Tasaisen varma Meri

Perjantaikin meni tuplahevostellessa. Toinen tunti oli Noran houkuttelemana pitkästä aikaa Aaltokankaan Ratsutalleilla. Meille oli luvassa kahden hengen estetunti. Ratsukseni olin toivonut tasaisen varmaa menijää ja sainkin 1999 syntyneen Merijan eli Merin. Noin 166-senttiseksi arvioitua tammaa kehutaan tallin sivuilla kaikille sopivaksi luottoratsuksi. Koulupuolella se taitaa helpon A:n asiat ja esteillä metrin.

Alkuverryttelyssä kävimme askellajit läpi sileällä. Meri oli käynnissä ja ravissa vähän nohiteltava, mutta laukassa eteni jo paremmin. Opettaja hoksautti varomaan, ettei Meri venähtäisi pitkäksi, vaan pysyisi lyhyempänä ja ottaisi takajalat alleen. Hyvä huomio, minulla kun on taipumusta antaa ratsujen venähtää tavarajuniksi. Hetkittäin sainkin Meriä vähän lyhyemmäksi ja takajalkoja hommiin, jolloin laukkakin tasoittui ja pyöri paremmin.

Ennen kahta hypättyä rataa tulimme tietysti yksittäisiä tehtäviä. Niitä olivat muun muassa kahdella ravipuomilla varustettu lävistäjäpysty, yksittäinen lävistäjäristikko sekä suora linja. Ravipuomeilla varustetulla pystyllä sain miettiä niin käsiä kuin jalkoja. Kädet piti saada myötäämään, jalkojen taas piti ratsastaa Meri esteelle ja hyppyyn napakasti. Tehtävällä muistin joko kädet tai jalat, en ihan yhtä aikaa molempia. Petrasin tässä hieman, mutta hypyt olisivat saaneet olla terävämpiä. Lävistäjäristikko meni ihan ok, vaikka laukka ei siinä ottanut vaihtuakseen, vaan sain korjata ravin kautta. Suoralla linjalla oli ponnistuspuomi apuna, ja väli piti mennä kolmella askeleella. Me esitimme ensin neljä askelta, kun tulimme tehtävälle vähän turhan rauhallisesti. Sitten puolestaan yliratsastin ja tuuppasin Merin tulemaan välin kolmella askeleella. Sain uusia tehtävän heti tämän jälkeen, jotta sain tultua tehtävälle alun perinkin hyvässä laukassa, jolloin minun tarvinnut enää ensimmäisellä esteellä tehdä niin isoa muutosta. Tulimme myös lävistäjillä olevia pystyä ja ristikkoa tiukemmalla kääntämisellä, mikä sujui ihan ok.

Yksittäisten tehtävien jälkeen tulimme kaksi lyhyttä rataa. Ensimmäinen rata oli neljän hypyn mittainen: suora linja vasemmassa laukassa, lävistäjäpysty ja siltä lävistäjäristikolle tiukemmin. Rata meni ihan ok, ja sain käännettyä ristikolle hieman tiukemmin. Toisella radalla tulimme lävistäjäristikon, lävistäjäpystyn, suoran linjan sekö vielä ristikon ja pystyn uudelleen. Ensimmäiselle esteelle eli ristikolle sain kannustaa Meriä vähän eteen, sillä en halunnut sen tikkaavan miniaskelta. Meri kuunteli hyvin ja nappasi esteellä toivotusti vasemman laukan. Lävistäjäpystylle tulimme ihan asiallisesti, vaikka Meri kolautti takasensa siihen. Laukkakin vaihtui toivotusti vasemmaksi. Suoran linjan pystylle ajauduimme hieman lähelle, mikä toi väliin yhden askeleen lisää. En tosin tajunnut tätä, vaan yritin usuttaa Merin laukkaamaan välin vielä kolmella. Eihän se enää siihen venynyt, ja hoputukseni takia ajauduimme linjan okserillekin lähelle. Meri hienosti selvitti senkin. Laukan sain korjata oikeaksi ravin kautta. Ristikko toisesta suunnasta meni ihan ok, mutta laukan sai taas korjata ravin kautta. Radan viimeiselle esteelle eli lävistäjäpystylle rohkaisin Meriä vielä äänellä, jotta se tohti lähteä hyppyyn reippaammin. Meri totteli tämänkin hienosti, ja näin pääsimme radan viimeisen esteen asiallisesti. Laukka piti tosin vielä kertaalleen korjata ravin kautta oikeaksi.



Olipas kiva tunti. Meri oli niin kiva kuin olin olettanutkin. Kiltti ja tottelevainen tamma, jonka kanssa on varmasti mukava treenata. Sain opettajalta hyviä asioita mietittäväksi niin esteiden kuin ihan sileän työskentelyn parissa. Enemmän vain niitä pohkeita, kuten aina hoenkin. Nyt kun saisin vielä vietyä sen käytäntöön.

Videosta kiitos Ankille!

Se jokin suomenhevosessa on

Maanantaina päädyin Noran houkuttelemana Aaltokankaan Ratsutallien neljän ratsukon estetunnille. Ratsutoiveeni meni läpi, ja pääsin toisen kerran Tihtan selkään. Pieni hupaisa huomio oli se, että tunnin pisimpänä ratsastajana olin kuitenkin pienimmän hevosen kyydissä. Tihtahan on noin 151-senttinen. Vaan näin se sisäinen ponityttöyteni näkyy ulospäin.

Alkuverryttelyssä kävimme aika itsenäisesti kaikki askellajit läpi. Tihta oli reipas itsensä, ja sain jopa vähän toppuutella sitä, ettei se ihan kipittänyt. Opettaja muistutteli ratsastamaan sisäpohkeen läpi etenkin kaarteissa, jotta Tihta ei oikaissut niitä. Tällä kertaa Tihta tuntui aika samanlaiselta molempiin suuntiin. Laukassakin Tihta liikkui hyvin eteen. Annoin sen edetä, mutta lyhensin laukkaa aina välillä kontrollin vuoksi. Toisen suunnan laukassa jarrut tosin hieman alkoivat hävitä, kun Tihta taisi alkaa lämmetä hommiin. Ympyröiden avulla sain siihenkin suuntaan vähän tolkkua, mutta meno jäi silti vähän kiireiseksi.

Ennen kahta rataa tulimme puomin ja kahden pystyn suoraa linjaa molemmista suunnista. Jossain vaiheessa puomi nousi kavaletiksi. Puomin ja ensimmäisen pystyn väliin pistettiin yksi askel, pystyjen väliin me Tihtan kanssa laitoimme neljä askelta. Suora linja sujui sinällään hyvin, kun sain tultua heti alusta asti hyvässä laukassa ja keskellä pysyen. Laukka tuppasi vaihtumaan vääräksi, ja Tihta pääsi vielä viimeisen hypyn jälkeen vähän kiidyttämään. Jäin sitten lopulta hidastamaan jo tehtävälle lähdettässä liikaa, jolloin jouduin ensimmäisessä välissä ratsastamaan eteen ja toisessa välissä puolestaan ottamaan vähän kiinni. Sain onneksi vähän parsittua tätä, vaikka tasaisuutta olisi saanut olla enemmän. Tihta hyppäsi kuitenkin tasaisen varmasti.

Sittenpä tulimmekin radan. Ensin tulimme viereisestä ratapiirroksesta poiketen esteet 2a–6 eli emme vielä hypänneet ykkösokseria. Kavaletin ja kahden pystyn suora linja meni muuten hyvin, mutta toinen väli kävi hieman ahtaaksi myöhäisen pidätteen takia. Laukka piti myös korjata erikseen vasempaan. Neloselle tuli hyvä tie, ja laukka vaihtui toivotusti oikeaan. Viitoselle kiersimme pidemmän tien emmekä tulleet sille suoraan neloselta. Viitoselle tuli myös ihan asiallinen hyppy, mutta sitten unohdin ratsastaa kaarteen tilaa käyttäen. Kuusi askelta meni väliin, mutta kuudes oli jo hivenen ahdas. Pidin kuitenkin pohkeet tuntumalla, ja Tihta hyppäsi vielä kuutosenkin hyvin napaten toivotun vasemman laukan. Ensimmäinen ratamme oli siinä.

Toiselle kierrokselle saimme siis yhden esteen lisää sekä korkeutta noin 70–80 senttiä. Ykkösenä ollut okseri kehtasi hetken ajan näyttää isolta, kunnes tajusin oman mamoiluni turhaksi. Tihta hyppäsi okserin ihan hyvin, vaikka ponnistuspaikka olikin hieman ehkä lähellä. Laukankin Tihta nappasi hienosti vasemmaksi. Suora linja 2a–3 meni nyt vähän paremmin, vaikka edelleen toisessa välissä olisi saanut ottaa vähän kiinni. Kolmosen jälkeen sai taas korjata laukan erikseen vasemmaksi. Nelonen meni hyvin, ja tällä kertaa käänsin siitä suoraan viitoselle. Kaarre oli ihan ok, vaikka olisi se saanut mennä tasapainoisemmin. Viitosen ja kuutosen kaarevan linjan ratsastin nyt vähän enemmän tilaa käyttäen, jolloin kuusi askelta sopi siihen paremmin. Rata päättyikin asialliseen hyppyyn.

Tämän enempää emme ehtineet hypellä, mutta tässäkin oli oikein mukavasti treeniä. Tihta on kyllä mainio hyppykaveri. Se jokin niissä suomenhevosissa vain on. Kunhan saisin Tihtan kanssa vähän enemmän tasaisuutta, olisi meno vielä vähän sujuvampaa. Tihtan kanssa on kyllä kiva hypätä jo siksi, että tamma tuntuu tykkäävän siitä puuhasta. Onkin mukava hypätä sellaisella hevosella, joka itsekin vähän innostuu hommasta sen sijaan, että se pitäisi maanitella jokaisen esteen yli. Taas yksi mukava hyppytunti takana. En yhtään ylläty, vaikka löydän itseni kolmannenkin kerran esteiltä Tihtan kanssa.

Tuttua hyppelyä vieraissa

Nora houkutteli minut, Kaisan ja kolmannen kaverimme Aaltokankaan Ratsutalleille meille järjestetylle estetunnille. Ratsukseni sain 2006 syntyneen suomenhevostamma Tihtan. Olinkin haaveillut sillä hyppäämisestä, joten ratsu oli varsin mieluinen. 151,5-senttistä Tihtaa kuvaillaan tallin sivuilla innokkaaksi hyppääjäksi, joka sopii kaikille ja onkin yksi toivotuimmista ratsuista. Koulupuolella tamma taitaa helpon A:n asiat.

Alkuverryttelyn saimme mennä aika itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Opettaja neuvoi ratsastamaan Tihtan kanssa pohkeet läpi, jolloin se olisi mukava ratsu. Tihtaa sai hieman herätellä hommiin, mutta pääosin se liikkui ihan hyvin itse. Vasemmassa kierroksessa sisäpohjetta olisi saanut hakea paremmin läpi kuin mitä nyt tein. Tihta kun pääsi hieman kaatumaan siinä kierroksessa sisälle. Muutoin Tihta vaikutti varsin kivalta ja mutkattomalta. Sain itse noottia sisäohjassa roikkumisesta, mikä nyt ei yllättänyt. Yritin kommenttien mukaan höllätä sisältä ja aktivoitua paremmin ulkopuolelta.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme kahden toisesta päästä nostetun puomin innarin, pyöräytimme samaan tapaan laitetun puomin yli ympyrän ja jatkoimme innaripuomeihin nähden suoralla linjalla olleen pystyn yli. Ensimmäinen yritys innaripuomeilla oli ravipitoista räpellystä. Menimme vieläpä ympyrällä olleen puomin ohi vasemmalta, hups. Pyöräytimme heti ohimenon jälkeen uuden ympyrän, jolloin sain tyyrättyä Tihtan puominkin yli. Pysty sentään meni ihan ok. Toinen kierros tuli jo sujuvammin. Mitä nyt Tihta nappasi pystyn hypyssä ristilaukan. Tulimme tehtävän vielä siten, että jätimme ympyrän pois ja etenimme innaripuomeilta suoraan pystylle. Väli meni hyvin kuudella askeleella, mutta Tihta sekoitti taas laukkansa ja tuli välin ristilaukassa.

Seuraavaksi tulimme innaripuomien ja pystyn suoran linjan ja jatkoimme siitä lävistäjäpystyltä samoille innaripuomeille. Suora linja meni muuten hyvin, mutta taas ristilaukassa. Korjasin sen ympyrällä pois ennen kuin jatkoin. Lävistäjäpysty meni hyvin, ja Tihta nappasi siinä toivotusti oikean laukan. Innaripuomeille tulimme ahtaasti kuudella askeleella. Olisin saanut tehdä selvemmän pidätteen heti hypyn jälkeen, mutta en ehtinyt. Tulimme samat uudelleen ja lisäsimme vielä innaripuomien jälkeen kaarevan linjan lävistäjäportilta suoralla linjalla olleelle okseriksi muuttuneelle esteelle. Innaripuomien jälkeen olimme taas ristilaukassa, ja okserille lähdimme hitusen liian kaukaa. Sain taas korjata laukan ympyrällä. Lävistäjäpysty meni ihan ok, mutta kaareva linja innaripuomeille oli jälleen ahdas. En vieläkään muistanut ottaa pidätettä. Askel ei oikein sopinut, ja Tihta rikkoi raville selvittääkseen puomit järkevästi. Matka kuitenkin jatkui nopeasti laukassa. Lävistäjäportin hyppäsimme positiivisen askeleen kautta vasempaan laukkaan vaihtaen. Kaareva linja okserille meni asiallisesti kuudella askeleella.

