sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sarjaeste koitui puhtaan radan kohtaloksi

Nyt on sitten takana seurakisojen ensimmäinen 80 sentin ratani Potterin kanssa. Tälläkin kisakerralla jännitti ihmeen vähän, mikä taitaa olla ihan hyvä juttu toisaalta. Pieni kutku voisi kuitenkin olla paikallaan, jotta jatkossa keskittyisin paremmin ja ehtisin "oho, nyt pitäisi tehdä jotain" -ajatuksen sijaan tehdä sen vaatiman toimenpiteen. Luokkani oli siis kaikille avoin 80/90/100 senttiä arvosteluna 367.1. Osallistujat kisasivat toisiaan vastaan korkeudesta riippumatta. Lähtijöitä luokassa oli lopulta 14. 80 senttiä hyppäsi yhdeksän ratsukkoa, 90 senttiä kolme ja metriä kolme. Kisasimme ensimmäistä kertaa Noran kanssa samassa luokassa, ja hän nappasikin hienosti Easyn kanssa sinisen ruusukkeen Easyn viedessä omistajansa kanssa voiton. Kaisallakin meni kisat nappiin, sillä hän nappasi samoin sinisen ruusukkeen Peran kanssa 60 sentin luokasta. Onnea molemmille vielä!

Verkkaeste (radan este numero 1).
Potterilla oli täysi kisapäivä, sillä minun ratani lisäksi se meni 40 ja 60 sentin luokat. Ehdin katsoa molemmat, ja Potter liikkui omaan rauhalliseen tapaansa, mutta vaihteli kivasti viimeistään lennosta laukat. Omassa verkassani en raskinut siltä kauheasti enää vaatia, kun se oli jo hypännyt alle hyvin. Kokeilin vain nopsaa, että se kääntyy, liikkuu ja jarruttaa. Verryttelyhypyt otettiin maneesissa pystylle ja okserille. Tulimme pystyn kahdesti ensin matalampana ja sitten kisakorkeudessa. Hypyt olivat ihan ok, ja maltoin ennen kaikkea itse odottaa hyppyä enkä sukeltaa. Okseri hypättiin kerran pystynä ja sitten normaalisti, siihenkin napsahti hyvät hypyt, joten meille riitti verryttely. Lähdin luokassa kolmantena, joten hetken ajan ehdin pyöriä kentällä ennen kuin oma vuoroni koitti.

Perusradalla oli esteet 1-7 ja toisessa vaiheessa esteet 8-12. Erikoisempina esteinä olivat hevosportti, laineet sekä noppalaatikko. Ensimmäinen este oli okseri, jolle vähän kannustin Potteria äänellä. Ponnistuspaikan näin, ja lähdimme hyppyyn kivasti yhdessä. En edes suoristautunut liian aikaisin. Tie kakkosesteelle vähän huolestutti, sillä katsomopäädyssä oli upottavampaa hiekkaa. Tulin oikaisseeksi hieman, mutta sain Potterin suoristettua kahta askelta ennen hyppyä. Hyppy itsessään meni mukavasti, ja Potter laskeutui itse hienosti oikeaan laukkaan. Tie kolmoselle eli laine-esteelle olisi voinut olla hieman parempi. Luulin myös tuntevani, että Potter vähän epäröi, joten kannustin sitä hyppäämään. Se totteli kiltisti, ja intouduin kehumaan sitä löysäämällä taputuksen ajaksi molempia ohjia. Tästä ylikehumisesta pitäisi päästä eroon. Pysyimme kuitenkin myötälaukassa ja jatkoimme eteenpäin. Ehdin käydä uralla, kunnes vasta muistin esteen numero neljä olevan kahden pystyn sarja yhdellä laukka-askeleella. Tajusin, että nyt olisi pitänyt ratsastaa pidempi laukka, mutta en sitten ehtinyt toimia lainkaan. A-osalle lähdimme ehkä hitusen liian kauaa, jolloin olisin saanut kannustaa Potteria todella venyttämään välin yhdellä askeleella. Sen sijaan, että olisin tehnyt tämän, jäin vähän turhan paljon könöttämään eteen ja jätin hevosen yksin. Potter ei voinut muuta kuin ottaa väliin toisen miniaskeleen, jolla ajauduimme liian lähelle B-osaa, ja Potterin etujalat nappasivat puomin alas. Ehdin hypystä laskeuduttua kurkata taakse ja nähdä masentavan tilanteen. Hetkeksi omat pasmat menivät sekasin, kunnes tajusin, ettei tässä vaiheessa voi alkaa murehtia, vaan nyt on ratsastettava rata loppuun. Miniaskeleesta ja pohjaan tulleesta hypystä huolimatta Potter tuli alas myötälaukassa, joten matka saattoi jatkua. Tässä vaiheessa vasta tajusin ratsastaa hevosta eteen. Hidas sytytys. Viitosokseri ylittyi nätisti, ja taas laskeuduimme myötälaukassa. Perusradan viimeinen linja eli esteet 6 ja 7 olivat 24 metrin päässä toisistaan. Suoriuduimme sen hyvin kuudella askeleella, ja ratamme oli siinä.

Ehdin siirtää jo Potterin raviin ja kehua sitä, kunnes tuomari sanoi, että saan ratsastaa vielä toisen vaiheen halutessani. En malttanut jättää sitä välistä, vaan hyppäsimme vielä sen. Hyppy kasille lähti vähän kaukaa, mutta myötälaukassa tultiin taas alas, kiitos Potterin. Koska mitään ei ollut enää menetettävänä, päätin kokeilla tiukempaa tietä kääntämällä ysille kuutos- ja kolmosesteiden edestä. Aloin tosin kääntää liian myöhässä, jolloin Potter hetken luuli minun haluavan hypätä kuutosen. Tuloksena äkkisiirtymä laukasta käyntiin, kääntyminen vikkelästi oikeaan suuntaan ja laukka takaisin. Ysiokseri ylittyi edelleen hienosti, ja kymppipystylle pääsimme nyt peräti kolmen suoran askeleen avulla. Linjan 11 ja 12 välissä tuli pieni valuminen ulos, jolloin askelia tulikin seitsemän. Kolautimme vielä viimeisen esteen puomia, mutta se pysyi kuitenkin paikoillaan. Sitten pääsin taas kehumaan hienoa Potteria, joka kyllä yritti parhaansa, mutta ei voinut yksin pelastaa rataa. Hyvä opetus minulle siitä, että ratsastus on nimenomaan yhteistyötä hevosen kanssa.

Kuvakaappaus videolta paljastaa vinouden.
Oman suorituksen jälkeen päällimmäinen tunne oli harmitus, eihän siitä mihinkään päässyt. Potter oli ollut niin hieno, että inhotti pilata sen meno omalla alkeistason virheellä. Olin myös kovasti toivonut, että ensimmäinen 80 sentin kisarata olisi saatu nollatuloksella. No, onpahan tavoitetta sitten keväälle, kun nyt tälle vuodelle seura järjestää enää kahden koulukisat. Sijoituksemme oli lopulta 12, kun ratsukoita oli tosiaan 14. Suorituksessamme olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että valtaosa hyppypaikoista osui hyvään kohtaan, Potter ei piitannut erikoisemmista esteistä kummemmin, ja kaiken lisäksi se tiesi aina, mihin ollaan menossa ja laskeutui esteiltä myötälaukoissa alas. Itselleni annan plussaa siitä, etten sukellellut ja mukauduin hyppyihin paremmin kuin uskalsin toivoa. Käteni eivät myöskään esittäneet kovin pahoja pikamyötäyksiä enkä ratsastanut ihan päättömiä teitä perusradalla. Videota tuijottaessa bongasin itsekin viimein, miten painoni valuu vasemmalle. Ei ihmekään, että monet ratsut laskeutuvat kanssani esteeltä vasemmassa laukassa, vaikka suunta olisi mikä. Onpahan taas aihetta lisätreeniin. Ensi estekisoissa haluan ratsastaa Potterin kanssa niin, että autamme molemmat toisiamme sen sijaan, että toinen joutuu leikkimään pelastajaa ja toinen kyytiläistä. Loppujen lopuksi tästä päivästä on jo nyt illan mittaan ehtinyt tulla sellainen päätelmä, että kivaa oli. Paras huomio oli se, etteivät 80 sentin esteet näin hienon ratsun kanssa tunnu enää yhtään pelottavilta. Tästä on hyvä jatkaa.


Kuvasta kiitos Mirkelle ja videosta kiitos Kaisalle!

perjantai 28. syyskuuta 2012

Pellehyppyjä

Perjantain pienryhmätunnilla oli vuorossa esteitä, ja toivoin itse asiassa jotain jokerikortti hevosen suhteen. Opettaja oli kuitenkin järkevästi jakanut meille samat hevoset, joilla viikko takaperin menimme puomitunnin. Eli ratsukseni sain entisen estevalkkatykkini eli Epperin. Arvelin olevani hyvin pulassa, jos tunnin aiheena on laukansäätely. Onneksi tunnilla keskityttiin enemmän kääntelemään. Tunnin aikana huomasin kantapään kautta, miten käy, jos ei jaksa keskittyä ratsastamaan pieniä esteitä.

Tunti aloitettiin tulemalla ravissa molemmista suunnista keskihalkaisijaa myöten, josta pyöräytettiin kolme volttia vuorosuuntiin. Opettaja neuvoi pitämään hevoset aika suorina käännöksissä, joka oli kohtuullisen helppo toteuttaa Epperin kanssa. Ravi tosin ei kulkenut kovin ihanteellisesti alussa, ja opettaja kehottikin saamaan liikkeeseen napakkuutta. Pienellä tsemppauksessa Epper alkoikin ravata tarmokkaammin, mutta ei pysynyt siinä ilman jatkuvaa vahtimista. Itse yritin hoputuksen ohessa muistaa sen, etten jää pusertamaan polvillani, vaan pidän pohkeet tuntumalla ja polver irti satulasta. Tämä onnistui aina keskittymisen hetkellä aika hyvin, mutta hyppyjen aikaan unohdin lahjakkaasti miettiä asiaa.

Laukassa kuvio muunnettiin siten, että alkuun tultiin suunnasta riippuen puomi tai ristikko, jonka yli pyöräytettiin ympyrä. Sitten jatkettiin hetki suoraan ja käännyttiin puomin, kavaletin ja puomin sisältäneelle toiselle ympyrälle, jonka jälkeen tultiin vielä edelleen suunnasta riippuen puomi tai ristikko. Epper kääntyi ihan kivasti, mutta opettaja hoksautti vasemmassa kierroksessa pitämään hevosen ulkopuolen ylhäällä, jota se ei nojaa sinne, vaan kantaa itsensä. Olin siis sortunut vähän roikkumaan sisäpuolella, jolloin hevosen ulkopuoli sai mennä omia menojaan. Tähän keskittymällä meno parani eikä Epper edes kummemmin koettanut puskea.

Puomi- ja ristikkotehtävien jälkeen pääsimme hyppäämään pystyn ja okserin kaarevaa linjaa vasemmassa laukassa okserilla laukka oikeaksi vaihtaen. Ensimmäisellä yrittämällä en malttanut mennä pystyn jälkeen riittävästi suoraan, vaan käänsin Epperin okserille liian aikaisin. Näin hevosen valuvan vähän vasemmalle, mutta optimistisesti arvelin sen vielä hyppäävän vähän reunempaakin. Epper päätti kouluttaa kuskiaan ja painoi itsensä okserista ohi. Hämmennyin ja äksähdin hevoselle, kunnes opettaja huomautti ohjaukseni olleen missä sattuu. Epper on pelastanut minut muina kertoina niin monesti, että kuvittelin sen jatkavan prinssileikkiään hamaan tulevaisuuteen saakka. Tämä kuitenkin opetti sen, että toisella kerralla keskityin ohjaamaan hevosen paremmin okserille, jolloin Epper hyppäsi sen mutkitta ja vaihtoi laukankin. Johtamisessani olisi tosin rutkasti parannettavaa, sillä se on muuttunut melko nopeaksi nykäisyksi. Yritin keskittyä olemaan rauhallinen kädellä, mutta kerta toisen jälkeen se teki omia pikaliikkeitään, vaikka ne tuntuivat itsestä rauhalliselta. Video kuitenkin näyttää kurjan todellisuuden. Ennen rataa tulimme vielä noin 24 metrin kahden pystyn suoran linjan. Ensimmäisellä kierroksella tungimme vahingossa väliin kahdeksan laukkaa, sillä en saanut viriteltyä Epperiä laukkaamaan kunnolla. Toiselle kierrokselle sentään onnistuin innostamaan hevosta hieman, jolloin väli meni seitsemällä askeleella.

