinen. Okserihypyille Pave lähti reippaasti ja hyvin, minä taas suoristauduin niissä liian aikaisin. Oma mukautuminen oli vähän hukassa, mutta onneksi Pave ei piitannut mokistani. 95 sentin esteet kehtasivat näyttää isoilta, ja minua jännittikin melkoisesti. Tiesin Paven kuitenkin suoriutuvan varmasti, kunhan en saisi paniikkikohtausta ja alkaisi tuupata sitä.

80 sentin radalle pääsimme jo vuorossa olleen ratsukon ajaksi. Näytin Pavelle sieni- ja mörkökoristeet sekä kävin tutustumassa sen kanssa yleisöpäätyyn. Pave otti kaiken ihanan lunkisti. Aiempien ratsukoiden tuloksia oli kuulutettu sen verran, että tiesin sadan sekunnin ihanneaikaan pääsemisen vaativan hyvin rauhallista laukkaa kaikista isoimmat tiet ratsastaen. Lähdimmekin Paven kanssa liikkeelle rauhallisesti oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi hyvin, mutta laukka ei vaihtunut. Aikaa oli kuitenkin hyvin, joten sain jarruteltua Paven raviin ja nostettua vasemman laukan. Kakkonen ja kolmonenkin ylittyivät hyvin. Nelosen ja viitosen suora linja meni tasaisesti kuudella askeleella, ja Pave nappasi viitosella toivotusti oikean laukan. Kuutonen ylittyi myös helposti. Kahden askeleen sarjalle jarrutin Pavea äänellä, jotta väli ei käynyt ahtaasti. Sarja sujui hyvin, ja Pave nappasi B-osalla toivotun vasemman laukan. Edessä oli enää radan viimeinen este eli kasi. Oikaisin hieman sille tultaessa, jolloin siihen tuli radan ainoa töksähtävämpi hyppy. Näin olimme kuitenkin maalissa puhtaalla suorituksella.

© Emmi Erkkilä

Aikoja oli lakattu kuuluttamasta, joten sain jäädä jännäämään omaa tulosta. Kaisa ihanan avuliaasti katsoi meidän videon ja arvioi, että aikamme oli jotain 94 sekunnin tuntumassa. Ei siis aivan sataan sekuntiin päästy, mutta emmepähän menneet yli. Menimme kyllä Paven kanssa sangen rauhallista laukkaa enkä olisikaan enää lähtenyt sitä hidastamaan. Kiersin myös ne tiet, jotka järkeviksi koin. Tein siis omasta mielestäni sen, mihin pystyin. Siksipä tulikin todella mukana yllätyksenä, kun meidät Paven kanssa kutsuttiin palkintojenjakoon. Alitetusta ihanneajasta saimme kaksi virhepistettä, mutta sijoitumme luokassa silti kolmanneksi. Hieno Pave!

95 sentin radalla kävin taas näyttämässä Pavelle pari estettä vuorossa olleen ratsukon aikana. Kasilla ollut portti nakkasi esteelle varjot, joten näytin sen samoin kuin mörköesteen, jossa möröt olivat esteen reunoilta hiippailleet sen alle. Tällä radalla en lähtenyt miettimään ihanneaikaa, vaan halusin vain hyvän suorituksen. Puhaltelin vielä pahimpia jännityksiä pois, kunnes tulikin vuoromme. Matkaan lähdimme taas oikeassa laukassa. Ykkönen oli ihanan pieni, mutta hätiköin vähän lähestymisessä, jolloin hyppy oli jarruttava, mutta puhdas. Laukka ei vaihtunut, mutta en tohtinut alkaa korjata sitä rytmin katoamisen pelossa. Pave korjasikin itsensä ristilaukan kautta myötälaukkaan. Laukka pääsi kuitenkin sammumaan, jolloin ponnistuspaikka kakkosesteelle ei osunut kohdilleen. Pave lähti rohkeasti vähän kauempaa hyppyyn, mutta etukaviot nappasivat okserin takapuomin alas. Kolmoselle tulimme puolestaan vähän lähelle, mutta puhtaasti sen ylittäen. Sen jälkeen olimme väärässä laukassa, mutta en taaskaan tohtinut korjata sitä. Nelonen tuli kuitenkin niin nopeasti vastaan. Jotenkin Pave taas selvitti itsensä myötälaukkaan ennen estettä. Tien ratsastin kuitenkin oikoen. Tulimme taas lähelle, mutta maltoin itse, jolloin Pave sai hoitaa osuutensa hyvin. Neloselta viitoselle pääsimme kuudella askeleella ihan hyvin. Kuutosen hyppy oli taas vähän lähelle ajautunut, mutta Pave oli tilanteesta kartalla ja hyppäsi puhtaasti. Sen jälkeen korjasin laukan oikeaksi ravin kautta. Kahden askeleen sarja meni hyvin, ja edessä oli enää radan viimeinen este. Pave oli myös napannut hienosti sarjan b-osalla vasemman laukan. Kasille tuli taas vähän oikaistua tietä ja annettua Paven valua pitkäksi. Niinpä sillekin tuli vielä jarruttava, mutta puhdas hyppy. Näin pääsimme maaliin yhden puomin pudotuksella.



Puomin pudottamisesta tulleen neljän virhepisteen lisäksi saimme kaksi virhepistettä alitetusta enimmäisajasta. Tulokseksi siis kuusi virhepistettä. Vaikka radalla oli vähän epätasaisuutta, olin tyytyväinen siihen, että sain hermoriekaleeni sen verran kasaan, että huonommissa lähestymisissä maltoin odottaa ja antaa Pavelle tilaa tehdä oma osuutensa. En lähtenyt tuuppaamaan tai panikoimaan, mikä oli minulle onnistuminen. Kun maltoin, sai Pave rauhassa hypätä eikä sen keskittyminen mennyt kuskin häseltämisen tulkkaamiseen. Niinpä puomin pudotus ja ajan alittaminen eivät jääneet harmittavaan, vaan olin iloinen siitä, että ensimmäinen yhteinen 95 sentin ratamme meni kuitenkin kohtuullisesti. Treeniähän tässä toki tarvitaan (samoin kuin omien hermojen hallitsemista), mutta Pavelle korkeus oli ihan helppo juttu. Sijoitustamme tässä luokassa en tiedä, sillä tuloksia ei ole toistaiseksi julkaistu.

© Emmi Erkkilä

Olipa jännä ja haastavakin kisapäivä. Pave oli kyllä taas niin kiva kisakaveri! Vaikka sitä kisaamista tuppaakin jännittämään, niin onhan se fiilis mukavasti menneiden ratojen jälkeen aina ihan omaa luokkaansa. Eikä sitä kisaamista yllättäen opi muuten kuin kisaamalla. Seuraavia kisoja siis odottamaan! 

Videoista kiitos Alekseille, kuvista kiitos Emmille ja ratapiirroksista kiitos Noralle!

Kiukusta keskittymiseen

Lauantaina oli Tallinmäen ensimmäiset naapuritallin maneesilla pidetyt harjoitusestekisat. Tämän talven aikana niitä on luvassa vielä kahdet lisää. Ilmoittauduin Jetillä 70 ja 80 sentin luokkiin, joissa arvosteluna oli 367.1. Kisoista tuli mukavan kokoiset, sillä lähtöjä oli 56. Ensimmäisessä luokassani eli 70 sentissä lähtöjä oli 12, 80 sentin luokassa taasen 14.

Alkukäynnit hoituivat näppärästi matkalla tallilta maneesille. Kävin tutustumassa rataan ja käppäilin koppuraisella kentällä sen aikaa, että ensimmäinen ryhmä sai verryteltyä ja startattua. Sen jälkeen pääsin toisessa ryhmässä verryttelemään. Olin tainnut ottaa tarhasta mukaan urhean Jetin, sillä se ei pällistellyt maneesissa oikeastaan mitään. Ensimmäistä kertaa avonainen ovi, ei mitään. Katsomopäädyssä ihmisiä ja kolisteluita, ei reaktiota. Olin ihan ihmeissäni ja tietysti tosi tyytyväinen. Näin pääsin verryttelemään ilman, että keskittyminen meni hevosen kyttäilyn karsimiseen. Jetti nihkeili vähän alussa, mutta topakalla komennuksella alkoi liikkua ihan ok. Laukassa hain sujuvaa etenemistä, jota löytyi pätkittäin ihan hyvin. Hyppäsin kertaalleen oikeassa kierroksessa ristikon (70 sentin ratapiirroksen este 4), joka meni hyvin. Sitten este nostettiin pystyksi, jolle otimme Jetin kanssa kiellon. En nähnyt ponnistuspaikkaa ja jäin arpomaan, jolloin Jetti heitti hanskat tiskiin ja opetti kuskia ratsastamaan. Toisella yrittämällä este ylittyi vaivatta. Vasemmassa laukassa tulimme kerran okserin (este numero 6), joka meni hyvin. Tämän jälkeen siirryin ulos odottamaan toviksi omaa vuoroani, kunnes pääsin maneesiin vuorossa olleen Kaisan ja Vaken ajaksi.

70 sentin rata.