Sitten tulimme innaripuomeilta kaarevan linjan lävistäjäpystylle, siitä lävistäjäportille ja lopuksi vielä innaripuomien ja okserin suoran linjan. Innaripuomit menivät ihan ok samoin kuin kaarevan linjan päässä ollut lävistäjäpysty, vaikka tulimme sille vastalaukassa. Lävistäjäportti meni samoin hyvin. Innaripuomeille Tihta pääsi lähtemään vähän kauempaa, jolloin se nappasi siinä ristilaukan. Suoralla linjalla se ei kuitenkaan haitannut, vaan pääsimme sujuvasti okserille kuudella askeleella. Loppuun hyppäsimme vielä kerran kavaletin ja okserin suoran linjan. Sorruin tuuppaamaan kavaletille tultaessa Tihtaa hyppäämään kauempaa, mutta se otti järkevästi vielä yhden askeleen. Minä puolestaan olin jo lähtenyt hyppyyn. Matka kuitenkin jatkui töpeksinnästäni huolimatta, ja pääsimme vähän askelta venyttäen noin 75 sentin okserille. Sekin ylittyi tasaisen varmasti, ja niin tunnin hypyt olivat pulkassa.



Tihta oli oikein kiva hyppykaveri! Se tuntui kivan tutulta ja varmalta. Se pääsi välillä vähän kipittämään, kun en keksinyt, millainen pidäte tehoaisi siihen parhaiten. Lopputuntia kohti se tasoittui mukavasti. Oli kaiketi saanut kulutettua ylimääräistä energiaa sen verran, että malttoi kuunnella minuakin. Tihtan hypyt olivat helppoja mukautua. Tamma oli myös sangen näppärä korjaamaan itse lennosta laukan, siitä isot pisteet. Kylläpä hyppääminen on mukavaa näin asiallisella hevosella. En yhtään ihmettele, miksi Tihta on suosittu. Mukava ja mutkaton, sellainen tuntiratsun kuuluukin olla. Jos vain tilaisuus tulee, minut löytää kyllä uudelleen hyppelemästä Tihtalla.

Videoista kiitos Alekseille!

Pitkästä aikaa Aaltiksella

Näemmä ratsastusleirin jälkeen tuppaan villiintymään jonkinlaiselle estetunnille Aaltokankaan ratsutalleille. Viimeksi olen mennyt siellä vuosi sitten heinäkuussa maastoesteitä. Tänään puolestaan kävin hyppäämässä kentällä Noran ja toisen ratsukon kanssa jaetulla tunnilla. Ratsukseni sain vuoden takaiselta kerralta tutun Remun. En muistanut ruunasta juuri mitään, mutta koska selvisimme maastoesteistä ehjin nahoin, en uskonut kentällä hyppäämisen olevan sitä jännempää.

Alkuverryttelyn saimme tehdä itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Remua sai herätellä reagoimaan pohkeeseen, mutta hiljalleen se alkoi toimia paremmin. Päästin sen kuitenkin kerta toisen jälkeen liian pitkäksi, mikä ei ollut hyvä juttu. Jos sainkin sitä vähän lyhyemmäksi, katosi liikkeestä pontevuus. Sitä oikeaa eli lyhyttä, mutta napakkaa etenemistä en löytänyt muutamaa hassua pätkää enempää. Hetkittäin Remu rentoutui ja pyöristyi, jolloin sitä olisi voinut alkaa työstää enemmän. Seuraavassa hetkessä se oli kuitenkin taas väärinpäin, jolloin taas ei oikein saanut mitään aikaan. Loppujen lopuksi sain Remun johonkin puoliväliin, jolloin se tuntui olevan kohtuullisesti hereillä ja kuulolla.

Tunnin päätehtävä oli puomin, ristikon ja okserin sarja, jolta jatkettiin lävistäjällä olleelle okserille. Sen jälkeen puolestaan hypättiin pituushalkaisijalla ollut pysty hieman vinottain ja tultiin sille uudestaan toisesta suunnasta edelleen vinolla lähestymisellä. Tehtävälle lähdettiin ravissa, ja laukka nousi sarjan ristikolla. Tehtävää tultiin useamman kerran, ja maksimikorkeus taisi olla noin 75–80 senttiä. Tehtävän pääongelma oli pontevuuden puute. Remu keksi pari kertaa käynnissä omaa vuoroa odottaessa tehdä minisätkyt, jolloin aloin jännittää. Se heijastui heti ratsastamiseeni eli minusta tuli varovaisempi. Niinpä hurruuttelimme tehtävällä käsijarru hieman päällä, jolloin laukka ei pyörinyt parhaiten. Sain kuitenkin pidettyä kädet hypyissä rentoina ja myödättyä kunnolla, sillä Remu kuulemma vetää herneen pahemman kerran turpaansa, jos sitä kiskaisee suusta. Saimme myös napattua esteillä oikeita laukkoja, vaikka muutama jäikin vaihtumatta. Kertaalleen Remu keksi vilahtaa sarjan ristikolta ohi enkä ehtinyt estää. Toisella lähestymisellä olin rutkasti enemmän pohkeilla tuntumalla, jolloin Remu meni sarjan mukisematta. Muutoin ponnistuspaikat oli aika helppo nähdä, mikä auttoi mukautumista hyppyyn. Vinot lähestymiset vaativat hiomista, sillä tein ne joko liian jyrkästi tai liian loivasti. Niitä en olekaan treenannut aikoihin, mikä näkyi. Saimme kuitenkin tehtävään muutamia nappiin osuneita hyppyjä, jotka olivat helppoja ja sujuvia. Ne palkitsivat mukavasti.

Loppuraveissa hain vielä otetta Remuun, ja sitä löytyi hetkittäin. Välillä Remu tosin hirveili, välillä taas kipitti, mutta hetkittäin sain sen malttamaan ja etenemään ihan asiallisesti. Tämä tunti tuli kyllä tarpeeseen. Minun on totuttava hyppäämään erilaisemmilla hevosilla, ja Remu minisätkyineen teki hyvää ravistellessaan minua pois mukavuusalueeltani. Remussa hyvää oli se, että se keskittyi tehtävillä ihan hyvin. Olisin kuitenkin saanut petrata pohkeiden läpiratsastuksessa niin aktiivisuuden kuin suoruuden suhteen. Remu kun pääsi vähän löysäilemään sekä oikomaan, kun pohkeeni jäivät matkasta. Vaan oppia ikä kaikki. Saa nähdä, josko vielä tämän kesän aikana löydän itseni hyppäämästä muillakin vieraammilla hevosilla. Se kyllä tulisi tarpeeseen.

Katkerahkon makuista kokemusta

Lauantaina suuntasimme Jetin kanssa Aaltokankaan Ratsutallien harjoitusestekisoihin. Luokkavalintamme olivat 70 ja 90 senttiä, joissa molemmissa arvosteluna oli minulle uusi tuttavuus eli A.2.0. Ennakkoon en ajatellut arvostelusta hyvää, sillä tykkään enemmän ratsastaa perusradan rauhassa ja sitten asioiden ollessa kohdillaan vähän reipastua uusinnassa. Silloin uusinta on ollut tavallaan palkinto hyvin ratsastetusta perusradasta. Vaikka arvostelu ei mieleeni ollutkaan, oli silti ihan paikallaan kokeilla jotain uuttakin. JKH-tiimi oli myös täydellisesti edustettuna, sillä kisoissa mukana olivat niin Nora kuin Kaisa.

Sekä radat että verryttelyt mentiin kentällä. 70 sentin luokassa olin toisessa verryttelyryhmässä. Sitä ennen olimme käyneet hyvän käyntilenkin maastossa, joten pääsin heti ravaamaan. Jetti vaikutti ihan hyvältä, joskin vähän tuijotti yhtä yleisökohtaa. Laukka kuitenkin rullasi mukavasti, ja otimme kaksi hyppyä pystylle vasemmassa laukassa. Ne menivät ihan asiallisesti, joten se suunta riitti meille. Oikeassa laukassa tulimme pari kertaa okserin, sillä ensimmäisellä yrittämällä jouduin väistämään toista ratsukkoa, jolloin tie esteelle ei ollut paras mahdollinen. Jetti kuitenkin hyppäsi okserin hyvin. Toisella yrittämällä tie oli kunnossa, ja Jetti hoiti osuutensa taas mainiosti. Se riitti meille verryttelyksi ja siirryimme odottamaan vuoroamme.

Noralle kiitos tästä! 70 ja 90 sentin radat
olivat tosiaan samanlaiset.

Radalle päästyämme lähdimme matkaan oikeassa laukassa, jossa Jetti eteni ihan hyvin. Ykkönen ylittyi ongelmitta, ja Jetti vaihtoi siinä ristilaukan mieleisekseen eli vasemmaksi, vaikka oikea laukka olisi ollut suotavampi.  Kakkosena olleelle valkoiselle lankkuesteelle pääsimme kuudella askeleella eikä Jetti jäänyt tuijottelemaan estettä. Laukankin se nappasi hypyssä hienosti oikeaksi. Yritin kaartaa kolmoselle tiukemmin, mutta valuimme hieman ulos aiotulta tieltä. Kolmosena olleelle okserille pääsimme ihan hyvin, ja se ylittyi siten, että Jetti vaihtoi siinä laukan vasemmaksi. Neloselle sain tehtyä tiukemman kaarteen, vaikka vauhti hyytyikin. Jetti hieman jarrutti nelosena olleelle portille, mutta hyppäsi sen muutoin ihan ok vaihtaen laukan hypyssä oikeaksi. Viitosena oli okseri, jolle ratsastin vähän tiukemman tien, mutta en liioitellut. Ponnistuspaikka osui onneksi hyvin, ja Jetti hyppäsi esteen helposti. Viitosen jälkeen Jetti oli taas ristilaukassa, kunnes korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Laukka pääsi vähän pidentymään, jolloin kaarevan linjan kuudes askel jäi miniksi. Jetti paikkasi tilanteen hienosti, ja niin kuutoseste ylittyi puhtaasti. Kuutosen jälkeen olimme ristilaukassa, jota yritin korjata pois. Jetti sen sijaan esitti etuosan vaihtoja, kunnes lopulta tuli seiskalle ristilaukassa. Tie seiskalle oli vinompi kuin olin ajatellut, mutta Jetti hyppäsi esteen ihanan tottelevaisesti ja korjasi itsensä hypyssä vasempaan laukkaan. Edessä oli enää radan viimeinen este eli kahdeksan. Seiskan jälkeen yritin kääntää tiukasti, mutta kaarre pääsi taas venähtämään. Pääsimme kuitenkin kasille, jolle tuli toinen selvempi jarrutus. Jetti kuitenkin hyppäsi senkin puhtaasti, ja niin pääsimme maaliin puhtaalla suorituksella. Aikamme oli 44.82, jolla olimme kuudensia eli ensimmäisiä ei-sijoittuneita 19 ratsukon luokassa.

90 sentin luokassa oli kuusi osallistujaa, joten pääsimme verryttelemään kaikki yhtä aikaa. Hyppäsimme vasemmassa laukassa kolmesti pystyn. Ensimmäisellä kerralla sain ponnistuspaikkapaniikin, jolloin puskin Jetin hyppyyn kauempaa. Se totteli, mutta kopautti huonon paikan takia puomin alas. Tulimme esteen uudelleen, jolloin sain oltua rauhassa, ja Jetti sai hypätä pystyn rauhassa puhtaasti. Tämän jälkeen tulimme pystyn vielä kolmannen kerran, nyt kisakorkeudessa, kun aiemmat hypyt olivat 80-senttisiä. Jetti hyppäsi pystyn vaivatta, ja vasen kierros riitti meille. Oikeassa kierroksessa otimme yhden hypyn noin 80-senttiselle okserille, ja se sujui kivasti. Se riitti meille, ja jäimme odottamaan vuoroamme. Olin luokan kuudes eli viimeinen lähtijä. Tein odottelun aikana siirtymiä, sillä halusin pitää Jetin hereillä. Se tuntui paikoin vähän hyytyneeltä, mutta heräsi aina lopulta. Sitten tulikin vuoromme lähteä radalle.

Radalla Jetti ei tuntunut keskittyvän ja näki jotain jännää kentän nurkassa. Tällä kertaa tajusin ratsastaa kaksi kontrolliympyrää, sillä en halunnut lähteä 90 sentin radalle hevosella, jonka mielenkiinto oli jossain muualla. Ensimmäisen ympyrän aikana Jetti ei kuunnellut, mutta toisen ympyrän aikana tuntui palautuvan kuulolle ja laukkaavan hyvin. Niinpä päätin aloittaa suorituksen. Ykköselle lähestyimme mielestäni aivan hyvin ja näin ponnistuspaikan. Valmistauduin tulevaa hyppyä varten, kun Jetti sitten viime tipassa väisti esteen vasemmalta. Harmistuin ohimenosta, mutta kasasin itseni nopeasti ja otin uuden lähestymisen. Lähestyminen oli mielestäni taas kunnossa, mutta herra Jetson II oli toista mieltä ja viurahti toistamiseen vasemmalta ohi. Niinpä meidät pitkästä aikaa hylättiin. Vielä niin nolosti, ettemme päässeet edes ensimmäisestä esteestä yli. Että harmitti!