Sekä perusradan (esteet 1-5) että suoraan perään jatketulle uusinnalle (esteet 6-9) lähdimme vasemmassa laukassa. Ensimmäinen ja toinen este ylittyivät kivasti keskeltä. Kaareva linja okserille tuli ratsastettua aiemmasta ohimenosta johtuen huolellisesti. Johtaminen oli taas kehno, minkä seurauksena Epper laskeutui väärässä laukassa, mutta vaihtoi oikeaan laukkaan jo toisessa askeleessa. Nelosen hyppy lähti hitusen kaukaa, mutta ei onneksi ongelmallisesti. Kaarre viitoskavaletille meni hyvin, mutta vauhti vähän sammui, jolloin tulimme lähelle hyppyyn. Laukka ei vaihtunut, mutta Epper kiltisti pienen kompastuksen kautta vaihtoi itsensä lennosta vasempaan laukkaan. Tästä lähdettiinkin uusintaan.

Uusinnan ensimmäisen esteen eli kuutosen hyppäsin hitusen vinosti tahattomasti. Sen seuraksena tie seiskalle tahtoi mennä aika kehnoksi, mutta ihmeen kaupalla sain Epperin juuri ja juuri suoraksi askelta ennen hyppyä. Käännös okserille venyi hieman siitä, mitä se parhaimmillaan olisi voinut olla. Epper kuitenkin hyppäsi esteen, mutta nykivä johtamiseni ei tuottanut vieläkään tulosta. Epper kuitenkin oli hereillä ja vaihtoi laukan lennosta oikeaan. Viitoselle käänsin juuri hypätyn okserin ja ratapiirroksen nelosesteen välistä. Epper kääntyi aika kivasti eikä laukkakaan sammunut niin pahoin kuin pelkäsin. Opettaja huuteli ottamaan ohjat käteen ja nostamaan Epperin pään ylös, jotta laukka pääsisi rullaamaan. Tsemppasin Epperiä, joka lähtikin parempaan laukkaan, jolloin ylitimme viimeisen uusinnan esteen eli ysikavaletin vaivatta. Opettaja ja minä olimme samaa mieltä: ei yhtään hullummin ratsastettu perusrata ja uusinta. Tietysti uusinnassa olisi saanut olla enemmän tarmokkuutta ja tiukempien teiden ratsastusta, mutta en osannut odottaa itseltäni ihmeitä. Epper olisi tosin voinut yllättää vaikka kuinka, jos olisin osannut ratsastaa.

Lopuksi saimme tulla vielä esteet 2, 3, 4 ja 6 hieman korotettuina. Ratakorkeus oli jossain 50-60 sentissä ja korotettuna ehkä maksimissaan 70 sentissä. Taisin käyttää kaiken keskittymiseni perusrataan ja uusintaan, sillä lisäradan menin pellehyppytyyliin. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa ja ensimmäinen este meni muuten hyvin, mutta laukka vaihtui jo siinä vasemmasta oikeaan. Se ei haitannut, sillä luvassa oli okseri, jossa laukka olisi joka tapauksessa pitänyt vaihtaa. Epper liikkui kivasti, mutta en malttanut lopettaa hoputtamista ajoissa. Niinpä Epper päätti totella usuttavaa kuskiaan ja roikaisi okserille kuuden laukka-askeleen jälkeen sangen kaukaa. Minä en tietenkään asiaa tajunnut, vaan roikuin mukana. Päästin ohjat pitkiksi tajutessani jääväni hypystä enkä halunnut kostaa hevoselle omaa mokaani vielä nykäisemällä ohjista. Jotenkin kummasti (kiitos siis Epperin) päädyimme alastulossa oikeaan laukkaan, ja matka saattoi jatkua. Kolmanteen hyppyyn sai kasattua itseni, joskin maiskutin ehkä turhaan, jolloin Epper intoutui vielä linjalla etenemään. Linja meni kuudella, mutta Epper jäi vähän turhan kauas samoin kuin hidas kuski taas jäi matkasta ja kiirehti vielä suoristautumaan ennen aikojaan. Tässä vaiheessa saatoin vain hihittää, sillä olin esittänyt niin hirveän radan, ettei tosikaan. Opettaja pisti meidät onneksi tulemaan vielä linjan uudelleen, jolloin keräsin viimeiset hippuset keskittymiskykyä. Tässä vaiheessa Epper liikkui itse varsin mahtavasti, ja pysyin itse mukana, jolloin linja meni hyvin sutjakasti kuudella askeleella. Epper sai tietysti ansaitsemansa kiitokset hienosta työstä.


Tunnin epäonnistumisiani olivat liian pikaiset myötäykset ja johtamiset sekä hevosen turha usuttaminen, jonka seurauksena Epper lähti sille epäedullisista paikoista hyppyyn. Kivaa oli se, että Epper alkoi lämmetä touhuun paremmin ja esitti hyviä laukanvaihtoja lennosta. Hiki tuli kyllä, sillä Epperiä sai ratsastaa kyllä eteenpäin suurimman osan ajasta ihan kunnolla. Se kun ei vieläkään kummemmin syty esteistä, vaikka esittikin nyt paljon enemmän hommasta kiinnostunutta kuin yleensä. Opettajakin tuumasi tunnin lopussa, että viimeisellä linjalla meno alkoi jo erehdyttävästi näyttää ihan esteratsastukselta. Seuraavaksi kaipaisin kyllä jumppasarjatreeniä, jossa pääsisin opettelemaan uudelleen toimivampaa myötäystä sekä lisäksi lävistäjäesteitä, joilla saisin opetella johtamaan rauhallisemmin. Toivottavasti kuitenkin tämä kolmen päivän estehyppelyputki on virittänyt minut sellaiselle taajuudelle, että sunnuntain estekisat menevät mukavasti.

Videoista kiitos Noralle!

torstai 27. syyskuuta 2012

Matkustava esteratsastaja

Suuntasimme Noran ja Kaisan kanssa Heli Pensonin luo neljän ratsukon estetunnille, kun tunnilla kerrankin oli näin paljon tilaa. Puppe tuli luontevasti jälleen ratsukseni, ja tunnin alussa kerroin opettajalle tavoitteeni olevan se, ettemme hyppäisi yhtään estettä tällä kertaa paikoiltaan. Olin kysynyt myös luvan kannusten käyttöön, sillä toivoin Pupen reipastuvan niistä paremmin. Raipastahan tämä ruuna tarjoaa mieluusti monta pukkia kuin liikkuu eteenpäin.

Alkuverkan saimme mennä taas aika itsenäisesti. Yritin alusta asti saada Puppea liikkumaan itse, jotta tielle osuvat esteet ylittyisivät sutjakammin. Puppe ei ollut kauheasti samaa mieltä, vaan vaati komentamista kerta toisen jälkeen. Kannusten olemassaolon se huomasi, mutta ei kauheasti saanut lisävirtaa niistä. Puhisin ja varmasti puskinkin menemään, jotta Puppe alkaisi liikkua. Lopulta laukassa kevyttä istuntaa käyttäen Puppe alkoi liikkua kohtalaisesti itse, ja kuvittelin, että olin viimein onnistunut löytämään tämä hevosen starttinappulan. Veikkaukseni meni hieman pieleen.

Verkkahyppynä tulimme kapempaa pystyä molemmista suunnista (ratapiirroksen este 1). Pysty taisi lopulta nousta johonkin 65-70 senttiin. Hyppyjen aikana esitin sukelluksen, pystyyn nousemisen sekä kummasti muutamia mallikkaampia suorituksia. Tai ainakin pari moista, sillä vaikka Puppe lähti liikkeelle hyvin, annoin sen hyytyä paria askelta ennen hyppyä. Opettaja komensikin olla hyppäämättä ennen hevosta. Videolta katsottuna suoritukset näyttivät melkoiselta soutamiselta, ja maiskutinkin kuin seonnut satakieli. En tiedä, minne katosi se verkassa löytynyt hitunen energiaa, mutta sille olisi ollut tarvetta.

Vielä ennen rataa hyppäsimme yhden laukka-askeleen sarjan (esteet 2a ja 2b) sekä okserin (este 3) vasemmasta kierroksesta aloittaen. Komentona tuli ennen sarjaa nostaa Pupen keula ylös ja tietysti saada hevonen liikkumaan kunnolla. Sarja meni itse asiassa aika kivasti, ja laukkakin vaihtui vasemmasta oikeaan sarjan b-osalla. Vauhti kuitenkin hyytyi hieman kaarteessa, jolloin okserista selvittiin, kuten opettaja tuumasi. Annoin kaarteiden syödä laukkaa turhan hyvin ja tsemppasin vasta hevosen suoristuttua kohti estettä. Ei kovin toimiva ratkaisu.


Lopuksi tulimme radan kahdesti, ensin noin 60-70 senttisenä ja sitten noin 80 senttisenä. Ensimmäisellä kierroksella aloitimme hyytymällä ykköselle ja keilaamalla puomin alas. En ihme kyllä jäänyt murehtimaan sitä ja yritin jopa ratsastaa, mutta Puppe ei ymmärtänyt minua. Sarjakin meni siis mönkimällä yli, ja laukka jäi vaihtumatta. Sitten okserille tein isoimman mokan eli unohduin täysin matkustajaksi, jolloin Puppe liki pysähtyi esteelle, mutta päätti kilttinä ratsuna hypätä sen. En tietenkään ollut mukana, jolloin rytkähdin kaulalle hypyssä. Ehdin voivotella ääneenkin, että sinne meni missio (eli alkutunnista asettamani tavoite, ettei tällä kertaa nähtäisi paikaltaan hyppyjä). Opettaja käski meidät uudelleen okserille ja sanoi, että minun tulee tuoda Puppe loppuun asti eikä siis jättäytyä matkustajaksi, kuten tein. Toinen ylitys oli parempi, mutta ei vieläkään lähellä hyvää. Laukkakin vaihtui okserilla vääräksi, joten omat pasmat menivät sekaisin. Pikainen korjaus ravin kautta sai minut unohtamaan hyvän tien ratsastamisen, jolloin yritin puskea Pupen aika vinosti nelosesteen yli. Kuvittelin, ettei pieni vinous haittaisi mitään, mutta Puppe päätti kouluttaa ratsastajaansa ja pysähtyi esteen eteen. Ensimmäinen kielto meiltä. Ei muuta kuin uusiksi vähän paremmalla tiellä, jolloin Puppe suostui ylittämään pystyn ja vaihtamaan myös laukan. Sarjallekin tultiin vähemmän yllättäen mönkimällä, jolloin sarjan b-osalla laukka oli taas vipsahtanut vääräksi. Ei muuta kuin taas oikea laukka päälle ja viimeisen esteen yli vähän puomia kopsauttaen, mutta silti ilman pudotusta. Väärällä laukalla tosin alas, mutta se ei enää yllättänyt.

Toinen kierros meni vähän paremmin. Vauhti hyytyi hitusen okserille, tahdoin suoristua nelosella liian aikaisin ja sarjasta toisinpäin selvisimme lähinnä opettajan tahdittaessa menoa koko ajan. Laukka tosin jäi siinä vaihtumatta, mutta ravin kautta ehti ottaa myötälaukan. Huonoin hyppy tuli viimeiselle eli kuutosesteelle, kun ihan ennen aikojani suoristauduin hypyssä. Tässä vaiheessa aloin tiedostaa, kuinka helposti muutun matkustajaksi noin kolmea askelta ennen hyppyä. Toki hevoselle pitää antaa hyppyrauha, mutta se ei tarkoita sitä, että nakkaan pohkeet irti hevosesta ja lössähdän odottamaan, mitä tapahtuu. Puppe onneksi näytti, ettei sillä huvita juuri itsekseen tehdä töitä, jolloin esitimmekin näitä mönkimisylityksiä. Ilmeisesti myös ei niin sutjakoiden hyppyjen takia esitin niitä omia kehnoja mukautumisiani, joita ei onneksi ihan niin paljoa tule silloin, kun olen itsekin tekemässä osuuteni. Puppe on kyllä opettavainen esteratsu, joten nyt minun pitää vain malttaa keskittyä ja oppia pelkän häseltämisen sijaan.


Videoista kiitos Alekseille!

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Keskittymisen puute pienillä esteillä

Lyöttäydyin vielä keskiviikon A-tunnille, sillä olin kuullut tunnilla hypättävän rataesteitä. Ratsuksi olin tietysti kisojen kolkutellessa aivan ovella toivonut Potteria, ja opettaja toteutti toiveeni. Myös Kaisa oli treenassa kisoihin. Alkuverkassa opettaja neuvoi tekemään käännökset ympyröillä niin suoralla hevoselle kuin mahdollista eniten ulkoapuja käyttäen. Tämä auttaisi siihen, että myös esteelle pääsee ratsastamaan suoralla hevosella, jolloin muun muassa suunnanvaihtamiset esteillä onnistunevat paremmin. Potter oli mennyt päivällä aiemmin jo yhden tunnin, joten se oli kohtalaisesti hereillä. Oikeaan kierrokseen se kääntyi aika mainiosti, mutta vasemmalle tökki. Potter lähti liiraamaan ympyrältä heti ulos, jos unohdin hetkeksikään kääntää. Laukassa meno oli vähän tihkasta, mutta kevyt istunta auttoi. Saisin kuitenkin paremmin herätellä hevosen liikkumaan jo alkuverkassa, sillä löysäily siinä kohden kostautuu yleensä myöhemmin.