Kun oma vuoroni tuli, tervehdin ja lähdin oikeassa laukassa matkaan. Nohituksen jälkeen Jetti tuntui laukkaavan ihan riittävästi, joten suuntasimme ykköselle. Sille tuli ihan kelvollinen hyppy, ja laukka vaihtui vasempaan. Kakkoselle tie oli kohtuullinen, ja ponnistuspaikkakin oli mielestäni osumassa, mutta Jetti oli eri mieltä ja pääsi valumaan vasemmalta ohi. Argh! Ärsytti! Uudessa lähestymisessä ratsastin sen verran napakasti, että Jetti meni esteen muitta mutkitta yli. Älyttömän turha ohimeno ja heti radan alussa. Kakkosen jälkeen vaihdoin laukan lennosta oikeaksi. Kolmoselle ponnistuspaikka oli jäämässä kauas, mutta yritin rohkaista Jetin lähtemään hyppyyn positiivisen askeleen kautta. Se kuitenkin ratkaisi tilanteen ottamalla miniaskeleen sekä vaihtamalla laukan turhaan vasemmaksi. Laukka sammui minihypyssä sen verran, että nelonen ylittyi hitaasti. Sen jälkeen Jetti oli ristilaukassa, jonka korjasin taas lennosta oikeaksi. Laukka ei oikein lähtenyt enää rullaamaan, joten viitosellekin tuli jarruttava hyppy. Laukka sentään vaihtui vasemmaksi. Kuutoselle sitten tulikin taas sujuvampi hyppy, ja perusradan viimeiselle esteelle eli seiskalle sain Jetin lähtemään vähän kauempaa. Niinpä ylitimme viimeisen esteen vähän sujuvammin ja suorituksemme oli siinä. Kamala, että olin itselleni kiukkuinen suorituksen jälkeen. Inhoan näitä perusvirheitäni, jotka kostautuvat toisen vaiheen menettämisellä. Luulisi, että olisin jo oppinut Jetin menevän ohi, jos sille se mahdollisuus tarjotaan. Niin ja ohituspuolen olevan nimenomaan vasen. Vaan ei, aina menen kantapään kautta. Tällä suorituksella jäin luokassa sijalle 11/12.

Pienen odottelun jälkeen kävelin 80 sentin radan, jonka perusvaihe oli uusi, toinen vaihe sama kuin 70 sentissä. Tässä vaiheessa olin saanut purettua pahimmat kiukkuni ja muutettua sitä päättäväisyydeksi. 80 sentissä Jetin olisi turha kuvitella menevänsä mistään ohi, ja minähän ratsastaisin sen toisenkin vaiheen! Verkkaesteet olivat samat kuin 70 sentissä, ja ne sujuivat ilman muttia. Jetti myös laukkasi asiallisesti eikä vaikuttanut haahuilevan omissa maailmoissaan. Olin luokassa ensimmäinen lähtijä eli sain jäädä maneesiin.

80 sentin rata.

Radalle lähdimme oikeassa laukassa. Jetti tuntui taas liikkuvan ihan kivasti, joten pääsimme lähestymään ykköstä. Se ylittyikin hyvin, vaikka Jetti laskeutui sen jälkeen ristilaukassa. Korjasin sen lennosta oikeaksi. Kakkoselle askel ei sopinut, mutta pidin päättäväisesti pohkeet tuntumalla ja olin menossa esteen yli. Jetti otti miniaskeleen, mutta lähti hyppyyn kummempia miettimättä. Laukkakin vaihtui tässä vasemmaksi. Kolmoselle tulimme hyvään paikkaan, ja se ylittyi asiallisesti. Neloselle ratsastin vähän eteen, jotta Jetti ei ottaisi miniaskelta. Ratkaisu toimi, ja Jetti lähti vähän kauempaa hyppyyn. Viitosena oli se sama este, jolta Jetti viurahti 70 sentissä ohi. Nyt liimasin pohkeeni niin tukevasti Jettiin kiinni ja rohkaisin äänellä, jolloin se jätti puolittain jo ottamansa miniaskeleen välistä ja ponnisti sittenkin hyppyyn. Jäin tästä roikaisusta jälkeen, mutta kiitin heti hypyn jälkeen Jettiä. Laukka ei vaihtunut hypyssä oikeaksi, joten yritin saada Jetin vaihtamaan sitä lennosta. Se suostui korjaamaan etuosan, mutta ei takaosaa. Niinpä tulimme kuutoselle ristilaukassa. Se ei onneksi aiheuttanut ongelmia, ja kuutosen jälkeen Jetti oli tovin ristilaukassa, kunnes vaihtoi vasempaan laukkaan. Kaarteeseen nähden väärä, mutta onneksi siitä selvittiin. Edessä oli enää perusvaiheen viimeinen este eli seiska. Sille Jetti lähti rohkeasti hyvästä kohtaa, ja pääsimme perusvaiheen virheettä maaliin. Jes!

Toiselle vaiheelle lähdin edelleen päättäväisesti ratsastaen. Ratsastin vähän pienemmän tien ensimmäiselle esteelle eli kasille. Jetti otti hieman jarruttavan viimeisen askeleen ennen hyppyä, mutta selvitti esteen hyvin ja vaihtoi laukan vasemmaksi. Ysille en tohtinut ottaa miettimääni vielä tiukempaa tietä, vaan kaarsin suosiolla toisen reitin. Ysille Jetti hyppäsi taas hyvin enemmän positiivisen askeleen kautta. Laukka vaihtui hypyssä oikeaksi, mutta sen jälkeen tuli pieni kompastuminen. Jetti onneksi keräsi itsensä nopeasti tasapainoon, ja matka jatkui. Kympille tuli asiallinen hyppy, ja edessä oli enää uusinnan kaksi viimeistä estettä. Yhdelletoista laitoin Jetin hyppäämään nyt vähän turhan kaukaa, jolloin se kolautti puomia. Se pysyi onneksi kannattimilla. Laukka sujui hyvin kohti viimeistä estettä, joka ylittyi ihanan varmasti. Hihkuin jo Jetin lähtiessä hyppyyn sille kehuja, sillä olin niin älyttömän tyytyväinen suoritukseemme. Tavoite puhtaasta radasta täyttyi, ja sitä sieti riemuita aiemman harmituksen jälkeen. 14 ratsukon luokassa aikamme riitti yllätyksekseni toiseen sijaan. Siistiä! Olin ajatellut muiden kurvailevan niin piukeat tiet reippaasti edeten, ettei meidän vauhtimme riittäisi. Tämä olikin älyttömän hyvä päätös tälle kisapäivälle.



Olipas kisapäivä taas tunteiden sekamelskaa laidasta toiseen. Tällaistahan tämä tosiaan on. Joskus menee metsään, sitten taas suunnitellusti hyvin. 80 sentin rata tuntui selkään sujuvammalta kuin mitä se sitten videolla näytti. Itselle rohkaisevinta oli se tunne, että Jetti tuntui olevan itsekin nyt menossa. Sitä oli kummasti helpompi ratsastaa, kun se oli menossa mukana. Jälleen oli kiva huomata, kuinka se 80 senttiä oli mukavuusalueella. Ei niitä esteitä edes sen kummemmin ajatellut. Nyt vain pitäisi taas päästä sopivin aika ajoin näkemään niitä 90 sentin esteitä, jotta ne eivät alkaisi näyttää ihan valtavilta. Sitä ennen on hyvä huokaista hetki ja olla tyytyväinen siihen, että kisapäivään mahtui myös onnistumisen kokemuksia.

Videoista kiitos Katrille ja Kaisalle!

Sinnillä maaliin

My little Jetson II.

Sunnuntaina vuorossa oli Iin Hevosharrastajien naamiaisteemalla viritetyt harjoitusestekisat. En ole aiemmin ollut naamiaiskisoissa, joten olihan se aikakin. Puunasin vähän Jettiä teemalla My Little Pony. Tulihan siitä aika söpö.

Arvoin pitkään, menisinkö kisoissa yhden vai kaksi luokkaa. Lopulta päädyin vain 80 senttiin, jonka arvosteluna oli 367.1. Osallistujia oli 12. Me olimme Jetin kanssa luokan toiseksi viimeisiä lähtijöitä ja samalla toisessa verkkaryhmässä. Kisat siis käytiin maneesissa, jossa oli myös yhteisverryttely.

Verryttelyssä Jetti ei oikein keskittynyt. Seinällä olleet koristeet olivat aluksi aivan kamalia, kunnes siedätyksen jälkeen Jetti suostui ohittamaan ne jännittyneesti, mutta uralla pysyen. Verryttelyssä oli kahdeksan ratsukkoa, mutta sekaan sopi tällä kertaa ihmeen hyvin. Sileällä pyrin hakemaan Jettiä liikkumaan, sillä se oli tahmea. Ravissa se alkoi kulkea kohtuullisesti, mutta laukassa sitä sai prässätä tovin ilman kunnon onnistumista. Lopulta sain hypättyä pystyn (ratapiirroksen este 7) vasemmassa kierroksessa ensin pienempänä ja sitten kisakorkeudessa. Hypyt olivat vähän tahmeita, mutta pääsimme kuitenkin yli. Sitten kierros vaihdettiin oikeaan. Hain taas laukkaa, joka ei vieläkään lähtenyt aivan kunnolla. Ei se enää niin tahmeaa ollut, mutta Jetti tuntui olevan silti omissa ajatuksissaan. Lähdin kuitenkin tulemaan pienempää okseria (este 6). Jetillä karkasi keskittyminen katsomopäädyssä, jolloin okseri tuli sille vähän yllätyksenä. Niinpä se livahti vasemmalta ohi. Uusi lähestyminen pikaisesti, ja tällä kertaa vartioin haukkana vasenta puolta. Niinpä Jetti ei päässyt livahtamaan minnekään, mutta onnistui nyt pysähtymään esteen eteen. Kolmannella lähestymisellä olin jo sen verran äkäinen, että Jetti näki parhaaksi vaihtoehdoksi mönkiä esteen yli, vaikka jarruttikin lähestymisessä melkoisesti. Kiitin sitä ylityksestä runsaasti. Samalla tein ratkaisun, etten lähde hyppäämään samaa okseria kisakorkeudessa, vaan menen loput verryttelystä sileää. Sen aikana työstin laukkaa ja koetin herätellä ruunaa. Nyt se jo vähän eteni, joten yritin uskoa meidän selviävän radasta.