Käväisin opettajan luona kysymässä neuvoa ja tarkistin tuomarilta, saisinko hypätä radan loppuun, jos nyt pääsisimme ensimmäisen esteen yli. Lupa tuli, joten keräsin viimeisetkin päättäväisyyden rippeet ja lähestyin estettä kolmannen kerran. Pohkeet olivat kyljissä kiinni, ja pistin vielä ääniavut käyttöön niin, ettei Jetti enää voinut muuta kuin hypätä esteen. Kun pääsimme ykkösen yli, rauhoituin ja jatkoin rataa. Kakkoselle pääsimme kuudella askeleella vaikkakin vasemmassa laukassa. Kakkosen jälkeen olimme ristilaukassa ja yritin kaarteessa korjata sitä pois. En saanut vaihtoa tehtyä, joten tulimme sitten kolmoselle ristilaukassa. Kolmonen kuitenkin ylittyi asiallisesti, ja Jetti korjasi itsensä siinä vasempaan laukkaan. Nelonen meni myös kivasti, vaikka Jetti oli senkin jälkeen ristilaukassa. Nyt sain sen kuitenkin korjattua oikeaan laukkaan. Viitosen okseri meni hyvin, vaikka sen jälkeen Jetti oli turhaan vasemmassa laukassa. Kuutoselle pääsimme taas kuudella askeleella, ja sen jälkeen olimme vaihteeksi ristilaukassa. Sain onneksi Jetin korjaamaan itsensä oikeaan laukkaan. Seiskalle tuli hitusen vino tie, mutta ei paha. Jetti hyppäsi sen pienellä kannustuksella, vaikka kolautti takajaloillaan puomia, joka pysyi kuitenkin paikallaan. Kasille tie oli ihan ok, mutta Jetti päätti hypätä sen vähän kauempaa. Itse taisin odottaa miniaskelta. Jäin vähän hypystä, mutta Jetti selvitti radan viimeisen esteen onneksi siitä huolimatta puhtaasti. Tuloksena siis hylätty, mutta onneksi saimme kokemuksen vuoksi ratsastaa radan kokonaan.



Että sellaista. 90 sentin radan jälkeen oli vaikea nähdä mitään positiivista, kun harmitti niin mahdottomasti. Tartun epäonnistumisiin aina tiukasti ja vellon niissä ihan älyttömästi, mikä ei todellakaan ole hyvä juttu. Lopulta sain ajateltua, että tein sen, minkä pystyin. Älysin hakea Jettiä kuulolle kahden ympyrän ajan enkä suihkaissut ilman niitä radalle. Enempää en olisi voinut tehdä sillä hetkellä. Ensimmäinen ohimeno tuli ihan puskista, joten en voinut valmistautua siihen mitenkään. Toisella kerralla olisin näin jälkikäteen voinut jo kertoa Jetille selvästi, ettei sillä ole mitään toiveita toistaa aikaisempaa. En vain tajunnut tätä, kun en halunnut painostaa hevosta liikaa. Pieni ärähdys tässä vaiheessa olisi tosin voinut tuoda sen, että olisimme päässeet radan vain neljällä virhepisteellä hylkäyksen sijasta. Turhapa sitä on enää jossitella, mutta onpahan taas yksi asia muistettavana jatkoa varten. Loppujen lopuksi rata kuitenkin sujui ihan ok, kun pääsimme ykkösesteen yli. Se lohdutti vähän kuitenkin. 70 sentin suorituksemme oli myös sitä, mihin tällä hetkellä pystyn. Muutamia kaarteita olisin voinut ratsastaa tiukemmin, mutta nyt kävi näin. Vaikka kuulostaa kuinka kliseiseltä, niin joka kerta ei vain voi onnistua. Minun pitäisi vain tajuta myös se, etteivät epäonnistumiset mitätöi kaikkia muita hyviä hetkiä, vaikka ne tympivätkin. Kokemus on aina kokemusta ja vie eteenpäin, vaikka se joskus maistuisikin katkeralta.

Videoista kiitos Alekseille!

Mukavuusalueen ulkopuolella

Jossain hullunrohkeuden puuskassa tuumasin Noralle lähteväni hänen ja toisen kaverimme seuraksi maastoesteille Aaltokankaan ratsutallien hevosilla. Ratsukseni sain 2004 syntyneen ruunan nimeltä My Black Dream, joka tuttujen kesken kulkee nimellä Remu. Säkäkorkeus tällä ruunalla on noin 163, ja koulutustasona heA. Estetasosta tallin nettisivuilla tuumataan vain, että "hyppää myös".

Ennen maastoon lähtöä ehdin ottaa kentällä hyvin lyhyen hetken käyntiä ja ravia. Remu tuntui asialliselta, vastasi pidätteisiin, mutta pienellä nohituksella liikkui myös. Maastossa otimme pienen ravi- ja laukkaverryttelyn. Ravi meni vielä kivasti, mutta laukassa Remu säntäili vähän. Olimme jonon viimeisenä, ja Remu olisi kovasti tahtonut kirmata vähintään kaverin rinnalle tai ohi. Loppuvaiheessa jarrumme katosivat hetkeksi, ja ehdinkin huudella muille ongelmasta. Sitten vähän tulistuin ja komensin Remua, joka tämän jälkeen muisti osaavansa mennä myös vähän rauhallisemmin. Tällainen aloitus pisti pakkani sekaisin ja löi jännitysmittarit vahvasti punaisen puolelle.

Rengas, pieni tukki, halkopino, isompi tukki,
alashyppy, tukkikasa ja risueste.
Kiitos näistä Noralle kypäräkameroineen!

Ensimmäisenä hyppäsimme rengasesteen ja pienen tukin. Remu vähän steppaili, jolloin sain rauhoitella itseäni melkoisesti, etten lähtisi villitsemään hevosta. Matkaan pääsimme asiallisesti, ja Remu eteni reippaasti, mutta kuunteli. En täysin uskaltanut keventää istuntaa, vaan pidin sellaisen puolivälimallin. Rengaseste ja tukki ylittyivät asiallisesti, ja sain Remun stopattuakin ja palattua kavereiden luo kohtuullisen rauhassa, vaikka ruunalla vähän olikin kipitysvaihe päällä.

Toisena tulimme ensimmäisen tehtävän toisinpäin eli pienen tukin ja rengasesteen, joiden jälkeen jatkoimme vielä pienessä ylämäessä olleelle halkopinolle. Tukki ja rengaseste menivät tähänkin suuntaan ihan hyvin. Pientä kiihdytystä kavereita kohti oli havaittavissa, mutta Remu kuunteli kohtuullisesti. Pääsimme halkopinolle laukassa, ja vaikka sille tuli pieni hidastus, hyppäsi Remu sen kiltisti.

Sitten siirryimme vähän edemmäs ja hyppäsimme isomman tukin ja jatkoimme siitä alashyppyyn. Remulla oli taas vähän vauhtia, sillä esteet hypättiin kavereiden luo suunnaten. Sain kuitenkin pidätteet läpi, ja isompi tukki meni kivasti. Sen jälkeen sain jarrutella hyvin, sillä halusin alashypyn ravista. Remu hieman arpoi laskeutumista, mutta liki kirjaimellisesti valui alashypyn pehmeästi alas. Sen jälkeen lähinnä vain nauratti, sillä alashyppy ei tuntunut hypyltä laisinkaan.

Lopuksi tulimme vielä pienen lenkin, joka sisälsi juuri hypätyt isomman tukin ja alashypyn. Sen jälkeen tuli pidempi laukkapätkä, jonka aikana siirryttiin pienemmälle polulle. Siellä hyppäsimme kaksi estettä, jonkinlaisen tukkipystyn ja sitten pienen risuesteen. Radan viimeisenä hyppäsimme vielä alussa hypätyn pienemmän tukin. Remu oli vähän tohinoissaan, kun lähdimme laukkaamaan kavereista pois. Se kuitenkin otti edelleen pidätteet läpi, jolloin isompi tukki meni hyvin. Sain jarrutettua sen raviin, ja pääsimme alashypyn taas hassusti valuen. Ennakkoon olin miettinyt, miten Remu käyttäytyisi, kun olisimme hyvin kaukana kavereista. Remu yllätti ja jopa tolkkuuntui. Pääsimme laukkaamaan mukavan rennosti kohti pienempää polkua. Meinasin hukata sen, joten siirryin raviin ja oikean kohdan näkyessä puikahdin polulle. Siellä taas nostin laukan, ja lähestyimme polun ensimmäistä estettä. Olimme aiemmin kävelleet tämän reitin, joten Remu vähän arveli meidän kiertävän esteet. Arvelu oli tosi maltillista, ja Remu hyppäsikin molemmat esteet kivasti, kun kerroin sille oikean reitin. Viimeiselle esteelle tultaessa kaveritkin näkyivät, ja taisin itse päästää helpotuksen huokauksen. Se tarttui Remuun, ja hyppäsimme pienen tukin sangen ponnettomasti. Joka tapauksessa ehjin nahoin perillä, jes!



Hyppelymme loppuivat siihen, ja saatoin huokaista helpotuksesta todella syvään. Ehdin jännittää tunnin aikana moneen otteeseen ja aika paljonkin, mutta sain aina jotenkin kasattua pääni. Remu oli toki paikoin vähän innokas, mutta loppujen lopuksi se kuunteli ja uskoi pyyntöni hyvin. Remun paras ominaisuus oli se, ettei se tuntunut epäröivän esteiden hyppäämistä ollenkaan. Oma ratsastukseni olisi saanut olla rennompaa ja huolettomampaa, mutta niin täysin zeniksi en päässyt. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, että sain mentyä mukavuusalueeni ulkopuolelle ja selviydyttyä siitä. Jes!

Videoista kiitos kypäräkameralla varustetulle Noralle!

Parempaa kohti

Torstaina päädyin jälleen Noran kautta pitkästä aikaa Aaltokankaan ratsutallien estetunnille. Ratsukoita oli yhteensä vain kolme, sillä tunti oli erikseen meille järjestetty. Ratsukseni olin toivonut varmaa, tasaista menijää, joka opettajan mielestä sopi Eemeliin hyvin. Tällä 2007 syntyneellä pienellä eestinhevosruunalla olenkin hypännyt kerran aikaisemmin syyskuussa 2012. En odottanut tunnilta suurempia, vaan lähdin sopivasti pää tyhjänä liikkeelle.

Alkuverryttelyssä Eemeli tykkäsi hidastella sekä viedä turpansa kenottamaan oikealle. Opettaja korjasi heti ohjastuntumaani tasaisemmaksi sekä käski vaikuttamaan paremmin sisäpohkeella, kun Eemeli pienensi ympyröitä oma-aloitteisesti. Lisäksi tuli huomautus hevosen liiallisesta kaulan taivuttamisesta. Opettajan ohjeiden avulla sain Eemeliä paremmin kuulolle. Suurin apu oli hevosen kunnollinen suoristaminen. Sen avulla Eemeli sai omia palikoitaan kohdille, jolloin liikkuminenkin helpottui. Laukassa verryttelimme tekemällä temponvaihteluita sekä siirtymiä raviin. Eemeli lähti eteen ihan kivasti, mutta laukan lyhentäminen jäi vähän puolitiehen. Siirtymät raviin tahtoivat olla hätäisiä, ja samoilla fiiliksillä esitin pari noloa tyrkkäystä laukkaan. Taas vähän malttamalla sain Eemelin nostamaan pari kertaa laukan aika asiallisesti.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme oikeassa laukassa aloittaen täyskaartotiellä oheisen piirroksen esteen numero 3, toisesta suunnasta siis. Siitä jatkoimme tuolle numeroimattomalle pystylle. Tavoitteena oli saada laukka vaihtumaan molemmilla esteillä. Me onnistuimme tässä Eemelin kanssa muistaakseni tasan kerran ja kaiken lisäksi vahingossa. En saanut Eemeliä suoristumaan ensimmäiselle esteelle eikä laukka rullannut, joten laukka ei vaihtunut. Toisella pystyllä oli samankaltaisia ongelmia. Opettaja kehotti johtamaan enemmän, mikä sai minut ihan hämilleni. Oma bravuurini kun on reilu johtaminen. En tiedä sitten, varoinko tekemästä sitä vieraamman opettajan silmän alla vai mikä tökki. Lopulta sain tehtävälle paremmat tiet ja Eemelin suoremmaksi, mutta vaihdot jäivät saamatta. Eemeli vaihtoi kuitenkin kohtuullisen nopeasti myötälaukan aina ravin kautta.

Seuraavaksi tulimme suoralla linjalla numeroimattomaa pystyä ja nelosnumerolla varustettua okseria muutaman kerran. Väli taisi olla noin 24 metriä. Esitimme Eemelin kanssa ensin välin seitsemällä askeleella siten, että viimeinen askel oli vähän töpö. Päätin seuraavalla yrittämällä tulla välin mieluummin kuudella. Eemeliä sai nohittaa sitä varten ajoissa ennen ensimmäistä pystyä sekä heti pystyn jälkeen. Se otti pyynnöt kuitenkin hyvin vastaan ja hurautti välin nätisti kuudella askeleella. Tälläkin tehtävällä yritimme laukanvaihtoa okserilla, mutta se taisi jäädä ehkä yhden onnistumisen, jos senkään, varaan. Tänään laukanvaihdot hypyissä eivät tosiaan olleet meidän juttumme.

Lopuksi tulimme vielä pienen radan esteillä 1–4 muutamaan kertaan, korkeimmillaan rata oli noin 70 sentin tuntumassa. Ykkösen ja kakkosen kaareva linja meni pääsääntöisesti hyvin, kun taas kolmosen ja nelosen linja meni oikaisten. Välillä pyysin Eemeliä myös roikaisemaan turhan kaukaa, mutta ratsu lähti luottavaisesti matkaan. Pari kertaa jäin itse arpomaan ponnistuspaikkaa ja päätin hevosen lähtevän kauempaa, mutta Eemeli otti vielä sen yhden askeleen. Sielläpä olin sitten kaulalla odottamassa hevosen ratkaisua. Onneksi tämä ei tuonut mitään suurempia pulmia, näytti lähinnä vain huvittavan nololta. Viimeisellä kierroksella sain kuitenkin tsempattua niin paljon, että molemmat kaarevat linjat menivät kohtuullisesti. Täydellisiä ne eivät olleet, mutta muuten parannusta oli aiempaan. Tähän päättyivät meidän hyppelymme tältä kertaa.