Ennen rataa hyppäsimme esteet 1, 2 ja 3 sekä 4 ja 5. Ykkösesteen hypyssä piti saada oikea laukka vaihtumaan vasemmaksi, mutta molemmilla kerroilla laskeuduimme Potterin kanssa väärässä laukassa. Yritin muka johtaa, mutta onnettomaksi jäin. Keksinpä myös kertaalleen sukeltaa rumasti, kun arvelin Potterin lähtevän kauempaa. Väärä valinta, sillä ratsu otti kiltisti vielä sen yhden askeleen. Esteiden 2 ja 3 linja oli 20 metriä ja tavoitteena oli tulla se viidellä. Luulin askelmäärän tarkoittaneen pitkälaukkaisia hevosia, joten puksuttelimme välin kuudella Potterin kanssa. Opettaja korjasi myöhemmin, että viisi olisi ollut meillekin parempi. Muuten linja meni hyvin, askeleet sattuivat kohdilleen enkä keksinyt omia ponnistupaikkojani. Lopuksi tulimme vielä esteet 4 ja 5, joista nelosen alla oli pari muurilaatikkoa ja viitosella puolestaan musta-punainen portti. Potteri ei ollut näistä moksiskaan, vaan hyppäsi kaiken helposti. Laukka piti tosin vaihtaa vasemmasta oikeaksi nelosesteen jälkeen, sillä johtamiseni ei taaskaan toiminut. Pah. Videolta tarkistettuna johtamisestani on tullut ihmeellistä nykimistä, hyi.

Tunnin perusrata käsitti esteet 1-5 ja uusinta puolestaan esteet A-E. Perusradan korkeus oli ehkä noin 60 senttiä. Lähdimme matkaan viimeisenä, joten odottelu oli vähän hyydyttänyt Potteria. Ykkönen ylittyi ihan ok tästä huolimatta, ja laukkakin vaihtui viimein hypyssä oikeasta vasempaan. Esteiden 2 ja 3 linja meni nyt viidellä askeleella, vaikka kakkosella kopsautimmekin puomia kuuluvasti. Vähän tosin kannustin Potteria varmuuden vuoksi. Nelosella Potter lähtikin hitusen ennen minua hyppyyn, mutta vaihtoi sentään laukan vasemmasta takaisin oikeaksi. Viitoselle tultiin hyvin, mutta laukka meni vaihtumaan siinä turhaan oikeasta vasemmaksi. Potter kuitenkin vipsautti itsensä vikkelästi takaisin myötälaukkaan, kun huomasi asian.

Uusintaradalle pari estettä nousi 80 senttiin. Päätin alun töksähdysten takia unohtaa koko uusinta-ajattelun ja ratsastaa kerrankin rauhassa ja ajatuksella. Sillä ei voiteta kisoissa, mutta nyt en moista tällä korkeudella osaa haaveillakaan. A-este eli portti ylittyi mutkitta, ja laukka pysyi edelleen oikeana. Kannustin Potteria estettä B kohti, mutta nykäisystäni johtuen laukka jäi vaihtumatta. Potter kuitenkin auttoi ja vipsautti itsensä vikkelästi vasempaan laukkaan. Varmistelin taas, kun edessä odotti 80 sentin este, jolloin Potter hyppäsikin aika kivan näpsäkästi vaihtaen laukan esteellä vasemmasta oikeaan. Linjalle kääntyminen ei ollut tiukkaa nähnytkään ja esteen D hyppy oli hassun ilmassa roikkuva. Linja meni kuitenkin viidellä askeleella, kun kannustin Potteria parilla viimeisellä askeleella. Toki se oli väärin siinä mielessä, että jo linjalle tullessa olisi pitänyt olla oikea laukka alla, jotta väli olisi mennyt komennuksitta. Olin kuitenkin tyytyväinen, että tajusin puuttua asiaan sen sijaan, että olisin jättänyt Potterin yksin. Silloin tuloksena olisi ollut todennäköisesti turhan lähelle ajautunut hyppy.


Uusintaradan jälkeen opettaja kommentoi sekä minun että Potterin tsemppaavan paremmin vähän korkeammille esteille, kun taas pienillä meillä ei mene ihan niin hyvin. Tajusin itsekin, että ratsastan pienet esteet monesti sinnepäin, koska tiedän hevosen mönkivän niistä vaikka paikoiltaan yli. Ehkä eteeni pitäisi rakennella selvästi teknisiä tehtäviä, joista ei selviydy humputtelemalla. Tai sitten puolestaan voisin alkaa itse tajuta, että jos en malta keskittyä pienillä esteillä, ei tuurini yhtään korkeampien esteiden kanssa jatku kovin pitkään. Lisäksi mielen perukoille jäi mietityttämään opettajan useat kommentit siitä, että saisin pitää vasemman kylkeni vahvempana ja keskittyä korjaamaan painoani pois vasemmalta. Ei ihme, jos laukat eivät vaihdu tai vaihtuvat vahingossa, kun roikun toispuoleisesti ratsun kyydissä. Tähänkin taitaa auttaa vain yksi lääke: lisää treeniä.

Videoista kiitos Alekseille!

tiistai 25. syyskuuta 2012

Ihanan vaikeaa perusratsastusta

Pääsimme viimein Noran kanssa testaamaan myös Heli Pensonin koulutunnin. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja alleni sain uuden tuttavuuden, 1998 syntyneen ja 165-senttisen Poloneze-tamman eli Pinnin. Opettajan mukaan ratsu on osaavimmasta päästä hänen hevosvalikoimassaan. Tunnin aiheena oli mukavasti perusratsastusta eli keskihalkaisijalta pyöräytetyt voltit ravissa sekä lyhyille sivuille ja tarvittaessa pitkälle sivulle pyöräytetyt laukkavoltit.

Alkuverkka tämän opettajan johdolla on aika itsenäistä. Kommentteja tulee, mutta muuten itse saa päättää, miten hevosen lämmittelee. Pinnistä opettaja kertoi vielä sen verran, että alussa saattaa olla raskas edestä, mutta sen saa myös kevenemään, kun vain keskittyy ratsastamaan. Lisäksi tamma sietää raipan, mutta jännittyy siitä melkoisesti. Alun perusteella Pinni ei kyllä raippaa tarvinnut. Käyntiaskel veti mukavasti ja ravissakin oli hyvä meno. Satulassa oli aika lysti istua, kun alla oli kunnon koulupenkki. Tein tosin aloittelijavirheen jättämällä satulan liian eteen. Opettaja kertoikin, että Pinnin kanssa sitä tapahtuu herkästi.

Alkuun menin hetken käyntiä pyöritellen ympyröitä. Pinni tykkäsi jättää turpansa oikealle suunnasta riippumatta. Ravissa tämä korostui entisestään, ja olin aika hukassa, miten saan turvan oikeaan paikkaan. Samasta ongelmasta olen kärsinyt muun muassa Peran kanssa. Muutoin ympyröissä ei ollut kummempaa ongelmaa. Laukassa opettaja kehotti meitä menemään vähän reippaammin, kun jäin kuulemma hissuttelemaan. Pinni myös kuuntelee istuntaa hyvin tarkasti ja menee juuri sitä vauhtia, mitä kuskin istunta sanoo. Laukkalämmittelyn jälkeen opettajalta tuli kommentti siitä, että jalkani laskeutuvat hyvin hevosen kyljille, mutta selkäni notko pitäisi saada suoristettua pois. Ihanaa, kun opettajat ovat alkaneet kiinnittää huomiota tähän ongelmaani.

Ensimmäisenä tehtävänä oli siis tulla harjoitusravissa keskihalkaisijaa myöten ja pyöräyttämällä matkan varrelle kaksi volttia eri suuntiin. Harjoitusravissa selkäni notko tykkäsi korostua entisestään, ja opettaja komenteli suoristamaan selkää tuon tuosta. Myös pohkeeni pääsivät irtoamaan hevosen kyljistä, johon opettaja kiinnitti myös huomiota. Volteilla sain aika toistuvasti palautetta taivuttaa hevosta enemmän. Pinni kuulemma teki vain juuri sen verran, mitä ratsastaja osasi vaatia. Voltit vasemmalle olivat vieläkin työläitä, sillä Pinni piti mielellään turpansa oikealla. Koetin asettaa sitä sisälle taipumaan sisäpohkeen ympäri, mutta jotenkin hevonen pääsi aina menemään oman mielensä mukaan. Oikealle tehdyt voltit menivät hitusen paremmin, mutta en edelleenkään saanut vaadittua tarpeeksi. En tiedä, miten jäin niin varovaiseksi ratsastajaksi, mutta olisin saanut vähän tsempata. Ravissa meno meni myös välillä vähän sipsutteluksi, jolloin opettaja komensi taas etenemään. Keskihalkaisijalla pääsimme hetkiä suoraan, mutta välillä peilistä tarkasteltuna Pinni oli etupäänsä kanssa hitusen oikealla.

Laukassa Pinni tuntui hetkittäin helpommalta hallita, mutta edelleen ratsastin asetukset ja taivutukset hyvin puolitiehen. Opettaja komensi vaatimaan hevoselta enemmän, ja muutaman kerran heräsin satulassa. Silloin sain pidettyä ulko-ohjan tuntumalla, sisäpohkeella tehtyäkin jotain ja asetettua maltillisesti. Niinä hetkinä Pinni jopa pyöristyi hetkeksi ja tuntui varsin mukavalta. Sitten taas jäin humputtelemaan, jolloin ratsukin vaihtoi saman vaihteen silmään. Yritin laukassakin miettiä selän notkoa suoremmaksi, mutta oma kroppa jäkitti vastaan. Polvet tahtoivat nousta, jos sainkin selkää suoremmaksi tai sitten jo seuraavassa laukka-askeleessa olin notkauttanut selkäni entiselleen. Melkoisen tiukkaa treeniä vaatii, että tuon notkon saa pois.

Loppuraveissa tavoittaa olikin saada venyttämään hevosia eteen alas. Pari kertaa Pinni malttoi vähän venyttää, mutta kipitti sitten muuten pää ylhäällä. Miksipä se tässä vaiheessa olisi kuunnellut kuskia, joka ei koko tunnin aikana ollut juuri puolikasta selvää lausetta saanut hevoselle sanottua. Tunnin lopuksi opettaja tuumasi, että saisin jatkossa ratsastaa vähän rohkeammin. Nyt jäin siis hissuttelemaan. Selittelin siinä, että uusien ja etenkin tammojen kohdalla tahdon jäädä varovaiseksi, kun en halua niiden kiskaisevan hernepeltoa turpaansa. Opettaja tuumasi, että Pinni on hyvin vähän tammamainen eikä nokkiinnu niin helpolla. Oma sinnikkyys vain katoaa turhan helpolla, jolloin jään humputtelemaa. Ei auta muu kuin piiskata itseäni parempiin suorituksiin jatkossa.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Ponnistuspaikkapulmia

Sunnuntaina tuppauduin yhdeksänneksi ratsastajaksi B-A-tunnille, jolla oli luvassa esteitä ja jolla Kaisakin oli treenaamassa kisaratsunsa kanssa. Seuraavat estekisat ovat jo viikon päästä, ja niissä tarkoituksenani on saada puhdas 80 sentin rata Potterin kanssa. Niinpä olin toivonut Potteria tunnille, ja opettaja olikin sen minulle mukavasti jakanut. Alkuverkan saimme mennä aika itsenäisesti, joskin opettaja kehotti tekemään temponvaihteluita. Tunti oli Potterille päivän ensimmäinen, joten se oli vähän omissa maailmoissaan ensin. Lyhyempi ravi löytyi aika vaivatta, mutta reippaampaa ravia saikin haeskella. Ympyröilläkin vauhti meinasi vähän hiipua, liekö osasyynä ollut paikoin varsin upottava maneesin uusi pohja. Koetin kuitenkin hokea itselleni, että kaasun, jarrun ja ohjauksen on toimittava ennen kuin voi siirtyä hyppelemään. Tätä mantraa saisi hokea kyllä useamminkin.

Laukassa lähdimme verryttelemään suoraan hyppäämällä pientä ristikkoa (ratapiirroksen este 2) pari kertaa. Potter liikkui nyt vähän paremmin, jolloin ensimmäinen hyppy osui ristikolle mainiosti. Sain myös laskettua lähestymisen viimeiset kolme askelta oikein, joten homma sujui hyvin. Toisella kerralla tulimme vähän liian pohjaan, mikä ei ristikolla ollut suuri ongelma, mutta enteili moisia myöhemmille hypyille. Lämmittelyhyppyjen jälkeen tulimme 23 metrin linjaa (esteet 5 ja 6) , johon meillä Potterin kanssa meni tasaiset seitsemän askelta. Kuusikin olisi voinut onnistua, jos esteet olisivat olleet vähän isompia, ja olisin saanut kaivettua ratsusta hevoslaukan. Nyt jäimme vähän poneilemaan sen kohdalla. Tie linjalle oli hyvä, mutta laukka ei rullannut riittävästi, jolloin tulimme jälleen hieman turhan lähelle esteitä. Jostain syystä tässä tehtävässä en nähnyt ollenkaan, tulemmeko liian lähelle vai emme, vaikka sainkin laukat laskettua. Vielä ennen rataa tulimme kaarevan linjan (esteet 3 ja 4), jonka väliin piti saada kuusi tai seitsemän askelta. Meillä seitsemän askelta tuli hieman lähelle. Siitä ja nykäisevästä pikajohtamisesta huolimatta Potter vaihtoi laukan kiltisti oikeasta vasempaan.

