Aaltokankaan ratsutallien koulukurssi Heidi Svanborg-Lodmanin vetämänä jatkui sunnuntaina jo aamulla puoli yhdeksän. Tuli suorastaan reipas olo olla laittamassa hevosta jo kahdeksalta kuntoon. Aksu oli ihanaa vaihtelua hapannaama-Loreen, kun se tyytyi vain katsomaan paheksuen satulavyön kiristystä sen sijaan, että olisi yrittänyt näykätä saati edes kääntää korviaan luimuun. Menimme maneesiin noin kymmentä minuuttia ennen tunnin alkua kävelemään valmiiksi. Aksu liikkui tuttuun tapaansa mukavasti itse, joskin tykkäsi edelleen kyttäillä katsomopäätyä. Opettaja kertoi päivän aiheena olevan asettaminen ja taivuttaminen.
Käynnissä saimme mennä hetken aikaa taas itseksemme eilisen vinkkejä hyödyntäen ja jo muutenkin tiedossa olevia asioita korjaten. Omalla listallani oli tuoda pohkeet tuntumalle, pitää kyynärkulma, lirkutella kuolaimen kanssa sen sijaan, että jumitan käteni paikoilleen kovaksi ja saada Aksu edestä kevyemmäksi. Opettaja tuumasikin meidän näyttävän siltä, että pääsemme suoraan jatkamaan eilisestä. Aksu pyöristyikin käynnissä sangen helposti kantaen itsensä edestä mukavan kevyenä. Sitten siirryimme koko viiden ratsukon porukalla keskiympyrälle asettamaan ja taivuttamaan hevosia. Oikeaan kierrokseen meno oli eiliseen verrattuna paljon helpompaa, ja Aksu pysyi pidempiä pätkiä pyöränä. Opettajalta tuli väliin pyyntöä ratsastaa aktiivisempaa käyntiä, mutta muutoin menomme oli aika toimivaa. Opettaja hoksautti kiinnittämään huomiota siihen, että hevosen etu- ja takaosa pysyvät samalla uralla asetuksesta ja taivuttamisesta huolimatta. Oikeaan kierrokseen Aksu tuntuikin pysyvän pääosin näin, jolloin pyöreydenkin saaminen oli helpompaa. Vasemmassa kierroksessa tilanne nollautui, ja sain alkaa pyydellä Aksua uudelleen rentoutumaan tuntumalle. Tässä kierroksessa huomasin myös sen, kuinka sisäpohkeeni värkkäys johti siihen, että Aksu yritti pullistua ulkoa karkuun. Hillitsemällä turhan levotonta sisäpohjetta ja pitämällä ulkopohkeen ja -ohjan tuntumalla, pääsi Aksukin taas kulkemaan oikeinpäin. Ympyrälle mahtui monia ihanan kevyitä ja helppoja hetkiä, joissa hevonen teki työnsä vaivattomasti enkä itse sortunut sitä häiritsemään turhaan.
Sama homma tehtiin myös harjoitusravissa sekä laukassa. Ravissa istuminen ei ollut vieläkään helpoimmasta päästä, mutta ilmeisesti eilinen höykkyytys oli vähän auttanut. Ravissa sain myös pyytää Aksun asettumaan ja taipumaan selvemmin huolehtimalla ulkoavuista. Muuten Aksu vain kiirehti alta pois tai leikki rautakankea eikä kuunnellut pyyntöjäni. Oikea kierros oli jälleen helpompi, ja Aksu esitti siihen suuntaan monta hyvää hetkeä. Se ei roikkunut enää samallalailla oikeassa ohjassa kuin eilen, jolloin sen kanssa ei tarvinnut kinastella asiasta. Opettaja tosin huomautteli aika ajoin säilyttämään reippaan tahdin. Tyydyin monesti vähän hitaampaan menoon, sillä siinä istuminen oli luonnollisesti helpompaa. Vasemmassa kierroksessa sai taas työskennellä enemmän ennen kuin Aksu alkoi taas olla kuulolla. Ulkopuolelta sai olla aika jämäkkänä, jotta sisäpuolen pyynnöt menivät oikeasti läpi. Meno kuitenkin parani aina hetkittäin, jolloin ravi muuttui helpommaksi istua, vaikka Aksu säilytti aktiivisuuden. Keskiympyrän tahkoamisen jälkeen menimme myös hetken koko uraa myöten, jolloin Aksu tahtoi paikoin karata pyöreydestä, mutta yllättävän paljon enemmän sain sitä pysymään oikeinpäin myös ilman ympyrän suomaa turvaa. Peilien ohi ravatessa huomasin kuitenkin istuvani hetkittäin etukenoisesti, kun Aksu pääsi kiihdyttämään ja hieman painamaan ohjille. Juuri sen huomion jälkeen opettajalta tulikin ohje vetää hartioita taaemmas ja säilyttämään ylävartalo suorana. Inhottavaa huomata, kuinka keskivartaloni ei jaksa vastustaa, vaan hevonen saa vedettyä minut mukanaan edemmäs.
