Pääsin viimein testaamaan Aaltokankaan ratsutalleilta Tallinmäelle muuttanutta ja sitä myöten lempinimensä Karista Karaan vaihtanutta ruunaa. Karalla olen mennyt Aaltokankaan aikoina kerran koulua ja kahdesti maastoesteitä. Muistelin ennakkoon, etten juuri osannut ratsastaa Karaa, mutta olen silti aina tykännyt käydä paijailemassa sitä. Niinpä nytkin varusteiden laittamisen ohjella lepertelin sille ja väkersin vielä soman letin etuharjaan (kyllä, sennuratsastaja täällä hei). Eipä ruuna näyttänyt pistävän pahakseen, mutta tunnin aikana huomasin taas, että ehkä minun on tyydyttävä sen kanssa vain siihen, ei ratsastamiseen. Kavalettitunnilla ratsukoita oli tuttuun tapaan kolme.
Alkuverryttelynä teimme taas väistöjä uralta sisemmäs ja takaisin niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä väistöt sujuivat ihan hyvin, mitä nyt Kara tuntui painavan oikealle aika paljon. Ehdin kuitenkin vielä tässä askellajissa korjata sitä, jolloin sain sen kulkemaan suoraan ja väistämään oikeissa kohdissa. Ravissa Kara lähtikin etenemään reippaasti, jolloin se vähän unohti kuunnella minua ja posotti väistöt enemmänkin vain läpi kuin oikeasti niitä tehden. Opettaja neuvoikin ottamaan paljon rauhallisemman tahdin, jolloin ehtisin tehdä väistöt kunnolla enkä vain huitaisemalla. Sain rauhoitettua tahtia jonkin verran, mutta epäilen väistöjen jääneen edelleen hieman puolitiehen. Olisin saanut tarkistaa paremmin, että pidätteet menevät varmasti läpi, ja että Kara väistää rehellisesti pohjetta eikä vain käänny sisemmäs ja palaa samalla tekniikalla takaisin uralle.
Laukassa verryttelimme vielä menemällä muutaman kierroksen ensin vasemmalle ja siitä suuntaa kavaletin avulla oikeaksi vaihtaen ja hetki taas oikeassa kierroksessa laukaten, kunnes kavaletin avulla vaihdettin vielä vasempaan. Kara laukkasi kohtuullisen tasaisesti, mutta olisin ehkä kaivannut pientä pontevuutta, en niinkään vauhtia. Kaarteissa Kara yritti hieman painaa sisälle, mutta oli kohtuullisen helposti korjattavissa. Kavaleteilla vaihdot onnistuivat molempiin suuntiin sangen helposti, ja saatoimme jatkaa matkaa kummempia säätämättä. Hyödynsin laukatessa kevyttä istuntaa, jotta Kara saisi kaikessa rauhassa lämmetä hommaan. Laukka tuntui tällä kertaa siltä askellajilta, jossa tarvitsi tehdä kaikista vähiten. Ehkä Karakin joutui jo vähän keskittymään laukkaamaan, jolloin se ei ehtinyt puuhata niin paljon ylimääräistä.
Verryttelyn jälkeen jatkoimme kavalettien avulla laukanvaihtotehtäviä. Kuviolla oli aluksi kaksi kavalettia ja lopuksi neljä, joita hyppelemällä laukkoja vaihdettiin aina vasemmasta oikeaan ja toisinpäin. Kahden kavaletin vaihtotehtävää tehtiin kaikki ratsukot yhtä aikaa liikkeessä. Kara keksi pariin otteeseen jumittua toisen hevosen taakse, josta se ei meinannut irrota helpolla. Melkoisella ponnistuksella sain sen noina hetkinä tyrkättyä omalle reitille, mistä se ei tuntunut tykkäävään. Sitten se keksi alkaa painaa ihan railakkaasti oikealle, jolloin reitit alkoivat mennä päin mäntyä. Niinpä esitimme kavaleteilla vaihdon epäonnistumista kokonaan tai laskeutumista ristilaukassa, jonka jälkeen en saanut hevosta jarruteltua raviin, vaan se sinnikkäästi vei minua laukassa menemään vaikka kuinka pienellä ympyrällä. Opettaja neuvoi jarruttamaan aitojen avulla, mutta pohkeideni ollessa irti kyljistä pääsi Kara aina katoamaan jostain raosta muualle. Kokeilimme myös neljän kavaletin tehtävää, mutta meno ei muuttunut parempaan, jolloin palasimme takaisin kahden kavaletin pariin. Saimme tehdä todella monta toistoa, mutta meno vain paheni entisestään. Kara ei enää kuunnellut minua yhtään, ja minulla sylttäsi pahemman kerran pääkopassa. Tällä kertaa toistot eivät auttaneet Karaa saati minua hahmottamaan, miten tehtävä pitäisi mennä oikein.