Sitten pääsimmekin hyppäämään ensimmäisen radan eli esteet 1-6, jossa korkeus oli noin 60 senttiä. Ykkönen ylittyi ok, mutta laukka ei vaihtunut oikeasta vasempaan. Potter kuitenkin vaihto sen itsestään lennosta. Kakkonen ylittyi myös ongelmitta samoin kuin kolmonen. Arvelin kolmosen ja nelosen kaarevan linjan menevän seitsemällä askeleella, kuten aiemmin, mutta Potter yllätti. Seitsemäs askel olisi tullut sen verran lähelle, että se päätti loikatakin kauempaa. Itse kerrankin jäin odottamaan sitä viimeistä askelta, jota ei tässä tapauksessa tullut. Niinpä jäin rumasti hypyssä jälkeen, kun Potter yritti tehdä parhaansa. Alastulossa rytkähdin kaulalle, mutta sain itseni pystyyn, kiitin hevosta ja jatkoimme Potterin ansiosta myötälaukassa viitosen ja kuutosen linjalle. Viitoselle tuli ihan hyvä hyppy, mutta sitten jäin vähän matkustamaan ja linjan seitsemäs askel tui kuutosesteen lähelle. Radassa olin kuitenkin iloinen siihen, että Potter auttoi korjaamalla itse laukat ja jatkoi vielä nelosen jälkeen, vaikka kuski oli hetken aikaa hukassa. Itselle pisteet siitä, että sain itseni koottua nopeasti pystyyn ja saatoin jatkaa rataa ilman ylimääräistä ympyrää tai jarruttelua.

Uusintarata piti sisällään esteet A-D, joiden korkeus oli 80 senttiä kisarataa ajatellen. Opettaja neuvoi radan alussa pitämään kaarteissakin sellaisen laukan, joka ei lyhene, jotta esteet eivät pääse yllättämään hevosta. Yritin pitää tämän mielessä ja luulin Potterin laukkaavan ensimmäiselle esteelle hyvin. Sitten huomasin, että alamme tulla liian lähelle ja kannustin hevosta äänellä. Potter kyllä hyppäsi, mutta jälleen juuresta keilaten puomin alas. Ei hyvä uusintarata, kun heti ensimmäiseltä esteeltä neljä virhepistettä riesaksi. Jätin sen murehtimisen kuitenkin ja jatkoin kakkoselle. Nyt tuli hitusen parempi hyppy, mutta johtamiseni oli taas harmittava nykäisty. Potter kuitenkin vaihtoi siitä merkistä laukan vasemmasta oikeaan. Sen jälkeen kannustin sitä laukkaamaan reippaammin kohti kolmatta estettä, joka ylittyi ok. Johtamiseni tosin päätyi siihen, että Potter pääsi kääntymään turhan nopeasti esteen jälkeen vasemmalle. Kauhistelin tietä, mutta päätin, että yli mennään. Videolta katsottuna tie ei näytä puoliksikaan niin kauhealta kuin se selästä käsin silloin tuntui. Kannustin Potteria, joka hyppäsi neljännen esteen hyvin ja kiitinkin sitä linjan välissä jo. Potterkin heräsi tässä vaiheessa ja hurautti aiemmin seitsemällä askeleella menneen linjan kuudella, jolloin ponnistuspaikka viimeiselle sattui paljon parempaan kohtaan.

 

Tunnin lopussa kehuinkin Potteria opettajalle, joka tuumasi sen pelastaneenkin minut muutamaan kertaan. Sehän oli täysin totta, sillä Potter hyppäsi kiltisti hyppäsi esteet vähän turhan läheltäkin, ja se myös tsemppasi uusintaradalla mukavasti yhden pudotetun puomin jälkeen. Opettaja neuvoikin, että jatkossa Potterille kannattaa saada sellainen laukka, jossa se ei mene liian kiireisesti. Silloin askel lyhenee ja ponnistuspaikat saattavat siten sattua liian lähelle. Opeteltavana olisi siis saada Potter pidentämään laukka-askelta rennosti, jolloin hypytkin todennäköisesti lähtisivät paremmista paikoista. Mukavaa oli myös se, ettei 80 sentin esteet tuntuneetkaan enää niin hurjilta. Opettaja tosin hoksautti vielä, että okserilla suoristauduin hieman liian nopeasti. Tähänkin on syytä kiinnittää huomiota, sillä kisaradalla okseri voi hyvin olla vähän leveämpi kuin nyt tunnilla. Toivon, että ehdin hypätä Potterilla vielä kertaalleen ennen ensi sunnuntaita, jotta sen ei tarvitse ihan niin paljoa pelastella minua kisaradalla, vaan voimme mennä sen toivottavasti puhtaasti läpi yhdessä.

Videoista kiitos Alekseille!

lauantai 22. syyskuuta 2012

Yksi, kaksi, kolme

Turkan ratsurinteen testitunnin jälkeen huilasin hetken, kunnes suunnistin Tallinmäelle kaverin kanssa kolmen ratsukon tunnille. Olimme toivoneet aiheeksi puomeja ja laukansäätelyä niillä. Annoin opettajan valita minulle hevosen ja arvelin aivan oikein, sillä Melbahan sieltä tuli. Tunnin aikana ehdimme treenata linjan ratsastamista eri askelmäärillä sekä laukanvaihtoja miniesteillä. Lopuksi pääsimme myös tulemaan miniradan kahdesti.

Alkuverkassa menimme käynnit itsenäisesti ja ravissa aloimme jo tulla kahden puomin linjaa. Melba kulki ihan kohtalaisesti, mitä nyt linjan välissä yritti hieman valua sisemmäs, mutta sekin ratkesi keskittymällä ratsastamaan paremmin suoraan. Yritin alussa vähän jo asetella ja taivutella Melbaa rentoutumaan, mutta kovin suuria onnistumisia emme vielä saaneet. Opettaja tuumasikin, että voimme tunnin loppuverkkana keskittyä sitten hakemaan Melbaa vähän rennomman pyöreäksi.

Laukassa tulimme linjaa (ratapiirroksen esteet 1 ja 2) sitten askelmäärillä 7, 6 ja 5. Kuusi oli normaali laukka Melballe, seitsemän hieman lyhennetty ja viisi hitusen reippaampi. Taisimme saada askelmäärät aika oikein, mutta kertaalleen askel ensimmäiselle puomille jäi vähän kauas, jolloin Melba vahtoi väärän laukan. Keskityin tunnin aikana myös laskemaan kolme viimeistä laukkaa ennen puomia, jotta oppisin paremmin näkemään kohdat. Niinpä mutisinkin yksi, kaksi, kolme -mantraa itsekseni liki koko tunnin. Ihmeen hyvin sain laskettua ne osumaan, mutta kaukana oltiin vielä täydellisestä onnistumisesta. Lisää tällaista treeniä, kiitos. Eri askelmäärillä pelaamisessa tällä kertaa kivaa oli se, että aika nopeasti näin, tulemmeko oikeaa vauhtia saadaksemme määrätyt askeleet. Tämän myötä osasin myös rentoutua linjalla enkä jäänyt koko ajan pusertamaan ja säätämään.

Seuraavaksi koetimme vaihtaa laukkaa miniristikolla (este 3) oikeasta laukasta vasempaan. Jos laukka ei vaihtunut siinä, oli vielä toinen mahdollisuus kavaletilla (este 1). Aluksi en saanut Melbaa pois oikealle asettumisesta, jolloin laukka ei vaihtunut miniristikolla. Sentään kavaletilla pääsin taas kartalle, ja laukka vaihtui siinä. Opettaja neuvoi ajattelemaan miniristikolle tulossa vähän jopa asetusta ulos, jotta myötäasetuksesta pääsisi eroon. Tämä auttoi, ja saimme laukan vaihtumaan ristikolla. Hassua, miten helposti sitä jättää hevosen asettuneeksi vanhaan suuntaan, vaikka tehtävänä olisin suoristaa tai jopa ehtiä asettaa hieman uuteen suuntaan. Ulkoavuilla kääntäminen ainakin taas korostui ja tulipahan treenattua sitäkin taas vähän enemmän.

Lopuksi tulimme vielä miniradan kahdesti. Korkeus oli toisella kierroksella hurjat 40 senttiä. Päätin ottaa laukaksi tavallisen menon, jolloin ykkösen ja kakkosen linjan menimme tasaisesti kuudella askeleella. Koetin kolmoselle kääntäessä keskittyä ajattelemaan vasta-asetusta, mutta sekosin taas ajatuksissani. Niinpä laukka ei vaihtunut kolmosella, mutta neloskavaletilla saimme vasemman laukan. Viitosella laukka vaihtui hyvin ja kuutosenkin yli pääsimme, vaikka Melba hieman katsoi valkoisia puomeja. Toiselle kierrokselle tsemppasin paremmin, jolloin linja meni edelleen hyvin, ja saimme kuin saimmekin oikean laukan vaihtumaan vasemmaksi jo kolmosella, jolloin neloselle pääsimme myötälaukassa mukavasti. Viitonen samoin kuin kuutonen ylittyi ongelmitta, ja olin hyvin tyytyväinen mukavaan ratsuuni.

Tunnin loppuverkkana menimmekin sitten niin monikaarista kiemurauraa kuin halusimme. Minun tavoitteenani oli saada Melba pyöristymään taivutusten avulla. Käynnissä pienen jahkaamisen jälkeen Melba alkoi asettua ja taipua molempiin suuntiin ja tuli mukavan kevyeksi. Kiemuran vaihdot eivät saaneet sitä nostamaan päätään, vaan se jatkoi nätisti matalalla niskalla menoa. Ravissa tilanne nollautuikin, ja sain alkaa ratsastamaan hevosta paremmin uudelleen. Hiljalleen Melba alkoi taas rentoutua vasemmalle mentyihin kiemuroihin, mutta oikealle meno oli hyvin takkuista. Opettaja ohjeistikin jäämään ympyrälle ja hakemaan siinä rennompaa menoa. Vasen alkoi sujua kivasti, mutta oikea takkusi pahasti vieläkin. Kuulemma oikea oli Melballe vaikeampi puoli, sillä siihen suuntaan se tahtoi mieluusti taipua liikaakin pyöristymättä. Opettaja neuvoi käyttämään asetusta välillä ulkona ja palauttamaan siitä sitten myötäasetus. Vasta-asetusten aikana ulkopohkeeni lakkasi toimimasta, ja Melba yritti kipittää sieltä karkuun. Onnistumiset olivat aika nihkeitä, mutta jotain pientä saimme loppujen lopuksi aikaan. Helppoa ei ollut ja meinasi jopa tuskastuttaa, mutta onneksi saimme jättää tehtävän pyöräyttämällä vielä helpompaan eli vasempaan kierrokseen hyvän, rennon hetken. Oli hassua, että itselleni yleensä helpompi oikea kierros oli näin vaikeaa tällä kertaa. Tästäkin aiheesta saisi taas ottaa kunnon tehotunnin, jotta pääsisin taas vähän paremmin kartalle hommasta.

Papan varmassa kyydissä

Lahjomaton testikolmikko.
Tallitestailumme sai pienen tauon jälkeen jatkoa, kun suuntasimme Noran ja Kaisan kanssa Turkan ratsurinteen viiden ratsukon tunnille. Koska tunnin aihetta sai toivoa vapaasti, halusimme tietysti esteitä. Ratsut jaettiin meille koko- ja osaamistason mukaan, ja minulle napsahti opettajan kisaratsu eli 1992 syntynyt Hissun Tähti eli Hissu. Tai Pappa, kuten opettaja ratsua tunnin aikana kutsui. Hissu tuli opettajalle raviuransa jälkeen, mutta nyt vanha herra on koulupuolella heB-A ja esteillä sillä on kisattu aluetasolla metriä. Ratsua ei ikä paina, sillä vauhtia riittää. Siitä huolimatta se on tasaisen varma hyppääjä, joskin kisoissa kuulemma kuumuu turhankin hyvin. Tallin kenttä tuntui varsin pieneltä, mutta toisaalta kuumuvuuteen taipuvan ratsun kanssa tilan pienuus tuntui vain turvalliselta. Kuumuvuuden takia Hissulle pistettiin myös kumipelhamit.

