lauantai 30. maaliskuuta 2013

Puomitreeniä itsenäisesti

Pääsin ensimmäistä kertaa Tallinmäelle ratsastamaan itsenäisesti. Ratsuksi valikoitui helposti Jetti, sillä se tekee tallin ratsuporukasta tällä hetkellä vähiten töitä sopivien kuskien puutteessa. Innoissani suunnittelin treenailevani Jetin kanssa puomeja ja kiikutin kentän keskihalkaisijalle kaksi puomia pituussuunnassa ja tein vielä noin 17 metrin suoran linjan. Tarkoituksena oli vähän säädellä laukkaa ja kokeilla laukanvaihtoja puomeilla.

Alkuverryttelyssä annoin Jetin rauhassa lämmetä hommiin. Ravailin uraa myöten ja ylittelin myös kaikki kantamani puomit ainakin kertaalleen, jotta Jetti huomaisi niidenkin läsnäolon. Kokeilin myös molempiin suuntiin muutamat pohkeenväistöt sisemmäs ja takaisin uralle, ja Jetti toimi niin kuin aina: aika täsmällisesti, joskin hyvin rauhallisesti. Laukkaverryttelyssä käytin kevyttä istuntaa hyväksi ja Jettiä aktivoidakseni vaihtelin lävistäjillä muutamia kertoja laukkoja lennosta. Ensimmäinen vaihto vaati vähän täsmällisempää ohjeistusta, mutta sen jälkeen Jetti vaihtoi suunnasta riippumatta sangen helposti. Kun Jetti vaikutti suunnilleen heränneeltä päivän töihin, aloitin puomitahkoilut kunnolla.

Ensimmäisenä tahkosin suoraa linjaa ensin ylittäen ensimmäisen puomin ravissa, käyttäen välissä käynnissä ja siirtyen ennen toista puomia takaisin raviin. Tässä ei ollut muuta ongelmaa kuin se, että ensimmäinen puomi tuntui tulevan Jetille muka yllätyksenä, ja se vähän kolisutti jalkojaan siihen. Käyntiin siirtyminen samoin kuin palaaminen raviin sujuivat helposti eikä tehtävää tarvinnutkaan jäädä hinkuttamaan kummemmin. Seuraavaksi jatkoin suoralla linjalla laukassa säädellen askelmääriä. Jetin omalla laukalla väliin meni viisi askelta, mutta sain myös säädettyä siihen kuusi ja neljä askelta. Lyhentämisen ongelmana oli aluksi Jetin siirtyminen raviin, kun en saanut säilytettyä laukkaa lyhentämisen lisäksi. Pidennyksessä en heti saanut Jettiä reipastumaan, mutta toistojen myötä ja kevyttä istuntaa hyödyntämällä saimme väliin neljä askelta ilman, että laukka oli kiireistä, ainoastaan pidempiaskelista.

Seuraavaksi siirryin keskihalkaisijalla olleiden kahden puomin pariin. Pyöräytin aina puomin yli ympyrän ennen kuin yritin laukanvaihtoa suuntaa muuttamalla. Jetti oli autuaasti suoran linjan aikana unohtanut, että muuallakin oli puomeja, jolloin alussa puomien ylitykset olivat vain hupaisia yrityksiä. Hieman laukkaa aktivoimalla Jetti alkoi huomata, että puomien yli saattoi myös laukata tasaisesti ilman muutoksia etenemisessä. Reitit puomeille eivät olleet tällä kertaa minulla kovin hallussa, jolloin laukanvaihdot puomien aikana jäivät paria kertaa lukuun ottamatta haaveeksi. Jetti kuitenkin vaihtoi nopeasti laukan askeleen tai parin päässä puomista, jolloin ainakin se oli tietoinen, mihin olimme menossa. Yritin saada vaihtoja puomeilla muuttaen tietä hieman vinommaksi, mutta nyt vasta huomasin keskittyneeni niinä hetkinä tiehen unohtaen olla kertomassa uutta suuntaa kunnolla. Kaksi asiaa eivät siis luonnistuneet yhtä aikaa. Kertaalleen Jetti myös luikahti oikealta puomista ohi, kun yritin ohjata sitä turhan vinosti sen yli. Aiheellinen muistutus siitä, että vaikka edessä onkin maapuomi, on sillekin ratsastettava huolellinen tie.

Loppuraveissa pyörittelin vielä kolmikaarista kiemurauraa puomien yli. Oikealle sain Jettiä antamaan mukavasti hetkittäin periksi, mutta vasemmalle päästin sen valumaan sisemmäs. Hoin itselleni mantraa pyytämisestä ja myötäämisestä, jotta en jäisi vain vaatimaan. Jetti alkoi loppua kohti liikkua mielestäni aika letkeästi, joten en ainakaan itsekseni ollut saanut sitä jännittymään turhia. Käyntiin siirtymisen jälkeen annoin Jetin venyttää hiljalleen ohjan mukana, kunnes ohjat olivatkin pitkät. Sen jälkeen hyppäsin kyydistä alas ja taluttelin loppukäynnit samalla puomit keräillen. Jetin kanssa oli kyllä mukavan mutkatonta mennä itsekseenkin, vaikka oman suurpiirteisyyteni takia menimme osan tehtävistä vähän sinnepäin. Vaikka itsenäisesti onkin välillä kivaa mennä, opin parhaiten opettajan valvonnan alla, kun saan ulkopuolisen silmäparin kommentteja. Itsestä kun saattaa tuntua joko siltä, että mikään ei onnistu tai vielä pahempaa, että kaikki onnistuu suitsait, vaikka totuus olisi jotain ihan muuta.

Sama rata, eri ratsu

Lyöttäydyin vielä lauantaina B-ryhmän estetunnille ihan vain hypelläkseni riittävästi ennen tulevan viikon estekisoja. Ratsukseni toivoin Potteria, ja toive meni kivasti läpi. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja tehtävänä tismalleen sama kuin perjantain pienryhmätunnilla eli radan harjoittelua ensin osissa ennen kuin se ratsastettiin kokonaan. Bonuksena edellispäivän tuntiin verrattuna saimme tulla myös perusvaiheen jälkeen uusinnan.

Radan ykköseste.
Alkuverryttelyssä mentiin ravia sekä omatoimisesti että puomeja ylittäen. Potter oli aika ponneton etenemään, ja kevyt ravi tuntui niin töyssyiseltä, että hirvitti. Nohitin ja nohitin, mutta ilmeisesti en tarpeeksi, kun Potter ei juuri herännyt reippaammaksi. Tuskailin ongelmaa ja mietin, miten korjata, mutta samalla olin itsekin aika vetelä tekemään oikeasti mitään. Tuumin, että kyllä me sitten laukkaverryttelyssä heräämme jossain vaiheessa enkä stressannut enempää. Vaikka arveluni lopulta osui oikeaan, voisi olla hyvä ratsastaa alusta asti napakammin. Toisaalta ainakin Potterin kohdalla voi luottaa siihen, että sen saa hereille myöhemminkin, mutta tapa voi juurtua pahemmin, ja sitten olenkin suurissa vaikeuksissa niiden ratsujen kanssa, jotka nimenomaan vaativat napakkaa ratsastusta alusta alkaen toimiakseen.

Radan kakkoseste.
Tulimme yksittäisinä tehtävinä niin radan suorat kuin kaarevat linjat. Potter liikkui aika pitkälti edelleen hitaasti, ja opettaja pistikin meidät lopulta tulemaan toisen pitkän sivun tukka putkella laukaten. Johan Potterista lähti viimein vähän vauhtiakin, kun kunnolla pyysi. Sen seurauksena pääsimmekin taas hetken paremmin. Linjojen välit menivät kuitenkin reitin puolesta ihan hyvin, vaikka väleihin tuli aina muihin hevosiin verrattuna yksi lisäaskel. Laukat vaihtuivat joko esteellä tai sitten hypyn jälkeen Potterin oma-aloitteisella vaihtamisella. Hyödynsin myös aina sopivissa kohdissa kevyttä istuntaa, etten jäisi omalla istunnallani jarruttamaan Potterin etenemistä. Se tuntuikin toimivan, mutta palasin hetkittäin aika raskaasti satulaan takaisin. Saisin harjoitella enemmän sitä, että vaihtaessani asentoa pysyn edelleen kevyenä enkä lössähtele miten sattuu.


Lopuksi tulimme perusradan (esteet 1-6) sekä heti perään uusinnan (esteet 7-10) noin 50 sentin korkeudella. Opettaja komensi pistämään Potteriin ensin ympyrällä kunnolla vauhtia, mikä onnistuikin, ja Potter heräsi viimein ratatempoon. Ykkösen ja kakkosen suora linja suhahti normaalin hevosen tapaan viidellä askeleella. Kolmoselle tuli kohtuullisen järkevä kaarre, mutta pientä hyytymistä oli havaittavissa. Kannustin Potteria äänellä, jolloin kolmonen ylittyi järkevästi. Nelosokserille pääsimme kuudella askeleella, ja laukka vaihtui vasta hypyn jälkeen, mutta onneksi lennosta. Viitoselle tultaessa maltoin olla rauhassa ja antaa Potterin edetä. Kuutoselle kaarre tuli edelleen kovin järkevästi, ja sille pääsimmekin viidellä askeleella. Perusrata oli siis pulkassa, ja suuntasimme uusintaan. Laukka vaihdettiin lennosta, ja käänsin Potteria aika reippaasti seiskalle. Potter kääntyi hienosti, ja jatkoimme matkaa kasille nelosen ja viitosen välistä. Taas tuli käännettyä hyvin ja silti mukaan mahtui yksi askel suoraan ennen estettä. Nyt kasin ja ysin suoran linjan väli jäi viidellä melkein ahtaaksi, joten Potterkin alkoi huomata, mistä uusinnassa oli kyse. Kymppiokserille pääsimme sujuvasti kolmos- ja kuutosesteen välistä ja spurttasimme vielä hieman loppua kohti. Niin rata oli pulkassa, ja olin hurjan tyytyväinen ratsuuni ja rataan.


Hei, me kurvaamme!
Potterilla on kyllä liki aina mainiota hypätä. Se on tasainen ja varma hyppääjä, joka ei jää turhia tuijottelemaan. Opettajalta tuli hyvä vinkki uusintaratoja varten: kaarteissa tuli vähän tasapainottaa ja spurtata sitten, kun hevonen on saatu käännettyä. Monesti taidan jäädä puskemaan hevosta käännöksessäkin, jolloin en välttämättä saa käännettyä sitä niin terävästi kuin hieman tasapainottamalla ja antamalla mahdollisuuden ensin kiepsahtaa nopeasti uuteen suuntaan ja sitten pistää vielä pökköä pesään. Tunnin jälkeen hieman tuntui siltä, että olisiko sittenkin pitänyt toivoa Potteria estekisaratsuksi, mutta ehkä on aika yrittää taas toisella ratsulla. Alkutunnista tuskailin kyllä Potterin hidasta syttymistä, mutta loppua kohti meno parani todella hyvin. Potterilla on aikanaan hypätty metriä, ja uskonpa, että sen kanssa on voinut silläkin korkeudella olla aika mukavan tasaista ja varmaa menoa. On se vain hieno.

Videosta kiitos Noralle! Kuvat videolta napattuja.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Orastavaa luottamusta?

Perjantain pienryhmäläisten estetunnille olin saanut ratsutoiveeni läpi eli pääsin hyppelemään toisen kerran saman viikon aikana Peralla. Tunti oli pitkästä aikaa täynnä eli ratsukoita oli kuusi kappaletta. Taisipa niistä olla suurin osa harjoittelemassa seuraavalla viikolla koittavia kisoja varten. Siksipä opettajan suunnitelma tunnin varalle oli hyvä, sillä ensin hypättiin tehtäviä osissa ja lopuksi saimme ottaa vielä lyhyen radan.

Pera tuli tunnille tallista enkä huomannut katsoa, oliko se tehnyt töitä aiemmin päivällä. Joka tapauksessa se oli tuttuun tapaansa alkuverryttelyssä jokseenkin vetelä. Sekä käynnissä että ravissa sitä sai patistella eteenpäin, mutta kovin suurta tarmokkuutta en siihen silti saanut. Koetin muistaa pitää etuosan hallinnassa, kun pyysin takaosaa liikkumaan, jotten päästäisi Peraa venymään tavarajunaksi. Hetkittäin sain Peraa tulemaan takaa ohjaa kohti, mutta paikoin ratsulleni jäi liikaa aikaa hiippailla. Verryttelyssä ylitimme muutamia kertoja suoralla linjalla olleita puomeja sekä vaihdoimme suuntaa lävistäjällä olleiden puomien kautta. Aluksi Pera hieman hidasteli puomeille, mutta nohituksen jälkeen alkoi ravata paremmin.

Tulimme tunnin aikana ratakokonaisuuden palasissa. Suoran linjan ratsastamista treenattiin tulemalla ratapiirroksen esteet 1 ja 2 sekä 3 ja 5 vasemmassa laukassa. Kakkoseste oli tuttu portti, jota en viitsinyt Peralle edes käydä näyttämässä. Olisi ehkä kannattanut, sillä ensimmäisellä kerralla ykköseste ylittyi hyvin, mutta Pera kyttäsi kakkosesteen porttia tehden sille melkoisen töksähtävän hypyn tuijottaen estettä etujalkojensa välistä. Hetken luulin sen jo kieltävän, mutta rohkeasti Pera päätti ponnistaa ratkaisevalla hetkellä, ja pääsimme esteen yli. En ollut tajunnut yhtään varautua moiseen esitykseen, joten en ollut ihan skarppina, mutta roikuin silti kyydissä. Toisella yrittämällä Pera rohkaistui ja meni kerralla esteestä yli, mutta selvästi jännitti sitä vieläkin ja keskittyi hypyssäkin tuijottamaan mahdollista sapelihammastiikeriä hyvin kummallisessa valeasussa. Olinpahan kuitenkin varautunut tähän ja ratsastin paljon päättäväisemmin, jolloin Perakaan ei varmaan viitsinyt jäädä arpomaan ratkaisuaan. Esteiden 3 ja 5 linja meni hyvin eikä Pera viitsinyt tuijotella kolmosesteen alla kumollaan olleita tötsiäkään.

