tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kääntyilyä kerrakseen

Heinäkuun ratsastelut päättyivät sitten Tallinmäen puomi-, kavaletti- ja miniestetuntiin. Ratsukseni sain Melban, joka on Sukupostin tiedoista poiketen ruuna. Olin vähän toivonut Jettiä, mutta odotin innolla tuntia Melbankin kanssa. Aiemmalla tunnilla olimme ottaneet muutamia kavalettihyppyjä, joissa ratsu tuntui olevan ihan näppärä.

Alkuverkassa opettaja kehotti asettamaan ja taivuttamaan hevosia tulevia käännöstehtäviä ajatellen. Keskittymiskykyni oli hukassa ja tein annetun tehtävän vähän sinnepäin. Oikea kierros oli ihan ok, mutta vasemmalle ilmeni taas tuttua valumista sisällepäin. Niin hevosella kuin omalla istunnallakin. Keventäessä vinouden korjaaminen tuntui haastavammalta, sillä jos sainkin lantion suoremmaksi, tuntui keventäminen työläämmältä. Ilmeisesti jotkin lihakset alkavat tuolloin kiristää, kun eivät enää osaa olla suorassa. Melba liikkui muutoin kohtuullisesti, mutta hoputin sitä tarmokkaammaksi. Yritin jo alkuverkassa huolehtia siitä, että ratsun moottori käynnistyisi, jotta muissa tehtävissä ei tulisi sen takia niin paljon ongelmia.

Ensimmäisenä puomitehtävänä oli vinosti linjalle laitetut kolme puomia. Aluksi ravasimme ne ylittäen puomit keskeltä ottaen hyvän tilan ja suoristuksen ennen seuraavalle puomille suuntaamista. Melba meni puomit mukavan tasaisesti, mutta opettajalta tuli kommenttia saada hevonen taipumaan paremmin vasemmalle eli hankalammalle puolelle. Herättelin sitten vasenta pohjettai töihin, mutta edelleen aika onnettomasti. Olin kuitenkin hurjan tyytyväinen siihen, että sisäohjassa roikkumisen sijaan tulin kääntäneeksi ihmeen hyvin ulkoavuilla. Lisäksi suoristukset puomeille onnistuivat kohtuullisen kivasti.

Raviosuuden jälkeen samoja puomeja tultiin laukassa ensin niin, että pitkältä sivulta pyöräytettiin voltit yksitellen jokaisen puomin yli. Melba pudotteli tässä tehtävässä turhan monesti raville, mutta en hoksinut tiedustella opettajalta mahdollista syytä siihen. Onneksi pudottelut sattuivat suoralla, ei voltilla. Melba liikkui niiden aikana kohtuullisen aktiivisesti itse, mutta kääntämisessä olin vuorostaan kehnona. Aika tiukasti sai kääntää välillä ja korjata reittiä kesken kaiken, joten meno ei ollut ihan niin vaivatonta kuin olisin toivonut. Positiivista oli kuitenkin se, että ratsu kääntyi ja pysyi laukassa (voltin ajan ainakin). Huonompia kääntymisiä tuli vähemmän yllättävästi vasemmassa kierroksessa.

Tämän jälkeen puomit nostetettiin kavaleteiksi ja tehtävänä oli tulla ne vinoudesta huolimatta suoraan. Oikeassa laukassa homma meni aika helposti. Väleihin meni pääosin neljä askelta, kun sain pidettyä vauhdin tasaisena. Vasemmassa kierroksessa ilmeni hitusen valumista vasemmalle, jolloin saimme vielä yhden sakkokierroksen menon korjaamiseksi. Melba olikin helppo pitää tässäkin suunnassa suorassa, kun vain muistin vasemman pohkeeni olemassaolon. Seuraavaksi linjalle sovellettiin vielä laukanvaihdot. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ja ensimmäisellä kavaletilla vaihdettiin vasempaan, toisella taas oikeaan ja siitä ylitettiin viimeinen pysyen oikeassa laukassa. Kauhistelin tehtävää ensin, sillä käännökset tuntuivat tulevan nopeasti. Ilmeisesti Melba oli kuitenkin paremmin tehtävästä perillä, sillä saimme ensimmäisellä yrittämällä laukat vaihtumaan toivotusti. Toisella kerralla taas vasen laukka ei vaihtunut keskikavaletilla oikeaksi, mutta sentään kuitenkin vaihto onnistui kolmannella kavaletilla. Ehdimme vielä treenailla laukanvaihtoja menemällä ristikkoa kahdeksikolla. Meille riitti kaksi kierrosta tehtävällä, sillä Melba oli hereillä ja vaihtoi laukat muitta mutkitta.

Tunnin lopuksi pääsimme vielä kunnon koulu- ja esteratsastuksen yhdistelmän pariin. Aloitimme tekemällä ensin ravissa pohkeenväistöä uralta pois ja uralle takaisin palaten. Sitten jatkoimme tekemällä laukassa väistön pois uralta, siirtyen raviin ja väistättäen takaisin uralle. Lopuksi kuvioon lisättiin pienen pystyn hyppääminen, siirtyminen raviin ja väistättäminen uralle. Väistöt vasemmalle sujuivat ihanan kevyesti. Ei tarvinnut kuin hipaista pohkeella, niin Melba oli jo väistämässä. Oikealle väistättäessä sai tehdä enemmän töitä ja istumatuntumallani arvelisin, ettei Melba ottanut niin selviä ristiaskelia kuin toiseen suuntaan. Laukassa väistöt puolestaan tuntuivat kohtuullisen vaivattomilta molempiin suuntiin. Melba siirtyi myös raviin helposti, mutta olisin saanut rauhoittaa menoa enemmän, jotta väistö olisi ollut hallitumpi. Pienen hypyn jälkeen saikin jarrutella vielä vähän enemmän, mutta ratsu pysyi silti ihan hanskassa. Oli vain kiva nähdä, että se tykkäsi puuhasta ja liikkui omasta halustaan. Ja löytyipähän viimein tapa, jolla tykkään tahkota koulutemppujakin.

Tunnin puolivälissä tuumasin opettajalle, että tallilta löytyy jo kaksi kivaa esteratsua minulle. Melba tosiaan tuntui tykkäävän itsekin hommasta, sillä reipastui liikkumaan itse mainiosti ja tarjoili raviakin jopa pitkin ohjin kävellessä. Toki kavaletit ja miniesteet olivat helpoimmasta päästä, joten on vaikea sanoa, miten se vähän isommilla esteillä toimii. Nyt kuitenkin tuli treenattua mukavasti kääntämistä ja laukanvaihtoja hyvin turvallisilla korkeuksilla, joten ainakin tässä Melba onnistui tykästyttämään minut itseensä.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Jetin siivillä

Hurjan kolmen päivän ratsastustauon jälkeen suuntasin Tallinmäelle tarkoituksena tahkoilla puomeja ja kavaletteja Jetin kanssa. Olin innoissani, sillä estepuolella Jetti kuulemma liikkuu reippaammin ja osaa vieläpä jopa joskus kiikuttaakin ratsastajaa. Jälkimmäinen ei tietenkään ole toivottua, mutta kun koulupuolella en tätä ratsua kovin helposti saa reippaaksi, oli sen puolen näkeminen tässä hevosessa enemmän kuin toivottua.

Tunti aloitettiin ravailemalla rennosti hevoselta sen kummempia vaatimatta. Jetti tosin tuntui melkoisen nihkeältä, joten hoputtelin sitä kuitenkin pysymään liikkeessä. Kun olimme ravailleet tovin, aloimme tahkota kahta ympyrän kaarelle sijoitettua puomia. Tarkoituksena oli tietysti saada hyvä tie ja säilyttää ravi tasaisena. Alussa Jetti vähän hyytyi puomille, jolloin sain komentaa sitä eteenpäin. Kohtuullisen nopeasti se kuitenkin alkoi säilyttää tahdin, jolloin puomit menivät ravissa ihan hyvin. Vasen kierros oli tuttuun tapaan vaikeampi, sillä vinon istuntani takia hevonen valui koko ajan sisemmäs. Muistin kuitenkin yrittää korjata istuntaani ja viritellä sisäpohjettani käyttöön, mutta hetkittäin sorruin silti epätoivoisesti korjaamaan menoa ohjilla.

Laukassa verryteltiin hetki tekemällä temponvaihteluita. Jetti hidasti hienosti, mutta olisi saanut vastata mielestäni paremmin eteenpäin pyytävään apuun. Nohitin sitten hieman raipalla, ja johan ratsu muisti liikuttaa kavioitaan. Laukassakin tahkosimme nopeasti puomeja. Ensin väliin piti saada viisi askelta, sitten neljä. Muutamia kertoja valitsin viittä askelta tavoitellessani huonon tien, jolloin tuloksena oli joko neljää tai neljää ja puolta. Kertaalleen taidettiin esittää ravisekamelskaakin. Viisi askelta kuitenkin onnistui lopulta, kun sain pidettyä Jetin hitaassa laukassa ja isonnettua kaarretta puomien välissä. Neljä askelta puolestaan onnistui, kun luontevasti sain vähän tarmokkaampaa laukkaa ja tajusin opettajan vinkistä pienentää puolestaan puomien välistä kaarretta.

Puomien jälkeen siirryimme 23 metrin kavaletin ja pienen pystyn linjalle. Väliä tultiin ensin seitsemällä laukka-askeleella ja sitten kuudella. Seitsemän laukka-askeleen kanssa ongelmanani oli alussa se, että aloin ottaa laukkaa kiinni liian myöhään enkä ehtinyt rentoutua hyppyä kohti. Opettaja neuvoi tulemaan jo alussa lyhyempää laukkaa ja muistamaan rentoutua hyppyyn. Jetti kuunteli mukavasti pidätteet, ja näillä neuvoilla pääsimme välin tasaisesti seitsemällä askeleella. Kuuteen askeleen ei tarvinnut tehdä kummemmin säätöjä tai kiihdytyksiä. Varmistin vain, että Jetti liikkui itse ja annoin mennä. Laukka-askeleet sopivat näpsäkästi väliin, ja pienet hypyt olivat sutjakoita.

Lopuksi hyppäsimme vielä rataa. Matkaan lähdettiin oikeassa kierroksessa ja kavalettiykkösen ja -kakkosen väliin piti laittaa viisi askelta. Se onnistui näpsäkästi, sillä en ollut tajunnut herätellä Jettiä kunnolla, ja se laukkaili vähän unessa. Tämä virhe kostautui sitten kolmosesteellä, johon tulimme hitusen liian lähelle ja ylitimme sen töksähtävällä hypyllä. Laukka taisi silti vaihtua. Sitten saimmekin hurautella pidemmän pätkän, jonka aikana muistin viimein herättää ratsun. Nyt nelosen ja viitosen väliin piti laittaa enää neljä askelta. Koska Jetti oli hereillä ja minä puolestaan en, hurautimme välin kolmella askeleella. Opettaja oli huudellut meitä tasoittamaan menoa, mutta en sitten ollut malttanut kuunnella tätä. Muistin kuitenkin, että esteiden 6 ja 7 linjalle piti ottaa lyhyempi laukka, sillä tehtävänä oli tulla se seitsemällä askeleella. Rauhoitin laukkaa ajoissa ennen kavalettia, jolloin väli meni kivasti vaadituilla askelilla. Kasi ylittyi myös ok, ja laukka vaihtui. Sitten kaasutin hieman, sillä nyt linja piti tulla kuudella askeleella. Jetti oli hyvin hereillä, ja linja hurahti toivotusti oikein. Kierroksen jälkeen oli pakko kehua opettajalle, että kyllähän Jetti on estetunnilla kivempi, kun se liikkuu minulla silloin kuitenkin vähän paremmin.

Toisena ratana saimme tulla vielä esteet 1, 2, 3, 8, 9 ja 10. Opettaja ohjeisti ottamaan nyt sen reippaamman laukan, jolloin esteiden 1 ja 2 väliin tuli neljä askelta ja väliin 9 ja 10 kuusi. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa, ja olin taas antanut Jetin nukahtaa. Olin kuitenkin niin innoissani hypyistä, etten malttanut pyöräyttää alle ympyrää ja säätää laukkaa, vaan jatkoin eteenpäin. Ykkösen ja kakkosen väliin tuli neljä askelta, mutta kolmoselle tulimme taas hyytyen. Jetti kuitenkin vaihtoi laukan, vaikka keilasikin puomin alas. Nohitin sitä vähän, jolloin kasi ylittyi sutjakammin, ja laukkakin vaihtui. Sen jälkeen pyysin vielä hevosta vähän heräämään, jotta linja menisi toivotusti kuudella. Ja sehän meni, kun Jetti oli herännyt. Harmittelin opettajalle sitä, etten juuri koskaan muista herättää hevosta, vaan annan ratojen alun mennä aina mönkään. Onneksi saimme tulla vielä kolmosesteen uudelleen oikeasta kierroksesta aloittaen ja esteellä vasempaan laukkaan vaihtaen. Nyt nohitin Jetin heti liikkumaan, ja se reipastuikin helposti. Sen tuloksena tulimme kolmoselle hyvään kohtaan, Jetti nosti jalkansa, ja laukka vaihtui ongelmitta. Tähän hyvään hyppyyn oli mainiota lopettaa tunnin treenit.

