Sadas ja samalla viimeinen kerta

Tänään oli sadas ja samalla toistaiseksi viimeinen kertani Helvillä. Pitkän mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että haluan aloittaa omalla tallilla estevalmennukset, jotka sattuvat juuri Helvin vuokrauspäivälle. Lisäksi tuntui, että vaikka ikä ei varsinaisesti paina tätä tammaa, en tohtinut treenailla sen kanssa enää ihan niin kuin alkuaikoina. Tässä liki 2,5 vuoden aikana Helvi opetti minulle valtavasti ja kyllähän sitä tulee vähän ikävä. Toisaalta enpä usko alkuunkaan sen pahastuvan, vaikka se saisikin nyt yhden ylimääräisen vapaapäivän. Päinvastoin, taitaisi ottaa siitäkin ilon irti.

Treeniaiheeksi otin osittain samoja kuin ensimmäisellä vuokrauskerrallani Helvin kanssa. Alkuun vähän siirtymiä käynnistä pysähdykseen ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Helvi oli alussa vähän tahmeahko, mutta ei silti halunnut pysähtyä kauhean hyvin. Melko tomerana sai olla, että pysäytys tuli tehtyä suunnilleen järkevästi. Sekä käyntiin että raviin siirtymisetkin olisivat saaneet olla tarmokkaampia. Ravista käyntiin päästiin kuitenkin aika kivasti. Koska siirtymät takkuilivat, päätin hurauttaa jo tässä vaiheessa laukkaa. Se nousi aika kivasti, ja Helvi reipastui selvästi tässä vaiheessa. Laukka rullasi mukavan helposti, ja sain keskittyä vain istumaan rauhallisesti hevosta häiritsemättä. Seuraavassa videopätkässä on alkupuolen ravailua, jossa sain Helvin muutamaksi hetkeksi laskemaan päätään vähän. Koittakaa kestää, vaikka ratsukko onkin valtaosan ajasta kameran ulottumattomissa.

Tämän jälkeen testailin muutamat pohkeenväistöt. Vauhti tahtoi sammua pahemman kerran ja väistöäkin piti pyytää kerta toisen jälkeen uudelleen. Yritin olla roikkumatta sisäohjassa, mutta aina keskittymisen herpaannuttua löysin itseni juuri sitä halimasta. Toiseksi olisin saanut vaatia enemmän liikettä väistöön, mutta enpä vain keksinyt, miten sen saisi. Tajusinpa välillä myös sen, että koputellessani pelkästään väistättävällä jalalla, lähti takapää johtamaan. Mistä saisi sellaisen keskittymiskyvyn, joka ei rajaudu kerrallaan vain yhteen asiaan, vaan joka kykenee pitämään myös kokonaiskuvan matkassa? Yksi sellainen tänne, kiitos.

Seuraavaksi testailin vastalaukkaa. Pyöräytin aluksi pari kierrosta myötälaukkaa, kunnes kävin poissa ympyrältä sen verran, että pääsin menemään sen vastalaukassa. Vasemmassa laukassa pyöräytetty ympyrä oikealle meni aika mutkattomasti. Ympyrä oli iso, joten kovin tiukasti siinä ei tarvinnut kääntää. Yritin keskittyä siihen, etten valu sisäpuolelle hankaloittamaan hevosen liikkumista. Helvi sai pisteet siitä, että se laukkasi ympyrän aika rauhassa eli ei korvannut tasapainotreeniä vauhdilla. Videolla laukkaan ensin myötäkierroksessa ja vaihdan siitä lopuksi vastakierrokseen.

Oikeassa laukassa vastalaukkaaminen oli haastavampaa. Helvi pudotti ainakin pari kertaa raville. Keskityin sitten viimein pitämään pohkeet lähellä, mikä ilmeisesti tuotti tulosta. Kierros päästiin vastalaukassa, mutta meno oli hevoselle vasenta vaikeampaa. Yllätyin, sillä ajattelin oikean laukan olevan Helvillä vahvempi laukka.

Koska tamma oli alkanut liikkua mukavasti, halusin saada sen pyöristymään. Hiljalleen ravissa tuli parempia pyöreyshetkiä, kun muistin vaikuttaa pohkeellani ainaisen ohjaroikkumisen sijaan. Helvi tuntui hetki hetkeltä paremmalta, ja ilmeisesti se alkoi itsekin vähän työskennellä. Tästä innostuneena nostin vielä laukat molempiin suuntiin tavoitteena saada siinäkin edes hetki rentoutta ja pyöreyttä. Tällä kertaa uskalsin pitää ohjat käsissä ja pyytää pohkeilla sopivasti, minkä Helvi palkitsi pyöristymällä molempiin suuntiin muutamiksi hetkiksi. Olin tosi tyytyväinen näistä lyhyistäkin hetkistä, sillä en nyt viime aikoina ole saanut Helviä kovin helposti rentoutumaan laukassa. Muutoinkin tamma pyöritti laukkaa ihailtavan rennosti, mutta silti ponnekkaasti. Siinä oli varsin mukava istua, ja kehuin tammaa vuolaasti ponnisteluista.

Laukkakuvion jälkeen päätin jatkaa vielä loppuravit ja -käynnit pyöreyden tavoittelussa. Laukan jälkeen Helvi liki loksahti itse pitkiksi ajoiksi pyöreäksi ilman, että sammutti takapäätään kokonaan. Vauhti meinasi välillä hiipua, mutta nyt sain Helvin liikkumaan reippaammin ilman, että se nakkasi päätään kattoon. Istuin selässä hymy korviin ulottuen, sillä tamma oli varsin makea ratsastettava tässä vaiheessa. Sellainen helppo ja vaivaton. Loppukäynneissä meno vain parani. Tamma pysyi nyt raviakin paremmin pyöreänä ja liikkui samalla itse. Huomasin kuitenkin, että välillä tamma oli painua liian alas, mutta puolipidätteillä sain sen aina nousemaan parempaan kohtaan. Kyllähän tämä 20-vuotias rautarouva yllätti minut taas oikein mukavasti. Sitä pyöreää, mutta etenevää käyntiä olisin voinut tahkota vaikka toisen tunnin putkeen. Muutaman hetken ihailun jälkeen kuitenkin taputtelin tammaa hartaasti ja annoin pitkät ohjat. Kieltämättä sadas kerta meni aika mukavasti putkeen. Helvi on hieno hevonen, kun sen kanssa vain pääsee samalle aaltopituudelle. Kaikeksi onneksi satuimme sille tänään, sillä olisi ollut kurja tapella viimeisen ratsastuksen ajan.

Tästä tuli nyt kunnon kilometripostaus, mutta ehkä se sallitaan. Loppufiilistelyinä voisin todeta, että nuorennuskoneen keksivä ihminen saa olla yhteyksissä. Tuikkaan sitten nimittäin tämän tamman sinne, ja alamme sen jälkeen treenailla estepuolta oikein kunnolla. Lyhyesti tiivistettynä Helvin kanssa hienointa ovat olleet juuri ne hetket, kun on aina tajunnut kehittyneensä vaikka vain pikkuisen. On myös ollut kiva huomata, kuinka tamma on ollut opettavainen. Alussa oli niitä hetkiä, kun jarruja ei löytynyt ja välillä taas niitä kertoja, kun kaasu oli jäänyt matkasta. Hiljalleen kuitenkin molempia alkoi löytyä tasapainoisemmin. Olin myös aina iloinen, kun tamma rentoutui, sillä silloin tein varmasti jotain oikein. Helvi on mainio opettaja siinä mielessä, ettei se tarjoa minun näkemykseni mukaan oikein mitään ihan itsekseen. Se pisti ainakin minut aina kokeilemaan, kunnes sain asioita kohdalle, jolloin sekin saattoi alkaa työskennellä paremmin.

Helville siis valtavat kiitokset ja rapsutukset minun jaksamisesta liki 2,5 vuoden ja sadan ratsastuksen ajan. ♥

Synttärisankarin kanssa rentoilemassa

Tänään Helvillä oli juhlapäivä, sillä tasan 20 vuotta sitten se näki päivänvalon silloisessa Neuvostoliitossa trakehnertamma Belan toisena varsana. Ei tosin synttärisankari tainnut tietää merkkipäivästään, mutta sai se kuitenkin minulta lahjaksi rennon peltolenkin kouluväännön sijaan sekä pari porkkanaa.