Kaarevien linjojen tehtävät olivat oikeassa laukassa esteillä 5 ja 6 sekä vasemmassa laukassa esteillä 3 ja 4. Tällä kertaa kaarevat linjat molemmissa laukoissa onnistuivat aika mukavasti, kun muistin peräti ohjata hevosta enkä antaa sen vahingossa lipua jonnekin. Peran laukka ei ollut heti aluksi ihan riittävän ponnekasta, jolloin eteneminen oli vähän vaisumpaa samoin kuin hypyt. Niinpä laukat jäivät ensin vaihtumatta hypyissä, mutta Pera kuitenkin vipsautti etuosansa myötälaukkaan lennosta ja takaosansa raviaskeleen kautta. Peralle kuitenkin riitti kerta tällaista suuntaansa, sillä sen jälkeen se jo hoksi, minne esteeltä jatkettiin ja vaihtoi hypyssä laukan uuden suunnan mukaisesti. Keskityin ratsastamaan itse tietä niin paljon, etten kauheasti ehtinyt joka kerta uhrata ajatusta johtamiselle, mutta siitäkin huolimatta Pera tiesi, minne olemme menossa. On se vain fiksu hevonen.

Lopuksi saimme tulla kuuden esteen radan. Opettaja pisti radan korkeuden sen mukaan, mihin luokkaan oli kisoissa osallistumassa. Peran kanssa saimme siis hypätä radan niin, että muutama este oli 70 sentissä. Miten ne taas kehtasivat näyttää noin 50-60 sentin esteiden jälkeen muka korkeilta? Noloa! Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa, ja suora linja esteeltä 1 esteelle 2 meni sujuvasti viidellä askeleella. Pera kyttäsi vieläkin hirvittävää kakkosesteen porttia, mutta loikkasi silti siitä yli. Ennen kolmosestettä tapahtui se, että näin juuri ennen hyppyä, ettei askel sovikaan. Pera hämmentyi moisesta ja töksähti ainakin satulaan tuntuvasti esteen edessä. Arvelin, että nyt tulee kielto, mutta niin vain Pera taiteili itsensä esteen yli, vaikka silminnäkijöiden mukaan Peran etukaviot olivat liki esteen puomin alla. Oma istuntani kärsi hieman, mutta muistin kehua Peraa nopeasti, kun tajusin sen möngertäneen sellaisesta paikasta yli, johon se yleensä helposti olisi voinut kieltää. Sain kerättyä itseni ja Peran ihmeen nopeasti, jolloin nelosokseri ylittyi taas tasapainoisemmin. Tällä kertaa en hätäillyt johtamisen kanssa, jolloin Pera vaihtoi vasemman laukan rauhassa oikeaksi eikä päässyt liioitellun oikealle johtamisen takia käännähtämään liian nopeasti uuteen suuntaan. Sen sijaan saimme ratsastettua hyvän tien viitoselle, joka ylittyi mutkattomasti. Siitä oli helppo jatkaa kuutoselle, jossa Pera hienosti vaihtoi jälleen laukan hypyssä oikeasta vasempaan. Opettaja pisti meidät kuitenkin tulemaan heti perään kolmosesteen uudelleen, jotta Peralle ei jäisi kaunoja sitä kohtaan. Nyt yksittäisenä esteenä ratsastettuna ja aiemman kokemuksen herättämänä sain ratsastettua Peran laukan paremmin haltuun, jolloin ponnistuspaikka osui nätisti kolmoselle, ja este ylittyi vaivatta.

Lopuksi saimme uusi vielä jonkin linjan tehtävästä. Kysyin opettajalta mielipidettä asiaan, ja päädyimme siihen, että uusisin kaarevan linjan kolmoselta neloselle. Kolmoseste ylittyi jälleen helposti. Huomasin Peran olevan hieman liian pitkässä laukassa ja toppuuttelin menoa vähän äänellä. Olisi pitänyt ottaa selvempi pidäte pelkän äänen sijaan, sillä tulimme nelosokserille hieman liian lähelle. Pera kuitenkin hyppäsi esteen, ja pääsin itsekin mukautumaan siihen, joten sinällään mitään suurta virhettä ei tullut. Olisi kuitenkin ollut kivempi saada reagoitua ajoissa oikein, jolloin hyppy olisi ollut paljon sujuvampi. Pera joka tapauksessa tiesi nelosesteelläkin, missä mennään ja laskeutui hyvin myötä- eli oikeassa laukassa. Emmekä taaskaan kurvanneet liian tiukasti oikealle, vaan pääsimme jatkamaan riittävästi suoraan ennen kaarretta. Tästä olin aiheesta tyytyväinen, sillä yleensä kurvailen laukanvaihtoesteiden jälkeen vähän miten sattuu.

Siitä huolimatta, että tänään menossa oli enemmän petrattavaa kuin keskiviikkona, olin silti tuntiin hyvin tyytyväinen. Vaikka tulimme muutaman kerran niin huonoon ponnistuspaikkaan, että Pera olisi voinut hyvin kieltää, se ei tehnyt sitä. Haluan kovasti uskoa siihen, että olin itse sen verran hereillä, että kerroin hevoselle, että nyt muuten mennään yli, vaikka sattuikin kehnompi paikka. Voisin kuvitella tuon tapahtuneenkin, sillä niinhän Pera niistä yli meni. Nämä kerrat lisäsivät luottamustani tähän ratsuun siksi, että se kyllä uhrautuu ratsastajansa vuoksi ainakin hieman, mikäli se uskoo ratsastajankin olevan menossa eikä nakkaavan hanskoja saman tien tiskiin kinkkisen paikan tullen. Ehkä Perakin saattoi ainakin hieman luottaa minuun tänään. Jos se niin teki, olen enemmän kuin tyytyväinen. Siinä tapauksessa olen saanut petrattua hieman siinä, etten heittäydy matkustajaksi pahimpaan aikaan, vaan pysyn edelleen mukana hommassa, vaikka annan hevoselle työrauhan. Se on aika iso oppi kaltaiselleni, joka on tykännyt jäädä ihastelemaan maisemia ratsastamisen sijaan.

Lörpöttelylenkki

Pitkäperjantai oli siinä mielessä mukavan pitkä, että ehdin viettää talliluutana sellaiset kahdeksan tuntia. Eikä mitään hups-kommentteja tuohon, vaan pikemminkin, että i-ha-ha-naa! Kaikista parasta oli se, että sekä minulla että Noralla oli jälleen yhtä aikaa ratsut käytössä, jolloin pääsimme toista kertaa kahdestaan maastoon. Minulla oli ratsuna Easy, jolle oli ohjeena käydä rento käyntimaasto.

Alkutaipaleella sattunutta Easyn pyörähdystä ja kotiinpäin kipittämistä huomioimatta lenkki meni mukavasti ja ennen kaikkea nopeasti. Köpöttelimme Easyn kanssa tunteroisen. Siitä ajasta ehdimme lörpötellä Noran kanssa kuulumisia noin 40 minuuttia, ja aika menikin kuin siivillä. Kummasti käyntimaastotkin ovat hauskoja, kun keli ja seura ovat parhaat mahdolliset.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Istuntaharjoittelua puomeilla

Keskiviikkona olin vielä sitä mieltä, että testaan Manunkin tulevien estekisojen varalta. Niinpä lyöttäydyin torstaina B-ryhmän puomitunnille mukaan. Pääsiäisen läheisyys oli verottanut ihanasti ratsastajia, sillä tunnilla oli vain viisi ratsukkoa. Olin tosiaan ennakkoon toivonut Manua, ja opettaja jakoikin sen minulle. Aikeenani oli hypätä vielä perjantain tunnilla Manulla, mutta ehdinkin muuttaa mielipidettäni ja vaihtaa perjantain estetunnin toiveeksi Peran. Olin kuitenkin muutoin hyvillä mielin testaamassa Manua, sillä eihän mikään estä, etten sillä vielä joskus joitain estekisoja menisi. Tunnin treeniaiheena oli mukavasti perus-, este- ja kevyen istunnan harjoittelua puomien avulla.

Alkuverryttelyssä saimme mennä aika itsenäisesti. Manulle tunti oli päivän ensimmäinen ja samalla viimeinen. Tällä kertaa se liikkui alusta alkaen ihan kivasti käynnissäkin eikä tahmaillut. Huomasin samalla, että pidätteet tahtoivat hieman vilahtaa Manun korvien ohi, joten yritin keskittyä siihen jo ennen kuin se aiheuttaisi suurempia pulmia. Oikeassa kierroksessa asetuksen läpimenosta ei juuri tullut mitään eikä meno parantunut vasemmassa kierroksessa. Oikeassa kierroksessa Manu myös kulki vähän oikea lapa sisempänä ja turpa puolestaan vasemmalle kenottaen. Oikea puoli on kuulemma Manulle se jäykempi puoli, joten sinällään vinkkara meno ei yllättänyt. Verryttelyssä tulimme peilipäädyssä ollutta keskihalkaisijalle laitettua yksittäistä puomia ratsastaen lyhyt sivu puolikkaan ympyrän kaarella. Manu ylitti puomin alussa hieman siinä hidastaen, mutta sentään reitti sille pysyi hyvänä. Sen jälkeen tulimme myös samassa päädyssä olleita kahta puomia pääty-ympyrällä. Oikeassa kierroksessa Manu pääsi vähän valumaan ulos, mutta kohtuullisen usein sain korjattua reitin kuntoon. Manu pääsi edelleen vähän hidastamaan puomeille syystä, joka jäi minulle sillä hetkellä mysteeriksi.

Laukkaa verryttelimme tulemalla ympyrän kaarella olleet kaksi puomia vasemmasta kierroksesta siten, että ravissa ylitettyjen puomien jälkeen nostettiin laukka ja jatkettiin heti uraa myöten. Puomit alkoivat ylittyä nyt paremmin, kun maltoin olla hereillä. Manu tosin hetkittäin lähti kipittämään ravissa, mutta kaarteen avulla sen sai kohtuullisesti kiinni. Sen sijaan laukat nousivat pääosin mainiosti, mitä nyt innostuin hyvästä nostosta ja unohdin jatkaa ratsastusta, jolloin Manu pudottikin yhtäkkiä raville. Opettajakin kehui, kuinka Manu oli nostanut laukan hyvin takaosasta alkaen. Laukassa Manu kulki mukavan rauhallisesti eikä laukka ollut niin pahasti nelitahtista kuin joskus. Sen sijaan laukasta raviin siirtymisessä Manu otti samantien kipitysvaihteen päälle, jolloin sain ahkerasti pyöritellä ympyröitä vauhdin hidastamiseksi. Pidätteet alkoivat taas olla yhtä tyhjän kanssa Manulle enkä osannut antaa niitä näemmä riittävän selkeästi.

Seuraavaksi harjoittelimme esteistuntaa tulemalla päädyn yksittäisen puomin laukaten yli sitä istuntaa hyödyntäen. Istunta löytyi itselle hyvin, ja pääsimmekin tulemaan puomin muutamia kertoja hyvin. Sitten tehtävä tultiinkin kokonaan kevyessä istunnassa, jolloin pohkeeni eivät pysyneet tuntumalla, ja Manu pääsi pudottamaan useamman kerran raville ennen puomia. Opettaja neuvoi ajattelemaan takareisiä paremmin satulaan kiinni, jotta istunta pysyisi vakaampana ja pohkeet tuntumalla. Manu tuntui hetkittäin myös löysältä, mikä varmasti johtui siitä, etten ollut sen mielestä menossa mukana. Sitten päädyin pyytämään Manua äänellä eteen, jolloin puomi viimein ylittyi järkevästi laukassa. Opettaja tosin tuumasi, että oli hieman liian reipas eteenpyyntö, mutta tulipahan tehtyä korjaus eikä toistettua samaa virhettä.

Tämän jälkeen tulimme oikeassa laukassa ympyrällä olleita kahta puomia, joiden väliin piti mennä yksi askel. Istunnan sai päättää itse, ja päädyin este- ja perusistunnan välimuotoon. Pääosin saimme ympyrän mentyä ihan kivasti, mitä nyt muutamia kertoja ohjausvirheeni takia askel ei passannutkaan hyvin, ja Manu joutui rämpimään puomit yli. Suunnan vaihtamisen jälkeen tulimme neljä innarivälein ollutta puomia suoralla linjalla ja jatkoimme siitä vielä pääty-ympyrän kahden puomin yli. Aluksi rämmimme suoralla linjalla, kun unohdin pyytää Manua liikkumaan ja silti olemaan itse rento. Ympyrälläkin kehtasi olla vielä ongelmia, kun laukka ei vain joko säilynyt tai eteni sangen rämpien. Opettaja hoksautti käyttämään kevyttä istuntaa suoralla linjalla, ja se toimi kuin taikatemppu. Manu pysyi hyvässä laukassa enkä itse pingottanut, jolloin linja meni ihanan helposti ja rennosti. Ympyrälle päästessä meno kuitenkin tökkäsi taas hieman. Jostain syystä kääntäminen ja laukan säilyttäminen ovat sangen hankalia. Onneksi opettaja pisti meidät tulemaan ympyrän heti epäonnistuneen yrityksen jälkeen uudelleen, jolloin lopulta saimme siedettävämmän ympyrän tehtyä.

Loppuraveissa Manu leikki taas tovin pikakiituria. Toimimattomat pidätteet olivat johtaneet tähän, ja sain vain syyttää itseäni. Miten ihmeessä kehtaan olla ratsastamatta perusapua läpi heti tunnin alussa? Jotenkin näemmä kuvittelen, että kyllä asia korjaantuu siinä tunnin aikana ja ehkä ihan itsestäänkin. Hohhoh, mikä ajatus! Manu kuitenkin rauhoittui, kun sinnikkäästi pyörittelin ympyröitä ja toppuuttelin sen menoa. Opettaja tuumasi kuitenkin tunnin lopuksi, että Manukin voisi hyvin olla estekisaratsuni. Myönsin ajatelleeni asiaa, mutta tämän tunnin perusteella on selvää, että kaipaamme lisää harjoituksia ennen kuin on mitään järkeä mennä kisaradalle höyryämään. Manu on kuitenkin kaikeksi onneksi näppärä hyppääjä eikä mikään kilahtava kaahari, joten enköhän vielä joskus opi senkin kanssa menemään niin puomeja kuin esteitä.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Näinhän sen kuuluu mennä

Menen tallille aina astetta hilpeämmin mielin, kun tiedän tunnin aiheena olevan puomeja, kavaletteja tai esteitä. Tänä keskiviikkona piti olla kavaletteja, mutta nöyrien pyyntöjen seurauksena opettaja suostui hyppyyttämään meillä esteitä. Ratsukseni sain Peran, mikä osaltaan ilahdutti, osaltaan arvelutti. Satuin vielä menemään maneesiin niin sopivasti, että näin, kuinka edellistunnin kuski putosi Peran kyydistä. Onneksi ratsastajlle ei käynyt mitenkään eikä Perakaan ollut villiintymisen takia temppuillut, vaan askel ei vain sopinut hyvin esteelle. Pera on toisinaan hyvin tarkka tuosta eikä hevillä lähde kovin huonoista paikoista hyppyyn, vaikka muutoin se onkin sangen näpsäkkä esteillä.