Opettaja kehui meitä siitä, että meillä osasin olla paikoin päättäväinen ja sain Eemelin liikkumaan aika hyvin. Sama fiilis jäi itselle. Eemeliä sai kyllä patistella, mutta laiska se ei ollut. Sen tarjoama laukka tosin ei riittänyt, vaan jätti ratsulle liikaa aikaa kiemurrella ja luikerrella. Kun Eemeliä patisti vielä vähän lisää siitä, alkoi löytyä parempaa menoa ja ratsuunkin tuntumaa. Tämän perusteella Eemeli oli kiva hyppykaveri. Se yritti sinnikkäästi ja uskoi myös päätöksiäni, ainakin välillä. Olihan se vähän ponimainen ruuna, mutta sopivissa määrin. Siksipä alkutunnista kovasti tuloaan tehnyt ketutus väistyi, kun tajusin voivani myös nurisemisen sijaan ratsastaa. Kaikkea sitä oppiikin, haha!

Videoista kiitos tuntia seuranneelle!

Nopeutta käsiin ja pohkeisiin

Aaltokankaan ratsutallien koulukurssi Heidi Svanborg-Lodmanin vetämänä jatkui sunnuntaina jo aamulla puoli yhdeksän. Tuli suorastaan reipas olo olla laittamassa hevosta jo kahdeksalta kuntoon. Aksu oli ihanaa vaihtelua hapannaama-Loreen, kun se tyytyi vain katsomaan paheksuen satulavyön kiristystä sen sijaan, että olisi yrittänyt näykätä saati edes kääntää korviaan luimuun. Menimme maneesiin noin kymmentä minuuttia ennen tunnin alkua kävelemään valmiiksi. Aksu liikkui tuttuun tapaansa mukavasti itse, joskin tykkäsi edelleen kyttäillä katsomopäätyä. Opettaja kertoi päivän aiheena olevan asettaminen ja taivuttaminen.

Käynnissä saimme mennä hetken aikaa taas itseksemme eilisen vinkkejä hyödyntäen ja jo muutenkin tiedossa olevia asioita korjaten. Omalla listallani oli tuoda pohkeet tuntumalle, pitää kyynärkulma, lirkutella kuolaimen kanssa sen sijaan, että jumitan käteni paikoilleen kovaksi ja saada Aksu edestä kevyemmäksi. Opettaja tuumasikin meidän näyttävän siltä, että pääsemme suoraan jatkamaan eilisestä. Aksu pyöristyikin käynnissä sangen helposti kantaen itsensä edestä mukavan kevyenä. Sitten siirryimme koko viiden ratsukon porukalla keskiympyrälle asettamaan ja taivuttamaan hevosia. Oikeaan kierrokseen meno oli eiliseen verrattuna paljon helpompaa, ja Aksu pysyi pidempiä pätkiä pyöränä. Opettajalta tuli väliin pyyntöä ratsastaa aktiivisempaa käyntiä, mutta muutoin menomme oli aika toimivaa. Opettaja hoksautti kiinnittämään huomiota siihen, että hevosen etu- ja takaosa pysyvät samalla uralla asetuksesta ja taivuttamisesta huolimatta. Oikeaan kierrokseen Aksu tuntuikin pysyvän pääosin näin, jolloin pyöreydenkin saaminen oli helpompaa. Vasemmassa kierroksessa tilanne nollautui, ja sain alkaa pyydellä Aksua uudelleen rentoutumaan tuntumalle. Tässä kierroksessa huomasin myös sen, kuinka sisäpohkeeni värkkäys johti siihen, että Aksu yritti pullistua ulkoa karkuun. Hillitsemällä turhan levotonta sisäpohjetta ja pitämällä ulkopohkeen ja -ohjan tuntumalla, pääsi Aksukin taas kulkemaan oikeinpäin. Ympyrälle mahtui monia ihanan kevyitä ja helppoja hetkiä, joissa hevonen teki työnsä vaivattomasti enkä itse sortunut sitä häiritsemään turhaan.

Sama homma tehtiin myös harjoitusravissa sekä laukassa. Ravissa istuminen ei ollut vieläkään helpoimmasta päästä, mutta ilmeisesti eilinen höykkyytys oli vähän auttanut. Ravissa sain myös pyytää Aksun asettumaan ja taipumaan selvemmin huolehtimalla ulkoavuista. Muuten Aksu vain kiirehti alta pois tai leikki rautakankea eikä kuunnellut pyyntöjäni. Oikea kierros oli jälleen helpompi, ja Aksu esitti siihen suuntaan monta hyvää hetkeä. Se ei roikkunut enää samallalailla oikeassa ohjassa kuin eilen, jolloin sen kanssa ei tarvinnut kinastella asiasta. Opettaja tosin huomautteli aika ajoin säilyttämään reippaan tahdin. Tyydyin monesti vähän hitaampaan menoon, sillä siinä istuminen oli luonnollisesti helpompaa. Vasemmassa kierroksessa sai taas työskennellä enemmän ennen kuin Aksu alkoi taas olla kuulolla. Ulkopuolelta sai olla aika jämäkkänä, jotta sisäpuolen pyynnöt menivät oikeasti läpi. Meno kuitenkin parani aina hetkittäin, jolloin ravi muuttui helpommaksi istua, vaikka Aksu säilytti aktiivisuuden. Keskiympyrän tahkoamisen jälkeen menimme myös hetken koko uraa myöten, jolloin Aksu tahtoi paikoin karata pyöreydestä, mutta yllättävän paljon enemmän sain sitä pysymään oikeinpäin myös ilman ympyrän suomaa turvaa. Peilien ohi ravatessa huomasin kuitenkin istuvani hetkittäin etukenoisesti, kun Aksu pääsi kiihdyttämään ja hieman painamaan ohjille. Juuri sen huomion jälkeen opettajalta tulikin ohje vetää hartioita taaemmas ja säilyttämään ylävartalo suorana. Inhottavaa huomata, kuinka keskivartaloni ei jaksa vastustaa, vaan hevonen saa vedettyä minut mukanaan edemmäs.

Laukannostoissa esitin taas pariin kertaan tempun nimeltä hämää hevonen olemaan nostamatta laukkaa. En vieläkän tajunnut, mikä avussani oli vikana, kun Aksu ei sitä ymmärtänyt heti. Sen sijaan se taas kiihdytti ravia, ja laukka nousi vasta jämäkän pidätteen jälkeen pukkaamalla ulkopohje kauas taakse. Sisäpohkeella ei jostain syystä tuntunut olevan merkitystä. Laukassa opettaja vaati taas asettamaan ja taivuttamaan selvemmin, mikä tuotti työtä. Huomasin polvieni jäävän kiinni satulaan, jolloin puolestaan pohkeeni irtosivat hevosen kyljistä ja pääsivät heilumaan. Jouduin korjaamaan omaa istuntaa aika paljon, jolloin en ehtinyt vaikuttaa riittävästi hevoseen. Opettaja toivoi myös aktiivisuutta laukkaan, kun näiden korjausten aikana Aksu pääsi aina vähän hidastamaan. Kun sain itseni suunnilleen pysymään kasassa, aloin sinnikkäästi yrittää ratsastaa Aksua kevyemmäksi edestä. Tällä kertaa etupainoisuus oli pahinta laukassa. Otin ja päästin ohjasta ja komensin pohkeilla hevosta eteen uudelleen ja uudelleen. Molempiin kierroksiin saimme muutamia askelia pyöreää ja kevyttä laukkaa, mutta en tiedä, millä keinoilla ne onnistuivat. Muutoin menimme aika peruslaukkaa ilman mainittavampia onnistumisia. Jäin vähän haaveilemaan, että kurssi olisi kestänyt kolme päivää. Silloin ehkä olisi ollut viimeisenä päivänä jotain mahdollisuuksia saada onnistumisia laukassa, kun nyt toisena päivänä ravi parantui ensimmäisestä päivästä selvästi.

Loppuraveissa haimme hevoset taas laukan jäljiltä kuulolle. Opettaja vaati meiltä jonkin aikaa jämäkästi pyöreämpää menoa, jonka eteen sain taas tehdä töitä. Lopulta Aksu tajusi pyyntöni ja pyöristyi rennosti, jolloin opettaja antoi meidän siirtyä käyntiin. Käynnissä vielä hain hevosen kevyeksi edestä, ja Aksu toimikin aika mainiosti. Olisi kiva saada vietyä edes puolet käynnin hyvästä otteesta raviin ja laukkaan, mutta toistaiseksi oman istunnan hajoaminen vaikeuttaa asiaa. Pyysin opettajalta loppukommenttia menostamme, ja hän tuumasi, että minun tulisi opetella olemaan nopeampi sekä käsilläni että pohkeillani. Nyt helposti jäin jalalla hitaaksi ja kädellä puolestaan kiinni, jolloin hevonenkaan ei voinut toimia kunnolla. Opettaja bongasi siis hyvin perusvirheeni ja ainakin ohjasotteiden puolelle sain mukavasti keinoja olla roikkumatta niissä kuin apina. Jalkojen käytön oppii varmaankin vain käyttämällä niitä. Tällä kertaa ei tullut juuri uusia ahaa-elämyksiä, mutta tunti oli kuitenkin sen verran tehokas, että sillä kannatti olla. Opettajana Heidi Svanborg-Lodman oli mukavan rauhallinen ja kehui hyvin, joskus tuntui jopa, että aiheettakin. Olisin ehkä toivonut hieman enemmän piiskausta, vaikka hän kyllä jaksoi sinnikkäästi sanoa huomaamistaan asioista. Jäin ihmettelemään sitä, ettei istunnastani tullut muuta sanomista kuin ylävartalon suoruuden säilyttäminen. Ehkä sitten petrasin vähän sen kanssa tai sitten opettaja valikoi ne asiat, joihin kahden päivän kurssilla kannatti keskittyä. Perusratsastus sopi tämän päivän aiheeksi hyvin, sillä siitähän kaikki lähtee.

Lirkuttelua kuolaimen kanssa

Lauantain toisen tunnin vuoro oli Aaltokankaan ratsutalleilla, jonne oli saapunut Heidi Svanborg-Lodman vetämään kahden päivän koulukurssin. Heidi on tallin sivujen mukaan kilpaillut kansainvälisiä GP-luokkia ja osallistunut olympialaisiin. Lisäksi hän on toiminut Pohjois-Suomen aluevalmennuksen kouluvalmentajana, ja tänä vuonna hän voitti Corleone-orilla suomenhevosten koulumestaruuden. Näin tämän parivaljakon myös HIHS:ssä, joten en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen päästä valmentajana töitä tekevän opettajan oppiin. Pelkäsin hieman hevosarvonnan tulosta, sillä en osannut toivoa itselleni ratsua. Kaikeksi onneksi sain Aksun, jolla olen sentään mennyt jo viisi kertaa. Hevosia ei vaihdeta, joten kurssin toinenkin päivä menee Aksun kanssa. Hyvä näin. Norakin oli tunnilla mukana ihanan Valmansa kanssa.

Tunti alkoi käynnissä, kun opettaja neuvoi miettimään, mitä omasta istunnasta pitää korjata ja tekemään ne. Käynnissä on hänen mukaansa hyvin aikaa keskittyä enemmän itseen kuin esimerkiksi ravissa ja laukassa. Aksu tuntui taas pitkästä aikaa valtavalta 175-senttisellä säkäkorkeudellaan, joskin se ei ole kovin muhku. Niinpä en saanut pohkeitani taiteltua kunnolla hevosen kylkiin tuntumalle, vaikka muistinkin tämän istuntaongelmani. Sen jälkeen pyrin korjaamaan alaselkäni notkoa vetämällä vatsaa sisään ja tuomalla lantiota paremmin alle. Opettajalta ei tullut kommenttia näistä asioista, mutta sen sijaan aina yhtä tarpeellinen huomautus puutteellisesta kyynärkulmastani. Niinpä yritin muistaa tunnin aikana pitää kyynärpäät kevyesti omissa kyljissä tuntumalla, mutta niin vain ne pääsivät aika ajoin omille teilleen. Aksua opettaja kehotti pistämään liikkumaan vähän rennompaa ja pidempää askelta. Tämä onnistui aika helposti, kun Aksu oli kuulolla. Käynnissä huomasin asetuksen oikealle olevan työn ja tuskan takana, sillä Aksu ei olisi halunnut antaa milliäkään periksi. Hetkittäin se tosin keveni edestä ja pyöristyi rehellisesti, mutta sitten taas jäin tekemään jotain väärin, jolloin hevosen palikat loksahtivat paikoiltaan. Sitten olimmekin taas peruskivassa muodossa, jota Aksu tarjoaa. Silloin se ei ole niin oikein saati kovin väärinkään, mutta jotain siitä välistä.

Verryttelyravissa sain taas kommenttia opettajalta, että isompaa liikettä. Aksu reagoi edelleen mukavasti, mutta oman kevennykseni kanssa oli vähän tekemistä. Kevennys tuntui huterahkolta, kun en saanut pohkeitani tuntumalle. Ympyröitä pyöritellessäni opettaja huomautti myös, ettei vauhti saisi hiipua niidenkään aikana. Oikealle tehdyt asetukset tökkivät vielä pahasti, vaikka kuinka houkuttelin Aksua antamaan myöten. Sisäpohkeellakin koetin muistuttaa, mutta jokin ei vain ottanut onnistuakseen. Vasemmalle asettumiset onnistuivat hieman paremmin, mutta en silti saanut hevosta hyvälle tuntumalle. Lähinnä Aksu tuntui etenkin oikeassa kierroksessa olevan sangen etupainoinen ja turhan jämäkästi oikeassa ohjassa kiinni. Testailin sitten johtavia ja kohottavia pidätteitä, mutta ilman mainittavia onnistumisia. Mietin kyllä koko ajan, että ratkaisu saattaisi olla aktiivisemmissa pohkeissa, mutta ilmeisesti ajatus ei koskaan yltänyt toteutuksen tasolle.

