Reilun kuukauden tauon jälkeen palasin taas kotitallin tunnille. Tuppauduin C-tason tunnille mukaan ja sain ratsuksi Potterin. Olin varovaisen ilahtunut, sillä olen nähnyt ratsun kulkevan mukavasti monella kuskilla. Halusin itse pystyä samaan, joten sisäinen kouluratsastajani tyrkkäsi estepilottini nurkkaan, suoristi silinterihattunsa ja kipusi ratsun kyytiin. Tunnin aiheina olivat myötä- ja vasta-asetukset sekä laukasta siirtyminen suoraan käyntiin.
Asettamistehtävän kuviona oli pyöräyttää aluksi käynnissä molemmille pitkille sivuille kaksi volttia, jotka aloitettiin vasta-asetuksessa ja sen mennessä läpi vaihdettiin myötäasetukseen. Myöhemmin ensimmäinen voltti tehtiin käynnissä, toinen ravissa, ja kuvio ratsastettiin luonnollisesti molemmista suunnista. Aloitimme oikeasta kierroksesta. Potter pyöristyi volteilla hetkittäin, mutta nousi aika pikaisesti siitä ylös. Opettaja ohjeisti pitämään ulko-ohjan jämäkämmin tuntumalla ja huolehtimaan, että ratsu asettuisi enemmän niskastaan kuin kääntämällä koko päänsä kaulasta alkaen pyydettyyn suuntaan. Ulkopohkeen piti myös muistaa kääntää ja sisäpohkeen vartioida sitä, ettei hevosen lapa pullahtaisi sieltä karkuun. Opettajan vinkkien avulla aloin saada Potteria käynnissä volteilla kivan pyöreäksi, mutta suorilla osuuksilla sain taas neuvotella hevosen kanssa siitä, miten päin piti kulkea. Opettaja hoksautti myös, että antaisin hevosen tehdä pyöreänä töitä ja olisin rento ja vaikuttaisin vasta sitten, kun hevonen alkaisi lipua omille teilleen.
Vasemmassa kierroksessa asettaminen tuntui hankalammalta. Potter vastusteli hieman, ja jos onnistuin saamaan asetuksen sinnepäin, tuntui ratsu jäävän kiinni sisäohjaan. Koetin sisäpohkeella pukata hevosta pois nojaamasta sisälle, mutta apuni taisivat jäädä menemättä perille. Kerrankin kuitenkin voin sanoa, että tein tunnin aikana pohkeillakin töitä. Ravissa Potterin saaminen vähän rennommaksi tai pyöreämmäksi oli melkoisen haastavaa. En tiedä, leviävätkö oma istuntani ja apuni niin pahasti ravissa, ettei hevonen ymmärrä minua vai mitä tapahtuu, mutta hyvät, pyöreät hetket jäivät tällä kertaa vähiin. Muutamia hetkiä opettaja bongasi kehuen niiden menneen hyvin, mutta itsestä tuntui, ettei hevonen vastannut apuihini niin kuin toivoin. Ehkä jäin taas tuijottelemaan sitä niskaa liikaa, kun olisin voinut keskittyä muuhunkin. Arvelisin, että ravissa ulko-ohjani ei pysynyt riittävän vakaana, jolloin Potter ei halunnut saati voinut jäädä hytkyvän ohjan onnettomalle tuntumalle pyöreänä.
Lopuksi tehtävää muutettiin sitä, että ensimmäiselle voltille tultiin käynnissä, sille kääntyessä siirryttiin raviin ja voltin loppupuolella nostettiin laukka. Laukkaa mentiin pitkän sivun loppuun, johon pyöräytettiin ympyrä. Sen aikana hevosta tuli lyhentää niin, että siirtyminen lyhyen sivun lopussa laukasta suoraan käyntiin onnistuisi. Potter oli koko tunnin ajan tuntunut vähän laiskalta eikä virtaa tahtonut riittää tässäkään tehtävässä. Ravi ja laukkakin nousivat, mutta laukka ei lähtenyt nohituksistani huolimatta pyörimään mielestäni kunnolla missään vaiheessa. Niinpä laukan lyhentäminen ympyrällä tuntui vaivalloiselta enkä saanut hevosta pysymään aktiivisena, jolloin siirtymäyritykset käyntiin valuivat monien raviaskeleiden kautta kerta toisen jälkeen.
Opettaja vinkkasi lyhentämään laukkaa ulko-ohjan avulla ja pitämään pohkeet tuntumalla. Itsestä tuntui enemmän, että alle olisi pitänyt saada mennä muutamia kierroksia isoa, reipasta laukkaa, jotta hevosen moottorin olisi saanut edes käyntiin. Yritin kovasti pitää oman pakkani kasassa, lyhentää Potteria laukassa ja pyytää käyntiin, mutta jäimme aina kinastelemaan raviin, josta pääsimme lopulta käyntiin. Itseä harmitti melkoisesti, kun homma ei onnistunut. Jokin palanen jäi pahemman kerran loksahtamatta paikoilleen. Omaa oloa olisi helpottanut, jos olisin edes tiennyt, mikä oli vinkkarassa niin pahasti.
Tunnista jäi tällä kertaa enemmän harmitus kuin hyvä mieli, mikä ei tietenkään ole kauhean kivaa. Se johtui kenties siitä, että vaikein tehtävä tehtiin tunnin lopuksi ja kun se ei onnistunut, jäi se mieleen päällimmäiseksi. Aina ei voi onnistua ja toisaalta tällaiset kerrat opettavat myös. Ensi kerralla voi taas mennä toivottavasti vähän paremmin. Tässä kohtaa onkin hyvä parantaa mieli lainaamalla Winston Churchilliä: No hour of life is wasted that is spent in the saddle.
