Bongasin vakiotallin tuntilukujärjestyksestä tiistaina olevan sekä esteitä että puomeja. Hyvällä tuurilla mahduin estetunnille, mutta esteitä en tämän tunnin aikana silti nähnyt. Maneesi oli toistaiseksi laitettu pois käytöstä, jotta ylimääräinen lumikuorma katolta saataisiin poistettua turvallisesti. Niinpä menimme kuuden ratsukon voimin aika möykkyisellä kentällä asetuksia ja taivutuksia käynnissä ja ravissa treenaillen. Ratsuksi opettaja oli pistänyt minulle Manun.
Ensiksi lähdimme hakemaan pitkille sivuille myötäasetusta ja vähitellen myös taivutusta. Tavoitteena oli saada hevonen pysymään muutoin suorana, ettei se yrittänyt pullahtaa etu- tai takaosalla omille teilleen. Manun kanssa sai vartioida aika paljon sitä, ettei se pyrkinyt pullauttamaan etuosaansa ulos, kun sitä houkutteli asettumaan ja taipumaan. Manu antoi oikealle paljon paremmin periksi, kun taas vasemmalle oli takkuista. Yritin muistaa olla jäämättä itse sisäohjaan kiinni, vaikka Manu vastustelikin sieltä, ja pyrin ratsastamaan enemmän sisäpohkeella. Pitkillä sivuilla oli paljon helpompi nähdä, milloin hevonen yritti liirata jonnekin. Pääty-ympyröillä puolestaan sitä ei niin huomannut, mutta muutoin asettaminen ja taivuttaminen tuntui niiden aikana helpommalta.
Seuraavaksi aloimme hakea vuorostaan vasta-asetuksia. Tavoitteena oli saada hevonen venyttämään sisäpuoltaan tällä tavoin. Vasta-asetuksen saaminen oikeassa kierroksessa vasemmalle oli hyvin työlästä. Manu ei tahtonut antaa ollenkaan periksi, ja asetusta pyytäessäni se lähinnä vain alkoi pienentää ympyrää kaatumalla sisälle. Ilmeisesti sen oikea puoli oli sen verran jäykkä, mikä vaikeutti jo myötäasetuksen saamista vasemmassa kierroksessa ja nyt puolestaan sen samaisen puolen venyttämistä vasta-asetuksen avulla. Opettaja neuvoi huolehtimaan, että Manu pysyy molempien ohjien tuntumalla myös vasta-asetuksessa ja vartioimaan sisäpohkeella, ettei se päässyt kaatumaan sisemmäs. Tähän suuntaan emme saaneet liki lainkaan järkevää menoa, sillä Manu jännittyi, ja minä säädin kahta kauheammin.
Vasemmassa kierroksessa vasta-asetuksen saaminen oikealle alkoi alun jähmeyden jälkeen toimia paremmin. Manu kuitenkin yritti nyt puolestaan valua takaosallaan sisemmäs, joten opettaja neuvoi pitämään sisäpohkeen hieman taaempana ehkäisemässä tätä. Keskityin nyt huomaamaan ja kiittämään jokaisesta rennosta hetkestä, jonka Manu tarjosi. Se tuntui auttavan, sillä hetkittäin saimme mukavan helppoja ympyröitä ilman, että Manu vänkäsi vastaan, ja saatoin olla itsekin rauhassa. Olisi kiva tavoittaa yhtä rauhallinen fiilis myös silloin, kun työstää sitä hankalampaa puolta, niin jotain edistystäkin saattaisi tapahtua. Välillä Manu tosin yritti kipittää tässäkin suunnassa, mutta opettajakin tuumasi, että Manu näytti rennomalta kuin mitä se yleensä maneesissa mennessään on. Olin samaa mieltä, sillä yleensä olen saanut neuvotella Manun kanssa esimerkiksi rauhallisesta etenemisestä aika paljon yhden tunnin aikana. Emme tosin laukanneet, mikä varmasti piti Manun rauhallisempana muutoinkin.
Loppuraveissa tehtävänä oli antaa hevosen venyttää eteen ja alas. Jäimme vasempaan kierrokseen, jossa saadut hyvät hetket jatkuivat aina pätkittäin myös venyttämisessä. Välillä Manu seurasikin ohjaa hienosti ja pysyi rennossa ravissa, kunnes sen keskittyminen herpaantui ja taas mentiinkin hetki kipittäen pää ylhäällä. Opettajakin tuumasi tunnin lopuksi, että olimme esittäneet aika hyviä hetkiäkin. Murehdin kuitenkin sitä, että vähänkään etupainoiseksi pyrkivän hevosen kanssa keikahdan itsekin etukenoon, jolloin vain pahennan tilannetta. Opettaja muistutti, että silloin ratkaisuna ovat keskivartalon lihakset sekä pohkeiden käyttö. Tiesin tämän, mutta tiedon vieminen käytäntöön näyttää toisinaan olevan turhan vaikeaa. Onneksi tällä kertaa ei kuitenkaan tullut mitään ylitsepääsemättömiä ristiriitoja Manun kanssa, joten epätasaisen kentän aiheuttamaa harmitusta kummempaa ei jäänyt tunnista hampaankoloon.