Ennen tunnin päätehtävää eli käynnissä tehtyjä pohkeenväistöjä menimme vielä harjoitusravia. Voi kauhea! En ole taas aikoihin istunut lyhyitä hetkiä pidempää harjoitusravissa, jonka seurauksena olin enemmän perunasäkki kuin ratsastaja. Opettaja neuvoi, että harjoitusraviin pääsee paremmin mukaan, mitä rennompi osaa olla. Mitä enemmän jännittyy, sitä enemmän pomppii. Vertauksena rentoudesta hän käytti koripallon pomputtamista. Jotta se pomppii hyvin, tarvitaan pehmeä käsi. Jos palloa yrittää pomputtaa jäykällä kädellä, stoppaa sen pomppiminen aika lyhyeen. Hyödynsin taas uloshengitystä, jonka aikana sain itseni aina vähän rennommaksi. Huomasin jalkojeni jännittyvän ja ottavan tukea jalustimista, mikä vei pienen rentouden pois ja pisti minut taas pomppimaan. Aksu ravasi edelleen tarmokkaasti, mikä ei valitettavasti nyt auttanut istuntani kanssa. Pyysinkin sitä vähän rauhallisempaan menoon, jolloin saatoin hallita istuntaani paremmin. Asiaa olisi varmasti auttanut kovasti myös se, että olisin saanut Aksun käyttämään selkäänsä, jolloin ravistakin olisi tullut tasaisempi. Naurettavinta tässä on se, ettei Aksulla ole edes kovin paha ravi. Istuntani on vain niin kehno.

Sitten pääsimme tehtävän pariin. Lyhyen sivun keskeltä käännyimme keskihalkaisijalle käynnissä. Vähän matkaa suoraan ratsastettua lähdettiin väistättämään uraa kohti kiintopistettä seuraten. Kun väistöistä päästiin aina uralle, ravattiin harjoitusravissa takaisin kuvion alkuun. Aksun kanssa väistöt olivat kohtuullisen vaivattomia. Väistöissä oikealle opettaja kehui minun huomanneen hyvin, kun emme olleet enää oikealla reitillä ja korjanneen tilanteen ajoissa. Aluksi ulkopuolen apuni eivät olleet tuntumalla, jolloin Aksu yritti valua sieltä karkuun. Kun sain pohkeen paikoilleen ja ohjasta hyvän otteen, väisti Aksu jälleen helposti ja kevyesti. Tulimme kerta toisen jälkeen sangen mukavasti siihen kohtaan, johon pitikin. Väistöissä vasemmalle Aksu puolestaan kallisti turpansa vinksottamaan vasemmalle. Kysyin syytä tähän, ja opettaja kertoi minun ajavan Aksua väistöön liian voimakkaasti oikealta ja unohtavani vasemman puolen. Niinpä ottamalla pidätteitä ulko-ohjasta ja välillä ajattelemalla vasemmalla pohkeella hevosen ratsastamista eteen, tilanne parani taas. Itselle kuitenkin helpommalta tuntuivat väistöt oikealle. Vasemmalle meno ei varmasti muiden silmissä juuri muuttunut, mutta vasen puoleni on heikompi kontrolloimaan menoa, jolloin itselle on vaikeampi luonnollisesti tehdä sillä puolen töitä.

Väistöjen jälkeen jatkettiin harjoitusravin työstöä ympyröitä pyöritellen. Maanittelin Aksua rentoutumaan ja pyöristymään, mutta se tahtoi olla eri mieltä ja keskittyi ravaamaan perusmuodossaan. Opettaja hoksautti nyt siitä, että kuolaimessa saisi olla koko ajan pientä liikettä, sillä käteni jäi nyt liian paikoilleen. Neuvona oli ottaa ja hellittää vuoron perään, ei jäädä pitämään kiinni. Asia painautui hyvin mieleeni, sillä opettaja kehotti lirkuttelemaan kuolaimelle koko ajan. Naurattikin vähän, mutta olipahan ainakin tehokas muistisääntö itselle. Kommenttina tuli myös taivuttaa sekä kulmiin että ympyrälle paremmin. Hyvin opettaja bongasi taas yhden heikoista kohdistani. Suurimmat taistelut kävimme taas Aksun kanssa oikeassa kierroksessa. Hevonen oli kiinni siltä puolen edelleen pahasti eikä hidas käteni tainnut auttaa. Niinpä koetin vikkelöittää sisäkättäni samalla, kun pohje on myös hereillä. Hetkittäin jokin sattui kohdilleen, ja Aksu antoi periksi. Sitten taisin jäädä ilakoimaan onnistumistani ja samalla heittäytyä matkustajaksi. Ja taas Aksu oli kiinni ohjassa eikä suostunut asettumaan. Ei muuta kuin samat asiat uudelleen, ja taas Aksu kulki hetken aikaa paremmin tai sitten vei sen erän ja kulki oman mielensä mukaan.

Laukassa jatkoimme edelleen ympyröiden pyörittämistä. Ihanaa perustyöskentelyä siis, ja se tulikin todella tarpeeseen. Aloitimme oikeassa kierroksessa tai siis yritimme. Aksu ei aluksi ymmärtänyt laukkapyyntöni. Sen sijaan se kiihdytti ravia. Otin sen aina takaisin ja lopulta sain laukan nousemaan viemällä ulkopohkeen reilusti taakse. Missähän piili tällä kertaa vika? Laukassa Aksu tuntui rytkähtävän kunnolla etupainoiseksi ja pahasti roikkuvan oikealla. Sisäkädessäni alkoikin pian tuntua hevosen raskaus etenkin, kun reppanana yritin korjata menoa pelkällä ohjalla ja siinä antaumuksella roikkuen. Vinkki sinne ruudun toiselle puolelle: ei näin. Opettaja ohjeisti jälleen muistamaan ratsastaa aktiivisesti myös ympyrät. Ilmeisesti annoin Aksun vähän hyytyä niiden aikana. Samalla huomasin, kuinka ulkokäteni tahtoi aina asetusta pyytäessäni valua edemmäs. Sillä tuntui olevan oma tahto, sillä se ei kertaakaan halunnut kunnolla jäädä omalle paikalleen, vaan lähti aina sooloilemaan. Vasemmassa laukassa sain Aksulta pukinkin, kun sen mielestä epäoikeudenmukaisesti pyysin sitä sekä asettumaan että laukkaamaan kunnolla. Onneksi oli vain yksi pukki, sillä istua kenotin turhan etupainoisena hevosen perässä valuneena. Toinen pukki olisi saattanut koitua maakosketuksen arvoiseksi. Mutta sen jälkeen ratsu löysi taas hetkeksi takajalkansa ja keveni ihanasti edestä. Ehtihän Aksu tosiaan esittää laukassa pienen sivuloikankin, kun maneesin katsomossa kahahti jotain. Iso hevonen, isot pelot.

Loppuraveissa saimme jo keventää, mutta opettaja pisti meidät vielä hakemaan hevosia pyöreiksi. Sain taas kommenttia kuolaimen liikuttelusta, jolloin yritin skarpata. Hetkittäin Aksu taas pyöristyi mukavasti ja keveni, mutta enimmäkseen taisimme vain kinastella siitä, mitenpäin mennään. Opettaja seurasi ratsukoiden menoa ja päästi aina hyvän hetken tullessa raviin. Jäimme tässä tehtävässä häntäpäähän ennen kuin lopulta saimme Aksun kanssa vähän yhteismieltä siitä, miten mennään. Sen jälkeen käynnissä piti vielä pitää ohjat tuntumalla ja työstää samaa asiaa. Käynnissä Aksu olikin helpompi saada pyöräksi ja kevyeksi, joten saimme paljon ravia nopeammin luvan höllätä ohjat pitkiksi. Tuumasinkin opettajalle, että käynnissä on niin paljon enemmän aikaa ratsastaa hevosta, kun ei tarvitse niin paljoa kiinnittää itseensä huomiota. Näinhän hän olikin tuumannut aiemmin. Vaikka tunnin aikana ei mitään maata mullistavaa oppia ehkä tullutkaan, tuntui tunti rahan arvoiselta pelkästään käsiongelmani bongaamisen takia. Siitä en olekaan saanut taas hetkeen noottia, joten oli jo aikakin. Kurssin toista päivää jään odottamaan mielenkiinnolla tämän perusteella.

Videoista kiitos Susannalle ja Sadulle!

Hnnnnggggh!

Yliyrittäminen aiheuttaa valtavan alisuoriutumisen. Näin hienolta kuulostavaan päätelmään tulin tänään, kun kävin pitkästä aikaa Aaltokankaan ratsutallien tunnilla. Epäilin kovasti, että saisin osaavan, mutta minun ymmärrykselleni liian vaikeasti tajuttavan Töpön. Ja niinhän siinä tietysti kävi. Tunnin aiheena oli yksi lempiaiheistani eli siirtymät. Arvelin vielä tunnin alussa selviytyväni tehtävästä kohtuudella, mutta kurkotin sinne kuuseen turhan aikaisin.

Alkuverryttelyssä saimme mennä käynnissä ja ravissa omaan tahtiimme ympyröitä pyöritellen. Opettajalta tuli kommenttia käynnissä siitä, etten hoputtaisi Töpöä turhan kiireiseen käyntiin. Ympyröillä sanomista tuli ulko-ohjan tuen puutteellisuudesta. Koetin saada sitten ulkokäteni pitämään ohjasta kiinni ilman, että se lähti elämään omaa elämäänsä, mutta niin vain käsi löytyi aina vaikka ja mistä. Tuttuun tapaan oikea kierros oli vasenta helpompi, mutta kumpaankaan suuntaan en saanut asetuksia rehellisesti läpi, jolloin Töpö jäi jäkittämään pää ylhäällä. Ravissa Töpö liikkui aika pitkälti itse jo hyvin, mistä opettaja kehuikin. Harmi vain, ettei minulla ollut asian kanssa osaa eikä arpaa.

Sitten pääsimme tekemään tunnin varsinaista siirtymäkuviota, jossa nostettiin pitkän sivun alusta käynnissä ravi, ravattiin kaksi kirjaimen väliä ja siirryttiin yhden kirjaimen välin ajaksi käyntiin. Sen jälkeen nostettiin taas ravi, josta siirryttiin käyntiin ennen kulmaa. Kulma ratsastettiin käynnissä ja lyhyen sivun keskeltä pyöräytettiin ravissa kymmenen metrin voltti. Ravi nousi aika vaihtelevasti. Unohdin monena kertana virittää käynnin sen verran tarmokkaaksi, että hevonen jo odottaisi lupaa raviin siirtymiselle. Joinain kertoina Töpö taas seurasi aiemman ratsukon esimerkkiä ja pyrki raviin ennen aikojaan. Muutamia kertoja ravi nousi kohtuullisesti ja vielä oikeasta paikasta, mutta kovin suuria onnistumisen elämyksiä en päässyt tässä kokemaan. Onnistuin ratsastamaan Töpöä siten, että se jäi helposti etupainoiseksi, jolloin kaikki muukin tuntui menevän tuplasti hankalammaksi. Ravivolteilla sain taas kuulla ulko-ohjan tuen puuttumisesta sekä siitä, että voltit lipsahtivat liian isoiksi. Kymmenen metrin kokoinen voltti näyttää minun maailmassani olevan melkoisen venyvä käsite.

Käyntiin siirtymisissä opettaja toivoi viimeisenkin raviaskeleen olevan aktiivinen sen sijaan, että hevosta alkaa jarrutella jo hyvän tovin ennen siirtymistä hitaaseen menoon. Sorruin tähän varoitettuun asiaan täysin, sillä Töpö tuntui köpöttelevän pidätteistäni surutta läpi. Niinpä jouduin aloittamaan jarruttelun hyvissä ajoin, mikäli halusin saada siirtymän edes suunnilleen toivottuun kohtaan. Ilmeisesti onnistuin syvemmälle satulaan istumisen sijasta jännittämään itseni irti satulasta, kun pidätteilläni ei monesti tuntunut olevan mitään vaikutusta hevoseen. Opettajalta tulikin noottia usein siitä, että siirtymämme oli myöhässä. Sorruin sitten monena kertana vetokisaan, jonka Töpö isona ja vahvana hevosena yllättäen voitti. Välillä muistin kokeilla pikaisempia pidätteitä ja olla pohkeilla tuntumalla, jolloin siirtyminen helpottui hitusen. En kuitenkaan jäänyt tekemään tätä järjestelmällisesti, vaan omien voimien ehtyessä palasin taas kinastelemaan ratsuni kanssa vailla logiikkaa.

Hinkkasimme käynti-ravi-käyntisiirtymiä molempiin suuntiin sen verran pitkään, että ehdimme ottaa samalla kuviolla ravi-laukka-ravisiirtymiä vain oikeassa kierroksessa. Pakko kyllä myöntää, että olin vain sangen onnellinen tunnin loppumisesta, sillä laukan tullessa tehtävään mukaan menivät hommat sen verran vaikeaksi, ettei minulla ollut enää keskittymistä mukana. Ravista laukkaan siirtymisten ongelma oli se, etten saanut valmisteltua niitä järkevästi. Niinpä Töpö ei nostanut laukkaa, jolloin sorruin ajamaan sen siihen, ja se nostikin väärän laukan. Opettajalta tuli huutia ja aiheesta. Kun sain laukan nousemaan, oli meno todella ponnetonta. Opettaja käski ratsastamaan hevosta eteen ja tarvittaessa avustamaan raipalla. Yritin tätä, mutta ilmeisesti sangen ponnettomasti, kun muutosta en juuri huomannut. Töpön laukka oli jotenkin niin kulmikasta, etten edes osannut istua siellä. Tuntui, että jokainen laukka-askel kiskaisi minut yhä enemmän etukumaraan enkä jaksanut ponnistella pitääkseni itseni suorassa. Vaikeinta oli saada laukka nousemaan pitkillä sivuilla, kun taas volteille se nousi kohtalaisesti. Energiaa ei siinä askellajissa tosin ollut, mutta olipahan ainakin helppo kääntää vaadittu kymmenen metrin voltti, kun hevosella ei ollut kiire mihinkään.