Alkuverryttelyssä saimme mennä aika itsenäisesti. Käynnissä Pera oli vähän levoton päänsä kanssa käyden joko rennosti pyöreänä ja sieltä taas toistuvasti nousten. Ravissa Pera tasoittui, mutta tykkäsi vähän yrittää puskea sisälle molemmissa kierroksissa, vasemmassa ehkä piirun verran enemmän. Vasta-asetusten avulla hain sisälapaa kontrolliin hetkittäin onnistuen, välillä taas vain hevosta mutkalle vääntäen. Opettajan vinkistä teimme myös pieniä väistöjä varmistuaksemme pohkeiden menevän läpi. Pera väisti ihan kivasti, vaikka en jaksanut hyppyjä jo kovasti odottaen jäädä juuri väistöjä säätämään kouluratsastajan tarkkuudella.

Ensimmäisenä tulimme oikeasta kierroksesta kahden ristikon 21 metrin suoraa linjaa (esteet 3 ja 2) ravilähestymisillä. Pari ensimmäistä kertaa Pera oli hitusen laiska ravissa, jolloin ensimmäinen hyppy oli ponneton lässähdys. Sen jälkeen Pera kuitenkin laukkasi asiallisesti, joskin pistimme väliin näinä kertoina silti seitsemän askelta. Sain kuitenkin nohitettua Peraa pari kertaa paremmin niinpäin, että se nosti laukan jo ennen ensimmäistä ristikkoa. Se ei kuitenkaan haitannut, löytyipähän se toivottu eteenpäinpyrkimys. Suora linja tultiin myös muutaman kerran suoraan laukassa, jolloin kuusi askelta tuli väliin helposti. Sain myös laskettua kolme viimeistä askelta hyvin, jolloin sain lähdettyä hyppyyn Peran kanssa yhtä aikaa.

Seuraavaksi tulimme yksittäistä pystyä (este 1) vasemmassa kierroksessa. Ensin tulimme vähän rauhallisemmin ja lyhyemmällä tiellä, sitten taas enemmän ratatempossa pidemmällä tiellä. Pera alkoi syttyä hommaan, jolloin jätin raipan suosiolla matkasta, sillä käteeni jäänyt kouluraippa tuntui olevan lähinnä vain tiellä. Pera alkoi imeä aika hyvin esteelle, jolloin jäin itse nauttimaan menosta. Opettaja sanoi Peran eteenpäinpyrkimyksen ja pienen syttymisen olevan hyvä asia, mutta että sitä saisi nyt alkaa ratsastaa esteelle. Näin vältyttiin siltä, ettei se ajautunut liian pitkässä laukassa liian pohjaan esteelle. Sain edelleen laskettua kolme viimeistä askelta esteelle ja hetkittäin hallittuakin Peraa, mutta sekoitin taas rentoutumisen ja passiivisuuden keskenään. Niinpä taisin veltostua kyydissä juuri hetkeä ennen hyppyä, mutta onneksi Pera ei sakottanut minua tästä, vaan ylitti esteen joka tapauksessa. Opettaja neuvoi myös ottamaan Peran takaisin esteen jälkeen vähän nopeammin, niin tulevissa ratatehtävissä ei tulisi ongelmia sen kanssa.

Näiden tehtävien jälkeen siirryimme ratsastamaan neljää estettä kaarevia linjoja treenaten. Matkaan lähdettiin oikeasta kierroksesta ylittäen pysty ja portilla varustettu toinen pysty (esteet 3 ja 6). Askeleita linjan väliin meni kuusi. Siitä jatkettiin toiselle kaarevalle linjalle, jonka pystyjen (esteet 2 ja 4) väliin piti mennä myös kuusi askelta. Ensimmäisellä yrittämällä jatkoin molemmilla linjoilla liikaa suoraan, jolloin toiselle esteelle tuli aina vähän yllättävä käännös. Opettaja muistutti korjaamaan reittiä enemmän kaarevaksi, jolloin tältä vältyttiin. Tässä kohtaa huomasin myös, että oikea pohkeeni ei mennyt kovin hyvin läpi. Sain tien valinnalla korjattua kaarteen oikealle paremmaksi, mutta kaarteessa vasemmalle Pera pääsi vähän lipumaan oikeasta pohkeestani läpi. Tai ehkä en tiedottanut sille reittiä tarpeeksi selvästi, sillä tämän kaarevan linjan ensimmäinen pysty oli sama kuin aikaisemmin hypätyllä suoralla linjalla, jolloin Pera saattoi luulla minun haluavan jatkaa suoran linjan toiseelle esteelle. Laukat saimme aina välillä vaihdettua esteellä, mutta taisin kertaalleen tai kahdesti vaihtaa vasta hypyn jälkeen. Perahan vaihtaa etupään lennosta, mutta takapään vaihtoon tarvitaan yleensä jonkinlaiset raviaskeleet. Tahti ei kuitenkaan näistä kotikutoisista vaihdoista huolimatta onneksi kärsinyt.

Lopuksi tulimme vielä kokonaisen radan kahdesti: ensin noin 50-60 senttisenä, sitten pari estettä 70 senttiin eli tulevaan kisakorkeuteen nostettuna. Matkaan lähdettiin vasemmassa laukassa ylittäen yksittäinen pysty. 50-60 sentin jälkeen 70 sentin koossa se tuntui muka isolta (hah!), mutta Pera pomppasi siitä hyvillä mielin yli. Muistin ottaa sen jälkeen vähän kiinni, jolloin pääsimme jatkamaan kakkos- ja kolmosesteen suoralle linjalle. Väliin meni kuusi askelta ilman ongelmia. Neloselle maltoin ratsastaa järkevän tien enkä kurvannut liian vikkelästi. Pera lähti imemään esteelle hyvin ja vaihtoi siinä samalla vasemman laukan oikeaksi. Kaareva linja viitoselle sujui hyvin, ja siitäkin hujahdimme helposti yli. Reitti kuutosesteelle ei ollut hullumpi, vaikka tietenkin tilaa olisi voinut käyttää hieman paremmin hyödyksi. Laukka saatiin vaihdettua jo siinä, jolloin matka seiskaesteelle meni sutjakasti kuudella askeleella. Hieman korotetulla radalla ei tapahtunut muuta muutosta kuin se, että kuutosen ja seiskan kaarevan linjan tulimmekin reippaammin viidellä askeleella. Se ei kuitenkaan tuottanut ongelmia. Kummassakaan radassa ei oikeastaan ollut sen kummempaa sanomista, vaan Pera liikkui, vaihtoi laukat ja tuli hyviin hyppypaikkoihin. En häirinnyt sitä, pysyin hypyissä hyvin mukana ja olin heittäytymättä matkustajaksi, vaikka annoin hevoselle työrauhan.

Olinkin hyvin, hyvin tyytyväinen tuntiin ja siihen, etten keksinyt alkaa jännittää toden teolla, vaan saatoin hieman paremmin luottaa Peraan. Alkutunnista tosin epäröin hieman, mikä varmasti pisti minut jarruttamaan Peran etenemistä. Useampien toistojen jälkeen aloin huomata, että kunhan vain olen Peran kanssa menossa mukana, ei ongelmia pitäisi tulla. Eikä tullutkaan. Opettaja tuumasi lopuksi menomme olleen hyvin siistiä, ponnistuspaikkojen osuneen liki joka kerta kohdilleen ja laukkojenkin pääosin vaihtuneen. Kun opettaja kuuli minun olevan menossa kisoihin ja että arvoin vielä ratsua, kannusti hän ehdottomasti ottamaan Peran. Niinpä sitten hyppyhumaluuksissani kirjoitin kisalistaan ratsutoiveekseni Peran. Saa nähdä, ehdinkö muuttaa vielä monesti mieltä. Jos kisat menisivät yhtä sujuvasti kuin nyt, ei olisi mitään miettimistä. Harmikseni vain jännitän estekisojakin sen verran, että saan tartutettua saman täpinän ratsuuni eikä se yhdistelmä ole kauhean hyvä Peran kanssa. Se reppana kun joskus tuntuu jännittävän kuskiakin enemmän, jolloin molemmilta puuttuu hieman luotto toiseen. Mutta katsotaan, onhan tässä vielä onneksi aikaa tehdä ratkaisuja.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Aikaa ajatella

Ihmeiden aika ei ole ohi! Viime viikon ratsastuskerrat pitäytyivät vakiomäärässä eli neljässä tunnissa. Hyvä minä, kyllä minusta vielä jonkinlainen kohtuuratsastaja saadaan. Tämän "järkevöitymisen" takia maanantaina olikin jo normaalia kovempi hinku satulaan, ja onneksi Tallinmäen tunti tarjosi sen mahdollisuuden. Ratsuksi sain Uunon, johon oli hurjan tyytyväinen, kun kuulin vuorossa olevan hyppelemistä. Ratsukoita oli kolme, kuten yleensä aina, ja kelinä selkeä, noin -4 astetta.

Alkuverryttelyn ohessa tulimme pari kertaa ravissa maapuomit (ratapiirroksen numerot 5a ja 5b) vasemmasta kierroksesta. Uuno ravasi tasaisesta muutoin, mutta pääsi aavistuksen verran hidastamaan askelta molemmille puomeille. Arvelen heittäytyneeni niiden kohdalla passiiviseksi luullen muka antavani hevoselle työrauhan. Noilla kahdella on kuitenkin melkoinen ero. Muutoin verryttelimme itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Uunolla on taipumuksena pyrkiä painamaan oikealle, mihin aloin kiinnittää heti tunnin alusta huomiota. Tällä kertaa painaminen tuntui aavistuksen aiempia kertoja maltillisemmalta, joten suhtauduin tuleviin oikealle tehtäviin kaarteisiin hitusen luottavaisemmin mielin. Laukassa tulimme myös pari verryttelyhyppyä ponnistuspuomilla varustetulle ristikolle (numero 1) molemmista suunnista. Vasemmasta kierroksesta Uuno hyppäsi ristikon muitta mutkitta. Oikeassa kierroksessa esitimmekin sitten kaksi ravinsekaista ylitystä, kunnes opettajan neuvot menivät kallooni, ja ymmärsin tukea Uunoa kunnolla hyppyyn asti. Opettaja kertoi Uunon oikean laukan olevan hieman huonompi, jolloin siihen saattaa iskeä pieni epävarmuus. Mutta kun kuski kertoo Uunolle, että kyllä tehtävästä laukassa selvitään, ei meno ole vaikeaa.

Seuraavaksi hyppäsimme esteet 1 ja 2 vasemmasta laukasta aloittaen pari kertaa. Ykkönen ylittyi molemmilla kerroilla hyvin, mutta toisena ollut ruotsalainen okseri ylittyi ensimmäisellä kerralla vähän turhan rykäisten. Aloin laskea laukkoja muka oikeasta kohdasta, mutta sitten huomasinkin, ettei askel ihan sovi. Sitten jäin arpomaan ratkaisua liian pitkäksi aikaa, jolloin Uuno tempaisi itsensä vähän kauempaa hyppyyn. Yli pääsimme siis, ja vasen laukka vaihtui toivotusti oikeaksi, mutta ylitys ei ollut kauhean nätti. Onneksi toisella yrittämällä pääsimme kakkosesteenkin yli ihan asiallisesti. Tämän jälkeen edelliseen tehtävään lisättiin vielä kaksi estettä eli seuraavaksi ratsastettiin neljän esteen minirata esteillä 1-4. Nyt ykkös- ja kakkoseste ylittyivät ihan hyvin, joskin kakkosen jälkeen sain vaihtaa laukan ravin kautta. Uuno oli kuitenkin hyvin kuulolla, jolloin vaihto näin ei ollut ongelma. Kolmosokserille tuli kuitenkin taas pieni epävarmuuden hetki, jolloin annoin Uunon valua lähestymisessä vasempaan reunaan. Niinpä keilasin esteen hienosti kumoon omalla jalallani. Uuno ei onneksi metakkaa säikähtänyt, vaan pääsimme jatkamaan vielä nelosesteen. Senkin tosin vasenta reunaa hipoen. Opettaja pistikin meidät hyppäämään kaarevan linjan esteet 3 ja 4 heti uudelleen. Toisella yrittämällä reitti parani hieman, mutta vietti edelleen vähän vasemmalle. Emme kuitenkaan keilanneet mitään, joten olihan sekin edistystä.

Ennen toista rataa tulimme vielä yhden laukka-askeleen kavalettisarjan (5 a ja 5b) kertaalleen vasemmassa laukassa. Uuno eteni hyvin, ja pääsin laskemaan kolme viimeistä askelta ennen hyppyä, jolloin sarja meni vaivatta yhdellä laukalla, ja Uuno vielä vaihtoi vasemman laukan toisella kavaletilla oikeaksi. Tämän jälkeen sarja lisättiin aiemmin hypättyyn rataan eli nyt tultiin kokonaisuudessaan koko rata kertaalleen esteillä 1-5. Ykkösen ja kakkosen kanssa ei ollut ongelmaa, vaikka kakkosen jälkeen laukka piti vaihtaa ravin kautta vasemmasta oikeaan. Olimme Uunon kanssa molemmat viimein heränneet, jolloin kolmosen ja nelosen kaarre meni viimein järkevästi. Uuno alkoi jopa sopivasti innostua hommasta unohtamatta silti kuunnella minua. Niinpä viitossarjalle pääsimme hyvällä tiellä. Huomasin ajoissa askeleen epäsopivuuden, jolloin rohkenin pyytää Uunoa lähtemään hieman kaeumpaa, jotta töksähtävältä hypyltä vältyttäisiin. Uuno uskoi ratkaisuani ja ponnisti matkaan aavistuksen kauempaa. Sarjan väliin meni silti helposti vain se yksi askel, jolloin pääsimme b-osan sujuvasti, ja laukkakin vaihtui siinä vasemmasta oikeaksi. Kuten opettajakin tuumasi, oli rata mukavan hallittu. Tokihan siinä olisi ollut viilattavaa, mutta koska mukaan ei mahtunut suuria pulmia, olin itsekin sangen tyytyväinen.

