Keskiviikon tunnilla meitä oli seitsemän, ja tunnin aiheena oli koulua. Ratsukseni sain Peran, joka jatkoi edelliseltä tunnilta. Tunnin aikana treenasimme ympyröitä ja voltteja sekä siirtymisiä. Pääkuviona oli keskiympyrä sekä lyhyiden sivujen keskelle tehdyt voltit.
Aloitimme tehtävän käynnissä. Voltit ratsastettiin tavallisesti, ulkoapuja tietysti käyttäen. Keskiympyrälle teimme puolestaan kaksi pysähdystä. Tulimme tehtävän ravissa samalla tavalla. Vasemmassa laukassa tulimme koko tehtävää laukaten. Oikeassa laukassa taas teimme voltit tavallisesti, mutta keskiympyrälle lisäsimme neljä ravisiirtymistä.
Koko tunnin perusongelma oli se, etten saanut Peraa suoristumaan saati liikkumaan kunnolla takaa eteen. Sen seurauksena Pera oli edestä epätasainen ja kiemurteli läpi tunnin. Turhautumismittarini kierähti punaiselle aika nopeasti, sillä kyllähän minä tiesin Peran olevan mitä mainioin ratsu, kun nämä kaksi asiaa vain saisi ensin kuntoon. Vaan ei, tällä tunnilla en osannut yhtään. Olen vissiin päässyt niin helpolla viime aikoina, kun en ole tällaisten kiemurtelijoiden kyydissä ollut. Omaa ratsastustani ei tietysti auttanut se, että aloin ahdistuksissani säheltää yhä enemmän tavoitteena saada homma äkkiä kuntoon. Hah, mikä ajatus. Halvalla ei saa hyvää eikä kiireellä rentoa. Tulipahan kerrattua se kantapään kautta.
Tunnin järkevimmät hetket olivat muutamat pysähdykset, pari ravivolttia sekä vasen laukka. Pysähdykset Pera teki aika helposti, ja sainkin treenata niissä hyvin istunnan käyttöä, ei ohjien. Muutoin niin volteilla kuin ympyröillä sain taas kovasti kertailla ulkoapujen merkitystä ja sitä kautta Peran suoristamista. Pari palaa jäi kuitenkin loksahtamatta paikoilleen, joten en saanut Peraa rehellisesti suoristettua enkä sen takapäätä töihin. Muutaman pätkän ajan sain ulkopuolen tuen hyvälle mallille, jolloin Pera viimein saattoi kulkea paremmin oikeinpäin. Hetket tosin olivat lyhyitä, mutta lohduttivat kuitenkin. Vasen laukka oli puolestaan tunnin kivointa antia, vaikka ei toki koko ajan. Siinä, ja ylipäänsä laukassa, Pera liikkui itse paremmin, jolloin pääsin keskittymään suoristamiseen. Saimmekin etenkin keskiympyrällä sangen asiallisia pätkiä, joissa minä en tehnyt ylimääräisiä, mutta en myöskään heittäytynyt matkustamaan. Näinä hetkinä Perakin tasoittui ja laukkasi mukavan rentona ja pyöreänä.
Petrattavaa olisi sitten ollut kaikessa muussa. Etenkin oikeassa laukassa tehty keskiympyrä neljän ravisiirtymisen kanssa oli vaikea. Nostot olivat epämääräisiä tuuppauksia, siirtymiset raviin huonosti valmisteltuja ja venyviä. Tehtävä oikein alleviivasi sen, kuinka kehnosti perustyö oli tehty. Kaiken kruunasi se, että istuntani levisi liki koko ajan, jolloin keikuin selässä miten sattuu. Kehtasipa olla kinkkistä! Pohkeet, pohkeet, pohkeet, totesi opettaja läpi tunnin, vaan en vain saanut ohjetta vietyä käytäntöön. Peraa kävi kyllä sääliksi, kaikenlaisia hutiloijia sekin joutuu selässään sietämään.
Loppuraveissa yritin vain saada Peran rennoksi ja venyttämään vähän eteen ja alas. Enempää en siltä enää tohtinut vaatia enkä kyllä tämän päivän kehnolla ratsastuksellani olisi osannutkaan. Tämä oli kyllä taas niitä tunteja, jotka muistuttavat erilaisilla hevosilla ratsastamisen tärkeydestä ja ennen kaikkea apujen säädöstä hevosen mukaan. Niin ja niiden pohkeiden kunnollisesti käytöstä ja hevosen suoruuden merkityksestä. Jospa seuraavalla kerralla Peran kanssa muistan jo alkutunnista lähteä ratsastamaan itse täsmällisesti, jolloin Perakin pääsee rutkasti helpommalla.