Laukasta raviin siirtymiset olivat myöskin varsin tuskaisia. Tai pääsimme oikeastaan kohtuullisesti siihen raviin, mutta siinä Töpö päättikin kipittää omaa tahtiaan minua kuuntelematta. Niinpä en ehtinyt valmistella tulevaa laukannostoa, jolloin sorruin taas ajamiseen, ja sitten Töpö olikin taas menossa ihan oman mielensä mukaan. Opettaja neuvoi ottamaan tarvittaessa jämäkämmänkin pidätteen, mutta myötäämään heti sen jälkeen. Vetämään ei kannattanut jäädä, vaan hevosta joutuisi ratsastamaan kunnolla pohkeella. Sieltä se varsinainen ongelma tulikin: en yksinkertaisesti osaa ratsastaa pohkeella riittävästi. Niinpä olen hyvin suurissa vaikeuksissa hevosten kanssa, jotka ovat tottuneet kunnolla pohkeella ratsastamiseen. Minä kun tunnun uskovan ohjan ja ihmeen yhteisvaikutukseen, kun nousen ratsaille.

Loppuraveissa ja -käynnissä koetin vielä päästä Töpön kanssa samalle kartalle, mutta olimme eri maailmoissa tunnin viimeisille minuuteille saakka. Tunnista jäi kyllä niin paha ähertämisen meininki, että hävetti. Puskin, pusersin, ähkin ja manailin, kun homma ei alkanut toimia. En tainnut kertaakaan ottaa aikalisää, jolloin olisin miettinyt vaihtoehtoista tapaa toimia. Olin vain päättänyt tunnin alussa, että homma tehdään minun haluamallani tavalla ja piste. Se siitä hevosen kuuntelemisesta ja sen mukaan ratsastamisesta. Oma fiilis laski entisestään, kun tajusin Töpön menneen tunnin aikana usein kiltisti korvat minuun päin kääntyneenä. Se siis kuunteli, mutta ei vain ymmärtänyt minun kieltäni.

Viisivuotiaan vietävänä

Hevosettomat päivät ovat yleensä aina vähän kummia ja hevoseton maanantai jotain ihan käsittämätöntä. Niinpä Noran (joka oli myös tunnilla mukana) kannustamana pistin viestiä Aaltokankaan ratsutalleille ja mahduin mukaan C-tunnin kuudenneksi ratsastajaksi. Vaikka hevoset jakanut opettaja oli kuitannut tuloni tunnille, oli häneltä silti jäänyt ratsu jakamatta minulle. Viittä minuuttia ennen tunnin alkua kuulin, että saisin mennä 2007 syntyneellä eestinhevosruuna Emiirillä eli Eemelillä. Tallin sivujen mukaan tämä 149,5-senttinen nuorukainen on koulupuolen tasoltaan heC-B ja hyppää innokkaasti ja melko etevästi pieniä esteitä. Itseä nauratti hieman karsinassa sangen pieneltä vaikuttanut ratsu ja kentälle päästyä vielä enemmän, kun patsastelimme pätevinä Noran ja 175-senttisen Aksun rinnalla. Mutta maasta se pienikin ponnistaa vai miten se menikään.

Tunnilla ei koreiltu monenlaisilla esteviritelmillä, vaan kaikki tehtävät tehtiin kahden esteen suoralla linjalla, jonka väli oli 14 metriä. Aluksi tulimme suoraa linjaa ravissa siten, että esteiden kohdilla oli vain puomit. Hyvissä ajoin ennen linjan alkua samoin kuin sen jälkeen piti pysyä kevyessä istunnassa. Eemeli ravasi mukavasti itse, joten saatoin vain ohjailla ja keskittyä itseeni. Opettajalta tuli kommenttia pysyä paremmin koko ajan kevyessä istunnassa samoin kuin säilyttää ohjissa tuntuma. Muutaman kierroksen jälkeen pääsin paremmin Eemelin ravin kanssa sinuiksi ja pysyin paremmin kevyessä istunnassa. Kätenikin osasivat pysyä paikoillaan ilman, että tarvitsin tukea hevosen kaulasta. Eemelille pisteet siitä, että se puksutti tehtävän kerta toisen jälkeen aika suorana ja tasaisesti.

Tämän jälkeen tehtävää tultiin laukassa. Meillä Eemelin kanssa väliin sujahti sopivasti neljä askelta. Kevyt istunta toimi edelleen aika mukavasti, joten siihen ei tullut kummempaa korjausta. Muutaman suoraan mennyn kerran jälkeen opettaja ohjeisti tekemään ympyrän ensimmäiselle puomille ja jatkamaan siitä loppu normaalisti. Eemeli kääntyi hyvin, mutta muutamia kertoja askel ei aivan sopinut puomille, jolloin linja meni vähän töksähtäen. Päästin myös Eemeliä välissä vähän karkaamaan toisen puomin jälkeen liian aikaisin käännökseen, mistä tulikin opettajalta noottia. Keskittymällä paremmin Eemeli myös pysyi paremmin suorana.

Sitten puomit nousivat pystyksi ja ristikoksi sekä lopuksi molemmat pystyiksi. Eemeli kulki mukavan tasaisesti, hyppypaikka oli helppo nähdä ja väliin mahtui edelleen neljä askelta. Tehtävässä ei oikeastaan ollut kummempaa ongelmaa, joten olin tässä vaiheessa jo aika hyvillä mielin. Estekorkeuskin oli mukavan hillitty, ehkä noin 50-60 senttiä, joten en pilannut tehtävää jännittämällä korkeutta. En tiedä, jäinkö sitten liian matkustajaksi hyvää mieltäni fiilistellessäni, sillä Eemeli päätti herättää kuskinsa. Se ampaisi toisen hypyn jälkeen kiitolaukkaan ja kevyessä istunnassa oltuani olin vähän hätää kärsimässä. Olin jo yhteen väliin turhankin hyvin kallistumassa vasemmalle ja arvelin jo ottavani maakosketuksen. Sinnikäs apinointini ja ohjien halailu auttoi tällä kertaa, ja sain kammettua itseni kyytiin ja Eemelin rauhoittumaan. Kaikeksi onneksi en ennen tuntia ollut tiennyt, että Eemeli osaa moisia metkuja. Se tosin kuulemma tekee noita lähinnä vain alkeisratsastajille, joten olin vähän nolona. Jännityksen jälkeen Eemeli hyppäsi tehtävän vielä ihan rauhallisena, joten arvelin virtapiikin menneen ohi.

Sitten opettaja komensi kaikki halukkaat nakkaamaan jalustimet pois. Mietin hetken, mutta en viitsinyt nynnyillä tällä kertaa edes Eemelin esittämän kiihdyttelyn takia, joten jätin jalustimet pois. Hyppäsimme linjan kahdesti oikeassa kierroksessa ja kerran vasemmalta. Oikeassa kierroksessa ei ollut mitään ongelmaa, joten hihkuin taas tyytyväisyydestä. Vasemmassa kierroksessa ensimmäiselle esteelle sattui vähän huono mukautuminen, mutta väliin meni silti neljä askelta. Toisen esteen jälkeen Eemeli tempaisi taas vauhdit, mutta tällä kertaa lopetti esityksen lyhyeen. Pysyin jälleen kyydissä ja itse asiassa jalustimien kanssa roikkumiseen verrattuna helpommin. Ilmeisesti Eemeli ei jaksanut enää esittää parastaan, vaan uskoi nopeammin, että nyt ei riekuta.

Lopuksi saimme tulla vielä kahta pystyä Noran kanssa vähän korkeampana eli hurjina 75 sentin pystyinä. Eemeli ylitti nekin ilman ongelmia, ja ihastuin vähän tähän pieneen reippailijaan. Hyppyihin mukautumisessa ei ollut ongelmia, ratsu pysyi liikkeessä omalla moottorillaan eikä edes puskenut huomattavasti kumpaankaan suuntaan. Loppuraveissa pyörittelin hevosta pyöreämmäksi, mihin se suostui kohtuullisesti. Tosin Eemeli päätti kokeilla onneaan ja otti vielä yhden lyhyen laukkalähdön ravista. Tämän sain kuriin vielä aikaisempaakin nopeammin ja huomasin, että jokin kentän metsäisessä päädyssä pelotti hevosta, sillä kaikki lähdöt olivat sattuneet siellä. Mikä lie siellä sitten ratsua pelottanut. Loppukäynneissä ratsu kuitenkin pysyi kivan pyöreänä ja lähti venyttämään ohjan perässä. Tällä kertaa onnistuin murtamaan tämän tallin kohdalla vaivanneen epäonnistumisten putken, joten olin aiheesta aika iloinen. Liekö sitten kerrankin sattunut kohdalle sellainen ratsu, jonka kanssa tulin ainakin jotenkuten toimeen, vaikka olikin ensimmäinen kertamme. Eemeli oli kyllä varsin mutkaton ratsu, jos nyt katsoo sormien läpi nuo muutamat lähdöt. Ainakin ratsulla oli virtaa, jos ajattelee positiivisesti noita hetkiä. Vielä kun osaisin kanavoida tuollaisen virran hyödyllisemmäksi.

Videoista kiitos tuntia seuranneelle!

Ihmeen vaivatonta vastalaukkaa

Aaltokankaan ratsutallien kankikurssin toinen päivä sisälsi yliasettamista hevosen notkistamiseksi sekä kunnon vastalaukkatreeniä. Sain jatkaa ratsastusta onneksi samalla ratsulla eli Aksulla. Tälle päivälle asetin tavoitteeksi ratsastaa hevosta vähän uskaliaammin ja yrittää korjata omaa istuntaani laukassa. Soutaminen näytti videolta katsottuna sen verran kamalalta, että asialle oli syytäkin koettaa tehdä jotain.

Mahtava meno, tiukka etu, öh, takakeno.

Tunti aloitettiin yliasettamalla hevosia käynnissä ja ravissa, jotta ne saataisiin vetristettyä. Oikeassa kierroksessa aloitin maltillisesti, ja opettaja huuteli kaikille säännöllisesti, että uskaltakaa asettaa reilusti. Rohkenin viimein alkaa asettaa reilummin. Aksu meni aika kivasti eikä yrittänyt lähteä väistöön, mitä pari muuta hevosta tehtävässä kokeili. Reilu asetus pysyi myös aika helposti, ja lopulta menomme kelpasi opettajallekin. Ravissakaan ei tullut oikeaan kierrokseen kummempia ongelmia.

Toista olikin vasen kierros, joka oli sekä Aksulle että minulle hankalampi puoli niin käynnissä kuin ravissa. Asetusta oli vaikea saada läpi ja jos sitä vähän saikin tehtyä, singahti Aksu helposti taas suoraksi. Koetin saada sitä antamaan periksi pyytämällä pohkeilla kevenemään edestä, mutta en saanut ohjeita selvästi perille. Opettaja kehotti vain jumppaamaan hevosta, jotta se alkaisi vertyä ja pystyisi asettumaan lähes samoin kuin oikealle. Käynnissä meno alkoi lämpenemisen jälkeen parantua, mutta ravissa palattiin taas nollaan. Siinä katosi sekä pyöreys että asettaminen aika ajoin. Opettaja kehotti käymään käynnissä, kun meno meni liian hankalaksi. Jatkoin sitten hevosen pehmittämistä tähänkin suuntaan ja pitkän puurtamisen jälkeen Aksu alkoi vähän kevetä. Apuna oli hyvän ravin ylläpitäminen, sinnikkäät reilut asettamiset, ulkopohkeella reitin vartiointi ja sisäpohkeella kevenemispyynnöt. Yhtä hyvää menoa kuin oikeassa kierroksessa oli emme saaneet, mutta onneksi sentään muutoksen parempaan.

Uljas Aksu. ♥

Tämän jälkeen pääsimme siirtymään tunnin toiseen tehtävään eli vastalaukkaan. Kuviona oli ratsastaa keskiympyrällä hetki myötälaukkaa ja jatkaa siitä lävistäjän kautta osa pääty-ympyrästä vastalaukassa jälleen lävistäjän kautta myötälaukkaan palaten. Vasemmassa kierroksessa opettaja ohjeisti ratsastamaan Aksua pyöreämmäksi. Yritin kyllä, mutta Aksu pysyi aika tiiviisti vakiomuodossaan. Jännitin hieman, miten vastalaukka lähtee sujumaan, mutta onneksi Aksu oli tässä aika taitava. Vasen laukka pysyi helposti yllä, vaikka laukkasimme pääty-ympyrää oikeassa kierroksessa. Vastalaukkaa aloiteltiin ensin asetuksella laukan suuntaan ja siitä sitten pois. Aksu hanskasi molemmat hyvin eikä missään vaiheessa tuntunut, että se pudottaisi raville. Olin ihan ihmeissäni, sillä en ole tainnut aikaisemmin ratsastaa näin vaivattomia vastalaukkoja. Opettaja prässäsi meitä mukavasti vaatien lyhyempää laukkaa. En päässyt aivan eiliseen tasoon siinä, mutta meno kuitenkin oli aika hyvää siitä huolimatta. Esitimmepä myös eiliseen verrattuna paremman siirtymisen laukasta käyntiin, vaikkakin hyödynsinkin siinä voltille kääntämistä.