Alkuverkassa menimme aluksi käyntiä ja ravia itsenäisesti. Hissu kulki ihan kivasti itse, mutta puski railakkaasti etenkin oikeassa kierroksessa. Sisäpohkeeni ei toiminut enkä keksinyt sisäohjalla sopivaa pidätettä, mikä olisi auttanut. Olin aika tuskissani, kun puskeminen jatkui jatkumistaan. Hissu varmasti huomasi, ettei kyytiläinen osaa hallita ja jatkoi menoa entisestään. Vasempaan kierrokseen meno oli hitusen helpompaa, mutta olisin saanut ratsastaa pohkeet paremmin läpi. Mutta sorruin taas vain odottelemaan innoissani tulevia hyppyjä. Tulimme myös ravissa puomeja, jotka Hissu ylitti pääosin hyvin. Opettaja sanoi homman olevan sille helppoa, joskaan se ei juuri puomeista piittaa. Välillä se kopsuttelikin kavioitaan puomeihin, kunnes tajusin vähän tasapainottaa sitä ennen ensimmäisiä puomeja, jolloin askeleet sopivat väleihin parissa.

Laukassa verryttelimme muutaman kierroksen itsenäisesti, kunnes aloimme tulla ensin pientä ristikkoa ja sitten pystyä oikeassa kierroksessa. Kerta toisen jälkeen Hissu nosti aina vasemman laukan, vaikka oikeaa yritin kovasti saada. Niinpä tulimme välillä väärässä laukassa tai ravinsekaisesti, kun korjaus jäi viime tippaan. Niiden seurauksena hypyt eivät olleen kovin näpsäköitä, vaan melkoisia hutilointeja. Hissu kuulemma ei myöskään jaksa pienemmillä esteillä nähdä juuri vaivaa jalkojensa nostamiseen, joten keilasimmekin puomeja matkaamme turhankin hyvin. Arvelen väärän laukan oikeassa kierroksessa noussee siksi, että yritin väärin korjata puskemista sisälle roikkumassa sisäohjassa, jolloin oikean laukan nostaminen oli liki mahdotonta hevoselle. Jälleen olisi ollut sisäpohkeelle töitä, jos vain osaisin sitä käyttää. Koska meno ei ollut sujuvinta, esitin myös aika ihmeellisiä mukautumisia hyppyihin. Tämä onneksi parani, kun aloin hoksia, miten hevonen etenee ja nähdä, mistä se lähtee hyppyyn. Hyppäsimme myös okseria oikeasta laukasta esteellä vasempaan vaihtaen. Keilasimme jälleen, mutta aika hyvin Hissu laskeutui aina vasempaan laukkaan. Voisi hyvin olla, että se suosii sitä enemmän kuin oikeaa. Tai sitten omalla istunnallani sain sen puoltamaan sitä laukkaa.

Lopuksi tulimme kolmen esteen rataa muutamia kertoja. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa hypäten ykköspystyn yli. Siitä jatkettiin tietysti oikeassa laukassa kakkosokserin yli, jossa laukka vaihdettiin vasemmaksi. Siitä vielä kaarrettiin kolmospystylle, ja minirata oli siinä. Hissun kanssa radat menivät aika hyvin. Se laukkasi vähän paremmin, jolloin olin itsekin matkassa. Kivointa (joskaan ei opettavaisinta) oli se, että muutamia kertoja Hissu lähti hyppyyn hieman kauempaa kuin pyysin. Kivaa tässä oli siis hevosen kuuliaisuus, huonoa pakkomielteeni hypätä liian aikaisin. Käännöksistä esteille tuli välillä hieman liian nopeita, kun tilaa olisi kuitenkin ollut käytettävissä. Muuten meillä meni aika mukavasti enkä edes juuri sukellellut.

Lopuksi opettaja nosti esteet minulle ja Noralle ysikymppiin. Nyt Hissukin jo heräsi ja esteet ylittyivät tällä korkeudella parhaiten. Eikä edes pelottanut saati jännittänyt, vaan olin ihan innoissani. On se vain kumma, miten tällaisella varmalla hevosella esteiden korkeuskaan ei enää tunnu missään. Ja vielä kummempaa on se, että hyppään uudella hevosella joskus jopa paremmin kuin vanhoilla tutuilla. Mukautumisessa olisi silti vielä tehtävää, sillä tykkään kurottautua eteenpäin enemmän kuin ajatella takaliston hilaamista taaksepäin. Jos jotain positiivista hakee, niin ainakin käteni myötää näissä korkeuksissa eikä jää paikoilleen.


Tunnin lopussa olinkin yhtä hymyä, vaikka mitään uutta valaistumista en tunnilla oppinut. Miellyin Hissuun sen varmuuden vuoksi, vaikka olisimme saaneet työstää laukkaa ja kääntymistä vaikka kuinka. 20-vuotias papparainen kuitenkin yllätti niin positiivisesti, että mieluusti menisin sillä vielä toistekin. Oli mukava hypätä, kun ei jännittänyt ja saatoin näin nopeasti luottaa uuteen hevoseen. Kuten opettajalle tuumasin, taitaa Hissu olla niitä hevosia, jotka kirjaimellisesti vievät vaikka perunasäkin esteradan läpi maaliin. Hieno ratsu ja osoitus siitä, että kyllä ravihevosestakin saa kouluttamalla hyvän ratsunkin.





Kuvista kiitos Alekseille ja Venlalle ja videoista kiitos Venlalle ja toiselle katsojalle!

perjantai 21. syyskuuta 2012

Säädeltävyys jäi matkasta

Oman tallin pienryhmätunnille arvelin saavani Pokun, mutta opettaja olikin jakanut entisen estevalkkatykkini eli Epperin. Tunnin aiheena oli puomeja ja tarkemmin määriteltynä askeleen hallinta ympyrän kaarelle aseteluilla puomeilla. Alkuverkassa Epper liikkui kohtalaisesti itse ja pyöristyikin kivasti. Keskityin miettimään sitä, etten purista polvilla, avaan lonkkiani ja pidän ratsun liikkeessä. Käynnissä tämä onnistuikin ihan hyvin. Ravissa sitten päästin Epperin venymään pituutta, jolloin meno meni etupainoiseksi köpöttelyksi. En tiedä, miten osaakin olla niin vaikeaa pitää ne ohjat kädessä, kun vaatii takapäätä liikkumaan. Laukassa erehdyin hakemaan vain reipasta menoa, joka kostautui tällä tunnilla. En juuri kokeillut lyhyempää laukkaa, vaan olin tyytyväinen, kun ratsu kerrankin liikkui. Teimme myös suunnanvaihdon vasemmasta laukasta oikeaan kavaletin avulla, ja Epper vaihtoi siinä hyvin.

Alkuverkan jälkeen lähdimme tulemaan päätyihin laitettuja puomeja, joilla toisella piti vähän lyhentää askelta, toisella taas pidentää. Pääosin Epper tuli puomit sekä käynnissä että ravissa ihan hyvin. Lyhennyksiin ei juuri tarvinnut tehdä mitään, mutta ravissa pidennyksiin sai jo vähän hoputtaa. Yritin oikaista pidennyspuomeilla liian sisäreunasta, jolloin hevonen ei juuri joutunut askeleensa kanssa töihin. Opettaja pistikin meidät tulemaan puomeja enemmän ulkoreunasta, jolloin Epperiä sai ratsastaa pidentämään askelta. Se teki sen kuitenkin aika helposti, kunhan vain pidin pohkeet tuntumalla. Lyhennyspuomeilla viilattavaa olisi ollut siinä, että Epper pysyy aktiivisesti liikkeessä, vaikka tullaankin lyhyemmässä askeleessa.

Tämän jälkeen ratsastimme puomit laukassa jälleen lyhentäen ja pidentäen. Pidennyspuomeille en ensin saanut pyörivää laukkaa, jolloin askeleet eivät yltäneet hyvin. Opettaja hoksautti myös, että jäin asettamaan hevosta liikaa, jolloin tulimme liian mutkalla jo ensimmäiselle puomille. Ohjeeksi tuli pitää hevonen suorassa. Nohituksella ja suoristamista ajattelemalla pääsimmekin puomit vähän paremmin. Kauhean sujuvaa ei meno ehkä ollut enkä edes muistanut laskea lähestymisiä puomeille, vaikka olin ennakkoon sitä suunnitellut. Lyhennyspuomeilla meno sitten menikin ihan päin prinkkalaa. Tässä vaiheessa siis kostautui se, kun en alkulaukoissa ollut viitsinyt testailla lyhentämistä, vaan annoin Epperin mennä omaa tahtiaan. Niinpä Epper pääsi pudottamaan aina lyhennystä kehnosti yrittäen raville, ja könysimme puomit miten sattuu. Pohkeeni eivät pysyneet yhtään tukemassa hevosta, vaan jäin tekemään niillä jotain aivan muuta. Lisäksi ehdin unohtaa opettajan ohjeen pitää hevonen suorassa, mikä pahensi tilannetta entisestään. Meno oli sangen epäonnistunutta räpellystä, kun keskittymisenikin tuntui valuvan vauhdilla miinuksen puolelle. Lopulta taisimme saada toisen kahdesta välistä suunnilleen onnistumaan, jolloin toisetkin pääsivät viimein treenaamaan samaa asiaa.

Lopuksi menimme lyhennys- ja pidennyspuomit sekä kavaletin kerralla. Matkaan lähdettiin oikeassa kierroksessa tulemalla ensin laukassa lyhennyspuomit. Keskittymiseni oli jopa sattunut mukaan, sillä pääsimme lyhennyspuomit kohtalaisesti kerralla. Siitä jatkoimme matkaa keskihalkaisijalla olleelle kavaletille, jossa vaihdoimme laukan. Epper ei vaihtanut, sillä rymistelimme kavaletin. Yritin sitten lennosta, mutta melkoisesti sai pyydellä ennen kuin etupää vaihtoi. Takapää jäi matkasta, kunnes vääntämällä sekin tuli mukaan. Pidennyspuomit menivät myös kohtalaisesti, mutta vähän kolistellen. Laukka ei ollut niin hallinnassa eikä tiekään mikään maailman parhain. Itseä jäi silti harmittamaan eniten kavalettisähläys ja pyysinkin, että saisin tulla sen uudelleen. Opettaja pisti meidät kaikki treenaamaan vaihtoja menemällä kavaletin yli kahdeksikolla.

Kavalettikahdeksikolla vaihdot onnistuivat hyvin aina vasemmasta laukasta oikeaan, mutta toisinpäin ei meinannut tulla mitään. Yritin kyllä ehtiä suoristaa Epperin ajoissa ja jopa asettaa tulevaan menosuuntaan ajoissa, mutta jotenkin se silti onnistui laskeutumaan väärässä. Sitten taas neuvoteltiin, vaihdetaanko laukkaa lennosta vai ei. Välillä taisi vaihtaa, välillä pudotti raville ja siitä jatkettiin taas. Lopulta hyvät vaihdot saatiin aikaiseksi molempiin suuntiin, mutta tie kavaletin jälkeen oli aina turhan tiukasti uuteen suuntaan. Emme päässeet kiertämään tötsiä, kuten oli tarkoitus, vaan huiskaisimme aina matkoihimme ennen niitä. Tätäkin asiaa pitäisi parantaa huimasti, sillä etenkin esteradalla johtamisestani aiheutuvat tiukemmat tiet esteen jälkeen tuottavat usein lisävaikeuksia.


Vaikka tunti meni kaiken kaikkiaan aika penkin alle, en jaksanut harmistua kovin. Perjantaifiiliksissä lähinnä naureskelin, kun sekoilimme Epperin kanssa askelissa emmekä millään saaneet tehtäviä ensin oikein. Ihan mukavaa vaihteeksi näin, ettei pinna kiristy turhaan. Joskus saa mennä vähän höpöstikin. Iloiset fiilikseni näkyivät myös siinä, että omaa vuoroa odotellessa innostuin leikkimään Epperin kyydissä. Tasaisena alkeiskuskejakin kantavana heppana se kesti kiitettävästi, kun pitkine koipineni leikin matkaa maailman ympäri. Puolustukseni sanottakoon, etten ole koskaan ollut leikkitunnilla, joten nyt oli hyvä aika ottaa se vahinko takaisin.






Kuvista ja videoista kiitos Noralle!

torstai 20. syyskuuta 2012

Pitkästä aikaa norjalaistunnelmissa

Yritin kovasti pitää torstain tallittomana ja sinnittelinkin puoli kolmeen saakka, kunnes pistin kinumisviestiä omalle tallille. Arvelin tuntien olevan täynnä, mutta niin vain mahduin C-B-tunnille kahdeksanneksi ratsastajaksi. Hevosekseni sain liki vuoden tauon jälkeen norjalaisherran eli Rappenin. Villi tauko tullut kyllä tällä ruunalla menemisestä, joten toivottavasti ei ihan heti tule moista paussia enää. Tunnin treeniaiheina olivat myötä- ja vasta-asetukset sekä hieman laukansäätöä ympyrällä. Lukaiskaahan myös, miten samalla tunnilla olleella Kaisalla meni.

Ensimmäisenä tehtävänä oli koko maneesin kokoinen kahdeksikko, jossa menimme aluksi vasta-asetuksissa molemmilla ympyröillä. Suuntaa vaihdettiin lävistäjän avulla, kun siltä tuntui. Käynnissä Rappen alkoi pyöristyä, mutta oikeassa kierroksessa etuosa tahtoi liirata ulommas. Erehdyin korjaamaan asiaa pyytämällä takaosaakin ulommas, johon opettaja korjasi ohjeistamalla siirtämään etuosa takaosan eli moottorin eteen. Tämän avulla Rappen kulkikin paremmin ja pyöristyi helpommin. Asetukset menivät itsessään aika hyvin perille. Helpommalta tuntui saada vasta-asetus läpi oikeassa kierroksessa. Vasempaan tuntui, että hevonen pääsi valahtamaan oman painoni mukana sisälle.

