Perjantaina oli luvassa tuplahevostelu, joka alkoi pienen tauon jälkeen Airan istuntatunnilla. Menin Jetillä jaetun tunnin Kaisan ja Vaken kanssa. Tunnilla pääsimme treenaamaan etenkin kevennystä ja käsien paikkaa miettien. Tehtävinä oli niin pääty-ympyröitä, loivia kiemuroita ja niihin yhdistettyjä voltteja, pohkeenväistöjä kuin laukannostoja ja laukkaympyröitä. Jetti oli tänään läpi tunnin sangen tahmealla tuulella. Huumorintajuni loppui jo tunnin alkupuolella, joten lopputunti menikin hienosti hampaita kiristellen. Keskittymiskykyni oli sen verran heikko, että oman istunnan korjaamisen sijaan jäin tuuppimaan Jettiä eteenpäin. Periaatteessa Jetin liikkumisella ei ollut sinällään niin väliä, mutta mieluusti Jetti saisi näilläkin tunneilla liikkua tavallisesti eikä tervassa kahlaten.
Tunnin alkupuolella kevensimme tovin ilman jalustimia. Kaikeksi ihmetyksekseni sain ohjeeksi keventää enemmän. Jäin liian matalaan kevennykseen, sillä nousin vain sen verran, mitä Jetin (mummo)ravi minua nosti. Ohjeeksi tuli kuitenkin olla kevennyksessä aktiivisesti mukana takareisien avulla. Tunnin paras ahaa-hetki tuli tässä kohtaa. Sain vihdoin ja viimein kevennettyä ilman jalustimia siten, ettei etureisiäni alkanut poltella. Jes! Sain siis aktivoitua paremmin takareisiä hommiin, mikä ilahdutti suuresti. Sain vielä myhäillä tyytyväisyydestä, kun otimme jalustimet takaisin. Sain edelleen kevennettyä aika maltilla ja ilman, että aloin jalustimien tuen takia pungertaa satulasta turhaan enempää irti. Tämä ahaa-hetki korvasi kyllä tunnin useat suvantovaiheet.
Tunnin pääpulmiani olivat kylkien tuen puute ja omille teilleen karkaavat kädet. Volteilla kylkien tuen puute aiheutti Jetin valumisen ulos, kun yritin korvata sitä roikkumalla sisäohjassa. Väistöt taas menivät tuen puuttuessa lapa edellä punkemiseksi. Molempia tehtäviä sain korjattua hieman, mutta kieltämättä omien kylkien käyttäminen oli muissa treeneissä päässyt unohtumaan. Eikä se jäänyt huomaamatta. Käteni puolestaan ovat jo pidemmän aikaa eläneet omaa eteen ja alas -venytystä eli en saa kannettua niitä ja pidettyä lähekkäin. Kummasti ne kuitenkin löysivät paikkansa aina, kun keskityin johonkin muuhun kuin niihin. Esimerkiksi ilman jalustimia keventäessä mietin tarkemmin keskivartalon tukea ja takareisien käyttöä, jolloin kädet kuin itsestään pysyivät hyvällä paikalla. Ympyröillä ja muissa kaarteissa sen sijaan ne tuppasivat vielä leviämään, mutta pienikin parannus oli hyvä.
Laukannostot ja laukkaympyrät olivat sangen nihkeitä. Ympyrän muoto vaihteli melkoisesti riippuen siitä, sainko itseni pakettiin vai en. Nostot puolestaan epäonnistuivat paikoin naurettavan railakkaasti. Apuni eivät jostain syystä menneet perille, ja taisipa se valmistelukin unohtua. Kun sain taas parsittua keskittymiskykyni rippeet, esitti Jetti pari hyvää ja helppoa laukannostoa. Ne lohduttivat kovasti, sillä ympyrätyöskentely ei vieläkään lähtenyt korjaantumaan toivotusti. Ulkokyljen tuki oli hukassa samoin kuin ulkopuolen tuki, joten homma meni vähän punkemiseksi. Laukka ei rullannut tunnin aikana kunnolla emmekä jääneet laukkaamaan kovin pitkiä pätkiä. Niinpä tällä kertaa en päässyt korjaamaan istuntaani laukassa niin paljoa. Lyhyissä laukkapätkissä muistin kuitenkin avata lonkkia ja vakauttaa pohjetta siten, mikä tuntui toimivan.
Tunti meni vähän liikaa tuuppien, mutta onneksi nuo muutamat hyvät hetket kuitenkin sattuivat matkaan. Etenkin oikeanlaisemman kevennyksen löytäminen ilahdutti, ja sitä pitää muistaa hakea jatkossa entistä enemmän. Käsiin saan edelleen kiinnittää huomiota reilusti, mutta jospa nekin hiljalleen löytäisivät paikkansa. Pala kerrallaan, niin jospa se siitä.