Peltolenkille köpöttelimme tie- ja metsäpolkupätkää myöten. Säpsähdyksiä ei tarvinnut kokea kuin yksi, ja sekin oli heti alussa harakan lehahtaessa korkeasta heinikosta lentoon. Hevosen säikähdys on kyllä vinkeän tuntuinen. Se tuntuu kuin hevonen katoaisi alta, kun se säikähtäessään nytkähtää alemmas. Onneksi Helvi keskittyy tähän niiaamiseen eikä siihen pakenemiseen.

Peltolenkillä otimme vähän ravia ja laukkaa. Tamman jalka alkoi nousta ketterästi, joten etenkin laukassa sain haeskella tammaa kuulolle. Tällä kertaa se onnistuikin aika hyvin, kun sain pidettyä oman istuntani jokseenkin kasassa. Olisipa ollut kiva viilettää pidempikin pätkä laukkaa, mutta lenkin toisella puolella olevalla tiellä oli kaivuuhommat menossa, niin en halunnut tamman saavan siitä sätkyjä. Sen verran se kuitenkin ehti niitä kyttäillä kauempaakin.

Sitten tammalla menikin vaikeaksi, kun läheisellä kuntoradalla käveli hulmuavaan hameeseen ja huntuun pukeutunut nainen. Helvin oli pakko seisahtaa paikoilleen ja tuijottaa epäuskoisena vuoroin kaivuriporukkaa, vuoroin hulmuavaa ilmestystä. Nauratti kyllä, kun Helvi näytti ihan siltä, ettei tiedä, kumpaa niistä olisi pitänyt alkaa pelätä enemmän. Ei se onneksi kumpaankaan sitten sen isommin reagoinut. Kevyen humputtelun jälkeen palasimmekin jo takaisin tallille, ja rapsuttelin vielä synttärisankaria ennen kuin se tallusteli ruohoapajalle.

Viisi vuotta satulassa

Hyvää viisivuotispäivää säännölliselle ratsastusharrastukselleni! Tosiaan 21.7.2006 suuntasin perhoset vatsassa Saaran tallin aikuisten jatkotunnille. Ratsukseni oli merkitty silloin 13 vuoden ikäinen Ralle-ruuna, tuttujen kesken ihan vain Rolle. Siitä tunnista olin jälkikäteen kirjannut erittäin suurella hevosasiantuntijuudellani muistiinpanoihin, että polle oli itsepäinen ja vieläpä pomppuravinen. Aika nopeasti kuitenkin tajusin, että kyllä se vika pääosin aina kuskissa oli. Rollen kanssa ehdittiin kokea sekä hyviä että opettavaista hetkiä ennen kuin ruuna siirtyi vihreimmille laitumille kesällä 2010 pitkään jatkuneen sairastelun takia.

Viisivuotispäivää ei tietenkään voinut viettää kotona ja kaikeksi onneksi luvassa oli Helvin ratsastus. Päätin ottaa treeniaiheeksi jotain sellaista, josta me molemmat tykkäämme. Niinpä aiheeksi valikoitui muutamien esteiden hyppelyt. Alkuverkaksi otin ravia ja laukkaa kevyessä istunnassa. Lämmittelyn jälkeen otin vielä pohkeenväistöjä käynnissä.

Väistö oikealle lähti aika mukavasti. Tammalle tarvitsi alussa kertoa, että tällaista pitäisi tehdä, ja se väisti kiltisti pienin avuin. Oman istuntani oli myös kohtuullisesti kasassa, mikä varmasti auttoi tässä. Parantamista olisi ollut kuitenkin eteenpäinpyrkimys, joka nyt tahtoi olevan pahemman kerran hukassa. Vasemmalle väistäminen taas tökki. Pohjetta sai käyttää tiheään tahtiin, ja silti meno oli vähän tönkköä. Huomasin taas alkavani säheltää, joten yritin nollata tilannetta ja aloittaa taas rauhallisemmin. Istuntani oli tähän suuntaan aika hukassa. Tunsin kyllä olevani enemmän oikealle painoni kanssa, mutta en jostain syystä saanut korjattua sitä. Tämä oli vähän kummallista, sillä yleensä olen mutkalla nimenomaan vasemmalle.

Tämän jälkeen aloittelimme hyppelyn pienellä ristikolla, jolla taisi olla korkeutta ehkä hurjat 40 senttiä. Helvi laukkasi vähän jopa laiskahkosti, mutta yli mentiin molemmista suunnista silti ilman kummempia sähläyksiä. Seuraavaksi hyppelin pystyä, joka oli suunnilleen samaa korkeusluokkaa ristikon kanssa. Pystylle pääsi lähestymään pitkällä suoralla, jonka aikana Helvikin huomasi olevansa hyppelemässä esteitä. Tämän jälkeen tamma löysi itsestään vanhan estehevosen ja alkoi laukata mukavan reippaasti. Yli mentiin taas helposti.

Muutamien hyppyjen jälkeen vuorossa oli hengähdystauko, jonka aikana kävin nostamassa pystyn noin 60 senttiin. Helvi oli mukavan innoissaan ja nosti laukat kevyesti. Nyt sillä oli jo vähän imuakin esteelle, ja korvat hörössä se hypähti pystyn yli. Kuski puolestaan jäi pari kertaa ihastelemaan reipastunutta hevosta ja unohti ratsastaa, jolloin hevonen pääsi pitkäksi ja hyppäsi turhan läheltä. Neljä virhepistettä napsahti ja syyt kuskin niskoille. Lopuksi otin vielä muutamat hypyn ristikolle vähän hallitummin. Muistin ratsastaa hevosen suorana ristikolle, pyytää tarvittaessa odottamaan ja sitten antaa sille hyppyrauhan. Tuloksena oli tasaiset ja helpot hypyt, joihin oli hyvä lopettaa.

Helvi oli sitä mieltä, että nythän tässä vasta makuun päästiin ja tarjosi loppuraveissa oikein vetävää menoa. Loppuun hain rauhallisempaa ravia, jossa pyörittelin vielä ympyröitä. Kun tamma oli saanut estehuuman mielestään ja ravasi rennosti, saattoimme vaihtaa käynnille ja suunnata takaisin tallia kohti. Mukava ratsastus kyllä ja väitän, että Helvi nautti tästä ainakin piirun verran enemmän kuin tavallisesta kouluväännöstämme. Vielä kun tamman saisi nuorennuskoneeseen, jotta voisimme hypellä esteitä säännöllisemmin. Mutta onneksi voimme aina välillä muutaman esteen ylitellä molempien mielenvirkistykseksi.

Vastalaukkailua

Leikin tänään sitten vielä leiritunnelmia, kun Veronan ratsastuksen jälkeen huilasin hetken ja lähdin sen jälkeen ratsastamaan Helvin. Tamma ahmi ruohobuffetilla oikein tyytyväisenä, mutta lähti parin pysähdysyrityksen jälkeen kiltisti mukana.

Treeniaihe oli vähän hukassa, ja tamma vähän tahmeana. Päätin sitten ottaa tuttuun tapaan vähän sitä sun tätä. Alkuun humputtelimme ravissa lävistäjiä myöten muutamat lisäykset, joissa toiveenani oli saada hevosta liikkumaan paremmin. Lisäykset lähtivät kohtuullisesti, mutta takapää ei oikein ottanut liikkuakseen.

Tämän jälkeen puolestaan tein muutamat pohkeenväistöt. Itse väistö sujui ihan kohtuullisesti, mutta sujuva eteneminen oli vieläkin hukassa. Päätin sitten ottaa muutamat kierrokset laukkaa kevyessä istunnassa, josko se toisi vähän tarmoa hevoseen. Helvi laukkasi mukavan reippaasti, ja samalla saatoin itse tasapainotella oman istuntani kanssa. Aika hyvin kevyt istunta piti, vaikka kunnon istuntaa varten olisi saanut olla vähän lyhyemmät jalustimet.

