Perjantaina pääsimme
Jetin kanssa kotikentällä Pian estetunnille, jonka jaoimme kahden muun ratsukon kanssa. Alkuverryttelyssä Jetti oli nahkea, vaikka yritin herätellä sitä töihin. Tein siirtymisiä ja pieniä temponvaihteluita sekä laukanvaihtoja, vaan nihkeää oli edelleen. Lopulta saimme kaikki tehdä laukassa eteenratsastukset kaarteisiin ja laukan lyhentämiset pitkille sivuille. Ideana ei ollut painaltaa päätöntä laukkaa tolkuttomasti, vaan saada hevosista pyydettäessä nopea reaktio lähteä eteenpäin. Jetti teki tämän tehtävän aika mukavasti, vaikka päästin sen oikomaan kaarteissa. Sisäpohkeeni (eikä välillä kyllä ulkopohkeenikaan) ei oikein mennyt tänään läpi. Oli kuitenkin hyvä taas huomata, että kyllä se Jetti lähtee niin eteen kuin tulee takaisin, kun vain pyytää reippaasti.
Ennen rataa tulimme muun muassa kiemuraa, jossa oli kaksi minipystyä innarina sekä kaksi muuta pystyä. Innarin ja ensimmäisen pystyn väliin tuli neljä askelta, pystyjen väliin kolme. Lisäksi tulimme innaripystyjen ja trippelin viiden laukan suoraa linjaa sekä lävistäjäpystyn, kolmen laukkapuomin ja askeleen sarjan tehtävää. Saimme soviteltua väleihin oikeat askeleet, mutta tietä sai viilata monessa tehtävässä. Samoin etenemisen kanssa sai tehdä töitä. Jetti kyllä laukkasi, ainakin suunnilleen, kunhan sen oli saanut siihen askellajiin käynnistä. Ihan kamalin tahmakavio se ei ollut, mutta suurin osa eteenpäinpyrkimyksestä ei kyllä ollut mukana. Uneliaisuuden siivittämänä keilasimmekin tunnin aikana tavallista enemmän puomeja mukaamme. Positiivista näissä tehtävissä oli kuitenkin se, että kaikesta mentiin kerralla yli ilman ajatustakaan muusta. Trippelillä sain jopa mietittyä istuntaani hieman enkä lässähtänyt kesken kaiken satulaan.
Tunnin päätteeksi hyppäsimme vielä radan noin 90–95 sentin korkeudessa. Alkuun tuli kahden innaripystyn ja kahden muun pystyn kiemura, jota olimme tulleet jo aiemmin. Siitä jatkoimme lävistäjäkavaletille ja vaihdoimme laukan. Sen jälkeen tulimme taas innaripystyt ja jatkoimme viiden askeleen suoran linjan trippelille. Siitä jatkoimme kiemuratehtävällä olleen yksittäisen pystyn ja tulimme vielä laukkapuomit ja neljän askeleen päässä kaarevalla tiellä olleen okserin ja pystyn sarjan. Kaikki tehtävät yksittäistä kavalettia lukuun ottamatta olimme siis tulleet jo kerran. Me Jetin kanssa taisimme tosiaan aloittaa radan keilaamalla kiemuran esteitä melkoisesti. Niinpä saimme ottaa uuden startin. Nyt sain ratsastettua tiet tarkemmin, jolloin sekä innaripystyt että neljän ja kolmen askeleen päässä olleet pystyt menivät ok. Laukan jouduin korjaamaan niiden jälkeen oikeaksi, kun Jetti tarjosi vasta- ja ristilaukkaa. Kavaletti ylittyi ok, ja laukka vaihtui siinä vasemmaksi. Innariminipystyjen ja trippelin viiden askeleen väli meni kuitenkin mukavasti. Yksittäinen lävistäjäpysty meni myös ihan hyvin, vaikka laukan vaihtamisessa oikeaan meni taas hyvä tovi. Ehdimme kuitenkin myötälaukkaan ennen kuin olimme laukkapuomeilla. Ne menivät ihan mukavasti, jolloin neljän askeleen kaareva tie okserin ja pystyn sarjalle meni asiallisesti. Samalla pääsimme sarjalle hyvin, jolloin sekin meni ongelmitta, ja ratamme oli siinä.
Tunnissa hyvää oli se, kuinka alkuverkassa Jetistä sai tehoja irti. Kyllähän se laukkaa, kun vain pyytää oikein. Miksi en osaa pyytää oikein tehtävillä ja radalla? Sen kun tietäisi. No, mentiinpähän taas kaikki esteet kerralla yli, vaikka sitä energiaa ja eteenpäinpyrkimystä olisi saanut olla kummallakin enemmän. Tehtävät olivat mukavan haastavia siinä mielessä, että sekä laukan että tien piti olla kunnossa, jotta ne pääsi hyvin. Onneksi tuntiin mahtui hyviäkin hetkiä, jolloin en prässännyt ylimääräisiä, ja Jetti sai rauhan tehdä osuutensa. Vaan kyllä meidän pitää sitä energiaa ja sujuvuuttakin alkaa hakea ihan tosissaan. Etenkin kun maneesikausi alkaa hiljalleen tehdä tuloaan.