Ravissa opettaja kehotti hakemaan ensin jopa melkein kiireiseltä vaikuttavan ravin, josta lähteä sitten pyytämään pyöreämpää menoa. Rappen kuulemma myötää niskastaan, mutta ei pyöristä selkäänsä. Kun sen saa liikkumaan reippaammin eteen, alkaa selkäkin tulla mukaan hommiin. Oli jännä huomata, kuinka paljon helpompaa meno oli, kun pyysin Rappenia liikkumaan reippaamassa ravissa. Kuten opettajakin sanoi, se sekä näytti että tuntui heti paljon suoremmalta ja vähemmän vinolta. Lopuksi ympyröillä mentiin myös myötäasetuksissa, joissa Rappen tuntui mukavan helpolta ratsastaa. Väliin unohdin tosin pitää hevosen hyvässä ravissa, jolloin Rappen tahtoi siirtyä hiippailemaan ja unohtaa kantaa itseään. Liikettä aktivoimalla saatiin taas parempia hetkiä.

Näiden tehtävien jälkeen jakauduimme laukkatehtävää varten kolmelle ympyrälle, jonka me jaoimme Aten kanssa peilipäädyssä. Opettajan mukaan sekä Rappenin että Aten tasapaino laukassa ei ole niin hyvä, jolloin peilipäädyn seinät auttavat tukemalla hevosta. Tehtävänä oli ensin pienentää ja suurentaa ympyrää käynnissä vähän sulkutaivutusta pienennyksessä ajatellen. Minulla meni taas hetki, että sain mietittyä sulkutaivutuksen kaltaisen liikkeen. Hahmotusongelmani huomasi Rappenissa, joka aluksi jännittyi pyynnöissä. Kun aloin hahmottaa apuja, pieneni ympyrä kohtalaisen hyvin. Suurentamisessakaan ei ollut ongelmaa, sillä hevonen oli helppo ohjata taas kulkemaan isommalle uralle.

Kun hevonen oli saatu kuulolle käynnissä, nostimme laukan ja haimme samaa pienentämis- ja suurentamiskuviota laukassakin. Aluksi Rappen pudotti muutamat kerrat raville, ja sorruin ajamaan sen uudelleen laukkaan. Tässä kohtaa olisi pitänyt ottaa pieni paussi, hakea hevonen kuulolle ja nostaa se laukka tuollaisen sijaan. Rappenin laukka tuntui pitkästä aikaa vieläkin aika epätasapainoiselta, joten pysyin aluksi isommalla ympyrällä. Opettaja neuvoi avamaan sisäjalan lonkkaa sekä saamaan takareittä ja pohjetta paremmin siltä puolen kiinni. Samalla piti keskittyä siihen, ettei ylävartalo heijaa liikaa ja että paino pysyy keskellä satulaa. Kun sain nämä toteutettua, muuttui Rappen kertaheitolla helpommaksi. Se jopa esitti vähän tasaisempaa laukkaa pyöreänä. Pienennyshetkissä laukan tahti kärsi melkoisesti, sillä Rappen koetti ensin korvata tasapainon puutteen vauhdilla. Muutamia pätkiä onnistuin kuitenkin olemaan hevosen tukena, jolloin se sai takajalkansa alleen ja kulki hieman lyhyemmässä laukassa pyöreänä. Olipa vain varsin kivan tuntoista noina hetkinä. Sain vain olla hyvin tarkkana siitä, että pysyin itse paketissa, sillä oma epätasapaino välittyi heti Rappeniin, joka peilikuvana seurasi sitä. Keskittymiseni riitti kuitenkin tällä kertaa siihen, että saimme molempiin suuntiin sekä isommalla että pienemmällä ympyrällä sellaiset hetket, että saatoin olla kovin tyytyväinen Rappeniin.


Loppuraveissa hevosia sai venyttää eteen alas. Kun muistin pitää Rappenin vielä liikkeessä, venytti se hienosti pyydetysti. Tunti olikin varsin kiva, vaikka laukkatehtävä oli meille molemmille hieman haastava. Jatkoa varten tiedän pyytää Rappenia liikkumaan aktiivisemmin, jolloin sen ratsastaminen helpottuu. Vielä kun keksikin, miten saan sen paremmin tuntumalle. Nyt jäi vähän olo, että hevonen oli hetkittäin hyvinkin tyhjä edestä, jolloin olin itse vähän hukassa. Kenties aktiivisempi eteenratsastus ohjaa hyvin tuntumalla pitäen auttaisi tähän. Toivottavasti pääsen sitä pian testaamaan näitä asioita uudelleen Rappenin kanssa.

Videoista kiitos Noralle!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Tuuppausta estetunnilla

Tämän viikon ensimmäinen ratsastuskerta hurahti oman tallin A-tunnilla esteiden parissa. Ratsukoita oli mukavasti seitsemän, joten ehdimme hypellä ihan hyvin. Ratsukseni olin saanut mainiosti Potterin, jonka rustasinkin kisalistaan ratsutoiveekseni. Tällä kertaa tunnin aiheena oli hyvien teiden ratsastaminen. Myös Kaisa oli tunnilla hyppäämässä kisojen ratsullaan eli Peralla.

Potter oli hypännyt jo edellisellä tunnilla, joten se oli verkattu mukavasti valmiiksi. Aika omissa oloissa tehdyssä alkuverkassa testasin, että ratsu kääntyy, kiihdyttää ja jarruttaa, kun niitä pyysin. Potter toimi aika kivasti eikä ravissa puskenut mihinkään suuntaan. Laukassa oikea kierros oli ok, mutta vasemmassa Potter alkoi vähän oikoa kaarteita sisälle valuen. En saanut tätä verkkavaiheessa kovin hyvin korjattua, vaikka yritinkin. Tänään myös huomasin, kuinka heikosti jaksan korjailla hevosta estetunnin alussa. Jotenkin skippaan sen hienosäädön ja odotan vain malttamattomasti, että päästään hyppäämään. Ei ihme, että tehtävät esteillä menevätkin sitten välillä ihan miten sattuu, kun en näytä ymmärtävän esteratsastuksenkin perustuvan siihen, että hallitsee hevosen ensin sileällä.

Ensimmäiseksi tulimme kahden ristikon 20 metrin linjaa vasemmassa kierroksessa. Tarkoituksena oli tulla väli kuudella askeleella. Onnistuimme tässä Potterin kanssa molemmilla kerroilla, mutta viilattavaa olisi ollut. Lähestyminen ensimmäiselle esteelle olisi voinut tulla paremmin, jotta linjan välissä ei olisi tarvinnut pyytää hevosta eteen. Muuten meni kuitenkin hyvin, ja muistin myös kiinnittää huomiota myötäykseeni. Nyt käsi kulki kivasti harjaa myöten eikä noussut ylöspäin. Laukka pysyi myös molempien hyppyjen aikana vasempana.

Sitten tulimme oikeassa kierroksessa lävistäjällä olleen laine-esteen ensin yhdellä lainepuomilla, sitten kahdella. Tarkoituksena oli saada hevonen hyvin erikoisemman esteen yli sekä vaihtaa laukka esteellä vasemmasta oikeaan. Unohdin sen, että yleensä erikoisesteelle hevoset tulevat lähelle, jolloin yritin puskea Potteria hyppyyn ennenaikaisesti. Potter ei piitannut moisesta, vaan pudotti kesken menon raville ja rymisytti laineen alas. Toisellakaan kierroksella en saanut laukkaa vaihtumaan, vaikka koetin huolehtia hevosen asettamisesta jo hieman ennen estettä oikealle ja johtamista. Hätäilin vain liikaa, jolloin opettaja kommentoi johtamiseni olleen liian nopea nykäisy, joka vaikeutti hevosen hyppäämistä. Laukka tuli sitten vaihdettua ravin kautta. Harmitti, kun yleensä olen jossain vaiheessa korjannut tällaisen virheen.

Tämän jälkeen hyppäsimme aiemman linjan vasemmassa kierroksessa ja jatkoimme siitä laine-esteen yli vaihtaen laukka oikeaksi sekä lopuksi kahden esteen sarjan yhden laukan välillä hypäten. Pulmikseni otin hevosen tuuppaamisen ensimmäiselle linjalle aikeena saada viisi askelta, mutta tuloksena kuusi hälseltävää askelta sekä kunnon kolautus puomiin sekä sen, ettei laukka edelleenkään vaihtunut laine-esteellä oikeaksi. En käsitä, mikä tässä meni pieleen. Olisiko painoni voinut jäädä liiaksi vasemmalle, kun keskityin enemmän hevoseen? Johtaminen parani ehkä hieman, mutta se ei silti riittänyt tehtävän saamiseen oikein. Tiessäkin olisi varmaan sitten ollut jotain hiomista. Ehkä asiaa olisi auttanut, jos olisin ottanut vähän enemmän tilaa johtaa vielä selvemmin. Toisaalta ohjeena oli tulla este mahdollisimman suorana ja keskeltä, joten pelivaraa ei ollut ehkä niin paljon. Enkä tietenkään voi jokaista estettä mennä omilla reiteillä vain sen takia, etten saisi muuten laukkaa siinä vaihdettua. Onneksi Potter on reipas vaihtamaan lennosta, niin asia ei sinällään tuottanut kummempaa ongelmaa.

Lopuksi tulimme vielä neljän esteen radan korkeuden pysyessä maltillisesti jossain 50 sentin tuntumassa. Radalle lähdin aiemmasta oppineena maltillisemmin ja annoin Potterin mennä linjan sujuvasti kuudella askeleella. Kolmosesteelle tie tuli mielestäni ihan hyvin, mutta laukka ei vieläkään vaihtunut ja lennosta vaihdettuna etupää meni ensin ja takapää hetken päästä. Kaksoissarjasta kolmoissarjaksi muuttunut esterykelmä meni nyt vähän paremmin, kun pidin istuntani kevympänä. Positiivsta radassa oli se, että istunta pysyi hyvin kasassa, mukautumiset hyppyihin olivat vaivattomia ja myötäys toimi hyvin harjaa myöten. Vielä kun olisin saanut sen ainoan laukanvaihdon onnistumaan, olisi rata ollut aika kiva. Tai ainakin sellainen mielikuva itselle jäi.


Tunnin lopussa opettaja kommentoi menon näyttäneen aika helpolta siten, ettei ennen esteitä tullut mitään kiemurteluita tai puskemisia. Tässä vaiheessa huomasinkin, kuinka helposti Potter oli ollut ratsastettavissa esteelle. Ja siitä huolimatta onnistuin olemaan saamatta vaihtoja sillä laine-esteellä. Mikähän kumma siinäkin sitten oli, harmikseni en muistanut opettajalta kysyä sitä. Muuten tunnista jäi hyvä mieli, sillä Potter liikkui paljon paremmin kuin yleensä, maneesin uudesta ja sangen upottavasta hiekkapohjasta huolimatta. Ilmeisesti aiempi estetunti ei ollut vienyt siitä mehuja, vaan se jaksoi hienosti toisenkin hyppelytunnin perään. Käytin myös jonkin verran kevyttä istuntaa pidemmillä lähestymillä esteille, joten sekin saattoi vähän estää hepan hyytymisen. Kaiken kaikkiaan mukava tunti, vaikka tuuppasinkin Potteria välissä liikaa. Pitäisi opetella odottamaan sen sijaan, että uskon huonoa estesilmääni ja koetan yllyttää hevosen lähtemään liian aikaisin. Lohduttavaa oli kuitenkin se, että muutamia kertoja ratsastin hevosta oikein eteen, kun se muutoin olisi jäänyt liian kauas tai vaihtoehtoisesti yrittänyt ottaa vielä miniaskeleen. Vielä kun osaisin myös lyhentää tarvittaessa ja mikä vaikeinta, olla tekemättä mitään, kun hevonen menee valmiiksi jo oikein.

Videoista kiitos Alekseille!

lauantai 15. syyskuuta 2012

Enemmän ideaa

Saimme rapean kahdeksan kuukauden suunnittelun jälkeen lähdettyä Noran kanssa uudelleen Heli Pensonin tunnille ABC-tallille. Koska tunti oli vain meille, olimme toki toivoneet aiheeksi esteitä. Se onnistui, ja pääsin ottamaan uusinnan Pupella, jolla menin myös tammikuussa samaisella tunnilla. Opettaja kysyi tunnin alussa, oliko meillä tarkempia toiveita tunnille. Minä toivoin kaarteiden ratsastamista, sillä etenkin niiden aikana tahdon unohtaa ratsastaa.