Laukan jälkeen tammassa oli vähän enemmän virtaa, joten päätin jatkaa laukkatehtävää. Jostain kummasta keksin harjoitukseksi vastalaukan. Sen sanotaan suoristavan hevosta sekä kehittävän sen tasapainoa.
Muistelin aiemmasta, ettei vastalaukka ole Helville juurikaan ongelma, mutta aloitin lyhyillä pätkillä. Aluksi nostin myötälaukan, jossa lähdin lävistäjälle kaartaen hetken vastalaukkaa ennen kuin palasin taas myötälaukkaan. Helvi laukkasi tämän tehtävän vaivatta, tokkopa taisi edes huomata menneensä pienen hetken vastalaukkaa. Kokeilin vastalaukkaa molempiin suuntiin eikä puolen välistä eroa juuri huomannut tällä kuviolla. Jos kuitenkin heikompi puoli pitäisi sanoa, olisi se vastalaukka vasemmalle.

Lopuksi päätin vielä testata, kuinka hyvin vastalaukka sujuisi. Nostin myötälaukan ja kaarsin keskiympyrälle siten, että se lähti vastalaukassa. Oikeassa laukassa ympyrän pyöräyttäminen vasemmalle meni lähes kuin vettä vain. Helvi laukkasi reippaasti kuitenkaan kaahaamatta, ja onnistuin itse pysymään tasapainossa häiritsemättä hevosta. Vasemmassa laukassa ympyrän pyöräyttäminen oikealle tuntui nyt puolestaan olevan hevoselle vähän vaikeampaa. Helvi lisäsi vauhtia ilmeisesti pyrkien korvaamaan tasapainon puutetta. Yritin jälleen istua mahdollisimman rauhassa, jotten itse aiheuttaisi laukan putoamista raviin. Kannustin tammaa pysymään vastalaukassa, ja se selvitti lopulta tämänkin ympyrän kunnialla kotiin.

Vastalaukkatreeni olikin hauskempaa kuin muistelin. Siinä sai keskittyä ensinnäkin olemaan itse tasapainossa, mutta myös laittamaan hevosen miettimään sitä, miten tässä nyt kannattaisi laukata. Helvi vaikutti olevan aika näppärä vastalaukassa, mitä nyt tuossa yhdessä kohtaa korvasi tasapainoa vauhdilla. Jatkossa voisi harjoitella tätä kuviota lisää, niin ehkäpä sillä olisi suotuisia vaikutuksia tamman suoruuteen ja ennen kaikkea tasapainoon.

Pohkeet, joilla oli tarkoitus

Helle päätti sitten tulla takaisin, joten otin Helvin kanssa ratsastelun vähän kevyemmin. Suuntasimme maneesiin auringonporotusta ja ötököitä karkuun, ja päätin treenata lyhyemmällä kaavalla eilisen kuviota tapaillen sulkutaivutusta käynnissä ja ottaa lisäksi ravissa pohkeenväistöjä sekä hakea asetuksia läpi. Laukkaamisen jätin kuumuuden takia suosiolla pois.

Sulkutaivutuskuvio oli siis se, että pitkän sivun alkuun pyöräytin voltin ja sen jälkeen jatkoin sulkutaivutusta lävistäjää myöten sen verran, että sain hevosen omasta mielestäni hyvin. Helvi pyöristyi käynnissä volteille tosi nätisti ja piti jopa takapään aika ajoin liikkeessä, kun siitä muistutin. Myös sulkutaivutus lähti mielestäni kivasti.

Pohkeillani oli tänään ilmeisen hyvä päivä, sillä Helvi otti ne hyvin kuuloon ja alussa sulussa oli jopa liikaa poikitusta. Liika poikitus oli helppo korjata, kun lakkasin pyytämästä niin tarmokkaasti pohkeella. Istuntaa sain myös tänään korjattua, kun eilisen perusteella muistin kiinnittää siihen huomiota. Oli myös mukava huomata, että vaikka sulkutaivutus olikin vähän hitaampaa, oli se kohtuullisen vaivatonta molempiin suuntiin.

Seuraavaksi lähdin kokeilemaan, miten pohkeenväistöt ravissa sujuisivat. Yleensä pohkeenväistöissä Helvin kanssa olen saanut itse väistön onnistumaan, mutta melkoisen hitaasti. Tällä kertaa menin reippaampaa ravia muutaman kierroksen ennen kuin lähdin tekemään väistöjä lävistäjää seuraten. Ilmeisesti vauhdin hakeminen aikaisemmin palkitsi, sillä Helvi sekä väisti että ravasi oikein mainiosti. Välillä sain jopa vähän pidättää, ettei tamma vain kipittäisi eteenpäin ja unohtaisi väistää. Tajusin myös olla roikkumatta sisäohjassa, mikä varmasti helpotti hevosen työskentelyä. Pakko kyllä myöntää, että kyllä se oma leuka viisti taas maata myöten, kun Helvi esitti näinkin hienoa pohkeenväistöä. Kyllä se tamma jaksaa yllättää iloisesti helteelläkin.

Lopuksi vielä pyörittelin ravissa ympyröitä tavoitteena saada Helvi pyöreäksi ja silti liikkumaan aktiivisesti. Tamma yritti alussa tarjota nättiä kaulan pyöristämistä ja samalla hiljentää takapäätä, mutta alkoi muutaman täpäkämmän pyynnön jälkeen liikkua myös takapäästä paremmin. Tällä kertaa olin tyytyväinen siihen, että tein hyvät asetukset ja muistin myödätä enkä jäänyt ihastelemaan niitä ohjia, vaan enemmän hain liikettä takapäästä. Homma sujui mukavasti oikeaan kierrokseen, mutta vasemmalle oli aika takkuista menoa. Joko sain liikettä takapäähän tai sitten huijauspyöristymisen. Päätin sitten siirtyä käyntiin ja hakea tamman vasemmassa kierroksessa pyöreäksi. Tavoite onnistui vähän paremmin, mutta takapää olisi saanut olla vielä kuitenkin tarmokkaampi.

Mukava ratsastuskerta jälleen. On hauska huomata, että kyllä me Helvin kanssa olemme ainakin vähän kehittyneet niistä alkuajoista. Helvi on varsin palkitseva ratsu juuri sen takia, ettei se anna ilmaiseksi asioita, mutta uskoessaan kuskia se yrittää ja työskentelee varsin tunnollisesti. Eikä vanhaa tammaa tunnu tuo ikä painavan, vaikka tämän kuun lopussa sen mittariin rapsahtaa kahdeskymmenes ikävuosi.

Asettamista ja pyöreyden hakemista

Huhhuh, nimittäin melkoisen lämmin ratsastuskerta oli taas vuorossa. Kahden viikon tauon jälkeen pääsin taas katselemaan, mitä vanha tamma Helvi sanoo maailman menosta. Eipä muori kummempia tuumannut, oli vain piiloutunut hellettä katoksen suojaan.

Kuuman päivän takia pidin treenin kevyenä ja lyhyenä. Kentällä otin käynnissä ja ravissa asettamista ja takapään liikkeelle saantia aina sen verran, että se tuntui onnistuvan. Käynnissä homma lähti toimimaan oikeassa kierroksessa liki heti. Helvi rentoutui mukavasti, pyöristyi ja piti vielä takapään kohtuullisen helposti liikkeessä. Yritin varoa tällä kertaa sitä, etten hoputa sitä kipittämään. Vaikka polle toimi varsin kivasti, löysin itsestäni monta korjattavaa. Keskeisimpänä olivat yllättäen kädet: jos ne eivät yrittäneet kaivautua piiloon hevosen harjaan, lähtivät ne erkanemaan toisistaan. Olinkin aika pitkään taas sulkenut silmäni käsieni omalta elämältä.

Ravissa sai tehdä käyntiä paljon enemmän töitä. Alussa onnistuin vain saamaan Helvin huijaamaan onnetonta kuskia eli pyöristämään vain kaulaansa, kun takapää puolestaan jäi hiippailemaan. Sitten vauhtia pyytäessäni huomasin, kuinka tuntumani katoaa aina olemattomaksi, joten ei ihmekään, että tamma niinä hetkinä kadotti pienimmänkin pyöreyden. Lopulta oikeassa kierroksessa aloin saada pidettyä tuntuman ja asetukset parempana, jolloin Helvi palkitsi ja rentoutui paremmin unohtamatta takapäätä.

Vasen kierros olikin sitten hankala. Asetukset eivät tahtoneet mennä perille kunnolla, ja vauhtia ei löytynyt kuin muutaman askeleeen verran kerrallaan. Jos sainkin pyöreyttä, oli se sitä puijarointia eli takapään laahustamista. Käteni ja tuntuma olivat taas vähän hukkateillä, ja niiden yhdistelmä ilmeisesti aiheutti nämä epäonnistumiset.