Uunon kanssa on kyllä näemmä lähes aina ilo hypätä. Jostain syystä sen kanssa ehdin ajatella radankin aikana enkä vain kohella sitä läpi. Uuno ilmeisesti etenee sen verran tasaisesti, että pystyn keskittymään muuhunkin samalla. En oikein tiedä, mikä on se lopullinen syy, miksi Uunon kanssa hyppäämisessä on sitä jotain rauhallisuutta, mutta onneksi on. Tällä kertaa oikealle puskemista ei esiintynyt kovinkaan, sillä ei onneksi edes ollut kummempia kaarteita siihen suuntaan. Se varmasti auttoi pitämään homman osaltaan kohtuullisesti hanskassa. Loppuravit ja -käynnit kävimme peltolenkin kautta, jolloin loppuun pääsi ratsutkin rentoutumaan kunnolla. Olipa tosiaan todella mukava kerta, lisää tällaista!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kun vähiten odottaa

Perjantain pienryhmätunnille opettaja oli pistänyt minulle Manun. En osannut olla kovin iloinen siitä, sillä tähän mennessä en juuri ole osannut koulutunnilla sitä hevosta ratsastaa. Lähinnä olen saanut sen kipittämään ja olemaan hyvin raskas edestä. Niinpä nousin satulaan valmiiksi maani myyneenä ja valmistauduin ottamaan tulevan vastaan. Koulutunnin aiheena olivat takaosan väistättämiset sisemmäs sekä lisäykset. Ratsukoita oli neljä.

Ensin teimme takaosan väistätyksiä sisemmäs pääty-ympyröillä käynnissä. Manu oli ollut edellistunnilla, joten sen olisi luullut olevan virittynyt hommaan, mutta ei. Käynnissä Manu mateli melkoisesti enkä saanut sitä reipastumaan. Lopulta takaosan väistätystä yrittäessäni Manu yksinkertaisesti alkoi pysähdellä. Hellitin ohjista ja pyysin pohkeella eteenpäin, mutta kummempaa reaktiota ei tullut. Niinpä opettaja toi lyhyen raipan, jonka näkeminen riitti muistuttamaan Manua liikkumisesta. Sen jälkeen opettaja neuvoi pidättämään ulko-ohjalla etuosaa, jotta takajalat ehtivät astua ristiin. Nyt takaosan väistättäminen alkoikin onnistua, kun sain etuosaa pidätettyä hieman ja pohkeeni läpi. Onnistuneissa väistöissä Manu antoi hyvin edestä periksi, jolloin se keveni ja oli helpompi ratsastaa. Tärkeintä oli tosiaan muistaa ottaa etuosa kunnolla haltuun ennen kuin edes kuvitteli takaosan väistätystä.

Seuraava tehtävä oli pyöräyttää ravissa pääty-ympyrä tai pari, jatkaa siitä pitkää sivua myöten suoraan, kunnes käännyttiin keskihalkaisijalle etuosakäännösmäisesti takaosaa väistättäen. Tämän jälkeen jatkettiin kentän poikki ja vaihdettiin suuntaa jälleen etuosakäännösmäisesti. Sen jälkeen hevonen suoristettiin pitkälle sivulle ja tehtiin ravilisäys, kunnes oli taas pääty-ympyrän vuoro ja sitä myöten koko tehtävän. Manua sai aluksi jarrutella etuosakäännösmäisiin kulmiin, jotta se alkoi malttaa odottaa. Takaosan väistättäminen vasemmalle tuntui helpommalta, kun silloin sain Manun ulkopuolen pidettyä paremmin hallinnassa. Oikealle väistättämisessä en taas saanut ulkopuolta kontrolliin, jolloin Manu pääsi vähän valumaan sieltä karkuun. Alkuun en tohtinut pyytää ravilisäystä kovin suuresti, sillä pelkäsin Manulla naksahtavan kipitysvaihde jumiin. Olin kuitenkin ihanasti väärässä, sillä kun annoin Manun toisen etuosakäännösmäisen kulman jälkeen venyttää ravia, se eteni sangen rennosti ja maltillisesti. Sen seurauksena uskalsin myös vaikuttaa, jolloin saimme aika kivojakin ravilisäyksiä. Manu myös pysyi kuulolla, ja sain sen aina hallintaan ilman merkkiäkään kaahausvimmasta.

Laukkatehtävänä oli puolestaan aloittaa pääty-ympyrällä hakien ensin hyvä rytmi laukkaan. Sen jälkeen sai jatkaa pitkälle sivulle, jonka alusta hevosia väistätettiin muutama metri sisemmäs, jonka jälkeen sai vähän lisätä laukkaa. Sitten lyhyen sivun tullessa vastaan palattiin takaisin normaaliin laukkaan ja valmisteltiin sama kuvio toiselle pitkälle sivulle pääty-ympyröiden avulla. Muistin tällä kertaa valmistella laukannostot huolella, sillä monina muina kertoina Manu ei ole ensin ymmärtänyt pyyntöäni ja on sitten tarjonnut kiitoravia. Nyt sain oltua itse rauhallinen, jolloin laukkakin nousi hyvin. Aluksi oikea laukka oli sangen kolmitahtista, mutta toistojen kertyessä se alkoi muuttua kolmitahtiseksi. Väistöt vasemmalle sujuivat todella kivasti, ja niiden aikana jopa tunsin väistöaskeleet. Manu lähti ihan ihmeen helposti niihin, ja opettajaltakin tuli kehuja menosta. Oikealle Manu ei väistänyt niin selvästi, mutta aina pääsimme kuitenkin irti urasta. Laukan lisäämisessä tarvitsi oikeastaan ajatella vain rentoa istuntaa sekä antaa Manulle lupa lähteä pidentämään askelta. Hetkittäin sitä sai tosin vielä pohkeella pyytää eteen, mutta muutoin pidempi laukka-askel lähti muitta mutkitta. Olin aika fiiliksissäni, ja sitä kohotti entisestään se, että Manu palasi hieman reippaamman laukan jälkeen vaivatta normaaliin laukkaan. Kivaa oli myös se, kuinka rauhassa maltoin istua enkä alkanut ennakoida mahdollista jarruttamista, vaan annoin Manun tehdä osuutensa. Ihanan helppoa kerrankin!

Loppuraveissa opettaja pisti kaikki ratsukot tulemaan vielä parit lisäykset lävistäjille. Nyt ravilisäykset eivät lähteneet enää niin hyvin kuin aiemman tehtävän parissa, mutta sentään kolmas yritys oli kahta aiempaa parempi. Vaikka viimeinen tehtävä ei mennytkään ihan nappiin, ei se enää onneksi pystynyt pilaamaan hyvää mieltäni, joka tunnin aikana oli kivunnut korkealle. Odotukseni tunnin suhteen olivat hyvin matalalla eli kerrankin sain yllättyä iloisesti, kun osasin sitä vähiten odottaa. Opettajakin tuumasi, että meno oli ollut paikoin aika hyvää enkä voinut väittää vastaan. Tällä kertaa en tainnut jäädä nypläämään niin paljon ohjilla, jolloin Manu ei alkanut painaa vastaan. Sitten jostain ihmeestä menoomme löytyi aikamoinen rauhallisuus, jolloin jarrutkaan eivät juuri hävinneet. Tämä taisi olla paras tai ainakin helpoin kerta Manulla kouluväännön parissa ja jos jatkossakin olisi vähintään tällaista, voisin kuvitella meneväni Manulla useamminkin.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Selän ja takajalkojen aktivoimista

Keskiviikon vakiotunnillani oli vuorossa koulua. Ratsukseni sain Hilanterin, jonka kanssa tunti voi todistetusti mennä sekä hyvin että huonosti. Päätin yrittää keskittyä siihen, että nollaan tilanteen heti, jos alkaa näyttää siltä, että joko minä tai Hilanteri alamme jännittyä liiaksi. Hilanteri reagoi kaikkeen ylimääräiseen jumittamalla enkä halunnut sitä tällä kertaa kokea. Ratsukoita oli kahdeksan, ja tunnin tavoitteena oli saada hevosten takajalat ja selät käyttöön vasta-asetusten ja takaosan sisälle väistättämisen avulla.

Aluksi teimme käynnissä ja ravissa vasta-asetuksia niin pitkien sivujen aikana kuin kuin pääty-ympyröillä houkutellen hevosia suoristumaan. Aluksi väänsin Hilanteria liikaa kaulasta mutkalle, jolloin opettaja huomauttikin asettamaan vähän pienemmin ja huolehtimaan siitä, että Hilanterin lavat siirtyvät hieman sisemmäs. Asetuksen ja lapojen hallinta yhtä aikaa tuntui hieman vaikealta, ja Hilanteri pääsikin aina jotenkin väärin mutkalle, kun en saanut sitä kokonaisuudessa haltuun. Myötäasetusta sai myös käyttää apuna, mikäli siihen oli tarvetta. Oikeassa kierroksessa myötäasetuksen saaminen oli tuskaisaa. Sisälavan hallinnasta puhumattakaan. Hilanteri ei antanut periksi oikein millään sieltä ja keskittyi valumaan sisälle. Sisäpohkeeni ei saanut lapaa kiinni eivätkä ohjasotteet auttaneet, vaikka kokeilin mitä. Kun jollain ihmeellä sain hetkeksikin lapoja hallintaan, Hilanteri suoristui ja oli mutkattomampi ratsastaa.

Vasta-asetusten jälkeen siirryimme väistättämään hevosen takaosaa sisemmäs niin pääty-ympyröillä kuin pitkillä sivuilla. Opettaja muistutti aloittamaan ensin pienemmillä vaatimuksilla ja kehotti ajattelemaan, että olisimme tanssitunnilla hevosten kanssa: ratsastajat kertoisivat askel kerrallaan, mitä piti tehdä, ja kun hevonen sen tajusi, saattoi alkaa vaikuttaa esimerkiksi vauhtiin. Takaosan väistättäminen paljastuikin hyvin hankalaksi hommaksi, etenkin vasemmassa kierroksessa. Vaikka yritin korjata vasemmalle valuvaa istuntaani, en saanut sitä kunnolla hallintaan. Niinpä takaosan sijasta Hilanteri valui kokonaan sisemmäs, kun painoapuni sille moista kertoi. Eipä siinä auttanut ohjilla nyplätä mitään, kun istunta ei ottanut toimiakseen. Niinpä käytin vähemmän takaosan siirtoa ja keskityin enemmän vasta-asetuksiin ja lapojen hallintaan. Oikeassa kierroksessa takaosaan sai paremman otteen, mutta Hilanteri ei oikein halunnut rentoutua asentoon. Vauhti tahtoi hiipua niin käynnissä kuin ravissa, mikä ei ollut kiellettyä alussa, mutta samalla aktiivisuus meni menojaan. Niinpä Hilanteri kyllä periaatteessa oli vaaditusti, mutta koska aktiivisuutta ei ollut mukana, ei se ottanut selkäänsä saati takajalkojaan kunnolla käyttöön. Tällä erää en keksinyt, millä olisin voinut saada homman tehtyä paremmin, joten käytin välillä takaosan siirtämisen sijasta taas vasta-asetuksia apuna.

Lopuksi otimme vielä laukkaa tarvittaessa aiempia harjoituksia jollain tasolla hyödyntäen. Hilanteri meinasi ensimmäisessä laukannostossa vetää hernepellon jostain virheestäni nenään, mutta sain tilanteen nollattua ja Hilanterin laukkaan ilman hetkellistä stoppia kummempaa kohtausta. Henkäisin kyllä helpotuksesta, sillä juuri tällä tavalla monet muut jumituskerrat ovat alkaneet, vaan onneksi ei nyt. Vasemmassa laukassa Hilanteriin tehosi hyvin se, kun muisti ulkopohkeella pitää hevosta suorassa, jolloin Hilanteri sai hetkittäin palasensa kohdalleen ja pyöristyi hienosti tasaiseen laukkaan. Kauaa se ei jaksanut itseään siinä kantaa, mutta palasi siihen kerta toisen jälkeen, kun sain sen ensin suoristettua. Oikeassa kierroksessa Hilanteri tuppasi vajoamaan turhan alas päänsä kanssa eikä siten pyrkinytkään kantamaan itseään oikein. Opettaja neuvoi pyytämään pohkeella ja ohjalla Hilanteria kantamaan oman etuosansa eikä vain vajoamaan eteen alas. Oikea kierros vaati melkoista työskentelyä, mutta saimme mukaan myös muutamia hyviä hetkiä, vaikka taisimme molemmat alkaa olla jo vähän väsyneitä. Hilanteri kuitenkin yritti hienosti ja onnistui paikoin näyttämäänkin, kuinka hyvin se osaa laukassa mennä niin halutessaan ja jaksaessaan.

Loppuraveissa Hilanteri kulkikin jo alkutuntia aktiivisemmin ja pysyi hieman pidempiä hetkiä mukavan pyöreänä venkoilematta tai vajoamatta etupainoiseksi. Päästin sen aika nopeasti käyntiin ja hyppäsin kiitokseksi heti satulasta kävelyttämään loppukäynnit maasta käsin. Opettaja kehui Hilanterin menneen hetkittäin hienosti ja olleen silloin varsin komea ilmestys. Hilanterin kulkiessa oikeinpäin se tuntuukin saavan korkeutta ja muhkeutta itseensä, jolloin se näyttää piirun verran isommalta kuin vain 155-senttiseltä. Muutoinkin nuo hyvät hetket ovat sen verran makeita, että niiden eteen kyllä jaksaa tehdä töitä. Vielä kun oppisin itse pitämään oman pakkani kasassa, kun hevonen loksahtaa oikeinpäin, jolloin voisimme jatkaa siitä työskentelyä eikä minun lössähdykseni takia palata taas lähtöruutuun. Oman kropan hallinta onkin melkoisen haastavaa, mutta sitä sopii vaatia itseltä yhtä paljon kuin vaatii hevosta kantamaan itsensä.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Poku-papan reipastuminen kavaleteilla

Tallinmäen viikon toiselle tunnille sain hieman yllättävän ratsun, sillä opettaja oli jakanut minulle vakiotalliltani reilun seitsemän vuoden jälkeen takaisin vanhaan kotitalliinsa palanneen Pokun. Arvelin tunnin aiheeksi kouluväännön, mutta kaikeksi onneksi pienen koulumaisen alkuverryttelyn jälkeen siirryimme puomi- ja kavalettitehtäville. Ratsukoita tunnilla oli kolme.