Esteiden korkeudet pysyivät mukavasti jossain 60-65 sentin korkeudessa. Useimpina kertoina sain laskettua hyppykohdat oikein, mutta muutaien töksähtävien kertojen aikana kuvittelin ratsun lähtevän kauempaa. Jetin hyppyihin oli helppo myötäytyä, ja se eteni näillä pikkuisilla esteillä mukavan tasaisesti ja varmasti. Jatkossa voisin kuitenkin muistaa ottaa heti alusta oikeanlaisen laukan, jotta töksähtäviä hyppyjä ei tulisi niin montaa. Tämän tunnin paras anti oli juuri tuo rata, jonka aikana piti myös pystyä säätelemään laukkaa. Se piti minut ihmeen hyvin hereillä (alkua lukuun ottamatta), kun yleensä jään haaveilemaan ja luotan hevosen menevän automaattisesti eteenpäin. Jetin kanssa treenailu estepuolella oli siis varsin kivaa ja toivonkin, että pääsen jatkossakin sillä hyppelemään. Itse asiassa huomenna onkin jo seuraava tunti, mutta annan opettajan päättää, millä ratsulla silloin treenailen.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Kiemuraurailua ja laukanvaihtoja

Tänään piti vielä käydä kertaalleen kaverin kanssa ratsastamassa, jotta pärjään ilman hurjat kolme päivää. Paikkana oli Tallinmäki ja ratsuna toista kertaa Melba. Olin toivonut tunnin aiheeksi laukanvaihtoja, jotka opettaja sovelsi hevosten taitontason takia tehtäväksi kavalettien avulla. Ennen vaihtotreenejä tahkosimme myös asettamisen parissa kahdeksikolla sekä kolmikaarisella kiemurauralla.

Ensimmäisenä haimme käynnissä asetuksia läpi ja hevosia pyöreämmäksi menemällä kahdeksikkoa lyhyen sivun suuntaisesti. Suuntaa sai vaihtaa oman mielen mukaan ja välillä sai myös jäädä isolle pääty-ympyrälle. Oikeassa kierroksessa Melbaa oli helpompi saada vähän pyöristymään, joskin automaattisesti se ei tapahtunut. Huomasin nopeasti, etten saa pidettyä ulko-ohjalla jostain syystä vakaata tuntumaa, mikä vaikeutti asiaa. Käteni lähti aina seikkailemaan, vaikka kuinka ajattelin pitäväni sen tasaisesti paikoillaan. Sisäohjalla puolestaan olin kohtuullisesti myötäämässä aina, kun Melba vähän pyöristyi. Vasempaan kierrokseen meno oli sekä minulle että ratsulle vaikeampaa. Edelliskerralta muistin vääntyneen istuntani, jota pyrin korjaamaan aktiivisesti tällä kertaa. Sisäpohkeeni oli ihme kyllä töissä aika kivasti, ja kun sain koputeltua sisäpohkeella ja oikaistua istuntani, sain muutamia hyviä hetkiä tähänkin suuntaan. Olisin kuitenkin toivonut hetkien olevan pidempiä, sillä nyt pyöreys säilyi aina pienen tovin, kunnes katosi.

Kolmikaarista kiemurauraa tahkosimmekin jo ravissa. Halutessaan kiemuralla sai jäädä pyöräyttämään kokonaisen ympyrän, mikäli tehtävä sitä vaati. Melban kanssa oikea kierros toimi jälleen kohtalaisesti hetkittäisine pyöreyksineen, mutta vasemmalle oli taas takkuisempaa. Opettaja ohjeisti taivuttamaan reilusti, sillä se auttaisi tätä ratsua pyöristymään. Pistinkin sisäpohjettani taas töihin ja koetin muistaa vahtia istuntaanikin. Jännästi se vain aina sisäpohjetta käyttäessä vääntyi mutkalle ja jäi kenottamaan vasemmalle. Ilmeisesti lihakset kireinä siellä, kun pohkeenkäyttö ilman tätä vääntäytymistä ei meinannut onnistua. Opettajalta tuli kehua siitä, että Melba ravasi mukavan tasaisesti. Itse olisin kaivannut edelleen parempia onnistumisia pyöreyden kanssa, mutta sentään suoristamis- ja asetuksenvaihtohetket onnistuivat ihan kivasti. Kiemurauraa jatkettiin vielä laukassa vaihtaen laukka aina suoristuhetkellä ravin kautta. Melba hoksasi tehtävän jujun vikkelästi, ja niinpä hurauttelimme kiemurauraa laukassa helposti ravin kautta uusi laukka nostaen. Tämä tehtävä sai hyvän mielen, kun hevonen oli sopivasti kuulolla ja totteli mutkattomasti.


Sitten pääsimme laukanvaihtotreeneihin matalan kavaletin avulla. Ensin aloitimme ensimmäisen kuvan mukaisesti liki pomminvarmalla vaihtokuviolla. Teimme nämä yksittäin ja aloitimme ensin oikeassa laukassa vaihtaen laukan kavaletilla vasemmaksi. Tein hieman tavallistakin isomman johtamisen, jolloin Melba kerta toisen jälkeen vaihtoi nätisti laukan vasempaan. Ongelmia ei ilmaantunut toiseenkaan suuntaan, vaan reilulla johtamisella myös vasen laukka vaihtui oikeasti. Sitten teimme vaihtoyrityksiä toisen kuvan mukaisesti. Tässäkään ei tullut mitään ongelmia, vaan saimme kierroksella laukat vaihdettua pyydetysti. Sitten opettaja teki kavaleteista matalemmat, ja saimme yrittää uudelleen. Itseäni hämäsi, kun ei tullutkaan pientä hyppyä, joten olin johtamisen kanssa myöhässä. Niinpä ensimmäisellä kavaletilla Melba vaihtoi edestä ja muutaman askeleen jälkeen takaa. Toiselle kavaletille tuli huono tie, jolloin laukka ei vaihtunut ollenkaan. Ei muuta kuin ravin kautta korjaus, ja koko homma uusiksi. Toisella kierroksella laukka vaihtui ensimmäisellä kavaletilla hyvin oikeasta vasempaan, mutta toisella jäi vaihtumatta vasemmasta oikeaan. Opettaja huusi jatkamaan vastalaukkaa ja vaihtamaan lennosta. Kaarsin sitten oikealle ja joko Melba tajusi hatarat apuni tai helpotti itse omaa menoaan ja vaihtoi laukan lennosta.

Tunti oli tosi mukava. Jostain syystä kavalettitehtäviä sisältävät tunnin ovat hauskoja. Ilmeisesti estekuskilleni riittää, että maassa on jotain ylitettävää. Olivat ne sitten irti siitä maasta tai eivät. Melba vaikutti tämän tunnin perusteella siltä, että voisin mieliä hypätäkin sillä joskus. Se kaahottanut kavaleteille, mutta tuntui vähän reipastuvan ne huomatessaan. Voisin myös kuvitella, että ratsu menee ainakin kohtuullisen kokoisista esteistäkin yli, sen verran tasaisia kavaletin ylitykset olivat. Itse puolestaan kaipaisin rutkasti vaihtotreenejä vasemmasta laukasta oikeaan. Jostain syystä esteillä päästän hevosen karkaamaan oikealta puolelta, kun taas kouluväännössä hevoset livahtelevat vasemmalta karkuun.

Seuraava ratsastus onkin sitten maanantaina ja silloin luvassa on puomi- tai kavalettitreeniä Jetin kanssa. Opettaja kertoi olevansa innostunut hyppäämään enemmän suokkitammallaan kuin Jetillä, joten hihkuin heti innoissani tulevani hyppäämään Jetin kanssa milloin vain. Aloitamme näin turvallisesti puomitreeneillä ja toivottavasti pääsen pian myös hyppäämään. On hauska nähdä, millainen esteratsu tämä kouluväännössä vähän hitaasti syttyvä ruuna on.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Oppitunti pohkeiden merkityksestä

Viikon kolmas estetunti Äimäraution Ratsastuscentrumissa alkoi epäröivin mielin. Toiveratsuni eli Pimu oli alkanut könkätä, joten tiesin joutuvani kuuden ratsukon (oikeasti piti olla korkeintaan neljä) 80-90 sentin estetunnille täysin uudella ratsulla. Koska olen vielä vähän nynny noilla korkeuksilla, uusi ratsu ei parantanut tilannetta. Opettaja merkitsi minulle ensin reippaan, mutta myös vikkeliin kieltoihin kykenevän Dozzin, mutta tunnustin, etten oikeasti uskalla mennä sillä. Sitten opettaja laittoi minulle 2006 syntyneen Alina-tamman. Tallin sivuilla ratsusta ei kerrota muuta kuin että se on herkkä ja tasainen eikä se ole nuoren ikänsä takia vielä täydessä käytössä. Opettaja sanoi vielä ennen tunnin alkua, että tämä hevonen ei sitten liiku, ellei sitä oikeasti pistä liikkumaan. Varustauduin sitten kaiken varalta kannuksilla.

Alkuverkka mentiin taas itsenäisesti. Alina vaati hivenen nohittelua, mutta vielä tässä vaiheessa tuntui, ettei ratsu ollut lähellekään laiskimmasta päästä. Ohjaus toimi myös, joskin tamma kyllä puski ulos, jos ulkopuolella ei ollut tukea. Laukasta Alina myös pudotteli muutamia kertoja itsestään raviin. Muutamia kertoja myös laukka-apuni eivät menneet perille, jolloin mietin, vedättääkö ratsu minua vai teenkö yksinkertaisesti pyynnöt niin epäselvästi, ettei niitä tajua. Tämä ei selvinnyt. Ennen hyppelyitä tulimme neljän puomin suoraa ravissa ja laukassa. Opettaja huuteli meitä liikkumaan kunnolla, ja kun sain nohitettua hevosta liikkumaan, meni se puomit sekä ravissa että laukassa ihan hyvin. Ei tosiaan ollut ihan niin automaatti kuin monet muut, sillä sen moottori kyllä sammui, jos jäin haaveilemaan.

Tämän jälkeen pääsimme hyppelemään. Ensin tulimme yksittäistä ristikkoa, joka nousi lopulta pystyksi. Muutamia kertoja lähestyminen sujui löysästi, jolloin hyppykään ei ollut kovin terävä. Sitten sain Alinaa vähän innostettua hommaan, jolloin hypyt olivat aika sujuvia. Itseä jäi harmittamaan se, etten saanut hevosta kerralla hyvään laukkaan, vaan sitä tuli nohitettua liikkumaan lähelle estettä. Siihen olin kuitenkin tyytyväinen, että sain myös hetkittäin annettua sille työrauhan eli en ajanut sitä koko matkaa esteelle, vaan annoin senkin tehdä oman osuutensa. Silti ihannetilanne olisi saada hevonen työstettyä hyvissä ajoin sellaiseen laukkaan, joka ensinnäkin pysyy yllä ja toiseksi on sopiva, jotta esteet ylittyvät sujuvasti.

Seuraavaksi siirryimme kolmoissarjalle, jossa ensimmäiseen väliin tuli kaksi laukka-askelta ja toiseen yksi. Lähdin liikkeelle taas sillä ajatuksella, että kyllähän noista yli päästään, vaikkei nyt ihan ihanteellisesti laukatakaan. Alina kuitenkin tuumasi, että enpä muuten hyppää ja kielsi esteelle. Onneksi niin helposti, ettei kyydissä pysyminen ollut kummempi ongelma. Kävin sitten spurttailemassa hevosta, jolloin se heräsi vähän paremmin. Sitten pääsimme yrittämään uudelleen ja tällä kertaa Alina hyppäsi kolmoissarjan kyselemättä. Aika paljon pohjetta se kuitenkin tarvitsi, jotta pysyi liikkeellä. Tulimme sarjaa muutamia kertoja ja lopulta sen viimeinen este eli okseri oli metrissä. Alina ylitti senkin mainiosti, joskin kannustusta kaivaten enkä itsekään omasta mielestäni haahuillut selässä miten sattuu. Tässä taisi olla tunnin parhaat fiilikset, kun ratsu liikkui ja esteet ylittyivät kohtuullisen vaivattomasti. Sarjoissa on se ilo, että jos hevosen saa tuotua ensimmäiselle järkevästi, ylittää se todennäköisesti ne muutkin.

