Keskiviikon tunnilla oli luvassa koulua ja puomeja seitsemän ratsukon voimin. Olin odottanut ratsukseni Lenniä, mutta se olikin poissa pelistä pudotettuaan kengän. Sen sijaan sain Jussin, joka jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta. Tunnin alkupuolen menimme pohkeenväistöjä ja siirtymiä ja loppupuolen tahkosimme laukkapuomeja sekä loivaa kiemuraa ravissa.
Kouluväännön kuviona oli tulla pituushalkaisijalle, tehdä sen keskelle pysähdys ja jatkaa tavallisesti loppuun. Sen jälkeen käännyttiin vuorotellen molempiin suuntiin ja tehtiin pitkälle sivulle pohkeenväistöä etuosa uralla pysyen. Tehtävää tultiin niin käynnissä kuin ravissa. Pysähdykset olivat meillä Jussin kanssa sangen surkuhupaisia. Jäin ottamaan liikaa ohjalla kiinni, kun en tuntunut saavan millään muulla reaktiota. Olin päästänyt Jussi aika etupainoiseksi, mikä tietysti vaikeutti tilannetta. Yritin kyllä tiivistää istuntaa ja jarruttaa sillä, vaan jotenkin tämä vinkki meni Jussilta ohi. Ravista tehdyt pysähdykset tulivatkin aina käyntiaskelten kautta. Yritin kyllä ennen pysähdystä lyhentää askelta ja valmistella tulevaa, vaan nyt ei vain tullut onnistumisia. Sen sijaan pysähdyksistä Jussi lähti aika hyvin eteenpäin. Muutamat siirtymät pysähdyksistä raviin olivat mukavan sujuvia.
Pohkeenväistöt käynnissä onnistuivat ihan ok. Toki sain olla tarkkana, etten jäänyt ratsastamaan liikaa kädellä enkä toisaalta nakannut pohkeitani irti. Kun sain mietittyä nämä kohdilleen sekä pidettyä Jussin väistön vastakkaisen puolen kurissa, saimme ihan asiallisia pätkiä. Raviväistöt sen sijaan menivät kiirehtien. Jussilla oli hoppu enkä saanut sitä malttamaan. Niinpä se enemmänkin punki ravissa menemään kuin otti rehellisiä väistöaskelia. Yritin toppuutella ja rauhoittaa menoa, vaan emme nyt oikein päässeet Jussin kanssa yhteisymmärrykseen. Millähän ajoin sitä tahattomasti eteenpäin? Se jäi nyt selvittämättä. Jotenkin nämä väistöt, joissa etuosa pysyy uralla, ovat ihanan kamalia. Ne paljastavat niin armotta sen, väistääkö hevonen vai ei.
Väistötehtävien jälkeen pääsimme puomien pariin. Toisella pitkällä sivulla ratsastimme ravissa loivan kiemuran, ja toisella pitkällä sivulla tulimme puolestaan viiden puomin suoran linjan, jolla yksi puomi oli omanaan ja siitä 13 metrin päässä olivat muut puomit innariväleillä. Kiemuran alkuun ja loppuun pyöräytimme ympyrän yksittäisen puomin yli laukassa. Puomeilla ongelmana oli paikan löytäminen. Jussi laukkasi ihan ok, mutta roikkui ohjalla. Yritin ryhdistää sitä, vaan yritykseksi se valtaosin jäi. Niinpä emme muka millään sattuneet ensimmäiselle puomille oikein, jolloin loputkin linjasta meni rämpien. Etenkin oikea kierros oli aika kamala. Arvioin Jussin laukan höhlästi paljon pidemmäksi kuin mitä se oikeasti oli, jolloin omat korjaukseni tulivat väärään aikaan. Saimme sentään mentyä välin lopulta myös sillä toivotulla neljällä askeleella, kunhan olimme sössineet pohjille tarpeeksi. Vasen kierros oli hitusen parempi, mutta sama paikan löytämisen vaikeus vaivasi siinäkin. Sain kuitenkin korjattua menoa hieman paremmin, jolloin pääsimme tehtävän hitusen paremmin. Ympyröillä ja loivalla kiemuralla ongelmana oli ratin puute. Jussi humputti menemään oman mielensä mukaan, ja minä ihmettelin menoa selässä. Jotenkin ohjaus meni rikki, ja Jussi pääsi menemään ne tiet, mitkä halusi. Minä sain hitusen tuupattua sitä oikeaan suuntaan, mutta etenkin ympyröillä meno oli ihan surkuhupaisaa. Miten sitä hevosta ohjataankaan, ohjissa roikkumalla? Joo ei.
Loppuraveissa hain Jussia lopulta vähän kevyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi. Saimme onneksi loppuun vähän parempia hetkiä, mutta olisihan tämän voinut tietysti tehdä ajatuksen kanssa jo tunnin alussa. Vaan sainpahan korjattua menoa sentään loppupuolella. Vaikka tunti menikin sangen epätasaisesti, ei se onneksi jäänyt vaivaamaan. Kun ei ole suurempia tavoitteita, ei sitä tule odottaneeksikaan kummempia. Jussilla oli silti hauska mennä puomeja. Siksipä tuumasinkin opettajalle, että voin mennä tulevan estetunnin silläkin ihan mielelläni. Enpähän ainakaan pääsisi lusmuilemaan, sillä Jussia täytyy hieman hyppytunneilla auttaa.