Oppitunti pohkeiden merkityksestä

Viikon kolmas estetunti Äimäraution Ratsastuscentrumissa alkoi epäröivin mielin. Toiveratsuni eli Pimu oli alkanut könkätä, joten tiesin joutuvani kuuden ratsukon (oikeasti piti olla korkeintaan neljä) 80-90 sentin estetunnille täysin uudella ratsulla. Koska olen vielä vähän nynny noilla korkeuksilla, uusi ratsu ei parantanut tilannetta. Opettaja merkitsi minulle ensin reippaan, mutta myös vikkeliin kieltoihin kykenevän Dozzin, mutta tunnustin, etten oikeasti uskalla mennä sillä. Sitten opettaja laittoi minulle 2006 syntyneen Alina-tamman. Tallin sivuilla ratsusta ei kerrota muuta kuin että se on herkkä ja tasainen eikä se ole nuoren ikänsä takia vielä täydessä käytössä. Opettaja sanoi vielä ennen tunnin alkua, että tämä hevonen ei sitten liiku, ellei sitä oikeasti pistä liikkumaan. Varustauduin sitten kaiken varalta kannuksilla.

Alkuverkka mentiin taas itsenäisesti. Alina vaati hivenen nohittelua, mutta vielä tässä vaiheessa tuntui, ettei ratsu ollut lähellekään laiskimmasta päästä. Ohjaus toimi myös, joskin tamma kyllä puski ulos, jos ulkopuolella ei ollut tukea. Laukasta Alina myös pudotteli muutamia kertoja itsestään raviin. Muutamia kertoja myös laukka-apuni eivät menneet perille, jolloin mietin, vedättääkö ratsu minua vai teenkö yksinkertaisesti pyynnöt niin epäselvästi, ettei niitä tajua. Tämä ei selvinnyt. Ennen hyppelyitä tulimme neljän puomin suoraa ravissa ja laukassa. Opettaja huuteli meitä liikkumaan kunnolla, ja kun sain nohitettua hevosta liikkumaan, meni se puomit sekä ravissa että laukassa ihan hyvin. Ei tosiaan ollut ihan niin automaatti kuin monet muut, sillä sen moottori kyllä sammui, jos jäin haaveilemaan.

Tämän jälkeen pääsimme hyppelemään. Ensin tulimme yksittäistä ristikkoa, joka nousi lopulta pystyksi. Muutamia kertoja lähestyminen sujui löysästi, jolloin hyppykään ei ollut kovin terävä. Sitten sain Alinaa vähän innostettua hommaan, jolloin hypyt olivat aika sujuvia. Itseä jäi harmittamaan se, etten saanut hevosta kerralla hyvään laukkaan, vaan sitä tuli nohitettua liikkumaan lähelle estettä. Siihen olin kuitenkin tyytyväinen, että sain myös hetkittäin annettua sille työrauhan eli en ajanut sitä koko matkaa esteelle, vaan annoin senkin tehdä oman osuutensa. Silti ihannetilanne olisi saada hevonen työstettyä hyvissä ajoin sellaiseen laukkaan, joka ensinnäkin pysyy yllä ja toiseksi on sopiva, jotta esteet ylittyvät sujuvasti.

Seuraavaksi siirryimme kolmoissarjalle, jossa ensimmäiseen väliin tuli kaksi laukka-askelta ja toiseen yksi. Lähdin liikkeelle taas sillä ajatuksella, että kyllähän noista yli päästään, vaikkei nyt ihan ihanteellisesti laukatakaan. Alina kuitenkin tuumasi, että enpä muuten hyppää ja kielsi esteelle. Onneksi niin helposti, ettei kyydissä pysyminen ollut kummempi ongelma. Kävin sitten spurttailemassa hevosta, jolloin se heräsi vähän paremmin. Sitten pääsimme yrittämään uudelleen ja tällä kertaa Alina hyppäsi kolmoissarjan kyselemättä. Aika paljon pohjetta se kuitenkin tarvitsi, jotta pysyi liikkeellä. Tulimme sarjaa muutamia kertoja ja lopulta sen viimeinen este eli okseri oli metrissä. Alina ylitti senkin mainiosti, joskin kannustusta kaivaten enkä itsekään omasta mielestäni haahuillut selässä miten sattuu. Tässä taisi olla tunnin parhaat fiilikset, kun ratsu liikkui ja esteet ylittyivät kohtuullisen vaivattomasti. Sarjoissa on se ilo, että jos hevosen saa tuotua ensimmäiselle järkevästi, ylittää se todennäköisesti ne muutkin.