Tunnin kinkkisin tehtävä oli uusinnan ajatuksella ratsastettu rata. Yritin pistää Alinaan ajoissa vauhtia, mutta sekä minä että ratsu tunnuimme jo vähän hyytyneen. Aloitimme oikeassa kierroksessa ja pääsimme ykkösen yli ihan ok, ja laukka pysyi oikeana. Jälleen koetin hoputtaa ratsua liikkumaan, kun aikaakin oli, mutta se ei juuri auttanut. Kakkosen yli pääsimme taas ja sitten tuli melkoisen tiukka kaarre kolmoselle. Vauhti hiipui reippaasti, mutta opettajan ääniavuilla ja omalla nohituksella pääsimme siitä yli. Sen jälkeen ei ehtinyt hengähtää, sillä nyt piti olla jo kääntämässä neloselle. Aika vaivalloista menoa, mutta sentään menimme esteen yli. Sen jälkeen oli pitkä sivu aikaa usvattaa, ja Alina saikin vähän vipinää kinttuihin. Valitettavasti unohdin ratsastaa ratsua viitoselle vieneen kaarteen aikana, jolloin ratsu stoppasi sille. Esittiköhän se vielä toisenkin stopin ennen kuin pääsin jatkamaan. Sitten hyydyimme taas pahimmoilleen ennen trippeliä ja esitimme sille useampia kieltäytymisiä. Lopulta kiukustuin ja suunnilleen pukkasin ratsun esteen yli kunnon ääniavuilla. Ei ollut kauhean kaunista menoa, mutta sentään ratsu hyppäsi. Omat voimat olivat ihan lopussa, jolloin unohdin, että kuutosen jälkeen olisi pitänyt mennä vielä seiska. Ei muuta kuin esteen vasemmalta ohi ja uudelleen ympyrälle ja viimeisen esteen yli. Radan jälkeen olin ihan puhki, ja syke huiteli vakuuttavissa lukemissa. Opettaja oli kuitenkin nähnyt radassa pieniä hyviä hetkiä, vaikka itsestä rata tuntui melkoisen kurjalta. Ei ole kiva puskea hevosta, kun sitä ei osaa ratsastaa liikkumaan itsenäisesti.

Kuusivuotiaaksi Alina on kyllä tolkku tapaus ja minun kohdallani erityisen opettava tapaus. Vähän tuli mieleen Epper, joka myöskin on useimmiten nihkeä liikkumaan kanssani esteillä. Poikkeuksena Alinaan, Epper on mönkinyt huonostakin laukasta esteet yli. Alina puolestaan opetti minulle, että jos pohkeet eivät ole tuntumalla eikä laukka pyöri, ei se tamma lähde turhaan kuskia pelastamaan. En edes muista, monta kieltoa oikein esitimme tunnin aikana, mutta kyllä niitä oli hävettävän monta. Pohkeeni eivät silti heränneet töihin enkä saanut ratsua viriteltyä estetaajuudelle. Muutaman kerran Alina lähti itse imemään esteelle, mutta pääsääntöisesti se otti kaiken turhankin lunkisti. Plussaa kuitenkin ratsulle siitä, että laukat vaihtuivat kohtuullisen hyvin esteillä ja hyppyyn mukautuminen oli helppoa. Tämän tunnin isoin ilo oli siinä, että vaikka alla oli uusi ratsu ja esteet minun mittapuullani korkeita, ei silti kertaakaan pelottanut. Tästä on taas hyvä jatkaa.

Pieni ahaa-elämys istunnasta

Tänään suuntasin lämmittelemään estetuntia varten Tallinmäelle Noran ja toisen kaverin kanssa. Ratsukseni sain 2004 syntyneen eestinhevosruuna Amuletin eli Melban. Ratsun säkäkorkeus oli noin 148 senttiä ja taustoista kuulin sen verran, että on toiminut vaellustallilla ja sen jälkeen kouluratsastajan hevosena. Kuulemma tolkku tapaus, joka tekee asiat ilman sen kummempia venkoiluja. Löysin myös Melbasta muutamia myyntivideoita. Koulutunnin aiheeksi olimme toivoneet siirtymiä. Opettaja jalosti aihetta sen verran, että pelkkien siirtymisen lisäksi saimme keskittyä siihen, että hevonen pysyisi niiden aikana pyöreänä.

Alkuverkka mentiin ravissa siten, että hevosten annettiin hölkötellä omaan tahtiin joko ohjat kokonaan pitkinä tai sitten hyvin kevyellä tuntumalla. Näin niiltä ei heti alettu vaatia jotain, vaan ne saivat rauhassa lämmitellä itseään hommiin. Melba ravasi ihan kivan reippaasti, kunnes huomasi, että myös rauhallisemminkin oli lupa mennä. Sen jälkeen se vähän ehdotteli, että jos siirryttäisiin käyntiin, mutta uskoi eteenpäin pyytävän avun nätisti. Ratsu tahtoi myös vähän aina luiskahtaa sisemmäs, joten koetin korjailla sitä vähän jo tässä vaiheessa. Mitään pahempaa puskemista en kuitenkaan huomannut kummassakaan kierroksessa, mikä oli hyvä juttu.

Kenttä jaettiin kahdeksi ympyräksi, joissa oli eri kierrokset, ja ympyrää sai vaihtaa oman mielensä mukaan. Ensimmäisenä tehtävä oli saada hevoset käynnissä ja ravissa pyöreämmäksi. Aloitin oikeassa kierroksessa, sillä se on minulle helpompi. Tässä vaiheessa Melba yritti vähän laiskotella, jolloin sain pyydellä sitä tarmokkaammin eteenpäin. Käteni tahtoivat myös sellailla missä vain, mutta ei oikealla paikalla, jolloin en tuntunut saavan Melbaa mitenkään oikeinpäin. Opettaja ohjeisti pitämään kättä vakaana ja pyytämään takapäätä liikkumaan ohjaa kohti. Vasemmassa kierroksessa meno oli vielä hirveämpää, sillä istun itse siinä niin vinkkarassa, ettei tosikaan. Opettaja neuvoi, että taivuttamalla kunnolla alkaa Melbakin pyöristyä. Herättelin sitten oman sisäpohkeeni töihin ja tuskaahan se oli. Jalkareppana yritti krampatakin, kun joutui pitkästä aikaa töihin. Kun sain pohkeeni aktiiviseksi ja pidin tuntuman tasaisena, alkoi Melba hiljalleen pyöristyä hetkittäin. Se ei kuitenkaan tuntunut niinä hetkinä kevenevän kauheasti, mitä toisaalta en ihmettele. Keskityin vuorostani sisäpohkeella taivuttamiseen ja ohjilla säätämiseen ja unohdin varmistaa, että takapääkin on töissä.

Kun hevoset menivät kohtuullisesti pyöreinä, jatkoimme siirtymillä. Ensin vuorossa oli käynti-ravi-käyntisiirtymät. Aluksi Melba ei meinannut nostaa ravia helpolla, jolloin pyysin napakammin. Sen seurauksena ravi nousi, mutta pienikin pyöreys katosi. Käynnissä hain Melban uudelleen pyöreämmäksi ennen kuin kokeilin siirtymää uudelleen. Hiljalleen oikeaan kierrokseen alkoi tulla kohtuullisen kivoja siirtymiä ylös. Alaspäin siirtymät onnistuivat myös aika kivasti etenkin pelkän äänen avulla. Vasemmassa kierroksessa sain taas tehdä töitä, että sain hevosta yhtään pyöreämmäksi edes käynnissä. Siirtymissä pyöreys saattoi säilyä hetkittäin, mutta ravissa ratsu oli taas pää ylhäällä. Sitten otin takaisin käyntiin ja sain pitkästä aikaa pienen ahaa-elämyksen istunnastani. Kun olin onnistuneesti alkanut käyttää vasenta eli sisäpohjetta, istuntani kiertyi entisestään vasemmalle. Minulla muuten valuu paino vasemmalle, joten ei ihme, jos hevosella oli vaikeuksia ymmärtää. Käänsin sitten lantion takaisin suoraksi ja jatkoin sisäpohkeella työstöä, jolloin Melba pyöristyi vähän helpommin. Olin tästä valaistumisesta kauhean tyytyväinen, sillä en ollut aiemmin hoksinut kiinnittää huomiota siihen.

Laukkatyöskentelyssä noston sai tehdä käynnistä tai ravista. Alaspäin siirtymä tehtiin aluksi raviin, myöhemmin sai kokeilla suoraan käyntiin siirtymistä. Aluksi en taas saanut Melbaa nostamaan käynnistä laukkaa. Pienellä raipannapsautuksella viesti meni perille. Laukassa Melba meni hetkittäin kivasti pää vähän matalamalla, joten ilmeisesti asian aikaisempi työstö oli tehonnut. Siirtymät raviin eivät tosin olleet kauhean kivoja. En saanut lyhennettyä laukkaa järkevästi, joten raviin tultiin aina vähän töksähtäen ja turhan kiireisesti. Siitä jarruttelin hevosen aina uudelleen käyntiin ja aloin valmistella uutta nostoa. Mukaan mahtui muutamat aika kivat nostot molempiin suuntiin, joten aloin sitten kokeilla siirtymää laukasta käyntiin. Taisin kaiken yrityksen jälkeen saada yhden välttävän siirtymän laukasta käyntiin. Muutoin mukaan mahtui aina raviaskelia. Avainsana onnistumiseen olisi ollut laukan lyhentäminen ja oman istunnan pitäminen kasassa, mutta ne eivät tällä kertaa onnistuneet. Vähän tuntuu, että laukkaa olisi pitänyt työstää enemmän alle ennen kuin sitä olisi voinut alkaa säätää lyhyemmäksi.

Melbasta jäi tämän tunnin perusteella ihan hyvä kuva. Se ei puskenut kunnolla kumpaankaan suuntaan, kulki kohtuullisesti itse ja toimi kyllä, jos sain avut annettua selkeästi. En kuitenkaan sen kummemmin ihastunut ruunaan, sillä mitään valtaisaa jee-hetkeä ei mahtunut tuntiin. Videoiden perusteella ratsu kuitenkin kulkee oikeinpäin jokaisessa askellajissa, kunhan kuski tietää, mitä tekee. Niiden takia ehkä vähän haluan ottaa tämän ratsun kanssa uusintayrityksen. Paremmalla tsempillä vain sitten ensi kerralla.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Puristavia polvia ja vinossa kenottamista

Tänään pääsin testaamaan Äimäraution Ratsastuscentruminen Pimua uudelleen 60-70 sentin estetunnille, jossa oli tällä kertaa maksimimäärä eli neljä ratsukkoa. Tunnin piti sijainen, mistä olin toisalta harmissani, toisaalta taas odottavainen. Uudet silmät kun yleensä bongaavat sellaisia asioita, joita jo useamman kerran nähneet opettajat eivät välttämättä ole huomanneet.

Alkuverkka tehtiin omatoimisesti. Tällä kertaa päätin kiinnittää jo alussa huomiota siihen, että Pimu kuuntelisi pohkeitani. Tällä kertaa tamma oli paremmin ohjan päässä kuin eilen, mutta meno oli kohtalaisen nihkeää. Liekö ratsu sitten testannut kuskiaan vai oliko väsynyt. Muutamat pohkeenväistöt lähtivät aika kevyesti, kun muistin pitää ulko-ohjan tuntumalla. Ympyrällä sisäpohjekin tuntui menevän läpi, mutta sitten puolestaan unohdin tukea ulkopuolelta, jolloin ratsu valui vähän sinne. Muutamat siirtymät sujuivat mukavan kevyesti alaspäin, mutta siirtymä ylöspäin vaati vähän nohitusta. Laukassa meno oli myös nihkeää, mutta sitten opettaja kehotti viilettämään pitkät sivut reippaasti. Pimu innostui tästä ja johan ratsusta löytyi energiaa. Kaikeksi onneksi Pimu kuunteli helposti myös pidättävät avut, joten kaasu ei hirttänyt kiinni.

