keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Muka jännittävää puuhaa

Keskiviikon toinen tunti meni odotetulla estetunnilla, jolla ratsukoita oli kahdeksan. Olin arvellut vaikka mitä ratsuja itselleni, mutta en Lorea, jonka lopulta sain. Vaan mikäpä siinä, Lorenkin kanssa hyppääminen on sangen opettavaista.

Alkuverryttelyssä yritin saada Loren kantamaan itsensä edestä sekä olemaan sopivasti hereillä. Kumpikaan tavoitteeni ei onnistunut täydellisesti, mutta jotain ajatusta menossamme kuitenkin oli. Keskityin myös kääntämään kunnolla ulkoavuilla ja jättämään sisäohjan rauhaan mahdollisimman usein. Laukassa saimme käyttää kevyttä istuntaa apuna ja ratsastaa välillä eteen. Lore eteni hyvin, mutta olisin saanut ratsastaa vaihtelut eri laukkojen välillä tarkemmin.

Ennen rataa hyppäsimme omina tehtävinään niin yksittäistä estettä kuin linjoja. Yritin muistaa pitää Loren liikkeellä, vaan jotenkin laukka ei lähtenyt pyörimään kunnolla. Ilmeisesti henkinen käsijarru oli hitusen päällä eikä se jäänyt Lorelta huomaamatta. Olisin saanut pyytää sujuvampaa etenemistä, mutta jotenkin tyydyin puolittaiseen menoon. Ponnistuspaikat myös kehtasivat tänään kadota tiheästi näkyvistä, jolloin hieman hyydyin. Pari kertaa sain ratsastettua paikat oman päätökseni mukaan sekä pyytämällä Lorea hyppyyn hieman kauempaa kuin odotettua rauhassa pienemmän askeleen. Mutta muut kerrat ihmettelin vain näkymättömiä ponnistuspaikkoja ja annoin Loren hoitaa hommat.

Varsinaisen radan hyppäsimme noin 70–80 sentin tasolla. Omaa vuoroa odotellessa minua kehtasi jostain syystä alkaa vähän jännittää. Ihan hölmöä! Esteet näyttivät muka isoilta (sallikaa minun nauraa!). Mikä ihme minua vaivaa? Lore on mitä mainioin hyppykaveri, joten ilmeisesti en vain luota omiin taitoihini nimeksikään. Vaan onneksi oma vuoroni koitti ennen kuin olin aivan jännittänyt itseni kipsiin.

Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Yritin saada kunnon laukan, mutta jäimme lopulta vähän hidastelemaan. Ykkönen meni muuten ok, mutta laukka ei tietenkään vaihtunut vasemmasta oikeaan. Korjasin ravin kautta ja yritin taas edetä, sillä kakkonen oli nopeasti vastassa. No, jarruttelin taas henkisesti, jolloin kakkosen ja kolmosen suora linja meni seitsemällä askeleella kuuden toivotun sijasta. Kolmosen jälkeen olimme taas vasemmassa laukassa, jonka korjasin ravin kautta pois. Nelosena olleelle askeleen sarjalle tulimme hieman asiallisemmin, ja b-osalla Lore nappasi vasemman laukan. Viitoselle taas tulimme vähän lähelle, mutta matka jatkui kaarevalla tiellä kuutoselle. Askeleista ei hajua, seitsemän olisi ilmeisesti ollut toivottu. Kuutosenkin jälkeen olimme vasemmassa laukassa eli ravin kautta korjaus. Seiska tuli nopeasti eteen eikä laukka ihan pyörinyt, vaan yli menimme siitä huolimatta. Kasi menikin jo vähän paremmin, ja pääsimme laukkaamaan hitusen paremmin kohti radan viimeistä estettä eli ysiä. Se ylittyi ihan ok, ja niin ratamme oli siinä. Huh, nyt muistin taas jatkaa hengittämistä.

Rata jäi vähän kaivelemaan, sillä en saanut annettua Loren laukata paremmin. Sen takia ponnistuspaikatkin olivat hukassa eikä rata tuntunut niin tasaiselta kuin olisin halunnut. Positiivista oli se, etten saanut lähestymisissä mitään valtavia paniikkeja, vaan sain oltua tuntumalla ja annettua Loren ratkaista tilanteen. En halunnut itse sotkea hommaa pyytämällä väärin, joten päätin luottaa Loren paikkaavan sen verran. Minkä se onneksi tekikin. Vaan miten kehtasinkin taas jännittää? En ymmärrä itseäni. Olen hypännyt Lorella sen verran, ettei moiseen pitäisi olla mitään syytä. Eikä se mitään ohjuskaan ole, joten mitä ihmettä jännitän? Alanko vain olla niin tottunut yhteen ratsuun, että muut tuntuvat paljon vieraammilta? Vaikea sanoa. Onneksi tähän on ratkaisu: lisää hyppäämistä muillakin kuin vuokrahevosella. Sinällään mukava ratkaisu, joten enköhän lähde sitä toteuttamaankin.

Avojen ja sulkujen parissa

Keskiviikko hurahti tuplahevostelun merkeissä. Ensimmäisen tunnin menin Jetillä Artsin koulutunnilla, jonka jaoin kahden muun ratsukon kanssa. Tällä kertaa Jetti oli päivänvalon ansiosta rohkea eikä tollotellut omiaan. Menohalut olivat tosin hukassa, sillä sitä sai patistella liki koko tunnin ilman kummempaa reipastumista. Alkuverkassa hurautimme kaikki askellajit läpi, sillä tunnin treenit teimme käynnissä ja ravissa. Luvassa oli nimittäin kunnon jumppaa avo- ja sulkutaivutusten parissa.

Aluksi teimme pitkällä sivulla pelkkää sulkutaivutusta käynnissä. Kun se onnistui, vaihdettiin sulkutaivutus noin puolivälissä avotaivutukseksi. Siitä puolestaan palattiin ennen pitkän sivun loppumista takaisin sulkutaivutukseen, josta hevoset lopulta suoristettiin. Käynnissä oli mukavasti aikaa hakea palikat kohdilleen, mutta meno oli muutoin nihkeää. Jetti joko teki liikkeen ja käveli, mutta ei mielellään molempia yhtä aikaa. Huomasin tässä hyvin sen, kuinka yritin vain ulkopohkeella säätää liikettä, kun oikeasti tarvitsin jopa enemmän sisäpohjetta. Se ei taas aluksi osannut hommaansa ollenkaan, kun olin niin tottunut sen käyttämättömyyteen. Onneksi Jetti opetti tässä hyvin, sillä se kyllä lähti valumaan sisälle, jos en pitänyt sitä sisäpohkeella raiteilla. Sain kiinnitettyä kivasti huomiota myös siihen, että olimme Jetin kanssa menossa samaan suuntaan enkä vääntänyt etuosaa liian mutkalle. Oma vaikuttaminen oli paikoin melkoisen jännittynyttä nyhräystä, mutta hyviäkin hetkiä mahtui mukaan, ja yritin aina palkita Jetin niistä nopeasti.

Sulkutaivutuksesta avotaivutukseen ja siitä takaisin sulkuun siirtyminen olikin mielenkiintoista. Sulusta pääsimme avoon kohtuullisen asiallisesti, mutta avosta takaisin sulkuun palaaminen tuotti pulmia. Jostain syystä en sen jälkeen saanutkaan pohjeapuja niin hyvin läpi, ja Jetti pääsi suoristumaan. Sisäpohkeeni loisti taas poissaolollaan, mikä varmasti osittain selitti tilannetta. Sain myös kaiken tämän miettimisen lisäksi huolehtia Jetin pitämisestä liikkeellä. Ravissa homma onneksi helpottui hieman, mutta eteenpäinpyrkimys kärsi kyllä omasta säätämisestäni melkoisesti.

Hurautimme samaa sulku-avo-sulkujumppaa myös lävistäjillä. Olipa se outoa mennä ilman aidan tukea, mutta samalla niin opettavaista. Sulut sujuivat edelleen aika kivasti ja myös paluut avosta sulkuun paranivat hieman, vaikka niissä olisi ollut vielä viilattavaa. Jollain tavalla oli helpompi mennä ilman aidan tukea, kun näki heti, jos jokin apu ei mennyt läpi eikä aita ollut osana vaikuttamassa. Opettaja tuntui muutamiin esityksiimme oikein tyytyväiseltä, joten emmeköhän me Jetin kanssa jotain saaneet oikein. Loppupuolella tehtävä menikin kivasti ilman suurempia puolieroja, joten jumppa oli varmasti vähän vetreyttänyt Jettiä.

Sulkujen ja avojen parissa tahkoaminen oli ihanan kimuranttia. Niitä ei tule tehtyä kovin usein ja vielä harvemmin tällaisella keskittymisellä. Jetti väläytteli taas hyviä hetkiä niin kuin se usein Artsin silmän alla tekeekin. Tykkään niin näistä tunneista, sillä tuntuu, että jokaisella kerralla näen pienen palan lisää Jetin osaamisesta. Vielä kun saisin kaivettua itsestäni sitä osaamista irti enemmän, niin tehtävät sujuisivat paremmin. Etenkin rentoutta ja helppouden ajatusta kaipaisin enemmän omaan menooni, niin se varmasti välittyisi hevoseenkin.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Käikky kekkuloi

Tiistain Tallinmäen tunnilla pääsimme Jetin kanssa tahkoamaan sekä koulua että kavaletteja, hyvä yhdistelmä. Ratsukoita oli viisi. Koulupuolen treeniaiheina olivat pohkeenväistöt sekä askeleen pidennykset ja lyhennykset. Kavaleteilla puolestaan tulimme kahden esteen suoraa linjaa sekä lävistäjällä ollutta puomin ja esteen suoraan linjaa jatkaen siitä vielä kulmassa ympyrällä olleen kavaletin yli. Tällä kertaa olin ottanut tunnille Käikyn, sillä ratsuni oli pitkästä aikaa rasittavan kyttäävällä tuulella. Kentän toinen pääty oli erityisen hui. Sinne ei voinut mennä koko tunnin aikana vasemmassa kierroksessa ilman, että Jetti joko jännittyi hiiteen ja punki kunnolla tai peräti otti parit käännähdykset ja yritykset paeta paikalta. Enpähän ainakaan päässyt torkkumaan tällä tunnilla.

Pohkeenväistöt teimme pitkällä sivulla uralta keskemmäs ja suorituksen kautta takaisin uralle palaten. Pitkän sivun alkuun ja loppuun pyöräytimme voltit. Toisella pitkällä sivulla teimme ensin parit siirtymiset ravista käyntiin ja takaisin, kunnes vaihdoimme ne ravin pidentämiseen ja lyhentämiseen. Pohkeenväistöt olivat ihan ok, vaikka olisin tahtonut ne paremmiksi. Sorruin vähän punkemaan liikaa, jolloin osa väistöistä oli aika jännittyneitä. Väistöissä vasemmalle sain lisäksi olla tarkka, ettei Jetin takaosa lähtenyt johtamaan. Hyvää väistöissä oli se, että parhaimmillaan tahti säilyi niissä mukavasti. Ennen ja jälkeen väistöjen pyöräytetyt voltit unohtuivat minulta paikoin. Ne, jotka muistin tehdä, menivät vähän puolihuolimattomasti. Minulla tuppasi olemaan kiire jo toiselle pitkälle sivulle. Sinne tehdyt siirtymät sekä askeleen pidennykset ja lyhennykset sujuivat ihan kivasti. Jetti vastasi molempiin ihan hyvin, mutta kuten aina, olivat lyhennykset helpompia. 

