Tallinmäen torstain tunnilla oli kyllä esteitä, mutta matalia moisia. Luvassa kun oli tekniikkatreenit ilman korkeuksien tuijottelemista. Oli todella mukava päästä hiomaan Jetin kanssa asioita ilman, että estekorkeus jännitti tippaakaan. Ratsukoita tunnilla oli neljä.
Alkuverryttelyn menimme kouluväännön parissa. Tarkoituksena oli ratsastaa kulmat huolellisesti, ja apuna käytimme pitkältä sivulta keskemmäs ja siitä takaisin tehtyjä pohkeenväistöjä. Hevoset tuli saada kuuntelemaan pohkeita, jolloin kulmatkin pääsi menemään paremmin. Vasen kierros tahtoi olla taas enemmän punkemista. En tiedä, oliko Jetti saanut haahuilla muilla kuskeilla eikä siksi halunnut kulkea oikein vai istuinko tavallista enemmän vinossa, kun kierros tuntui taas kinkkiseltä. Väistöt vasemmalle lähtivätkin välillä melkoisen vinosti takaosan johtaessa. Korjasin tätä asettamalla Jettiä vähän väistön suuntaan, jolloin sain estettyä pullahdukset. Säädin myös väistöpyyntöäni siten, ettei Jetti reagoinut siihen liian voimakkaasti takaosallaan. Nämä keinot paransivat väistöjä vasemmalle, mutta sulaviksi ne eivät tulleet. Väistöt oikealle sujuivatkin paljon helpommin eikä niitä juuri tarvinnut säätää. Muutoinkin oikea kierros oli tuttuun tapaan helpompi.
Laukassa pysyttelimme vähän keskempänä uralta ja pyrimme menemään valittua tietä mahdollisimman suoraan. Väistöajatusta sai käyttää apuna, mikäli ratsu yritti liirailla omille teilleen. Vasemmassa kierroksessa Jetti tahtoi kenottaa vähän etuosalla oikealle. Ensin korjasin asiaa virheellisesti siirtämällä takaosaa etuosan eteen, mutta kun tämä ei poistanut ongelmaa, tajusin alkaa korjata etuosaa takaosan eteen. Helppoa se ei ollut, sillä olisin vain halunnut nyplätä ohjia tekemättä pohkeilla mitään. Voi huoh! Voisiko näistä ikuisuusongelmien säilyttämisestä saada jonkin sinnikkyyspalkinnon? Oikea kierros oli taas parempi, ja pääsin siinä ajattelemaan paremmin kulmien ratsastamista neliömäisesti. Välillä tosin tässäkin kierroksessa päästin Jetin oikaisemaan kulmia railakkaasti. Huolellinen ratsastaminen ei aina ole minun juttuni, kun tahdon olla joskus turhan suurpiirteinen. Onneksi tunneilla tulee säännöllisesti tehtäviä, jotka eivät ratkea huitaisemalla.
Sitten siirryimme pienten esteiden pariin. Tunnin estekorkeus oli ristikosta noin 40 senttiin, mikä osoittautuikin yllättävän hankalaksi. Aloitimme tulemalla kahta ristikkoa ympyrällä, ja tehtävä tultiin molemmista suunnista. Väli olisi ollut hyvä neljällä askeleella, mutta olipa niiden sovittaminen vaikeaa. Tie tahtoi venyä joko liian isoksi tai liian pieneksi, jolloin rämmimme Jetin kanssa turhan monta kertaa. En myöskään alussa tajunnut käyttää tilaa hyväksi ensimmäiselle ristikolle lähestyttäessä, ja se virhe kostautui tietenkin välissä. Lopulta riittävän monen mönkimisen jälkeen tajusin ottaa tarvittavan tilan ja ajatella jo ensimmäisellä ristikolla sopivaa kääntämistä, niin johan saimme tehtävän rullaamaan kohtuullisesti.