Laukannostoissa esitin taas pariin kertaan tempun nimeltä hämää hevonen olemaan nostamatta laukkaa. En vieläkän tajunnut, mikä avussani oli vikana, kun Aksu ei sitä ymmärtänyt heti. Sen sijaan se taas kiihdytti ravia, ja laukka nousi vasta jämäkän pidätteen jälkeen pukkaamalla ulkopohje kauas taakse. Sisäpohkeella ei jostain syystä tuntunut olevan merkitystä. Laukassa opettaja vaati taas asettamaan ja taivuttamaan selvemmin, mikä tuotti työtä. Huomasin polvieni jäävän kiinni satulaan, jolloin puolestaan pohkeeni irtosivat hevosen kyljistä ja pääsivät heilumaan. Jouduin korjaamaan omaa istuntaa aika paljon, jolloin en ehtinyt vaikuttaa riittävästi hevoseen. Opettaja toivoi myös aktiivisuutta laukkaan, kun näiden korjausten aikana Aksu pääsi aina vähän hidastamaan. Kun sain itseni suunnilleen pysymään kasassa, aloin sinnikkäästi yrittää ratsastaa Aksua kevyemmäksi edestä. Tällä kertaa etupainoisuus oli pahinta laukassa. Otin ja päästin ohjasta ja komensin pohkeilla hevosta eteen uudelleen ja uudelleen. Molempiin kierroksiin saimme muutamia askelia pyöreää ja kevyttä laukkaa, mutta en tiedä, millä keinoilla ne onnistuivat. Muutoin menimme aika peruslaukkaa ilman mainittavampia onnistumisia. Jäin vähän haaveilemaan, että kurssi olisi kestänyt kolme päivää. Silloin ehkä olisi ollut viimeisenä päivänä jotain mahdollisuuksia saada onnistumisia laukassa, kun nyt toisena päivänä ravi parantui ensimmäisestä päivästä selvästi.
Loppuraveissa haimme hevoset taas laukan jäljiltä kuulolle. Opettaja vaati meiltä jonkin aikaa jämäkästi pyöreämpää menoa, jonka eteen sain taas tehdä töitä. Lopulta Aksu tajusi pyyntöni ja pyöristyi rennosti, jolloin opettaja antoi meidän siirtyä käyntiin. Käynnissä vielä hain hevosen kevyeksi edestä, ja Aksu toimikin aika mainiosti. Olisi kiva saada vietyä edes puolet käynnin hyvästä otteesta raviin ja laukkaan, mutta toistaiseksi oman istunnan hajoaminen vaikeuttaa asiaa. Pyysin opettajalta loppukommenttia menostamme, ja hän tuumasi, että minun tulisi opetella olemaan nopeampi sekä käsilläni että pohkeillani. Nyt helposti jäin jalalla hitaaksi ja kädellä puolestaan kiinni, jolloin hevonenkaan ei voinut toimia kunnolla. Opettaja bongasi siis hyvin perusvirheeni ja ainakin ohjasotteiden puolelle sain mukavasti keinoja olla roikkumatta niissä kuin apina. Jalkojen käytön oppii varmaankin vain käyttämällä niitä. Tällä kertaa ei tullut juuri uusia ahaa-elämyksiä, mutta tunti oli kuitenkin sen verran tehokas, että sillä kannatti olla. Opettajana Heidi Svanborg-Lodman oli mukavan rauhallinen ja kehui hyvin, joskus tuntui jopa, että aiheettakin. Olisin ehkä toivonut hieman enemmän piiskausta, vaikka hän kyllä jaksoi sinnikkäästi sanoa huomaamistaan asioista. Jäin ihmettelemään sitä, ettei istunnastani tullut muuta sanomista kuin ylävartalon suoruuden säilyttäminen. Ehkä sitten petrasin vähän sen kanssa tai sitten opettaja valikoi ne asiat, joihin kahden päivän kurssilla kannatti keskittyä. Perusratsastus sopi tämän päivän aiheeksi hyvin, sillä siitähän kaikki lähtee.