Sain odotella maneesissa vuorossa olleen ratsukon aikana, mutta siinä ei juuri mahtunut kävelemään. Oman vuoron koittaessa pyöräytinkin ensin pääty-ympyrän ravissa, sitten laukassa. Pyrin herättämään Jetin, mutta se ei oikein vastannut pyyntöihini. Suoralla uralla nohitin vielä kunnolla, jolloin Jetti viimein käväisi hereillä. Harmi vain, että se oli hetkellinen olotila.

Este 3 ja 12. © Eeva

Ykköselle tulimme oikeassa laukassa. Katsomopääty sai Jetin jarruttamaan, jolloin ykköselle tulimme hitaasti. Ajattelin silti esteen ylittämistä, jolloin Jetti kömpi ensimmäisen esteen puhtaasti. Kakkoselle tuli ihan asiallinen tie, mutta hevonen oli armottoman nukahduksissa. Silti siitäkin päästiin yli. Yritin äkkiä herättää Jettiä, mutta kolmonen ehti vastaan. Senkin yli möngimme nolosti. Laukan taisin saada korjattua kuitenkin lennosta oikeaksi. Nelonen meni kohtuullisesti, ja sitten edessä oli viitosena ollut kahden askeleen sarja. Jetti ei reagoinut pohkeeseen yhtään, joten kiipesimme a-osan yli hidastetusti. Laukka ei tietenkään enää venynyt kahteen askeleeseen, vaan Jetti otti kolmannen. B-osa ylittyi kuin hidastetussa kohtauksessa. Sitten edessä oli kuutoseste. Se sama, jolle Jetti kehtasi verkassa kieltää. Tällä kertaa olin niin hereillä ja pohkeet kylkiin liimannut, että Jetti meni esteestä yli. Ei tosin lennokkaasti, vaan hyvin taloudellisesti. Edessä oli enää perusradan viimeinen este eli seiska. Sinne oli matkaa, ja käytin sen hevosta epätoivoisesti herätellen. Mutta ei mitään! Jetti jatkoi matkaansa puolinukuksissa, mutta kaikeksi onneksi keräsi vielä kavionsa seiskankin yli. Puhdas perusrata eli pääsimme jatkamaan uusintaan.

Sen kamalan sarja a-osa. © Eeva

Uusinnan ensimmäinen este eli kasi tuli kaarevalla linjalla nopeasti vastaan. Jettiä ei juuri enää kiinnostanut, joten se jatkoi mönkimislinjallaan. Ihme kyllä este ylittyi puhtaasti. Olin jo hyvän tovin sitten unohtanut kaikki aikaratsastukset ja keskityin tavoittelemaan vain puhdasta suoritusta. Niinpä en kurvaillut ysille oikotietä, vaan kiersin kaikessa tahmaudessa pidemmän reitin. Samalla tietysti yritin puhkua ratsuuni vähän energiaa. Ei varmaan tule yllätyksenä, että huhkin ja puhkin, mutta Jetti ei juuri siitä kummemmaksi muuttunut. Ysi kuitenkin ylittyi varmalla mummolaukkataktiikalla. Kymppinä oli sarja uudelleen, ja yritin nyt saada Jetin hereille edes sen ajaksi. Vaan ei. Menimme sarjan taas kolmella askeleella kiipeillen. Kaarre yhdelletoista tuli vähän oikaistua, mikä söi olematonta laukkaa entisestään. Jetti kuitenkin jatkoi uhrautuvaa linjaansa ja selvitti esteen virheettä. Kahdelletoistakaan en kääntänyt tiukasti, vaan otin pidemmän reitin. Esteenkin yli pääsimme taas puhtaasti. Nyt edessä oli enää viimeinen este. Omat voimani olivat ihan loppuneet, joten annoin Jetin körötellä. Arvelin meidän pääsevän viimeisestäkin esteestä, kun olimme jo 12 muuta selvittänyt samalla tavalla. Niinpä onneksi se viimeinenkin este meni puhtaasti, ja niin pääsimme hyvin rauhallisella, suorastaan uneliaalla suorituksella maaliin.

Ihan siis melkein keskeltä estettä, köh. Este 8. © Eeva

Olipa se suoritus! Sijoituksemme oli lopulta viides kahdentoista ratsukon luokassa. Tulos jaksoi kyllä vähän naurattaa. Mummoillen puolivälin paremmalle puolelle! Muut olivat toki ajaltaan reilusti nopeampia, mutta keräsivät sitten virhepisteitä. Analysoin suoritustamme sihen, että Jetti pääsi siihen mielentilaan, jossa en saa sitä kuuntelemaan itseäni tippaakaan. Rehellisesti sanottuna kyllä yritin. En vain keksinyt, mikä kikka olisi saanut Jetin kuulolle. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että tällä kertaa Jetin haihattelut eivät aiheuttaneet meille hylätyksi tulemista. Sen sijaan sain sinnillä vietyä Jetin radan läpi. Hyvä minä! Parempi minä olisi tietysti kiskaissut ratsun päiväunilta hereille, vaan tällä kertaa en sitä osannut. Tätä on kuitenkin syytä pohtia. Eihän tästä mitään tule, jos maneesikisamme ovat tällaista tervassa möngertämistä. Seuraava näytönpaikka onkin jo vajaan viikon päästä lauantaina Tallinmäen kotikisoissa. Ne pidetään naapurimaneesilla, jossa olemme jo pari kertaa ehtineet treenata. Siellä toivottavasti sekä ratsu että kuski ovat rutkasti skarpimpia.

Estekuvista kiitos Eevalle!

Suunnitelmien mukaan kolme nollaa

Lauantaina oli vuorosso Tallinmäen harjoitusestekisat. Olin puntaroinut erilaisia luokkavaihtoehtoja ja lopulta ilmoitin itseni Hiliman kanssa 50 sentin (arvosteluna A.1.0) ja 60 sentin (arvosteluna 367.1) luokkiin. Jetin kanssa puolestaan ilmoittauduin vain 90 sentin luokkaan, sillä halusin treenata yhden radan ratsastamista sekä säästää Jetin hyppyvirtaa myös seuraavan päivän 80 sentin kisaradalle.

Hiliman kanssa en tehnyt kummankaan radan verryttelyssä mitään ihmeempää. Kunhan tarkistin, etteivät jarrut katoa täysin. Kävin hölkyttelemässä ennen pikkukentän verkkaa pellolla. Hilima oli mukavan reipas, mutta riittävän maltillinen. Pikkukentällä otin muutamat verkkahypyt, jotka sujuivat pääosin ok. Hilima nappasi kertaalleen puomin mukaansa, mutta korjasi uudella yrittämällä hienosti. Tamma ei tuntunut kuitenkaan olevan kaikista keskittynein, ja huolehdin vähän, mitä se mahtaisi radalla tarjoittaa. Sain kuitenkin itse keskityttyä aika hyvin ja päätettyä, etten stressaa ylimääräistä, vaan ratsastan esteet sillä ajatuksella, että jokainen mennään kerralla yli. Pikkukentän verryttelyn lisäksi radalla sai ottaa yhden verryttelyhypyn niin halutessaan. Käytin tämän hyödyn molemmissa luokissa.

50 sentin radalle lähdimme vasemmassa laukassa. Hilima laukkasi mukavasti eikä juuri nimeksikään yrittänyt painaa sisälle. Ykköspysty ylittyi hyvin, ja Hilima vaihtoi siinä laukan lennosta oikeaksi. Kakkosen ja kolmosen suora linja meni mukavasti, vaikka menimmekin välin ristilaukassa. Hilima kuitenkin korjasi kolmoshypyssä itsensä kokonaan oikeaan laukkaan. Tie neloselle tuli oikaistua hieman, jolloin ponnistuspaikka ei aivan sattunut kohdilleen. Hilima ratkaisi tämän lähtemällä hyppyyn kauempaa, taisin myös rohkaista sitä siihen valintaan. Hypyn jälkeen korjasin Hiliman ravin kautta vasempaan laukkaan. Tie viitoselle tuli taas vähän oikaistua, mutta se ei onneksi nyt sotkenut menoa. Kuutoselle laukkasimme sujuvasti suoraa linjaa myöten. Radan viimeiselle esteelle eli seiskalle tulimme ehkä hitusen liian lähelle, mutta Hilima nosti kavionsa siitä puhtaasti yli ja vaihtoi vielä laukan oikeaan. Ratamme oli siinä, puhtaasti ja aika vaivattomasti! Hilima sai suitsiinsa punavalkoisen ruusukkeen sekä läjäpäin rapsutuksia ja kehuja kiitokseksi.

60 sentin radalle lähdimme oikeassa laukassa. Hilima hyppäsi ykkösen mukavasti ja vaihtoi siinä laukan toivotusti vasempaan. Kakkonen sujui myös mukavasti, ja Hilima hoiti osuutensa taas hienosti vaihtamalla laukan jälleen jo hypyssä. Kolmosen ja nelosen suora linja meni sujuvasti ja ihanan helposti. Viitoselle piti ratsastaa pieni kaarre, jota olin huolehtinut aiemmin. Ihan turhaan, sillä Hilima kääntyi kivasti ja säilytti laukan. Niinpä viitonen sujahti helposti, ja Hilima nappasi hypyssä jälleen ajatuksia lukien vasemman laukan. Tie kuutoselle oli vähän oikaistu, jolloin siihen mahtui pieni mutka lähestymisessä. Ehdin jo ajatella, että menemme esteestä ohi, mutta sitten tajusin ratsastaa enkä panikoida. Niinpä kuutosen ja seiskan suora linja meni ihan hyvin, mitä nyt väärässä laukassa, mutta eipä se siinä haitannut. Seiskan jälkeen korjasin laukan vasemmaksi ravin kautta. Perusvaiheen viimeinen este eli kahdeksan ylittyi ongelmitta, ja niin pääsimme toiseen vaiheeseen.