Oikeassa laukassa tehty vastalaukka vasempaan kierrokseen tuntui Aksulla vähän hankalampana laukkana. Asiaa ei varmasti auttanut oma istuntani, joka tuppasi valumaan vasemmalle hankaloittaen hevosen oikean laukan rullausta. Yritin myös korjata omaa istuntaani, jotta en vaikeuttaisi tehtävää sillä ja hetkittäin tuli sujuvampia pätkiä. Painoni valahti kuitenkin vikkelästi aina takaisin vasemmalle, jos hetkenkään unohdin vartioida sitä. Aksu ei kuitenkaan pudottanut tässäkään laukassa raville, joten olin jälleen aika tyytyväinen. Soutamisen korjaaminen jäi sitten vähemmälle, vaikka välissä yritin keskittyä istuntaani ja miettiä, mikä pistää minut liikkeelle. Koetin irrottaa jalkojani niin, etten puristaisi polvilla, vaan pitäisin pohket tuntumalla. Koetin myös mukautua liikkeeseen paremmin, mutta videolta tarkasteltuna meno ei kauheasti parantunut.

Tunnin varsinaiset tehtävät päättyivätkin tähän. Loppuraveissa opettaja halusi nähdä hevosten venyttävän eteen ja alas. Meillä Aksun kanssa tämä ei ihan sujunut niin kuin piti, sillä ratsu halusi edelleen pysyä samassa muodossa. En päässyt siis valaistumaan tässä siitä, miten hevosen saisi muuttamaan muotoaan. Olisi pitänyt muistaa kysyä tätä opettajalta, mutta enpä hoksinut. Loppuraveissa muuten tasaisesti mennyt Aksu lopulta päätti, että oviaukossa on hirviö ja otti muutamia sivuaskelia. Nytkähdin tietysti etukenoon tästä, mutta onneksi Aksu ei jatkanut siitä enää minnekään. Muuten olisin huteran tasapainoni kanssa ollut ihmettelemässä menoa maasta käsin. Tämä tosin osoitti sen, etten antanut ratsulle tarpeeksi mietittävää, kun sillä oli aikaa nähdä omiaan. Kaiken kaikkiaan kurssi oli varsin mukava, vaikka sillä ei erityisempiä koulutemppuja tehtykään. Minulle tosin oli tarpeeksi haasteellista nämäkin tehtävät, joten vaikeammissa asioissa olisin varmaan ollut pulassa. Aksu oli kyllä varsin mukava ratsu, jolla menisin vielä muulloinkin mieluusti. Ilman säikähdyksiä tosin.

Videoista ja kuvista kiitos Noralle!

Pyöreämmäksi, vieläkin pyöreämmäksi

Sisäinen kouluratsastajani oli ilmeisesti onnistunut höynäyttämään estekuskiani melkoisesti, sillä löysin tänään itseni Aaltokankaan ratsutallien kaksipäiväiseltä kankikurssilta. Ratsuksi olin toivonut Aksua, joka näytti edellisviikon kankikurssin ratsastajalla kulkevan varsin mallikkaasti. Toiveeni meni läpi, joten pääsin pienen tauon jälkeen perehtymään jälleen kangilla ratsastamiseen. Kurssilla oli mukavasti lisäkseni vain kolme muuta ratsukkoa, joten tilaa ja aikaa opettajan huomioille oli mainiosti.

Opettaja kertoi, että kurssin ensimmäinen tunti ja vartti käytettäisiin hevosen ratsastamiseen mahdollisimman pyöreäksi. Aksu liikkui aika kivasti jo käynnissä, jolloin saatoin keskittyä pitämään käteni tasaisena ja ratsastamaan mahdollisimman paljon pohkeella. Muutenkin olen tuplasti tarkkaavaisempi käsieni kanssa, kun hevosella on kanget suussa. Aksu kulki aika tasaisesti, mutta opettajalta alkoi tulla pyyntöjä siitä, että ratsu pitäisi saada vielä pyöreämmäksi. Pyörittelin sitten ympyröitä ja hain asetuksia läpi, mutta Aksu pysyi kiltisti yhdessä ja samassa muodossa. Normaalilla koulutunnilla hevosen muoto olisi ollut kiva, mutta tälle tunnille se ei riittänyt. Tavoitteena kun oli pyöreyden lisäksi saada hevosta myös erimittaiseksi. Niinpä tovit sekä käynnissä että ravissa menivät siinä, kun opettaja toisteli meille, että pyöreämmäksi, vieläkin pyöreämmäksi. En enää keksinyt apukeinoja tavoitteet toteuttamiseksi, joten turhauduin vähän. Olisi pitänyt ottaa aikalisä ja pyytää lisävinkkejä. Hankalampana kierroksena oli tuttuun tapaan vasen, mutta sekin helpottui, kun jaksoin pitää sisäpohkeeni työssä.

 

Käyntiä ja ihan kelvollinen laukannosto.

Tämän jälkeen siirryimme tekemään harjoitusravissa kiemurauraa, jonka sai tulla oman valinnan mukaan 4-6 kiemuralla. Tavoitteena oli edelleen saada ratsu pysymään pyöreänä niin kiemurat kuin suoristukset. Rauhallisemmassa harjoitusravissa ja Aksun kulkiessa pyöreänä istuntani pysyi kasassa. Asetukset onnistuivat ihan ok, mutta suoristuksissa huomasin hevosen jäävän aina vähän kenolleen jompaankumpaan suuntaan. Yleensä ehdin korjata menoa ennen uutta asetusta, mutta olisin voinut ratsastaa hevosen paremmin suoraksi heti edellisen asetuksen jälkeen. Opettajalta tuli kommenttia ratsastaa isompaa ravia. Tässä vaiheessa istuntani hajosi, mikä sai Aksun myös nousemaan pyöreydestä pois. Sitten tulikin jo opettajalta pyyntö ratsastaa hevonen takaisin pyöreäksi. Keventämällä tehtävä olisi sujunut paljon paremmin, mutta kuulemma en saanut päästää itseäni tai hevosta liian helpolla. Vähän säälitti Aksu, sillä huonon istuntani takia pompin satulassa melkoisesti. Pitkillä sivuilla otin kevyttä ravia, jossa hain hevosta etenevämpään raviin. Aksu oli mukavasti kuulolla, ja saimme omasta mielestäni varsin kivoja hetkiä.

Lopuksi otimme sitten vielä laukkaa ympyrällä samalla tavoitteella kuin aikaisemminkin eli hevosen pyöristäminen. Ensimmäiset nostot menivät höpöiksi, kun Aksu vain siirtyi raviin. Otin takaisin käyntiin ja valmistelin noston huolella, jolloin laukkakin löytyi. Opettajalta tuli huomatus siitä, että Aksu saisi mennä aktiivisempaa laukkaa. Ei siis lujempaa, vaan paremmin ponnistaen. Nohitin ratsua sitten vähän liikkumaan, jolloin taisin päästää sen taas edestä pitkäksi. Kun sain itseni kasaan, Aksu palautui taas kohtuullisen tasaiseksi ja piti laukan aika mukavasti yllä. Ulkoapujen kanssa sai tosin laukassa olla tarkempi kuin muissa askellajeissa, etenkin vasemmassa kierroksessa. Muuten ratsu lähti helposti valumaan sinne.

Melkoista soutamista tuo istuntani.

  Ptruu, kuski, ptruu!

Laukassa otettiin myös puoli ympyrää keskilaukkaa ja toinen puolikas kootumpaa laukkaa. Aluksi en saanut mitään eroa kummassakaan, vaan parit kerrat lyhennysyrityksissä Aksu pudotti raville. Tajusin syyksi välittömästi sen, että jarrutin ohjalla sen sijaan, että olisin pitänyt edestä tuntuman ja ratsastanut hevosta lyhyempään laukkaan pohkeet aktiivisesti tuntumalla. Tämän oivalluksen jälkeen aloin uskaltaa pyytää Aksua lyhentämään vahtien pohkeilla, ettei ratsu luulisi minun tarkoittavan ravia. Ja johan alkoi tapahtua. Aksu lyhensi muutamat kerrat niin kivasti, että saatoin vain myhäillä kyydissä. Laukka tuntui silti etenevän eikä ratsuun tarvinnut vaikuttaa kuitenkaan sen kummemmin. Vatsalihakseni sen sijaan huusivat armoa, sillä pyrin tekemään ohjissa roikkumisen sijaan istunnallani töitä. Keskilaukkakin lähti muutamien hiljaisempien yritysten jälkeen ihan kelvollisesti. Olisi olllut kiva päästellä sitä pidempäänkin, kun nyt puolikkaan ympyrän aikana tila tuntui loppuvan vähän kesken. Opettajaltakin irtosi lopulta kehu siitä, kuinka olin tehtävän loppupuolella alkanut selvästi saamaan eroa laukkojen välillä. Kommenttina oli, että minun pitäisi uskaltaa ratsastaa vähän rohkeammin.

Tässä on jo vähän yritystä.

Loppuravit menivät ihan mukavasti. Aksu tuntui olevan mukavasti liikkeellä eikä sitä tarvinnut säädellä erityisemmin. Toki parantamisen varaa oli varmasti, mutta minulle Aksun meno riitti mainiosti loppuraveihin. Olin ennen tuntia huolehtinut siitä, että kanget jarruttaisivat ratsua liikaa. Tällä kertaa huoleni oli onneksi aiheeton, liekö sitten johtunut siitä, että tunti oli ratsulle päivän ensimmäinen. Tunnin jälkeen oli kyllä sellainen olo, että oli tullut tehtyä kerrankin töitä. Oma osuutensa oli toki maneesin pakahduttavalla kuumuudellakin. Kaikeksi onneksi saamme mennä toisenkin päivän samoilla ratsuilla, joten toivottavasti osaan huomenna ratsastaa Aksua alusta asti vähän reippaammin.

Videoista kiitos Noralle!

Laukan rytmin opettelua

Perjantana hilpaisin jälleen Aaltokankaan ratsutallien B-A-tunnille, jossa aiheena oli vuorostaan puomeja. Olin arvellut saavani jonkin turhaan reippaan tapauksen, ja arpaonneni osui Koran kohdalle. Tällä tammalla olen mennyt tasan kerran aikaisemmin eikä se kerta mennyt lähellekään putkeen. Tunnin aiheena oli puomit, joilla haettiin tasaisuutta ja rytmiä. Ratsukoita oli ilahduttavasti vain neljä, joten pääsimme mukavan tehokkaaseen oppiin.

Alkuverkassa Kora liikkui aika tahmeasti. En muistanut, mitä mieltä tamma oli raipasta, joten käytin sitä varovaisesti. En oikein saanut sillä edes reaktiota aikaan, joten hipsimme menemään. Opettajalta tuli kommenttia pitää ohja huolellisesti tasaisella tuntumalla, jotta Kora uskaltaa rentoutua sen tuntumalle. Lisäavuiksi opettaja neuvoi tekemään puolipidätteitä ja ratsastamaan pohkeilla eteen, välissä myös oli hyödyllistä ottaa vähän lyhyempää ravia tuntuma säilyttäen. Mitään mainittavaa onnistumista en saanut, vaan Kora pysyi jännittyneenä kulkien pää ylhäällä. Tässä tapauksessa armottoman hidas käteni tuskin auttoi asiaa, vaan teki siitä moninverroin hankalampaa.

Puomeja tultiin aluksi ravissa sekä suoralla linjalla että ympyrän kaarelle laitettuna. Suoralla linjalla Kora ylitti puomit kerta toisen jälkeen tasaisesti, mutta loppua kohti kiihtyen. Opettajan vinkistä tajusin pitää pohkeet tuntumalla, mutta ottaa jo puomien puolivälissä pidätteitä, jotta ratsu malttaisi mennä tasaisesti eikä yrittäisi kiihdyttää itsekseen. Tämä auttoi kummasti ja puomisuora alkoi ylittyä tasaisen varmasti. Ympyrän kaarella olleiden puomien kanssa sen sijaan oli melkoista vääntöä. Kora halusi joko kaatua sisään tai livahtaa ulkoa karkuun. En saanut sisäpohjetta ratsastettua läpi ja siihen keskittyessä unohdin vartioida ulkopuolta. Opettaja nappasikin meidät tehtävälle yksisteen ja alkoi jämäkästi ohjeistaa, missä meni pieleen ja mitä pitäisi tehdä. Kun tajusin opettajan neuvojen avulla kääntää hyvissä ajoin puomille ilman, että jatkoin kääntämistä puomien ollessa jo kohdalla sekä pidin sekä ulko- että sisäpuolen jotenkuten hallinnassa, tuli Kora lopulta puomit kelvollisesti. Tämäkin tehtävä oli kaukana helposta, mutta onneksi opettaja jaksoi neuvoa maltillisesti, jotta saimme tehtyä kuvion edes sinnepäin.

Ravipuomien jälkeen opettaja komensi nakkaamaan jalustimet hevosen kaulalle, sillä vuorossa oli puomien tahkoaminen laukassa. Ensimmäisessä tehtävässä alkuun pyöräytettiin laukkaympyrä, tultiin ensimmäiset suoralla linjalla olleet kolme puomia, pyöräytettiin ympyrä, jatkettiin toiset kolme puomia ja pyöräytettiin vielä loppuun ympyrä. Tavoitteena oli saada askeleet osumaan puomeille hyvin ja tasaisella rytmillä. Oman istunnan kanssa oli melkoisen huteraa, sillä en ole aikoihin mennyt ilman jalustimia. Tämä kerta muistutti hyvin siitä, että aihetta olisi. Pistän näemmä turhankin paljon istunnastani jalustinten varaan ja kun ne otetaan pois, olen pulassa. Niinpä en saanut Koraa ratsastettua hyvään laukkaan, vaan esitimme melkoisia ravisekamelskoja ja vääriä laukkoja aluksi. Opettaja muistutti pitämään pohkeet tuntumalla ja ratsastamaan pidätteitä tarvittaessa. Useiden toistojen jälkeen askel alkoi osua paremmin ja kun tajusin vaikuttaa hevoseen sopivissa määrin koko ajan, saimme tehtävän suoritettua kohtuullisesti. Suurimpana ongelmana oli juuri se, etten osaa itse vielä ratsastaa hevosta oikeaa kohtaa puomeille lähtöä varten. Sen sijaan osaan useimmiten nähdä, että jes, nyt osutaan oikeaan kohtaan ja o-ou, nyt menee pieleen. Vielä kun osaisin nuo asiat huomatessani vielä vaikuttaa ja pelastaa tilanteen.