Seuraavaksi tulimme yksittäisen kavaletin, josta jatkoimme kaarevalla linjalla ensin oikealla olleelle ristikolle. Siitä matka jatkui vielä kavalettiin nähden suoralla linjalla olleen pystyn yli ja vielä lopuksi uudelleen ensimmäisenä olleen kavaletin yli. Sen jälkeen hevoset tuli pysäyttää niin, että ne malttoivat odottaa. Sama tehtävä tultiin vielä toisinpäin eli niin, että ensimmäisen kavaletin jälkeen jatkoimme vasemmalla olleelle ristikolle, mutta muutoin menimme tehtävän samaan tapaan. Tehtävän suurimmat ongelmat olivat riittävän laukan ylläpitäminen sekä teiden ratsastaminen. Annoin Jetin mennä sunnuntailaukkaa, jolloin sille jäi liikaa aikaa ajatella kaikkea muuta. Niinpä kömmimme monta kertaa esteitä melkoisen hassusti. Oma reaktioni oli nauraa ääneen, sillä meno oli sangen huvittavaa. Teiden ratsastaminen meinasi taas unohtua, sillä minulla tuppaa olemaan aina kiire esteelle. Opettajakin kävi tehtävällä seisomassa kierrettävänä tötsänä, kun meno alkoi näyttää pahasti oikomiselta. Se auttoi, ja sain hahmotettua teitä taas paremmin. Laukat eivät aina tehtävissä vaihtuneet, mutta sain Jetin korjaamaan ne aika hyvin lennosta.
Lopuksi tulimme vielä molemmista suunnista pari kertaa tehtävän seuraavalla kuviolla: suoran linjan kavaletti, siitä kaareva linja ristikolle, molemmat ristikot ympyrällä ja sitten toiselta ristikolta kaarevan linjan kautta ensimmäisenä hypätyn ristikon yli. Edelleen ongelmana oli se, etten herättänyt Jettiä kunnolla, vaan jäin itsekin matkustelemaan. Totta on, ettei pienillä esteillä tarvitse mennä täyttä päätä, mutta aktiivisuus on silti oltava mukana. Teiden ratsastaminen onnistui hieman paremmin kuin aikaisemmilla tehtävillä, mutta vieläkin tahdoin oikaista etenkin kaarevilla linjoilla. Loppua kohti näkyi siis jo vähän parannusta, mutta korjattavaa olisi ollut silti vielä melkoisesti.
Loppuraveissa haimme hevosia venyttämään eteen ja alas. Opettaja kehotti ratsastamaan kunnolla isoa ravia. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä saan kyllä Jetin askeleeseen ehkä vauhtia, mutta en osaa pidentää sitä. Niinpä Jetti yleensä alkaa tikata lyhyitä askelia tiuhemmin, vaikka koetan oikeasti pyytää sitä venyttämään askelta. Tällä kertaa Jetti kuitenkin tarjosi parempaa ravia kuin toviin. Pyöreys ja venyttäminen ohjan perässä katosivat aika ajoin, mutta olin aika tyytyväinen raviin. Eteenpäinpyrkimys oli hyvä, ja Jetti säilytti sen kohtuullisesti. Tällaisella ravilla ei varmasti tulisi koulupapereihin kommenttia ponnettomuudesta. Vaikka tunnin treenit menivätkin paikoin aika plörinäksi, ei se onneksi latistanut fiilistä. Tekniikkatreenit tulivat tarpeeseen ja olivat hankaluudesta huolimatta tosi kivoja. Hauska huomata, kuinka 40 sentin esteet voivatkin tuottaa näin paljon hankaluuksia, kun hyvinä päivinä 90 sentin esteet eivät tunnu missään. Omalla tavallaan odotankin kisakauden hiljenemistä, jotta pääsemme menemään tällaisia treenejä enemmänkin. Ne kuitenkin auttavat hurjasti myös vähän isommilla esteillä.