Hilima oli napannut jo kasilla toivotun eli oikean laukan. Ysille kurvasimme tahattomasti hieman, jolloin ponnistuspaikka jäi hitusen huonoksi. Kannustin Hilimaa vähän äänellä, jotta se ei ottaisi miniaskelta, vaan lähtisi vähän kauempaa. Hilima totteli mukavasti, ja jatkoimme kaarevan linjan päässä olleelle kympille. Hilima hyppäsi sen reippaasti ja vaihtoi taas laukan hypyssä oikein eli vasemmaksi. Yksitoista ylittyi hyvin, mutta sen jälkeen Hilima oli ristilaukassa. Laukka kuitenkin sujui, ja este 12 läheni, joten en yrittänytkään alkaa korjata. Ristilaukka ei Hiliman menoa vaivannut, joten pääsimme vielä radan viimeisen esteen puhtaasti maaliin. 15 ratsukon luokassa nappasimme suorituksellamme neljännen sijan eli punaisen ruusukkeen. Hieno tamma! Oli hauska sijoittua ikään kuin palkintona sille, että maltoin keskittyä vain puhtaaseen rataan ja kivaan menoon.

Palautin Hiliman jatkamaan päivää tarhaan ja nappasin Jetin mukaani. Varustin ruunan ja siirryin pellolle verryttelemään käynnissä ja ravissa. Päivä oli hieman tuulinen, ja Jetillä piti saada vähän nähdä omiaan. Jokin oli pellon toisella puolella pelottavaa ja pitihän sitä kertaalleen yrittää karata siirtymällä kesken ravin hyvin mummomaiseen laukkaan. Pikkukentän verryttelyssä en saanut Jettiä juuri innostumaan laukasta, vaan meno oli löysähköä. Ruunan mielenkiinto oli myös kaikkialla muualla, ja aloin huolestua pahemman kerran. Osaisinpa jalostaa tuon huolestumisen ratsastamiseksi, niin ei olisi hätäpäivää. Hyppäsin muutaman kerran 70 sentin pystyä, kunnes tuli vuoro käydä tutustumassa rataan. Sen jälkeen hyppäsin kertaalleen ehkä 80 sentin pystyn, kunnes luokan ensimmäisenä siirryin radalle ja otin sallitun verryttelyhypyn. Jetin mielenkiinto oli taas kaikkialla muualla (kuten kaukana olleessa hevosen lastauksessa), jolloin tulimme verkkahyppyyn huonosti. Jetti stoppasi esteelle, ja minä aloin hyperventiloida kauhusta. Sain tsempattua ja tultua hypyn heti perään uudelleen. Nyt pääsimme yli, vaikka kaukana sekin sujuvasta oli. Sitten saimmekin aloittaa radan, vaikka ennemmin olisin palauttanut hevosen talliin ja lähtenyt lukemaan opusta ratsastamisen taidosta.

Aloitimme radan vasemmassa laukassa ja jouduimme menemään pelottavan päädyn läheltä. Luulin jo selviytyneeni siitä, kunnes Jetti kuuli omiaan ja kiihdytti laukkaa. En saanut tehtyä muuta kuin ptruutailtua selässä ja mietittyä, pääsemmekö jo edessä häämöttänyttä ykköstä yli vai menemmekö läpi. Jetti kuitenkin malttoi lopulta keskittyä, ja pääsimme ykkösen yli. Laskeuduimme ristilaukassa, mutta Jetti korjasi hetken päästä itsensä oikeaan laukkaan. Jännitin niin älyttömästi, että aloin lopulta jutella Jetille ääneen. Kakkoselle pääsimme ihan hyvin, vaikka Jetti tuntui vähän hitaalta. Laskin askeleet hyppyyn ja kehuin Jettiä. Kakkoselta laskeuduimme vasemmassa laukassa, mutta kolmonen oli suoralla linjalla, joten se ei haitannut. Kolmosen ylitimme ihan asiallisesti, vaikka jännitin sitä (tämä oli juuri se verryttelyeste, jolle kielsimme). Hypyn jälkeen olimme tuttuun tapaan ristilaukassa, mutta se korjaantui onneksi lennosta oikeaksi. Nelosena ollut kahden askeleen sarja sujui tasaisen mukavasti, ja Jetti oli toivotusti vasemmassa laukassa b-osan jälkeen. Viitoselle tultaessa kannustin taas vähän äänellä, kun meno tuntui hieman ponnettomalta. Jetti hyppäsi esteen kiltisti, mutta kopsautti jaloillaan puomia. Matka jatkui kuitenkin suoralla linjalla olleelle kuutoselle. Taisimme tulla linjan ylimääräisellä askeleella, sillä laukkamme oli sen verran rauhaisaa. Jetti pääsi myös hidastamaan viimeistä askelta, mutta uskoin vakaasti Jetin menevän esteestä yli, jos en puskisi sitä. Niin kuin ruuna onneksi menikin. Seiskalle tultaessa Jetti oli hetken omissa maailmoissaan, mutta keskittyi sitten ja hyppäsi esteen ihan hyvin. Laukka tosin piti korjata lennosta oikeaksi. Edessä oli enää perusradan viimeinen este, joka oli uusi muuri puomilla höystettynä. Panikoin vähän muuria ja yritin usuttaa Jettiä eteen, mutta se otti tilanteen rauhassa ja ylitti muurin pienen jarruttavan askeleen kautta. Perusratamme oli puhtaasti siinä ja saimme jatkaa uusintaan. En kuvitellutkaan ratsastavani aikaa, vaan tavoitteena oli saada loputkin esteet ylitettyä puhtaasti ilman ylimääräistä jännitystä.

Ysille tuli vähän jarruttava hyppy, mutta Jetti nosteli kavionsa puomin yli puhtaasti. Kympin lähestymisessä höpötin taas ääneen vaikka mitä, sillä jännitys vaivasi edelleen. Jetti onneksi ei höpinöistäni sen kummemmin piitannut, vaan ylitti kympinkin puhtaasti. Yksitoista meni myös ongelmitta, ja edessä oli vielä kaksi estettä. Kahdelletoista otimme taas kolautuksen, mutta onneksi puomi pysyi paikoillaan. Kolmelletoista näin paikan ja pääsin kehumaan Jettiä jo hypyssä. Näin pääsimme toisenkin vaiheen asiallisesti maaliin eli saimme puhtaan 90 sentin radan. Neljän ratsukon luokassa olimme tällä suorituksella kolmansia. Itse olin niin hitsin tyytyväinen siihen, kuinka sain pidettyä pääni ainakin puolittain kasassa, vaikka jännitti niin älyttömästi.



Olipa jännä kisapäivä! Hiliman kanssa oli niin kivaa, kun tamma eteni eikä korkeuksia tai ratsun käyttäytymistä tarvinnut jännittää. Hilima tuntui tänään taas niin varmalta, ettei sen kanssa juuri huolettanut. Jetin kanssa meno olikin monin verroin jännittävämpää, mutta pakko olla ylpeä siitä, etten antanut pääni levitä aivan täysin. Tietysti hyppäisin tasaisen varmalla Jetillä mieluusti aina, mutta tällaisetkin kerrat opettavat melkoisesti. Toivottavasti ruuna kuitenkin vähän tästä taas asettuu, sillä tykkään enemmän siitä maltillisesta Jetistä kuin tästä höpsöstä versiosta. Tämän päivän perusteella on mielenkiintoista nähdä, miten 80 sentin rata sunnuntain kisoissa menee. Toivon tietysti puhdasta, asiallista rataa. Toivottavasti sellainen tulee!

Videoista ja ratapiirroksista kiitos Kaisalle!

Katkerahkon makuista kokemusta

Lauantaina suuntasimme Jetin kanssa Aaltokankaan Ratsutallien harjoitusestekisoihin. Luokkavalintamme olivat 70 ja 90 senttiä, joissa molemmissa arvosteluna oli minulle uusi tuttavuus eli A.2.0. Ennakkoon en ajatellut arvostelusta hyvää, sillä tykkään enemmän ratsastaa perusradan rauhassa ja sitten asioiden ollessa kohdillaan vähän reipastua uusinnassa. Silloin uusinta on ollut tavallaan palkinto hyvin ratsastetusta perusradasta. Vaikka arvostelu ei mieleeni ollutkaan, oli silti ihan paikallaan kokeilla jotain uuttakin. JKH-tiimi oli myös täydellisesti edustettuna, sillä kisoissa mukana olivat niin Nora kuin Kaisa.

Sekä radat että verryttelyt mentiin kentällä. 70 sentin luokassa olin toisessa verryttelyryhmässä. Sitä ennen olimme käyneet hyvän käyntilenkin maastossa, joten pääsin heti ravaamaan. Jetti vaikutti ihan hyvältä, joskin vähän tuijotti yhtä yleisökohtaa. Laukka kuitenkin rullasi mukavasti, ja otimme kaksi hyppyä pystylle vasemmassa laukassa. Ne menivät ihan asiallisesti, joten se suunta riitti meille. Oikeassa laukassa tulimme pari kertaa okserin, sillä ensimmäisellä yrittämällä jouduin väistämään toista ratsukkoa, jolloin tie esteelle ei ollut paras mahdollinen. Jetti kuitenkin hyppäsi okserin hyvin. Toisella yrittämällä tie oli kunnossa, ja Jetti hoiti osuutensa taas mainiosti. Se riitti meille verryttelyksi ja siirryimme odottamaan vuoroamme.