Hyppelyt aloitimme pienellä pystyllä, jonka aikana opettaja tarkkaili sitä, miten tuomme hevosen esteelle ja kuinka olemme hypyssä mukana. Pimu laukkasi tässä vaiheessa sopivan rennosti esteen koon huomioiden, joten se oli helppo ohjata esteelle kohtuullisen suorana. Hypyt osuivat pääosin hyvään paikkaan, joskin mukaan mahtui muutama vetelähkön laukan seurauksena tullut hyppy liian läheltä. Ihme kyllä tajusin tämän niinä kertoina enkä ollut ennakoimassa, vaan hyppäsin yhtä aikaa hevosen kanssa. Estettä korotettiin noin 70 senttiin tehtävän aikana. Sen jälkeen opettaja hoksautti, että tuppaan puristaa polvillani satulaa, jolloin pohkeeni pääsevät liian irti hevosen kyljistä. Ei siis ihme, jos hevonen tekee omia ratkaisujaan, kun hevosen tukemisen sijaan keskityn halimaan satulaa.

Seuraavaksi hyppäsimme kolmoissarjaa, jossa ensimmäiseen väliin meni yksi askel ja toiseen kolme (väli oli isojen hevosten mukaan, joten ne olisivat menneet sen kahdella). Opettaja käski painattamaan kunnon laukkaa ja ottamaan se sitten haltuun hyvissä ajoin ennen estettä. Pimuhan meni, kun pyysin, mutta nyt jarrut olivat vähän hukassa. Niinpä esitimme melkoisia suorituksia sarjalla. Ensimmäiseen väliin meni se yksi askel, mutta toista väliä tulimme pahimmillaan vain kahdella askeleella. Eli vähän turhan vauhdikkaasti. Yritin saada menoa tasapainotettua ennen ensimmäistä estettä, mutta joko olin liian löperö tai sitten Pimu vain päätti tietävänsä paremmin. Jos tästä jotain positiivista hakee, niin eipähän ainakaan pelottanut, vaikka tulimme vauhdilla. Esteetkin olivat tosin pieniä, sillä sarjan korkein oli okseri huimassa 60 sentissä.

Tehtävässä opettaja oli halunnut korostaa sitä, että hevoselle annetaan työrauha. Tässä suhteessa onnistuin hetkittäin, sillä pyrin vaikuttamaan ajoissa ennen ensimmäistä estettä ja sitten puutuin vain niissä tapauksissa, kun toinen väli alkoi tuntua ahtaalta. Silloin tein puolipidätteitä ja jarrutin vähän äänellä, ettei ratsu joutuisi turhan lähelle estettä. Fiksuinta olisi ollut toki ottaa laukka haltuun jo ennen ensimmäistäkään estettä, mutta ihan kaikkeen en näemmä ratkea, vieläkään. Opettaja myös hoksasi, kuinka olen hypyissä valuneena vasemmalle. Tästä en olekaan saanut ennen huomautusta, mutta kouluväännön perusteella asia ei tullut yllätyksenä. Painoni tuppaa valumaan siinäkin vasemmalle, ja esimerkiksi oikea jalkani päättää säännöllisin väliajoin alkaa kivuta taivaita kohti. Jumppasarjan avulla voisi alkaa keskittyä tähän ongelmaan, etten turhaan aiheita hevosille lisävaikeuksia esteillä olemalla itse noin kenossa.

Kolmoissarjan jälkeen hyppäsimme vielä pari kertaa trippeliä. Vauhdikkaamman sarjan jälkeen jäin sitten puolestaan vähän himmailemaan, jolloin tulimme trippelille löysästi ja liian lähelle. Tässä vaiheessa huomasin taas sen, kuinka pohkeeni eivät ole tuntumalla. Toisella yrittämällä keskityin pitämään pohkeet paremmin kiinni, jolloin lähestyminen tuli paremmin. Mutta sitten paria metriä ennen hyppyä ilmeisesti herpaannuin, ja Pimu tuli jälleen hieman liian lähelle. Meni se paremmin kuin ensimmäinen kierros onneksi, mutta olisi saanut olla silti enemmän yritystä.

Lopuksi hyppäsimme vielä miniradan. Opettaja kysyi, minkä korkeuden haluaisin, ja tuumin 80 sentin olevan kiva. Hyppelyn jälkeen kävin tarkistamassa estekorkeuden ja sarjan okseri oli 80 senttiä, muut jotain 60-70 sentin välistä. Radan ensimmäinen este oli alussa hypätty yksittäinen pysty oikeassa kierroksessa, siitä kolmoissarjalle ja lopuksi vielä portti. Lähdin liikkeelle pyyhältämällä hetken reippaammin, mutta ottamalla sitten menoa hallintaan. Pimu kuunteli hyvin ensimmäisen esteen, jolloin siihen tuli hyvä hyppy. Sarjalle tamma puolestaan lähti vähän kiihdyttämään, mutta kuunteli vielä ensimmäisen välin. Toisessa välissä pidäte ei enää tehonnut, ja arvelin Pimun lähtevän hyppyyn venyttämällä kaksi askelta riittämään, kuten se oli tehnyt aiemmin. Ilmeisesti estekorkeus sai sen muuttamaan mielen, ja se ottikin vielä kolmannen askeleen. Harmikseni olin jo hyväksynyt venyvän kahden askeleen suunnitelman ja sukelsin. Tasapaino petti hitusen, mutta ihmeen nopeasti sain kiitettyä hevosta hyppäämisestä, kasattua itseni pystyyn ja jatkettua vielä portille. Tässä vaiheessa Pimu taas kuunteli, jolloin laukka oli etenevää, mutta hallittua. Niinpä portille tuli hyvä hyppy, ja saimme laukan vielä vaihdettua vasempaan. Itseä jäi harmittamaan mokailu sarjalla, mutta aika ei enää riittänyt uusintaan.

Tällä tunnilla ehdittiin hypätä vähemmän kuin varsinaisen opettajan silmän alla. Se harmitti hieman, mutta toisaalta uusi opettaja bongasi taas pari uutta virhettä korjattavaksi. Tänään ei myöskään tullut yhtään kieltoa, joskin vastapainona menin sitten sukeltamaan kertaalleen. Pimu oli kuitenkin kivasti menossa jokaisesta esteestä yli, ja hetkittäin muistin olla hevosen tukena hypyssä. Tänään ratsu ei edes tuntunut kummemmin pieneltä. Kiitos taisi kuulua sille, että lyhensin jalustimia reiällä. Huomenna olisi vielä luvassa yksi estetunti tälle viikolle. Niin ja sitä ennen toki ehtii hyvin aamupäivästä käydä vääntämässä koulua Tallinmäellä. Kesä + hevoset = i-ha-ha-naa.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Pimut estetreeneissä

Äimäraution Ratsastuscentrum kyllä tietää, miten minut saa asiakkaaksi. Vastaus on tietenkin ylimääräiset estehyppelyt, ja näin maanantaina löysin itseni 60-70 sentin tunnilta. Olin alun perin halunnut 80-90 sentin ryhmään, mutta estetykkini Lanttu on siirtynyt ylläpitoon ja ilmeisesti sitä ollaan myös ostamassa tallilta pois. Niinpä sitten ilmoittauduin suosiolla tähän ryhmään ja sain ratsukseni 1998 syntyneen Vecktran eli Pimun. Tallin sivujen mukaan noin 150-senttinen tamma on tasainen ja reipas. Koulupuolelta se taitaa heA:n asiat ja estepuolella metri ylittyy sujuvasti.

Pimu tuntui kyllä pienemmältä kuin 150-senttiseltä ja olihan se myös melkoisen kapoinen. Ihan jättiläiseksi en onneksi itseäni selässä tuntenut, vaikka vähän säälitti ratsun puolesta. Alkuverkassa tammassa tuntui olevan sata ja yksi liikkuvaa osaa. Yritin saada tuntumaa hevoseen, mutta se puolestaan tuntui karttavan moista. Humputtelin sitten tyhjän ohjan kanssa menemään, ja Pimu tuntui edelleen melko epämääräiseltä. Kyllähän se suunnilleen liikkui, mutta oli outoa, kun siitä ei saanut otetta. Pyörittelin ympyröitä ja tein muutamia siirtymiä, mutta tilanne ei juuri parantunut. Vasta laukassa sain ratsua hieman hereille. Kunhan siis sain nostettua laukan, senkin kanssa oli alussa vaikeuksia tietämättömästä syystä.

Hyppelyt aloitettiin tulemalla ristikkoa molemmista suunnista. Uuden hevosen kanssa meni taas muutamia kierroksia siihen, että tajusin yhtään sen päälle. Pimu puski molemmissa kierroksissa vähän sisäpohjetta vasten enkä kunnolla saanut korjattua sitä sieltä pois, vaikka opettaja kuinka komensi sen tekemään. Yritin kyllä, mutta pohkeeni tuntuivat harovan enemmän ilmaa kuin hevosen kylkeä. Kunnon selityksen makua. Opettaja piiskasi vielä lisää huutamalla, ettei se hevonen käänny ohjista vetämällä. Tuli kyllä aiheesta moinen sivallus. Hiljalleen sain vähän korjattua Pimun menoa, mutta aika kauas jäätiin vielä helposta ja sujuvasta.


Ristikolta siirryttiin kolmen pystyn linjalle, jonka väleihin piti saada neljä askelta. Pimu ei ollut vielä ihan herännyt enkä vissiin minäkään, sillä ensimmäisellä yrittämällä esitimme valjun kiellon toiselle pystylle. Sitten viritin ratsuani liikaa, ja se myös heräsi touhuun, jolloin tulimme monet kerrat liian vauhdilla. Väli meinasi käydä ahtaaksi, joten saimme sen verran sakkokierroksia, että välit alkoivat sujua paremmin. Opettaja komensi olemaan roikkumatta ohjassa ja pidättämään ja myötäämään sen sijasta. Pimu kuulemma reagoi vetämään jäävän kuskin kanssa panikoimalla ja kiihdyttämällä. Linjalla tajusin myös, että voin hillitä ratsun menoa menemällä hyppyyn mahdollisimman pienesti mukaan, jolloin pysyin itse kasassa ja sain hallittua hevostakin paremmin.


Tämän jälkeen hyppäsimme vasemmassa kierroksessa yhdesti ravilähestymisellä ja sitten paristi laukassa kapeampaa pystyä. Pimu hyppäsi esteen ihan ok, mutta olisin silti voinut olla tarkempi tien valinnassa. Nyt taisin luottaa enemmän siihen, että kunhan ohjaan sinnepäin, ratsu hoitaa loput. Tutustumishyppyjen jälkeen tulimme vasemmassa kierroksessa kapean pystyn, sen jälkeen mökkiesteen, jossa laukka vaihdettiin oikeaksi ja vielä porttieste vaihtaen laukka vasemmaksi. Yhden kierroksen jälkeen portin jälkeen lisättiin vielä vesimatolla koristetty okseri. Sen Pimu hyppäsi ensimmäisellä kierroksella kaukaa, ja jäin matkasta. Jotain positiivista tässäkin, sillä osaan näemmä silloin tällöin odottaa vielä sitä yhtä laukka-askelta. Vielä kun tekisin ratkaisun silloin, kun hevonenkin on asiasta samaa mieltä. Vielä ennen rataa hypättiin pystyn ja trippelin linjaa. Siinä Pimu myös vähän yritti innostua, mutta pidätteet menivät vielä ihan läpi. Opettaja tosin rohkaisi myötäämään trippelillä vielä reippaammin.

Tunnin päätteeksi pääsimme hyppäämään kaksi rataa. Ensimmäisellä radalla tulimme oikeassa laukassa pystyn ja trippelin linjan seitsemällä askeleella, jatkoimme porttiesteelle vaihtaen siinä laukan vasemmaksi, hyppäsimme vesiokserin ja lopuksi vielä mökkiesteen vaihtaen laukan oikeaksi. Tällä radalla ei sattunut kummemmin mitään ongelmia. Pimu ehkä hieman alussa kiihdytteli itse, mutta muutoin väittäisin hyppyjen olleen ihan sujuvia. Sain myös johdettua esteillä, jolloin Pimu vaihtoi näpsäkästi pyydetyt laukat jo hypyssä, jolloin niitäkään ei tarvinnut alkaa säätää erikseen.