Toisena tehtävänä keskihalkaisijalla oli pituussuuntaan laitettuna kaksi kavalettia. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ylittäen ensimmäinen kavaletti ja tekemällä vielä ympyrä oikealle uudelleen sen yli. Sen jälkeen kavaletille tultaessa pyrittiin vaihtamaan oikea laukka vasempaan, ylittämään toinen kavaletti, pyöräyttämään ympyrä vasemmalle ensimmäinen ja toinen kavaletti ylittäen ja jatkamaan sitten siitä kavaletilta vasen laukka oikeaksi vaihtaen ja taas ympyrä oikealle pyöräyttäen ja sama tehtävä toisinpäin tullessa. Kuten arvata saattaa, jäivät laukat jälleen kerran vaihtumatta. Sentään ympyrät saimme tehtyä suunnilleen sinnepäin, vaikka muutamina kertoina Kara pääsi taas enemmän puskemaan ja viemään kuin mitä minä pystyin hallitsemaan. Tässä vaiheessa totesin jo opettajalle, että menomme on ihan kamalaa sähellystä ja häpeää lievensi vain se, että opettaja on joskus ehkä nähnyt minun melkein osaavan ratsastaakin. Eniten ärsytti se, kuinka helposti Kara sai kiskaistua minut pois tasapainosta, jolloin se ehti mennä menojaan tovin ennen kuin itseni taas kasaan. Keskivartalon lihakset, missä olette?
Ehdimme tehdä vielä ravissa puomien yli kolmikaarista kiemurauraa. Opettaja hoksautti, ettei Kara antanut periksi saati taipunut, minkä tiesin valitettavan hyvin. Se tuntui yhtä helpolta toteuttaa kuin rautakangen vääntäminen ympyräksi. Kara oli molemmilta puolin jäykähkö eivätkä pohkeeni saaneet pyyntöjä läpi. Jäin liikaa ohjiin kiinni, mikä aiheutti Karassa painamisreaktion. Opettaja laittoi minut vielä tunnin lopuksi hakemaan Karaa antamaan periksi. Tuntihevoselle tyypillisesti Kara pyöristyi aina hetkeksi, kunnes taas nakkasi päänsä ylös. Pidempi äherrys tuotti lyhyen hyvän hetken, kunnes tajusin itse lässähtäväni aina, kun hevonen antoi periksi. Opettaja muistuttikin, että pohkeilla sai tehdä töitä kunnolla ja pitää ne hyvin hevosen ympärillä. Jaloissani kyllä tuntui, kun yritin saada Karaa oikeinpäin, joten kerrankin tein niillä jotain. En vain saanut vietyä ajatusta pyöreästä hevosesta muutamaa sekuntia pidemmälle, vaan tyydyin aina siihen, että hevonen hetkeksi pyöristyi. Varmaan ajan ja taitavampien ratsastajien kanssa Kara oppii kulkemaan enemmän oikeinpäin eikä aina tyydy tarjoamaan tuntiratsumoodia eli pää ylhäällä ja selkä alhaalla menemistä.
Tunnista jäi sangen paha mieli, kun tehtävät menivät niin loistokkaasti penkin alle. Satulasta laskeutumisen jälkeen olin kuitenkin heti paremmalla mielellä ja rapsuttelin Karaa tovin ennen kuin se siirtyi seuraavan ratsastajan luo. Eihän se sen vika ole, kun en osaa ratsastaa. Opettajalle tuumasinkin, että voisin mennä Karan kanssa taas puolen vuoden päästä uudelleen, josko olisin siihen mennessä oppinut hieman enemmän ratsastamaan. Toivoa sopii.