Lyhyestä ratsastus hellepäivänä kaunis. Pitää nyt kuitenkin nauttia, viikonloppuna sitä ollaankin taas normaalimmassa Suomen kesäkelissä.

Sisäinen kriitikko karkuteillä

Tänään päätin ottaa Helvin kanssa rennommin. Suuntasimme kentällä, jossa varmaan vajaassa puolessa tunnissa kertasin eiliseltä asettamisen ja nimenomaan sen myötäämisen, hevosen liikkeellä pitämisen ilman omaa heilumista sekä muutamat siirtymät käynnistä raviin ja takaisin.

Helvillä oli mukavasti muistissa eiliset asetukset, ja se otti ne hyvin vastaan. Käynnissä vielä muistin huolehtia siitä, että takapää pysyy myös liikkeellä ilman, että itse pumppaan sitä liikkeelle. Vasen kierros oli tuttuun tapaan hankalampi, mutta siihenkin suuntaan saatiin muutamia rentoja, mutta eteneviä pätkiä. Huomasin kuitenkin, että jälleen tulee tehtyä harjoitukset vähän sinnepäin ja jopa oma sisäinen kriitikkonikin oli tuupertunut tässä helteessä eikä jaksanut vikistä kaikista näkyvillä olleista virheistä.

Siirtymät olivatkin sitten vähän nahkeampia. Yritin olla looginen kerta toisen jälkeen avuissa, mutta jokin tökki vastaan. Tosin plussaa siitä, että yllättäen ravista käyntiin siirtymisessä ei ollut mitään vaikeuksia. Kunpa olisi vielä saanut siirtymän toiseenkin suuntaan kuntoon. Mutta niin, tämänhän piti olla kevyt kerta, ja sellainen siitä tulikin.

Ja siinä olikin kevyt treenailumme tällä kertaa. On kyllä melkoisen pinnari-fiilis aina, kun opettajan pitämän tunnin jälkeen yrittää kertailla. Kaikki asiat tulee tehtyä vähän sinnepäin, ja siitä ei tietenkään ole kauheasti hyötyä. Huomasin myös taas sen, kuinka paljon opettajan valvonnassa ehtii tehdä, kun on joko yksin tai sitten toisen ratsukon kanssa. Mutta huomenna taas oman tallin tunnille ja viikonloppuna puolestaan taas Veronan luo. Kesä ja hevoset, mitä muuta sitä tarvitsee? No, näin alkajaisiksi koko kesän kestävän loman ja loputtomat heppailurahat.

Ei sen tarvitse olla raskasta

Heppaputkeni alkoi tällä viikolla vasta näin keskiviikkona, kun suuntasin korvaamaan parin viikon päästä väliin jäävää kertaa Helvin luo. Helteisen päivän takia ajattelin lähinnä vain vähän humputella, mutta sattuma johdatti muualle. Satuin nimittäin tallille yhtä aikaa kesälomalaishepan toisen omistajan kanssa, ja hän oli menossa valmennukseen maneesille. Koska valmennukseen ei ollut tulossa muita, kysäisi hän minua mukaan, ja milloinpa minä kieltäytyisin tällaisesta hienosta mahdollisuudesta? Niinpä, uuden valmentajan katseen alle siis.

Valmentajan mielessä oli pistää meidät treenaamaan mukavan yksinkertaisia, mutta etenkin minulle vieläkin päänvaivaa tuottavia asioita. Luvassa oli hevosen suoristamista, asettamista sekä siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin sekä ravista laukkaan ja takaisin. Pääajatus oli siinä, että kaiken pitäisi onnistua kevyesti ja niin, että hevonen reagoi nyt eikä hetken päästä. Tarkoituksena ei ole, että ratsastus on raskasta, ja että ratsastaja huhkii naama punaisena veivaten hevosta liikkumaan. Harjoitus olikin meille Helvin kanssa kuin nappi silmään.

Hevosta suoristettiin ja asetettiin ympyrällä ihan normaalin kaavan mukaisesti. Sisäkäsi pyysi ja hellitti, ja sisäpohje teki korjauksia tarvittaessa ja piti liikettä yllä. Ulko-ohja tuli pitää vähän apuohjamaisesti tuntumalla kummemmin mitään muuta tekemättä. Valmentajalta tuli heti alussa tuttua kommenttia minulle: muista myödätä äläkä jää pitämään hevosta halutussa asennossa. Hän myös kehotti pistämään hevonen liikkeelle siten, että se oikeasti liikkuu enkä minä yritä hytkyttää sitä eteenpäin. Ohjeena oli normaalin pyynnön jälkeen muistuttaa heti kannuksilla tai raipalla siten, että saadaan toivottu reaktio aikaan ja sitten taas homma jatkui rentona. Opettajan pääajatuksena oli se, ettei siellä selässä tarvitse tulla hiki, kun hevonen oikeasti liikkuu eikä ratsastajan tarvitse liikkua senkin puolesta.

En tiedä, tsemppasiko valmentajan läsnäolo sekä minua ja Helviä vai olivatko tähdet taas oikeassa asennossa, sillä tamma alkoi alun hitailun jälkeen liikkua itse melkoisen mukavasti. Valmentaja oli ehtinyt analysoida jo tamman etu- ja takaosan välisen kokoeron vaikuttavan menoon siten, että vaikka se liikkuu käynnissä aivan oikein takajalan polkiessa etujalan uraan ja jopa yli, se saattaa tuntua satulaan laiskalta. Hän sanoikin, että se on tämän hevosen normaali käynti, ja että eivät kaikki hevoset voi olla yhtä lennokkaita kuin esimerkiksi Totilas. Hän myös huomautti, että koska luulen hevosen menevän laiskasti, alan itse taas hytkyä satulassa liikaa ja pistän hevosen kiiruhtamaan, jolloin se tulee etupainoiksi. Tavoitteena olisi sen sijaan aktivoida takapäätä enemmän liikkeelle ja pitää etupäätä vähän lyhyempänä, jotta käynti olisi terävää.

Sain myös mukavasti korjauksia siihen, kun jään pitämään hevosta tietyssä asennossa. Valmentajan avustuksella aloin onnistua myötäyksissä paremmin, jolloin tamma rentoutui hieman ja ennen kaikkea sekä käynti että ravi alkoivat sujua huomattavasti paremmin ja aktiivisemmin. Tajusin taas sen, kuinka yhä sinnikkäästi vain suoritan tehtäviä sen sijaan, että ajattelisin ja tuntisin, mitä niiden aikana tapahtuu. En sitten ilmeisesti osaa tehdä yhteistyötä hevosen kanssa, vaan minä teen jotain ja hevonen toista, ja joskus tekemisemme sattuvat yhteen. Olisi tosin varmasti antoisampaa, jos yrittäisi yhteistyötä useamminkin. Jotenkin vain tuntuu, että olen joko taantumassa tai sitten vahvasti jämähtämässä paikoilleni tässä ratsastamisessa. Tai sitten vähän harmittaa, kun samat ongelmat ovat niin tiukassa, etteivät ne hevillä tahdo korjaantua.

Käynti-ravi-käyntisiirtymässä ravit alkoivat nousta kivasti, kun muistin oikeasti aina huomauttaa, jos pyyntö ei mennyt kerralla perille. Huomasin tässäkin sen, että tyydyn monesti sinnepäin menevään siirtymään, kun väsyn toistamaan korjausta. Siitähän hevonen tietenkin oppii heti, että aijaa, ei tuota tarvitse totella koko aikaa, mistä taas tulee lisää mutkia matkaan. Helvi alkoi olla jo sen verran virittyneenä, että siirtymisiä takaisin käyntiin sai treenailla jo tarkemmin. Opettaja hoksautti myös pitämään siirtymissä tasaisen tuntuman eikä antamaan ohjan löystyä. Kuvio tehtiin tosiaan harjoitusravissa, jossa pompin kuin mikäkin säkki. Hävetti ihan hulluna ja oli pakko selitellä valmentajalle, että olen lusmuillut todella hyvin tämän hepan kanssa harjoitusravi-istunnan treenaamisesta. Hän vain tuumasi, että pompi mieluummin kuin yritä takertua hevoseen kiinni, jolloin jäät sitten puristamaan siitä. Istunta ei paljoa kyllä parantunut, mutta kyllä siellä selässä aina ehkä kaksi askelta pysyi ennen kuin sitä taas hytkyi kummasti.