Tunnin kinkkisin tehtävä oli uusinnan ajatuksella ratsastettu rata. Yritin pistää Alinaan ajoissa vauhtia, mutta sekä minä että ratsu tunnuimme jo vähän hyytyneen. Aloitimme oikeassa kierroksessa ja pääsimme ykkösen yli ihan ok, ja laukka pysyi oikeana. Jälleen koetin hoputtaa ratsua liikkumaan, kun aikaakin oli, mutta se ei juuri auttanut. Kakkosen yli pääsimme taas ja sitten tuli melkoisen tiukka kaarre kolmoselle. Vauhti hiipui reippaasti, mutta opettajan ääniavuilla ja omalla nohituksella pääsimme siitä yli. Sen jälkeen ei ehtinyt hengähtää, sillä nyt piti olla jo kääntämässä neloselle. Aika vaivalloista menoa, mutta sentään menimme esteen yli. Sen jälkeen oli pitkä sivu aikaa usvattaa, ja Alina saikin vähän vipinää kinttuihin. Valitettavasti unohdin ratsastaa ratsua viitoselle vieneen kaarteen aikana, jolloin ratsu stoppasi sille. Esittiköhän se vielä toisenkin stopin ennen kuin pääsin jatkamaan. Sitten hyydyimme taas pahimmoilleen ennen trippeliä ja esitimme sille useampia kieltäytymisiä. Lopulta kiukustuin ja suunnilleen pukkasin ratsun esteen yli kunnon ääniavuilla. Ei ollut kauhean kaunista menoa, mutta sentään ratsu hyppäsi. Omat voimat olivat ihan lopussa, jolloin unohdin, että kuutosen jälkeen olisi pitänyt mennä vielä seiska. Ei muuta kuin esteen vasemmalta ohi ja uudelleen ympyrälle ja viimeisen esteen yli. Radan jälkeen olin ihan puhki, ja syke huiteli vakuuttavissa lukemissa. Opettaja oli kuitenkin nähnyt radassa pieniä hyviä hetkiä, vaikka itsestä rata tuntui melkoisen kurjalta. Ei ole kiva puskea hevosta, kun sitä ei osaa ratsastaa liikkumaan itsenäisesti.

Kuusivuotiaaksi Alina on kyllä tolkku tapaus ja minun kohdallani erityisen opettava tapaus. Vähän tuli mieleen Epper, joka myöskin on useimmiten nihkeä liikkumaan kanssani esteillä. Poikkeuksena Alinaan, Epper on mönkinyt huonostakin laukasta esteet yli. Alina puolestaan opetti minulle, että jos pohkeet eivät ole tuntumalla eikä laukka pyöri, ei se tamma lähde turhaan kuskia pelastamaan. En edes muista, monta kieltoa oikein esitimme tunnin aikana, mutta kyllä niitä oli hävettävän monta. Pohkeeni eivät silti heränneet töihin enkä saanut ratsua viriteltyä estetaajuudelle. Muutaman kerran Alina lähti itse imemään esteelle, mutta pääsääntöisesti se otti kaiken turhankin lunkisti. Plussaa kuitenkin ratsulle siitä, että laukat vaihtuivat kohtuullisen hyvin esteillä ja hyppyyn mukautuminen oli helppoa. Tämän tunnin isoin ilo oli siinä, että vaikka alla oli uusi ratsu ja esteet minun mittapuullani korkeita, ei silti kertaakaan pelottanut. Tästä on taas hyvä jatkaa.