Hnnnngh. Siinäpä tiivistetysti fiilikset siitä, miten keskiviikon valmennusryhmän tunti sujui. Palaset tunnille olivat tosin kohdillaan: ratsukoita vain neljä ja luvassa koulutreeniä mahdollisen kisaratsuni eli Manun kanssa. Tähdet ja kuu tosin eivät tainneet olla ihan prikulleen kohdillaan, kun tunti meni vähän alavireisissä tunnelmissa. Tunnin treeniaiheena olivat siirtymät kiinnittäen huomiota pyöreyden säilymiseen. Siirtymät teimme ympyröillä.
Käynnistä valmistelimme siirtymisen raviin väistättämällä takaosaa hieman ulos. Kun hevonen vastasi väistöön pyöristymällä ja kevenemällä sopivasti edestä, sai valmistella siirtymän raviin. Manu tahtoi päästä molemmissa kierroksissa pullahtamaan aina ulkoa etuosalla karkuun. Sen lisäksi se ei tahtonut juuri asettua, vaan minun avittamani väänsi kaulansa mutkalle. Sain siis ensin yrittää saada tämän ongelman ratkaistua ennen kuin oli yhtään järkeä kokeilla takaosan väistätystä. Aika paljon toppuutteluita vaati ylipäänsä saada Manu kuulolle. Sen jälkeen saattoi alkaa oikaista kaulaa ja ajatella asetusta oikein niskasta. Pitkän työstön aikana saimme muutamia kivoja hetkiä, kun Manu oli takaosan väistössä rento ja pyöreä. Siirtymisissä raviin paketti kuitenkin pääsi hajoamaan kerta toisen jälkeen, ja Manu valahti tavarajunaksi. Hnnnngh! Pisti kieltämättä turhauttamaan, kun palikat levisivät jatkuvasti sikin sokin eikä edistymistä tuntunut tulevan. Turhautuminen ei tietysti auttanut mitään, yllätys! Ravi sitten siirtymien jälkeen tahtoi olla kiireistä. Minulla ei juuri ollut vaikutusvaltaa siihen, mitä vauhtia Manu meni. Ei ainakaan paria askelta pidempään.
Laukannostot teimme myös käynnistä, mutta tällä kertaa kuviona oli väistättää takaosaa vähän sisemmäs. Kun hevonen antoi siinä myöten, saattoi laukan nostaa. Hetkittäin saimme Manun kanssa ihan asiallisia pätkiä väistöosuudessa, mutta paketti levisi aina laukannostossa. Jälleen liian monta palasta minulle yhtä aikaa hallittavaksi. Muutenkin annoin Manun olla turhan hidas reagoimaan pohkeeseen. Siitä on tosin syyttäminen minua. Koko tunnin ajan ratsastin älyttömästi ohjalla, kun pohkeet olivat lähinnä koristeena. Yritäpä siinä sitten taikaiskusta saada hevonen herkäksi jalalle, kun sen ei ole tarvinnut siihen reagoida eteenpäin pyytävänä apuna tunnin aikana juuri ollenkaan. Laukka jatkoi samalla teemalla kuin ravi eli aika kiireistä harppomistahan se oli. Opettaja ohjeisti lyhentämään, mutta taitoni loppuivat kesken. Pohjeratsastus oli edelleen puutteellista, mutta muutamana hetkenä sain jalkani toimimaan ja Manun suoremmaksi, jolloin se sai etu- ja takaosansa peräkkäin ja tarjosi muutaman kivan laukka-askeleen. Sitten se kuuluisa paketti levisi taas käsiin. Hnnnngh!
Loppuraveissa Manu otti välillä pidätteet vastaan kivasti, mutta lähti kiirehtimään aina, kun kuvittelin sen tasaantuneen pysyvästi. Venyttelin hermojani melkoisesti, kun yritin kertoa Manulle, että se osaa kuin osaakin mennä tasaista, sopivan rauhaisaa ravia ihan pitkiäkin pätkiä. Ruuna ei tosin ollut asiasta samaa mieltä, vaan saimme käydä melkoisia neuvotteluita. Tunnista jäi kyllä aika ankea fiilis. Kouluratsastus on vaikeaa! Vielä vaikeampaa se on, jos ei osaa käyttää pohkeita juuri nimeksikään, vaan roikkuu ohjissa kuin mikäkin apina parasta toivoen. Opettaja kyseli tunnin lopuksi ajatuksia koulukisaratsuista. Nolotti kyllä sanoa, että Manua olin ajatellut. Menomme ei todellakaan ollut sellaista, että sitä kannattaisi kouluaitojen sisään mennä esittämään. Oppisinkohan vaikka ihmeen kautta ratsastamaan tässä parissa viikossa? Toivoa sopii, muuten koulukisasuunnitelmat ovat melkoisen auki ratsun osalta. No, jospa ehtisin vielä ainakin kertaalleen mennä Manulla ja jopa kokeilla niiden pohkeiden käyttöä. Villi suunnitelma!
