Alma saapui tunnille maastoreissusta, jonne ajattelin sen jättäneen ylimääräiset virrat. Maasto oli ollut kuitenkin sen verran kevyt, että tamma puhkui vieläkin menohaluja. Verkkalaukoissa vähän mietin, että mitähän menosta mahtaa tulla, sillä ratsu olisi mieluusti kipitellyt toiveitani kovempaa. Verkkahyppyinä mentiin kavalettia ja pystyä, ja kun ne sujuivat hyvin, hypättiin vielä kentällä ollut mökkieste ennen siirtymistä maastoon. Mökkieste ylittyi ongelmitta ja sen mukana häipyivät huoleni siitä, että tamma lähtisi viemään ja saatoin siirtyä innokkain mielin muille maastoesteille.
Seuraavaksi hyppelimme useammasta tukista koostunutta estettä. Kävin näyttämässä Almalle esteen kaiken varalta. Siinä esteet edessä taputtelin sitä pysähdyksissä, kun tamma keksi oman vinkeensä. Täysin varoittamatta se hyppäsi tukin paikoiltaan yli. Hukkasin molemmat jalustimet ja rytkähdin kyydissä, mutta tällä kertaa apinarefleksini olivat hereillä ja pysyin kyydissä. Sen jälkeen en voinut kuin nauraa tammalle, joka oli tosiaan jo ensimmäisenä päivänä väläytellyt hyppyintojaan. Silloin sitä ei vielä otettu laitumelta mukaan, joten se päätti itse hypätä sähköaidan yli ja liittyä talutettavien ratsujen seuraan. Tukkia hypättiin molemmista suunnista ja vielä kerralla molemmista suunnista samalla kierroksella. Yhteen kertaan jäin matkasta, mutta muutoin este ylittyi mukavan tasaisesti.
Tukin jälkeen suuntasimme rengasesteelle, jota hypättiin ensin muutamia kertoja sellaisenaan ja sitten sen päälle lisättiin vielä puu korottamaan sitä hieman. Tätäkin hypättiin ensin yksittäin molemmista suunnista ja lopulta kerralla edestakaisin. Alma oli mukavan innoissaan, mutta kuunteli pidätteet edelleen mainiosti. Niinpä saatoin nauttia menosta, sillä uskalsin luottaa Almaan. Niinpä tämäkin este ylittyi ilman sen kummempia ongelmia, ja kiittelin ratsuani ahkerasti. Almalla riitti edelleen virtaa, sillä se ei millään olisi malttanut kävellä. Kovasti se ehdotteli ravia ja oli heti valmis menemään, kun pyysi. Aivan ihana maastoesteratsu!
Tässä vaiheessa opettaja tuumaili, että hypyt riittäisivät. Manguimme kuitenkin lisää ja pääsimme hyppäämään vielä tukin ja mökin kertaalleen putkeen. Tunnin viimeiset hypyt menivät mukavasti, joten loistin selässä varmasti sellaista hymyä, ettei aikoihin. Tässä oli leirin siihen astisista tunneista ylivoimaisesti paras kerta.
Alma oli maastoesteillä kerrassaan mahtava enkä varmasti osannut kiitellä sitä tarpeeksi. Jos maastoesteet sujuisivat aina näin hyvin, uskaltautuisin niille paljon useammin. Suunnittelinkin jo, että pakkaisin Alman vaivihkaa leiriltä kotiinviemisiksi, jotta pääsen maastoon useamminkin. Alma sopi kaltaiselleni vähän aremmalle maastoestehyppääjälle täydellisesti, sillä se eteni eikä jäänyt kyttäilemään yhtään mitään. Silloin saatoin itse keskittyä olemaan mukana ja antaa hevosen tehdä oman osuutensa rauhassa. Kerrankin siis yhteistyö minun ja ratsun välillä toimi ilman häseltämistä. Jes!
Kiitos videoista jollekin leiriläisistämme!