Kavalettitehtävillä tulimme ensin suoraa linjaa seitsemällä ja sitten kuudella askeleella. Menomme oli sangen epätasaista, esitimmepä välin kertaalleen kahdeksallakin askeleella. Jetti oli omissa maailmoissaan enkä saanut sitä oikein keskittymään. Kun tulimme tehtävää vasemmassa kierroksessa, jouduimme tulemaan sen kamalan päädyn kautta. Tämähän sekoitti Jetin maailman, jolloin se esitti linjalle parit omat syöksähdykset. Kehtasipa se kertaalleen toisen esteen jälkeen yrittää rytyyttää kiskomalla päätään alas ja ottamalla minipompun. Hoh! Kontrolli toisessa päädyssä oli lahjakkaasti hukassa. Lopulta tulin suoran linjan tehtävän kertaalleen vielä lyhyemmässä laukassa. Ratsastin jokaisen askeleen keskittyneesti jo ennen kuin olimme pelottavassa päädyssä. Jetti yritti tollotella, mutta sain pidettyä sen kuulolla ja saimme tultua linjan kertaalleen ihan hallitusti.

Toisena kavalettitehtävänä pyöräytimme pelottavan päädyn kulmaan ympyrän puomin yli ja tulimme puomin ja pystyn kolmen askeleen linjan. Siitä jatkoimme vielä toisessa kulmassa olleen kavaletin yli ympyrällä. Jetti tietysti yritti koikkelehtia pelottavassa päädyssä, jolloin meno ei ollut sujuvaa. Kun saimme tehtyä ensimmäisen ympyrän, yritti Jetti karata pikaisesti suoran linjan läpi ja taas sen jälkeen nykiä itseään omille teilleen. Sain kuitenkin jotenkin napattua sen kiinni ja jatkettua kavaletille. Toinen kierros meni jo vähän hallitummin, mutta se oli kaukana rennosta. Voi Käikkyä!

Loppuraveissa yritin vielä siedättää Jettiä pelottavaan päätyyn menemällä ensin sen kauempaa ja hiljalleen aina vähän lähempää. Oikeassa kierroksessa Jetti kesti päädyn kamaluudet, mutta vasemmassa kierroksessa se ei vieläkään antanut periksi. Olipahan taas tunti, jolla sai venytellä pinnaa ja yrittää ymmärtää pientä, viatonta ruunaressukkaa. Opettajakin totesi, että 15-vuotiaan sijasta Jetti vaikutti käyttäytymiseltään enemmän 5-vuotiaalta. Ehkä Jetillä on mennyt laskut sekaisin tai sitten se ei vain osaa laskea viittä pidemmälle. Tai sitten sillä vain on niitä virtapiikkejä aiheuttavaa syksyä rinnassa. Oli mikä oli, en nynnynä osaa juuri arvostaa tällaisia tempauksia. Vaan tuleepahan siedätyshoitoa siihenkin pulmaan. Ehkä täytyy vain yrittää iloita siitä, että Jetti menee edes hetkittäin reippaasti eteenpäin. Vielä kun ne hetket olisivat minun valitsemiani.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Pientä treeniä

Lauantaina JKH-tiimimme oli mukavasti koolla samalla Tallinmäen estetunnilla. Meille Jetin kanssa se tosin oli enemmänkin kavalettitunti, mutta hyvää treeniä tuli silti. Pääsin nyt Jetinkin kanssa tekemään edellispäivän Pian tunnilla olleita tehtäviä, joilla sai säädellä laukkaa lyhyemmäksi ja pidemmäksi.

Alkuverkassa yritin karehtua Jetille rakentavalla tavalla, että saisin sen liikkumaan. Onnistuminen oli niin ja näin, mutta esitimme sentään parit sujuvat laukanvaihdot. Muistin myös tehdä muutamat temponvaihtelut niin, että reaktio pyyntöön lähteä eteen tuli riittävän nopeasti. Vielä olisin toki saanut prässätä ja ennen kaikkea tajuta pitää ne ohjat käsissä, myös niinä spurttihetkinä. Vaan jostain syystä nakkaan ohjat aina menemään, kun haluan hevosen liikkuvan eteen. Onpahan taas opeteltavaa.

Ennen vähän pidempää rataa tulimme yksittäisiä tehtäviä, jotka olivat edellispäivältä tuttuja. Tehtävinä oli laukkapuomit ja pysty suoralla linjalla, lävistäjäpysty ja laukkapuomit kaarevalla linjalla sekä askeleen sarjan ja siitä viiden askeleen päässä olleet pystyn suora linja. Tehtävillä ongelmana oli löytää aina sopiva laukka. Puomien ja pystyn suora linja piti tulla lyhyemmässä laukassa ja kaareva linja pystyltä puomeille taas vähän sujuen, mutta ajoissa puomeille tasapainottaen. Sarjan ja pystyn tehtävä taas piti tulla lyhyemmässä laukassa, sillä se oli kohtuullisen ahdas. Vaikka yritin viritellä Jettiä tehtäville lähdettäessä, jäi paras eteneminen ja se vieteri erilaisten laukkojen välillä löytämättä. Niinpä meno oli aika epätasaista. Pahimmat mokat esitimme sarjan ja pystyn tehtävälle. En vain tajunnut, että sen välit olivat oikeasti ahtaita, vaan välillä jopa maiskuttelin menemään. Hoho! Sarjan kömmimme liki aina ja pystylle puolestaan tulimme joko yhden askeleen matkasta jättäen tai pahasti juureen lipuen. Yli kuitenkin mentiin aina, sillä on lohduttauduttava. Vaikka olisihan se ollut kiva pysyä tehtävistä koko ajan kartalla ja ratsastaa ne paremmin.

Ratana tulimme laukkapuomien ja pystyn suoran linjan jatkaen lävistäjäpystyn ja laukkapuomien kaarevan linjan. Siitä tulimme sarjan ja viiden askeleen päässä olleen pystyn suoran linjan ja jatkoimme pystyn ja laukkapuomin suoran linjan toisesta suunnasta. Lopuksi hyppäsimme vielä kaarevalla tiellä olleet pystyt, joiden väliin sai pistää korkeintaan seitsemän askelta. Tulimme laukkapuomeille kohtuullisesti, ehkä hitusen kauas jääden, mutta Jetti venytti hyvin. Olisin saanut hakea laukkaan pontevuutta, sillä kuudes askel pystylle jäi hieman kauas. Sen jälkeen olimme pari askelta ristilaukassa, kunnes se korjaantui oikeaan laukkaan. Tässä vaiheessa yritin hieman spurtata, mutta emme me nyt kovin valtavaa eroa saaneet. Kaikesta maiskuttelustani huolimatta. Mitäpä jos käyttäisin niitä pohkeita? Nää. Lävistäjäpystyn Jetti hyppäsi positiivisen askeleen kautta ja vaihtoi laukan vasemmaksi. Pääsimme laukkapuomeille kuudella askeleella, mutta olisin saanut aiemmin keriä laukkaa lyhyemmäksi, välit tuntuivat vähän ahtailta. Niiden jälkeen hain laukkaa lyhyemmäksi, kun edessä oli sarja ja pysty. Ponnistuspaikka oli hukassa, ja ratkaisin tilanteen ääniavulla. Joo ei. Jetti jarrutti ja kömpi sarjan a-osan yli samoin kuin b-osan. Tässä vaiheessa tajusin olla hiljaa ja vähän pidätellä Jettiä. Viides askel mahtui mukaan, vaikka olikin muita lyhyempi. Kaiken huipuksi ajauduimme reilusti esteen oikeaan laitaan. Suoran linjan pysty meni ihan ok, mutta taas unohduin omiin ajatuksiini enkä kerinyt laukkaa lyhyemmäksi. Niinpä laukkapuomeilla kolistelimme. Niiden jälkeen hienosti unohdin sen, millä tavalla kahden pystyn kaareva linja piti tulla. Päätin hakea laukkaa eteen maiskuttelemalla. Jetin reaktio? Aika olematon. Jarruttavasta hypystä ja kunnon kolautuksesta huolimatta (tai niistä johtuen) Jetti nappasi ensimmäisellä pystyllä oikean laukan. Toiselle pystylle tuli ihan hyvä tie, ja ylsimme sille seitsemällä askeleella. Laukka vaihtui hypyssä vielä toivotusti vasempaan, ja näin pieni ratamme oli siinä.



Vaikka ihan nappiin ei mennytkään, tuli treeni pienillä korkeuksilla tarpeeseen. On siinä laukansäätelyssä kuitenkin sen verran hommaa. Kiva harjoitella sitä elämää esteiden välissä ja pyrkiä parantamaan siinä. Vielä on tekemistä sen eteen, vaan milloinpa sitä tässä lajissa valmiiksi tulisikaan.

Videosta kiitos Noralle ja Hempalle, joka toimi mainiona kuvausalustana. 

perjantai 25. syyskuuta 2015

Mallikelpoisen tuntiratsun kyydissä

Olen jo tovin suunnitellut ratsastavani pitkästä aikaa kaikilla Tallinmäen tunteja tekevillä ratsuilla vaihtelun vuoksi. Sattuman seurauksena perjantain toinen tunti hurahti Akun kyydissä Pian estevalmennuksessa. Akulla olen mennyt viimeksi yli kaksi vuotta sitten, vaan ruuna on niin mallikelpoinen tuntiratsu, että sen kanssa voi mennä hyppelemäänkin tuosta noin vain. Aku oli heti alkuverryttelystä alkaen niin lysti, ettei tosikaan. Kaasu, jarru ja ratti toimivat ilman mitään ongelmia ja kevyesti. Olipa kiva ratsastaa hevosta, joka toimi niin helposti. Ilmankos Akua kehutaankin niin hyväksi tuntihevoseksi. 

Tunnin aikana tulimme niin laukkapuomeja kuin niiden ja esteiden suoria ja kaarevia linjoja. Lisäksi tahkosimme viiden esteen jumppasarjaa, jonka alussa, väleissä ja lopuissa oli lisäksi puomit. Lopulta yhdistelimme tehtävät yhdeksi radaksi. Akun kanssa oli kohtuullisen helppoa mennä välit toivotuilla askelilla, kunhan muistin ratsastaa tehtävät tarkasti. Välillä tein tarvittavat pidätteet vähän liian myöhään, mikä hieman sekoitti pakkaa, mutta muutoin meno oli ihan sujuvaa. Akun kanssa hienoa oli se, kuinka pieniin apuihin se reagoi ja meni aina yli, vaikka paikka ei aina ollut täydellinen. Muutamia puomejakin keilasimme matkaan, vaan eipä se haitannut. Jumppasarjalle haasteen toi se, ettemme oikein tahtoneet osua ensimmäiselle puomille. Aku kuitenkin tsemppasi tehtävän läpi siitä huolimatta, ja pari kertaa saimme tultua tehtävän alusta alkaen asiallisemmin. Hyppyihin mukautuminen oli myös aika helppoa, joten kaikin puolin Akun kanssa hyppeleminen oli kivaa!

Lopuksi tulimme vielä radan, joka alkoi laukkapuomien ja esteen suorasta linjasta. Välin tulimme ihan asiallisesti kuudella askeleella. Sen jälkeen laukkaa sai vähän kasvattaa, kun edessä oli lävistäjäesteen ja samojen laukkapuomien kaareva linja. Lävistäjäeste meni hyvin, ja sain ajoissa tehtyä pienen pidätteen, jolloin pääsimme kaarevankin linjan kuudella askeleella. Laukkapuomien jälkeen muistin myös tehdä tasapainottavat pidätteet. Askel ei ollut aivan optimaalisin jumppasarjan ensimmäiselle puomille, mutta selvisimme sen kuitenkin kohtuullisesti, ja ratamme oli siinä.

