Nyt on sitten takana seurakisojen ensimmäinen 80 sentin ratani Potterin kanssa. Tälläkin kisakerralla jännitti ihmeen vähän, mikä taitaa olla ihan hyvä juttu toisaalta. Pieni kutku voisi kuitenkin olla paikallaan, jotta jatkossa keskittyisin paremmin ja ehtisin "oho, nyt pitäisi tehdä jotain" -ajatuksen sijaan tehdä sen vaatiman toimenpiteen. Luokkani oli siis kaikille avoin 80/90/100 senttiä arvosteluna 367.1. Osallistujat kisasivat toisiaan vastaan korkeudesta riippumatta. Lähtijöitä luokassa oli lopulta 14. 80 senttiä hyppäsi yhdeksän ratsukkoa, 90 senttiä kolme ja metriä kolme. Kisasimme ensimmäistä kertaa Noran kanssa samassa luokassa, ja hän nappasikin hienosti Easyn kanssa sinisen ruusukkeen Easyn viedessä omistajansa kanssa voiton. Kaisallakin meni kisat nappiin, sillä hän nappasi samoin sinisen ruusukkeen Peran kanssa 60 sentin luokasta. Onnea molemmille vielä!
Verkkaeste (radan este numero 1).
Potterilla oli täysi kisapäivä, sillä minun ratani lisäksi se meni 40 ja 60 sentin luokat. Ehdin katsoa molemmat, ja Potter liikkui omaan rauhalliseen tapaansa, mutta vaihteli kivasti viimeistään lennosta laukat. Omassa verkassani en raskinut siltä kauheasti enää vaatia, kun se oli jo hypännyt alle hyvin. Kokeilin vain nopsaa, että se kääntyy, liikkuu ja jarruttaa. Verryttelyhypyt otettiin maneesissa pystylle ja okserille. Tulimme pystyn kahdesti ensin matalampana ja sitten kisakorkeudessa. Hypyt olivat ihan ok, ja maltoin ennen kaikkea itse odottaa hyppyä enkä sukeltaa. Okseri hypättiin kerran pystynä ja sitten normaalisti, siihenkin napsahti hyvät hypyt, joten meille riitti verryttely. Lähdin luokassa kolmantena, joten hetken ajan ehdin pyöriä kentällä ennen kuin oma vuoroni koitti.
Perusradalla oli esteet 1-7 ja toisessa vaiheessa esteet 8-12. Erikoisempina esteinä olivat hevosportti, laineet sekä noppalaatikko. Ensimmäinen este oli okseri, jolle vähän kannustin Potteria äänellä. Ponnistuspaikan näin, ja lähdimme hyppyyn kivasti yhdessä. En edes suoristautunut liian aikaisin. Tie kakkosesteelle vähän huolestutti, sillä katsomopäädyssä oli upottavampaa hiekkaa. Tulin oikaisseeksi hieman, mutta sain Potterin suoristettua kahta askelta ennen hyppyä. Hyppy itsessään meni mukavasti, ja Potter laskeutui itse hienosti oikeaan laukkaan. Tie kolmoselle eli laine-esteelle olisi voinut olla hieman parempi. Luulin myös tuntevani, että Potter vähän epäröi, joten kannustin sitä hyppäämään. Se totteli kiltisti, ja intouduin kehumaan sitä löysäämällä taputuksen ajaksi molempia ohjia. Tästä ylikehumisesta pitäisi päästä eroon. Pysyimme kuitenkin myötälaukassa ja jatkoimme eteenpäin. Ehdin käydä uralla, kunnes vasta muistin esteen numero neljä olevan kahden pystyn sarja yhdellä laukka-askeleella. Tajusin, että nyt olisi pitänyt ratsastaa pidempi laukka, mutta en sitten ehtinyt toimia lainkaan. A-osalle lähdimme ehkä hitusen liian kauaa, jolloin olisin saanut kannustaa Potteria todella venyttämään välin yhdellä askeleella. Sen sijaan, että olisin tehnyt tämän, jäin vähän turhan paljon könöttämään eteen ja jätin hevosen yksin. Potter ei voinut muuta kuin ottaa väliin toisen miniaskeleen, jolla ajauduimme liian lähelle B-osaa, ja Potterin etujalat nappasivat puomin alas. Ehdin hypystä laskeuduttua kurkata taakse ja nähdä masentavan tilanteen. Hetkeksi omat pasmat menivät sekasin, kunnes tajusin, ettei tässä vaiheessa voi alkaa murehtia, vaan nyt on ratsastettava rata loppuun. Miniaskeleesta ja pohjaan tulleesta hypystä huolimatta Potter tuli alas myötälaukassa, joten matka saattoi jatkua. Tässä vaiheessa vasta tajusin ratsastaa hevosta eteen. Hidas sytytys. Viitosokseri ylittyi nätisti, ja taas laskeuduimme myötälaukassa. Perusradan viimeinen linja eli esteet 6 ja 7 olivat 24 metrin päässä toisistaan. Suoriuduimme sen hyvin kuudella askeleella, ja ratamme oli siinä.