Toisella radalla aloitimme oikeassa kierroksessa ylittämällä mökkiesteen ja vaihtaen laukan vasemmaksi. Sen jälkeen tulimme kolmen pystyn linjan tavoitteena saada neljä askelta väleihin. Ensimmäinen väli meni ok, mutta toisessa välissä meno oli jo kiireistä, jolloin se meinasi käydä ahtaaksi. Sen jälkeen jatkoimme oikealle ja hyppäsimme pystyn trippelilinjalta, mutta jatkoimmekin siitä portille. Pimu otti vähän tässä taas vauhtia omin lupineen, mutta ei onneksi pahasti. Portilla saatiin laukka vaihtumaan vasemmaksi ja siitä jatkettiin vielä mökkieste uudelleen. Tällä kierroksella Pimu yritti säätää laukkaa itse, jolloin opettaja pisti meidän tulemaan vielä mökin ja kolmen pystyn linjan uudelleen. Tällä kierroksella vauhti oli suunnilleen yhteisymmärryksessä valittu, joskin sitä olisi saanut rauhoittaa vielä hitusen. Olin kuitenkin tyytyväinen rataan, sillä pienestä vauhtivaihtelusta huolimatta se oli muutoin aika sujuva.


Vaikka olin tunnin aluksi vähän epäröinyt kuultuani Pimun olevan halutessaan hyvinkin reipas ja hukkaavansa jarrut, oli tunti positiivinen kokemus. Pimu pysyi aika hanskassa enkä tainnut sukeltaa kertaakaan. Se on jo jonkinlainen ennätys minulle. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että sain johtamalla vaihdettua laukkoja ja tällä kertaa muistin aina hetkittäin, että hevoseen voi vaikuttaa myös esteiden välissä. Positiivisuusfiiliksissä kävin sitten ilmoittautumassa tallin tiistain ja keskiviikon estetunneille, joten toivotaan, että saan niidenkin tuntien aikana hyvän mielen ja pieniä onnistumisen kokemuksia.

Kaisakin innostui lähtemään tunnille mukaan, joten käykäähän lukemassa hänen ja Ilon hyppelyistä.

Videoista kiitos Noralle!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Ja ei kun uusiksi

Vielä sunnuntainakin piti päästä tallille, sillä seuraavien kolmen viikon ajan hevoset nauttivat ansaitsemastaan laidunlomasta. B/A-tunnilla sattui olemaan tilaa, joten liityin joukkoon Aten kanssa. Olin ratsuarpajaisten tulokseen tyytyväinen, sillä edelliskerta suokkiruunan kanssa meni ihan kivasti. Tunnin treeniaiheet pysyivät samoina eli luvassa oli asettamista ja siirtymiä.

Tunti aloitettiin menemällä ensin käynnissä ja sitten ravissa uralla pyöräytellen jokaiseen kulmaan voltit. Käynnissä oikea kierros sujui aika kivasti, joskin Atte roikkui siinäkin kierroksessa tuntuvasti vasemmalle. Asetuksen oikealle sai kuitenkin kohtuullisen helposti, ja muistin jopa rentoutua ja antaa hevosen olla rauhassa ilman, että näpersin koko ajan jotain. Vasemmassa kierroksessa sainkin alkaa paiskia hommia, sillä Atte oli edelliskertaan verrattuna paljon raskaammin kiinni vasemmalla. Opettajan ohjeen mukaan koetin siirtää sisäpohjettani edemmäs ja huomauttaa sillä, että hevonen voisi kantaa itse oman vasemman lapansa. Siinä sitten ahkerasti kohottavilla sisäkäden puolipidätteillä ja sisäpohkeella neuvottelin Aten kanssa siitä, miten pitää kulkea. Hetkittäin Atte antoikin periksi ja kantoi itseään paremmin ollen molempien ohjien päässä, mutta sitten se taas palasi halimaan vasenta ohjaa.

Ravissa meno hankaloituikin enemmän. Oikeassa kierroksessa Atte alkoi puskea hieman sisään, mutta oli kohtuullisesti korjattavissa. Vasen kierros sen sijaan oli yhtä tuskaa. Vaikka kuinka yritin huomauttaa pohkeella ja ohjalla, ei Atte halunnut lakata roikkumasta vasemmalla. Käytin välillä ratsua käynnissäkin, jotta saisin sen irroitettua sisäpuolelta. Käynnissä Atte otti pyynnön helpommin vastaan, mutta ravissa taas jatkoi painamistaan. Sisäkäteni alkoi väsyä melkoisesti, kun jouduin kannattelemaan siinä hevosen painoa. Yritin raipallakin naputella sisälavalle jotain tolkkua, mutta Atte heilautti laiskasti häntäänsä protestina yritykselleni. Tässä kohtaa olisi pitänyt ottaa aikalisä ja pyytää opettajalta apua. Sen verran nimittäin jäi harmittamaan onnettomasti sujunut vasen kierros ravissa.

Seuraavaksi luvassa oli toisella lävistäjällä tehty keskikäynti ja toisella puolestaan ravista 4-5 askeleen ajaksi käyntiin siirtyminen ja siitä paluu raviin. Keskikäyntimme ei ollut mitenkään loisteliasta enkä itse kauheasti huomannut siinä eroa. Opettajan ohjeiden mukaan tavoittelin lävistäjän aikana sitä, että saisin Aten molempien ohjien päähän suoraksi. Atte yritti kovasti kipata vasemmalle, mutta pohkeen ja ohjan yhteistyönä sain sen ajoittain hilattua suoremmaksi ja samalla edestä kevyemmäksi. Tunnin parhaat onnistumiset tulivat ravi-käynti-ravisiirtymisissä. Keskityin lähtemään lävistäjälle ravissa mahdollisimman suorana ja tekemään jo ennakkoon pieniä pidätteitä. Lisäksi hoin mielessäni vahvaa istuntaa, jonka jälkeen jarrutin istunnalla ja käyntin ohjaspidätteitä tarpeen mukaan. Atte siirtyi mallikkaan helposti käyntiin, otti vaaditut 4-5 askelta ja siirtyi kevyestä pyynnöstä takaisin raviin. Olin mielissäni, sillä viime kerralla meillä ei alaspäin siirtyminen meinannut onnistua ilman vetokisaa. Atte teki kerta toisen jälkeen siirtymisissä hienoa työtä, ja hymyilin aurinkona selässä. Opettajalta tulikin kehu, että oma istuntani piti paljon paremmin eikä Atte saanut vedettyä minua siirtymisissä kumoon.

Lopuksi otimme vielä tutun laukkakuvion. Lävistäjää mentiin käynnissä noin puoliväliin, siitä nostettiin myötälaukka, pyöräytettiin lyhyelle sivulle ympyrä ja laukattiin toista lävistäjää pitkin, kunnes siirryttiin hallittuun raviin ja jatkettiin uralle siirtyen lyhyellä sivulla käyntiin. Tehtävä aloitettiin nostamalla oikea laukka. Tulin lävistäjälle Aten kanssa vähän laiskasti, jolloin ensimmäinen nosto oli surkuhupaisa ravisekamelska. Jouduin nostamaan laukan uudelleen uralla ja koetin ympyrällä saada takapäätä liikkeelle. Se ei kauheasti onnistunut, mutta lävistäjälle päästiin kuitenkin ja siirtymä raviin oli ihan ok. Nostot paranivat toistojen myötä ja kertaalleen saimme edelliskerralta tutun hyvän noston, joka lähti kevyesti ja ponnekkaasti. Vasemmassa kierroksessa olikin taas melkoista sähellystä. Atte nosti laukat ihan ok, mutta ympyrällä sain komentaa vuoroin takapäätä liikkeelle, vuoroin hevosta pois nojaamasta vasemmalle. Opettaja ohjeisti hakemaan lyhyttä, mutta aktiivista laukkaa. Liekö Atte vai kuski ollut unten mailla, kun se ei ottanut onnistuakseen. Välillä tuntui, että treenasimme kuperkeikan MM-kisoihin, kun Atte laukkasi niin etupainoisena. Vasempaan kierrokseen siirtymiset raviin olivat myös aika epätasaisia, ja niiden jälkeen Atte vielä puski sisälle kerta toisen jälkeen. Viimeisellä siirtymäkerralla itse siirtymä ei ollut mistään kotoisin, mutta sentään sain ratsun puskemisen kuriin, joten johonkin tuli kuitenkin parannusta.

Vaikka Atte olikin tällä kertaa vasemmalta vaikeampi kuin viimeksi, en silti voinut olla tykkäämättä siitä taas vähän enemmän. Opettajalle tuumasinkin lopuksi, että tänään meillä sujui ravi-käynti-ravisiirtymiset paljon paremmin, kun taas laukkatehtävässä olisi ollut parantamisen varaa. Sinällään kumma kyllä minua ei harmittanut siinä tehtävässä puuttunut kaasu, sillä tällä tunnilla jarru oli siirtymisissä mukana. Onhan se jo puolet voitosta, kun oli kuitenkin jarru mukana, vaikka se kaasu jäikin matkasta. Tunnin jälkeen Atte pääsikin karsinaan keräämään voimia, jotta jaksaa nauttia laidunlomastaan täysillä.

Kaisakin oli samalla tunnilla, joten lukeekaahan hänen blogistaan, miten hänellä ja Rappenilla sujui.

Kuvista kiitos Alekseille!

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Takinkääntö paikallaan

Lauantain kunniaksi tuppauduin vuorostaan mukaan tallin B-tunnille. Ratsukseni sain Aten ja myönnän miettineeni, että luvassa olisi taas harmitusta aiheuttava tunti. Blogin arkistoista kaivelinkin esiin tiedon siitä, että viimeksi olen mennyt tällä ratsulla yli kahdeksan kuukautta sitten ja yhteensä olen tätä kertaa ennen ollut sen kyydissä kahdesti. Yritin kuitenkin vaimentaa sisäisen voivottelijani ja keskittyä siihen, mitä tunti toisikaan tullessaan. Luvassa olikin yksi lempiaiheistani eli siirtymät.

Ensimmäinen tehtävä oli siirtyä pitkän sivun alusta käynnistä raviin, pyöräyttää puolivälissä keskiympyrä ja jatkaa pitkää sivua siirtyen vähän ennen sen loppua käyntiin. Aten moottori oli käynnissä heti, vaikka se tulikin tunnille tallista. Jo vapain ohjin se harppoi melkoista käyntiä, ja kun aloin ottaa ohjia tuntumalle, askel reipastui entisestään. Ravisiirtymät sujuivat todella helposti, ja Atte nosti ravin kevyestä avusta. Oikeassa kierroksessa asettaminen keskiympyrälle oli helppoa, mutta siinäkin tunsi, kuinka ratsu nojasi vasempaan ohjaan. Hetkittäin Atte myös valui nojailemaan ohjaani sen sijaan, että olisi kantanut itseään. Opettaja neuvoi ottamaan kohottavia pidätteitä ja pyytämään pohkeilla takapäähän liikettä ilman, että etupää venähtäisi. Näin yksinkertaisilla neuvoilla Atte keveni nopeasti, kun sain tehtyä pyynnöt täsmällisesti. Oikeaan kierrokseen saimme muutamia kivoja hetkiä, jolloin Atte piti itse asetuksensa ja saatoin myödätä sisäkädellä vahtien, että muistan pitää ulko-ohjan silti tuntumalla.

Vasemmassa kierroksessa hevosen roikkuminen sisäohjassa tuntui alussa varsin tuskaisalta. Opettaja ohjeisti siirtämään sisäpohjetta eteenpäin ja koputtelemaan sillä hevoselle vinkkiä, ettei sen tullut nojata sille puolelle. Lisäksi sisäohjalla tehdyt kohottavat pidätteet saivat Aten taas muistamaan, että se voisi kantaa itsensä. Hiljalleen vasempaankin kierrokseen saimme pätkiä, joissa ratsu keveni edestä ja asettui ihan hyvin. Pitkien sivujen loppupuolelle tehdyt siirtymät taas eivät olleet mitään kovin onnistuneita. Atte olisi mieluusti puksutellut ravia, joten sain pidätellä sitä melkoisesti ennen kuin se aina uskoi, että nyt oli aika siirtyä käyntiin. Opettaja oli tunnin alussa antanut vinkin, että Aten kanssa istunnan on oltava vahva. Yritin kaivella lihaksiani moisiin hommiin, mutta ne taisivat olla rantakunnon sijaan lähteneet rantalomalle.

Vasemmalla olevassa kuvassa kuski meditoi, ja ratsu keskittyy. Oikealla olevassa kuvassa onnistuneen meditoinnin tuloksena sekä kuski että ratsu ovat niskoistaan pyöreinä.    