Ravi-laukka-ravisiirtymissä tuli vähän kuskille läksytystä. Yritin nostella niitä jälleen alussa vähän sinnepäin, jolloin valmentaja luennoi laukannoston perusteet ja korosti jälleen sitä, että hevosta ei ajeta toiseen askellajiin, vaan toiseen askellajiin nimenomaan siirrytään ja että se laukka nostetaan. Tämän pienen läksytyksen jälkeen yritin pitää itseni harjoitusravissa jotenkin kuosissa ja tehdä laukannoston ajatuksen kanssa. Selvä puolipidäte, pohkeet oikein ja tarvittaessa huomautus, jos tamma ei ota apuja onkeensa. Niinpä vain huolella tehtynä saimme muutamia näppäriä laukannostoja, joiden jälkeen laukkakin pyöri ongelmitta. Miksi sitä aina tahtoo ensin tehdä asiat vähän sinnepäin, kun ne voisi tehdä kerralla oikein? Laukka-ravisiirtymissä piti nyt jo ajatuksen kanssa tehdä pidätteitä, sillä tamma oli hyvinkin hereillä ja liikkui varsin mukavasti, välillä vähän kuskiakin kuuntelematta. Oli kuitenkin todella mukavaa nähdä, kuinka tamman oma moottori hyrskytti vahvasti mukana.

Hiki kyllä virtasi tunnin aikana, mutta jokainen pisara palkittiin Helvin työmotivaatiolla. Oli huippua huomata, kuinka alussa vähän laiskotelleesta tammasta kuoriutui aktiivisesti etenevä ratsu, joka oli hereillä ja palkitsi kuskin oikeat ratkaisut. Tykkäsin myös valmentajan opetustyylistä, sillä pelkkien neuvojen lisäksi hän myös kyseli ja laittoi ajattelemaan itse. Kärsivällisyydestä hän saa myös plussaa ja siitä, että hän painotti ratsastuksen keveyttä ja rentoutta. Mahtavat fiilikset oli kyllä tunnin jälkeen, ja Helvikin näytti siltä, että näetkös kuski, kyllä minä nämä hommat osaan.

Ratsastusta moottorin kanssa

Estekisojen seuraamisen jälkeen hurautin Helvin luo ja ihastelin hetken muutaman hassun päivän ikäistä varsaa. Olihan se kovin söötti. Helvikin sitä tuijotteli aikansa, kunnes jatkoimme matkaamme maneesille. Uusia treeniaiheita ei ollut päässä, joten päätin sitten tämänkin tamman kanssa testailla sisäohjan rauhaan jättämistä.

En tiedä, oliko aamusta seuratut estekisat virittäneet minut ratsastuskuntoon vai mikä oli, mutta tämä ratsastustunti tuli mentyä kerrassaan tahdikkaasti. Jo maneesille kävellessä tein Helville selväksi, että pyyntöäni kannattaa totella tai sitten asiaa kerrattaisiin voimistuvan avun menetelmällä. Tamma oli ilmeisen hyvällä tuulella, sillä tämä komento meni sille hyvin perille. Tästä oli siis hyvä jatkaa kuskin kouluttamista.

Tein sitten samaa kuin mitä Veronankin kanssa. Eli pääty-ympyrällä hain hyvää käyntiä ja ravia ilman, että jäisin halailemaan sisäohjaa. Alussa otin ihan rennosti keskittyen vain ulko-ohjaan ja pohkeapuihin. Sisäohja sai olla ihan omissa oloissaan, ja Helvi vaikutti aika tyytyväiseltä tähän ratkaisuun. Yleensähän otan kävelyn jälkeen ohjat aina siihen tiettyyn tiukkuuteen ja alan toivoa, että hevonen pakkaa itsensä siihen oikein. Yllättäen tätä ei tapahdu, jos a) kuski ei muista elää tilanteen mukaan pyytäen ja myödäten ja b) kuski ei pistä pollea liikkeelle.

Kun olin mennyt sekä käynnissä ja ravissa hyvän tovin sisäohjasta piittaamatta, aloin hakea asetuksia nyt sisäohjaakin käyttäen. Mielessäni sain kyllä hokea koko ajan, että pyydä, hellitä, pyydä, hellitä, sillä kovasti vanhat tavat pyrkivät pintaan. Kaikeksi onneksi aloitin oikeassa kierroksessa treenailun, sillä vasemmassa Helvi tykkää vaikeilla asetuksia vastaan enemmän. Tosin nyt, kun sisäkäsikin oli mukana, oli ulkokädellä taas ihan omat kuviot mielessä. Miten voikin olla niin hankalaa kontrolloida kahta kättä yhtä aikaa? Varmaan jollain ajatuksen voimalla sain hillittyä käsiäni ja samalla pyydettyä tammaa liikkumaan asetustenkin kanssa.

Ilmeisesti tällä kertaa olin oikeasti uskottava tamman mielestä, sillä se pisti oman moottorinsa käyntiin etenkin ravissa. Kunhan kuski sai kerättyä auki ammottavan leukansa maasta, alkoi todella mukava työskentely. Helvi otti asetukset todella nätisti vastaan, palkitsi kuskin muistaessa rentouttaa sisäohjaa ja eteni takapäätään normaalia paljon paremmin käyttäen pyöreänä. Useina hetkinä ei ollut tietoakaan siitä, että tamma vain vääntäisi kaulansa pyöreäksi ja laahustaisi takaa, vaan tämä vanha tamma pisti itsensä kunnolla töihin. Pakko myöntää, että tulihan sitä hevosta ihailtua peilinkin kautta. Kaikista oudointa oli se, että pääsin ravissa jopa pidättämään tammaa, jotta se ei kiihdyttäisi turhaa. Olin oikeasti aika haltioissani, vaikka varmasti tuossakin olisi ollut korjattavaa monen kohdan verran. Mutta olen varma, että minulle ja Helville se oli yksi top kolmoseen sujahtavista ravikerroista. Niinä hetkinä sai taas hyvän tuntuman siihen, millaista se meno on, kun asiat ovat vahvasti sinne oikeaan suuntaan. Sehän on silloin niin vaivatonta ja helppoa.

Laukassa tammalla oli moottori hyvinkin käynnissä. Vähän siihen suuntaan jo, että ihan kuin kuskia ei olisi selässä lainkaan. Lisäksi ulkona hyrryyttänyt traktori kiinnosti tammaa enemmän kuin kuskin kuuntelu, ainakin aina hetkittäin. Pyöreydestä ei paljoa ollut tässä askellajissa toiveita, joten keskityin vain saamaan Helvin laukkaamaan minun haluamani tahdin mukaan. Aika paljon sai tehdä pidätteitä, että tamma malttoi alkaa uskoa, mutta löytyihän se järkevämpi meno sieltä. Kieltämättä sangen virkistävää, että tälläkin muorilla on menohaluja. Voisin tottua tähän mieluummin kuin siihen, että kinastelemme koko tunnin siitä, edetäänkö nyt vai ei.

Loppuun kokeilin vielä lisäyksiä lävistäjää myöten. Käynnissä Helvi alussa rikkoi raville, kun joku kuski ei taas muistanut ratsastaa. Muistin sitten pyytää ja pidättää oikeassa suhteessa, jolloin askel piteni hieman, ja tamma jopa pyöristyi. Ravissa humma tosin unohti pyöreyden ja lisäsi hyvin vauhdikkaasti. Muuten varmasti olisi koulukisoissa ropissut hyvät pisteet, mutta harmi vain, ettei kuskilla ollut paljoa muuta tekemistä näiden lisäysten aika kuin istua koristeena selässä. Olisi varmaan pitänyt ottaa komento taas omiin käsiin, mutta olin liian iloissani siitä, että tamma liikkuu itse ja innolla.

Kerrassaan antoisa ratsastus. Pitää toivoa, että tähtien asento on ensi kerrallakin suotuisa, sillä Helvi on varsin mainio tapaus, kun se liikkuu aivan itse. Tunnin parhaat hetket olivat juuri niitä, kun allani työskenteli hevonen pyöreänä kuunnellen ratsastajan pyyntöjä ja niitä mahdollisimman hyvin toteuttaen. Tällaiseen menoonhan voisi ihan tottua, joten lisää tällaista, jookopliiskiitti!

