Hitaasti, mutta melko varmasti

Lyöttäydyin seitsemänneksi ratsastajaksi torstain C-B-tunnille, sillä halusin päästä hyppäämään vielä ennen hevosten joululomaa. Opettaja oli kysynyt minulta ratsutoivetta, ja olin tuumannut, että Lore tai jokin yllätysratsu. Opettaja oli mukavasti jakanut minulle Loren, mutta se ei päässytkään tunnille mukaan. Ehdin jo harjailla sen ja laittaa suojat, kunnes huomasin sen jättäneen väkirehuja melko paljon syömättä. Kysäisin asiasta ja selvisi, ettei se ollut tyypillistä. Niinpä Lore pääsi kävelytykseen, ja minä sain valita neljän ratsun joukosta uuden hevosen alleni. Jostain vinkeestä päätin ottaa Epperin, sillä olinhan tahkonnut sen kanssa estevalmennuksiakin ja vaihtoehdoista raskin parhaiten ottaa sen hyppyhommiin.

Alkuverryttelyn sai mennä itsenäisesti. Keskityin aika pitkälti siihen, että Epper liikkuu eteen, kun sitä siltä pyydän. Tähän vaadittiin melkoista nohittelua ennen kuin mitään kunnollista tapahtui. Harmillisesti unohduin puskemaan hevosta liikkumaan ilman, että mietin yhtään etuosaa. Niinpä Epperin etupainoisuus vain moninkertaistui, kun en vaatinut sitä edestä ryhdikkäämmäksi. Näemmä osaan keskittyä vain yhteen asiaan kerralla, jos siihenkään edes kunnolla. Laukassa yritin ottaa reippaita pätkiä pitkillä sivuilla, mutta Epper ei oikein herännyt hommaan. Olihan se ehtinyt jo huilia pari tuntia karsinassa ja oli varmaankin päätellyt päivän hommien olevan siinä. Tai ainakin olemaan heräämättä viimeiselle työtunnille. Laukka kuitenkin pyöri ilman suurempaa hoputusta joka hetki, joten päätin tyytyä siihen.

Ensimmäisenä tulimme pinkeillä nuolilla merkityn tehtävän parisen kertaa. Matkaan lähdettiin vasemmassa laukassa pyöräyttämällä pääty-ympyrä alle. Epper ei juuri innostunut vieläkään laukkaamisesta, joten keskittyminen meni sen liikuttamiseen. Ykköselle suunnatessa se hyytyi eikä laukka vaihtunut esteellä, vaan lennosta sen jälkeen. Kakkonen ylittyi ok, mutta survoimme kolmen laukka-askeleen väliin tarkoitettuun tehtävään neljä ja rämmimme toisesta päästä korotetut puomit miten sattuu. Aktiivisuutta ei vain ollut eikä tämän tehtävän aikana tullut. Sentään kertaalleen laukka vaihtui ensimmäisellä esteellä vasemmasta oikeaksi, mutta se olikin suuri onnistuminen tällä erää.

Seuraavaksi tulimme saman tehtävän toisinpäin eli nyt sinisten nuolien merkitsemällä tavalla. Innariväleinä olleet toisesta päästä korotetut puomit eivät onnistuneet kertaakaan. Askel ei vain sopinut enkä saanut Epperiä viritettyä venymään niistä huonon lähestymisen jälkeen siedettävästi. Esitimme myös edelleen neljä askelta kolmen laukan väliin, vaikka kuinka yritin saada Epperin lähtemään eteen. Samalla näytin myös, kuinka ennakoidaan ja hypellään ilman hevosta ja mietin, että en tosiaan osaa enää yhtään ratsastaa rauhallisempia hevosia. Laukkaa kolmosella emme saaneet vaihdettua vasemmasta oikeaksi, sillä laukka ei rullannut enkä saanut tietä kuntoon. Tuleva sisäpohkeeni eli oikea pohje ei ollut läpi lainkaan, jolloin Epper pääsi jyräämään sitä vasten. Tässä vaiheessa alkoi jo nolottaa, kuinka huonosti kykeninkään ratsastamaan. On vain melkoisen hankala edetä, jos ratsu on puoliunessa eikä sitä juuri sillä hetkellä osaa herättää.

Lopuksi tulimme vielä kolmossarjaa oikeassa laukassa. Vihdoin ja viimein tein jotain oikein, ja Epper alkoi innostua laukkaamisesta. Tähän taisi auttaa se, että sain otettua pitkää sivua sopivasti kiihdytyskaistaksi. Sarjan ensimmäiseen väliin pistettiin yksi laukka-askel ja toiseen kaksi. Epper meinasi välillä hyytyä joko ennen estettä tai sarjan välissä, joten matkustelemaan ei passannut jäädä. Olin kuitenkin hereillä ja sain nohitettua Epperiä aina, kun se tuntui hyytyvän. Onneksi nohitukseksi riitti pääosin ääni ja pohkeiden pito tuntumalla. Epper venytti itsensä hienosti isompien hevosten askeleelle mitoitettuun väliin enkä itsekään häirinnyt mukautumisellani sen menoa kummemmin. Opettajakin naurahti, että johan se Epperkin alkaa innostua vyörymään. Termi oli  kyllä oikein kuvaava. Laukassa ei sinällään ollut lennokkuutta, vaan Epper myllersi tasaisesti maata pitkin menemään. Se kuitenkin riitti siihen, että pääsimme tästä tehtävästä ilman suurempia nolosteluita. Oli myös kiva saada hetkittäin myös vain olla ja luottaa, että hevonen säilyttää laukan, kunhan itse pysyy tukena. Viimeiselle hyppykierrokselle opettaja nosti noin 50-60 sentin tuntumassa olleen viimeisen okserin noin 70 senttiin ja lyhensi välillä, jolloin Epper sai vielä loppuun helpomman suorituksen alle.

Oli tosi mukavaa hypätä jälleen, vaikkakin olisin ehkä ollut vielä iloisempi vähän helpomman ratsun kanssa. Toisaalta Epper kuitenkin heräsi loppua kohti, jolloin alkutunnin tuskat unohtuivat hyvin nopeasti. Epperissä tykkään aina vain siitä, kuinka sinnikkäästi se möngertää esteiden yli, vaikka tulisi niille missä laukassa hyvänsä. Tietysti ihannetilanne on se, ettei sen koskaan tarvitsisi päätyä huonossa laukassa esteelle, mutta ei aina voi mennä nappiin. Jos Epperin saisi viriteltyä heti alussa vauhtiin, olisi se näppärä esteponi luotettavuuden ja lennosta hallittujen laukanvaihtojen kanssa. Myös Kaisa oli tunnilla mukana hyppäämässä Peralla, joten lukaiskaahan myös, miten heillä sujui.

Videoista kiitos Noralle!