Alkuverkassa menimme ensin aika itsenäisesti käyntiä ja ravia. Puppe tahtoi hieman hitailla ja puskea molempiin kierroksiin. Ei kuitenkaan niin pahasti kuin mitä muistelen aiempaa kertaa. Hetkittäin Puppe malttoi jopa pyöristyä, mutta yritti edelleen tarjota laiskaa menoa. Opettaja ohjeistikin nohittamaan hevosta liikkumaan kunnolla. Tiesin tämän kyllä, mutta ehkä olin edelleen unessa, olihan tuntimme alkanut aamuyhdeksältä. Sitten opettaja komensikin meidät ravaamaan pitkät sivut urku auki -meiningillä. Nohitin ja nohitin Puppea, mutta mitään ei irronnut kunnolla. Opettaja vaati ihanasti koko ajan lisää, jolloin hiljalleen aloin saada sekä itseäni että hevosta hereille. Vaikka Puppe saikin kinttujaan liikkeelle, jäi lopulta olo, että se olisi pystynyt vielä paljon parempaan. Ovelasti se vain osasi olla tekemättä enempää kuin mitä kuski osasi vaatia. Laukassa menimme hetken itsekseen ja vaihdoimme suunnat kertaalleen kavaletin avulla. Laukat vaihtuivat siinä ihan ok, mutta energisyyttä olisi saanut olla enemmän. Yritin parantaa tätä kevyellä istunnalla, ja hetkittäin Puppe liikkuikin, mutta sitten aktiivisuus pääsi aina lipsahtamaan jonnekin.

Ensimmäisenä hyppäsimme kavaletin (ratapiirroksen este 1) ja pystyn (este 4) kaarevaa linjaa, jonka väliin piti pistää viisi askelta. Olin taas antanut Pupen nukahtaa, jolloin hypyt kavaletille lähtivät vähän mistä sattuu eikä tiekään pystylle ollut kovin mairitteleva. Homma parani kummasti niinä hetkinä, kun sain Pupen liikkumaan paremmin, ja pääsimme kavaletin hyvin. Opettaja kommentoi liikkumaan tietysti paremmin, mutta tuumasi myös, että pääsen mukautumaan hyppyihin hyvin. Ratsastimme kaarretta myös esteille 1 ja 2. Nyt väliin piti tulla neljä askelta, mutta esitin taas aluksi jopa viittä. Sujuvuus oli hitusen kaukana, kunnes opettajan neuvo auttoi, ja aloin ratsastaa paremmin hevosta sen sijaan, että jätin sen yksin ennen ensimmäistäkään hyppyä.

Ennen rataa tulimme vielä esteet 5 ja 6. Hyvällä laukalla väliin olisi pitänyt pistää viisi askelta, mutta kaasun puuttuessa esitin taas kuuttakin askelta. Laukka sentään vaihtui kuutosokserilla vasemmasta oikeaksi, joten jotain sentään tuli tehtyä kunnolla. Yritin pistää Puppeen vauhtia raipalla muistuttamalla, mutta se tykkäsi joko tehdä pienen pukin tai potkaista takasellaan protestina. Nynnyilin noina hetkinä pahasti, sillä pukkikone-Dozzin kanssa menemäni tunti oli turhan tuoreesti muistissa. Muistutus kuitenkin auttoi, sillä protestien jälkeen Puppe liikkui aina kuitenkin hetken paremmin. Itseäni ärsytti kuitenkin hirveästi oma osaamattomuuteni saada hevosta liikkumaan ajoissa kunnolla. Jotenkin unohdin myös ensimmäisen esteen jälkeen ratsastaa toista estettä kohti, josta opettaja huomauttikin.

Lopuksi hyppäsimme viereisen radan kahteen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella ei tullut vastaan uusia ongelmia, vaan pulmana oli koko tunnin ajan vaivannut aktiivisuuden puute. Esteet ylittyivät pääsääntöisesti hyvin, mutta montaa sellaista rentoa ja etenevää hetkeä ei siihen kuitenkaan mahtunut. Sentään laukat vaihtuivat enkä ihan kauheasti lähtenyt hyppyihin omia aikojani. Toiselle kierrokselle opettaja neuvoi taas ratsastamaan paremmin koko ajan sen sijaan, että jää vain odottelemaan, mitä hevonen tekee. Toiselle kierrokselle esteet nousivatkin vaivihkaa, mutta en jäänyt tuijottelemaan, kuinka paljon. Toisella kierroksella ratsastin paremmin viitosesteelle saakka. Siinä vauhti pääsi sammumaan, jolloin hyppy oli aika onneton. En saanut Puppea enää liikkeelle, jolloin kuutoselle tulimme pohjaan, ja Puppe pysähtyi. Ajattelin, että tulipa sitten kielto, mutta sitten ratsu ponkaisikin hyppyyn paikaltaan. Este meni komeasti kumoon, mutta pysyin sentään kyydissä ja kehuin hevosta paljon, jotta sille ei jäisi paha mieli. Rata jäi siksi aikaa kesken, kun opettaja kasasi esteen uudelleen. Sen jälkeen neuvoksi tuli ratsastaa reippaasti, jotta väli menisi viidellä eikä kuudella askeleella. Viitonen ylittyi nyt vähän paremmin, mutta taisin jännittää kuutosta. Puppe huomasi sen, otti yhden ylimääräisen askeleen ja hyppäsi silti. Ei ollut kauhean sujuva, mutta ei voi hevosta syyttää. Itse jäin taas arpomaan eikä Puppe halunnut yksin tehdä kaikkea työtä. Saimme kuitenkin jatkettua siitä vielä kaksi viimeistä estettä, jossa tie meni hitusen tiukaksi, mutta este ylittyi kuitenkin kohtuullisen sujuvasti. Saimme loppuun vielä hypätä viitosen ja kuutosen linjan erikseen, jolloin pääsimme sen lopulta suunnilleen siedettävästi yli, jolloin tunnin hypyt olivat hypätty osaltamme.

Tunnin loppukäynneissä sain kuulla, että toisen radan esteistä osa oli ollut 90 sentissä. Huomasin toki hypyissä, että pohkeeni eivät pysyneet kunnolla tuntumalla, jolloin ne pääsivät välillä heilahtamaan vähän taakse. Muuten esteiden korkeus ei tuntunut selkään kummalta enkä ollut tajunnut edes jännittää niitä kunnolla hypätessä. Opettaja kommentoikin, että ratsastuksessani oli nyt enemmän ideaa kuin tammikuussa. Aktiivisuus toki jäi puuttumaan, mutta mukautumiseni hyppyihin oli ollut ihan hyvää. En myöskään saanut kommenttia liian aikaisesta suoristautumisesta tai liian nopeasti takaisin myötäyksestä palautuvistani käsistä, jotka yleensä ovat perusvirheitäni. Olin siis aika tyytyväinen tuntiin ja etenkin Puppeen. Sen kanssa hyppääminen näillä minun korkeuksillani taitaisi olla aika vaivatonta, jos vain oppisin ratsastamaan sen alusta alkaen aktiiviseksi. Tämän tunnin perusteella luotan taas vähän enemmän siihen, että parin viikon päästä koittava seuran 80 sentin esterata menee ihan hyvin, kunhan vain muistan ratsastaa.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Selkälihakset viimein töissä

Perjantain pienryhmätunnille en osannut veikkailla hevosta eikä minulla ihme kyllä ollut edes toiveita mielessä. Niinpä kurkatessani ratsun listasta olin sekä iloinen että hieman varautunut. Opettaja oli jakanut minulle uudelleen Pokun, joka tällä kertaa tulisi ratsastettavakseni tallista. Jos en väärin vilkaissut listaa, oli Poku kuitenkin tehnyt jossain vaiheessa päivää yhden tunnin alle. Silti hieman jännitti, miten tallissa huilinut Poku innostuisi kiikkumaan illan viimeisellä tunnilla. Aiheeksi opettaja oli valinnut myötä- ja vasta-asetukset, suoruuden hakemisen sekä vastalaukan.

Ensimmäisenä siirryimme keskiympyrälle ratsastamaan se myötäasetuksessa ja siitä teimme vielä kaksi pienempää volttia ympyrältä toiseen suuntaan pyöräytettynä vasta-asetuksessa. Kuviota tultiin aluksi kokonaan käynnissä, sitten keskiympyrä ravaten ja voltit käynnissä ja lopulta kokonaan ravissa siten, että myös voltit olivat myötäasetuksessa. Käynnissä tehtynä Pokun sai aika mukavasti sekä myötä- että vasta-asetukseen. Hassuinta oli huomata, etten tuntenut juuri puolieroja hevosessa, vaikka yleensä oikea kierros on ollut rautakangen kanssa taistelua. Opettaja hoksautti kuitenkin hakemaan volteilla vasta-asetuksessa vähän aktiivisempia askeleita, jotta Pokulla ei olisikaan aikaa alkaa mutkitella tai vastustella. Isolla ympyrällä sain Pokua haettua aina välissä pyöreämmäksi, kun muistin huolehtia takapään aktiivisuudesta ja pitää ne ohjat käsissä. Pienemmillä volteilla asetus pysyi ihan hyvin vastaisena, mutta sain vartioida sisäpohkeella enemmän, ettei hevonen alkaisi pienentää volttia itsekseen.

Kokonaan ravissa tehtynä Poku yritti taas hiippailla, jolloin sitä sai komentaa enemmän liikkumaan. Hetkittäin ratsu sai itsensä oikeinpäin ja oli helpompi ratsastaa, kunnes pienempi voltti taas hidasti ratsun menoa. Pokun sai kuitenkin hetkittäin liikkumaan paremmin eteen, kun vain malttoi pyytää. Opettaja hoksautti rentouttamaan polvet, etten jäisi pusertamaan niillä. Olin muka etukäteen päättänyt vahtivani tarkkaan, etten jää ahdistelemaan hevosta noin, sillä Pokunkin tapauksessa se syö ratsun liikkumishalut. Opettajan kommentti auttoikin rentoutumaan, jolloin Pokukin liikkui vähän paremmin. Ravissakin Poku pyöristyi hetkittäin, mutta yritti tarjota samalla hitaampaa menoa. Opettajan avulla sain välillä hoputettua ratsua liikkumaan myös pyöreinä hetkeinä, jolloin meno oli aika kivaa.

Seuraavaksi siirryimme ratsastamaan keskihalkaisijaa ensin käynnissä, kunnes nostettiin ravi ja lopulta laukka. Tavoitteena oli tulla suoraan myös nostoissa ja saada nostettua suunniteltu laukka. Poku nihkeili taas alussa eikä meinannut nostaa raviakaan kunnolla. Ensimmäinen laukkanosto meni hänekseen, ja Poku tarjosi vain kipitysravia. Tulipas takapakkia, kun olin juuri ennen tätä tehtävää hihkunut kuvaamassa olleelle Noralle, kuinka tykkään Pokusta. Onneksi Nora tsemppasi, jolloin maltoin taas keskittyä hommaan. Saimme muutaman järkevän noston, joista tosin oli aktiivisuus aika kaukana. Muutamia kertoja esitimme väärän laukan nostoa, jolloin Poku korjasi itse ravin kautta pyytämäni laukan. Ennen keskihalkaisijan alkuun palaamista pyöräytimme laukassa vielä ympyrän. Siinä Poku pyöristyi taas aika kivasti, mutta tahtoi unohtaa takapäänsä matkasta. Opettaja neuvoi ottamaan raipan ulkokäteen ja nohittamaan sillä takapäätä pysymään liikkeessä. Aika vaikeaa oli, mutta muutamia hyviä askeleita sattui silti matkaan.

Lopuksi otimme vielä vastalaukkaa. Kuviona oli nostaa kierrokseen nähden vastakkainen laukka ja laukata uraa myöten menemään. Päädyt sai ratsastaa loivemmin, jotta laukka ei hyytyisi siinä. Ehdimme ottaa vain oikean kierroksen eli vasemman laukan. Yhden kierroksen verran esitimme vastalaukkaa kohtuullisesti, joskin selkään tunsi homman olevan Pokulle aika vaikeaa. Laukka ei pyörinyt kunnolla, ja jännitin koko ajan, milloin Poku pudottaisi raville. Se kävikin toisen kierroksen alussa. Sen jälkeen sain vaihtelevalla menestyksellä Pokun nostamaan vasemman laukan, joka kuitenkin lyhyiden sivujen kaarteissa tipahti aina raville. Kunnon syytä en tähän ole keksinyt vieläkään, mutta ainakaan huonosti pyörivä laukka ei asiaa parantunut. Taisin myös jäädä roikkumaan ohjissa liikaa sen sijaan, että olisin pitänyt pohkeet hevosen tukena kaarteissa. Muuta järkevää syytä en keksi asialle tällä erää. Lopulta sain itseni ja Pokun sen verran kasaan, että pääsimme vielä kierroksen vastalaukassa. Sujuvaa se ei ollut nähnytkään, mutta epäonnistumisten jälkeen olin ratsuun hyvin tyytyväinen.