Tämän jälkeen lähdettiin lävistäjille. Katsomoon päin tulleella lävistäjällä tehtiin ravista siirtyminen käyntiin muutaman askeleen ajaksi ja taas peilipäätyä päin ratsastetulla lävistäjällä tehtiin yritettiin esittää keskiaskellusta ensin käynnissä ja myöhemmin ravissa. Siirtymät ravista käyntiin vaativat taas jarrutteluita. Opettaja hoksautti pistämään vatsalihakset kunnolla käyttöön ja kuvittelemalla, että ne ovat muuri edessäni estämässä hevosen yritystä kiskaista minut irti satulasta. Sain myös ohjeeksi pyöristää selkää hieman jarrutuksissa, sillä se tahtoi mennä melkoisen notkolle niinä hetkinä. Ihan täysin säädyllisiä siirtymiä en saanut aikaiseksi, mutta onneksi Atte kuunteli kuitenkin ajoittain myös jarruja. Raviin se puolestaan siirtyi edelleen näpsäkästi. Keskikäynnissä ja -ravissa esitimme muutamia hyviä ja tasaisia hetkiä, kun sain hevosen pysymään suorana. Attea alkoi vissiin väsyttää, sillä se tuntui painavan aiempaa enemmän vasemmalle ohjalle. Sieltä puolen sai taas tehdä nostavia pidätteitä, jotka auttoivat aina hetkittäin. Harmittelin kuitenkin sitä, kuinka en osannut olla vahva istunnalla, vaan sorruin usein jarruttamaan liikaa ohjalla, jolloin olinkin lähtenyt vetokisaan Aten kanssa.

Lopuksi kuvio tehtiin siten, että katsomoa kohti tullutta lävistäjää ratsastettiin keskikohtaan käynnissä, siitä nostettiin myötälaukka. Sen jälkeen lyhyelle sivulle pyöräytettiin voltti ja jatkettiin vielä toinen lävistäjä laukassa. Raviin piti siirtyä viimeistään uralle tultaessa, mutta siirron kohdan sai myös valita itse. Tärkeintä oli, että laukka oli tasapainoista ja hallittua samoin kuin siirtyminen raviin. Oikeassa kierroksessa laukka ei meinannut ensin nousta ja kun se nousi, oli se vähän melkoista laahausta. Opettaja ohjeistikin pitämään etupään lyhyenä ja naputtelemaan kevyesti raipalla takapäätä hommiin. Tässä vaiheessa yritin taas jämäköittää istuntaani ja kun seurasin opettajan ohjeita, esitti Atte muutamia kivoja ja kevyitä laukkahetkiä. Toiselle lävistäjälle tultaessa ratsu tosin innostui ja vähän kiihdytti, mutta siirtyi lähestyvän seinän ansiosta aina aika helposti raviin ja siitä käyntiin. Vasemmassa kierroksessa Aten painaminen tuntui alussa todella raskaalta. Opettajan ohjeita seuraten tein sinnikkäästi kohottavia pidätteitä etenkin sisäkädellä, jolloin meno aina vähän parani. Hetkittäin sain oman pakan ja Aten takajalat kasaan, jolloin meno oli jälleen aika kivaa. Lävistäjälläkin onnistuin jopa pari kertaa hallitsemaan menoa sen sijaan, että Atte olisi ominpäin kiihdytellyt.


Tunnin aikana käänsin takkini suhtautumisessani tähän hevoseen ihan aiheesta. Attehan vaikutti varsin kivalta ratsulta, jos nuo pienet kiihdyttelyt ja vasemmalta puolelta painamiset jätti laskuista pois. Ihastuin myös sen tasaiseen raviin ja siihen, että se tuntui keskittyvän hommiin aika hyvin. Se myös vastasi pieniin apuihin, mitä nyt vähän unohti niiden tarkoituksen jarrujen kohdalla. Tunnin kohokohtiin kuului muutavat hyvin näpsäkät laukkanostot käynnistä, joissa hevonen tuntui ponnistavan oikeasti takaa sen sijaan, että raahaisi itsensä etupäällä liikkeelle. Aten kohdalla sananlasku siitä, että kolmas kerta toden sanoo, näytti pitävän paikkansa. Enpä pahastu yhtään, vaikka jatkossa saisin mennä Atella useamminkin. Ainakin, jos kemiamme kohtaavat jatkossakin ainakin tämän tunnin veroisesti.

Kaisakin oli tosiaan samalla tunnilla, joten käykäähän lukemassa, miten hänellä ja Rappenilla meni samat tehtävät.

Kuvista ja videoista kiitos Iinalle!

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Askelmäärillä pelaamista

Perjantain ratsastelu hurahti Aaltokankaan ratsutalleilla. Tunnilla oli  vain viisi ratsukkoa, ja opettaja antoi meidän päättää, menisimmekö koulua vai puomeja, jotka onneksi voittivat. Ratsunani oli 2003 syntynyt Balthazar-ruuna eli Hasse. Tallin sivujen mukaan noin 163-senttinen Hasse on reipas ja sopivan herkkä. Koulupuolen taso on heA laukanvaihtojen kanssa ja rataesteet 90 cm. Hassella on kisattu kenttää sekä esteitä aluetasolla.

Alkuverkassa lähdettiin raviin aika vikkelästi, kuten tallilla on ilmeisesti tapana. Hasse ravasi ihan mukavasti itse eikä tarvinnut kummemmin hoputusta. Opettaja neuvoi hakemaan hevosta kuulolle siirtymien avulla. Ravin Hasse nostikin käynnistä ihan kivasti, mutta siirtymisen takaisin käyntiin sujuivat hitaammin. Kokeilin myös muutamat pysähdykset, jotka onnistuivat ihan ok. Olisin kuitenkin saanut herkistellä ratsua jarruttaville avuille paremmin, sillä myöhemmin tunnilla niille oli tarvetta. Ilahduttavaa oli, ettei Hasse tuntunut kauhean vinkkaralta ja jos vaikeampi puoli pitäisi sanoa, voisin tuumata vasemman kierroksen olleen sitä. Toisaalta se on selvästi minun heikompi puoleni, mikä varmasti vaikuttaa asiaan paljon. Alkuravien aikana sai myös tulla kolmea puomia, joiden välit olivat 17 metriä. Opettaja vinkkasi ottamaan toisen puomin jälkeen muutaman kerran siirtymät käyntiin. Hasse pysähtyi ihan ok, joskin olisin toivonut nopeampaa reagointia. Sentään raviin siirryttiin taas helposti.

Sitten päästiin laukkaamaan ja puomeille. Ensimmäisenä tehtävänä oli tulla puomit laukassa siten, että molempiin väleihin meni viisi askelta. Tämä tarkoitti siis hevosen normaalia laukkaa eli mitään säätöjä ei tarvinnut tehdä. Meillä tosin ensimmäinen kierros meni vähän säätäessä, kun ensimmäinen väli meni ok, mutta toisen välin loppuun tuli raviaskeleita. Sen jälkeen vaaditut askeleet napsahtivat väleihin hyvin. Tämän jälkeen laukka-askelia piti saada kuusi ja kuusi. Hassen laukka oli vielä sen verran vierasta enkä muutoinkaan ole kauhean hyvä tajuamaan, kuinka pitkää askelta hevonen menee, joten esitimme muutamien kierrosten ajan viiden ja kuuden askeleen sovelluksia. Lopulta tajusin testailla, kuinka hyvin Hasse hidastaa ja löytyihän sieltä se rauhallinenkin laukka. Näin ollen kun muistin pidättää, hellittää ja pitää pohkeet tuntumalla, saimme myös välit mentyä kuudella askeleella.


Tehtävää jatkettiin ja nyt askelmääriksi tuli 6 ja 5. Kun sain Hassen sopivaan laukkaan, meni ensimmäinen väli hyvin kuudella ja sen jälkeen tarvitsi vain rentoutua, niin ratsu meni toisen välin viidellä. Tässä vaiheessa tosin huomasin, että vaikka Hasse tuntuikin menevän ihanan rauhallisesti, oli sen askel edelleen aika pitkää. Selkään tuntui, että ratsu meni kauniin lyhyttä laukkaa, mutta video paljasti, että paljon olisi saanut prässätä vielä moisen toiveessa.



Tämän jälkeen askelmäärät käännettiin toisinpäin eli ensin hurautettiin viidellä ja sitten jarruteltiin laukka kuuden askeleen mittaiseksi. Tästähän ei meinannut tulla mitään. Ehdin unohtaa, ettei Hassea tarvitse säätää viiden askeleen laukkaan, vaan kunhan sen antaa vain tulla. Niinpä esitimme monta viiden laukan väliä ja mahtuipa mukaan yksi neljän askeleenkin suoritus. Opettaja neuvoi tekemään pidätteitä heti kahden ensimmäisen laukka-askeleen jälkeen. Yritin toteuttaa neuvoa, mutta hevonen pääsi aina venähtämään. Lopulta melkoisen kinastelun ja kaikkea muuta kuin eleettömän ja helpon ratsastuksen jälkeen sain kertaalleen tultua välin viidellä ja kuudella askeleella. Tehtävä oli kerrassaan vaikea kaltaiselleni, joka joko hukkaa jarrun tai kaasun. Tällä kertaa ensimmäinen oli jäänyt matkasta.


Loppuun tulimme vielä yksittäin koko tehtäväsarjan putkeen eli luvassa oli askelmäärät 5-5, 6-6, 6-5 ja 5-6. Lähdin tehtävään luottavaisin mielin ja arvelin, että kolme noista pitäisi onnistua. Ja pah. Minne lie keskittymiseni kadonnut, mutta emme olleet Hassen kanssa kovin yhteistyökykyisiä. Viiden askeleen välit menivät viidellä ja neljällä askeleella ja kuuden askeleen välit puolestaan kuudella ja viidellä. Sitten kimpaannuin itselleni sen verran, että sain Hassen kuulolle, ja pääsimme kolmannen kerran oikein eli väleihin meni kuusi ja viisi askelta. Viiden ja kuuden askeleen tehtävä oli pelottavin ja annoin keskittymiseni karata, jolloin laukkoja tuli viisi ja viisi. Saimme siis 25 prosenttia tehtävästä oikein, mikä oli todella surkea tulos. Ei ollut kiva päättää tuntia näin kehnosti menneeseen tehtävään, mutta siitä voi syyttää vain itseään.

Oman pakan pitäminen kasassa osoittautui tällä tunnilla melkoisen vaikeaksi. Hasse kyllä huomasi, kun huokaisin aina ensimmäisen välin mennessä oikein helpotuksesta ja unohdin ratsastaa sitä. Niinpä se pääsi itse päättämään, millä askelmäärällä menee ja myöhäiset heräämiseni eivät enää siinä kohdassa auttaneet. Hassesta jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis, sillä ratsun laukka pyöri hyvin rauhallisemmassakin tahdissa eikä se muutenkaan tällaisen tunnin aikana tuntunut keksivän juuri omia kuvioitaan. Mitä nyt kertaalleen puomitehtävän jälkeen otti vähän reippaamman laukan, mutta energiapuuskathan ovat vain sallittuja. Tällaiset laukanhallintatehtävät ovat kyllä mieleeni ja voisin tahkota niitä useamminkin. Saisinpahan kursittua omaa keskittymistäni vähän paremmin kasaan.


Loppuun vielä silmiini osuneita plussia ja miinuksia loppuravien ja -käyntien pätkistä:

+ kyynärkulma toimii hetkittäin
+ ylävartalo välillä ihan ok

- kyynärpäät selvästi irti kropasta
- nyrkit eivät pysy pystyssä ja niiden väli on melkoinen
- kantapäät tahtovat nousta
- pohkeet hytkyvät ja lentelevät turhan eteen ja välillä taas liian taakse
- kevennys turhan kiireinen
- katse porautuu hevosen niskaan
- käynnissä näytän nojaavan taaksepäin

Rakentava kriittisyys auttaa kehittymään, eikös niin? Vielä kun tuota plussalistaa saisi edes muutamalla kohdalla kasvatettua, mutta sitä vartenhan tässä tätä lajia harrastetaan.

Videoista kiitos Noralle! (Hän muuten ratsasti Hassella tuntia ennen minua liki samanlaisen tunnin alle.)

torstai 19. heinäkuuta 2012

Kun jokin pala ei loksahda kohdilleen

Reilun kuukauden tauon jälkeen palasin taas kotitallin tunnille. Tuppauduin C-tason tunnille mukaan ja sain ratsuksi Potterin. Olin varovaisen ilahtunut, sillä olen nähnyt ratsun kulkevan mukavasti monella kuskilla. Halusin itse pystyä samaan, joten sisäinen kouluratsastajani tyrkkäsi estepilottini nurkkaan, suoristi silinterihattunsa ja kipusi ratsun kyytiin. Tunnin aiheina olivat myötä- ja vasta-asetukset sekä laukasta siirtyminen suoraan käyntiin.