Alkuverryttelyssä tulimme tuttuun tapaan pohkeenväistöjä uralta sisemmäs ja takaisin käynnissä ja ravissa, kun taas laukassa tehtiin vain väistö sisemmäs ja jatkettiin suoraan. Poku oli vanhaan tyyliinsä hyvin rauhallinen, jopa laiskahko, mutta teki väistöt käynnissä siedettävästi. Hieman vaikeammalta tuntui saada väistö vasemmalle aikaiseksi, mutta sinnikkäästi pyytämällä sekin löytyi. Ravissa Poku tarjosi aluksi hassua hiipimistä, mutta hiljalleen lämpenemisen ja nohituksen myötä alkoi liikkua paremmin. Väistöihin olisin toivonut selvempää ristiaskelta, mutta mitäs en osannut pyytää kunnolla. Olin vähän arka vaikuttamaan, sillä pelkäsin Pokun koko ajan sammuvan, jos tekisin mitään ylimääräistä. Niinpä taisin ratsastaa puoliteholla, mikä ei jäänyt Pokulta huomaamatta. Laukka puolestaan oli aluksi sangen nelitahtista eikä ottanut parantuakseen. Pääsimme aina uralta sisemmäs samoin kuin suoraan, mutta ura houkutteli Pokua kerta toisen jälkeen. Jämäkällä ulkopohkeella vartioimalla Poku kuitenkin malttoi jatkaa aina suoraan eikä lähtenyt valumaan suuremmin.

Teimme tunnin aikana varmasti jotain muutakin, mutta hieman jälkijunassa tätä kirjoittaessani olen ehtinyt jo turhan hyvin unohtaa. Sentään muistan tunnin hauskimman tehtävän eli kahden kavaletin avulla ratsastetun kuvion, jossa aina ensimmäisen kavaletin jälkeen pyöräytettiin saman kavaletin yli ympyrä ja toisella ylityskerralla vaihdettiin kavaletilla suuntaa ja ratsastettiin toiselle kavaletille tekemään sama kuvio. Poku innostui hommasta ja alkoi imeä kivasti kavaletille. Vähän jopa nauratti, kuinka pappa innostui niin kovasti hammastikun kokoisista "esteistä". Keksipä Poku myös velmuilla, sillä se esitti kahdesti kiellon ensimmäiselle kavaletille. Olin kaiketi tyrkkäämässä sitä turhan paljon enkä antanut sille keskittymisrauhaa. Muutoin saimme kavaleteille järkevät tiet samoin kuin laukanvaihdot näppärästi vasemmasta oikeaan. Sen sijaan oikeasta laukasta vasempaan vaihtaminen kavaletilla tökki aluksi, mutta lopulta sain reitin kavaletille järkevästi samoin kuin selvän tiedottamisen uudesta suunnasta, jolloin Poku suostui vaihtamaan laukan myös siihen suuntaan. Oli hurjan hauskaa olla Pokun kyydissä, kun se innostui. Enää ei ollut puhettakaan siitä, ettei laukka olisi kolmetahtista tai että Poku olisi laiska. Niin vain se ampaisi aina kavalettia kohti korvat tötteröllä.

Lopuksi testasin vielä idioottivarmalla kavalettitehtävällä oikean laukan vaihtumisen vasemmaksi. Tehtävällä kavaletti oli lävistäjällä hyvin lähellä pitkää sivua eli reitti suorastaan huusi sitä, että suunta muuttuu oikeasta vasemmalle. Poku kuitenkin päätti nähdä uuden kavaletin mörkönä ja stoppasi sen eteen. Kuski ei varmaan taas ollut hereillä, kun näin pääsi käymään. Toisella yrittämällä menimmekin yli, ja laukka vaihtui ongelmitta oikeasta vasempaan. Toiselle samalla tavalla laitetulle kavaletille Poku kokeili taas kieltää, mutta viimein olin herännyt ja komensin napakasti Pokun kavaletin yli. Pienestä vauhdin hiipumisesta huolimatta Poku vipsautti vasemman laukan toivotusti kavaletilla oikeaksi.

Loppuraveissa Poku oli tuttuun tapaansa innokas, joten aloin houkutella sitä vähän pyöristymään. Opettaja neuvoi pitämään ohjasotteen tasaisena ja tukevana, jolloin Poku voisi jää sen tuntumalle. Ahkerasti pohkeita käyttämällä ja ympyröitä pyöritellen Poku alkoikin antaa vähän periksi ja pyöristyi hetkittäin ilman, että ravi muuttui ihan ponnettomaksi. Jostain syystä tätä oli helpompaa työstää harjoitusravissa, jossa istuminen olikin helppoa Pokun kulkiessa paremmin oikeinpäin. Vaikka alkutunnista hetkittäin olikin olo, että mitä koko tunnista mahtaa tulla, oli tunnin jälkeen varsin hyvä mieli. Koska Poku innostui tehtävistä, oli sitä paljon helpompi ratsastaa, kun sen jokaista askelta ei tarvinnut maanitella. Poku pääsi taas näyttämään parhaan puolensa eli innokkaan esteratsun. Muistinpahan taas, miksi aikoinaan tykkäsin hypätä Pokulla.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Pahasti penkin alle

Pääsin viimein testaamaan Aaltokankaan ratsutalleilta Tallinmäelle muuttanutta ja sitä myöten lempinimensä Karista Karaan vaihtanutta ruunaa. Karalla olen mennyt Aaltokankaan aikoina kerran koulua ja kahdesti maastoesteitä. Muistelin ennakkoon, etten juuri osannut ratsastaa Karaa, mutta olen silti aina tykännyt käydä paijailemassa sitä. Niinpä nytkin varusteiden laittamisen ohjella lepertelin sille ja väkersin vielä soman letin etuharjaan (kyllä, sennuratsastaja täällä hei). Eipä ruuna näyttänyt pistävän pahakseen, mutta tunnin aikana huomasin taas, että ehkä minun on tyydyttävä sen kanssa vain siihen, ei ratsastamiseen. Kavalettitunnilla ratsukoita oli tuttuun tapaan kolme.

Alkuverryttelynä teimme taas väistöjä uralta sisemmäs ja takaisin niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä väistöt sujuivat ihan hyvin, mitä nyt Kara tuntui painavan oikealle aika paljon. Ehdin kuitenkin vielä tässä askellajissa korjata sitä, jolloin sain sen kulkemaan suoraan ja väistämään oikeissa kohdissa. Ravissa Kara lähtikin etenemään reippaasti, jolloin se vähän unohti kuunnella minua ja posotti väistöt enemmänkin vain läpi kuin oikeasti niitä tehden. Opettaja neuvoikin ottamaan paljon rauhallisemman tahdin, jolloin ehtisin tehdä väistöt kunnolla enkä vain huitaisemalla. Sain rauhoitettua tahtia jonkin verran, mutta epäilen väistöjen jääneen edelleen hieman puolitiehen. Olisin saanut tarkistaa paremmin, että pidätteet menevät varmasti läpi, ja että Kara väistää rehellisesti pohjetta eikä vain käänny sisemmäs ja palaa samalla tekniikalla takaisin uralle.

Laukassa verryttelimme vielä menemällä muutaman kierroksen ensin vasemmalle ja siitä suuntaa kavaletin avulla oikeaksi vaihtaen ja hetki taas oikeassa kierroksessa laukaten, kunnes kavaletin avulla vaihdettin vielä vasempaan. Kara laukkasi kohtuullisen tasaisesti, mutta olisin ehkä kaivannut pientä pontevuutta, en niinkään vauhtia. Kaarteissa Kara yritti hieman painaa sisälle, mutta oli kohtuullisen helposti korjattavissa. Kavaleteilla vaihdot onnistuivat molempiin suuntiin sangen helposti, ja saatoimme jatkaa matkaa kummempia säätämättä. Hyödynsin laukatessa kevyttä istuntaa, jotta Kara saisi kaikessa rauhassa lämmetä hommaan. Laukka tuntui tällä kertaa siltä askellajilta, jossa tarvitsi tehdä kaikista vähiten. Ehkä Karakin joutui jo vähän keskittymään laukkaamaan, jolloin se ei ehtinyt puuhata niin paljon ylimääräistä.

Verryttelyn jälkeen jatkoimme kavalettien avulla laukanvaihtotehtäviä. Kuviolla oli aluksi kaksi kavalettia ja lopuksi neljä, joita hyppelemällä laukkoja vaihdettiin aina vasemmasta oikeaan ja toisinpäin. Kahden kavaletin vaihtotehtävää tehtiin kaikki ratsukot yhtä aikaa liikkeessä. Kara keksi pariin otteeseen jumittua toisen hevosen taakse, josta se ei meinannut irrota helpolla. Melkoisella ponnistuksella sain sen noina hetkinä tyrkättyä omalle reitille, mistä se ei tuntunut tykkäävään. Sitten se keksi alkaa painaa ihan railakkaasti oikealle, jolloin reitit alkoivat mennä päin mäntyä. Niinpä esitimme kavaleteilla vaihdon epäonnistumista kokonaan tai laskeutumista ristilaukassa, jonka jälkeen en saanut hevosta jarruteltua raviin, vaan se sinnikkäästi vei minua laukassa menemään vaikka kuinka pienellä ympyrällä. Opettaja neuvoi jarruttamaan aitojen avulla, mutta pohkeideni ollessa irti kyljistä pääsi Kara aina katoamaan jostain raosta muualle. Kokeilimme myös neljän kavaletin tehtävää, mutta meno ei muuttunut parempaan, jolloin palasimme takaisin kahden kavaletin pariin. Saimme tehdä todella monta toistoa, mutta meno vain paheni entisestään. Kara ei enää kuunnellut minua yhtään, ja minulla sylttäsi pahemman kerran pääkopassa. Tällä kertaa toistot eivät auttaneet Karaa saati minua hahmottamaan, miten tehtävä pitäisi mennä oikein.

Toisena tehtävänä keskihalkaisijalla oli pituussuuntaan laitettuna kaksi kavalettia. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ylittäen ensimmäinen kavaletti ja tekemällä vielä ympyrä oikealle uudelleen sen yli. Sen jälkeen kavaletille tultaessa pyrittiin vaihtamaan oikea laukka vasempaan, ylittämään toinen kavaletti, pyöräyttämään ympyrä vasemmalle ensimmäinen ja toinen kavaletti ylittäen ja jatkamaan sitten siitä kavaletilta vasen laukka oikeaksi vaihtaen ja taas ympyrä oikealle pyöräyttäen ja sama tehtävä toisinpäin tullessa. Kuten arvata saattaa, jäivät laukat jälleen kerran vaihtumatta. Sentään ympyrät saimme tehtyä suunnilleen sinnepäin, vaikka muutamina kertoina Kara pääsi taas enemmän puskemaan ja viemään kuin mitä minä pystyin hallitsemaan. Tässä vaiheessa totesin jo opettajalle, että menomme on ihan kamalaa sähellystä ja häpeää lievensi vain se, että opettaja on joskus ehkä nähnyt minun melkein osaavan ratsastaakin. Eniten ärsytti se, kuinka helposti Kara sai kiskaistua minut pois tasapainosta, jolloin se ehti mennä menojaan tovin ennen kuin itseni taas kasaan. Keskivartalon lihakset, missä olette?

Ehdimme tehdä vielä ravissa puomien yli kolmikaarista kiemurauraa. Opettaja hoksautti, ettei Kara antanut periksi saati taipunut, minkä tiesin valitettavan hyvin. Se tuntui yhtä helpolta toteuttaa kuin rautakangen vääntäminen ympyräksi. Kara oli molemmilta puolin jäykähkö eivätkä pohkeeni saaneet pyyntöjä läpi. Jäin liikaa ohjiin kiinni, mikä aiheutti Karassa painamisreaktion. Opettaja laittoi minut vielä tunnin lopuksi hakemaan Karaa antamaan periksi. Tuntihevoselle tyypillisesti Kara pyöristyi aina hetkeksi, kunnes taas nakkasi päänsä ylös. Pidempi äherrys tuotti lyhyen hyvän hetken, kunnes tajusin itse lässähtäväni aina, kun hevonen antoi periksi. Opettaja muistuttikin, että pohkeilla sai tehdä töitä kunnolla ja pitää ne hyvin hevosen ympärillä. Jaloissani kyllä tuntui, kun yritin saada Karaa oikeinpäin, joten kerrankin tein niillä jotain. En vain saanut vietyä ajatusta pyöreästä hevosesta muutamaa sekuntia pidemmälle, vaan tyydyin aina siihen, että hevonen hetkeksi pyöristyi. Varmaan ajan ja taitavampien ratsastajien kanssa Kara oppii kulkemaan enemmän oikeinpäin eikä aina tyydy tarjoamaan tuntiratsumoodia eli pää ylhäällä ja selkä alhaalla menemistä.

Tunnista jäi sangen paha mieli, kun tehtävät menivät niin loistokkaasti penkin alle. Satulasta laskeutumisen jälkeen olin kuitenkin heti paremmalla mielellä ja rapsuttelin Karaa tovin ennen kuin se siirtyi seuraavan ratsastajan luo. Eihän se sen vika ole, kun en osaa ratsastaa. Opettajalle tuumasinkin, että voisin mennä Karan kanssa taas puolen vuoden päästä uudelleen, josko olisin siihen mennessä oppinut hieman enemmän ratsastamaan. Toivoa sopii.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kaviota toisen eteen maastossa

Pääsimme viimein kaverini kanssa Tallinmäelle maastoreissulle. Olin haaveillut saavani mukavalaukkaisen Uunon, mutta sainkin Jetin. Mikäpä siinä etenkin, kun opettaja sanoi, ettei Jetille todellakaan tarvitse raippaa maastoon. Tunnin maastoon lähti opettajan lisäksi viisi muuta ratsukkoa. Keli suosi jälleen kerran, sillä pilvetön taivas yhdistettynä noin -5 pakkasasteeseen oli likipitäen täydellinen. Ainoana pienenä miinuksena kylmähkö tuuli, mutta kaikeksi onneksi toppasin itseni varmuuden vuoksi kunnolla.