Tunnin aikana ja vielä sen lopuksi kehuin Pokua opettajalle. Oli ihan outoa, miten kiva se taas oli. Etenkin sen puolten eroa ei huomannut ennen kuin lopussa, jolloin Poku ilmeisesti väsymyksen takia alkoi painaa hieman enemmän oikealle. Muutamia hetkiä tunnin aikana Poku myös kulki ainakin omasta mielestäni pyöreänä ja aktiivisesti, jolloin se oli hyvin kevyt ratsastaa. Opettajaltakin tuli tunnin aikana kehu, että Poku käytti jopa selkälihaksiaan työskennellessään. Muutenkin yleispalaute häneltä oli, että meno oli näyttänyt aika toimivalta. Nyt vähän jännittää, kuinka pahasti kapsahdan sinne katajaan, kun jo kahden peräkkäisen tunnin ajan meillä Pokun kanssa on mennyt kivasti. Mutta enpä ala vatvoa moista vielä, vaan näytin näistä hyvistä fiiliksistä, joita tämän mukavan suomenhevosruunan kanssa tänään koimme.

Videiosta kiitos Noralle!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vaivattomasti puomien yli

Tämän viikon ensimmäinen tunti omalla tallilla hurahti kuokkijana keskiviikon B-tunnin yhdeksäntenä ratsastajana. Ratsukseni sain jo edellisellä tunnilla olleen Peran, jonka kanssa pääsin treenaamaan mukavasti taas puomeja. Tehtävien tavoitteena oli saada hevonen tulemaan puomit aktiivisesti ja tasaisesti eli aivan kuin niitä ei olisi ollenkaan.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme ravissa toisessa päädyssä kolmea ympyrän kaarelle asetettua puomia sekä toisessa päädyssä yksittäistä puomia ympyrällä. Pera ravasi ihan reippaasti, mutta tuntui olen tyhjä edestä ja muualta melkoinen venkula. Samalla huomasin, että keventäessäni pohkeet eivät pysyneet tuntumalla ja kaiken lisäksi tunnuin keikahtavan ylävartalolla aina eteen. Opettaja neuvoikin ajattelemaan lonkkia paremmin auki, jotta pohkeet pääsevät paremmin tuntumalle hevosen kylkiin. Tämä helpotti hieman, mutta en ilmeisesti saanut ratsastettua Peraa tässä vaiheessa vielä kunnolla takaa eteen, sillä meno jatkui edelleen vähän huterana. Puomit kuitenkin ylittyivät aika vaivatta, kun muistin ohjata Peran tarkasti keskelle niitä. Opettaja hoksautti huolehtimaan hevosen pysymisestä valitulla tiellä pitämällä ulkopohkeen hyvin tuntumalla.

Laukassa tulimme ensin vasemmassa kierroksessa yksittäisen puomin pääty-ympyrällä. Pera nosti laukat mukavasti, mutta pääsi puomille tultaessa vähän valumaan sisälle. Opettaja neuvoi pitämään hevosen vähän enemmän suorassa, jolloin se olisi helpompi ratsastaa puomille oikein. Vinkki auttoi kummasti, ja puomi ylittyi vähän paremmin. Tämän jälkeen tulimme saman puomin oikeasta kierroksesta, jonka jälkeen jatkoimme kolmen minikavaletin innarille ja siitä kuuden laukka-askeleen päässä olleelle yhdelle minikavaletille. Ympyrä sujui oikeassa kierroksessa ihan hyvin, ja sain tuota Peran kolmen minikavaletin linjalle aika hyvin. Linja mentiin kevyessä istunnassa, jolloin hevosen oli helpompi laukata. Innariminikavalettien jälkeen opettaja hoksautti ottamaan pienen pidätteen, jotta kuusi askelta mahtuisi hyvin ennen yksittäistä minikavalettia. Pera oli mukavasti kuulolla, jolloin väli meni ongelmitta.

Lopuksi tulimme vielä laukassa vasemmassa kierroksessa tunnin alussa menneet ympyrän kaarella olleet kolme puomia, jatkoimme siitä yksittäiselle minikavaletille, jonka jälkeen laukkasimme kuudella askeleella kolmen minikavaletin linjalle. Loppuun sai vielä ylittää yksittäisen puomin pääty-ympyrällä, mikäli linjalla oli tullut jotain ongelmaa. Ehdimme tulla tehtävän kahdesti. Molemmat kierrokset menivät muuten nappiin, mutta tulimme hieman liian lähelle ensimmäistä minikavalettia kolmesta. Toisella kerralla yritin ratsastaa yksittäiselle minikavaletille vähän lyhyemmässä laukassa, mutta en sitten ehtinyt lyhentää tarpeeksi. Tällä kertaa Pera ei kuitenkaan tullut ihan niin lähelle, joten korjaus onnistui jonkin verran. Pyöräytin kuitenkin vielä pääty-ympyrän puomin laukassa, jotta saisin loppuun tasaisen, paremmin hallinnassa olleen laukan.

Tunnin lopussa olin jo ehtinyt unohtaa alkutunnin venkuloinnin. Laukassa Pera on niin ihanan helppo säädellä, jolloin menokin on paljon parempaa kuin käynnissä tai ravissa. Ehkä laukassa ratsulla ei ole niin paljoa aikaa miettiä kaikkea muuta. Opettajaltakin tuli positiivista palautetta siitä, että Pera vaikutti olleen hyvin pohkeen ja ohjan välissä. Loppuravistakin tuli kommenttia, että koulutunnilla siitä olisi voinut lähteä työstämään vaikka ja mitä. Peralla tuntuikin olevan vielä kahden peräkkäisen tunnin jälkeen virtaa, sillä loppukäynneissäkin se harppoi pitkää, reipasta askelta. Tai ehkä se muisti heinien odottavan karsinassa ja odotti malttamattomana sinne pääsyä. Oli kumpi tahansa, on se reipas hevonen jarruilla varustettua kiva asia.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Wou, ptruu!

Tiistain ratsastustunti vierähti vuorostaan Tallinmäellä. Olimme kaverin kanssa toivoneet aiheeksi siirtymiä sekä lisäyksiä. Ratsuvalinnan jätimme opettajalle, joka jakoi minulle Wandan. Valinta ilahdutti, sillä nyt en ainakaan joutuisi kinastelemaan siitä, liikkuuko ratsu vai ei. Wanda on muutenkin kohtuullisen kevyt ratsastaa eikä kulje edes minulla täysin väärinpäin. Ongelmana minun kohdallani tahtookin olla se, että jarrut katoavat välillä turhankin tehokkaasti. Wanda tuntui alkukäynneissä vähän normaalia rauhallisemmalta, mutta silti aktiiviselta. Toivoin vähän, että tammalla olisi tällä kertaa hitusen normaalia rauhallisempi päivä, jolloin saisin nauttia sen eteenpäinpyrkimyksestä enkä joutua ongelmiin liian reippaasti vipeltävän ratsun kanssa.

Tunnin tehtävät tehtiin pääosin keskiympyrällä. Aiheina olivat ensin askeleen pidennykset ja lyhennykset kaikissa askellajeissa, minkä jälkeen tehtiin vielä siirtymiä käynnistä harjoitusraviin ja takaisin. Käynnissä kuvittelin saavani Wandaa lyhyempään ja pidempään askeleeseen, kunnes opettaja neuvoi tekemään selvemmät erot. Wanda kulki aika mukavasti tuntumalla ja hetkittäin pyöreänä, joten sen puolesta se oli säädeltävissä. Opettaja neuvoi olemaan koko kropalla jämäkämpi pidätteissä, jotta ratsu ottaisi ne vastaan. Tämän avulla lyhennykset onnistuivat paremmin samoin kuin siirtymät pidempään käyntiin. Hyvä mieli tuli tässä tehtävässä siitä, että Wanda pysyi kohtalaisen pyöreänä myös pidempään askeleen siirtymisen aikana.

Ravissa pidätteiden saaminen läpi vaikeutui kerta heitolla. Wanda olisi tykännyt kipittää ja itse asiassa kipittikin omaa raviaan piittaamatta juuri siitä, mitä yritin sille sanoa. Välillä heittäydyimme vetokilpaan, jonka tietysti hävisin. Sitten muistin hyödyntää paria nopeampaa pidätettä, joita vastaan Wanda ei pystynyt painamaan. Tämän, oman kropan jämäköittämisellä ja opettajan silmän alla ekstrakierroksia menemällä saimme muutamat kohtuulliset lyhennykset. Pidennyksissä ei tietenkään ollut kummempaa ongelmaa, sillä Wanda tykkää mennä mieluummin reippaasti. Tässä vaiheessa enteilin kovasti vaikeuksia laukkaan enkä valitettavasti ollut väärässä.

Laukan lyhentäminen ja pidentäminen aloitettiin oikeassa kierroksessa. Wanda nosti näpsäkästi laukan ja viiletti onnellisena menemään. Annoin sen hetken aikaa laukata, kunnes koetin alkaa kasata itseäni valmiiksi lyhennystä varten. Sitten tein pidätteitä, koetin pitää kroppani kasassa ja yritin taas uudelleen, mutta mitään ei tapahtunut. Wanda laukkasi oman mielensä mukaan kierros toisen jälkeen, ja aloin olla epätoivoinen. Olen aina tiennyt olevani ongelmissa reippaampien hevosten kanssa, mutta oli taas kerran inhottavaa kokea se näin konkreettisesti. Opettaja neuvoi yrittämään niin paljon kuin pystyi, ettei antaisi kropalla periksi, vaan olisi jämäkkänä vastaan, kun Wanda yrittäisi kaahottaa pidätteiden läpi. Mutta ei, ei ja vielä kerran ei. Taannuin niin alkeisratsastajaksi kuin vain voi. Minulla ei ollut mitään sanomista hevosen puuhiin, vaan Wanda sai rauhassa päättää, mitä tehdään. Oma osaamattomuuteni otti kupoliin melkoisesti.

Vasemmassa kierroksessa meno jatkui vieläkin entisellään. Kertaalleen pysäytin ratsun ja kysyin opettajalta neuvoa. Hän sanoi, ettei ratsuun ollut mitään ihmekikkaa, jolla sen saisi kerralla kuuntelemaan. Sen kanssa piti vain jaksaa tehdä toistoja niin kauan, että hevonen ottaisi ne vastaan. Mietin jo, että tässäpä sitä laukkaillaan taas kierros toisen jälkeen hevosen ehdoilla. Lopulta pääsin ympyrälle kokonaan yksin, jolloin jokin tähti vinksahti taivaalla oikeaan suuntaan. Wanda nimittäin sattui kuuntelemaan pidätteeni ja hiljentämään laukkaa hieman. Tämä temppu onnistui peräti kolme kertaa, ja jokaisen jälkeen muistin kehua tammaa runsaasti, jotta se malttaisi. Näinä hetkinä huomasin taas, kuinka säädeltävissä ratsu oikeasti on, kun siltä osaa sitä vain pyytää. En valitettavasti ole valaistunut vieläkään, mitä tein noina muutamana hetkenä oikein. Ehkä Wanda itse kyllästyi menemään oman mielensä mukaan ja kuunteli hetken minua tai sitten jokin muu sattui menemään nappiin. Mene ja tiedä.

Lopuksi otimme vielä siirtymiä käynnistä harjoitusraviin ja takaisin. Wandahan oli laukkaamisen jälkeen niin reippaana, että siirtyi ihan omine lupineen raviin. Sain siis jälleen keskittyä jarruttelemaan enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Muutamia kertoja otin pysähdyksen aidan avulla ja kertaalleen jopa yhden ohjan jarrutuksella. Mikään näistä ei silti hidastanut tammaa, sillä se löysi aina uudelleen liikkumisen riemun. Niinpä siirtymät raviin tapahtuivat oikeastaan vain rentoutumalla millin verran, ja tamma oli jo ravissa. Siirtyminen käyntiin puolestaan onnistui pitkän miniravin jälkeen maanittelemalla. Kovin hallittuja hetkiä emme saaneet, mutta Wandan esittämä lyhyt ravi olisi ollut muussa harjoituksessa varsin onnistunut: se oli rauhallista, mutta silti samalla aktiivista ja tahdikasta. Siinä oli varsin mukava istua kyydissä, kun hevonen teki töitä pyöreänä ja rentona. Harmi vain, ettei se nyt ollut oikea hetki sille.

Tunti ehti kuitenkin loppua ennen kuin keksin, millä rauhoittaa ratsu taas keskittymään. Loppukäynneissäkin ratsu harppoi pitkin askelin ja ehdotti muutamat kerrat ravia. Tunnista jäi päällimmäisenä harmistus, sillä jarrujen hukkaaminen pilaa yleensä tehtävän kuin tehtävän. Vähän laiskemmallakin hevosella tuntuu, että asiat pystyy tekemään paremmin. Tai sitten olen vain parempi nohittamaan kuin jarruttamaan. Wandaan en silti osannut vieläkään turhautua. Ei se ole ratsun vika, jos se tykkää ja ennen kaikkea haluaa liikkua reippaasti. Ratsastajan tehtävänähän on kyetä asettamaan hevoselle rajat, jonka puitteissa se voi sitten liikkua. Toistaiseksi en tuota osaa, mutta onhan tässä toivottavasti aikaa treenata ja toivon mukaan myös mahdollisuus oppiakin.