Tunnin lopussa hämmästyin yhtäkkiä sitä, kuinka helppoa ja vaivatonta meno oli ollut. Melkein tuntui siltä, ettei tässä ollut hypätty vielä mitään. Aku oli mainio kaveri, en voi olla kehumatta sitä. Ihanaa, kun hyppääminen on välillä näin vaivatonta. Vaikka kaikki ei mennytkään prikulleen oikein, oli Aku silti koko ajan luottavaisesti menossa samoin kuin minäkin. Kerrassaan hyvän mielen tunti.

Punkemista istuen

Perjantaina oli luvassa tuplahevostelu, joka alkoi pienen tauon jälkeen Airan istuntatunnilla. Menin Jetillä jaetun tunnin Kaisan ja Vaken kanssa. Tunnilla pääsimme treenaamaan etenkin kevennystä ja käsien paikkaa miettien. Tehtävinä oli niin pääty-ympyröitä, loivia kiemuroita ja niihin yhdistettyjä voltteja, pohkeenväistöjä kuin laukannostoja ja laukkaympyröitä. Jetti oli tänään läpi tunnin sangen tahmealla tuulella. Huumorintajuni loppui jo tunnin alkupuolella, joten lopputunti menikin hienosti hampaita kiristellen. Keskittymiskykyni oli sen verran heikko, että oman istunnan korjaamisen sijaan jäin tuuppimaan Jettiä eteenpäin. Periaatteessa Jetin liikkumisella ei ollut sinällään niin väliä, mutta mieluusti Jetti saisi näilläkin tunneilla liikkua tavallisesti eikä tervassa kahlaten.

Tunnin alkupuolella kevensimme tovin ilman jalustimia. Kaikeksi ihmetyksekseni sain ohjeeksi keventää enemmän. Jäin liian matalaan kevennykseen, sillä nousin vain sen verran, mitä Jetin (mummo)ravi minua nosti. Ohjeeksi tuli kuitenkin olla kevennyksessä aktiivisesti mukana takareisien avulla. Tunnin paras ahaa-hetki tuli tässä kohtaa. Sain vihdoin ja viimein kevennettyä ilman jalustimia siten, ettei etureisiäni alkanut poltella. Jes! Sain siis aktivoitua paremmin takareisiä hommiin, mikä ilahdutti suuresti. Sain vielä myhäillä tyytyväisyydestä, kun otimme jalustimet takaisin. Sain edelleen kevennettyä aika maltilla ja ilman, että aloin jalustimien tuen takia pungertaa satulasta turhaan enempää irti. Tämä ahaa-hetki korvasi kyllä tunnin useat suvantovaiheet.

Tunnin pääpulmiani olivat kylkien tuen puute ja omille teilleen karkaavat kädet. Volteilla kylkien tuen puute aiheutti Jetin valumisen ulos, kun yritin korvata sitä roikkumalla sisäohjassa. Väistöt taas menivät tuen puuttuessa lapa edellä punkemiseksi. Molempia tehtäviä sain korjattua hieman, mutta kieltämättä omien kylkien käyttäminen oli muissa treeneissä päässyt unohtumaan. Eikä se jäänyt huomaamatta. Käteni puolestaan ovat jo pidemmän aikaa eläneet omaa eteen ja alas -venytystä eli en saa kannettua niitä ja pidettyä lähekkäin. Kummasti ne kuitenkin löysivät paikkansa aina, kun keskityin johonkin muuhun kuin niihin. Esimerkiksi ilman jalustimia keventäessä mietin tarkemmin keskivartalon tukea ja takareisien käyttöä, jolloin kädet kuin itsestään pysyivät hyvällä paikalla. Ympyröillä ja muissa kaarteissa sen sijaan ne tuppasivat vielä leviämään, mutta pienikin parannus oli hyvä.

Laukannostot ja laukkaympyrät olivat sangen nihkeitä. Ympyrän muoto vaihteli melkoisesti riippuen siitä, sainko itseni pakettiin vai en. Nostot puolestaan epäonnistuivat paikoin naurettavan railakkaasti. Apuni eivät jostain syystä menneet perille, ja taisipa se valmistelukin unohtua. Kun sain taas parsittua keskittymiskykyni rippeet, esitti Jetti pari hyvää ja helppoa laukannostoa. Ne lohduttivat kovasti, sillä ympyrätyöskentely ei vieläkään lähtenyt korjaantumaan toivotusti. Ulkokyljen tuki oli hukassa samoin kuin ulkopuolen tuki, joten homma meni vähän punkemiseksi. Laukka ei rullannut tunnin aikana kunnolla emmekä jääneet laukkaamaan kovin pitkiä pätkiä. Niinpä tällä kertaa en päässyt korjaamaan istuntaani laukassa niin paljoa. Lyhyissä laukkapätkissä muistin kuitenkin avata lonkkia ja vakauttaa pohjetta siten, mikä tuntui toimivan.

Tunti meni vähän liikaa tuuppien, mutta onneksi nuo muutamat hyvät hetket kuitenkin sattuivat matkaan. Etenkin oikeanlaisemman kevennyksen löytäminen ilahdutti, ja sitä pitää muistaa hakea jatkossa entistä enemmän. Käsiin saan edelleen kiinnittää huomiota reilusti, mutta jospa nekin hiljalleen löytäisivät paikkansa. Pala kerrallaan, niin jospa se siitä.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

No ei nyt ihan

Keskiviikon tunnilla oli luvassa koulua ja puomeja seitsemän ratsukon voimin. Olin odottanut ratsukseni Lenniä, mutta se olikin poissa pelistä pudotettuaan kengän. Sen sijaan sain Jussin, joka jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta. Tunnin alkupuolen menimme pohkeenväistöjä ja siirtymiä ja loppupuolen tahkosimme laukkapuomeja sekä loivaa kiemuraa ravissa.

Kouluväännön kuviona oli tulla pituushalkaisijalle, tehdä sen keskelle pysähdys ja jatkaa tavallisesti loppuun. Sen jälkeen käännyttiin vuorotellen molempiin suuntiin ja tehtiin pitkälle sivulle pohkeenväistöä etuosa uralla pysyen. Tehtävää tultiin niin käynnissä kuin ravissa. Pysähdykset olivat meillä Jussin kanssa sangen surkuhupaisia. Jäin ottamaan liikaa ohjalla kiinni, kun en tuntunut saavan millään muulla reaktiota. Olin päästänyt Jussi aika etupainoiseksi, mikä tietysti vaikeutti tilannetta. Yritin kyllä tiivistää istuntaa ja jarruttaa sillä, vaan jotenkin tämä vinkki meni Jussilta ohi. Ravista tehdyt pysähdykset tulivatkin aina käyntiaskelten kautta. Yritin kyllä ennen pysähdystä lyhentää askelta ja valmistella tulevaa, vaan nyt ei vain tullut onnistumisia. Sen sijaan pysähdyksistä Jussi lähti aika hyvin eteenpäin. Muutamat siirtymät pysähdyksistä raviin olivat mukavan sujuvia.

Pohkeenväistöt käynnissä onnistuivat ihan ok. Toki sain olla tarkkana, etten jäänyt ratsastamaan liikaa kädellä enkä toisaalta nakannut pohkeitani irti. Kun sain mietittyä nämä kohdilleen sekä pidettyä Jussin väistön vastakkaisen puolen kurissa, saimme ihan asiallisia pätkiä. Raviväistöt sen sijaan menivät kiirehtien. Jussilla oli hoppu enkä saanut sitä malttamaan. Niinpä se enemmänkin punki ravissa menemään kuin otti rehellisiä väistöaskelia. Yritin toppuutella ja rauhoittaa menoa, vaan emme nyt oikein päässeet Jussin kanssa yhteisymmärrykseen. Millähän ajoin sitä tahattomasti eteenpäin? Se jäi nyt selvittämättä. Jotenkin nämä väistöt, joissa etuosa pysyy uralla, ovat ihanan kamalia. Ne paljastavat niin armotta sen, väistääkö hevonen vai ei.

Väistötehtävien jälkeen pääsimme puomien pariin. Toisella pitkällä sivulla ratsastimme ravissa loivan kiemuran, ja toisella pitkällä sivulla tulimme puolestaan viiden puomin suoran linjan, jolla yksi puomi oli omanaan ja siitä 13 metrin päässä olivat muut puomit innariväleillä. Kiemuran alkuun ja loppuun pyöräytimme ympyrän yksittäisen puomin yli laukassa. Puomeilla ongelmana oli paikan löytäminen. Jussi laukkasi ihan ok, mutta roikkui ohjalla. Yritin ryhdistää sitä, vaan yritykseksi se valtaosin jäi. Niinpä emme muka millään sattuneet ensimmäiselle puomille oikein, jolloin loputkin linjasta meni rämpien. Etenkin oikea kierros oli aika kamala. Arvioin Jussin laukan höhlästi paljon pidemmäksi kuin mitä se oikeasti oli, jolloin omat korjaukseni tulivat väärään aikaan. Saimme sentään mentyä välin lopulta myös sillä toivotulla neljällä askeleella, kunhan olimme sössineet pohjille tarpeeksi. Vasen kierros oli hitusen parempi, mutta sama paikan löytämisen vaikeus vaivasi siinäkin. Sain kuitenkin korjattua menoa hieman paremmin, jolloin pääsimme tehtävän hitusen paremmin. Ympyröillä ja loivalla kiemuralla ongelmana oli ratin puute. Jussi humputti menemään oman mielensä mukaan, ja minä ihmettelin menoa selässä. Jotenkin ohjaus meni rikki, ja Jussi pääsi menemään ne tiet, mitkä halusi. Minä sain hitusen tuupattua sitä oikeaan suuntaan, mutta etenkin ympyröillä meno oli ihan surkuhupaisaa. Miten sitä hevosta ohjataankaan, ohjissa roikkumalla? Joo ei.

Loppuraveissa hain Jussia lopulta vähän kevyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi. Saimme onneksi loppuun vähän parempia hetkiä, mutta olisihan tämän voinut tietysti tehdä ajatuksen kanssa jo tunnin alussa. Vaan sainpahan korjattua menoa sentään loppupuolella. Vaikka tunti menikin sangen epätasaisesti, ei se onneksi jäänyt vaivaamaan. Kun ei ole suurempia tavoitteita, ei sitä tule odottaneeksikaan kummempia. Jussilla oli silti hauska mennä puomeja. Siksipä tuumasinkin opettajalle, että voin mennä tulevan estetunnin silläkin ihan mielelläni. Enpähän ainakaan pääsisi lusmuilemaan, sillä Jussia täytyy hieman hyppytunneilla auttaa.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Arkimaastossa

Tiistaina syksy näytti vetisen puolensa ja tarjosi päivän ajan sateita eri vahvuuksilla. Tallinmäen kenttäkin oli muuttunut enemmänkin isoksi kuralätäköksi, joten vaihdoimme suunnitelmia lennosta ja lähdimme sittenkin maastolenkille. Me Jetin kanssa olimme viiden ratsukon letkassa tuttuun tapaan toiseksi viimeisiä.

Kävimme humputtelemassa lähilenkin, josta oli iso osa tietä pitkin etenemistä. Vesisade ilahdutti meitä tämänkin lenkin aikana, vaan eipä sitä metsäosuuksilla melkein edes huomannut. Menomatkasta hurautimme yhden laukkapätkän tietä pitkin, mutta muutoin etenimme käynnissä ja ravissa. Kotimatkalla ravatessa Jetti löysi itsestään suuren kenttäratsun (tai hienohelman), sillä sen piti ehdottomasti saada loikata parin vesilammikon yli. Hassu ruuna!