Alkupätkän menimme hiljaista tietä myöten. Samalla otimme sen aikana ensimmäisen laukkapätkän. En ehtinyt kissaa sanoa, kun Jetti oli jo muita hevosia seuraten ampaissut laukkaan. Suoran tiepätkän ja hyvän näkyvyyden takia saatoimme laukata hieman jonomuodostelmaa vapaammin. Niinpä Jetti ampaisi johtohevosen rinnalle ja jäi siihen laukkaamaan tyytyväisenä. Kaikki reissun hevoset käyttäytyivät laukassakin todella järkevästi eikä kilpailuvietti naksanut yhdelläkään päälle. Kehtasinpa vähän aluksi säikähtääkin vauhtia, sillä moista en ole Jetistä kentällä koskaan saanut irti. Rauhoituin kuitenkin, kun Jetti jäi tyytyväisenä ykköshevosen vauhtiin eikä enää pyrkinytkään kovempaa. Oli huippua olla kevyessä istunnassa ja antaa hevosen mennä rennon reipasta laukkaa.

Tieosuuden jälkeen pääsimme hiihtoladun viereen tehdylle ratsastuspolulle kävelemään ja ravailemaan. Jetissä oli vieläkin hyvin virtaa, joskin porukan sennu eli 1993 syntynyt Poku-ruuna oli kaikista terhakkaimpana. Se ei olisi enää millään halunnut kävellä, vaan ehdotti reipasta ravia ja kun sai luvan kanssa mennä sitä, jätti muut ratsut taakseen. Jetin kanssa tohdin mennä käynnissä ja ravissa pidemmällä ohjalla, sillä niin tasaisesti se puksutti menemään. Toisen laukkapätkän otimme pienelle metsätielle, ja Jetti ampaisi siinä liikkeelle jälleen innokkaasti. Nyt se yhdisti menoonsa vielä sen, että nyki tarmokkaasti ohjaa pidemmäksi niin, että keikahdin useampaan otteeseen etukumaraan pahemman kerran. Kertaalleen uskoin jo muksahtavani kyydistä, kun kenotin etukumarassa, ja Jetti vain kiihdytti tavoittaakseen johtohevosen. Sain kuitenkin työnnettyä itseni taas pystyyn, ja hiljalleen vetohevosen läheisyydessä Jetti rauhoittui rennompaan laukkaan. Lopulta porukan isoin eli Jetti ja pienin, joka sattui olemaan säkäkorkeudeltaan noin 120-senttinen poni, laukkasivat rinta rinnan tyytyväisenä.

Loppumatka mentiinkin rauhallisesti ravaten ja lopulta hyvissä ajoin käyntiin siirtyen. Kameraa ei valitettavasti sattunut mukaan, mutta eiköhän jokainen osaa kuvitella lumisen metsätien, hevoset ja auringonpaisteen muutenkin. Sisäinen nynnyni pääsi kyllä taas hetkittäin muka jännittämään vauhtia, mutta reippaampi ratsastajani oli vain onnessaan. Kaikista eniten mieltä lämmitti se, kuinka tyytyväiseltä hevoset vaikuttivat. Niiden kun ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin liikkua, johon ne onkin luotu. Hataran muistikuvan perusteella hahmottelin reitin karttaan, ja se väitti lenkin mitaksi noin kymmenen kilometriä. Lenkki oli kuitenkin reipas, ja oli noin kolme kertaa tavallista koulutuntia rankempi. Silti talliin palatessa ratsut näyttivät ainakin kymmenen kertaa iloisemmilta kuin kouluväännön parista palatessaan. Maastolenkit ovatkin ennen kaikkea hyvää hoitoa niin ratsastajan kuin ratsun pääkopalle.

Uudelleen peruutusten kimppuun

Sunnuntaina heräsin tekstariin, jonka seurauksena pääsin hoitamaan ja liikuttamaan Easyn vielä neljännen kerran tälle viikolle. Aurinko suosi jälleen, mutta päätin silti jäädä kentälle ja ottaa revanssin peruutuksista. Alla ei tosin ollut Jussi, mutta halusinpa silti vielä miettiä, mikä kumma niissä peruutuksissa voi olla niin hankalaa. Alkuverryttelyssä annoin Easyn ravailla rauhassa uraa myöten ilman sen kummempaa. Yritin samalla asennoitua olemaan ratsastuksen ajan rento, mutta täsmällinen pyynnöissäni.

Aloitin tekemällä peruutuksia käynnistä pysähtymällä ja palaamalla sen jälkeen käyntiin. Easy pysähtyi aina mukavasti ja jäi seisomaan paikoilleen, mutta peruutusapujeni saaminen perille kesti aina pienen hetken. Easyä kiinnosti niin tarhakaverit kuin niiden päiväheinä paljon pyyntöjäni enemmän. Istuntaa keventämällä ja pienillä, mutta sinnikkäillä ohjasotteilla Easy lopulta lähti aina peruuttamaan. Maasta oli helppo katsoa, kuinka hokkien raapimisjäljet paljastivat peruutusaskelien olleen sangen laahaavia. Peruutus kuitenkin pysyi vielä tässä vaiheessa kohtuullisen suorana, vaikka Easy ei juuri pyöristynyt sen aikana. Käyntiin pääsimme palaamaan helposti peruutuksen jälkeen.

Seuraavaksi vaihdoin tehtävästä käynnin raviin ja jatkoin peruutuksien työstämistä. Easy pysähtyi ravistakin edelleen nätisti, mutta peruutus ei lähtenyt vieläkään kovin nopeasti, joskin paljon nopeammin kuin Jussin kanssa. Uutena pulmana peruutukseen tuli se, että Easy nakkasi sinnikkäästi takaosaansa oikealle riippumatta siitä, kummassa kierroksessa teimme peruutusta. Korjasin sitten oikealla pohkeella takaosaa parhaani mukaan suoraan, mutta jostain Easy löysi aina raon, josta pukata takaosa oikealle. Ilmeisesti ravi oli kuitenkin sen verran saanut tamman kavioihin ilmaa, ettei itse peruutus kuitenkaan ollut enää kentän kyntämistä, vaan jalat nousivat siinäkin kohtuullisesti. Takaisin raviin siirtyminen ei ihan onnistunut, sillä käyntiaskeleita mahtui aina yksi tai kaksi väliin. En ilmeisesti ollut saanut herkistettyä tammaa riittävästi tai sitten omalla ratsastuksellani estin tamman herkän reagoinnin. Muutamia sujuvampia peruutuksia saimme lopulta kuitenkin, vaikka en saanutkaan niitä ihan niin vaivattomasti kuin olisi voinut. Olisin myös halunnut Easyn vähän pyöristyvän niiden aikana, mutta sekin jäi saavuttamatta.

Laukkatreenin päätin ottaa isolla kahdeksikolla, jossa suunnanvaihdossa pyysin Easyn mahdollisimman nopeasti käyntiin ja nostin aina uuden suunnan laukan. Aluksi Easy ei ihan ollut perillä tehtävästä, mutta muutaman kierroksen jälkeen se hoksasi jujun. Minulla meni saman aikaa tajuta, että minun piti valmistella siirtyminen ajoissa eikä vain yhtäkkiä pyytää hevosta käyntiin. Lopulta saimmekin pari aika näpsäkkää siirtymistä laukasta käyntiin samoin kuin takaisin käynnistä laukkaan. Easy nosti laukan hyvin, ja kuvittelenpa sen käyttäneen tässä takaosaansa hyvin. Tuskin laukka muutoin olisi niin ponnekkaasti noussut käynnistä. Easy ei myöskään villiintynyt tehtävästä, vaan säilytti maltillisen laukan. Loppuun otin vielä laukkaa oikeassa kierroksessa kevyessä istunnassa ja annoin Easyn mennä rennosti eteenpäin. Laukassa Easy olikin tasaisin päänsä kanssa eikä tällä kertaa mielestäni valunut kuolaimen alle niin kuin joinain kertoina.

Loppuraveissa en taaskaan puuhannut kummempaa, vaan odotin, että Easy rentoutuu ja siirsin käyntiin. Hyppäsin satulasta alas, ja loppukäynnit kävimme käppäilemässä maastolenkin alkutaipaleella. Easy-reppana luuli, että raahaan sen vielä kunnon maastorääkkiin, sillä se tepasti sangen hitaasti perässä. Kotiinpäin kääntymisen jälkeen sen askel tosin alkoi taas vetää kivasti. Tällä kertaa se ei onneksi yrittänyt kiskoa minua perässään, vaan malttoi kävellä rauhassa. Joskus voisi tehdä ihan hyvää käydä käyntimaasto ihan itsekin kävellen. Sehän olisi melkein kuin koiran kanssa lenkkeilemistä. Mitä nyt narun päässä onkin muutaman kymmenen kilon sijasta muutamia satoja kiloja eläintä.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Pulmia peruutuksissa

Harmillisesti perjantain pienryhmätunnilla oli taas käynyt kato, jolloin tunti yhdistettiin aikaisemman C-B-ryhmän kanssa. Niinpä ratsukoita oli yhteensä yhdeksän, mikä tuntui turhan isolta määrältä pitkästä aikaa. Olin ennakkoon arvellut saavani Hilanterin tai ehkä Manun, mutta opettaja oli jakanut minulle Jussin. Ei yhtään hullumpi valinta, sillä Jussi on useimmiten sopivan mutkaton ratsastaa. Tunnin aiheena olivat siirtymät, joista olinkin hyvin mielissäni. Ne kun ovat yksi lempitehtävistäni kouluväännössä.

Alkuverryttelyssä sai mennä itsenäisesti ensin käynnissä ja sitten ravissa. Jussi oli ollut jo aiemmalla tunnilla, joten se oli sopivasti lämmitelty hommiin. Käynnissä koetin ratsastaa Jussia liikkumaan ilman, että se jäi roikkumaan ohjalle. Hetkittäin onnistuin ja hetkittäin taas en. Vaikka ratsastin ihmeen paljon normaalia enemmän pohkeilla, en tainnut tarjota Jussille tasaista tuntumaa, jolle jäädä. Ravissa meno helpottui hieman, mutta Jussi puski sisälle molemmissa kierroksissa mielestäni normaalia enemmän. Ehkä se oli jäänyt aiemman alkeistunnin fiiliksiin ja arveli, että riittää, kunhan etenee jonnekin. Minä taas jäin ihmettelemään menoa enkä korjannut puskemista riittävällä tarmokkuudella. Keskittymiskyky, kai se on jotain syötävää?

Alkuverryttelyn aikana otimme jo muutamat käynti-pysähdys-peruutus-käyntisiirtymät. Jussin kanssa minulla on aina ollut ongelmana saada se pysähtymään riittävän näppärästi. Yleensä pysähtymistä edeltää pieni jarrutusmatka, ja hiljalleen Jussi valuu pysähdykseen. Arvelenko oikein, jos väitän käynnin olevan vailla aktiivisuutta, jolloin pysähdyskään ei suju riittävän napakasti? Toinen vaihtoehto on tietysti se, etten vain osaa pysäyttää hevosta. Joka tapauksessa saimme kuitenkin aina pysähdyttyä, ja ensimmäisen hankalan peruutusyrityksen jälkeen Jussi muisti osaavansa myös tämän asian. Niinpä se peruutti ihanan kevyesti pyöreänä pysyen ja vieläpä suoraan. Olin ihan fiiliksissä tietysti, sillä peruutus oli niin vaivaton ja helppo.

Sitten siirryimme ensimmäiseen varsinaiseen tehtävään. Maneesin keskiosa rajattiin siirtymisalueeksi ja peilipäädyssä ratsastettiin ravissa oikeassa kierroksessa ja katsomopäädyssä puolestaan vasemmassa. Kun hevosen sai ravissa hyväksi, sai siirtyä maneesin keskiosaan, jossa tehtiin ravista pysähdys, siitä peruutus ja sen jälkeen siirtyminen suoraan raviin. Alun perin pääty-ympyröillä piti olla harjoitusravissa, mutta päädyin lopulta keventämään. En saanut Jussia juuri rentoutumaan, jolloin se meni hirviravia eikä istumisestani tullut mitään. Jussi jännittyi istuntayrityksistäni ja viskasi päänsä noina hetkinä ihmeellisesti ylös. En ole tähän törmännyt aiemmin ja jäin ihmettelemään tätäkin. Lopulta näin järkevämmäksi valita keventämisen, jotta hommat eivät menisi ihan penkin alle jännittymisen takia. Se auttoi jonkin verran, mutta ravityöskentely oli silti kaukana hyvästä.

Siirtymiä lähdin tekemään muista hankaluuksista piittaamatta enkä osannut ennakoida yhtään tulevaa. Sain Jussin vielä jotenkuten pysähtymään, mutta peruuttaminen ei alkanut onnistua nimeksikään. Jussi joko pyrki eteen tai jommallekummalle sivulle, mutta ei taakse. Jouduimme ähräämään tämän saman asian kanssa miltei joka kerta, kun tulimme sitä tekemään. Opettaja muistutti pitämään pohkeet pysähdyksissä tuntumalla, sillä ne lennähtivät aina hevosesta irti. Lisäohjeena tuli, että Jussilta pitää täsmällisesti sulkea kaikki muut reitit paitsi taaksepäin liikkuminen. Kuulostaa helpolta, mutta enpä osannut sitä toteuttaa. Jussi löysi aina jonkin muun reitin, ja minulla kesti tuhottoman kauan ennen kuin sain suunnilleen tavaamalla kerrottua Jussille, että haluan sen pe-ruut-ta-van, kii-tos. En voi vieläkään käsittää, mikä ihme teki aiemmin sujuneesta tehtävästä näin pirun vaikeaa. Kun lopuksi aina saimme jonkinlaisen peruutuksen, onnistui siirtyminen siitä raviin lähinnä vain tyydyttävästi. Väliin mahtui aina pari käyntiaskelta, mutta olin jo lannistunut enkä jaksanut tsempata kunnolla. Buu luovuttamiselle!

