Keskiviikko hurahti tuplahevostelun merkeissä. Ensimmäisen tunnin menin Jetillä Artsin koulutunnilla, jonka jaoin kahden muun ratsukon kanssa. Tällä kertaa Jetti oli päivänvalon ansiosta rohkea eikä tollotellut omiaan. Menohalut olivat tosin hukassa, sillä sitä sai patistella liki koko tunnin ilman kummempaa reipastumista. Alkuverkassa hurautimme kaikki askellajit läpi, sillä tunnin treenit teimme käynnissä ja ravissa. Luvassa oli nimittäin kunnon jumppaa avo- ja sulkutaivutusten parissa.
Aluksi teimme pitkällä sivulla pelkkää sulkutaivutusta käynnissä. Kun se onnistui, vaihdettiin sulkutaivutus noin puolivälissä avotaivutukseksi. Siitä puolestaan palattiin ennen pitkän sivun loppumista takaisin sulkutaivutukseen, josta hevoset lopulta suoristettiin. Käynnissä oli mukavasti aikaa hakea palikat kohdilleen, mutta meno oli muutoin nihkeää. Jetti joko teki liikkeen ja käveli, mutta ei mielellään molempia yhtä aikaa. Huomasin tässä hyvin sen, kuinka yritin vain ulkopohkeella säätää liikettä, kun oikeasti tarvitsin jopa enemmän sisäpohjetta. Se ei taas aluksi osannut hommaansa ollenkaan, kun olin niin tottunut sen käyttämättömyyteen. Onneksi Jetti opetti tässä hyvin, sillä se kyllä lähti valumaan sisälle, jos en pitänyt sitä sisäpohkeella raiteilla. Sain kiinnitettyä kivasti huomiota myös siihen, että olimme Jetin kanssa menossa samaan suuntaan enkä vääntänyt etuosaa liian mutkalle. Oma vaikuttaminen oli paikoin melkoisen jännittynyttä nyhräystä, mutta hyviäkin hetkiä mahtui mukaan, ja yritin aina palkita Jetin niistä nopeasti.
Sulkutaivutuksesta avotaivutukseen ja siitä takaisin sulkuun siirtyminen olikin mielenkiintoista. Sulusta pääsimme avoon kohtuullisen asiallisesti, mutta avosta takaisin sulkuun palaaminen tuotti pulmia. Jostain syystä en sen jälkeen saanutkaan pohjeapuja niin hyvin läpi, ja Jetti pääsi suoristumaan. Sisäpohkeeni loisti taas poissaolollaan, mikä varmasti osittain selitti tilannetta. Sain myös kaiken tämän miettimisen lisäksi huolehtia Jetin pitämisestä liikkeellä. Ravissa homma onneksi helpottui hieman, mutta eteenpäinpyrkimys kärsi kyllä omasta säätämisestäni melkoisesti.
Hurautimme samaa sulku-avo-sulkujumppaa myös lävistäjillä. Olipa se outoa mennä ilman aidan tukea, mutta samalla niin opettavaista. Sulut sujuivat edelleen aika kivasti ja myös paluut avosta sulkuun paranivat hieman, vaikka niissä olisi ollut vielä viilattavaa. Jollain tavalla oli helpompi mennä ilman aidan tukea, kun näki heti, jos jokin apu ei mennyt läpi eikä aita ollut osana vaikuttamassa. Opettaja tuntui muutamiin esityksiimme oikein tyytyväiseltä, joten emmeköhän me Jetin kanssa jotain saaneet oikein. Loppupuolella tehtävä menikin kivasti ilman suurempia puolieroja, joten jumppa oli varmasti vähän vetreyttänyt Jettiä.
Sulkujen ja avojen parissa tahkoaminen oli ihanan kimuranttia. Niitä ei tule tehtyä kovin usein ja vielä harvemmin tällaisella keskittymisellä. Jetti väläytteli taas hyviä hetkiä niin kuin se usein Artsin silmän alla tekeekin. Tykkään niin näistä tunneista, sillä tuntuu, että jokaisella kerralla näen pienen palan lisää Jetin osaamisesta. Vielä kun saisin kaivettua itsestäni sitä osaamista irti enemmän, niin tehtävät sujuisivat paremmin. Etenkin rentoutta ja helppouden ajatusta kaipaisin enemmän omaan menooni, niin se varmasti välittyisi hevoseenkin.