Noralle kiitos tästä! 70 ja 90 sentin radat
olivat tosiaan samanlaiset.

Radalle päästyämme lähdimme matkaan oikeassa laukassa, jossa Jetti eteni ihan hyvin. Ykkönen ylittyi ongelmitta, ja Jetti vaihtoi siinä ristilaukan mieleisekseen eli vasemmaksi, vaikka oikea laukka olisi ollut suotavampi.  Kakkosena olleelle valkoiselle lankkuesteelle pääsimme kuudella askeleella eikä Jetti jäänyt tuijottelemaan estettä. Laukankin se nappasi hypyssä hienosti oikeaksi. Yritin kaartaa kolmoselle tiukemmin, mutta valuimme hieman ulos aiotulta tieltä. Kolmosena olleelle okserille pääsimme ihan hyvin, ja se ylittyi siten, että Jetti vaihtoi siinä laukan vasemmaksi. Neloselle sain tehtyä tiukemman kaarteen, vaikka vauhti hyytyikin. Jetti hieman jarrutti nelosena olleelle portille, mutta hyppäsi sen muutoin ihan ok vaihtaen laukan hypyssä oikeaksi. Viitosena oli okseri, jolle ratsastin vähän tiukemman tien, mutta en liioitellut. Ponnistuspaikka osui onneksi hyvin, ja Jetti hyppäsi esteen helposti. Viitosen jälkeen Jetti oli taas ristilaukassa, kunnes korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Laukka pääsi vähän pidentymään, jolloin kaarevan linjan kuudes askel jäi miniksi. Jetti paikkasi tilanteen hienosti, ja niin kuutoseste ylittyi puhtaasti. Kuutosen jälkeen olimme ristilaukassa, jota yritin korjata pois. Jetti sen sijaan esitti etuosan vaihtoja, kunnes lopulta tuli seiskalle ristilaukassa. Tie seiskalle oli vinompi kuin olin ajatellut, mutta Jetti hyppäsi esteen ihanan tottelevaisesti ja korjasi itsensä hypyssä vasempaan laukkaan. Edessä oli enää radan viimeinen este eli kahdeksan. Seiskan jälkeen yritin kääntää tiukasti, mutta kaarre pääsi taas venähtämään. Pääsimme kuitenkin kasille, jolle tuli toinen selvempi jarrutus. Jetti kuitenkin hyppäsi senkin puhtaasti, ja niin pääsimme maaliin puhtaalla suorituksella. Aikamme oli 44.82, jolla olimme kuudensia eli ensimmäisiä ei-sijoittuneita 19 ratsukon luokassa.

90 sentin luokassa oli kuusi osallistujaa, joten pääsimme verryttelemään kaikki yhtä aikaa. Hyppäsimme vasemmassa laukassa kolmesti pystyn. Ensimmäisellä kerralla sain ponnistuspaikkapaniikin, jolloin puskin Jetin hyppyyn kauempaa. Se totteli, mutta kopautti huonon paikan takia puomin alas. Tulimme esteen uudelleen, jolloin sain oltua rauhassa, ja Jetti sai hypätä pystyn rauhassa puhtaasti. Tämän jälkeen tulimme pystyn vielä kolmannen kerran, nyt kisakorkeudessa, kun aiemmat hypyt olivat 80-senttisiä. Jetti hyppäsi pystyn vaivatta, ja vasen kierros riitti meille. Oikeassa kierroksessa otimme yhden hypyn noin 80-senttiselle okserille, ja se sujui kivasti. Se riitti meille, ja jäimme odottamaan vuoroamme. Olin luokan kuudes eli viimeinen lähtijä. Tein odottelun aikana siirtymiä, sillä halusin pitää Jetin hereillä. Se tuntui paikoin vähän hyytyneeltä, mutta heräsi aina lopulta. Sitten tulikin vuoromme lähteä radalle.

Radalla Jetti ei tuntunut keskittyvän ja näki jotain jännää kentän nurkassa. Tällä kertaa tajusin ratsastaa kaksi kontrolliympyrää, sillä en halunnut lähteä 90 sentin radalle hevosella, jonka mielenkiinto oli jossain muualla. Ensimmäisen ympyrän aikana Jetti ei kuunnellut, mutta toisen ympyrän aikana tuntui palautuvan kuulolle ja laukkaavan hyvin. Niinpä päätin aloittaa suorituksen. Ykköselle lähestyimme mielestäni aivan hyvin ja näin ponnistuspaikan. Valmistauduin tulevaa hyppyä varten, kun Jetti sitten viime tipassa väisti esteen vasemmalta. Harmistuin ohimenosta, mutta kasasin itseni nopeasti ja otin uuden lähestymisen. Lähestyminen oli mielestäni taas kunnossa, mutta herra Jetson II oli toista mieltä ja viurahti toistamiseen vasemmalta ohi. Niinpä meidät pitkästä aikaa hylättiin. Vielä niin nolosti, ettemme päässeet edes ensimmäisestä esteestä yli. Että harmitti!

Käväisin opettajan luona kysymässä neuvoa ja tarkistin tuomarilta, saisinko hypätä radan loppuun, jos nyt pääsisimme ensimmäisen esteen yli. Lupa tuli, joten keräsin viimeisetkin päättäväisyyden rippeet ja lähestyin estettä kolmannen kerran. Pohkeet olivat kyljissä kiinni, ja pistin vielä ääniavut käyttöön niin, ettei Jetti enää voinut muuta kuin hypätä esteen. Kun pääsimme ykkösen yli, rauhoituin ja jatkoin rataa. Kakkoselle pääsimme kuudella askeleella vaikkakin vasemmassa laukassa. Kakkosen jälkeen olimme ristilaukassa ja yritin kaarteessa korjata sitä pois. En saanut vaihtoa tehtyä, joten tulimme sitten kolmoselle ristilaukassa. Kolmonen kuitenkin ylittyi asiallisesti, ja Jetti korjasi itsensä siinä vasempaan laukkaan. Nelonen meni myös kivasti, vaikka Jetti oli senkin jälkeen ristilaukassa. Nyt sain sen kuitenkin korjattua oikeaan laukkaan. Viitosen okseri meni hyvin, vaikka sen jälkeen Jetti oli turhaan vasemmassa laukassa. Kuutoselle pääsimme taas kuudella askeleella, ja sen jälkeen olimme vaihteeksi ristilaukassa. Sain onneksi Jetin korjaamaan itsensä oikeaan laukkaan. Seiskalle tuli hitusen vino tie, mutta ei paha. Jetti hyppäsi sen pienellä kannustuksella, vaikka kolautti takajaloillaan puomia, joka pysyi kuitenkin paikallaan. Kasille tie oli ihan ok, mutta Jetti päätti hypätä sen vähän kauempaa. Itse taisin odottaa miniaskelta. Jäin vähän hypystä, mutta Jetti selvitti radan viimeisen esteen onneksi siitä huolimatta puhtaasti. Tuloksena siis hylätty, mutta onneksi saimme kokemuksen vuoksi ratsastaa radan kokonaan.



Että sellaista. 90 sentin radan jälkeen oli vaikea nähdä mitään positiivista, kun harmitti niin mahdottomasti. Tartun epäonnistumisiin aina tiukasti ja vellon niissä ihan älyttömästi, mikä ei todellakaan ole hyvä juttu. Lopulta sain ajateltua, että tein sen, minkä pystyin. Älysin hakea Jettiä kuulolle kahden ympyrän ajan enkä suihkaissut ilman niitä radalle. Enempää en olisi voinut tehdä sillä hetkellä. Ensimmäinen ohimeno tuli ihan puskista, joten en voinut valmistautua siihen mitenkään. Toisella kerralla olisin näin jälkikäteen voinut jo kertoa Jetille selvästi, ettei sillä ole mitään toiveita toistaa aikaisempaa. En vain tajunnut tätä, kun en halunnut painostaa hevosta liikaa. Pieni ärähdys tässä vaiheessa olisi tosin voinut tuoda sen, että olisimme päässeet radan vain neljällä virhepisteellä hylkäyksen sijasta. Turhapa sitä on enää jossitella, mutta onpahan taas yksi asia muistettavana jatkoa varten. Loppujen lopuksi rata kuitenkin sujui ihan ok, kun pääsimme ykkösesteen yli. Se lohdutti vähän kuitenkin. 70 sentin suorituksemme oli myös sitä, mihin tällä hetkellä pystyn. Muutamia kaarteita olisin voinut ratsastaa tiukemmin, mutta nyt kävi näin. Vaikka kuulostaa kuinka kliseiseltä, niin joka kerta ei vain voi onnistua. Minun pitäisi vain tajuta myös se, etteivät epäonnistumiset mitätöi kaikkia muita hyviä hetkiä, vaikka ne tympivätkin. Kokemus on aina kokemusta ja vie eteenpäin, vaikka se joskus maistuisikin katkeralta.

Videoista kiitos Alekseille!

Kolmen startin harjoitusestekisat

Lauantaina vuorossa oli Tallinmäen harjoitusestekisat. Alun perin minulla piti mennä vain Jetillä 90 senttiä, mutta perjantai-iltana suunnitelmat muuttuivat niin mukavasti, että sain osallistua vielä Hilimalla ristikkoon (ensimmäistä kertaa koko ratsastusurallani!) ja 50 senttiin. Ristikon ja 50 sentin luokkien arvosteluna oli A.1.0 ja 90 sentin puolestaan 367.2. Kisapäivä vaikutti oikein kivalta kolmen startin kera. Molemmat hevoset menivät kisoissa vain minulla.