Seuraavaksi teimme peilipäädyssä sopivasta kohdasta käynnistä pysähdyksen, siitä peruutuksen ja sen jälkeen laukannoston. Meillä oli edelleen Jussin kanssa mielipide-eroja siitä, mitä peruuttaminen on, mutta vähitellen pääsimme yksimielisyyteen hieman aiempaa nopeammin. Laukka ei aluksi noussut peruutuksesta kovin hyvin, mutta toistojen myötä Jussi pääsi tehtävästä kärryille, ja nostot paranivat. Oikea laukka oli samanlaista kuin ennenkin eli Jussi yritti olla edestä raskas, ja minä taas koetin saada sitä sieltä kevyeksi. Jäinpä tietysti sitten nyhertämään ohjan kanssa liikaa, joten oikeassa laukassa emme saaneet muuta mainittavaa kuin kertaalleen pienenevän ympyrän avulla tehdyn hyvän siirtymisen laukasta suoraan käyntiin. Vasemmassa kierroksessa sitten lopulta saimme yhden tai kaksi peruutusta yhdistettynä pontevaan ja hyvään laukannostoon, joten viimein tähdet ja kuu sattuivat loksahtamaan oikeaan asentoon. Laukannoston jälkeen Jussi tosin ampaisi ihmeellisesti menemään ja sitä sai jarrutella tovin rauhoittumaan. Opettaja neuvoi säätämään istunnalla tahdin laukalle ja huolehtimaan pohkeilla, että laukka on aktiivista. Opettajan silmän alla sainkin Jussia hieman oikeinpäin laukassa, mutta muualla meno oli kaukana kauniista.

Loppuraveissa Jussi sentään vähän tasoittui ja oli enemmän oma itsensä. Ei se silti ihan parasta siinäkään näyttänyt enkä kyllä tainnut sitä siltä pyytääkään. Niin kuin en pyytänyt koko tunnin aikana, vaan vedin itse hernepellon nenääni, kun hevonen kehtasi olla toimimatta. Kumman tasaisesti Jussi silti humputteli edeltävästä tunnista sen, minkä ehdin nähdä, joten tajusinpa viimein itse aiheuttaneeni hankaluudet. Tunnista jäikin vahvasti masentava en vain osaa -fiilis, jonka kanssa oli ikävä lähteä kotiin. Tämän siitä saa, kun herneilee eikä malta nollata tilannetta ja ratsastaa paremmin, ähäkutti!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Väistöjen työstämistä

Tallinmäen viikon toinen tuntini oli arvailuni mukaisesti koulua ja ratsukseni sain Jetin. Ratsukoita oli yhteensä kolme, ja ihme kyllä tunnin aikana -16 asteesta peräti -22 asteeseen kiristynyt pakkanen ei onnistunut palelluttamaan. Olin tosin osannut varautua keliin, ja vasta loppukäynneissä etureisiä meinasi vähän viluttaa. Tunnin treeniaiheena oli pohkeenväistö kaikissa askellajeissa sekä lävistäjien ratsastaminen väistöjä apuna käyttäen.

Ensimmäiseksi teimme käynnissä ja ravissa väistöjä uralta sisemmäs ja takaisin uralle. Jetti väisti mukavan helposti etenkin oikealle. Vasemmalle väistättäessä sain huolehtia siitä, ettei Jetti pullauttanut lapaansa ulos ja mennyt kaula mutkalla oikealle vain suoraan. Vasemmalla pohkeella vartioiminen ja tarvittavien pidätteiden ottaminen vasemmalla ohjalla auttoivat tähän, jolloin sain Jettiä väistämään paremmin suorana eikä se niin pyrkinyt pullahtamaan. Ravissa väistöt sujuivat käynnin tapaan aika helposti, ja hiljalleen opettaja kehotti hakemaan Jetin raviin vähän enemmän aktiivisuutta. Alkutunnista Jetti saa rauhassa lämmetä vähän hitaammassa tahdissa ennen kuin siltä aletaan vaatia enempää. Näin se ei jännity turhaan, vaan pysyy rennompana. Mikäli siis ratsastaja osaa olla puskematta ja puhkumatta turhaan. Minultahan se ei aina tahdo luonnistua, ja niin Jetti pääsi nytkin enemmän päättämään vauhdista kuin minä.

Laukassa teimme väistöjä vain uralta keskemmäs ja loppumatkan menimme mahdollisimman suoraan. Jetti väisti edelleen aika helposti eikä suoruuden kanssa ollut isompia ongelmia. Hieman ura houkutteli Jettiä, mutta pienillä korjauksilla se pysyi haluamallani tiellä paremmin. Opettajalta tuli kommenttia hieman kovasta kädestäni ja liian liikkuvista jaloistani. Ohjastuntuman pitäisi olla tasainen, mutta joustava ja jalkojen taas pysyä paremmin tuntumalla eikä puristella ja heilua miten sattuu. Ohjastuntuman kanssa oli vähän vaikeuksia, sillä vaikka yritin hahmottaa kevyen, mutta vakaan otteen, olivat käteni silti hitaat ja raskaat. Jalkani puolestaan hilluivat turhaan aina, kun sorruin pusertamaan Jettiä liikkeelle tai jos se ei reagoinut mielestäni riittävän nopeasti pyyntööni. Turhan jalkaleikin sijaan olisin voinut käyttää raippaa apuna, jolloin en turruttaisi hevosta kokonaan pohkeelle.

Seuraavaksi siirryimme ratsastamaan lävistäjiä molempiin suuntiin. Tarkoituksena oli käyttää kääntökohdissa väistöjä apuna, jotta hevonen kääntyy kunnolla ja pysyy suorana. Eli esimerkiksi vasemmassa kierroksessa pitkän sivun alusta lävistäjälle lähdettäessä väistätettiin hieman hevosta vasemmalle, sitten mentiin lävistäjää suoraan ja toiselle pitkälle sivulle palaamisen yhteydessä väistätettiin jälleen vasemmalle. Käynnissä ja ravissa kuvio alkoi muutaman testikierroksen jälkeen toimia aika kivasti. Vasemmassa kierroksessa sain tosin välillä tehdä töitä ravissa sen eteen, että Jetti myös suoristui lävistäjällä eikä jäänyt päällään kenottamaan oikealle ja vasemmalla lavalla puskemaan vasemmalle. Oikeassa kierroksessa meno olikin paljon helpompaa, ja ravissa Jetti hetkittäin rentoutui mukavasti, jolloin harjoitusravissa istuminen oli ihanan helppoa. Pyrin muistamaan rauhoittaa jalkojani ja olemaan kädellä sopivan kevyt. Jalat taisivat hieman rauhoittuakin, mutta käsillä oli vielä vaikeuksia. Joko olin liian tiukasti ohjassa kiinni tai sitten päästin liikaa. Sopiva tasapaino jäi puuttumaan.

Teimme saman kuvion vielä laukassa siten, että muutamaa metriä ennen lävistäjän loppua tuli siirtyä raviin ja väistättää siitä hevonen takaisin uralle. Opettaja muistutti olemaan tarkkana, ettei etenkin Jetti lähtisi vaihtamaan laukkaa huomatessaan suunnan muuttuvan. Tehtävä onnistui meiltä paremmin, kun lävistäjälle lähdettiin oikeassa laukassa. Jetti laukkasi sopivasti, pysyi kuulolla ja väistönkaltaisen ajattelu auttoi ratsastamaan reitin huolellisemmin. Jetti myös siirtyi kohtalaisen helposti laukasta raviin ja väisti loppumatkan ihan kohtuullisesti. Sitten vaihdoimmekin suuntaa ja aloimme tulla lävistäjälle vasemmassa laukassa, ja siitähän ne vaikeudet alkoivat. Päästin Jetin taas mutkalle ja puskemaan lavallaan, jolloin en saanut sitä jarrutettua raviin ajoissa, ja niin se vipsautti aina myötälaukan lopuksi ja jatkoi matkaa. Opettaja neuvoi asettamaan Jettiä lävistäjän aikana oikealle, jotta saisin vasemman puolen hallintaan paremmin. Tämä auttoi lävistäjällä, mutta sitten ongelmana olivatkin kadonneet jarrut. En saanut Jettiä siis siirtymään ajoissa laukasta raviin, vaan huristelimme jälleen laukanvaihdon kautta suoraan uralle. Liekö Jetti sitten protestoinut tällä tavalla kovaksi muuttunutta kättäni vai mikä lie ollut. Lopulta tajusin ratsastaa pidätteet vähän ennakoiden ja jämäkämmin, jolloin saimme loppuun yhden tai ehkä pari järkevämpää esitystä. Menipä aluksi kivalta vaikuttanut tehtävä hankalaksi. Puolierot niin hevosessa kuin ratsastajassa olivat selvästi havaittavissa.

Loppuraveissa Jetti kulki taas mukavan energisesti, ja annoin sen venyttää hieman pidemmällä ohjalla. Vielä kun oppisin ratsastamaan Jetin alusta alkaen tällaiseksi, niin monet tehtävät sujuisivat kerralla helpommin. Enkä jäisi sitten ehkä puskemaan niin paljoa, kun osaisin ratsastaa hevosen liikkumaan nätimmin kerralla. Tunti paljasti jälleen ongelmani hallita vasenta puolta. Oman vasemmalle vinkkarallaan olevan istuntani haitat näkyvätkin tällaisissa tehtävissä silmiinpistävästi. Itse tehtävä oli kuitenkin mukava ja todellakin riittävän haastava, jolloin tunti hurahti sen parissa nopeasti.

Käyntiaskeleita maastossa

Ei kahta ilman kolmatta eli kävin vielä torstaina hoitamassa ja liikuttamassa Easyn. Omistajan toiveena oli käyntimaasto, joten suuntasimme ihanan auringonpaisteen siivittämänä lenkille. Alkumatkasta Easy oli taas sitä mieltä, ettei sitä huvita. Niinpä se hidasteli ja kävi pari kertaa hangessakin kahlaamassa omaksi riemukseen. Kun pääsimme alkutaipaleen ohi, hyväksyi Easy tulevan ja suostui kävelemään jo normaalisti.

Noin puolen tunnin kohdalla toppautumisestani huolimatta ikävä viima onnistui kylmettämään mintu niin, että loikkasin kyydistä pois. Sitten neuvottelimme Easyn kanssa hetken siitä, mennäänkö kotiinpäin kuskia raahaten vai sulassa sovussa. Loppujen lopuksi saimme kompromissin, kun Easy lopulta asettui kulkemaan enemmänkin rinnallani kuin edessä, ja minä puolestaan viitsin nostella kinttujani matelemisen sijaan. Askel vetikin kotiin hyvin, mutta silti kohtuullisen rauhassa, kun Easy ymmärsi päivän treenien olevan ihan just pulkassa.

Reissuun meni noin kolme varttia, ja Easy pääsi loppupäiväksi paistattelemaan päivää takaisin tarhaan. Helppo ja kevyt lenkki se, joskin peruskunnon kannalta aika näppärä harjoitus. Myös hevoselle, kuskista nyt puhumattakaan.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Ympyrällä hyppäämisen vaikeus

Keskiviikon vakiotunnillani oli hartaan odotuksen jälkeen esteitä. Ratsukseni sain pitkästä aikaa Loren, joka oli hetken aikaa jalkansa takia sairaslomalla, jonka jälkeen palaili hiljalleen koulutuntien kautta käyttöön. Olin varovaisen iloinen, sillä aiemmin hyppäsin estevalmennuksissa useammankin kerran Lorella ja aloin mieltyä siihen kovasti. Hyppytaitoahan sillä on, mutta rakenteensa takia sitä ei ehkä ole luotu kovin kovaan hyppykäyttöön. Tunnilla ratsukoita oli seitsemän, ja vähän pidempien tehtävien takia odottamista oli melkoisesti.

Alkuverryttelyssä saimme ravailla niin omatoimisesti kuin ylittää ympyrällä olleita kahta puomia. En aluksi osannut edes keventää Loren ravia järkevästi, vaan hytkyin epämääräisesti. Lore kuitenkin meni muutoin kohtuullisen näppärästi itse eikä sitä tarvinnut hoputtaa tai jarrutella. Muutamia kertoja puomeilla se jarrutti hieman ennen ylitystä, mutta pohkeet tuntumalla säilyttäen se alkoi ylittää puomit tasaisesti. Oikeassa kierroksessa huomasin Loren hieman pyrkivän valumaan ulos ja vasemmassa kierroksessa puolestaan sisälle. Kumpikaan painaminen ei ollut kovin pahaa, mutta koetin silti korjata etenkin sisälle valumista, mikä oli hieman haastavampaa. Pohkeeni eivät aivan alkaneet töihin, ja ratsastin muutenkin hieman varovasti peläten ilmeisesti Loren hajoavan heti, jos yrittäisin vaikuttaa kunnolla.

Laukassa verryttelimme tulemalla oikeassa laukassa ympyrällä olleita puomeja. Pääsääntöisesti lähestymiset menivät hyvin, mutta opettaja huomautti kevyttä istuntaa käytäessä huolehtimaan, etten mene turhaan etukenoon pahentaen siten Loren etupainoisuutta. Muutoin ympyrä oli kohtuullisesti muodoltaan oikeanlainen eikä Lore enää niin arponut puomin ylittämistä. Käytin kevyttä istuntaa pelastamassa minua laukassa hytkymiseltä, sillä en osannut enää yhtään istua siinäkään mukana. Tuntui vain, että seilasin satulassa edestä taakse ja takaisin tai vispasin oudosti sivulta toiselle. Eikä Loren laukka nyt niin kauheaa ole, mutta näemmä tauko siitä oli auttamatta antanut kroppani unohtaa, miten kyydissä pysyy parhaiten.

Seuraavaksi tulimme ratapiirroksen esteitä 1-3 samasta suunnasta kuin itse radalla eli vasemmalta. Ykköspysty näytti jotenkin pelottavalta, kun sille piti lähestyä aika nopeasti lyhyeltä sivulta. Lore kuitenkin laukkasi kaarteen ihan hyvin, jolloin sain keskittyä ohjaamaan sitä ensimmäiselle esteelle. Tälle esteelle hypyt tulivat muistaakseni ihan järkevästi. Sen sijaan ympyrällä olleille ristikoille ja myöhemmin pystyille esitin sekä sukeltamisia että myöhästymisiä. En tiedä, mikä alkoi tökkiä, mutta aloin mielessäni kauhistella niitä esteitä. Jotenkin kuvittelin, että Lore stoppaa heti, jos tuon sen yhtään vinosti tai muutoin väärin esteelle. Niinpä taisin heittäytyä aina kauhusta jäykäksi ennen estettä, jolloin Lore joutui itse arpomaan, mistä kohdasta lähtee. Minä sitten seurasin, mikäli satuin matkaan ehtimään, ellen ollut jo itse päättänyt lähteä askelta aiemmin. 