Lenkki hurahti kaikin puolin mukavasti eikä sadekaan haitannut. Tallille sai palata hyvillä mielin, kyllä se arkimaastokin virkistää. Iltakin alkoi sopivasti hämärtää lenkin loppupuolella. Niin se kesä taitaa oikeasti olla taas takana. Vaan onneksi hevostella voi ympäri vuoden.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Syysmetsäreissulla

Lauantaina lähdimme tuttuun tapaan Tallinmäen maastoon, tällä kertaa kahdestaan Kaisan kanssa. Me Jetin kanssa otimme letkan häntäpaikan, sillä Kaisa meni tämän maaston varahevosella Vaken huiliessa lyhyellä saikulla. Varahevosena sattui olemaan yksi tallin reippaista suomenhevosista.

Kävimme taas tutun maastolenkin, josta näyttäisi olevan muodostumassa vakiolenkkimme: teitä ja metsäpolkuja, joiden aikana otimme kaksi pidempää laukkapätkää, muuten menimme käyntiä ja ravia. Jetillä oli tänään vilkuilupäivä, sillä lähes koko reissun ajan se kuulosteli kaikki äänet takaa ja paikoin vähän säpsähteli. Kuulemma se on viime aikoina ollut myös säpsy kentällä, joten ilmeisesti Käikky on kaivautumassa pitkästä aikaa esiin. Toivottavasti vain toviksi, huumorintajuni kun ei aina riitä Jetin säikyn puolen kanssa.

Reissu meni kuitenkin ihan mukavasti. Toisessa laukkapätkässä Jetti hieman lakkasi kuuntelemasta minua, jolloin pyysin Kaisaa hidastamaan laukkaa. Siinä sain Jetin takaisin kuulolle, ja pääsimme jatkamaan sujuvampaa laukkaa. Kun Jetti taas muisti, että minäkin olin kyydissä ja malttoi kuunnella, tarjosi se loput laukkapätkästä oikein hyvää ja pyöreää menoa. Sitä oli kiva fiilistellä. Loppumatkan taitoimme ravissa ja käynnissä oikein asiallisesti. Aikaa taisi hurahtaa taas se tunti, ja reissu oli kiva, vaikka keli olikin sangen harmaa ja tuulinen. Vaan eipähän satanut vettä, jeij!

torstai 17. syyskuuta 2015

Lyhyyden ja pontevuuden hankala yhtälö

Torstaina pääsin Jetin kanssa kotikentällä Pian tunnille. Jaoin tunnin vain Kaisan kanssa, joten pääsimme tekemään oikein mukavasti töitä. Alkuverryttelyssä haimme taas kaasun ja jarrun kuntoon ratsastamalla pääosin lyhyet sivut reippaampaa laukkaa ja pitkillä sivuilla vähän kooten. Lisäksi teimme laukanvaihtoja. Jettiä sai patistella liikkumaan, mutta kyllä se hieman heräsi. Erityisesti muutamat laukanvaihdot sujuivat ihanan helposti ilman, että Jetti hidasti niiden aikana. Jälleen tuli hyvä kertaus siitä, kuinka Jetin tulee yksinkertaisesti vastata pohkeeseen ja pidätteeseen nyt eikä vasta hetken päästä, jos ollenkaan. Omassa komentoketjussani on kyllä viilaamista samoin kuin siinä, etten jää tuuppimaan ja punkemaan, jos reaktio ei tule niin kuin pitäisi.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme oikeassa laukassa ympyrän kaarella olleen kavaletin ja pystyn, joiden väliin meni kolme askelta. Laukka sinällään pyöri, mutta tie kavaletille tulikin tehtyä miten sattuu, mikä tietysti vaikeutti välin ratsastamista. Jetti pääsi punkemaan oikealle, jolloin väli kävi ahtaaksi. En saanut ihan pidettyä Jettiä raiteilla, mutta muutaman kierroksen jälkeen saimme ihan asiallisenkin suorituksen. Ympyrällä ja sen kaarella olevien esteiden hyppääminen on kyllä opettavaista, kun siinä huomaa varmasti, onko ohjaus kunnossa.

Toisena tehtävänä tulimme oikeassa laukassa maapuomin ja pystyn suoran linjan, joiden väli oli kolme askelta. Siitä jatkoimme aiemmin hypätyille, ympyrän kaarella olleille pystylle ja kavaletille. Maapuomin ja pystyn väli tuntui pitkältä, mutta Jetti venyi sen kolmella. Laukka vaihtui pystyllä oikeasta vasemmaksi. Pystyn ja kavaletin kaarevalla linjalla Jetti pääsi hieman punkemaan vasemmalle, joten saimme uusia sen heti perään. Nyt tie oli parempi, vaikka punkemista oli vieläkin ilmassa.

Kolmantena tehtävänä tulimme maapuomin ja pystyn suoran linjan, pystyn ja kavaletin kaarevan linjan, yksittäisen lävistäjäpystyn sekä kahden laukan väleillä olleen kolmoissarjan, jossa oli pysty, okseri ja pysty. Maapuomin ja pystyn suora linja meni ihan hyvin, Jettiä olisi saanut ottaa jopa hieman kiinni. Pystyn ja kavaletin kaarevalla linjalla oli taas punkemista, mikä aiheutti rämpimistä. Sain kuitenkin jatkettua matkaa. Yksittäinen lävistäjäpysty ylittyi ihan hyvin, ja Jetti taisi jotenkin ihmeellisesti napata siinä oikean laukan tai sitten korjasi itsensä siihen myöhemmin. Kolmoissarjalla Jetti pääsi valumaan oikealle, jolloin kahden askeleen välit tuntuivat myös hitusen pitkiltä. Hyvin Jetti kuitenkin itsensä niihin venytti, vaikka hitusen itse hyydyinkin odottamaan hevosen ratkaisua.

Lopuksi tulimme vielä kavaletin ja pystyn, maapuomin ja pystyn, kolmoissarjan toisesta suunnasta, lävistäjäesteen, joka oli nyt muuttunut okseriksi sekä siitä kaarevan tien päässä olleen pystyn, joka oli samalla kolmoissarjan ensimmäinen este. Radan esteet olivat aina kavaletista 95 senttiin. Kavaletti ja pysty menivät ihan ok, jonka jälkeen sain ratsastaa hieman eteen. Maapuomin ja pystyn linjalla tajusin tehdä pienen puolipidätteen, jolloin väli meni hyvin. Sen jälkeen sain taas ajatella etenemistä. Kolmoissarjalla oli taas pientä valumista oikealle, mutta välit menivät ihan ok. Pientä tasapainotusta olisin tosin saanut tehdä. Lävistäjäokserille sain tehtyä asiallisen tien, mutta siitä huolimatta laukka hieman sammui. Epäilin yltämistämme kaarevan linjan päässä olleelle pystylle viidellä askeleella, mutta niin vain Jetti venytti itsensä sinne ja hyppäsi esteen puhtaasti.

Tunnissa petrattavaa olisi ollut oikeanlaisen laukan löytämisessä heti alkuunsa ja Jetin punkemisen korjaaminen. Opettajan avustuksella otimme muutamina kertoina kunnon spurtteja joko tehtävälle lähdettäessä tai sen jälkeen. Jetti spurttasi niissä sen verran hyvin, että kehtasin vähän jännittää. Onneksi se purkautui tänään hihittämisenä. Toisessa spurtissa Jetti lähti sen verran nopeasti ja yllättäen, että nolosti tartuin satulahuovasta kiinni. Jos Jetti olisi vain pidentänyt askeltaan, ei meno varmasti olisi tuntunut kummalta. Sen sijaan se otti ponilaukkansa käyttöön ja tikitti lyhyillä askelilla sen, minkä kintuistaan pääsi. Opettaja totesi, että Jetin tulisi kunnioittaa minua siten, että se uskoisi kerrasta, mitä pitää tehdä. Nythän meillä oli läpi radan vähän hakemista vauhdin kanssa, vaikka kaikesta pääsimme kerralla yli ilman pahempia kiipeilyjä. Minun pitäisi oppia ratsastamaan Jetti lyhyeksi, mutta pontevaksi. Ei vain jommaksikummaksi. Positiivista tunnissa oli se, että tehtävät pitivät keskittymisen hyvin yllä eivätkä 95 senttiinkään kivunneet esteet jännittäneet tippaakaan. Ihanaa, että oma pää alkaa tottua tähän korkeuteen näin hyvin. Tässäkin tunnissa, kuten monessa muussakin, oli siis jotain petrattavaa, mutta onneksi myös jotain onnistunuttakin.

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Ajatukset käsissä, siirtymiset tehtävänä

Keskiviikon tunnille sain toistamiseen Lennin, mikä oli ihan hyvä juttu. Enhän minä sitä ruunaa osaa ratsastaa, vaan eipä se ainakaan sivusta seuraamalla miksikään muutu. Tälle tunnille otin omaksi aiheekseni vuorostaan mahdollisimman kevyen käden. Muutoin teimme tunnilla siirtymisiä ja voltteja seitsemän ratsukon voimin. Tunnin kuviona oli ratsastaa pituushalkaisijalle ja tehdä sen keskikohdassa siirtyminen. Siirtymisiä oli muun muassa pysähdys niin käynnistä ja ravista kuin ravista ja laukasta siirtyminen käyntiin. Kulmiin pyöräyttelimme voltteja sekä teimme muutamia siirtymisiä myös pitkien sivujen keskelle.

Siirtymiset tuli tehdä mahdollisimman paljon istunnalla ohjan käyttöä välttäen. Tämä sopi hyvin omaan teemaani mahdollisimman kevyestä ja hiljaisesta kädestä. Opettaja hoksautteli tunnin läpi varomaan käden ja jalkojen jännittämistä, ja sainkin kiinnitettyä näihin paljon huomiota. Lenni teki pysähdykset käynnistä aika kivasti, ja sain käytettyä istuntaa hyvin. Pysähdyksien jälkeen sain olla tarkkana siinä, että Lenni alkoi kävellä heti pontevasti eikä jäänyt hiippailemaan. Ravista tehdyt pysähdykset pääsivät suurimmaksi osaksi venymään. En saanut harjoitusravissa istuntaani vakaaksi, mikä teki Lennistä hieman kiireisen. Mukaan mahtui kuitenkin pari asiallisempaa pysähdystä myös ravista tehtynä, mikä oli meille ihan hyvin.

Laukan lisäsimme kuvioon ensin nostamalla sen ravista tehdyn käyntisiirtymisen jälkeen. Sen jälkeen pyöräytimme kaksi volttia: ensimmäisen vähän ennen pitkän sivun keskikohtaa ja toisen pitkän sivun loppuun. Ensimmäisen voltin jälkeen teimme siirtymisen käyntiin ja valmistelimme toisen laukannoston. Lopulta tulimme pituushalkaisijallekin laukassa tehden sen keskikohtaan siirtymisen käyntiin ja menemällä kuvion muutoin aiempaan tapaan. Laukasta käyntiin siirtyminen onnistui meillä Lennin kanssa volttien lopussa, jolloin seinä oli apuna jarruttamisessa. Parina kertana Lenni siirtyi laukasta käyntiin ilman raviaskelia ja kaiken lisäksi pehmeästi. Ne hetket olivat kivoja, ja kehuinkin Lenniä ylenpalttisesti. Pituushalkaisijalla emme saaneet tehtyä niin nättejä siirtymisiä, kun pakka vähän levisi. Lenni kiirehti hieman ja oma istuntani petti, mikä aiheutti siirtymisen käyntiin usean raviaskeleen kautta. Yritin kovasti korjata istuntaani, vaan jotenkin homma hajosi aina pituushalkaisijalle käännyttäessä. Vaan en onneksi harmistunut tästä pahemmin, kun siirtymiset volteilla toimivat niin paljon paremmin. Laukannostot käynnistä Lenni teki myös aika mukavasti, ja osasin itse odottaa niitä rauhassa.

