Sekä radat että verryttelyt mentiin kentällä. 70 sentin luokassa olin toisessa verryttelyryhmässä. Sitä ennen olimme käyneet hyvän käyntilenkin maastossa, joten pääsin heti ravaamaan. Jetti vaikutti ihan hyvältä, joskin vähän tuijotti yhtä yleisökohtaa. Laukka kuitenkin rullasi mukavasti, ja otimme kaksi hyppyä pystylle vasemmassa laukassa. Ne menivät ihan asiallisesti, joten se suunta riitti meille. Oikeassa laukassa tulimme pari kertaa okserin, sillä ensimmäisellä yrittämällä jouduin väistämään toista ratsukkoa, jolloin tie esteelle ei ollut paras mahdollinen. Jetti kuitenkin hyppäsi okserin hyvin. Toisella yrittämällä tie oli kunnossa, ja Jetti hoiti osuutensa taas mainiosti. Se riitti meille verryttelyksi ja siirryimme odottamaan vuoroamme.
 |
| Noralle kiitos tästä! 70 ja 90 sentin radat olivat tosiaan samanlaiset. |
90 sentin luokassa oli kuusi osallistujaa, joten pääsimme verryttelemään kaikki yhtä aikaa. Hyppäsimme vasemmassa laukassa kolmesti pystyn. Ensimmäisellä kerralla sain ponnistuspaikkapaniikin, jolloin puskin Jetin hyppyyn kauempaa. Se totteli, mutta kopautti huonon paikan takia puomin alas. Tulimme esteen uudelleen, jolloin sain oltua rauhassa, ja Jetti sai hypätä pystyn rauhassa puhtaasti. Tämän jälkeen tulimme pystyn vielä kolmannen kerran, nyt kisakorkeudessa, kun aiemmat hypyt olivat 80-senttisiä. Jetti hyppäsi pystyn vaivatta, ja vasen kierros riitti meille. Oikeassa kierroksessa otimme yhden hypyn noin 80-senttiselle okserille, ja se sujui kivasti. Se riitti meille, ja jäimme odottamaan vuoroamme. Olin luokan kuudes eli viimeinen lähtijä. Tein odottelun aikana siirtymiä, sillä halusin pitää Jetin hereillä. Se tuntui paikoin vähän hyytyneeltä, mutta heräsi aina lopulta. Sitten tulikin vuoromme lähteä radalle.
Radalla Jetti ei tuntunut keskittyvän ja näki jotain jännää kentän nurkassa. Tällä kertaa tajusin ratsastaa kaksi kontrolliympyrää, sillä en halunnut lähteä 90 sentin radalle hevosella, jonka mielenkiinto oli jossain muualla. Ensimmäisen ympyrän aikana Jetti ei kuunnellut, mutta toisen ympyrän aikana tuntui palautuvan kuulolle ja laukkaavan hyvin. Niinpä päätin aloittaa suorituksen. Ykköselle lähestyimme mielestäni aivan hyvin ja näin ponnistuspaikan. Valmistauduin tulevaa hyppyä varten, kun Jetti sitten viime tipassa väisti esteen vasemmalta. Harmistuin ohimenosta, mutta kasasin itseni nopeasti ja otin uuden lähestymisen. Lähestyminen oli mielestäni taas kunnossa, mutta herra Jetson II oli toista mieltä ja viurahti toistamiseen vasemmalta ohi. Niinpä meidät pitkästä aikaa hylättiin. Vielä niin nolosti, ettemme päässeet edes ensimmäisestä esteestä yli. Että harmitti!
Käväisin opettajan luona kysymässä neuvoa ja tarkistin tuomarilta, saisinko hypätä radan loppuun, jos nyt pääsisimme ensimmäisen esteen yli. Lupa tuli, joten keräsin viimeisetkin päättäväisyyden rippeet ja lähestyin estettä kolmannen kerran. Pohkeet olivat kyljissä kiinni, ja pistin vielä ääniavut käyttöön niin, ettei Jetti enää voinut muuta kuin hypätä esteen. Kun pääsimme ykkösen yli, rauhoituin ja jatkoin rataa. Kakkoselle pääsimme kuudella askeleella vaikkakin vasemmassa laukassa. Kakkosen jälkeen olimme ristilaukassa ja yritin kaarteessa korjata sitä pois. En saanut vaihtoa tehtyä, joten tulimme sitten kolmoselle ristilaukassa. Kolmonen kuitenkin ylittyi asiallisesti, ja Jetti korjasi itsensä siinä vasempaan laukkaan. Nelonen meni myös kivasti, vaikka Jetti oli senkin jälkeen ristilaukassa. Nyt sain sen kuitenkin korjattua oikeaan laukkaan. Viitosen okseri meni hyvin, vaikka sen jälkeen Jetti oli turhaan vasemmassa laukassa. Kuutoselle pääsimme taas kuudella askeleella, ja sen jälkeen olimme vaihteeksi ristilaukassa. Sain onneksi Jetin korjaamaan itsensä oikeaan laukkaan. Seiskalle tuli hitusen vino tie, mutta ei paha. Jetti hyppäsi sen pienellä kannustuksella, vaikka kolautti takajaloillaan puomia, joka pysyi kuitenkin paikallaan. Kasille tie oli ihan ok, mutta Jetti päätti hypätä sen vähän kauempaa. Itse taisin odottaa miniaskelta. Jäin vähän hypystä, mutta Jetti selvitti radan viimeisen esteen onneksi siitä huolimatta puhtaasti. Tuloksena siis hylätty, mutta onneksi saimme kokemuksen vuoksi ratsastaa radan kokonaan.
Että sellaista. 90 sentin radan jälkeen oli vaikea nähdä mitään positiivista, kun harmitti niin mahdottomasti. Tartun epäonnistumisiin aina tiukasti ja vellon niissä ihan älyttömästi, mikä ei todellakaan ole hyvä juttu. Lopulta sain ajateltua, että tein sen, minkä pystyin. Älysin hakea Jettiä kuulolle kahden ympyrän ajan enkä suihkaissut ilman niitä radalle. Enempää en olisi voinut tehdä sillä hetkellä. Ensimmäinen ohimeno tuli ihan puskista, joten en voinut valmistautua siihen mitenkään. Toisella kerralla olisin näin jälkikäteen voinut jo kertoa Jetille selvästi, ettei sillä ole mitään toiveita toistaa aikaisempaa. En vain tajunnut tätä, kun en halunnut painostaa hevosta liikaa. Pieni ärähdys tässä vaiheessa olisi tosin voinut tuoda sen, että olisimme päässeet radan vain neljällä virhepisteellä hylkäyksen sijasta. Turhapa sitä on enää jossitella, mutta onpahan taas yksi asia muistettavana jatkoa varten. Loppujen lopuksi rata kuitenkin sujui ihan ok, kun pääsimme ykkösesteen yli. Se lohdutti vähän kuitenkin. 70 sentin suorituksemme oli myös sitä, mihin tällä hetkellä pystyn. Muutamia kaarteita olisin voinut ratsastaa tiukemmin, mutta nyt kävi näin. Vaikka kuulostaa kuinka kliseiseltä, niin joka kerta ei vain voi onnistua. Minun pitäisi vain tajuta myös se, etteivät epäonnistumiset mitätöi kaikkia muita hyviä hetkiä, vaikka ne tympivätkin. Kokemus on aina kokemusta ja vie eteenpäin, vaikka se joskus maistuisikin katkeralta.
Videoista kiitos Alekseille!