Hilima 50 sentin nelosesteellä. © Pipsa A-S.

Hiliman kanssa otin verryttelyssä tehtäväkseni etsiä jarruja ja ohjaustehostinta. Ne molemmat olivat alkupuolella aika hukassa. Tallille valmistui juuri kisoihin sopivasti pienempi kakkoskenttä, joka oli kooltaan noin 16x30 metriä. Tila tahtoi käydä pahasti ahtaaksi, kun Hilima kipitti menemään enkä saanut sitä toppuuteltua juuri nimeksikään. Tahkosimme sitten tovin käynnissä muun muassa sitä, miten kulmat oikein mennään ja onko asettuminen ja taipuminen toiveajattelua vai ei. Käynnissä Hilima tuli aika mukavasti kuulolle, mutta ravissa ja laukassa vauhtivaihde tahtoi jumittua päälle. Hypyt niin ristikko- kuin 50 sentin luokkaa varten menivät ihan mukavasti. Pari ravilähestymistä pääsi tulemaan, mutta luotin Hiliman selviytyvän esteiden yli siinäkin askellajissa niin kuin se tekikin. Esteiden jälkeen se olikin taas vauhdissa, jolloin ratti tahtoi kadota. Noiden hetkien jälkeen kertasimme taas asioita käynnissä, kunnes Hilima kuunteli edes toisella korvallaan. Onneksi niin ristikko- kuin 50 sentin luokan radat olivat samoja sekä varsin kilttejä, joten tiesin meillä olevan tarpeen vaatiessa riittävästi tilaa rauhoittua hyppyjen välillä. Niinpä en panikoinut verkan ylireippaista hetkistä, vaan keskityin olemaan avuillani mahdollisimman looginen.

Ristikkoluokassa ei ollut okseria, muuten
rata oli sama kuin tämä 50 sentin ratapiirros.

Ristikkoluokan ykköselle lähdimme vasemmassa laukassa, joka tosin ehti pudota raville ennen esteelle pääsyä. En häiriintynyt tästä, vaan keskityin ohjaamaan Hiliman esteelle. Se ravasi ponnekkaasti ristikkoa kohti ja nosti sillä toivotusti oikean laukan. Kakkosen yli pääsimme laukassa, ja sen jälkeen sain jarrutella Hiliman raviin nostaakseni vasemman laukan. Jarrutusmatka oli melkoinen, mutta vasen laukka nousi ajoissa ennen kolmosta. Kolmosen ja nelosen suora linja meni kahdeksalla askeleella, joista viimeinen oli vähän tynkä. Nelosen jälkeen Hilima oli ristilaukassa, jonka korjasin ravin kautta pois. Viitoselle tultaessa laukka putosi taas, mutta Hilima ravasi ristikon yli helposti. Sen jälkeen nostin oikean laukan ja valmistauduin radan viimeisille esteille, kuutosen ja seiskan suoralle linjalle. Kuutonen ylittyi kivasti, ja seiskalle pääsimme kahdeksalla askeleella. Hilima selvitti senkin ongelmitta, ja niin olimme maalissa puhtaalla suorituksella. Hymyilin niin aurinkoisena, aivan kuin olisin mennyt isommankin luokan.

50 sentin radalle lähdin ristikkoluokan ansiosta luottavaisin mielin. Kunhan vain muistaisin ohjata, ei estekorkeus tuottaisi Hilimalle mitään vaikeuksia. Ratakin oli tosiaan sama kuin ristikkoluokassa. Ykköselle lähdimme siis taas vasemmassa laukassa. Nyt pääsimme esteelle laukassa, ja Hilima vaihtoi siinä näppärästi laukan oikeaksi. Kakkoselle Hilima pääsi lähtemään ehkä aavistuksen kauempaa, mutta se ei tuottanut ongelmia. Laukan korjasin vasemmaksi ravin kautta. Nyt kolmosen ja nelosen suora linja meni sujuvasti seitsemällä askeleella, ja laukka säilyi vasempana nelosenkin jälkeen. Viitonen ei tuottanut ongelmia, vaan se ylitettiin helposti. Sen jälkeen tein taas laukankorjauksen ravin kautta oikeaksi. Kuutosen ja seiskan linja hurahti kahdeksalla askeleella ilman ongelmia, joten pääsimme myös 50 sentin radalla puhtaasti maaliin. Kuten arvata saattaa, olin taas ihan mielissäni! Hilima nappasi siis kaksi punavalkoista ruusuketta, mikä oli rutkasti parannusta edelliskertaamme harjoitusestekisoissa. Silloin kun jätin ratin kotiin, minkä seurauksena saimme kahden ohimenon vuoksi hylätyn tuloksen 60 sentin radalta. Nyt petrasimme niin hyvin, että tahdon kyllä kolmannenkin kerran Hilimalla estekisoihin.

90 sentin radan ykköseste. Vielä
hymyilyttää, kun puomi on paikoillaan.
© Pipsa A-S.

Hiliman jälkeen sain huilata kolmen luokan ajan, kunnes tuli vuoro lähteä Jetin kanssa verryttelemään 90 sentin luokkaa varten. Ehdin käydä pellolla kävelemässä ja ravaamassa ennen kuin siirryin kakkoskentälle. Jetin piti vähän tuijotella kenttää ja etenkin pikkuriikkistä kuoppaa, jolloin eteenpäinpyrkimys oli aika onnetonta. Yritin nohittaa Jettiä liikkumaan, mutta pienellä kentällä aidat tuppasivat tulemaan aina vastaan. Kaikeksi onneksi olin niin ajoissa verryttelemässä, että sain kentän kokonaan omaan käyttööni. Hommasta ei olisi todennäköisesti tullut mitään, jos porukkaa olisi ollut enemmän. Verryttelyhyppyinä otin pari kertaa noin 70 sentin ja sitten noin 90 sentin pystyn. Pienemmän esteen hypyt olivat melkoisen jarruttavia, mutta menimme kuitenkin yli. 90 sentin pystyn ylitys oli aika pitkälti samanlaista, mutta ihmeen kaupalla sain pidettyä pääni viileänä enkä lähtenyt lentämään, vaan odotin. Jetti pääsi esteistä yli hitaammastakin vauhdista. Okserin jätin kokonaan rauhaan ja päätin näiden hyppyjen riittävän.

Lähdimme liikkeelle vasemmassa kierroksessa. Heti alussa Jetti pällisteli jotain reunalla ollutt, keri itsensä sumppuun ja katosi tuntumalta. Mietin kyllä, että tuntuupa jännältä, mutta ratkaisin tilanteen komentamalla eteen. Jälkikäteen ajateltuna oikea ratkaisu olisi ollut pyöräyttää päätyyn ympyrä, hakea hevonen kuulolle ja aloittaa suoritus vasta sitten. Minulla tätä jälkiviisautta ei tietenkään ollut radalla käytettävissä, joten suuntasin ensimmäistä estettä kohti. Jetti tuntui hieman häilyvältä, mutta sain ohjattua sen esteelle. Hyppy lähti ihan ok, mutta joko Jetti ei nostanut takasiaan tai lässähdin liian raskaasti alas satulaan, sillä teimme tyypillisen ensimmäisen virheen esteen eli otimme puomin mukaan. Pah! Sain kuitenkin jatkettua matkaa kakkoselle.

Kolmosesteellä. © Pipsa A-S.

Jetti jarrutti sille melkoisesti, mutta oli menossa kuitenkin yli. Oma mukautumiseni oli kuitenkin niin ja näin. Kakkosen jälkeen Jetti muutaman etupäävaihdon jälkeen jäi toivotusti vasempaan laukkaan. Tässä vaiheessa muistutin itseäni rauhoittumaan, sillä en halunnut enempää virhepisteitä. Kolmosen ja nelosen suora linja meni ihan asiallisesti, ja välin pääsimme kuudella askeleella. Viitoselle tuli myös kohtuullinen hyppy, ja sain ratsastettua kaarevan linja kuutoselle ihan hyvin. Jetti nappasi myös kuutosella toivotusti oikean laukan. Sitten edessä oli perusradan viimeinen este eli seiska, joka ylittyi puhtaasti, joten pääsimme 90 sentin radan ensimmäisen vaiheen maaliin neljän virhepisteen kanssa. Sijoituksemme luokassa oli 3/3.



Niin olivat harjoitusestekisat ohi. Hiliman kanssa tehtyihin suorituksiin olin älyttömän tyytyväinen. Radat menivät melko sujuvasti, ja muistin ohjata ja olla päättäväinen esteelle suunnatessa. En kuitenkaan omasta mielestäni tuupannut tai törkkinyt, jolloin Hilima sai työrauhan. Jetin kanssa ensimmäisen esteen kirous oli ärsyttävä ja todella harmillinen. Olisin niin mielusti ratsastanut nollaradan. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että pääkoppani pysyi pudotuksen jälkeen kasassa enkä antanut sen virheen pilata loppurataa. Jetti meni heräämisen jälkeen radan tasaisen varmasti niin kuin muulloinkin, joten se ei ainakaan ottanut puomin pudotuksesta itseensä. Hyvä niin. Opinpahan taas sen, että jos ratsu tuntuu haahuilevalta, silloin ei lähdetä radalle, vaan haetaan se ensin kuulolle. Toivottavasti muistan tämän muissa kisoissa, niin silloin on taas oppi mennyt perille.