Sitten tehtävästä jätettiin puomien väliin tehty ympyrä pois ja tavoitteena oli saada väliin viisi askelta. Kora liikkui tässä vaiheessa aika hyvin, mutta joko keskityin jarruttelemaan sitä liikaa tai annoin sen mennä liian pitkää laukkaa, jolloin askel ei sopinut joko ensimmäiselle kolmen puomin sarjalle tai sitten toiselle. Jälleen toistojen myötä aloin saada pidätteiden ja pohkeiden vuorovaikutusta toimimaan opettajan neuvojen avulla. Keskeisin havainto oli se, että tässä tehtävässä ei pystynyt nukahtamaan, vaan koko ajan piti ratsastaa. En tiedä, millä automaateilla olen mennyt, kun tällainen asia tuli pienenä yllätyksenä. Kauhean rentoja suorituksia emme Koran kanssa tehtävälle saanut, sillä en lopulta osannut ratsastaa sitä tulemaan koko ajan tasaisesti. Nyt hevoseen tuli vaikutettua melkein joka käänteessä, mikä teki suorituksesta hieman jännittyneen.

Tunnilla iski kyllä moneen kertaan melkoinen epätoivo, kun näytti, etten saa tehtävää kertaakaan ratsastettua oikein. Toisaalta opettaja piiskasi sen verran hyvin neuvoja samalla jakaen, että hiljalleen vinkit alkoivat upota minunkin päähäni. Tehtävät olisivat ehkä olleet piirun verran helpompia, jos allani olisi ollut vähän tutumpi ratsu. Toisaalta minulla oli rutkasti aikaa tehtävissä tulla vähän tutummaksi Koran kanssa taas noin 11 kuukauden tauon jälkeen. Nyt en vain päässyt sen kanssa samoille aaltopituuksille, vaan hummailimme molemmat vähän omissa maailmoissamme ja ajatuksissamme niin kuin viereinen kuvakin antaa hieman ymmärtää. Arvelen, että avainsana tämän tunnin sujumiselle paremmin olisi ollut rentous. Sitä en onnistunut Korasta omalla ratsastuksellani löytämään, jolloin ähersin jännittyneenä tarttuen saman fiiliksen ratsuuni. No, onneksi aina voi toivoa, että ensi kerralla menee vähän paremmin.

Kuvista ja videoista kiitos Noralle!

Pidätteitä ja pohkeita

Hevoseton keskiviikko tuntui sen verran hullunkuristelta ajatukselta, että tuuppasin itseni Aaltokankaan ratsutallien C-tunnille kahdeksanneksi ratsastajaksi. Ratsuksi oli merkitty Kari, joka harjatessa protestoi näyttävästi selkään koskemista. Lopulta selvisi, että selkään on päässyt pesimään uudelleen jokin sieni, ja sopivamman satulan löydyttyä, pääsin lähtemään tunnille saman ratsun kanssa. Kiirettä pukkasi kaiken häseltämisen takia, mutta onneksi Nora oli auttamassa.

Tunnin piti itselleni ennestään vieras opettaja, jota Nora on tituleerannut onnellisten hevosten opettajaksi. Tunnin aiheena oli loiva kiemuraura käynnissä ja ravissa sekä laukkaaminen ympyrällä. Kiemurauran ratsastaminen aloitettiin samantien. Opettaja ohjeisti ottamaan puolipidätteitä ja niiden jälkeisen rentoutumisen aikana ratsastamaan pohkeella eteen. Tavoitteena oli saada hevosia rennoksi ja pyöristymään. Heti alussa sain opettajalta kommenttia löysätä vähän ohjia ja keskittyä siiten, että käteni olisi rento ja joustava. Jäin myös kommenttien perusteella helposti sisäohjaan kiinni, mikä onkin helmasyntini. Opettaja neuvoi ratsastamaan pohkeilla hevosta tulemaan ohjan tuntumalle. Kun ohjasmitta oli opettajasta sopiva, tuntui minusta taas siltä, ettei hevosta ollut ollenkaan niiden päässä. Koetin työstää Karia liikkumaan pohkeista eteen, mutta alkuaika oli melkoista hiippailua. Kiemuraurakin meni vähän miten sattuu, kun en tohtinut koskea ohjiin eivätkä pohkeeni toimineet.

Ravissa Kari tuntui menevän melkoisen töyssyisästi. Epäilin jo, että se ontuu tai ainakin varoo jalkaansa, mutta opettaja kommentoi sen olevan hyvin jäykkä lavoistaan. Kaarteissa meno olikin ajoittain melkoista kaatumista, vaikka yritin pitää Karia pohkeillani ruodussa. Hiljalleen se kuitenkin alkoi lämmetä ja meno tasoittui huomattavasti. Kiemurauraan lisättiin vielä keskikohdassa voltin pyöräytys. Hetkittäin Kari joko minun vaikutuksestani tai omasta halustaan pyöristyi, mutta sitten taas toisessa hetkessä se olikin jo nostanut päänsä ylös. En ehtinyt valaistua näinä hyvinä hetkinä siitä, mitä oli tapahtunut sen saavuttamiseksi. Hetkittäin Kari esitti myös kohtuullisen energistä ravia, mutta sitä ihastellessa annoin sen myös juosta ohjista läpi. Kun taas yritin kasata energistä ravia pyöreämmäksi, sammui meno suunnilleen heti. Saisinkin olla nopeampi käyttämään pohkeita ja herkempi reagoimaan ohjasta myötäämällä.

Lopuksi jakaannuimme kahdelle ympyrälle laukkaamaan. Opettajalta tuli kommenttia pistää Kari laukkaamaan kunnolla, sillä alussa se esitti liki nelitahtista menoa. Napsutin sitten raipalla takajalkoja töihin, mistä kiitokseksi Kari tarjosi pukin. Mutta lähtipä se moottori sitten vähän paremmin käyntiin. Laukassa kivaa oli se, että Kari säilytti sen kohtuullisen tasaisena ilman, että tarvitsi vaikuttaa. Muutoin en saanut sitä kummemmin rentoutumaan saati pyöristymään, kun en yksinkertaisesti vain osannut. Hyydyin myös yrittämään, jolloin jäin hetkittäin matkustajaksi nauttimaan ihan kelvollisesti pyörivästä laukasta. Matkustellessani hoksin myös pitkästä aikaa tarkistella sitä, etten jäisi puristamaan hevosta polvillani, vaan säilyttäisin kevyen tuntuman pohkeilla. Tämä korjaus onnistui aika kivasti, minkä toivon osaltaan auttaneet Karia pysymään siinä helpossa laukassa.

Tämä(kään) tunti ei villiinnyttänyt minua hinkkaamaan koulua. Tunti oli kyllä erittäin aiheellinen minulle, sillä tiedostan hyvin pakkomielteeni nypälätä ohjia tuon tuosta. Olisin ehkä kaivannut tällaisen aiheen yksityistunnille, jotta opettaja olisi voinut herkeämättä olla auttamassa minua ajoittamaan apuja oikein ja korjaamaan virheitäni. Nyt ehdin säheltää liian paljon itsekseni, jolloin ehdin vähän harmistua osaamattomuuteeni. Onneksi tuntiin mahtui kuitenkin ne pari hassua hyvänkaltaista hetkeä, niin en lähtenyt tallilta kotiin ihan naama mutrulla.

Stop tykkänään

Puolentoista tunnin maastolenkki ei sitten riittänyt perjantain hevosteluiksi. Laitoin toiveikkaana Aaltokankaan ratsutalleille viestiä ja mahduin aikuisten B/A-tunnille viidenneksi ratsastajaksi. Treeniaiheena olivat esteet, ja ratsukseni sain Hassen. Meinasi vähän jännittää, sillä Hasse on ensinnäkin halutessaan turhankin reipas ja toisekseen osaa pysähdellä esteiden eteen tehokkaasti. Onneksi Nora meni tuntia ennen minua myöskin estetunnin, jonka aikana sain seurata meidänkin tunnille tulevia tehtäviä.

Alkuverkassa lähdettiin nopeasti tahkoamaan ympyrän kaarella olleita kolmea puomia. Ne tultiin ravissa ja tarkoituksena oli saada väliin neljä raviaskelta. Luulin, että hanskasimme homman, mutta kun pääsin laskennasta kartalle, pisti Hasse väleihin 3-5 raviaskelta kerrasta riippuen. Opettajalta tulikin kommenttia, että vähän napakampaa ravia ratsulle. Tällä konstilla ja keskittymällä osumaan puomien keskelle meno parani. Seuraavaksi keskimmäinen puomi nousi kavaletiksi ja nyt väleihin pistettiin yksi laukka-askel. Hasselle väli oli ihan ok normaalilla laukalla, jota emme tosin oikeaan kierrokseen ilmeisesti osanneet esittää. Tulimme jo puomille ihmeellisesti töksähtäen, joten meno ei parantunut kavaletilla saati toisella puomilla. Opettaja moitti minua siitä, että jätin hevosen yksin ennen puomia ja ohjeena tuli pitää pohkeet tuntumalla. Myönnän syyllistyväni tähän hevosen yksinjättämiseen, kun sekoitan sen turhan lahjakkaasti hevoselle rauhan antamiseen. Vasempaan kierrokseen onneksi meno parani huimasti, kun tajusin ratsastaa hevosen tehtävän läpi pohkeet kevyesti tuntumalla. Hasse löysi kohdat puomeille ja kavaletille vaivatta, ja meno oli mukavan sujuvaa.

Tämän jälkeen pääsimme hyppelemään ristikon parisen kertaa. Ensimmäisellä kerralla esitimme Hasselle tutun stopin esteen eteen, jotta ratsu ehti varmasti tuijottaa sen kunnolla. Toisella ja kolmannella kerralla pääsimme yli ihan ok. Vähän ehkä huterasti tosin, sillä olin jo ajatuksissani alkanut valmistautua useampiin kieltoihin. Inhottava tapa, joka myös kostautui kunnolla myöhemmin. Ristikon jälkeen hyppäsimme vasemmassa kierroksessa saman ristikon ja jatkoimme linjalla 17 metrin päässä olleen okserin yli. Tai siis ihannemaailmassa näin olisi käynyt. Me stoppasimme ristikolle, sillä olihan se nyt uusi ja jännittävä este, kun suunta oli vaihtunut. Toisella kerralla pääsimme ristikon yli, mutta sitten viiden laukka-askeleen päässä odottanut okseri vaati oman pysähdyksensä. Taisimme kieltää tälle esteelle ainakin vielä kerran ennen kuin Hasse rohkeni hypätä sen yli. Okserin jälkeen oli vielä puomi, jonka piti toimia meille mallina tulevasta pystystä. Kun sain Hassen okserista yli, oli lähestyminen puomille aika ok.

Sitten tehtävänä oli tulla koko kolmen esteen linja askelilla viisi ja yksi. Nyt pääsimme ristikon yli, mutta matka töksähti okserille. Ilmeisesti olin itse sen verran käsijarru päällä, ettei hevonenkaan tohtinut ylittää estettä. Opettaja kehotti unohtamaan ristikon alusta ja tulemaan suoraan okserille. Siinä sitten kielleltiin muutamia kertoja ennen kuin sekä ratsu että kuski löysivät sen vaihteen, jolla okserista pääsi yli. Harmi vain, että vaihde ei pysynyt päällä, sillä stoppasimme sarjan toiselle osalle. Ei muuta kuin koko homma uusiksi opettajan ohjeiden avulla. Kunnon laukka päälle ja menoksi. Lopulta okserin ja pystyn sarja ylittyi, ja kiittelin hevosta kovasti. Se tosin ampaisi näiden esteiden jälkeen melkoiseen laukkaan, jota sai jarrutella melkoisesti ennen kuin ratsu taas rauhoittui. Eipähän hyppelyt olleet vieneet Hassen energiaa. Esteiden korkeus linjalla oli puolestaan maksimissaan 75 senttiä.

Olin pelännyt ennen tuntia, että opettaja noituu minut suohon. Kieltämättä täpäkkää palautetta tuli, mutta aiheesta. En voi heittäytyä matkustajaksi ja kuvitella, että hevonen tekee työt. Ja jos ratsu on epävarma, minun täytyy kyetä antamaan sille oman tukeni, jotta se tohtii hypätä. Toisaalta voin rehellisesti myöntää, etten ole vielä niin varma ratsastaja, että voin auttaa epävarmempia hevosia. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että aika jämäkästi sain itseni aina kiellon jälkeen kasaan. Kertaalleen kävin halimassa hevosen kaulaa jalkojen lennähtäessä jonnekin kauas taakse, mutta Hassen pysähdyttyä kiltisti sain kammettua itseni taas kyytiin. Muutoin kiellot olivat sen verran hitaita, ettei niissä ollut kummempaa vaikeutta pysyä matkassa. Tunnin jälkeen harmitti ehkä enemmän silti hevosen puolesta. Se näyttäisi tykkäävän hyppäämisestä, ja pelkäsin tehneeni sille hallaa. Onneksi sillä hyppää monet muut varmemmat kuskit, jolloin se saa hyviäkin hetkiä esteillä. Loppuraveissa Hasse vielä ilahdutti kulkemalla pidempiä hetkiä mukavan pyöreänä. Jäipäs tästäkin tunnista siis loppujen lopuksi ihan kiva mieli, vaikka onnistumiset tulivatkin vasta tunnin päätteeksi.

Kuvista kiitos Tuulille ja Suville!