Loppuravissa Lennillä oli taas kiire, mutta kyllä se hitusen välillä malttoi. Saisin parsia istuntaani niin paljon vakaammaksi tämän hevosen kanssa, jotta se malttaisi paremmin. Tunnin teemana ollut mahdollisimman kevyt käsi onnistui kohtuullisesti. Lenni oli läpi tunnin paljon rennompi kuin edelliskerralla eikä heittäytynyt levottomaksi muutamaa lyhyttä hetkeä enempää. Miinuspuolena testissäni oli se, etten saanut sekä pidettyä kättä kevyenä että silti pidettyä tuntumaa. Niinpä menin enemmänkin vailla tuntumaa, mutta tulipahan ratsastettua pohkeella tuplasti tavallista enemmän. Lenni siis arvostaa kevyttä kättä, joten seuraava etappi on oppia säilyttämään keveys, mutta pitämään silti tuntuma ja hevonen ohjan päässä. Siinäpä taas haastetta, mutta onneksi Lenni on hyvä opettaja.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Lyhennysten ja pidennysten parissa

Tiistain Tallinmäen tunnilla pääsimme Jetin kanssa kouluväännön pariin. Ratsukoita tunnilla oli viisi. Treenasimme niin lyhennyksiä, pidennyksiä kuin siirtymisiä.

Käynnissä ja ravissa teimme lyhennyksiä ja pidennyksiä useamman kerran yhden kierroksen aikana. Kumpaakaan ei ollut tarkoitus jäädä tekemään liian pitkäksi aikaa, vaan ideana oli hakea hevoselta nopea reaktio molempiin. Lyhennyksissä ei ollut muuta ongelmaa kuin se, että vauhdin hidastuessa Jetille jäi aikaa kiemurrella. Niinpä mutkittelimme alun lyhennyksissä kuin olisimme olleet pujottelemassa: ensin vasemmalle, sitten oikealle ja äkkiä taas toisaalle. Tämän jälkeen sain kerrottua Jetille, että myös hitaammin edetessä voi mennä suoraan. Sen jälkeen Jetti bongasikin tehtävän idean hyvin. Erityisesti ravissa saimme tehtyä kivoja lyhennyksiä ja pidennyksiä. Hienointa oli se, kuinka paljon sain käytettyä ohjan sijasta istuntaa, ja kuinka kevyesti Jetti teki molemmat.

Seuraavaksi kenttä muutettiin kahdeksikoksi, jossa oli kaksi pääty-ympyrää sekä keskellä tehty suunnanmuutos. Pääty-ympyrät menimme laukassa ja suunnanmuutokset teimme lyhyessä ravissa, jonka jälkeen nostettiin laukka. Laukat nousivat ihan mukavasti, mutta Jettiin sai vähän hakea pontevuutta. Laukan jälkeen sopivan ravin hakemisessa meni tovi, sillä Jetille jäi hieman meno päälle. Tässä vaiheessa jäin ratsastamaan lyhennystä liikaa kädellä, mikä hidastutti oikeanlaisen ravin löytymistä. Oma istunta ei pitänyt niin hyvin, että olisin päässyt sitä kunnolla käyttämään. Tajusin kuitenkin valmistella siirtymisiä laukasta raviin paremmin, mikä nopeutti paremman ravin saamista. Laukkaympyrät puolestaan sujuivat ihan mukavasti, kunhan muistin kunnon ulkoavut.

Tämän jälkeen teimme siirtymisiä kahden puomin suoralla linjalla. Teimme pysähdyksiä käynnistä ja ravista sekä laukannostoja käynnistä. Lopulta tulimme suoraa linjaa laukassa eri askelmääriä sille sovittaen. Siirtymiset puomilinjalla menivät mukavasti, kunhan keskityin pitämään Jetin suorana. Muutoin Jetti toimi hyvin ja teki siirtymiset toivotusti oikeassa kohdassa. Tunnin hauskin tehtävä oli kyllä suoran linjan tuleminen laukassa eri askelmäärillä. Me Jetin kanssa saimme väliin 5–11 askeleen haitarin, mikä oli ihan hyvä. Jos olisin saanut prässättyä vielä hieman, olisimme voineet lisätä ainakin yhden askeleen mukaan. Viittä vähemmällä emme olisi kovin helposti päässeet. Kivoimmalta tuntui säätää laukka niin lyhyeksi kuin mahdollista. Jetti ei edes hyytynyt siinä, vaan säilytti etenemisen. Lyhennyshetket olivatkin parhaiten hallittuja, kun taas askeleiden jättäminen pois meni hieman kaahaillen. Alkutunnin lyhennys- ja pidennystehtävät olivat olleet hyvä pohjustus tälle tehtävälle.

Loppuravissa annoimme hevosten venyttää eteen ja alas ohjan perässä. Jetti ravasi hyvin ja tuntui tunnin läpi jollain tavalla notkeammalta. Vaikka toki se keksi kiemurrellakin, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Viikonlopun vaellus ei siis ainakaan ollut uuvuttanut Jettiä, vaan ehkä jopa päinvastoin piristänyt sitä. Näin se vaihtelu virkistää, niin kuskia kuin ratsua.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Hevosten kanssa Hailuodossa, päivä 3

Hailuodon vaellusviikonloppumme kolmaskin päivä sujui ihanasta auringonpaisteesta nauttien. Olimme edellispäivänä päättäneet tehdä maastolenkin, joka palaisi vielä takaisin Marjaniemeen. Aamiaisen jälkeen laitoimme hevoset kuntoon ja lähdimme matkaan.

Auringon paistaessa kelpasi taas kyllä katsella maisemia ja ihastella luontoa. Kahden päivän vaellukset eivät painaneet Jettiä vieläkään, vaan se jaksoi oikein hyvin. Vaelsimme pitkin jäkäläisiä metsäkankaita ja näimme vilauksia lammesta ja suosta. Osa reitistä oli uusia, mutta näin saimme ne näppärästi tutkittua ja todettua hyväksi. Lenkkimme käväisi kirkonkylän pinnassa, josta palasimme taas metsäpolkuja pitkin takaisin Marjaniemeen. Matkan aikana otimme pari lyhyttä laukkapätkää, jotka sujuivat mallikkaasti. Pääosin menimme kuitenkin jo palautellen eli taivalsimme pitkälti käynnissä ja ravissa. Sekin kelpasi oikein hyvin, olipahan kunnolla aikaa fiilistellä.

Aikaa lenkillämme hurahti vähän vajaa kolme tuntia, ja matkaa kertyi taas sellaiset parikymmentä kilometriä. Aika ja matka hujahtivat kyllä vikkelästi ohi. Kyllä se aika vain lentää, kun on kivaa. Kun pääsimme takaisin Marjaniemeen, hevoset saivat vielä hengähtää tovin tarhassa heinien parissa, ja me ratsastajat kävimme syömässä ravintola Luodon buffetissa. Sen jälkeen kuljeskelimme ja istuskelimme tovin rannassa, kunnes vaellusviikonloppumme alkoi tulla päätökseen. Pakkasimme hevoset ja kamppeet kyytiin ja hurautimme kotitallille.

Kaisa koosti vielä kivan videon omista kuvailuistaan sekä lauantain merenrantaotoksista enkä voinut olla jakamatta sitä. Hidastetussa merenrantapätkässä minua hymyilyttää kovasti urhea ja uljas Vake, joka johdattaa ravaavaa laumaansa itse laukaten. On se vain mainio poniruuna!



Olen niin iloinen, että pääsin mukaan näin kivaan reissuun. Kiitos Tallinmäelle, huoltojoukoille, mukavalle porukallemme sekä tietysti ihanille ja urheille ratsuillemme tästä mukavasta viikonlopusta!

Videosta kiitos Kaisalle!

lauantai 12. syyskuuta 2015

Hevosten kanssa Hailuodossa, päivä 2

Kaunis lauantai alkamassa. Puhelin ei vain osannut
ikuistaa hetkeä hyvin.
Hailuodon viikonloppuvaellus jatkui lauantaina valmiiksi katetun aamiaisen jälkeen. Olin noussut vähän kuuden jälkeen, kun en enää malttanut nukkua. Hipsin sitten ulos onnittelemaan päivän synttärisankaria eli 15 vuotta täyttänyttä Jettiä. Lahjaksi synttärisankari sai omenan sekä rutkasti rapsutuksia. Kelit olivat taas kohdillaan, sillä saimme nauttia koko päivän ihanasta auringonpaisteesta.



Sunijärvi lähenee, hiekka lisääntyy.
Lähdimme taittamaan alkumatkan samaa reittiä, jota pitkin olimme edellisiltana tulleet. Siltä jatkoimme uuteen suuntaan jäkäläisiä metsäkankaita pitkin tallaillen. Ensimmäisenä kohteenamme oli Sunijärvi. Saimme vähän etsiskellä tietä, sillä osa reitin pätkistä oli hyvin vetisiä ja siten mahdottomia kulkea. Pääsimme kuitenkin Sunijärvelle ongelmitta ja saimme vieläpä mennä yhden maastoesteen, hurjan miniojan! Jetti onneksi otti tilanteen sopivalla vakavuudella ja ylitti miniojan ihan hypäten. Paikan päällä hevoset saivat heinät eteensä, ja me ratsastajat nautimme lounaan nuotion ääressä.

Synttärisankarikin nautti lounasta
Sunijärvellä. Jetti 15 vuotta!
Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa, ja nyt määränpäänä oli Marjaniemi. Sitä ennen suuntasimme Sunijärveltä suuntasimme Keskiniemeen merenrannalle rälläämään. Aijai, tätä olin odottanut koko kesän! Hevoset saivat ensin totutella hetken rantaveteen, kunnes lopulta lähdimme ravailemaan sekä laukkaamaan rantaa edestakaisin. Hitsit, kun oli kivaa! Suupielet olivat jokaisella niin leveässä virneessä, ettei tosikaan. Merivesi roiskui ja kasteli kuskit tehokkaasti, mutta sitä ei kyllä huomannut, kun selässä sai hihkua ja fiilistellä laukkaamisen ihanuutta. Kaiken lisäksi paikalla oli jo valmiiksi lintukuvaaja, joka napsi meistä valokuvia ja otti vieläpä videoitakin. Mahtavaa!




Pakkohan se on pilailla molempien
kustannuksella! © Annu Kuure
Osan loppumatkan Marjaniemeen taivalsimme rantaa pitkin, jolle otimme vielä laukkapätkän. Hevosissa oli ihanasti virtaa, ja taas laukasta sai vain nauttia. Tämänkin päivän matka sujui mukavasti maisemista ja auringonpaisteesta nauttien. Kuinka luonto voikaan olla niin rentouttava! Jetti oli tänäänkin mukavan reipas. Se pysyi muiden mukana eikä hätäillyt, vaikka välissä välimatkaa pääsikin kertymään. Olihan meidän takanamme tietysti Kaisa ja Vake sekä toinen ratsukko pitämässä vielä perää.

Marjaniemeen tulimme hyvissä ajoin ja loppupäivän saimme rentoilla ihanan kesäisessä kelissä. Illalla pääsimme vielä nauttimaan savusaunasta sekä nuotiolla valmistetusta herkullisesta ruoasta. Niin parasta!


Reissun teeman mukaisesti: parasta just nyt!
© Erkki Lampén


Niin kivaa! © Annu Kuure

 








Jetin lauman tarha.

Mikä päivä!


