Reippautta ilmassa

Kahdeksan päivän ratsastustauon jälkeen sitä näkee taas kirkkaasti, mitä kaikkea siellä satulassa ehtii tehdä väärin. Suuntasimme Helvin kanssa maneesille, sillä tallilla riehunut pääntauti oli saatu hoidettua. Ajatuksena oli saada tammaa liikkumaan kunnolla, tehdä pohkeenväistöjä ja lopuksi pienenä herkkuna hyppiä muutamat kerrat kavaletin yli.

Helvi oli mukavan reippaana alusta asti. Kyllähän se yritti tarjota mateluvauhtia, mutta totteli kiltisti, kun kerroin sen olevan väärä vaihtoehto. Pohkeenväistöjä lävistäjää myöten oli helppo alkaa tehdä, kun tamman moottori ei sammunut puoliksikaan niin kuin yleensä. Itse tosin jäin taas hyväksi toviksi tuijottelemaan hevosen niskaa menosuunnan sijaan, mutta lopulta muistin korjata sekä katsetta että istuntaa. Olisin kuitenkin saanut olla jälleen kerran tarkempi ulkopuolen kanssa, sillä välillä tamma yritti karata sieltä tehtävää välttääkseen. Mikähän siinä on, että sitä tajuaa yrittää hallita vain sitä puolta, jolle juuri sillä hetkellä tehdään jotain ja puolestaan unohtaa sen toisen puolen? Väistöissä tamma myös pyöristyi hetkittäin ja piti vauhtia yllä ajoittain aika kivasti. Olin sangen tyytyväinen tähän, vaikka toki parantamisen varaa olisi löytynyt monen kohdan verran.

Ravissa väistöjä en tehnyt, vaan keskityin pitämään hevosen liikkeellä sekä hakemaan asetuksia läpi. Ravi eteni oikein sutjakasti, mutta vasemmalle asettaminen takkusi taas vähän. Käteni lähtivät taas miljoonannen kerran omille teilleen ja melkoista keskittymistä se vaati, että sain hillittyä ne oikeille paikoilleen. Pätkittäin Helvi huomasikin kuskin saaneen itsensä paremmin kasaan ja palkitsi yritykset pyöreydellä, jossa takapää ei sammunutkaan niin kuin yleensä. Näinä hetkinä tohdin myös pyytää hevosta etenemään enemmän, jolloin hetkittäin tamma lisäsi vauhtia hallitusti kadottamatta pyöreyttään. Olin aika fiilareissa, sillä yleensä aina Helvi on nakannut päänsä kattoa kohti, jos olen kehdannut häiritä sen menoa pyytämällä takapäätäkin liikkeelle.

Laukkapätkän jälkeen siirryyttiinkin sitten kavaletille, jonka olin tähdännyt osaksi ympyrää. Helvi innostui hommasta välittömästi ensimmäisen hypyn jälkeen, ja sain pitkästä aikaa jopa jarrutella sitä. Oli mukava nähdä, kuinka koulupuolen letkeästi humputellut, tänä heinäkuussa 20 vuotta täyttävä tamma nuoreni silmissä ja kirmasi korvat tötteröllä aina uudelleen kavalettia kohti. Väliin piti pyöritellä hidastavia ympyröitä, sillä Helvi oli selvästi itse päättänyt hanskaavansa homman ja ettei kuskia sen takia tarvinnut kuunnella.

Tein kavaletilla saman mokan kuin aina puomin irrotessa maasta: ratsastan kehnosti sinnepäin. Niinpä lähestymiset olivat aika huonoja ja pari kertaa Helvi väisti kavaletin, koska yritin kääntää sille liian jyrkästi. Oli tosin hyvin opettavaista. Näiden kertojen jälkeen tajusin viimein nostaa katseeni siitä kavaletista eteenpäin, jotta saisin ratsastettua lähestymisen hyvin. Tämän ansiosta reitti saatiin kuntoon ja hypyt menivät mallikkaammin. Helvin laukka oli helppo laskea, joten lähdimme molemmat pikkuhyppyyn muistaakseni kaikkina paitsi yhtenä kertana yhtä aikaa. Olin myös tyytyväinen siihen, että tunsin, milloin tamma aikoi lähteä hyppyyn, vaikka olisin itse laittanut vielä yhden askeleen ennen hyppyä. Korjattavaa tässä olisi tietenkin ollut se, että otan tamman kunnolla haltuun, jotta hypyt lähtisivät paremasta kohdin. Mutta halusin ottaa pieniä hyppyjä lähinnä vain kuskin ja etenkin hevosen virkistykseksi.

Kaiken tämän tuloksena oli oikein mainio ratsastuskerta. Oli ilo ratsastaa Helviä, kun se itsekin tahtoi pääosin liikkua. Vähän kyllä juili se, miten monta korjattavaa asiaa ehdin taas yhden kerran aikana bongata, mutta onneksi ainakaan omiin silmiini ei sattunut mitään uutta, mullistavaa ongelmaa. Parasta tässä kerrassa oli toki se, että tamma nautti täysin siemauksin pienestä hyppelystä. Onhan siinä vain huima ero, kun hevonen tekee asioista myös omasta halustaan eikä vain sen takia, että täytyy.

Loppuun on vielä pakko tyrkätä muutamia heppakuvia Lontoosta. Ihania Uljaita Mustia ja valkoisia prinssin ratsuja. Harmi, etten voinut pakata niistä yhtään matkalaukkuuni ja tuoda kotiin.

Rennompaa menoa

Tällä kertaa pääsin Helvin kanssa maastoon toisen tallillaisen johtaessa reissua ihastuttavalla suomenhevosruunalla. Reissu meni aika kivasti, pari uutta reittiä tuli matkan varrelta bongattua.

Kävimme myös ravailemassa peltolenkuralla. Kokeilimme ensin laukkaa, mutta Helvillä jäi kaasu pohjaan, ja se lähti ohittamaan ruunaa. Päätettiin sitten pysyä pelkässä ravissa, jossa tamma malttoi suunnilleen pysyä hyppysissä. Kovasti se oli kyllä ruunan perään.

Reissuun mahtui yksi ainoa ja vieläpä ihan minimaalinen säikähdyskohtaus. Tamma tosin peltolenkuralla kompastui pahemman kerran, mutta sai kuitenkin kiskaistua itsensä pystyyn. Olin jo varma, että nurin mennään, kun tamma taisi käydä jo polvillaan.

Muuten oli kyllä rennoin reissu pitkään aikaan. Helvi kulki kiltisti ruunan perässä eikä jaksanut stressailla ympäristöstä. Kuskikin osasi jälleen rentoutua ja nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta päivästä.

Vielä kun olisimme olleet kentällä

Maastoilua Helvin kanssa. Jotenkin tuntuu, että voisin vain kopioida torstain ratsastuksille aina sitä yhtä kirjoitusta maastoreissusta, jossa käppäillään, tehdään muutama koululiike ja käppäillään lisää. Tällä kertaa kävin tsekkaamassa pienemmän peltolenkuran, joka oli möykkyinen. Siitä sitten metsän kautta sille isommalle peltolenkuralle.

Helvillä oli alusta asti virtaa, ja se yritti tepastella oman mielensä mukaan. Tulipahan taas kerrattua pidätteiden tekemistä. Ajoittain Helvi kuunteli minua nätisti ja pyöristyikin vähän. Oli myös ilo huomata, kuinka takajalat pysyivät noinakin hetkinä tavallista paremmin liikkeessä. Olihan se vähän eri juttu, mennä vapaaehtoisesti liikkuvalla hevosella kuin sellaisella, jolta jokainen askel pitää kinua. Ajoittain kuvittelen myös tunteneeni, että takajalat irtosivat maasta ihan hyvin. Jotenkin tamma tuntui välillä kauttaaltaan siltä, että se käytti itseään paremmin liikkumiseen eikä vain hilannut itseään eteenpäin.