Asettamistehtävän kuviona oli pyöräyttää aluksi käynnissä molemmille pitkille sivuille kaksi volttia, jotka aloitettiin vasta-asetuksessa ja sen mennessä läpi vaihdettiin myötäasetukseen. Myöhemmin ensimmäinen voltti tehtiin käynnissä, toinen ravissa, ja kuvio ratsastettiin luonnollisesti molemmista suunnista. Aloitimme oikeasta kierroksesta. Potter pyöristyi volteilla hetkittäin, mutta nousi aika pikaisesti siitä ylös. Opettaja ohjeisti pitämään ulko-ohjan jämäkämmin tuntumalla ja huolehtimaan, että ratsu asettuisi enemmän niskastaan kuin kääntämällä koko päänsä kaulasta alkaen pyydettyyn suuntaan. Ulkopohkeen piti myös muistaa kääntää ja sisäpohkeen vartioida sitä, ettei hevosen lapa pullahtaisi sieltä karkuun. Opettajan vinkkien avulla aloin saada Potteria käynnissä volteilla kivan pyöreäksi, mutta suorilla osuuksilla sain taas neuvotella hevosen kanssa siitä, miten päin piti kulkea. Opettaja hoksautti myös, että antaisin hevosen tehdä pyöreänä töitä ja olisin rento ja vaikuttaisin vasta sitten, kun hevonen alkaisi lipua omille teilleen.

Vasemmassa kierroksessa asettaminen tuntui hankalammalta. Potter vastusteli hieman, ja jos onnistuin saamaan asetuksen sinnepäin, tuntui ratsu jäävän kiinni sisäohjaan. Koetin sisäpohkeella pukata hevosta pois nojaamasta sisälle, mutta apuni taisivat jäädä menemättä perille. Kerrankin kuitenkin voin sanoa, että tein tunnin aikana pohkeillakin töitä. Ravissa Potterin saaminen vähän rennommaksi tai pyöreämmäksi oli melkoisen haastavaa. En tiedä, leviävätkö oma istuntani ja apuni niin pahasti ravissa, ettei hevonen ymmärrä minua vai mitä tapahtuu, mutta hyvät, pyöreät hetket jäivät tällä kertaa vähiin. Muutamia hetkiä opettaja bongasi kehuen niiden menneen hyvin, mutta itsestä tuntui, ettei hevonen vastannut apuihini niin kuin toivoin. Ehkä jäin taas tuijottelemaan sitä niskaa liikaa, kun olisin voinut keskittyä muuhunkin. Arvelisin, että ravissa ulko-ohjani ei pysynyt riittävän vakaana, jolloin Potter ei halunnut saati voinut jäädä hytkyvän ohjan onnettomalle tuntumalle pyöreänä.

Lopuksi tehtävää muutettiin sitä, että ensimmäiselle voltille tultiin käynnissä, sille kääntyessä siirryttiin raviin ja voltin loppupuolella nostettiin laukka. Laukkaa mentiin pitkän sivun loppuun, johon pyöräytettiin ympyrä. Sen aikana hevosta tuli lyhentää niin, että siirtyminen lyhyen sivun lopussa laukasta suoraan käyntiin onnistuisi. Potter oli koko tunnin ajan tuntunut vähän laiskalta eikä virtaa tahtonut riittää tässäkään tehtävässä. Ravi ja laukkakin nousivat, mutta laukka ei lähtenyt nohituksistani huolimatta pyörimään mielestäni kunnolla missään vaiheessa. Niinpä laukan lyhentäminen ympyrällä tuntui vaivalloiselta enkä saanut hevosta pysymään aktiivisena, jolloin siirtymäyritykset käyntiin valuivat monien raviaskeleiden kautta kerta toisen jälkeen.

Opettaja vinkkasi lyhentämään laukkaa ulko-ohjan avulla ja pitämään pohkeet tuntumalla. Itsestä tuntui enemmän, että alle olisi pitänyt saada mennä muutamia kierroksia isoa, reipasta laukkaa, jotta hevosen moottorin olisi saanut edes käyntiin. Yritin kovasti pitää oman pakkani kasassa, lyhentää Potteria laukassa ja pyytää käyntiin, mutta jäimme aina kinastelemaan raviin, josta pääsimme lopulta käyntiin. Itseä harmitti melkoisesti, kun homma ei onnistunut. Jokin palanen jäi pahemman kerran loksahtamatta paikoilleen. Omaa oloa olisi helpottanut, jos olisin edes tiennyt, mikä oli vinkkarassa niin pahasti.

Tunnista jäi tällä kertaa enemmän harmitus kuin hyvä mieli, mikä ei tietenkään ole kauhean kivaa. Se johtui kenties siitä, että vaikein tehtävä tehtiin tunnin lopuksi ja kun se ei onnistunut, jäi se mieleen päällimmäiseksi. Aina ei voi onnistua ja toisaalta tällaiset kerrat opettavat myös. Ensi kerralla voi taas mennä toivottavasti vähän paremmin. Tässä kohtaa onkin hyvä parantaa mieli lainaamalla Winston Churchilliä: No hour of life is wasted that is spent in the saddle.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Hienon herran huomassa

Jos jollain on rajattomasti ylimääräistä aikaa ja rahaa, niin voin ottaa niitä vastaan. Niiden avulla ostaa paukatan Äimiskältä Lantun omakseni. Tästä lausahduksesta voi päätellä, että neljän ratsukon 80-90 sentin estetunti hurahti ainakin omasta mielestäni kivasti tämän hienon ruunaherran kyydissä. Lanttu oli rehti ja kuskinsa tarpeen vaatiessa pelastava ratsu, ja ihastuin siihen tällä kertaa ikihyvikseni. Ratsastusleirisuosikkini Alman rinnalla se lienee toinen ratsu, joka on saanut minut tuntemaan oloni hyvin kotoisaksi esteillä ilman, että on tarvinnut jännittää saati pelätä. Sellaisen hevosen soisin mielelläni olevan omani, mutta toistaiseksi on vain tyydyttävä haaveilemaan.

Alkuverkassa koetin herätellä Lantun paremmin kuin edelliskerralla. Ratsu ei tosin ollut samaa mieltä, vaan esitti aika laiskaa. Testailin käynnissä myös muutamat pohkeenväistöt ja kunnon asetukset, jotka Lanttu toteutti aika kivasti. Ravissa otin temponvaihteluita, joissa hidastaminen onnistui vähemmän yllättäen helposti, kun taas reippaampaa menoa sai pyytää enemmän. Laukassa hain myös eri vauhteja ja huomasin kevyen istunnan saavan ratsua laukkaamaan reippaammin. Lyhyempikin laukka löytyi, mutta vielä en edes tajunnut, kuinka lyhyeen laukkaan tämä hevonen kykeneekään. En aivan saanut viriteltyä Lanttua niin kuin olisin halunnut, mutta ajattelin ratsun virkoavan viimeistään muutamien hyppyjen jälkeen.

Tunnin tehtävät lähtivät liikkeelle kolmen kaarevalla uralla olleen puomin ylittämisestä. Tarkoituksena oli saada napakka, mutta lyhyehkö ravi ja myöhemmin laukka, jotta askeleet sopisivat heti ensimmäiselle puomille, ja hevonen joutuisi vähän jumppaamaan itseään. Ravissa tehtävä onnistui alun haparoinnin jälkeen ihan hyvin. Sain olla tarkkana siitä, että Lanttu pysyi puomien keskellä, sillä etenkin vasemmassa kierroksessa se tuppasi valumaan sisemmäs. Laukassa puolestaan sain melkoisen monta sakkokierrosta, kunnes onnistuin hakemaan Lantun sellaiseen lyhyeen laukkaan, johon opettaja oli meidät komentanut. Lanttu lyhensikin laukkaa melkoisesti, kun lopulta tajusin voivani pyytää siltä enemmän. Ratsu laukkasi allani varsin kivasti lyhyessäkin laukassa, jolloin askeleet osuivat puomeille paljon paremmin kuin pitkänä pötkylänä koskaan. Jännä huomata, miten vähän sitä hevoselta monesti tohtii itse pyytää, vaikka joku sanookin sen osaavan paljon enemmän.

Sitten keskimmäinen puomi nousi ristikoksi, jota korotettiin kierrosten edetessä lopulta 80 senttiin. Ristikkona tällainen näytti hurjalta, kun keskikohta tuntui aluksi aika kapoiselta. Lanttu kuitenkin ylitti ristikon kerta toisen jälkeen vakaasti, mutta oikean paikan ja oman mukautumiseni kanssa sai tehdä säätöä melkoisesti. Lopulta löysin taas sen lyhyen laukan, jossa Lanttu oli hereillä, mutta pysyi hallittuna. Silloin tajusin itsekin aina hyppypaikan ja pysyin paremmin mukana. Olisin kuitenkin saanut keskittyä vielä tien valintaan paremmin, sillä taisimme tulla ristikon hitusen sivulta keskikohdan sijasta.

Tämän tehtävän jälkeen siirryimme vasemmassa kierroksessa kolmen kavaletin linjalle. Kavaletteja myös korotettiin kierrosten jälkeen ja lopulta korkein oli metrin. Tässä tehtävässä hevonen tuli tuoda hallitusti kavaletille, sillä välit olivat kohtuullisen lyhyet. Muutaman kierroksen jälkeen pääsin taas kiinni jujusta ja sain tuotua Lantun paremmin ensimmäiselle kavaletille. Opettaja huuteli pitämään pohkeet kiinni, jonka tajuamiseen meni taas pari kierrosta. Lanttu hyppäsi myös viimeisen esteen monesti vasenta reunaa hipoen, ja opettajan mukaan se haki sillä tavalla itselleen tilaa. Itseä vähän mietitytti, että hyppääköhän se kohta ollenkaan vai sujahtaa vain vasemmalta ohi. Rehti ruuna hyppäsi kuin hyppäsikin joka kerta, vaikka menikin reunaa viistäen yli. Eihän tästä hevosesta voinut kuin tykätä, ja lopulta sain hitusen ohjattua sitä paremmin esteen keskelle, johon oli hyvä lopettaa harjoitus. Tämän aikana oli myös kiva huomata, että tällaisella suoralla linjalla hyppyihin mukautuminen oli helpompaa, kun ei tarvinnut kiinnittää teihin niin paljon huomioita kuin esimerkiksi radalla.


Seuraavaksi hyppäsimme oikeasta kierroksesta okserin ja pystyn muodostamaa sarjaa sekä samalla linjalla 24 metrin päässä olevaa porttia. Tulimme Lantun kanssa ensimmäiselle esteelle vähän reippaammin, mutta yritin silti ajatella pitäväni hevosta lyhyempänä. Ensimmäisellä kierroksella sarja ylittyi ihan ok kahdella askeleella, kuten oli toivottu, mutta pystyn jälkeen olimme linjalta vähän hukassa. En saanut suoristettua hevosta ajoissa, joten Lanttu meni rauhallisesti portin ohi oikealta. Toisella kierroksella noudatin opettajan komentoa ryhdistäytyä esteen jälkeen ja pitää hevonen pohkeilla suorassa. Sillä ja muilla kerroilla pääsimmekin tehtävän kaikkien esteiden yli. Tässä vaiheessa huomaan taas selvästi, kuinka en tajua ratsastaa esteiden välissä kovinkaan hyvin. Lanttu esimerkiksi kaipaisi tasapainottavia pidätteitä, mutta monesti jäin könöttämään ja annoin hevosen päättää vauhdin. Tällaisen huonon taktiikan tuloksena oli jälleen portin puomin taklausta alas, kun hyppypaikka ei ollut kaikista paras. Tarvitsisin vissiin jonkin kilometrin mittaisen linjan, että heräisin ja tajuaisin vaikuttaa hevoseen sen aikana.

Loppuun tulimme vielä neljän esteen radan. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ja ylitettiin mökki. Se sujui ongelmitta. Kakkoselle eli portille pääsimme myös kohtuullisesti, mutta välin ratsastaminen tuotti taas vähän vaikeuksia, mutta onneksi opettaja oli huutelemassa ohjeita. Kolmossarja meni jälleen kahdella askeleella, mutta olisin saanut olla paremmin hypyissä mukana. Toisella kierroksella okseri olikin jo kivunnut metriin, mutta huomasin tämän onneksi vasta tunnin loputtua, kun olin jo jalkautunut maahan. Omassa istunnassa oli vielä paikattavaa, mutta pääsin omasta mielestäni hyppyihin kuitenkin kohtuullisesti mukaan. Käden paikkaa pitäisi vain miettiä tarkemmin ja sitä, että palautan sen ajoissa takaisin normaaliin paikkaan. Hypyt sinällään tuntuivat kuitenkin kivoilta, sillä Lanttu lähti ajattelemistani kohdista, jolloin tiesin valmistautua. Ihme kyllä en tällä isommallakaan okserilla esittänyt kovin pahasti liian aikaista suoristautumistani, jota tuppaan harrastamaan.

