Leirin kymmenes tunti: estekisat kahdella ratsulla

Leirin viimeinen tunti käytettiin kisailun merkeissä. Jokainen ratsastaja sai valintansa mukaan mennä koulu- tai estekisat, joko yhdesti tai kahdesti jommankumman tai sitten kerran molemmat. En ollut viikon aikana löytänyt itselleni mieluista kouluratsua, joten päädyin valitsemaan estekisat kahdesti. Ratsuikseni sain toiveideni mukaisesti Alman 60-70 sentin radalle ja Nasun 85 sentin radalle ja samalla olin niiden ainoa kuski kisoissa. Koska kyseessä oli leirikisat, ei meno ollut mitään tosikkoa. Jokainen ratsastaja oli saanut valita ehdotetuista korkeuksista itselleen sopivan ja arvosteluna oli A.1.0 eli ei ratsasteta ajasta, vaan kaikki puhtaan radan saavat ovat voittajia.

Käytännöllisyyden syistä kisarata oli kaikille liki sama. 95 sentin radan hypänneillä oli tästä ratapiirroksesta puuttuva kahdeksas este, joka oli sarja. Muutoin radalla nostettiin korkeutta hyppääjään mukaisesti. Luokkina nähtiinkin 50-60, 60-70, 85 ja 95 senttiä. Lähtöjä oli puolestaan kahdeksan ja kisaajia seitsemän.

Alma oli ehtinyt mennä aamutunnin alle, joten verkassa testasin vain nopeasti kääntymisen, jarrun ja kaasun. Kaikki oli mukana, etenkin kaasu, joten jäin nopeasti odottamaan verkkahyppyjä, jotka tehtiin pystylle ja okserille. Hypyt menivät ok, joten saatoin hyvillä mielin alkaa odottaa omaa vuoroani, joka koittikin heti toisena.

Verkkaesteellä Almalla.

Otin alkuun laukkaa pitkältä sivulta vasemmassa kierroksessa, sillä se laukka on Almalle helpompi. Lähestyimme ykkösestettä ihan hyvin, mutta jäin ilmeisesti pitämään liikaa, sillä Alma hidasti juuri ennen estettä. Tuloksena hassu miniaskel ja töksähtävä hyppy. Kakkosokseri sijaitsi kaarevalla linjalla ykköseen nähden, ja sen pääsimme tasaisesti kuudella askeleella. Laukka vaihtui hypyssä oikeaksi, joten matka jatkui. Nyt annoin Alman laukata rennommin, jolloin kolmos- ja nelosesteiden linja meni tasaisen helposti viidellä askeleella. Laukka pysyi myös mukavasti oikeassa.

Näin johdetaan ilmeellä.

Viitosta kohti laukkasimme sujuvasti, mutta taisin jättää taas tasapainottamisen vähän viime tinkaan. Kaksi viimeistä askelta ennen hyppyä olivat lyhyempiä, mikä teki menosta vähemmän sujuvamman. Hyppyyn lähdettiin kuitenkin molemmat yhtä aikaa ja laskeuduimme oikein vasemmassa laukassa. Radan viimeiselle linjalle eli kuutos- ja seiskaesteille tein vielä kolmannen kerran virheen eli jarrutin Almaa viime tipassa, jolloin viimeinen askel oli töksähtävä. Linja meni siitä huolimatta tasaisesti neljällä askeleella, ja pääsimme maaliin puhtaalla ja kohtuullisen tasaisella suorituksella. Olin tosi tyytyväinen Almaan, joka teki osuutensa mainiosti ja kesti hienosti parit häsellykseni.

Alman jälkeen hyppäsin pikaisesti Nasun kyytiin. Kun viimeinen 60-70 sentin kisaaja oli hypännyt radan, pääsimme verkkaamaan. Nasu liikkui kohtuullisesti, mutta oli alkuviikkoon verrattuna vähän laiskempi. Verkkahypyt olivat samat kuin aiemmin, mutta luonnollisesti korkeampana. Hypyt sujuivat hyvin enkä kuuman päivän takia viitsinyt prässätä Nasun kanssa turhia, vaan luotin lyhyemmän verkan ja muutaman hyvän hypyn riittävän meille. 

Nasun kanssa lähdimme Alman tavoin liikkeelle vasemmassa laukassa. Meno oli aika rauhallista, mutta halusin mieluummin lähteä tähän astisen ratsastukseni korkeimmalle radalle maltillisesti. Nasu tuntui kuitenkin olevan rauhallisesta tahdista huolimatta hereillä, joten luotin, että kyllä se esteistä yli menee. Ykkönen ylittyikin hyvin, ja kakkoselle pääsimme kuudella askeleella sopivasti. Laukka ei vaihtunut esteellä, mutta onneksi kuitenkin sen jälkeen lennosta. Kolmosen ja nelosen väliin meni viisi askelta tasaisesti, ja pysyin hypyissä kivasti mukana. Viitosella saimme laukan vaihtumaan hypyn aikana vasemmaksi, joten matka kuutosen ja seiskan linjalle saattoi jatkua helposti.

Kuvassa hyppäämme Nasun kanssa verkkaestettä.

Radan viimeiset esteet ylittyivät myös ongelmitta ja väliin meni jälleen Alman tavoin neljä askelta. Radan jälkeen oli pakko vähän hihkua, sillä ensimmäinen 85 sentin ratani meni mielestäni tasaisen rauhallisesti. Kaikista parasta oli se, ettei hyppyihin mukautumisessa ollut ongelmia enkä usko, että säädin selässä paljon ylimääräistä.

Kuvassa hyppäämme Nasun kanssa joko verkkaestettä tai radan viimeistä estettä.

Kisat hurahtivat vauhdilla ohi, ja samalla leirikin alkoi vedellä viimeisiään. Pakko kyllä sanoa, että olipa mahtavat viisi päivää! Leiriporukkamme oli sopivasti samalla aaltopituudella ja kun heppatouhuista oli päästy, vilahtivat illat pitkälle päivän kuvia ja videoita katsellessa ja niille nauraessa. Tallin ratsuista taisi löytyä jokaiselle mieleinen eikä yksikään hevonen ollut kenellekään ehdoton inhokki. Opettaja osasi vaatia ja kehua sopivassa suhteessa. Olisin tietenkin toivonut vielä enemmän hyppäämistä, mutta 11 ratsun ja yhdeksän ratsastajan yhdistelmällä oli ymmärrettävää, että ihan joka päivä ei voinut hypätä. Itselle leirin suurimmat annit olivat maastoestetunnilla sekä kisoissa, joissa sain ylitettyä oman aikaisemman tavoitteeni eli 70-80 sentin radan hyväksytyn suorittamisen. Nyt on plakkarissa puhdas rata 85 sentin korkeudella ja takataskussa taas pieni ripaus itsevarmuutta uskaltaa yrittää esteillä enemmän. Ei muuta kuin ensi vuonna toivottavasti uudelleen yhtä hyvä leirikokemus ja mieluusti vielä samalla porukalla.

Lukekaahan muuten leirillä olleiden Noran ja Kaisankin kertomuksia heidän ratsasteluistaan.

Kuvista ja videoista kiitos jollekin leiriläisillemme!