Keskiviikon vakiotunnillani oli vuorossa koulua. Ratsukseni sain Hilanterin, jonka kanssa tunti voi todistetusti mennä sekä hyvin että huonosti. Päätin yrittää keskittyä siihen, että nollaan tilanteen heti, jos alkaa näyttää siltä, että joko minä tai Hilanteri alamme jännittyä liiaksi. Hilanteri reagoi kaikkeen ylimääräiseen jumittamalla enkä halunnut sitä tällä kertaa kokea. Ratsukoita oli kahdeksan, ja tunnin tavoitteena oli saada hevosten takajalat ja selät käyttöön vasta-asetusten ja takaosan sisälle väistättämisen avulla.
Aluksi teimme käynnissä ja ravissa vasta-asetuksia niin pitkien sivujen aikana kuin kuin pääty-ympyröillä houkutellen hevosia suoristumaan. Aluksi väänsin Hilanteria liikaa kaulasta mutkalle, jolloin opettaja huomauttikin asettamaan vähän pienemmin ja huolehtimaan siitä, että Hilanterin lavat siirtyvät hieman sisemmäs. Asetuksen ja lapojen hallinta yhtä aikaa tuntui hieman vaikealta, ja Hilanteri pääsikin aina jotenkin väärin mutkalle, kun en saanut sitä kokonaisuudessa haltuun. Myötäasetusta sai myös käyttää apuna, mikäli siihen oli tarvetta. Oikeassa kierroksessa myötäasetuksen saaminen oli tuskaisaa. Sisälavan hallinnasta puhumattakaan. Hilanteri ei antanut periksi oikein millään sieltä ja keskittyi valumaan sisälle. Sisäpohkeeni ei saanut lapaa kiinni eivätkä ohjasotteet auttaneet, vaikka kokeilin mitä. Kun jollain ihmeellä sain hetkeksikin lapoja hallintaan, Hilanteri suoristui ja oli mutkattomampi ratsastaa.
Vasta-asetusten jälkeen siirryimme väistättämään hevosen takaosaa sisemmäs niin pääty-ympyröillä kuin pitkillä sivuilla. Opettaja muistutti aloittamaan ensin pienemmillä vaatimuksilla ja kehotti ajattelemaan, että olisimme tanssitunnilla hevosten kanssa: ratsastajat kertoisivat askel kerrallaan, mitä piti tehdä, ja kun hevonen sen tajusi, saattoi alkaa vaikuttaa esimerkiksi vauhtiin. Takaosan väistättäminen paljastuikin hyvin hankalaksi hommaksi, etenkin vasemmassa kierroksessa. Vaikka yritin korjata vasemmalle valuvaa istuntaani, en saanut sitä kunnolla hallintaan. Niinpä takaosan sijasta Hilanteri valui kokonaan sisemmäs, kun painoapuni sille moista kertoi. Eipä siinä auttanut ohjilla nyplätä mitään, kun istunta ei ottanut toimiakseen. Niinpä käytin vähemmän takaosan siirtoa ja keskityin enemmän vasta-asetuksiin ja lapojen hallintaan. Oikeassa kierroksessa takaosaan sai paremman otteen, mutta Hilanteri ei oikein halunnut rentoutua asentoon. Vauhti tahtoi hiipua niin käynnissä kuin ravissa, mikä ei ollut kiellettyä alussa, mutta samalla aktiivisuus meni menojaan. Niinpä Hilanteri kyllä periaatteessa oli vaaditusti, mutta koska aktiivisuutta ei ollut mukana, ei se ottanut selkäänsä saati takajalkojaan kunnolla käyttöön. Tällä erää en keksinyt, millä olisin voinut saada homman tehtyä paremmin, joten käytin välillä takaosan siirtämisen sijasta taas vasta-asetuksia apuna.
Lopuksi otimme vielä laukkaa tarvittaessa aiempia harjoituksia jollain tasolla hyödyntäen. Hilanteri meinasi ensimmäisessä laukannostossa vetää hernepellon jostain virheestäni nenään, mutta sain tilanteen nollattua ja Hilanterin laukkaan ilman hetkellistä stoppia kummempaa kohtausta. Henkäisin kyllä helpotuksesta, sillä juuri tällä tavalla monet muut jumituskerrat ovat alkaneet, vaan onneksi ei nyt. Vasemmassa laukassa Hilanteriin tehosi hyvin se, kun muisti ulkopohkeella pitää hevosta suorassa, jolloin Hilanteri sai hetkittäin palasensa kohdalleen ja pyöristyi hienosti tasaiseen laukkaan. Kauaa se ei jaksanut itseään siinä kantaa, mutta palasi siihen kerta toisen jälkeen, kun sain sen ensin suoristettua. Oikeassa kierroksessa Hilanteri tuppasi vajoamaan turhan alas päänsä kanssa eikä siten pyrkinytkään kantamaan itseään oikein. Opettaja neuvoi pyytämään pohkeella ja ohjalla Hilanteria kantamaan oman etuosansa eikä vain vajoamaan eteen alas. Oikea kierros vaati melkoista työskentelyä, mutta saimme mukaan myös muutamia hyviä hetkiä, vaikka taisimme molemmat alkaa olla jo vähän väsyneitä. Hilanteri kuitenkin yritti hienosti ja onnistui paikoin näyttämäänkin, kuinka hyvin se osaa laukassa mennä niin halutessaan ja jaksaessaan.
Loppuraveissa Hilanteri kulkikin jo alkutuntia aktiivisemmin ja pysyi hieman pidempiä hetkiä mukavan pyöreänä venkoilematta tai vajoamatta etupainoiseksi. Päästin sen aika nopeasti käyntiin ja hyppäsin kiitokseksi heti satulasta kävelyttämään loppukäynnit maasta käsin. Opettaja kehui Hilanterin menneen hetkittäin hienosti ja olleen silloin varsin komea ilmestys. Hilanterin kulkiessa oikeinpäin se tuntuukin saavan korkeutta ja muhkeutta itseensä, jolloin se näyttää piirun verran isommalta kuin vain 155-senttiseltä. Muutoinkin nuo hyvät hetket ovat sen verran makeita, että niiden eteen kyllä jaksaa tehdä töitä. Vielä kun oppisin itse pitämään oman pakkani kasassa, kun hevonen loksahtaa oikeinpäin, jolloin voisimme jatkaa siitä työskentelyä eikä minun lössähdykseni takia palata taas lähtöruutuun. Oman kropan hallinta onkin melkoisen haastavaa, mutta sitä sopii vaatia itseltä yhtä paljon kuin vaatii hevosta kantamaan itsensä.