Ehdin siirtää jo Potterin raviin ja kehua sitä, kunnes tuomari sanoi, että saan ratsastaa vielä toisen vaiheen halutessani. En malttanut jättää sitä välistä, vaan hyppäsimme vielä sen. Hyppy kasille lähti vähän kaukaa, mutta myötälaukassa tultiin taas alas, kiitos Potterin. Koska mitään ei ollut enää menetettävänä, päätin kokeilla tiukempaa tietä kääntämällä ysille kuutos- ja kolmosesteiden edestä. Aloin tosin kääntää liian myöhässä, jolloin Potter hetken luuli minun haluavan hypätä kuutosen. Tuloksena äkkisiirtymä laukasta käyntiin, kääntyminen vikkelästi oikeaan suuntaan ja laukka takaisin. Ysiokseri ylittyi edelleen hienosti, ja kymppipystylle pääsimme nyt peräti kolmen suoran askeleen avulla. Linjan 11 ja 12 välissä tuli pieni valuminen ulos, jolloin askelia tulikin seitsemän. Kolautimme vielä viimeisen esteen puomia, mutta se pysyi kuitenkin paikoillaan. Sitten pääsin taas kehumaan hienoa Potteria, joka kyllä yritti parhaansa, mutta ei voinut yksin pelastaa rataa. Hyvä opetus minulle siitä, että ratsastus on nimenomaan yhteistyötä hevosen kanssa.
Kuvakaappaus videolta paljastaa vinouden.
Oman suorituksen jälkeen päällimmäinen tunne oli harmitus, eihän siitä mihinkään päässyt. Potter oli ollut niin hieno, että inhotti pilata sen meno omalla alkeistason virheellä. Olin myös kovasti toivonut, että ensimmäinen 80 sentin kisarata olisi saatu nollatuloksella. No, onpahan tavoitetta sitten keväälle, kun nyt tälle vuodelle seura järjestää enää kahden koulukisat. Sijoituksemme oli lopulta 12, kun ratsukoita oli tosiaan 14. Suorituksessamme olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että valtaosa hyppypaikoista osui hyvään kohtaan, Potter ei piitannut erikoisemmista esteistä kummemmin, ja kaiken lisäksi se tiesi aina, mihin ollaan menossa ja laskeutui esteiltä myötälaukoissa alas. Itselleni annan plussaa siitä, etten sukellellut ja mukauduin hyppyihin paremmin kuin uskalsin toivoa. Käteni eivät myöskään esittäneet kovin pahoja pikamyötäyksiä enkä ratsastanut ihan päättömiä teitä perusradalla. Videota tuijottaessa bongasin itsekin viimein, miten painoni valuu vasemmalle. Ei ihmekään, että monet ratsut laskeutuvat kanssani esteeltä vasemmassa laukassa, vaikka suunta olisi mikä. Onpahan taas aihetta lisätreeniin. Ensi estekisoissa haluan ratsastaa Potterin kanssa niin, että autamme molemmat toisiamme sen sijaan, että toinen joutuu leikkimään pelastajaa ja toinen kyytiläistä. Loppujen lopuksi tästä päivästä on jo nyt illan mittaan ehtinyt tulla sellainen päätelmä, että kivaa oli. Paras huomio oli se, etteivät 80 sentin esteet näin hienon ratsun kanssa tunnu enää yhtään pelottavilta. Tästä on hyvä jatkaa.
Kuvasta kiitos Mirkelle ja videosta kiitos Kaisalle!