Merkityistä kuvista kiitos Annulle sekä kuvasta ja videoista kiitos Erkki Lampénille!

perjantai 11. syyskuuta 2015

Hevosten kanssa Hailuodossa, päivä 1

Laineilla keinui pieni Jetti vain. Matka
Hailuotoon alkoi tietysti lautalla.
Perjantaina pakkasimme itsemme ja Tallinmäen hevoset lauttaan ja suuntasimme Hailuotoon viikonlopun vaellukselle. Meitä lähti seitsemän ratsukkoa sekä kahden hengen huoltotiimi. Minä olin tietysti mukana Jetillä. Viikonlopun aikana luvassa oli joka päivä maastoreissu sekä kaksi eri majoituspaikkaa. Jetti oli Hailuodon vaelluskonkari, sillä reissu oli sille jo kolmas. Lauttamatka menikin oikein mukavasti, ja hevoset herättivät kiinnostusta muissa matkustajissa.


Selfie Kaisan ja Vaken kanssa Hyypänmäellä.
Kun pääsimme Hailuotoon, ajoimme muutaman kilometrin päähän lauttarannasta ja purimme hevoset autosta sekä nakkasimme niille kamppeet päälle. Lähdimme ratsastamaan metsäreittejä pitkin. Tarkemmat reitit menivät minulta lahjakkaasti ohi, sillä keskityin matkustelemaan ja nauttimaan matkasta. Etenimme pääosin käynnissä ja ravissa, kunnes saavuimme Hailuodon korkeimpaan kohtaan, Hyypänmäelle. Kiipeilimme tietysti korkeimpaan kohtaan katselemaan maisemia hetkeksi. Sen jälkeen jatkoimme taas matkaa, ihania kangasmetsiä pitkin edeten. Jetti oli alkumatkasta hieman jännittynyt, mutta rentoutui mukavasti ja pysyi hyvin muiden matkassa.




Marjastustauko edessä.
Pääsimme ottamaan myös parit kunnon laukkapätkät, jotka menivät tosi kivasti. Jetti pysyi helposti muiden mukana, mutta ei ottanut ylimääräistä pomppuvirtaa mistään. Hiljalleen saavuimme Hailuodon kirkonkylän pintaan. Loppumatkan kuljimme peltojen ympyröimää tietä, jolla törmäsimme Jetin suurimpaan hui-hetkeen. Pellon reunassa ollut kivi oli yhden sivuloikan arvoinen. Hassu ruuna! Sitten jo saavuimmekin kirkonkylälle.









Jetti ensimmäisen illan tarhassa.
Ensimmäisenä majapaikkanamme toimi Sinisen pyörän kievari, jonka lammasaitauksiin tarhasimme hevoset. Me ratsastajat pääsimme nauttimaan valmiista päivällispöydästä sekä illan päälle vielä saunasta ja paljusta. Kilmetrejä tälle päivälle kertyi noin 20, ja aikaa meni reilut kolme tuntia. Ei tuntunut matka tai aika missään, ei kuskissa saati hevosessa. Mikä mainio aloitus viikonlopulle!

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Lävistäjältä lävistäjälle

Keskiviikon tunnilla ratsukoita oli taas täydet yhdeksän. Kylläpä se vielä näin kesän jälkeen tuntuu paljolta. Ihmeen hyvin silti mahduimme vääntämään koulua maneesissa. Ratsukseni sain vasta kymmenennen kerran Lennin, joka jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta. Viimeksi olen tällä ruunalla mennyt reilu puoli vuotta sitten. Tunnin kuviona oli ratsastaa ensimmäinen lävistäjä, pyöräyttää lyhyelle sivulle ympyrä, ratsastaa toinen lävistäjä ja pyöräyttää vielä toisellekin lyhyelle sivulle ympyrä. Sitten kuvio alkoi taas alusta. Tulimme lävistäjiä kaikissa askellajeissa, lopulta ravissa ja laukassa keskiaskellajeja tavoitellen.

Lennin kanssa tunnin suurin pulma oli arvattavasti tasaisuuden puute. Hetkittäin Lenni malttoi ja rauhoittui mukavasti, mutta suuri osa tunnista meni Lennin ollessa edestä levoton ja minun ihmetellessä tilannetta. Opettaja muistutteli myötäämään ja kiittämään aina nopeasti, kun Lenni tarjosi vähän rennompaa menoa ja uskalsi luottaa käteen. Tunnin aikana yritin haeskella kovasti sitä, millaiselle tuntumalle Lenni rauhoittuisi. Sitä en tosin löytänyt. Hyvin pehmeä, lähes olematon tuntuma ei kelvannut eikä tukevampikaan tuntuma ollut ruunan mieleen. Yritin jokaisessa kokeilussa keskittyä siihen, että en itse vispaisi käsiäni, vaan pitäisin ne mahdollisimman vakaana. Ravissa meno oli vaikeinta, tasaisia pätkiä ei juuri tullut.

Lävistäjien ja ympyröiden ongelmana oli toki tuo epätasaisuuden puute, mutta myös minun tarkkuuteni kehnous. Alussa ratsastin molemmat aika huolimattomasti, jolloin kuviot olivat sangen epämääräisiä. Lävistäjät alkoivat ja loppuivat mistä sattuu, ja ympyrät olivat muotopuolia. Vasta kun opettaja huomautti tarkemmasta ratsastuksesta kaikille, sain otettua itseäni niskasta kiinni. Sen jälkeen lävistäjät paranivat kummasti ja muistin huolehtia Lennin suoruudesta niillä. Ympyröille jäi vielä työstettävää, sillä en tahtonut saada Lenniä asettumaan ja taipumaan niiden aikana rennosti, vaan menimme ne aika jännittyneesti. Koetin korjailla menoa, vaan onnistumiset jäivät niiden osalta saamatta. Ähertämistä ja ohjaa oli liikaa, tuttu pulma.

Tunnin paras askellaji oli laukka. Menomme ei pyöreyttä nähnytkään, mutta Lenni tasoittui silti laukassa parhaiten. Lisäksi sen laukka oli aika kivaa ja mukavaa istua. Laukassa pääsin myös olemaan kädellä aika hiljaa, mikä varmasti oli osasyy Lennin tasoittumiseen. Lävistäjille tehtyjä keskiaskellajeja emme juurikaan Lennin kanssa esittäneet, lähinnä kokeilimme askeleenpidennyksiä. Laukassa ne sujuivat asiallisimmin. Lenni lähti pidentämään laukkaa rauhassa ja mukavan kevyesti. Siitä paluu harjoituslaukkaan olikin sitten asia, joka ei mennyt niin hyvin. Lenni bongasi nopeasti lävistäjien lopun tarkoittavan ravia ja myötälaukan nostamista. Niinpä se meni reippaana kohti lävistäjän loppua ja noin parin raviaskeleen kautta olikin jo myötälaukassa. Hassu ruuna. Ainakin se tajusi tehtävän idean näppärästi. Jotta se ei ihan alkanut ennakoida, aloin tehdä siirtymisiä laukasta raviin ja takaisin laukkaan hieman eri kohdissa ja eri aikoina. Näin sain Lennin taas odottamaan ennakoimisen sijaan.

Loppuravissa sainkin vain toppuutella Lenniä vähän rauhallisempaan menoon ja malttamaan. Sain tehdä rutkasti pieniä pidätteitä ja kehua pienimmästäkin tasoittumisesta. Pääosin Lenni kuitenkin jäi vähän kiirehtimään. Vaikka valtaosa tunnista menikin hapuillen ja tasaisuutta etsien, jäi tunnista silti ihan kohtuullinen fiilis. Lennillä on oma moottori, ja se tarjoaa myös aivan omanlaisia haasteita ohjien ja käsien käyttöön. Lennin kanssa ohjastuntumasta oppisi kyllä kovasti. Sen laukka on kuitenkin niin lystiä, että sen tarjoamat fiilikset varmasti vaikuttivat positiivisesti. Sen laukan takia tykkäisin hypätäkin Lennillä, kunhan se olisi vähän varmempi myös isommilla ja erikoisemmilla esteillä eikä ihan niin vauhdikas kuin se välillä on. Vaan taisinpa mennä ääneen toivomaan itselleni vähän reippaampia hevosia esteille, joten katsotaan, mitä seuraava estetunti tuo mukanaan.

tiistai 8. syyskuuta 2015

Puoliteholla kouluvalmennuksessa

Tiistaina oli vuorossa Jetin kanssa Artsin koulutunti, jonka jaoin kahden muun ratsukon kanssa. Tänään treenasimme pohkeenväistöjä, voltteja sekä vastalaukkoja. Näitä onkin harjoiteltu ahkerasti viime aikoina eikä lisäoppi tee yhtään pahaa. Alkuverryttelyssä saimme Jetin kanssa siirtyä lyhyen ravipätkän jälkeen laukkaan, jossa Jetti vertyy ehkä helpoiten. Jetti tuntui ihan hyvältä, ehkä hieman tavallista hitaammalta, mutta ei miltään aivan tervakaviolta.

Ensimmäisenä tehtävänä käänsimme ravissa pituushalkaisijalle ja teimme pohkeenväistön uralle. Siinä menimme pari askelta avotaivutuksen kaltaisesti, minkä jälkeen lähdimme voltille. Voltin jälkeen menimme pohkeenväistöä takaisin pituushalkaisijalle, jonka loppuun pyöräytimme vielä voltin toiseen suuntaan. Väistöt vasemmalle lähtivät tänään paremmin. Väistöissä oikealle en saanut Jetin vasenta takajalkaa kunnolla hommiin. Väistöissä sain joka tapauksessa miettiä sitä, ettei Jetti pyrkinyt karkaamaan tehtävästä venymällä pätkäksi. Etuosa piti siis olla hallussa samalla, kun pyysi väistöaskelia. Väistön vastakkaisella ohjalla tehdyt pidätteet auttoivatkin tässä samoin kuin se, etten kipannut itse satulassa vinoon ja nakannut pohjettani ihan minne sattuu. Volteilla sain keskittyä sekä kääntämään että säilyttämään eteenpäinpyrkimyksen, jos (ja usein kun) se oli kadonnut väistöissä. Avotaivutuksen kaltaisen valmistelun onnistuminen auttoi kovasti volteilla.

Tulimme kuvion samankaltaisesti vielä laukassa, mutta ilman väistöjä. Laukka nostettiin pituushalkaisijan alkupuolella ja siitä käännyttiin heti voltille. Sen jälkeen ratsastettiin ikään kuin lyhyt lävistäjä pituushalkaisijalta uralle. Siinä suoristettiin parin askeleen verran ja ratsastettiin toinen lävistäjä takaisin pituushalkaisijalle. Siitä puolestaan pyöräytettiin taas voltti. Kuvioon mahtui siis yksi pätkä vastalaukkaa, kun taas voltit mentiin myötälaukassa. Jetti nosti laukat ihan asiallisesti, mutta niin volteilla kuin lävistäjän kaltaisilla osuuksilla riitti puuhaa. Säädin niillä liikaa, jolloin suorituksemme olivat epätasaisia. Jetti pääsi pudottelemaan raviinkin, kun puuhasin selässä niin epämääräisesti. Yksinkertainen ohje oli hakea hyvä, kiireetön laukka voltilla ja mennä muu kuvio ihan rauhassa selässä mitään ylimääräistä säätämättä. Kummasti homma helpottuikin, kun en alkanut varmistella mitään kohtaa turhaan, vaan menin sopivan rennosti.

Loppuravissa haimme vielä vähän isompaa ravia. Sain vähän nohitella Jettiä, jotta se jaksoi vielä tunnin lopuksi tsempata. Jetti tuntui tällä tunnilla hieman väsyneeltä, ilmeisesti vähän raskaampi viikonloppu painoi. Vaikka jouduinkin nohittelemaan sitä läpi tunnin enemmän kuin yleensä, mahtui mukaan onneksi parempiakin pätkiä. Laukassa sain taas hyvin ideaa siitä kiireettömästä, mutta silti aktiivisesta etenemisestä. Pohkeenväistöissä taas sain kertailla sekä etu- että takaosan hallitsemista yhtä aikaa. Treenit olivat siis hyviä, vaikka menimmekin ne vähän puoliteholla.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Pisteitä keräämässä

Sunnuntaina oli vuorossa Ankkurilahden Ratsastajien 2-tason estekisat. Olin ilmoittautunut Jetillä 90 sentin luokkaan, jossa ensimmäinen vaihe oli arvostelulla 367.1., ja toinen vaihe oli taitoarvostelu eli 372 sekä 100 sentin luokkaan, jossa arvosteluna oli 367.1. Sade muisti taas kisapäivän koittaneen, mutta tuuriakin oli mukana. Pääsin hyppäämään omat luokkani ilman sadetta, joskin oman sadekiintiöni ehdin saada ennen sitä hyvinkin täyteen.

