Tiistain ratsastustunti vierähti vuorostaan Tallinmäellä. Olimme kaverin kanssa toivoneet aiheeksi siirtymiä sekä lisäyksiä. Ratsuvalinnan jätimme opettajalle, joka jakoi minulle Wandan. Valinta ilahdutti, sillä nyt en ainakaan joutuisi kinastelemaan siitä, liikkuuko ratsu vai ei. Wanda on muutenkin kohtuullisen kevyt ratsastaa eikä kulje edes minulla täysin väärinpäin. Ongelmana minun kohdallani tahtookin olla se, että jarrut katoavat välillä turhankin tehokkaasti. Wanda tuntui alkukäynneissä vähän normaalia rauhallisemmalta, mutta silti aktiiviselta. Toivoin vähän, että tammalla olisi tällä kertaa hitusen normaalia rauhallisempi päivä, jolloin saisin nauttia sen eteenpäinpyrkimyksestä enkä joutua ongelmiin liian reippaasti vipeltävän ratsun kanssa.
Tunnin tehtävät tehtiin pääosin keskiympyrällä. Aiheina olivat ensin askeleen pidennykset ja lyhennykset kaikissa askellajeissa, minkä jälkeen tehtiin vielä siirtymiä käynnistä harjoitusraviin ja takaisin. Käynnissä kuvittelin saavani Wandaa lyhyempään ja pidempään askeleeseen, kunnes opettaja neuvoi tekemään selvemmät erot. Wanda kulki aika mukavasti tuntumalla ja hetkittäin pyöreänä, joten sen puolesta se oli säädeltävissä. Opettaja neuvoi olemaan koko kropalla jämäkämpi pidätteissä, jotta ratsu ottaisi ne vastaan. Tämän avulla lyhennykset onnistuivat paremmin samoin kuin siirtymät pidempään käyntiin. Hyvä mieli tuli tässä tehtävässä siitä, että Wanda pysyi kohtalaisen pyöreänä myös pidempään askeleen siirtymisen aikana.
Ravissa pidätteiden saaminen läpi vaikeutui kerta heitolla. Wanda olisi tykännyt kipittää ja itse asiassa kipittikin omaa raviaan piittaamatta juuri siitä, mitä yritin sille sanoa. Välillä heittäydyimme vetokilpaan, jonka tietysti hävisin. Sitten muistin hyödyntää paria nopeampaa pidätettä, joita vastaan Wanda ei pystynyt painamaan. Tämän, oman kropan jämäköittämisellä ja opettajan silmän alla ekstrakierroksia menemällä saimme muutamat kohtuulliset lyhennykset. Pidennyksissä ei tietenkään ollut kummempaa ongelmaa, sillä Wanda tykkää mennä mieluummin reippaasti. Tässä vaiheessa enteilin kovasti vaikeuksia laukkaan enkä valitettavasti ollut väärässä.
Laukan lyhentäminen ja pidentäminen aloitettiin oikeassa kierroksessa. Wanda nosti näpsäkästi laukan ja viiletti onnellisena menemään. Annoin sen hetken aikaa laukata, kunnes koetin alkaa kasata itseäni valmiiksi lyhennystä varten. Sitten tein pidätteitä, koetin pitää kroppani kasassa ja yritin taas uudelleen, mutta mitään ei tapahtunut. Wanda laukkasi oman mielensä mukaan kierros toisen jälkeen, ja aloin olla epätoivoinen. Olen aina tiennyt olevani ongelmissa reippaampien hevosten kanssa, mutta oli taas kerran inhottavaa kokea se näin konkreettisesti. Opettaja neuvoi yrittämään niin paljon kuin pystyi, ettei antaisi kropalla periksi, vaan olisi jämäkkänä vastaan, kun Wanda yrittäisi kaahottaa pidätteiden läpi. Mutta ei, ei ja vielä kerran ei. Taannuin niin alkeisratsastajaksi kuin vain voi. Minulla ei ollut mitään sanomista hevosen puuhiin, vaan Wanda sai rauhassa päättää, mitä tehdään. Oma osaamattomuuteni otti kupoliin melkoisesti.
Vasemmassa kierroksessa meno jatkui vieläkin entisellään. Kertaalleen pysäytin ratsun ja kysyin opettajalta neuvoa. Hän sanoi, ettei ratsuun ollut mitään ihmekikkaa, jolla sen saisi kerralla kuuntelemaan. Sen kanssa piti vain jaksaa tehdä toistoja niin kauan, että hevonen ottaisi ne vastaan. Mietin jo, että tässäpä sitä laukkaillaan taas kierros toisen jälkeen hevosen ehdoilla. Lopulta pääsin ympyrälle kokonaan yksin, jolloin jokin tähti vinksahti taivaalla oikeaan suuntaan. Wanda nimittäin sattui kuuntelemaan pidätteeni ja hiljentämään laukkaa hieman. Tämä temppu onnistui peräti kolme kertaa, ja jokaisen jälkeen muistin kehua tammaa runsaasti, jotta se malttaisi. Näinä hetkinä huomasin taas, kuinka säädeltävissä ratsu oikeasti on, kun siltä osaa sitä vain pyytää. En valitettavasti ole valaistunut vieläkään, mitä tein noina muutamana hetkenä oikein. Ehkä Wanda itse kyllästyi menemään oman mielensä mukaan ja kuunteli hetken minua tai sitten jokin muu sattui menemään nappiin. Mene ja tiedä.
Lopuksi otimme vielä siirtymiä käynnistä harjoitusraviin ja takaisin. Wandahan oli laukkaamisen jälkeen niin reippaana, että siirtyi ihan omine lupineen raviin. Sain siis jälleen keskittyä jarruttelemaan enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Muutamia kertoja otin pysähdyksen aidan avulla ja kertaalleen jopa yhden ohjan jarrutuksella. Mikään näistä ei silti hidastanut tammaa, sillä se löysi aina uudelleen liikkumisen riemun. Niinpä siirtymät raviin tapahtuivat oikeastaan vain rentoutumalla millin verran, ja tamma oli jo ravissa. Siirtyminen käyntiin puolestaan onnistui pitkän miniravin jälkeen maanittelemalla. Kovin hallittuja hetkiä emme saaneet, mutta Wandan esittämä lyhyt ravi olisi ollut muussa harjoituksessa varsin onnistunut: se oli rauhallista, mutta silti samalla aktiivista ja tahdikasta. Siinä oli varsin mukava istua kyydissä, kun hevonen teki töitä pyöreänä ja rentona. Harmi vain, ettei se nyt ollut oikea hetki sille.
Tunti ehti kuitenkin loppua ennen kuin keksin, millä rauhoittaa ratsu taas keskittymään. Loppukäynneissäkin ratsu harppoi pitkin askelin ja ehdotti muutamat kerrat ravia. Tunnista jäi päällimmäisenä harmistus, sillä jarrujen hukkaaminen pilaa yleensä tehtävän kuin tehtävän. Vähän laiskemmallakin hevosella tuntuu, että asiat pystyy tekemään paremmin. Tai sitten olen vain parempi nohittamaan kuin jarruttamaan. Wandaan en silti osannut vieläkään turhautua. Ei se ole ratsun vika, jos se tykkää ja ennen kaikkea haluaa liikkua reippaasti. Ratsastajan tehtävänähän on kyetä asettamaan hevoselle rajat, jonka puitteissa se voi sitten liikkua. Toistaiseksi en tuota osaa, mutta onhan tässä toivottavasti aikaa treenata ja toivon mukaan myös mahdollisuus oppiakin.
