Tiistaina syksy näytti vetisen puolensa ja tarjosi päivän ajan sateita eri vahvuuksilla. Tallinmäen kenttäkin oli muuttunut enemmänkin isoksi kuralätäköksi, joten vaihdoimme suunnitelmia lennosta ja lähdimme sittenkin maastolenkille. Me Jetin kanssa olimme viiden ratsukon letkassa tuttuun tapaan toiseksi viimeisiä.
Kävimme humputtelemassa lähilenkin, josta oli iso osa tietä pitkin etenemistä. Vesisade ilahdutti meitä tämänkin lenkin aikana, vaan eipä sitä metsäosuuksilla melkein edes huomannut. Menomatkasta hurautimme yhden laukkapätkän tietä pitkin, mutta muutoin etenimme käynnissä ja ravissa. Kotimatkalla ravatessa Jetti löysi itsestään suuren kenttäratsun (tai hienohelman), sillä sen piti ehdottomasti saada loikata parin vesilammikon yli. Hassu ruuna!
Lenkki hurahti kaikin puolin mukavasti eikä sadekaan haitannut. Tallille sai palata hyvillä mielin, kyllä se arkimaastokin virkistää. Iltakin alkoi sopivasti hämärtää lenkin loppupuolella. Niin se kesä taitaa oikeasti olla taas takana. Vaan onneksi hevostella voi ympäri vuoden.
