Kolmen startin harjoitusestekisat

Lauantaina vuorossa oli Tallinmäen harjoitusestekisat. Alun perin minulla piti mennä vain Jetillä 90 senttiä, mutta perjantai-iltana suunnitelmat muuttuivat niin mukavasti, että sain osallistua vielä Hilimalla ristikkoon (ensimmäistä kertaa koko ratsastusurallani!) ja 50 senttiin. Ristikon ja 50 sentin luokkien arvosteluna oli A.1.0 ja 90 sentin puolestaan 367.2. Kisapäivä vaikutti oikein kivalta kolmen startin kera. Molemmat hevoset menivät kisoissa vain minulla.

Hilima 50 sentin nelosesteellä. © Pipsa A-S.

Hiliman kanssa otin verryttelyssä tehtäväkseni etsiä jarruja ja ohjaustehostinta. Ne molemmat olivat alkupuolella aika hukassa. Tallille valmistui juuri kisoihin sopivasti pienempi kakkoskenttä, joka oli kooltaan noin 16x30 metriä. Tila tahtoi käydä pahasti ahtaaksi, kun Hilima kipitti menemään enkä saanut sitä toppuuteltua juuri nimeksikään. Tahkosimme sitten tovin käynnissä muun muassa sitä, miten kulmat oikein mennään ja onko asettuminen ja taipuminen toiveajattelua vai ei. Käynnissä Hilima tuli aika mukavasti kuulolle, mutta ravissa ja laukassa vauhtivaihde tahtoi jumittua päälle. Hypyt niin ristikko- kuin 50 sentin luokkaa varten menivät ihan mukavasti. Pari ravilähestymistä pääsi tulemaan, mutta luotin Hiliman selviytyvän esteiden yli siinäkin askellajissa niin kuin se tekikin. Esteiden jälkeen se olikin taas vauhdissa, jolloin ratti tahtoi kadota. Noiden hetkien jälkeen kertasimme taas asioita käynnissä, kunnes Hilima kuunteli edes toisella korvallaan. Onneksi niin ristikko- kuin 50 sentin luokan radat olivat samoja sekä varsin kilttejä, joten tiesin meillä olevan tarpeen vaatiessa riittävästi tilaa rauhoittua hyppyjen välillä. Niinpä en panikoinut verkan ylireippaista hetkistä, vaan keskityin olemaan avuillani mahdollisimman looginen.

Ristikkoluokassa ei ollut okseria, muuten
rata oli sama kuin tämä 50 sentin ratapiirros.

Ristikkoluokan ykköselle lähdimme vasemmassa laukassa, joka tosin ehti pudota raville ennen esteelle pääsyä. En häiriintynyt tästä, vaan keskityin ohjaamaan Hiliman esteelle. Se ravasi ponnekkaasti ristikkoa kohti ja nosti sillä toivotusti oikean laukan. Kakkosen yli pääsimme laukassa, ja sen jälkeen sain jarrutella Hiliman raviin nostaakseni vasemman laukan. Jarrutusmatka oli melkoinen, mutta vasen laukka nousi ajoissa ennen kolmosta. Kolmosen ja nelosen suora linja meni kahdeksalla askeleella, joista viimeinen oli vähän tynkä. Nelosen jälkeen Hilima oli ristilaukassa, jonka korjasin ravin kautta pois. Viitoselle tultaessa laukka putosi taas, mutta Hilima ravasi ristikon yli helposti. Sen jälkeen nostin oikean laukan ja valmistauduin radan viimeisille esteille, kuutosen ja seiskan suoralle linjalle. Kuutonen ylittyi kivasti, ja seiskalle pääsimme kahdeksalla askeleella. Hilima selvitti senkin ongelmitta, ja niin olimme maalissa puhtaalla suorituksella. Hymyilin niin aurinkoisena, aivan kuin olisin mennyt isommankin luokan.

50 sentin radalle lähdin ristikkoluokan ansiosta luottavaisin mielin. Kunhan vain muistaisin ohjata, ei estekorkeus tuottaisi Hilimalle mitään vaikeuksia. Ratakin oli tosiaan sama kuin ristikkoluokassa. Ykköselle lähdimme siis taas vasemmassa laukassa. Nyt pääsimme esteelle laukassa, ja Hilima vaihtoi siinä näppärästi laukan oikeaksi. Kakkoselle Hilima pääsi lähtemään ehkä aavistuksen kauempaa, mutta se ei tuottanut ongelmia. Laukan korjasin vasemmaksi ravin kautta. Nyt kolmosen ja nelosen suora linja meni sujuvasti seitsemällä askeleella, ja laukka säilyi vasempana nelosenkin jälkeen. Viitonen ei tuottanut ongelmia, vaan se ylitettiin helposti. Sen jälkeen tein taas laukankorjauksen ravin kautta oikeaksi. Kuutosen ja seiskan linja hurahti kahdeksalla askeleella ilman ongelmia, joten pääsimme myös 50 sentin radalla puhtaasti maaliin. Kuten arvata saattaa, olin taas ihan mielissäni! Hilima nappasi siis kaksi punavalkoista ruusuketta, mikä oli rutkasti parannusta edelliskertaamme harjoitusestekisoissa. Silloin kun jätin ratin kotiin, minkä seurauksena saimme kahden ohimenon vuoksi hylätyn tuloksen 60 sentin radalta. Nyt petrasimme niin hyvin, että tahdon kyllä kolmannenkin kerran Hilimalla estekisoihin.