Tunnin loppukäynneissä tajusin, ettei minua ollut varsinaisesti pelottanut tunnin aikana, vaikka hyppäsinkin tämän korkuisia esteitä näin paljon ensimmäistä kertaa elämässäni. Pakko kyllä myöntää, että pari kertaa hieman jännitti, sillä tunnin pari muuta ratsua esitti vaikka millaisia kieltoja, mutta onneksi Lanttu piti päänsä kylmänä. Siinäkin vaiheessa, kun yksi ratsu pääsi kuskin putoamisen jälkeen irti ja veti kiitopukkilaukkaa kentällä, katseli Lanttu kaveriaan ja tyytyi vähän hörisemään. Aivan ihana hevonen, olenko vielä sanonut sitä? Opettajakin kehui Lanttua rehdiksi ja kuskiaan auttavaksi hevoseksi, josta olin täysin samaa mieltä. Tuumasinkin, että jos minulla olisi vain aikaa ja rahaa, ostaisin ratsun varmasti omakseni. Luulen, että sen kanssa kemiamme kohtaisivat, ja se opettaisi minua varmasti valtavasti esteillä vetämättä hernettä nokkaan joka mutkassa.

Itselle päällimmäisenä tunnista jäi mieleen käsien parempi myötäys ja palautus ajoissa takaisin paikalleen sekä edelleen pohkeiden työskentely sekä puolipidätteiden teko, jotta hevonen tulee energisesti, mutta sopivan lyhyenä. Estekipinä roihuaa kyllä melkoisesti ja olisi kiva päästä treenaamaan laukan säätelyä oikein kunnolla, jotta alkaisin hahmottaa paremmin oikeanlaista laukkaa esteiden mukaan. Toiseksi olisi hienoa päästä jumppasarjalle keskittymään myötäämiseen ja omaan istuntaan. Saa nähdä, mistä sitä seuraavaksi löytää itsensä hyppelemästä. Toivottavasti pian jostain ja yhtä mukavalla ratsulla kuin Lanttu.

Videosta (ja siitä saadusta kuvakaappauksesta) kiitos tuntia seuranneille!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Lanttu-ruuna hyppää, kun kuskin lanttu leikkaa

Tuolla otsikolla ansaitsen vuoden sanataituri -palkinnon varmasti. Tänään ehdin siis levähtää parisen tuntia kotona ennen kuin suuntasin Äimäraution Ratsastuscentrumiin 60-70 sentin ylimääräiselle estetunnille, jolle tuli lisäkseni kaksi muuta ratsukkoa. Ratsukseni olin toivonut pituudelleni sopivaa, reipasta ja varmaa hyppääjää. Tallilla pyyntöni oli tulkittu tarkoittamaan 7-vuotiasta Le-Lando-ruunaa eli Lanttua. Säkäkorkeudeltaan noin 165-senttinen ruuna osaa tallin sivujen mukaan koulupuolella heA:n asiat, mutta liikettä löytyisi pidemmällekin. Estepuolella ruunalla on hypätty metriä, mutta kapasiteettia olisi kuulemma enemmänkin. Lisäksi ruunaa kehutaan siitä, että se hyppää kaikki erikoisesteetkin.

Alkuverkan sai mennä aika itsenäisesti. Käynnissä Lanttu tuntui varsin tahmealta ja sitä sai nohittaa liikkumaan. Ravissakin ratsu tarjosi hiippailua, mutta alkoi hiljalleen herätä, kun kehtasin vaatia siltä sitä. Laukka tuntui aluksi isolta, mutta ihmeen nopeasti totuin siihen. Siinäkin sain vähän pyydellä tarmokkuutta, sillä Lanttu olisi mieluusti esittänyt pientä, sievää piiperrystä. Kaikeksi onneksi Lanttu ei tuntunut äkkiseltään kauhean vinolta, ja asetukset menivät ihan kohtalaisesti läpi. Toki olisin saanut viilata niitä tuplasti tarkemmin läpi, mutta kun hevonen kääntyi pyytäessä helposti, arvelin sen riittävän estetunnille.

Ensimmäiseksi tulimme neljää maapuomia ravissa ja laukassa. Opettaja ohjeisti ratsastamaan jämäkästi pohkeilla, mutta pitämään hevosen lyhyenä. Ravissa meno onnistuikin ihan mukavasti, kun sain vähän otettu Lanttuun. Pohkeet pääsivät kerrankin töihin, vaikka niiden pyynnöt eivät tainneet aina mennä ihan perille saakka. Laukassa puomit kolisivat alussa melkoisesti, kun annoin Lantun tulla pitkänä vötkylänä. Opettaja huuteli ottamaan laukan ajoissa lyhyemmäksi ja pitämään ne pohkeet tuntumalla. Lopulta puomit nousivat kavaleteiksi ja siitäkös se rymistely taas alkoi. Kerta toisen jälkeen toin hevosen liian pitkänä, jolloin välit kävivät ahtaaksi, ja Lanttu kopsutteli kavaletteja toistuvasti. Muutamia kertoja ratsu kuitenkin vaihtoi laukan viimeisellä kavaletilla toivomaani suuntaan, mikä oli kiva. Siinä vaiheessa tosin huomasin, että ratsulle tai sitten minulle oli vaikeampaa vaihtaa vasen laukka oikeaksi. Opettaja huuteli ottamaan ulko-ohjalla pidätteitä ja vaihtamaan laukka ulkopohkeella. Voin sanoa, että yritin kyllä kovasti, mutta mitään ei tapahtunut. Sen sijaan oikean laukan taisin kertaalleen tai kahdesti saada lennosta korjattua vasemmaksi. Kun olin tullut tarpeeksi monta kolistelukertaa kavaleteilla, tsemppasin jälleen ja sain kuin sainkin Lantun pysymään vähän lyhyempänä, mutta aktiivisena. Silloin kavaletit ylittyivät kivasti, ja opettajakin oli menoomme tyytyväinen.

Tämän jälkeen hyppäsimme kaarevalla uralla ollutta ristikkoa, jossa oli puomit molemminpuolin. Oikeassa kierroksessa ensimmäinen yrittämä liukui vähän vasemmalle, ja ehdin jo ajatella, että mennäänpäs sitten ohi. Lanttu kuitenkin bongasi ristikon ja suuntasi sille ihan itse ja hyppäsi yli. Tästä hetkestä alkaen aloin tykätä ratsusta. Harva hevonen kehtaa alkaa pelastaa kuskia, joka mielessään on jo valinnut esteen ohittamisen (mistä iso hyi minulle). Oikeassa kierroksessa ongelmaksi muodostui myös se, että Lanttu tahtoi tulla alas vasemmassa laukassa. Liekö se ratsun vahvempi laukka sitten? Kun taas sain kasattua itseni sekä sitä myöten hevosen, saimme parit hyvät lähestymiset ja hypyt. Vasemmassa kierroksessa ongelmana oli puolestaan se, että nyt Lanttu pääsi taas pitenemään vaivihkaa, ja hypyt lähtivät vääristä kohdista. Opettaja pisti meidät sopivan prässiin, ja tulimme ristikkoa melkoisen monta kertaa ennen kuin sain homman taas hanskaan, ja Lantun hyvästä kohtaa hyppyyn. Ihanan opettavainen hevonen.


Sitten hyppäsimme okserin ja portin linjaa oikeassa kierroksessa. Jälleen sain muistutusta siitä, että Lantulle pohkeet tuntumalle, mutta riittävän lyhyttä menoa. Pohkeeni eivät vissiin aktivoineet hevosta kuitenkaan riittävästi ja päästin sitä edestä pitenemään, jolloin tuloksena oli ihme kohdista lähteneitä hyppyjä molemmille esteille. Sitten vaihdoimme jo esteratsastuksesta keilaukseen, sillä aloimme kolautella portin puomia tehokkaasti alas. Tulimme siis joko liian laakealla hypyllä tai liian läheltä, pahimmassa tapauksessa molemmin. Kertaalleen Lanttu myös innostui hommasta ja kiihdytteli esteiden välin niin, etten saanut pidätteitä läpi. Lanttu kuitenkin opettajan mukaan korjasi omia nukahtamisiani muutaman kerran mainiosti katsomalla itse, mistä pitää lähteä. Harmikseni olin tosiaan päiväunilla tuolloin, jolloin hyppypaikat tuntuivat itsestä oudolta valinnalta. Lopulta sain taas Lanttua kuulolle, jolloin saimme välin tultua huomattavasti paremmin kuin kehnoimpina hetkinä.


Lopuksi hyppäsimme vielä viiden esteen radan kahdesti. Ensimmäisellä kierroksella pakka pysyi kasassa peräti kakkosesteen yli pääsemiseen saakka. Ykköseste oli puomilla varustettu mökki, jonka Lanttu hyppäsi enempiä miettimättä. Sitten Lanttu hyppäsi kakkosen ja tuli alas väärässä laukassa, ja jäin näpertämään vaihtoa lennosta ja siitä luovuttuani sain jarrutella ratsuani tovin ennen kuin se malttoi siirtyä raviin uutta laukannostoa varten. Siinä vaiheessa olin hitusen liian lähellä kolmosta, jolloin ajoin hevosta ehkä vähän liikaa eteen. Lanttu reipastuikin kolmosen ja nelosen välissä eikä jarruni ihan menneet läpi. Nelonen päästiin kolistelematta yli, kiitos Lantun pelastuksen. Olimme nelosen jälkeen myötälaukassa, mutta jostain syystä kaarteessa Lanttu pudotti laukan raville. Viitonen lähestyi, joten häselsin noston kanssa hieman, mutta sain vielä useamman askeleen laukassa ennen vesimattoa. Lanttu lähestyi estettä arkailematta, kunnes juuri askelta ennen hyppyä päättäkin stopata, tuijottaa mattoa ja sitten hypätä sen yli. Minä toki olin taas jo menossa hyppyyn, jolloin sukelsin matkan hevosen kaulalla ja sitten retkahdin hypyn mukana. Kehuin Lanttua kyllä sen jälkeen vuolaasti, sillä sehän ylitti esteen, mutta halusi vilkaista sitä vähän tarkemmin ennen koipien nostamista. Kuski vain olisi saanut olla vähän tanakammin satulassa, ettei olisi tarvinnut halia ratsua kesken kaiken. Vaikka halit se muussa tapauksessa ansaitsi ylittämällä esteen. Hyppäsimme vesiesteen heti perään uudelleen, jolloin Lanttu meni sen muitta mutkitta.

 
Lapset, sukeltaminen ja esteratsastus eivät kuulu yhteen!

Toiselle kierrokselle lähtiessä mietin, että nyt on parempi keskittyä tai en kehtaa naamaani enää tällä tallilla näyttää. Ykkönen ja kakkonen menivätkin hyvin, ja kakkosen jälkeen vaihdoin kohtuullisen vikkelästi laukan ravin kautta oikeaksi. Kolmoselle tultiin mielestäni hyvään kohtaan, mutta sen jälkeen Lanttu pääsi vähän pidemmäksi ja reippaammaksi. Neloselle hyppy lähti ehkä hitusen kaukaa, jolloin olin vähän myöhässä, mutta en onneksi rytmiä sekoittavasti. Viitosta lähestyimme tällä kertaa laukassa pysyen, ja Lanttu hyppäsi sen siitä kohdasta kuin olin laskenut, joten olimme viimein samalla kartalla, kuten opettajakin tuumasi.


Tunnin lopuksi opettaja kyseli fiiliksiä, ja vastasin, että nyt voitaisiin aloittaa se hyppääminen. Opettaja sanoi, että hänestä Lanttu sopi minulle, ja olin aika pitkälti samaa mieltä. Se kuitenkin liikkui, kun pyysin oikein ja hyppäsi mukavan varmasti yhtä vaille kaikki tunnin esteet. Lanttu on myös oivallinen opetusmestari minulle pohkeiden ja ohjan toimivasta käytöstä, jotta hevonen on takaa aktiivinen, mutta sopivan lyhyt edestä. Kohtuullisesti onnistunut rata kiidätti minut sitten kunnon estefiiliksiin, sillä löysin itseni ilmoittautumasta saman tallin huomisellekin estetunnille. Hupskeikkaa. Onneksi opettaja lupasi, että saan jatkaa treenailua silläkin tunnilla Lanttu-herran kanssa. Jospa olen huomenna pikemmin kartalla siitä, miten tätä hevosta pitää ratsastaa.

Videoista kiitos Noralle!