Verryttelyt molempia luokkia varten tein aika samoin. Hain Jettiä liikkeelle temponvaihteluilla. Hyppyjä en ottanut kovin montaa, toista luokkaa varten vielä vähemmän. Jetti hyppäsi kyllä kaiken, mutta hieman uneliaasti. En onneksi ottanut tästä paniikkia, mutta yritin kyllä saada vähän pontevuutta menoon. En kuitenkaan halunnut ihan puolivaloilla lähteä näitä luokkia hyppäämään. Ensimmäisen luokan verryttelyssä en nyt niin ihmeitä saanut aikaan, mutta toisen luokan verryttelyn aikana sain jo ihan asiallisia pätkiä irti.

© Kaisa
90 sentin radalla matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Yritin nohittaa Jetin alussa liikkeelle, mutta se jäi aika vaisuksi. Ykköspysty ylittyi puhtaasti, mutta hieman hitaasti. Kaarteen kakkoselle vedimme vastalaukassa. Hyppy ajautui esteen vasempaan reunaan ja oli ykkösen tavoin hidas. Kolmoselle etenimme risti- ja vastalaukan kanssa. Olin ennakoinut tämän, mutta en taaskaan saanut radalla Jetistä vaihtoa irti. Kolmosen ylitys jatkoi samaa hitaiden hyppyjen sarjaa. Sen jälkeen yritin taas herätellä Jettiä, vaan kummempaa reaktiota ei irronnut. Kaarre neloselle söi laukkaa rutkasti ja edessä ollut pystyn ja okserin sarja ahdisti melkoisesti. Jollain ilveellä Jetti kuitenkin venytti sen askeleella ja laskeutui b-osan jälkeen kerrankin oikeassa laukassa. Viitonen meni ihan ok, mutta kaarteessa kuutoselle menimme taas risti- ja vastalaukkaa. Jetti kuitenkin kiipesi kuutosenkin yli, ja pääsimme puhtaalla perusvaiheen suorituksella jatkamaan uusintaan.

Uusinnan alussa nohittelin taas Jettiä liikkumaan. Emme nyt ampaisseet matkaan, mutta seiskan ja kasin suora linja meni asiallisesti kuudella askeleella. Ysikin meni vielä ihan ok, mutta kympille rämmimme taas risti- ja vastalaukassa, jolloin hyppy olikin vähän nahkea. Sen jälkeen edessä oli esteenä yksitoista taas se sarja. Yritin pitää laukan rullaavana, vaan niin se kaarre pääsi syömään sen. Vaan niin se Jetti myös selvitti sen askeleella venyttäen. Kahdelletoista ja sen yli pääsimme kuitenkin ihan kohtuullisesti. Edessä oli enää uusinnan viimeinen este. Tyylillemme uskollisena esitimme sillekin jarruttavan hypyn, mutta Jetti keräsi kavionsa puhtaasti senkin yli. Maalissa! Nolla virhepistettä, vaan eipä taitoarvostelupisteillä päässyt juhlimaan. Pisteitä saimme 28, ja sijoituksemme oli jaettu 14/29. Tuomari toivoi aktiivisempaa ratsastusta ja laukkaa läpi radan. Vinkkinä tuli lyhentää jalustimia, jotta pääsisin hyppyihin paremmin mukaan. Lopuksi tuomari vielä kehui Jettiä todeten sen näyttävän rehelliseltä hevoselta.

© Kaisa
Metrin radalle lähdimme myös oikeassa laukassa. Nyt herättelin Jetin paremmin, jolloin ykkönen meni mukavasti. Tämän jälkeen unohdin ohjata, jolloin kaarsimme kakkoselle vähän liian aikaisin emmekä päässeet suoraan kuin kaksi askelta ennen hyppyä. Laukka sammui, ja Jetti kiipesi esteen yli. Kolmoselle rämmimme ristilaukassa ja jo hyvin hyytyneenä. Askel ei sopinut millään, jolloin Jetti jarrutti, mutta lähti kuitenkin hyppyyn liki paikoiltaan. Minä olin ilmeisesti odottanut stoppia ja myöhästyin hypystä armottomasti. Kolmoselta lähtikin puomi mukaamme. Lisäksi lässähdin alastulossa kaulalle, mikä viimeistään sekoitti pakan. Sain sentään noustua sieltä ylös ja jatkettua matkaa.

Kuskin riemu, kun ratsu pelastaa. Metrin este 4b.
© Ronja Vekki
Edessä oli taas se ketku sarja! Olin tällä radalla jättänyt viimeisetkin ohjaustaitoni matkasta, sillä nelosellekin viurahdimme miten sattuu. Laukka sammui taas, Jetti jarrutti, mutta kiipesi a-osan yli. Mietin, ettemme kyllä selviäisi tällä kertaa, vaan niin se Jetti runnoi siihen kaksi askelta ja hyppäsi vielä okserinkin puhtaasti. Rytmi oli armottomasti hukassa b-osan jälkeen, mutta yritin jatkaa matkaa. Tässä vaiheessa Jetti kyllästyi pelastamaan minua ja livahti viitosesta vasemmalta ohi. Tässä vaiheessa tajusin ottaa uuden lähestymisen ihan rauhassa. Paniikki kun aiheuttaisi meille vain hylsyn enkä todellakaan tahtonut sitä. Uudelle lähestymisellä pääsimme viitosen yli, vaikkakin tulimme sille vastalaukassa. Jetti kuitenkin nappasi hypyssä hienosti oikean laukan.

Metrin este numero 6. © Ronja Vekki
Lähestymisessä kuutoselle napautin raipalla, jotta Jetti ei ehdottaisi sille samanlaista ratkaisua kuin aiemmalle esteelle. Jetti hyppäsikin esteen ihan kohtuullisesti. Laukka ei tosin vieläkään sujunut, joten suoran linjan päässä odottaneelle seiskalle menimme seitsemällä askeleella ja kiipeävällä hypyllä. Sen jälkeen edessä oli perusvaiheen viimeinen este. Kasailin omia hermojani, sillä halusin päästä vielä sen yli puhtaasti. Se onneksi ylittyi puhtaasti, ja näin pääsimme metrin perusradalta maaliin. Virhepisteitä saimme lopulta peräti 12: yksi pudotus, yksi kielto sekä neljä virhepistettä enimmäisajan ylityksestä. Perusradan enimmäisaika oli 60 sekuntia, me Jetin kanssa hengailimme radalla 74,91 sekuntia. Hups.

Jetson "Lentokone" II metrin esteellä 8. © Ronja Vekki
Rata oli taas henkinen voitto. Luotin Jetin hyppäävän, vaikka meno oli tahmeaa ja kiipeilyä. Edes kielto ei jäänyt kummittelemaan ja aiheuttamaan lisäongelmia, joten jotain oppia on kyllä tullut. Sain kasattua ajatukset mokien jälkeen, mikä varmasti sai Jetin hyppäämään esteet huonommistakin paikoista. Sijoituksemme oli 15/19. Toki olisin halunnut sujuvamman suorituksen, mutta en onneksi jäänyt pahasti murehtimaan suoritustamme.



Taas sain lisää kisakokemusta. Päivän ehdoton plussa oli se, etten hyperventiloinut estekorkeutta. Mitä nyt metrin rataa rakennettaessa yksi este oli tovin ylikorkea, sitä kehtasin vähän tuijotella. Vaan kummallakaan radalla ei tarvinnut miettiä, että onpa julmetun kokoinen este edessä. Sen sijaan korkeudet tuntuivat kivoilta. Tämä on kyllä ehdottomasti hyvä suunta! Kunhan vain jatkossakin näen ja pääsen hyppäämään tällaisia esteitä, niin tuskin se korkeuskammo ainakaan Jetin kanssa iskee. Vaan siinä ohella saan luvan opetella laukkaamaan. Nyt eikä sitten viidestoista päivä.

Videoista ja ratapiirroksista kiitos Kaisalle ja kuvista kiitos Ronjalle

lauantai 5. syyskuuta 2015

Lenkkeilemässä

Lauantaina kävimme Tallinmäen maastossa kolmen ratsukon voimin. Me Jetin kanssa olimme letkassa keskellä. Kävimme tutun lenkin, jonka aikana otimme kaksi laukkapätkää. Ne menivät sujuvasti ja rennosti. Muutoin taivalsimme käynnin ja ravin välillä vuorotellen. Tällä kertaa selvisimme kaiken lisäksi koko reissun kuivana, vaikka sääennuste oli maalaillut sadepilviä lenkkimme ajaksi. Joskus se tuuri on onneksi maastoilijoidenkin puolella.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Kaikesta yli, mutta nukuksissa

Perjantaina pääsimme Jetin kanssa kotikentällä Pian estetunnille, jonka jaoimme kahden muun ratsukon kanssa. Alkuverryttelyssä Jetti oli nahkea, vaikka yritin herätellä sitä töihin. Tein siirtymisiä ja pieniä temponvaihteluita sekä laukanvaihtoja, vaan nihkeää oli edelleen. Lopulta saimme kaikki tehdä laukassa eteenratsastukset kaarteisiin ja laukan lyhentämiset pitkille sivuille. Ideana ei ollut painaltaa päätöntä laukkaa tolkuttomasti, vaan saada hevosista pyydettäessä nopea reaktio lähteä eteenpäin. Jetti teki tämän tehtävän aika mukavasti, vaikka päästin sen oikomaan kaarteissa. Sisäpohkeeni (eikä välillä kyllä ulkopohkeenikaan) ei oikein mennyt tänään läpi. Oli kuitenkin hyvä taas huomata, että kyllä se Jetti lähtee niin eteen kuin tulee takaisin, kun vain pyytää reippaasti.

Ennen rataa tulimme muun muassa kiemuraa, jossa oli kaksi minipystyä innarina sekä kaksi muuta pystyä. Innarin ja ensimmäisen pystyn väliin tuli neljä askelta, pystyjen väliin kolme. Lisäksi tulimme innaripystyjen ja trippelin viiden laukan suoraa linjaa sekä lävistäjäpystyn, kolmen laukkapuomin ja askeleen sarjan tehtävää. Saimme soviteltua väleihin oikeat askeleet, mutta tietä sai viilata monessa tehtävässä. Samoin etenemisen kanssa sai tehdä töitä. Jetti kyllä laukkasi, ainakin suunnilleen, kunhan sen oli saanut siihen askellajiin käynnistä. Ihan kamalin tahmakavio se ei ollut, mutta suurin osa eteenpäinpyrkimyksestä ei kyllä ollut mukana. Uneliaisuuden siivittämänä keilasimmekin tunnin aikana tavallista enemmän puomeja mukaamme. Positiivista näissä tehtävissä oli kuitenkin se, että kaikesta mentiin kerralla yli ilman ajatustakaan muusta. Trippelillä sain jopa mietittyä istuntaani hieman enkä lässähtänyt kesken kaiken satulaan.