Videoista kiitos Kaisalle ja kuvista kiitos Pipsalle!

Nopea, mutta huolimaton

Leiriviikon jälkeen paluu arkiratsastukseen sujui kivasti Tallinmäen harjoitusestekisoissa. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja luokkavalintani olivat 75 ja 85 senttiä. Molemmissa arvosteluna oli 367.1. Kisapäivän kelinä oli helteinen puolipilvinen, mikä sai paarma-armeijat niin ihmisten kuin hevosten riesaksi.

Ennen 75 sentin ryhmäverryttelyä olin ehtinyt kävellä ja ravailla Jetin kanssa. Se tuntui olevan hereillä, mikä varmasti oli osittain paarmojen ansiota. Verryttelyssä ehdin hypätä niin pystyn kuin okserin kahdesti. Ensimmäiset hypyt kummallekin olivat vähän hätäisiä ja löysiä. Sitten tajusin ratsastaa sopivan laukan ennen estettä, jolloin hypyistä tuli ihan hyvät. Se riitti verryttelyksemme, ja siirryimme odottamaan vuoroamme. Luokassa oli muistaakseni 17 osallistujaa, ja oma lähtövuoroni oli toiseksi viimeisenä.

Lähdimme matkaan vasemmassa laukassa. Komensin Jetin heti alussa liikkeelle, ja se vastasi pyyntööni kohtuullisesti. Sen jälkeen yritin muistaa rentoutua enkä jättää ajovaihetta päälle. Ykkönen ylittyi ok, ja vasen laukka säilyi. Hyvä meno jatkui myös kakkosen yli, ja Jetti teki puhtaan vaihdon jo hypyssä. Hurraa! Esteiden 3 ja 4 suora linja meni ensimmäisen esteen jälkeen vasemmassa laukassa, mutta muuten hyvin viidellä askeleella. Sain Jetin korjaamaan laukan lennosta oikeaksi ajoissa ennen viitosta. Viitoselle lähdin vähän ajamaan Jettiä, jolloin se lähti hyppyyn hieman liian kaukaa. Tästä ei onneksi tullut ongelmia, ja vasenkin laukka säilyi siitä huolimatta. Kuutosen ja seiskan kaarevan linjan esteet menivät mukavasti samoin kuin väli viidellä askeleella. Perusrata oli siinä, ja lähdimme uusintaan. Koska homma oli toiminut tähän asti, päätin lähteä ratsastamaan aikaa.

Este 7 ja 11.

Seiskan jälkeen pääsin kaartamaan kohtuullisen nopeasti kasia kohti. Tie sille oli vähän vino, ja Jetti ajautui lähelle, mutta ylitti esteen puhtaasti ja vaihtoi laukan taas jo hypyssä oikeaksi. Kaarre ysille söi laukkaa, mutta olin niin menossa, että Jetti ponnisti sen yli kiltisti vasempaan laukkaan vaihtaen. Kympille lähdin kääntymään lopulta liian aikaisin, kun ahneus iski. Päätin Jetin selviytyvän kaarteesta, mutta lopulta tulimme esteelle liian vinosti. Se tuli vähän Jetille yllätyksenä, mutta hieno ruuna hyppäsi sen silti. Harmiksi Jetin takajalka ei noussut tarpeeksi, vaan se kolautti puomin alas. Voi jehna! Ehdin todeta tilanteen hypyn jälkeen, mutta sain ihme kyllä jatkettua vielä viimeiselle esteelle eli numerolle 11. Sille tuli vähän jarruttava hyppy, mutta este ylittyi puhtaasti, ja olimme maalissa.

Este numero 6.

Ahneus ja siitä seurannut huolimattomuus poiki tällä kertaa toiselta vaiheelta neljä virhepistettä. Että harmitti! Asiaa ei auttanut se, että aikani oli luokan nopein. Kierin kyllä huolellisesti harmituksessani, kunnes tajusin jotain lohduttavaa. Uskallan ottaa riskejä tälläkin korkeudella, mikä on hyvä juttu. Jetti myös tuntui radalla mukavalta ja kääntyi aika asiallisesti, joten ratsuun sai olla oikein tyytyväinen. Riski on aina riski, jolloin voi käydä näin. Joskus taas puomit pysyvät paikoillaan. Noiden ajatusten voimin pääsin harmituksesta lopulta yli. Rauhalliset nollat ovat myös hyviä, mutta en halua loputtomiin niitäkään tahkota. Haluan oppia ratsastamaan nopeammin, mutta samalla puhtaasti. Treenit siis jatkukoot!



Minun oli ollut tarkoitus startata kisoissa vielä 85 sentin luokka, mutta kaatosade ja ukkonen pistivät pillit sen osalta pussiin. Ehkäpä pääsemme hyppäämään rataa ensi viikon estetunnilla, niin saisin senkin kokemuksen takataskuuni. Jos ei, niin kyllähän noita rataharjoituksia on vielä luvassa, niin yhden voi antaakin mennä ohi.

Videosta kiitos Noralle ja kuvista kiitos Kaisalle!

Kisoissa kahdella ratsulla

Lauantaipäivä hurahti mukavasti Tallinmäen harjoitusestekisoissa. Olin ilmoittautunut kisoihin Hilimalla 60 senttiin (arvosteluna A.1.0) ja Jetillä 80 senttiin (arvosteluna 367.1). Oli huippua päästä samoissa estekisoissa menemään kahdella eri ratsulla ensimmäistä kertaa koskaan. Samalla jännitin pitkästä aikaa kotikisoja, sillä Hiliman kanssa olin ennen kisoja ehtinyt treenata peräti kahdesti. Jetin kanssa toiveena oli saada sujuva 80 sentin rata, jotta seuraavan päivän kisojen esteosuus ei jännittäisi niin paljoa.

Hiliman kanssa verryttely sujui mukavasti. Vauhtia toki oli eivätkä pohkeeni juuri päässet estämään tamman kurvailua kaarteissa, mutta pääsimme kaikkien verkkaesteiden yli. Verryttelyhypyt otimme muistaakseni molemmissa suunnissa, mutta olen hienosti jo unohtanut esteet. Voisin kuvitella, että pysty ja okseri. Sen sentään muistan, että hypyt menivät ok, ja Hiliman kanssa odotimme molemmat esteen ihan riittävän rauhassa. Verkka sujui kivasti, joten arvelin radankin menevän mukavasti, kunhan ratti ja jarru toimisivat.

Kisaradalle lähdimme matkaan vasemmasta laukasta. Ykkönen ylittyi ok, ja taisipa Hilima vaihtaa laukankin siinä toivotusti oikeaksi. Tie kakkoselle oli vähän tiukahko, mutta pääsimme siitä huolimatta esteestä yli. Etenimme kolmoselle hyvin, mutta esteen lähestyessä tunsin Hiliman arpovan jotain. En osannut ajatella mitään ylimääräistä, vaan jäin odottamaan estettä. Hilima hilpaisikin portilla varustetusta esteestä vasemmalta ohi. Ei muuta kuin uusi lähestyminen. Sama arpominen ja tällä kertaa oikealta ohi. Siihenpä jäikin suorituksemme, kun tulimme hylätyiksi. Onneksi harjoitusestekisoissa saimme hypätä radan loppuun. Kolmannella yrittämällä Hilima pääsi vielä kerran ohittamaan esteen. Sitten opettaja neuvoi ottamaan lähestymisen ravissa, jolloin Hilima hyppäsi esteen arpomatta. Loppuradan pääsimmekin sitten kerralla läpi. Tuntui siltä kuin Hilima olisi vasta nyt huomannut olevansa radalla. Ohjaus toimi vähän niin ja näin, mutta kohtuullisen asiallisesti pääsimme jokaiselle esteelle. Sain rohkaistua Hilimaa niinä kertoina, kun se arpoi, jolloin se rohkeni hypätä jokaisen esteen kerralla. Vaikka rata ei todellakaan mennyt niin kuin suunnitelmissa, jaksoin iloita sitä, että saimme ratsastettua sen kuitenkin loppuun asti. Hiliman kanssa oppisin varmasti olemaan paljon päättäväisempi enkä jättämään kaikkia ratkaisuja sen varaan. Se ei kuitenkaan ole niin kokenut estehevonen, että tietäisi tarkalleen, mitä tehdä. Vaan hyvin näppärä hyppääjä siitä on kuoriutumassa, ja mielellään jatkaisin treenejä senkin kanssa.

Verkkaeste, radan este numero 8.

Hiliman jälkeen ehdin huilata yhden luokan ajan, kunnes lähdin verryttelemään Jetin kanssa 80 sentin luokkaa varten. Osallistujia oli yhteensä viisi, ja oma lähtövuoroni oli ensimmäisenä. Verryttelyssä Jetti oli hivenen tahmea, mutta alkoi lämmettyään liikkua ihan ok. Hypyt otimme oikeassa kierroksessa pystylle (este 8) ja vasemmassa kierroksessa okserille (este 6). Pystyn hypyt menivät ihan ok, kun sain Jetin hereille. Okserista taisimme kömpiä kerran yli ja ottaa toisella kerralla kiellon. En nähnyt ponnistuspaikkaa, joten jäädyin vieden Jetin samaan mielentilaan. Siitä tuli kielto, joka horjutti tällä kertaa ihmeen vähän itseluottamustani. Otimme vielä kaksi hyppyä okserille, jotka tulivat nyt paremmin. Tämän jälkeen verryttely riitti, ja keskityin ajattelemaan kaikkea muuta paitsi kieltoa. Kerrankin tämä taktiikka toimi.

