Tallitestailumme sai pienen tauon jälkeen jatkoa, kun suuntasimme Noran ja Kaisan kanssa Turkan ratsurinteen viiden ratsukon tunnille. Koska tunnin aihetta sai toivoa vapaasti, halusimme tietysti esteitä. Ratsut jaettiin meille koko- ja osaamistason mukaan, ja minulle napsahti opettajan kisaratsu eli 1992 syntynyt Hissun Tähti eli Hissu. Tai Pappa, kuten opettaja ratsua tunnin aikana kutsui. Hissu tuli opettajalle raviuransa jälkeen, mutta nyt vanha herra on koulupuolella heB-A ja esteillä sillä on kisattu aluetasolla metriä. Ratsua ei ikä paina, sillä vauhtia riittää. Siitä huolimatta se on tasaisen varma hyppääjä, joskin kisoissa kuulemma kuumuu turhankin hyvin. Tallin kenttä tuntui varsin pieneltä, mutta toisaalta kuumuvuuteen taipuvan ratsun kanssa tilan pienuus tuntui vain turvalliselta. Kuumuvuuden takia Hissulle pistettiin myös kumipelhamit.
Alkuverkassa menimme aluksi käyntiä ja ravia itsenäisesti. Hissu kulki ihan kivasti itse, mutta puski railakkaasti etenkin oikeassa kierroksessa. Sisäpohkeeni ei toiminut enkä keksinyt sisäohjalla sopivaa pidätettä, mikä olisi auttanut. Olin aika tuskissani, kun puskeminen jatkui jatkumistaan. Hissu varmasti huomasi, ettei kyytiläinen osaa hallita ja jatkoi menoa entisestään. Vasempaan kierrokseen meno oli hitusen helpompaa, mutta olisin saanut ratsastaa pohkeet paremmin läpi. Mutta sorruin taas vain odottelemaan innoissani tulevia hyppyjä. Tulimme myös ravissa puomeja, jotka Hissu ylitti pääosin hyvin. Opettaja sanoi homman olevan sille helppoa, joskaan se ei juuri puomeista piittaa. Välillä se kopsuttelikin kavioitaan puomeihin, kunnes tajusin vähän tasapainottaa sitä ennen ensimmäisiä puomeja, jolloin askeleet sopivat väleihin parissa.
Laukassa verryttelimme muutaman kierroksen itsenäisesti, kunnes aloimme tulla ensin pientä ristikkoa ja sitten pystyä oikeassa kierroksessa. Kerta toisen jälkeen Hissu nosti aina vasemman laukan, vaikka oikeaa yritin kovasti saada. Niinpä tulimme välillä väärässä laukassa tai ravinsekaisesti, kun korjaus jäi viime tippaan. Niiden seurauksena hypyt eivät olleen kovin näpsäköitä, vaan melkoisia hutilointeja. Hissu kuulemma ei myöskään jaksa pienemmillä esteillä nähdä juuri vaivaa jalkojensa nostamiseen, joten keilasimmekin puomeja matkaamme turhankin hyvin. Arvelen väärän laukan oikeassa kierroksessa noussee siksi, että yritin väärin korjata puskemista sisälle roikkumassa sisäohjassa, jolloin oikean laukan nostaminen oli liki mahdotonta hevoselle. Jälleen olisi ollut sisäpohkeelle töitä, jos vain osaisin sitä käyttää. Koska meno ei ollut sujuvinta, esitin myös aika ihmeellisiä mukautumisia hyppyihin. Tämä onneksi parani, kun aloin hoksia, miten hevonen etenee ja nähdä, mistä se lähtee hyppyyn. Hyppäsimme myös okseria oikeasta laukasta esteellä vasempaan vaihtaen. Keilasimme jälleen, mutta aika hyvin Hissu laskeutui aina vasempaan laukkaan. Voisi hyvin olla, että se suosii sitä enemmän kuin oikeaa. Tai sitten omalla istunnallani sain sen puoltamaan sitä laukkaa.
Lopuksi tulimme kolmen esteen rataa muutamia kertoja. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa hypäten ykköspystyn yli. Siitä jatkettiin tietysti oikeassa laukassa kakkosokserin yli, jossa laukka vaihdettiin vasemmaksi. Siitä vielä kaarrettiin kolmospystylle, ja minirata oli siinä. Hissun kanssa radat menivät aika hyvin. Se laukkasi vähän paremmin, jolloin olin itsekin matkassa. Kivointa (joskaan ei opettavaisinta) oli se, että muutamia kertoja Hissu lähti hyppyyn hieman kauempaa kuin pyysin. Kivaa tässä oli siis hevosen kuuliaisuus, huonoa pakkomielteeni hypätä liian aikaisin. Käännöksistä esteille tuli välillä hieman liian nopeita, kun tilaa olisi kuitenkin ollut käytettävissä. Muuten meillä meni aika mukavasti enkä edes juuri sukellellut.
Lopuksi opettaja nosti esteet minulle ja Noralle ysikymppiin. Nyt Hissukin jo heräsi ja esteet ylittyivät tällä korkeudella parhaiten. Eikä edes pelottanut saati jännittänyt, vaan olin ihan innoissani. On se vain kumma, miten tällaisella varmalla hevosella esteiden korkeuskaan ei enää tunnu missään. Ja vielä kummempaa on se, että hyppään uudella hevosella joskus jopa paremmin kuin vanhoilla tutuilla. Mukautumisessa olisi silti vielä tehtävää, sillä tykkään kurottautua eteenpäin enemmän kuin ajatella takaliston hilaamista taaksepäin. Jos jotain positiivista hakee, niin ainakin käteni myötää näissä korkeuksissa eikä jää paikoilleen.
Tunnin lopussa olinkin yhtä hymyä, vaikka mitään uutta valaistumista en tunnilla oppinut. Miellyin Hissuun sen varmuuden vuoksi, vaikka olisimme saaneet työstää laukkaa ja kääntymistä vaikka kuinka. 20-vuotias papparainen kuitenkin yllätti niin positiivisesti, että mieluusti menisin sillä vielä toistekin. Oli mukava hypätä, kun ei jännittänyt ja saatoin näin nopeasti luottaa uuteen hevoseen. Kuten opettajalle tuumasin, taitaa Hissu olla niitä hevosia, jotka kirjaimellisesti vievät vaikka perunasäkin esteradan läpi maaliin. Hieno ratsu ja osoitus siitä, että kyllä ravihevosestakin saa kouluttamalla hyvän ratsunkin.
Kuvista kiitos Alekseille ja Venlalle ja videoista kiitos Venlalle ja toiselle katsojalle!