90 sentin radan ykköseste. Vielä
hymyilyttää, kun puomi on paikoillaan.
© Pipsa A-S.

Hiliman jälkeen sain huilata kolmen luokan ajan, kunnes tuli vuoro lähteä Jetin kanssa verryttelemään 90 sentin luokkaa varten. Ehdin käydä pellolla kävelemässä ja ravaamassa ennen kuin siirryin kakkoskentälle. Jetin piti vähän tuijotella kenttää ja etenkin pikkuriikkistä kuoppaa, jolloin eteenpäinpyrkimys oli aika onnetonta. Yritin nohittaa Jettiä liikkumaan, mutta pienellä kentällä aidat tuppasivat tulemaan aina vastaan. Kaikeksi onneksi olin niin ajoissa verryttelemässä, että sain kentän kokonaan omaan käyttööni. Hommasta ei olisi todennäköisesti tullut mitään, jos porukkaa olisi ollut enemmän. Verryttelyhyppyinä otin pari kertaa noin 70 sentin ja sitten noin 90 sentin pystyn. Pienemmän esteen hypyt olivat melkoisen jarruttavia, mutta menimme kuitenkin yli. 90 sentin pystyn ylitys oli aika pitkälti samanlaista, mutta ihmeen kaupalla sain pidettyä pääni viileänä enkä lähtenyt lentämään, vaan odotin. Jetti pääsi esteistä yli hitaammastakin vauhdista. Okserin jätin kokonaan rauhaan ja päätin näiden hyppyjen riittävän.

Lähdimme liikkeelle vasemmassa kierroksessa. Heti alussa Jetti pällisteli jotain reunalla ollutt, keri itsensä sumppuun ja katosi tuntumalta. Mietin kyllä, että tuntuupa jännältä, mutta ratkaisin tilanteen komentamalla eteen. Jälkikäteen ajateltuna oikea ratkaisu olisi ollut pyöräyttää päätyyn ympyrä, hakea hevonen kuulolle ja aloittaa suoritus vasta sitten. Minulla tätä jälkiviisautta ei tietenkään ollut radalla käytettävissä, joten suuntasin ensimmäistä estettä kohti. Jetti tuntui hieman häilyvältä, mutta sain ohjattua sen esteelle. Hyppy lähti ihan ok, mutta joko Jetti ei nostanut takasiaan tai lässähdin liian raskaasti alas satulaan, sillä teimme tyypillisen ensimmäisen virheen esteen eli otimme puomin mukaan. Pah! Sain kuitenkin jatkettua matkaa kakkoselle.

Kolmosesteellä. © Pipsa A-S.

Jetti jarrutti sille melkoisesti, mutta oli menossa kuitenkin yli. Oma mukautumiseni oli kuitenkin niin ja näin. Kakkosen jälkeen Jetti muutaman etupäävaihdon jälkeen jäi toivotusti vasempaan laukkaan. Tässä vaiheessa muistutin itseäni rauhoittumaan, sillä en halunnut enempää virhepisteitä. Kolmosen ja nelosen suora linja meni ihan asiallisesti, ja välin pääsimme kuudella askeleella. Viitoselle tuli myös kohtuullinen hyppy, ja sain ratsastettua kaarevan linja kuutoselle ihan hyvin. Jetti nappasi myös kuutosella toivotusti oikean laukan. Sitten edessä oli perusradan viimeinen este eli seiska, joka ylittyi puhtaasti, joten pääsimme 90 sentin radan ensimmäisen vaiheen maaliin neljän virhepisteen kanssa. Sijoituksemme luokassa oli 3/3.



Niin olivat harjoitusestekisat ohi. Hiliman kanssa tehtyihin suorituksiin olin älyttömän tyytyväinen. Radat menivät melko sujuvasti, ja muistin ohjata ja olla päättäväinen esteelle suunnatessa. En kuitenkaan omasta mielestäni tuupannut tai törkkinyt, jolloin Hilima sai työrauhan. Jetin kanssa ensimmäisen esteen kirous oli ärsyttävä ja todella harmillinen. Olisin niin mielusti ratsastanut nollaradan. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että pääkoppani pysyi pudotuksen jälkeen kasassa enkä antanut sen virheen pilata loppurataa. Jetti meni heräämisen jälkeen radan tasaisen varmasti niin kuin muulloinkin, joten se ei ainakaan ottanut puomin pudotuksesta itseensä. Hyvä niin. Opinpahan taas sen, että jos ratsu tuntuu haahuilevalta, silloin ei lähdetä radalle, vaan haetaan se ensin kuulolle. Toivottavasti muistan tämän muissa kisoissa, niin silloin on taas oppi mennyt perille.

Videoista kiitos Kaisalle ja kuvista kiitos Pipsalle!