Koska tammalla sitä virtaa piisasi myö ravailujen jälkeen, päätin laittaa sen purkamaan sitä aika jyrkkiin väistöihin. Pollehan otti vihjeen onkeensa ja teki väistöt mainiosti. Vauhti pysyi hallittuna, mutta reippaana ja tamma astui hyvin rungon alle. Kuski puolestaan muisti rentoutua kyydissä eikä menoa tarvinnut korjata joka hetki. Helvi työskenteli todella hienosti, ja saatoin vain hymyillä aurinkoisena selässä. Melkoisen mahtava tunne! Vielä kun meidän olisi voinut nakata sekunnissa kentälle, ja tamma olisi pysynyt yhtä hyvässä motivaatiossa, niin kouluvääntö olisi ollut mahtavaa.

Loppuun otin vielä yhdet laukkanostot, joissa ainoa tavoite oli saada rauhallinen nosto ja pieni hetki tasaista menoa, kunnes saikin siirtää ravin kautta käyntiin. Ilmeisesti jotain olin tehnyt oikein, sillä Helvi nosti molemmat laukat nätisti eikä ottanut spurttia, vaan meni maltillisesti. Myös siirtyminen raviin ja siitä käyntiin menivät ihan ok, vaikka menohaluja tammalla kyllä todellakin tuntui olevan. Vielä kun tohtisi laukata pidempää pätkää, mutta jänishousuna pelkään mahdollisia säikähdyshetkiä.

Tänään oli kerrassaan kiva ratsastelu. Yksi maltillinen säikähdyskin saatiin, mutta se oli kotimatkalla ja siitäkin päästiin ohi. Rakentajamies telineillä oli tällä kertaa Helville liikaa, mutta onneksi mies huomaavaisesti lopetti paukuttelun, niin pääsimme jatkamaan matkaa. Mukavaa, että tapaamme välissä näitä kohteliaampia kanssaeläjiä, jotka viitsivät huomioida muutkin ihmiset ja eläimet. Kiitos siitä heille.

Pohkeenväistöä ja pätkä laukkaa

Suuntasimme Helvin kanssa näin torstaina yllättäen edelleen maastoon. Päätin lähteä tarkistamaan peltoympyrän tilanteen, ja se osoittautuikin aika hyväksi. Lenkurasta yli puolet oli jo kuivunut, joten päätin ottaa vähän väistöjä käynnissä.

Ensin tein väistöjä lenkuran reunalta reunalle, ja siihen mahtui noin nelisen väistöaskelta. Helviä sai pidättää aika paljon, koska tammalla oli virtaa, ja se olisi mieluummin vain kävellyt reippaasti tehtävän läpi. Pidätteet ja muistamani helittämiset tuottivat tulosta, ja saimme ihan hyviä väistöaskelia. Hitaita tosin, mutta kuitenkin kohtuullisen ajatuksella ratsastettu. Tämän jälkeen pysyin toisessa reunassa, ja väistätin siitä takapään ulommas. Tässä kuviossa tulivat parhaimmat onnistumiset, kun Helvi pyöristyi ja teki mukavan rennosti väistöt.

Väliin otimme ravia, ja siinäkin tammalla oli meno päällä. Pidätteet menivät kuitenkin läpi, ja sain Helvin ravaamaan rauhallisemmin. En malttanut olla ottamatta lyhyitä laukkapätkiä, joita pollekin oli selvästi kaivannut. Vauhtia nimittäin oli hyvinkin riittävästi, ja pidätteiden merkitys melkein unohtui tammalta. Olisin kyllä mieluusti antanut tamman laukata ylimääräistä virtaansa pois, mutta viime aikaiset säikkymiset ties mistä ovat vähän nakertaneet luottamustani kyydissä pysymiseen. Siispä hain tamman lyhyen laukkapätkän jälkeen kuulolle ja vaihdoin kiltisti ravin kautta käyntiin. Mutta olipa vain kivaa vaihtelua päästä ravailemaan vähän enemmän ja myös ottamaan laukkaa.

Hieno siirtymä, väärä paikka

Kyllähän minun on pakko hehkuttaa maastoilun (tai siis tässä tapauksessa tieköpöttelyn) olevan rentouttavaa puuhaa. Joskin Helvin kanssa nykyisin ei ole niin rentoa kuin ennen, tamma kun on keksinyt alkaa harrastaa säikkymistä. Mutta kyllä tämänkin tamman kanssa ehtii aina välillä huokaista ja nauttia hevosen keinuttavasta liikkeestä ja nollata pää.

Tällä kertaa Helvi otti autot ja jopa skootterin lunkisti vailla huolen häivää. Noissa kohtaamisissa keskityin rentouttamaan itseäni, ettei hevonen poimisi minusta säikkymisvihjeitä. Otimme myös lyhyet pätkät ravia sopivissa kohdin. Kiinnitin keventäessäni huomiota siihen, miten tasapainoni pitää. Ja niinhän se meni kuin olin arvellutkin. Reippaamassa ravissa jalkani tahtovat heilua, jolloin tasapainoni vatkaa niiden mukana. Ei mitään hervotonta toki, mutta kuitenkin sen verran epätasaista menoa, etten saa itseäni pysymään täysin hallittuna. Pitääpä alkaa keskittyä tämänkin asian korjaamiseen.

Mutta ei näemmä lenkkiä ilman jotain sätkyä. Tällä kertaa Helville liian kovaksi paikaksi osoittautui pihallaan hitsannut mies. Äänen tamma kesti kuunnellen sitä tosin pää ja korvat tiukasti pystyssä. Mutta kun äänen lisäksi hitsauksessa välähteli valo, otti tamma todella näpsäkän ja ihme kyllä tasaisen siirtymän käynnistä laukkaan.
 
Tästä siirtymästä olisi saanut epäilemättä hyvät pisteet kouluradalla, mutta hiekkatielle ja etenkin ilman kuskin lupaa tehtynä se ei oikein passanut. Kaikeksi onneksi tammalle riitti lyhyt pyrähdys, jonka jälkeen se suostui vaihtamaan käyntiin ja oli ihmeen rauhallinen sen jälkeen. Ja hei, kuski ei rytkähtänyt äkkinostossa minnekään.  Jotain hyvää jälleen.

Loppulenkki päästiin kohtuullisen rauhallisesti taivaltaen. Eli voiton puolelle lenkin mukavuudessa päästiin tälläkin kertaa  tuosta laukkapyrähdyksestä huolimatta. Vielä kun kuski saisi omaa varmuuttaan pönkitettyä sen verran, ettei olisi aina jännittämässä jokaista kohtaamista.

Hurjaakin hurjempi Helvi

Maastolenkkiä jälleen kerran Helvin kanssa. Hiljalleen alan kaivata ainakin kevyen kouluväännön pariin tämänkin tamman kanssa. Mutta vielä pitää odotella, jotta maneesille pääsee taas ratsastelemaan.

Tämän kerran maastoilu sujui ilahduttavan hyvin. Tamma kyllä kulki pää pystyssä kaikkea kuunnellen, mutta pariin otteeseen malttoi mennä rauhassa pää alhaalla. Muutamat minisäikähdysvärähdykset tamma otti, mutta niitä huomioimatta polle kulki kivasti. Tähän varmasti auttoi se, että pistin pollea töihin niinä hetkinä, kun se selvästi alkoi tuijottaa jotain ja suunnitella säikähtämistä. Se niksi tepsi aika hyvin.

Olin itseeni tyytyväinen siinä, että ratsastin pollea kohtuullisen jämäkästi eteenpäin. Minullahan on tapana alkaa jännittää heti, kun tamma on tehnyt ensimmäisen säikähdysyritelmänsä. Nyt yritin keskittyä siihen, että otan pollen haltuun ja ratsastan päättäväisesti. Siinä tuli tehtyä myös vähän mielikuvaharjoittelua esteitä varten. Pohkeet kiinni, katse eteen, hevonen kuulolle ja eteenpäin. Tätä mantraa voi varmasti jalostaa esteidenkin parissa.

Tosin kyllähän tälläkin reissulla nähtiin säikähtämistä, kun juoksutuksessa ollut polle päätti Helvin olevan maailman hurjin asia ja otti sellaisia pukkilaukkalähtöjä, että Helviäkin meinasi alkaa pelottaa. Mikä lie minussa ja tammassa ollut niin pelottavaa sen pollen mielestä.

Mukavan rento kerta kaiken kaikkiaan. Nyt vähän jänskättää se, kun yritän saada opettajan seuraamaan ja ohjeistamaan minua ja Veronaa. Toivottavasti aikataulut saadaan kohdilleen, sillä tarkalle silmäparille olisi tarve.

