Keskiviikon pohkeenväistöjen hankaluudet jäivät kismittämään sen verran, että Tallinmäen tunnille pyysin saman aiheen treenattavaksi. Ratsun sain valita Tupun, Jetin, Melban ja Nassen väliltä, joista Nasse vei tällä kertaa voiton. Arvelin saavani sen kulkemaan kohtuullisesti oikeinpäin, jolloin väistötkin saattaisivat sujua ilman kummempia ongelmia.
Alkukäynneissä Nasse puuhasi paljon omiaan. se yritti mutkitella tai olla kääntymättä sinne, minne pyysin. Tämä oli hieman outoa käytöstä hevoselta, mutta ilmeisesti lepsuilin selässä liikaa. Nohitin ratsua liikkumaan paremmin, jotta sillä ei olisi aikaa miettiä omiaan. Tämä auttoi hetkittäin, kunnes ilmeisesti vapaa-aikaa jäi taas vähän liikaa. Seinäväistöt aloitettiin heti ilman alkuravailua. Aluksi väistöissä riitti se, että takapää väistää pohjetta, mutta etenemisestä ei tarvinnut huolehtia vielä. Nasse lähti molempiin suuntiin väistämään ihan hyvin, mutta välillä erehdyin pyytämään itse liikaa. Opettaja tuumasikin, että on paljon parempi ottaa vain muutama hyvä askel kuin riskeerata tekemällä liian pitkään, jolloin väistö voi kärsiä ja hevonen luulla, ettei se teekään oikein. Vaikeammalta suunnalta tuntui tällä kertaa ihme kyllä väistöt vasemmalle. Yleensä ne ovat olleet helpompia, sillä vasemmalle valuva istuntani ja paremmin toimiva oikea pohkeeni ovat saaneet tehtävät onnistumaan. Nyt en tosin tiedä, missä meni näin jännästi vikaan.
Ravissa homma menikin sitten hankalammaksi molempiin suuntiin. Oma istuntani oli ihan levällään, jolloin hytkyin matkassa epämääräisesti ja väännyin ties kuinka monelle mutkalle. Yritäpä siinä sitten antaa selviä apuja, kun ei ole ihan varma, missä se oma painopiste saati pohkeet ovat. Niinpä meillä olikin väistöihin lähdöissä vähän vaikeuksia, kun Nasse ei ymmärtänyt, mitä yritin sille hytkymiselläni sanoa. Pyöräytimme sitten aina lyhyelle sivulle pääty-ympyrän, jonka aikana hain Nassea aina vähän pyöreämmäksi ja koetin kasata itseäni myös paremmin. Hetkittäin väistöt lähtivät paremmin, mutta niissä olisi ollut kyllä melkoisesti viilaamista. Tai oikeastaan se viilaustarve koski minua ja istuntaani. Nassehan väisti nätisti aina, kun sain selkokielellä sille pyyntöni annettua.
Lopuksi kokeilimme vielä väistönkaltaista laukassa tekemällä pitkällä sivulla muutama portaittainen siirtymä keskemmäs. Oikeassa kierroksessa oli ensin ongelmia saada laukka pyörimään kunnolla. En ollut tarpeeksi hereillä, jolloin Nasse vähän laiskotteli ja pudotti ravillekin. Opettaja neuvoi hakemaan kunnon laukan ja aloittamaan tehtävä vasta sitten. Innostuin vissiin liikaa hoputtamisesta, sillä muutamat porrassiirtymät olivat melkoisen hätäisiä. Opettaja kehottikin rauhoittamaan tahtia ja tekemään porrasväistöt rauhallisemmin ajatuksella, ettei mihinkään ole kiire. Kun tajusin tämän, tasoittu meno kohtuullisesti. Paremmin koin onnistuvani vasemmassa kierroksessa, johon tuli tasaisia suorituksia useampi putkeen. Nasse laukkasi maltillisesti ja siirtyi aina keskemmäs helposti samoin kuin jatkoi sen jälkeen suoraan. Ilmeisesti sain hätäiltyä riittävästi oikeassa kierroksessa, jolloin maltoin toiseen suuntaan jo keskittyä vähän paremmin.
Vaikka väistöt eivät sujuneet ihan niin kuin vettä vain, jäi tältä tunnilta hyvin mieleen rauhallisuuden merkitys. Keskittymiseni katoaa monesti turhan nopeasti ja korvaan sen alkamalla häseltää. Silloin apuja satelee vaikka millä mitalla, josta varmasti hevonen kuin hevonen menee pyörälle. Jään myös turhan usein hinkuttamaan asiaa turhaan, vaikka se olisi sujunut jo muutaman askeleen jälkeen paremmin. Pitäisi tosiaan opetella nauttimaan niistä muutamasta hyvästä askeleesta ja kiittämällä hevosta niistä, mikä varmasti pitäisi ratsunkin työmoraalin parempana.