Matkaan lähdimme ihan kohtuullisessa vasemmassa laukassa. Jotain kuitenkin tapahtui ennen ykköstä, sillä Jetti otti sille pienemmän askeleen. Pääsimme kuitenkin yli, ja Jetti korjasi itsensä vasemmasta laukasta ristilaukan kautta oikeaan laukkaan. Suora linja 2–3 meni vähän hitaasti kuudella askeleella ja esteistä yli kömpien, mutta puhtaasti. Kolmosen jälkeen Jetti oli ensin vasemmassa laukassa, kunnes korjasi itsensä oikeaan laukkaan. Neloselle lähdimme myös miniaskeleen kautta, mutta laukka vaihtui hypyssä toivotusti vasempaan. Viitosen ja kuutosen suoralle linjalle tultaessa tajusin ratsastaa vähän eteen, jolloin hypyt menivät sujuvasti ja väli asiallisesti neljällä askeleella. Kuutosen jälkeen Jetti oli ristilaukassa, mutta sai kavionsa vasempaan laukkaan ennen seiskaestettä. Seiskan ylitimme samaan tapaan kuin valtaosan muista esteistä eli miniaskeleen kautta ristilaukkaan päätyen. Se oli kuitenkin perusvaiheen viimeinen este, ja koska rata oli sujunut puhtaasti, pääsimme toiselle vaiheelle.

Este 2.

Toisen vaiheen ensimmäiselle esteelle eli kasille tulimme tyylillemme uskollisesti ristilaukassa. Jetti lähti hyppyyn vähän kauempaa, mikä samalla korjasin sen kokonaan oikeaan laukkaan. Ysille pääsimme ihan ok, ja Jetti oli hereillä, jolloin se lähti siihenkin hyppyyn hieman kauempaa turhan miniaskeleen sijasta. Hypyssä laukka vaihtui samalla vasemmaksi. Suoran linjan 10–11 pääsimme nyt kokonaan vasemmassa laukassa pysyen ja välin viidellä askeleella sujuvasti tullen. Kahdelletoista eli viimeiselle esteelle kaarsimme pidemmän tien kautta, kun en uskaltanut riskeerata tiukemmalla tiellä, vaikka luokan arvosteluna oli 367.1. Puhdas rata oli tällä kertaa tärkeämpi. Sainkin tuotua Jetin viimeiselle esteelle hyvin, ja se lähti hyppyyn reippaasti. Alas toki laskeuduimme taas ristilaukassa, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Puhdas 80 sentin rata, jes!

Este 10 ja ilme.

Lähtöjä luokassa oli viisi, ja sijoituimme Jetin kanssa rauhallisella, mutta puhtaalla radalla neljänneksi. Olin kuitenkin tosi hyvällä mielellä, sillä perusradan kömpiminen vaihtui uusinnassa rutkasti sujuvampaan menoon. Toki olisi ollut kiva edetä jo reippaasti perusvaiheessa, mutta sentään kaasu ei jäänyt kokonaan matkasta. Jetistäkään ei huomannut, että verryttelyn kielto olisi jäänyt mieleen eikä varsinkaan minusta, mikä varmasti edesauttoi puhtaan radan saamista. Yleensä olen mennyt ihan jäähän verryttelyssä tapahtuneista mokista, mutta tällä kertaa varmasti kotikenttäetukin auttoi olemaan murehtimatta ja keskittymään varsinaiseen suoritukseen.

Este 11.

Sellainen kisapäivä tänään. Hiliman kanssa olisi tietysti voinut mennä rutkasti paremmin, mutta sentään sain koottua ajatukset ja ratsastettua radan loppuun kahdesta kiellosta tulleesta hylkäyksestä huolimatta. Jetin kanssa puolestaan toiveet täyttyivät oikein hyvin. Oli mukava päästä myös kokeilemaan ensimmäistä kertaa kahdella eri ratsulla estekisoihin osallistumista, ja toivottavasti tämä ei jää myöskään viimeiseksi kerraksi tällä tavalla. Enemmän vain treeniä ja sitten taas uudelleen.

Hyppykuvista kiitos Eevalle ja videosta kiitos Annelle!

Kisarutiinia hakemassa

Sunnuntaina vuorossa oli Team Ratsurinteen harjoitus-/seuraestekisat. Luokkia oli neljä, joista korkeudet 80 ja 90 senttiä olivat seuratason luokkia, kun taas ristikko ja 60 senttiä harjoitustason. Valitsin tällä kertaa vain 60 sentin luokan enkä mitään muuta. Tällä hetkellä minun on parempi kerätä vieraskisoista Jetin kanssa onnistumisen kokemuksia turvallisilla korkeuksilla. 60 sentin luokassa oli myös sopivasti arvosteluna A.1.0 eli ajastakaan ei tarvinnut sen kummemmin huolehtia. Lähtöjä luokassa oli 17, ja lähtönumeroni oli 15.

Radan este numero 1. © Venla

Verryttelyryhmässä ratsukoita oli kuusi, mikä oli ihan sopiva määrä, vaikka kenttä ei niin suuri olekaan. Jetti oli ravissa aika tahmea, joten nohitin sitä napakammaksi. Aluksi Jetti vähän kyttäsi, mutta lopetti sen melkein kokonaan kierrettyään kentän kertaalleen molemmista suunnista. Laukassakin meno oli aluksi vähän hidasta, mutta pontevammilla pyynnöillä Jetti alkoi herätä sopivasti. Verkkahypyt otimme vasemmassa kierroksessa pystylle (ratapiirroksen este numero 3) ja okserille (este numero 2). Pystylle tuli ensin pieni hyytyminen, mutta toisella kerralla se meni hyvin, ja se riitti. Okserille otin yhden yhden hypyn, sillä se ylittyi asiallisesti. Oikeassa kierroksessa tulimme vielä kahdesti pystyn (este numero 1 vastakkaisesta suunnasta). Ensimmäinen hyppyn ajautui pohjaan, ja myöhästyin mukautumisesta, jolloin päästin ohjat kokonaan, etten kiskaisisi Jettiä suusta. Keräsin ne hypyn jälkeen takaisin ja otin lähestymisen uudelleen. Paikka ei vieläkään ollut paras mahdollinen, mutta näin sen enkä sukeltanut, vaan ehdin mukautua hyppyyn. Nämä hypyt riittivät meille, ja niin poistuimme kentältä odottamaan omaa vuoroa.

Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa ja otimme alle mukavan pitkän laukan. Jetti tuntui liikkuvan hyvin, joten yritin itse olla häiritsemättä. Ykkönen ylittyi ok, vaikkakin hieman löysästi. Tie kakkoselle pääsi valumaan ehkä hitusen liikaa oikealle, mutta siitäkin menimme yli. Sen jälkeen yritin vähän terävöittää menoa ja ratsastaa tien kolmoselle asiallisesti. Tie onnistui kohtuullisesti, mutta laukka ei ollut toivotun pontevaa. Niinpä noin 14 metrin väliin otimme neljä askelta. Se ei sinällään haitannut, mutta kieli kyllä mummoiluvaihteesta. Tulimme myös vähän lähelle nelosta, mutta Jetti selviytyi miniesteestä helposti. 

Este numero 2. Katse toimii! © Jonna

     Tie viitoselle oli toinen radan vaikeimmista kohdista. Aloitin kääntymisen ehkä hieman liian aikaisin ja turhan jyrkästi, jolloin laukka kärsi. Ennakko-odotusteni mukaisesti Jetti hyppäsi esteen vaihtaen siinä ristilaukalle. Koska tie kuutoselle oli toinen vaikeahko kohta, en edes yrittänyt alkaa säätää vaihtoa oikeaan laukkaan lennosta, vaan jarrutin Jetin raviin. Jarrutusmatka tosin venyi, ja sain nostettua oikean laukan vähän turhan myöhässä. Laukka ei pyörinyt, jolloin keskittymiseni meni siitä murehtimiseen eikä suinkaan tien ratsastamiseen. Niinpä kurvi kuutoselle eli radan viimeiselle esteelle oli aika kamala, mutta nappasin pohkeet tuntumalle, ja niin Jetti hyppäsi senkin. Tuloksena puhdas rata ja puna-valkoinen ruusuke, hurraa!

Este numero 3. Taloudellisella ilmavaralla yli. © Venla

Kisaradan jälkeen oli hyvä fiilis. 60 senttiä sentään meiltä sujuu myös vieraskisoissa. Onhan se pieni korkeus hevosta ajatellen, mutta Jetti ei ole automaatti, joka veisi minut minkä tahansa radan läpi. Siksi on parempi opetella sietämään kisajännitystä menemällä vähän pienempiä luokkia, joiden pitäisi sujua hyvin. Löysin suorituksesta tietysti myös korjattavaa: laukka olisi pitänyt säilyttää tasaisempana läpi radan, muutamat tiet olisivat voineet olla vähän asiallisempia, ja turha ristilaukka olisi ollut kiva jättää välistä kokonaan. Positiivista oli se, etten ainakaan muista sukeltaneeni kovin pahasti millekään esteelle, vaan odotin aika rauhassa. Kun korkeus ei jännittänyt, sujui rata paljon paremmin. Kuvittelen myös ratsastaneeni esteet enkä jättäneeni niitä Jetin setvittäväksi. Radan jälkeen oli hassu olo, kun tajusi, että kisapäivä oli pulkassa. Ei toista rataa jännittäväksi, vaan hevosten pakkaus vinkkaan ja paluu tallille. Tästä kerrasta jäi juuri toivottu fiilis: hyvä mieli ja asiallinen suoritus. Tällaista lisää, niin ehkä hiljalleen alan tottua myös vieraskisoihin Jetinkin kanssa.

Kuvista kiitos Venlalle ja Jonnalle!