Kävelylenkillä

Koska viime viikon torstai jäi sairastelun vuoksi väliin, korvasin sen kerran mukavan aurinkoisena lauantaina. Luvassa oli jälleen maastoköpöttely, sillä maneesitallilla kärsitään pääntaudista.

Leppoisa tunnelma koki kolauksen heti alussa, kun ensimmäinen vastaantullut autoilija ei viitsinyt yhtään hidastaa vauhtiaan, vaan hurautti samaa kyytiä ohi. Helvi ei tästä tykännyt ja säikähti nakaten etupäänsä tietä reunustaneeseen lumipenkkaan. Onneksi auto oli hetkessä ohi, niin tamman sai taas kuuntelemaan. Vastaan ehti tulla toinenkin auto, mutta onneksi se hidasti enemmän, ja Helvi pääsi pelkällä jännittymisellä ohi. Pitäisi opetella rentoutumaan noina hetkinä paremmin, jotta ei itsekin viestisi tammalle, että nyt on jotain vialla.

Loppulenkki päästiin ilman autoja, mutta Helvi oli jännittyneempi kuin esimerkiksi torstain lenkillä. Tamma rentoutui kuitenkin lopulta, kun talli alkoi olla näköpiirissä. Jotenkin minusta tuntuu, että Helvi on alkanut säikähdellä ja jännittyä maastolenkeillä paljon aikaisempaa enemmän. Vielä kun tietäisi, mistä moinen mahtaa johtua.

Klip-klop, klip-klop, hevonen on pop

Otsikon mukaiseen toteamukseen ei tällä kertaa tarvittu kuin aurinkoinen ilta, kavionkopse sulaneilla hiekkateillä ja pätkillä asfalttia sekä rauhallinen tamma.

Viiden pääosin pedissä lepäilyn merkeissä menneen päivän jälkeen oli tervetullutta vaihtelua olla taas enemmän terveiden kirjoissa ja päästä tallille. Helvi oli kaikeksi onneksi lupsakalla tuulella, joten sain harjata ja varustaa sen ilman häsellystä. Kävelylenkillä tamma kyllä kuunteli kaikkea, mutta säästi ainoan säikähdyksensä lenkin loppupuolelle. Skootterikaksikko oli sen verran hirvittävä, että parit raviharppomiset tamman kuitenkin piti saada ottaa.

Juuri tämän kaltainen kerta tuli tarpeeseen: vähän aurinkoa ja lupsakka tamma kävelyttämässä minua pitkin ja poikin. Helville suuret kiitokset tästä kerrasta.

Ylikierroksilla

Minusta alkaa tulla supertylsä Helvin kanssa. Maastoa, maastoa ja sitten villiintymishetkellä vielä vähän maastoa. Mutta jos aivot eivät käy millään kierroksella, on maasto sekä pollen että kuskin kannalta paras vaihtoehto. Harmi vain, että en muistanut kertoa Helville päivän teemana olevan tyhjää lyövä pää. Se nimittäin kävi kierroksilla minunkin puolestani.

Jo alkumetreillä tamma käveli reippaasti, mutta vaikutti ihan omalta, lupsakalta itseltään. Mutta sepä rentous tökkäsi kuin seinään tamman huomattua lunta lapiollaan heittävä ihminen. Se kyllä tasan tarkkaan ehti nähdä sen, mutta silti se valitsi ratkaisukseen silmänräpäyksessä tehdyn hännän ympäri pyörähdyksen ja laukan takaisin tallia kohti. Kuski puolestaan oli pöljyyksissään istunut ihan lunkisti kyydissä, mutta ihme ja kumma pysyi satulassa tamman vedettyä suunta omiin nimiinsä. Jäi siinä tosin jalustin matkasta samoin kuin ohjat, mutta ilmeisesti rentous palkitsi sen, että mätkähdin vain lähemmäs satulaa enkä huilannut alas saakka. Meni hetki ennen kuin tamma suostui pudottamaan raville ja ravista sai vielä maanitella käyntiä tovin. Heräsipä se puolinukuksissa ollut kuskikin sitten.

En suostunut lyömään hanskoja tiskiin, vaan pidin tammaa asetteluilla ja pienillä väistöillä työn parissa. Välillä keino tepsi, ja tamma rentoutui, mutta äkkiäpä se taas keksi uuden kytättävän. Loppureissu menikin siinä, että tamma kipitti pää pystyssä, säikähti paikallaan värähtäen ja kipitti vähän lisää. Hain tammaa aina keskittymään, mutta niin ne pienet hetket aina katosivat. Ehjin nahoin kuitenkin päästiin reissusta takaisin. Ei tullut tällä kertaa mielenrauhaa, mutta virkeyttä sitäkin enemmän.

Ps. Hyviä uutisia Veronan suunnalta. Tamma kävi klinikalla, ja diagnoosina oli kinnerjänteen ylöosan kiinnityskohdan venähdys. Tamma sai tulehduskipulääkkeet ja parin viikon kävelytyksen jälkeen sen pitäisi olla taas entisensä. Tässä ajassa onkin ehtinyt jo vähän tulla ikävä tätä toista muoria.

Maastosta mielenrauhaa

Suuntasin jälleen maastoon korvatessani torstaina väliin jäävän Helveilyn näin keskiviikkona. Tosin maneesilla oli käsitykseni mukaan jonkinlaista valmennusta, joten siksikin maasto oli ihan hyvä valinta.

Helvi oli alussa vähän laiskahko, kunnes se keksi alkaa pälyillä kaikkea ja säikähdellä, mikäli mikään antoi vähänkään siihen aihetta. Sen jälkeen allani kipittikin pää pystyssä kulkeva tamma, joka ei juuri ennen nokan kääntymistä kotitallia kohti muistanut, että kyydissä olevaa kuskia pitäisi kuunnella.

Otin sopiviin kohtiin myös hieman pohkeenväistöä. Alun muistuttelun jälkeen meni ihan kivasti, mutta pyöreyttä en pälyilyn takia saanut pollesta kaivettua. Olinpa tosin myös keikahtaa kyydistä, kun tamma ratkaisi pienen hangen kahlaamisen ottamalla ihmeellisiä loikkia moneen suuntaan. Onneksi Helvi teki loikat sen verran maltillisesti, että jalustimensa hukannut ja kaulaa halaileva kuski sai hilattua itsensä tukevampaan asentoon ennen lumipenkkaan tutustumista.

Kun tamman turpa osoitti jo kotitallia kohti, muisti se minunkin olemassaolon. Loppupätkä mentiinkin rauhallista ravia ja siitä sitten vielä käyntiä. Aika leppoisa kerta kaikkinensa, juuri sopivaa vastapainoa kiireiselle työpäivälle.

Eihän siitä käveleskelystä tarpeeksi saa

Työpäivä oli sen verran raskas, etteivät aivoni jaksaneet taipua mihinkään koulukiemura-ajatukseen, joten suuntasin Helvin kanssa maastoon. Harjauksessa ja varustettaessa tamma oli taas kuin sitruunan syönyt. Tällä kertaa pystyin vähän vakuuttavammin jatkamaan puuhaani, mutta etupään lähellä piti jo vähän katsella. Tamma kun tehosti kiukustaan kertomista sillä, että yritti näykkäillä toistuvasti. En käsitä, mikä tammaa riivaa noina hetkinä. Sitten kun kamppeet ovat päällä, se rauhoittuu normaalimmaksi itsekseen. Mutta sitä ennen se on kuin teini-ikäinen kakara, jota kiukuttaa tasan kaikki.

Lopulta kuitenkin pääsimme sinne käppäilemään. Nollakeli pisti lumen tietenkin tarttumaan kavioihin, mutta onneksi ne lähtivät myös aika hyvin irti. Niiden takia päädyin kuitenkin pitäytymään käynnissä. Helvissä oli hyvin virtaa, se jopa nosteli itsekseen pariin kertaan ravit ja kahlasi pienessä hangessa todella terhakkaasti eteenpäin. Piti sitten ihan ajatuksen kanssa ottaa pysähdyksiä, ettei tamma luulisi, että kuskia saa viedä miten haluaa.

Näin sitten meni viiden peräkkäinen hevostelupäivä. Huomenna olisi sitten kuudes edessä ja onneksi ratsailla opetuksen kera, niin pääsee itsekin vähän jumppaamaan aivoja.