Kaisalle kiitos tästä!
Tunnin päätteeksi hyppäsimme vielä radan noin 90–95 sentin korkeudessa. Alkuun tuli kahden innaripystyn ja kahden muun pystyn kiemura, jota olimme tulleet jo aiemmin. Siitä jatkoimme lävistäjäkavaletille ja vaihdoimme laukan. Sen jälkeen tulimme taas innaripystyt ja jatkoimme viiden askeleen suoran linjan trippelille. Siitä jatkoimme kiemuratehtävällä olleen yksittäisen pystyn ja tulimme vielä laukkapuomit ja neljän askeleen päässä kaarevalla tiellä olleen okserin ja pystyn sarjan. Kaikki tehtävät yksittäistä kavalettia lukuun ottamatta olimme siis tulleet jo kerran. Me Jetin kanssa taisimme tosiaan aloittaa radan keilaamalla kiemuran esteitä melkoisesti. Niinpä saimme ottaa uuden startin. Nyt sain ratsastettua tiet tarkemmin, jolloin sekä innaripystyt että neljän ja kolmen askeleen päässä olleet pystyt menivät ok. Laukan jouduin korjaamaan niiden jälkeen oikeaksi, kun Jetti tarjosi vasta- ja ristilaukkaa. Kavaletti ylittyi ok, ja laukka vaihtui siinä vasemmaksi. Innariminipystyjen ja trippelin viiden askeleen väli meni kuitenkin mukavasti. Yksittäinen lävistäjäpysty meni myös ihan hyvin, vaikka laukan vaihtamisessa oikeaan meni taas hyvä tovi. Ehdimme kuitenkin myötälaukkaan ennen kuin olimme laukkapuomeilla. Ne menivät ihan mukavasti, jolloin neljän askeleen kaareva tie okserin ja pystyn sarjalle meni asiallisesti. Samalla pääsimme sarjalle hyvin, jolloin sekin meni ongelmitta, ja ratamme oli siinä.

Tunnissa hyvää oli se, kuinka alkuverkassa Jetistä sai tehoja irti. Kyllähän se laukkaa, kun vain pyytää oikein. Miksi en osaa pyytää oikein tehtävillä ja radalla? Sen kun tietäisi. No, mentiinpähän taas kaikki esteet kerralla yli, vaikka sitä energiaa ja eteenpäinpyrkimystä olisi saanut olla kummallakin enemmän. Tehtävät olivat mukavan haastavia siinä mielessä, että sekä laukan että tien piti olla kunnossa, jotta ne pääsi hyvin. Onneksi tuntiin mahtui hyviäkin hetkiä, jolloin en prässännyt ylimääräisiä, ja Jetti sai rauhan tehdä osuutensa. Vaan kyllä meidän pitää sitä energiaa ja sujuvuuttakin alkaa hakea ihan tosissaan. Etenkin kun maneesikausi alkaa hiljalleen tehdä tuloaan.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Venkulointia läpi tunnin

Keskiviikon tunnilla meitä oli seitsemän, ja tunnin aiheena oli koulua. Ratsukseni sain Peran, joka jatkoi edelliseltä tunnilta. Tunnin aikana treenasimme ympyröitä ja voltteja sekä siirtymisiä. Pääkuviona oli keskiympyrä sekä lyhyiden sivujen keskelle tehdyt voltit.

Aloitimme tehtävän käynnissä. Voltit ratsastettiin tavallisesti, ulkoapuja tietysti käyttäen. Keskiympyrälle teimme puolestaan kaksi pysähdystä. Tulimme tehtävän ravissa samalla tavalla. Vasemmassa laukassa tulimme koko tehtävää laukaten. Oikeassa laukassa taas teimme voltit tavallisesti, mutta keskiympyrälle lisäsimme neljä ravisiirtymistä.

Koko tunnin perusongelma oli se, etten saanut Peraa suoristumaan saati liikkumaan kunnolla takaa eteen. Sen seurauksena Pera oli edestä epätasainen ja kiemurteli läpi tunnin. Turhautumismittarini kierähti punaiselle aika nopeasti, sillä kyllähän minä tiesin Peran olevan mitä mainioin ratsu, kun nämä kaksi asiaa vain saisi ensin kuntoon. Vaan ei, tällä tunnilla en osannut yhtään. Olen vissiin päässyt niin helpolla viime aikoina, kun en ole tällaisten kiemurtelijoiden kyydissä ollut. Omaa ratsastustani ei tietysti auttanut se, että aloin ahdistuksissani säheltää yhä enemmän tavoitteena saada homma äkkiä kuntoon. Hah, mikä ajatus. Halvalla ei saa hyvää eikä kiireellä rentoa. Tulipahan kerrattua se kantapään kautta.

Tunnin järkevimmät hetket olivat muutamat pysähdykset, pari ravivolttia sekä vasen laukka. Pysähdykset Pera teki aika helposti, ja sainkin treenata niissä hyvin istunnan käyttöä, ei ohjien. Muutoin niin volteilla kuin ympyröillä sain taas kovasti kertailla ulkoapujen merkitystä ja sitä kautta Peran suoristamista. Pari palaa jäi kuitenkin loksahtamatta paikoilleen, joten en saanut Peraa rehellisesti suoristettua enkä sen takapäätä töihin. Muutaman pätkän ajan sain ulkopuolen tuen hyvälle mallille, jolloin Pera viimein saattoi kulkea paremmin oikeinpäin. Hetket tosin olivat lyhyitä, mutta lohduttivat kuitenkin. Vasen laukka oli puolestaan tunnin kivointa antia, vaikka ei toki koko ajan. Siinä, ja ylipäänsä laukassa, Pera liikkui itse paremmin, jolloin pääsin keskittymään suoristamiseen. Saimmekin etenkin keskiympyrällä sangen asiallisia pätkiä, joissa minä en tehnyt ylimääräisiä, mutta en myöskään heittäytynyt matkustamaan. Näinä hetkinä Perakin tasoittui ja laukkasi mukavan rentona ja pyöreänä.

Petrattavaa olisi sitten ollut kaikessa muussa. Etenkin oikeassa laukassa tehty keskiympyrä neljän ravisiirtymisen kanssa oli vaikea. Nostot olivat epämääräisiä tuuppauksia, siirtymiset raviin huonosti valmisteltuja ja venyviä. Tehtävä oikein alleviivasi sen, kuinka kehnosti perustyö oli tehty. Kaiken kruunasi se, että istuntani levisi liki koko ajan, jolloin keikuin selässä miten sattuu. Kehtasipa olla kinkkistä! Pohkeet, pohkeet, pohkeet, totesi opettaja läpi tunnin, vaan en vain saanut ohjetta vietyä käytäntöön. Peraa kävi kyllä sääliksi, kaikenlaisia hutiloijia sekin joutuu selässään sietämään.

Loppuraveissa yritin vain saada Peran rennoksi ja venyttämään vähän eteen ja alas. Enempää en siltä enää tohtinut vaatia enkä kyllä tämän päivän kehnolla ratsastuksellani olisi osannutkaan. Tämä oli kyllä taas niitä tunteja, jotka muistuttavat erilaisilla hevosilla ratsastamisen tärkeydestä ja ennen kaikkea apujen säädöstä hevosen mukaan. Niin ja niiden pohkeiden kunnollisesti käytöstä ja hevosen suoruuden merkityksestä. Jospa seuraavalla kerralla Peran kanssa muistan jo alkutunnista lähteä ratsastamaan itse täsmällisesti, jolloin Perakin pääsee rutkasti helpommalla.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Väistöjä ja kiemuroita

Tiistain Tallinmäen tunnilla tahkosimme Jetin ja kolmen muun ratsukon kanssa koulua. Alkuverryttelyä ehdin tehdä tovin itsenäisesti, kunnes siirryimme koko kentän kahdeksikolle. Me Jetin kanssa aloitimme tehtävän laukassa vaihdot aina suunnanmuutosten loppuun tehden. Laukkatahkoamisen jälkeen työstimme samaa kuviota vielä tovin ravissa. Vaihdot tulivat kuviolla ihan mukavasti ja muutamat vieläpä ilman kummempia jarrutteluita. Parannettavaa olisi ollut kahdeksikon ympyräkaarteissa, sillä paikoin ratsastin ne huolimattomasti, ja Jetti pääsi oikaisemaan reittiä. Ravissa tein kahdeksikon hieman tarkemmin, joten siinä ei tullut mitään uutta pulmaa.

Seuraavaksi teimme väistöjä pituushalkaisijalta uralle, kerran tai pari väistön aikana suoristaen. Uralle pääsyn jälkeen ravasimme pätkän ja siirryimme sen jälkeen käyntiin valmistellen laukannoston lyhyen sivun keskeltä. Väistöt tultiin lopulta myös kokonaan ravissa, mutta teimme edelleen siirtymän käyntiin ennen laukannostoa. Käyntiväistöissä ehdin ährätä paljon ylimääräistä, mikä hieman jarrutti menoa. Jotkin asiat ovat hassusti käynnissä hankalampia, etenkin jos tehtävä muutenkin syö eteenpäinpyrkimystä. Kun sain oltua enemmän hiljaa ja rauhassa, pääsi Jetti tekemään asiallisia väistöjä myös käynnissä. Raviväistöt sen sijaan olivat sujuvampia. Erityisesti väistöt oikealle sujuivat mukavasti ilman hyytymistä. Väistöissä vasemmalle sain olla tarkka, ettei Jetin takaosa päässyt johtamaan liikettä. Siinä saikin ajatella selvemmin etuosan pitämistä edellä, jolloin väistö meni paremmin.

Laukannostot, pääty-ympyrät ja toisen pitkän sivun laukka sujuivat ihan ok. Olisin saanut kaivella Jetistä hieman pidemmän laukan, mutta toisaalta Jetin laukka oli kuitenkin ihan aktiivista. Molemmissa kierroksissa sain miettiä ympyröillä Jetin kunnollista kääntämistä ulkoa. Oikeassa kierroksessa se sai Jetin kääntymään paremmin, vasemmassa taas sain sen avulla korjattua Jetin etuosan takaosan eteen. Näiden korjausten avulla saimme mukavia, pyöreitä ympyröitä. Toisen pitkän sivun laukka sujui ihan hyvin, kun muistin edelleen miettiä suoruutta ja säilyttää laukan tahdin.

Loppuraveissa tahkosimme vielä tovin nelikaarista kiemurauraa. Paikalle saapuneet vikeltäjät alkuverryttelyineen veivät Jetin keskittymiskyvyn, ja se kehtasi jopa kesken kiemurauran rikkoa laukalle, kun kaksi varmasti todella pelottavaa tyttöä hölkkäsi tietä pitkin. Hoh! Niinpä kiemurauran tahkoaminen oli meillä seilailua keskittymisen ja keskittymiskyvyn herpaantumisen välillä. Aloin ratsastaa hieman turhia säätäen, mikä ei parantanut tilannetta. Muutamat kaaret ja suoristukset saimme kuitenkin kaikesta hössötyksestä huolimatta ratsastettua kivasti. Muutoin olisin saanut ratsastaa kuvion paljon rennommin. Nyt yritin säätää jokaista askelta, jolloin suoritus oli pahimmillaan sangen epätasainen ja jännittynyt.

Tunnin jälkeen tajusin taas, kuinka paljon ylimääräistä sitä satulassa tuleekin joskus tehtyä. Vaikka rentous olisi avain parempiin suorituksiin. Alun laukka- ja raviokuvio kahdeksikolla meni paljon sujuvammin, kun en vielä siinä vaiheessa prässännyt turhia. Väistötkin olivat pääosin vielä ok, mutta nelikaarisella kiemurauralla sitten tein jo liikaa. Ilmeisesti halusin tunnin loppuvan selvään onnistumiseen, mikä pisti yliyrittämään. Onneksi siihenkin kuvioon mahtui lopulta vähän rennompia ja sitä myöten sujuvampia pätkiä.