Tämän jälkeen tulimme oikeassa lauakssa aloittaen ympyrän esteet (numerot 2 ja 3) ja siitä jatkaen pystyn ja innarin suoralle linjalle (esteet 4a, 4b ja 5). Ympyrällä elämä oli taas sangen vaikeaa, kun jännitin ja näin askeleet ihan väärin. Lorekin teki vähän kummallisia hyppyjä varmasti kuskin päämäärättömyyttä samalla protestoiden. Suoran linjan väli oli puolestaan 24 metriä, ja Loren kanssa pistimme siihen ihmeen sopivat kahdeksan askelta. Pääosin sain laskettua kolme viimeistä askelta ennen ensimmäistä hyppyä, jolloin tällä kertaa pysyin hypyissä paremmin mukana. Lore meni innarin myös sujuvasti enkä itsekään alkanut siellä sukellella tai myöhästellä pahemmin. Seitsemän askelta olisi ollut väliin se optimaalisin, mutta toisaalta Loren kahdeksan askelta sopivat myös käymättä liian ahtaiksi tai jäämällä liian lyhyiksi. Taisin jännittää tässä vaiheessa sen verran, että tietämättäni jarruttelin Loren menoa rauhallisempaan laukkaan. Ärsyttävää, sillä Lore on kuitenkin sangen varma hyppääjä, kunhan kuskikin on menossa. Jännittämällä sen sijaan saatan saada Lorenkin epäröimään, jolloin se lopulta lyö hanskat tiskiin ja jättää hyppäämättä.

Lopuksi hyppäsimme viereisen radan. Sain vähän ajatuksesta kiinni enkä enää keskittynyt vain jännittämään. Ykköseste ylittyi ihan hyvin, sillä yksittäinen este on helpompi ratsastaa ajatuksella. Ympyrällä meno tökkäsi taas hieman huonoihin lähestymisiin, mutta suorituksemme oli tällä kertaa kuitenkin kaikista niistä kehnoista vähiten kehno. Innarille pääsimme hyvällä lähestymisellä, ja Lore laukkasi sopivan tahdikkaasti. Niinpä innari ylittyi nätisti ilman mitään istuntaongelmia, ja Lore jatkoi innokkaana matkaa viimeiselle esteelle. Laukka venyi hyvin, ja Lore menikin välin viimein vapaaehtoisesti seitsemällä askeleella ilman, että minun tarvitsi hoputtaa sitä lainkaan. Lore taisi viimein itsekin heräillä hyppyihin ja päätti paikata kuskin tietämättömyyttä omalla kokemuksellaan. Seitsemän askeleen väli olikin varsin sujuva eikä laukassa tuntunut sen kummempaa kiihdytystä, vaan askel venyi rehellisesti ilman, että tahti kiihtyi turhaan. Opettaja tuumasikin, että meno parani, kun sekä minä että Lore sytyimme vähän hyppäämiseen ja annoimme mennä.

Kaikeksi onneksi tunti päättyi siedettävään menoon, muuten olisin varmaan vieläkin hakkaamassa päätäni johonkin seinään. Arkailuni aiheutti kaikki nolot mokat eikä kyllä ihme. Yksittäinen este samoin kuin suora linja menivät aika pitkälti ilman ongelmia, mutta ympyrällä olleet esteet koituivat tällä kertaa minun pulmakseni. Esteradallahan tällaisiin ei onneksi törmää, mutta kääntämisen ja laukan säilyttämisen kannalta nämä ovat erinomaisia harjoitustehtäviä. Eiköhän näitä onneksi päästä toistekin treenaamaan, joten sitten pitää olla ainakin tuplasti rohkeampi, niin ei mene hommat ihan näin höpöksi. Lorellakin toivon pääseväni taas hyppäämään, sillä se kesti jälleen hyvin jännittyneen kuskinsa sähellykset.

Kevyttä perusratsastusta

Easyn hoitaminen ja liikuttaminen jatkuivat myös keskiviikkona. Koska edellispäivänä olimme käyneet maastossa, tahdoin puuhailla tällä kertaa vähän koulua. Toiveena oli mennä hevosen ehdoilla, joten päädyin perusratsastukseen eli siirtymiin ja myötä- ja vasta-asetuksiin. Jäin kentälle, sillä siinä saattoi mennä ihan hyvin enkä jaksanut lähteä siirtymään maneesille.

Aloitin tekemällä myötä- ja vasta-asetuksia uralla. Käynnissä meno oli aluksi hankalahkoa, kun Easy tahtoi elää päällään turhan paljon ja samalla tarrautua aina välillä kuolaimeen kiinni. Päätin sitten yrittää pitää käteni sen verran elävänä, ettei Easylle jäänyt turhan liikkumatonta tuntumaa, johon tarrata kiinni. Muistin samalla olla kovettamatta kättäni ja kiinnitin erityisesti huomiota pehmeään sisäkäteen. Hetkittäin tämä auttoikin, ja Easy rauhoittui ja vähän antoi niskastaan myöten asetuksissa molempiin suuntiin. Asetuksen saaminen vasemmalle oli tuttuun tapaan minulle vaikeampi, jolloin Easykin oli sille puolen hieman haastavampi. Sisäpohkeeni ei yllättäen ollut hereillä, joten nypläsin liikaa sisäohjalla. Ravissakin saimme ihan mukavia hetkiä, ja itse asiassa Easy tuntui menevän rennommin siinä kuin käynnissä.

Seuraavaksi siirryin käynti-pysähdys-käynti- sekä käynti-ravi-käyntisiirtymiä. Easy oli aika näppärä siirtymään aina alaspäin, välillä jopa hieman turhankin töksähtävästi. Se taisi kieliä puutteellisesta valmistelusta, jolloin pyyntö siirtymisestä tuli ratsulle hieman puskasta. Käynnissä Easy oli hieman levoton päänsä kanssa ja sukelteli välillä alas tai puri kuolaimeen. Noina hetkinä koetin ratsastaa pohkeilla eteen, jotta sille ei olisi jäänyt ylimääräistä aikaa tuollaiseen. Hetkittäin tämä auttoi, mutta ei tuonut hevosta niin keskittyneeksi kuin olisin toivonut. En sitten keksinyt kummempaa tapaa vaikuttaa, joten pyrin vain pitämään Easyn sopivasti liikkeessä. Ravissa se tasoittuikin hetkittäin todella mukavasti ja meni jopa pätkiä rennommin. Saatoin välillä saada Easyä jopa pyöristymään, kun valmistauduin siirtymiseen ravista käyntiin, mutta itse siirtymisessä Easy pääsi aina nousemaan päänsä kanssa. Siirtymiset takaisin raviin eivät olleet nähneetkään pyöreyttä, sillä jostain syystä Easy jännittyi noston aikana. Ehkä jäin puristamaan jostain kohden tai jäykistyin, jolloin hevonen peilasi käyttäytymistäni.

Laukkaa otin kevyesti vain muutaman kierroksen molempiin suuntiin. Siinä Easy puolestaan sukelsi käsittääkseni melkoisesti kuolaimen alle ja pysyi siellä pitkään. Aloin jo epäillä mahdollisia riemupukkeja, joten kohottavilla pidätteillä pyrin saamaan Easyn pään varmuuden vuoksi ylemmäs. Vauhtia sillä ainakin riitti, joten välillä sain pyöräyttää pienemmän ympyrän kontrolloidakseni menoa. Ei se onneksi ihan vauhdinkiilto silmissä kaahannut, mutta kuitenkin enemmän oman kuin minun mieleni mukaan. Laukan jälkeen loppuraveissa jarrut tahtoivatkin välillä olla hukassa, ja Easy vain tarpoi vauhdikkaasti menemään. Sainpahan taas treenailla kunnolla puolipidätteiden tekoa ja avustaa pienemmillä ympyröillä, kunnes Easy muisti taas kykenevänsä rauhallisempaankin raviin.

Tällä kertaa jäi olo, että ymmärsin Easyn päälle piirun verran tavallista enemmän. Tai ehkä satuin kerrankin ratsastamaan sitä niin, että se ymmärsi minun pyyntöjäni. Toki mukaan mahtui tuttuja levottomia hetkiä ja etenkin kuolaimeen puremista, mutta sitten vastapainoksi oli rentoja hetkiä, jolloin Easy hakeutui pyöreämmäksi eikä kiirehtinyt. En taida pystyä vielä riittävän herkkään ja eleettömän ratsastukseen, johon Easykin voisi rauhoittua, vaan olen liian hätäinen tai jäykkä. Easyllä oli kyllä paikoin mukavasti keskittymiskykyä, jolloin se toimikin paremmin. Ehkä se halusi parin maastopäivän jälkeen vähän pähkinöitä purtavaksi ja oli siksi hetkittäin tyytyväinen, kun sai tehtäviä työstettäväksi.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Auringonpaiste + hevonen = maasto

Tällaiset kuvat Easystä alkavat olla tässä blogissa näemmä enemmän sääntö kuin poikkeus. Kävin ratsastamassa Easyn tiistaina enkä jaksannut vaivata päätäni millään koulukiemuroilla, joten suuntasin tamman kanssa maastoon. Auringonpaiste oli jälleen aivan ihana eikä noin -15 asteen pakkanen sen takia tuntunut kovin kylmältä.

Maastossa otin hyvin rennosti, ja menimme pääosin käynnissä. Ravailimme jonkin verran ja laukkaa otimme muistaakseni neljä lyhyttä pätkää. Easy on ollut nyt jonkin aikaa hieman kevyemmällä liikutuksella, minkä kyllä huomasi siitä. Kaikkea piti tuijotella hyvin tarkasti ja välillä jopa pysähdellä minulta näkymättömissä olevien mörköjen takia. Kävimmepä taas tuttuun tapaamme muutamat umpihankikahlauksetkin, kun ne niin vetivät Easyä puoleensa. Kotimatkalla Easyn askel vetikin jo itsevarman reippaasti, ja noin 40 minuuttia kestäneen lenkin jälkeen palautin tamman takaisin tarhaansa nauttimaan pakkaspäivästä. Ihanan rento kerta!

---

En voinut vastustaa kiusausta, joten nappasin Noran blogista vastattavaksi hänen keksimänsä 11 kysymystä.

1. Mikä oli vuoden 2012 paras onnistumisesi hevosten parissa?

Se taitaa olla ratsastusleirillä kokemani onnistuminen Alman kanssa maastoesteillä. Vaikka emme hypänneetkään mitään suurta ja mahtavaa, sain silti tunnin aikana niin monta onnistumisen kokemusta, että hyrisen vielä pitkään niiden takia. Sillä kertaa saatoin luottaa hevoseen liki täydellisesti, ja se vastasi luottamukseeni toimimalla parhaan osaamisensa mukaan. Se, jos mikä, palkitsee tässä lajissa.

2. Onko sinulla 5 vuoden päästä oma hevonen? Perustele.

En usko, sillä en pystyisi elättämään omaa hevosta. En myöskään usko, että jaksaisin yksin kantaa vastuuta omasta hevosesta, joten järkikulta pitää minut tuntiratsastajana. Huoleton on hevoseton, vai miten se menee. Tietenkin jättipotin voittaminen lotossa saattaisi muuttaa vastausta, mutta tällä hetkellä näillä mennään.

3. Minkä ratsastuksellisen yksityiskohdan tahtoisit osata paremmin?

Hevosen lukemisen, jos se lasketaan tällaiseksi. Haluaisin kyetä reagoimaan paljon paremmin hevosen antamiin merkkeihin ratsastaessakin, jotta en joko tulisi koko ajan jälkijunassa tai hätiköisi etukäteen.

4. Luetko hevoskirjoja, mitä?

En säännöllisesti. Joskus saatan lueskella teoksia, joissa käsitellään miettimääni ongelmaa. Esimerkiksi jokin aika sitten lueskelin muutamia hevosen käyttäytymistä koskevia opuksia, kun mietin Loren käyttäytymistä.

5. Suosikkihevosleffasi?

Hidalgo oli aika hyvä. Niin ja tietysti Hevoskuiskaaja.

6. Millainen on blogisi kohdeyleisö? 

Nora ja Kaisa. :) Ei, vaan arvelen blogini kohdeyleisön muodostuvan suurimmaksi osaksi niistä, jotka tietoa hakukoneen avulla etsiessään klikkaavat itsensä tänne. Muutamia samalla tallilla käyviäkin taitaa olla joukossa. Jos haluatte, valaiskaa toki, keitä sieltä ruudun toiselta puolelta oikein löytyy.

7. Oletko matkustanut hevosen kanssa?

Olen ollut vinkkaa vetävän auton kyydissä, jos se lasketaan tällaiseksi. Nora oli tällöin kuskina. Reitti oli Oulun Kuivasjärveltä Hietasaareen ja takaisin, kun Nora ja Valma kävivät estekisoissa.

8. Miten heppailusi näkyy muille ihmisille?

Varmaan selvimmin siinä, että näyttäydyn monessa paikassa ratsastuskamppeissani ja puhua pälpätän hevosasioista riippumatta siitä, kuunnellaanko minua vai ei.

9. Montako hevosiin liittyvää asiaa näkyy huoneesi/kotisi seinillä? 10. Mitä ne ovat?

Seinillä ei ole yhtään, aika kummallista. Sen sijaan jääkaapin ovessa on hevoskortteja ja -magneetteja, avaimenperäkuolaimet, ruusukkeita, viime vuoden HIHS:n liput sekä SRL:n jäsenkortteja.

11. Lisää tähän linkki piirtämääsi hevoskuvaan. (Tämä ei ole kysymys, mutta silti.)

Julkinen anteeksipyyntö hevosrotua kohtaan lienee tarpeen tämän töherryksen jälkeen. Piirtäminen ei valitettavasti koskaan ole ollut minun juttuni. Siksi kirjoittaminen sujuukin (toivottavasti) vähän paremmin.